Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.

Esa Kaitila

Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.

Paperiliitto

Alf Rehn

Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.

Turun Sanomat



Roope Lipasti

Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.

TS Extra

Jälkimaku

VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.

Turun Sanomat

Jälkimaku

Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.

Turun Sanomat

Kommuunisti

Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.

Keva




 

25.08.2010 - 17:45

 Jo on taas blogeissa ärhentelyä. Ihan kuin jotkut olisivat jo menneet talviunille ja vetänee filtin päähänsä, ellen selvemmin sanoisi ja joutuneet kesken uniensa tulemaan karuun maailmaan taistelemaan jokapäiväisestä leivästä. 

Olin 13 vuotta plm. ja sinä aikana oli monia kiperiä paikkoja ja aina niistä selvittiin. Kemiran myynnistäkin. Yksikään asia ei kyllä v..lemalla korjaantunut. Kyllä siinä tarvittiin malttia, tietoa ja asiallista, luotettavaa käyttäytymistä. Kannattaa pitää muistissa ja pyytää ajoissa apua ellei omaan mieleen keinoja tule.

Ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Vireyttä alkaa olla monilla elinkeino elämän aloilla. Olen tämän jo ennenkin sanonut ja siitäkin tuli lunta tupaan. Niin se vaan on eikä mustamaalaus asiaa miksikään muuta. Ei tietenkään kaikilla aloilla eikä vielä edes tuntuvasti. Niin se vaan on, ei enää eletä hiljaisuudessa. 

Lokalahden Koivulan kaava kiistakin on lupaavasti ratkennut. Ei vielä niin, että kaava olisi valmis. Osapuolten kesken on jo saavutettu keskustelu yhteys ja asia menee eteenpäin. Tekla muutetun kaavan maanantaina jo hyväksyikin. Seuraavaksi se tulee hallitukseen joka myös toivottavasti sen hyväksyy. Sitten se asetetaan näytteille, eikä tietääkseni olisi valituksia tulossa. Mikäli hallitus olisi viimeksi hyväksynyt, seurauksena olisi ollut vuosien valitus kierros ja osapuolten rahaa olisi palanut tuhottomasti. Molempia osapuolia on aina kuunneltava ja haettava ratkaisu joka voidaan pitkin hampain hyväksyä joka taholla.

Nyt sitten kaikki kirjoitti 25.08.2010 - 20:09
RAHAMIEHET ostamaan Tirkkalasta TOPILTA kesämökkitontti 5488 neliötä hinta vain 349.000€.
Kuluttaja.etuovi.com
-Juha A.- kirjoitti 25.08.2010 - 20:17
Näin sitten kirjoitti 25.08.2010 - 20:41
Topi kusetti KOSKEA ja KOSKI kaupunginvaltuutettuja,kun myydään veronmaksajien omaisuutta pilkkahintaan näin talos pysyy hanskassa.
Välittäjä kirjoitti 25.08.2010 - 20:54
Pyytää voi mitä vaan....
Cassius Clay kirjoitti 25.08.2010 - 21:09
Eikö kommentaattoreilla ole heittää mitään uutta kehään? Samoja paskoja jauhetaan.
Anonyymi kirjoitti 25.08.2010 - 21:11
unohtaa pitää, niinkö?
Anonyymi kirjoitti 25.08.2010 - 21:17
Ei vaan elämässä pitää mennä eteenpäin eikä vain tuijottaa peräpeiliin ja hakea vain muista vikoja.
Anonyymi kirjoitti 25.08.2010 - 21:28
Olipa tuo mielenkiintoinen kommentti. Ja jokamiehen oikeuksia vietiin pilkkahintaan veronmaksajilta.
Kyllä jossakin on vikaa.

KYLLÄ VAAN kirjoitti 25.08.2010 - 21:31
toriparlamentti oli taas oikeassa LAJOTETTIIN VEROMAKSAJIEN OMAISUUTTA.
On tämä politiikka ihmeellistä kirjoitti 25.08.2010 - 22:22
Muistan hyvin tapauksen omalta kohdaltani.
Viime eduskuntavvalit, kun olivat tapetilla.
Menin turun kauppahallissa kysymään yhdeltä demari ehdokkaalta.Miksi demarit poistivat omaisuusveron, joka on selvä tulonsiirto rikkaille. Politiikko veti herneen nenään ja totesi et taida ymmärtää politiikasta mitään kun tuolaista kyselet, eikä menneitä kannata kaivella, nyt on taas uudet vaalit ja uudet asiat.
Taisi ottaa vittuiluna, mene ja tiedä???????
ex- valtuutettu kirjoitti 25.08.2010 - 22:36
demarit teki kaupat SAK:n palkankorotuksista. Se vaihdettiin omasiuusveron laskuun, ne on niitä kolmikantajuttuja.

Mutta tuo Sukarin kauppa on kyllä käsittämätön. Mitä enemmän sitä miettii, sen hölmömmältä tuo dementia KH tuntuu.
Mutta KJ näitä juttuja junailee, varmaan niin kauan kuin UKI- laiva uppoaa.
Meidän kyläpäällikkö kirjoitti 25.08.2010 - 23:00
on ,kun Venäjän tsaari joka jakoi hyväosaisille niitä lahjoitus maita kyläpäällikkö