Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.

Esa Kaitila

Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.

Paperiliitto

Alf Rehn

Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.

Turun Sanomat



Roope Lipasti

Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.

TS Extra

Jälkimaku

VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.

Turun Sanomat

Jälkimaku

Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.

Turun Sanomat

Kommuunisti

Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.

Keva




 

22.08.2010 - 09:40

 Tiiviisti on haettu kohdetta missä taloutemme vuotaa. Yhä enemmän tullaan siihen, että kyseessä on terveydenhoito. Meidän olosuhteita verrattaessa muihin kuntiin näkyy, että täällä sairastetaan vähemmän kuin muualla kuitenkin terveydenhoito kustannukset ovat muita korkeammat.

 
Perusterveydenhoitomme on muita kalliimpi 1,4 milj/€ ja erikoissairaanhoito 4,0 milj/€. Perusterveydenhoidossa puolet tulee siitä, että korotimme jokin vuosi sitten reilusti lääkäreiden palkkoja päästäksemme lääkäripulasta. Se onnistuikin ja nyt sitten menot ovat korkeat.  Toinen kustannuksia nostava puute on perusterveydenhoidon ja vanhustenhoidon toimiminen linjassa.
 
 Sitä on jatkuvasti kehitetty ja kehitetään edelleen. Vuodeosaston hoitojaksot ovat vähentyneet ja jaksot lyhentyneet. Eteenpäin menosta kertoo sekin ettei vanhuksia ole enää jonottamassa laitospaikkaa. Jono oli pitkään 20 henkilöä.
 
Terveydenhoidon kalleuden on pitkälti ajateltu johtuvan siitä, että tarjonta luo kysyntää. Aluesairaala paikkakunnalla tarjonta on poikkeavaa. Meillä perusterveydenhoidossa käyntejä on vähiten aluesairaala paikkakunnista ja erikoissairaanhoidossa eniten. Sairaanhoidossa menojen kasvu portaissa siirryttäessä ylempi tasoiseen on kova, tietenkin. Siksi pitäisi mahdollisimman paljon sairauksista saada hoidettua perusterveydenhoidossa.
 
Perusturvan ketju on yhdistettävä ja koordinoitava palveluiltaan sellaiseksi, että tarjonta ja laatu on saatava sellaiseksi minkä pystymme maksamaan. Sairaalan pysyvä toiminta U:kissa on pystyttävä turvaamaan.
 
Anonyymi kirjoitti 22.08.2010 - 11:19
Täält ny löytyi sentään juttu joka edes avaa sote jutskaa.
Eise pelasta kaupungin kirjoitti 22.08.2010 - 11:36
taloutta jos tänne muuttaa eläkeläisiä jotka aikaa myöten tulevat käyttämään terveyspalveluja, meille täytyy saada vain TYRITTÄJIÄ jotta saadaan TYÖPAIKKOJA se on ainut pelastus.Kannattaisi se sosiaalipuolenkin ruveta seurailemaan nuoria jotka ovat päivästä päivään terveysjuoman vaikutuksessa ja kehuskellaan mistä niitä ekuja saadaan.
Eise pelasta kaupungin kirjoitti 22.08.2010 - 11:37
taloutta jos tänne muuttaa eläkeläisiä jotka aikaa myöten tulevat käyttämään terveyspalveluja, meille täytyy saada vain TYRITTÄJIÄ jotta saadaan TYÖPAIKKOJA se on ainut pelastus.Kannattaisi se sosiaalipuolenkin ruveta seurailemaan nuoria jotka ovat päivästä päivään terveysjuoman vaikutuksessa ja kehuskellaan mistä niitä ekuja saadaan.
Harto Forss kirjoitti 22.08.2010 - 13:14
Kyllä niitä yrittäjiä kovasti yritetään tänne saada. Ei ole helppoa ja äänekäs oppositio vielä heittelemässä kabuleita rattaisiin. Uusien työpaikkojen apu tulee hieman viiveellä, joten kyllä meidän on nyt käsillä olevilla eväillä homma hoidettava ettei tulevina vuosina jouduta kaikkea investointi varaa käyttämään koronmaksuun.
Harto Forss kirjoitti 22.08.2010 - 17:14
On tuon vesijohtoverkoston toiminta varmaa. Minulla on ollut 7 v. kaupungin vesijohto ja tänään oli eka kerran vesi poikki muutaman. Ruovikon niittäjä oli järvessä niittänyt myös vesijohdon poikki. Varmuus on toista luokkaa kuin sähkön, joka on tavan takaa poikki.
Anonyymi kirjoitti 22.08.2010 - 20:24
http://uki.fi/ptk/dynastia/kokous/20101823-7-7903.PDF
sairaalan turvaaminen paikkakunnalla kirjoitti 22.08.2010 - 22:04
ei kai se nyt vaan sitä tarkoita että muut sostervin osa-alueet voidaan kuihduttaa pois kunhan saadaan täällä pidettyä kalliit lääkärit? jos puolet ylittävistä kuluista vertailuryhmiin nähden on tiedossa eli lääkärien vertailuryhmiä korkeammat palkat niin kohta alkaa pöllö huutaa. kuinka kauan tämä voi onnistua? otetaanko vähän taas vanhuksilta pois ja sieltä täältä pois jotta saamme pidettyä kalliiden lääkärien aluesairaalan. kyllä taitaa alkaa olla liian vaikea asia että tämä yhdistelmä pelaa. vain että aluesairaala säilyy. huh huh sentään.
Harto Forss kirjoitti 23.08.2010 - 05:34
Huomenta! Yllä tehdään kovin äkkinäisiä johtopäätöksiä. Kirjoituksestani selviää miksi takavuosina tehtiin palkankorotus. Nyt voidaan tehdä arvio oliko ratkaisu oikea. Kannattaako maksaa enemmän siitä, että saamme virat pidettyä täynnä vai maksammeko vieläkin enemmän keikkalääkäreitä vuokraavalle firmalle. Palkankorotukset eivät koskeneet Aluesairaala. Se on hallinnollisesti Erikoissairaanhoitopiirin alainen. Kirjoitin juttuni erittäin lyhyesti, joten ilmeisesti väärinkäsityksiä tarkotuksellisesti ja tarkoituksesta tulee. Esim. tavoite Aluesairaalan säilyttämisestä oli irrallinen lause. Uskoisi, ettei kukaan halua sitä lopetettavan joten eriratkaisu vaihtoehdoissa on huomioitava sen tulevaisuus. Muutoksista toki pitää neuvotella, jos sellaisia hyväksi havaitaan.
syystä puolet tiedetään kirjoitti 23.08.2010 - 11:01
miksi kuljetaan pakkasen puolella? miksi siihen ei sitten puututa? omituista etten sanoisi. ei todellakaan ole suomessa varmaan monia paikkakuntia jossa on näin pienessä kylässä aluesairaala. on vaan terveuskeskus ja sitten sieltä tulee lähetteet isompaan paikkaan.
Harto Forss kirjoitti 23.08.2010 - 11:16
Kyllä puututaan. Kaikki kaupungin hallinnonalat on käyty yksityiskohtaisesti läpi ja on nyt päädytty tähän. Iloinen pitää olla, että monilla aloilla U:kin toiminta on ollut hyvää ja erittäin kriittisenkin tarkastelun kestävää. Ei toiminta ole alkuunkaan sellaista joista asioihin perehtymättömät syvällä rinta äänellä moittivat kertovat. Ei luottamusmiehen asiantuntemus riitä päättelemään mitä pitää terveydenhoidossa tehdä. Asiantuntijatkin ovat kovasti erimielisiä syistä ja seurauksista. Kyllä asiantuntijoita on kuultu ja tutustuttu muiden järjestelmiin. Toivottavasti nyt päästään eteenpäin näiden Eerojen esitysten pohjalta.
Harto Forss kirjoitti 23.08.2010 - 11:30
Vielä tuohon lähetteeseen. Sitä pidetään aina kustannusten paisuttajana. Potilaat taas, että heidän terveytensä kustannuksella säästetään, kun ei kirjoiteta lähetettä. Imatran ylilääkäri kiteytti lähetteen miettimistä antavalla tavalla, "Lähete on ainoastaan tiedonsiirtoa varten. Sillä ei aiheuteta lisäkustannuksia. Potilaan hoito oikeassa paikassa nopeuttaa tervehtymistä ja alentaa kustannuksia".
Anonyymi kirjoitti 23.08.2010 - 12:00
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010082312227563_uu.shtml
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Viimeksi luetut

Tällä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.

Åsa Schwartz: NefilitHymyHymyHymy

Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.

James Pattersson: Pahan  kidassaHuuto

Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.

Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesäJalka suussaJalka suussaJalka suussa

Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.

Vikas Swarup: Syyllisten seurueNolostunutNolostunutNolostunut

Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.

Wilbur Smith: Vaaran vesilläKlink Klink (raha)

Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.

 

Yhdistykset
Laskuri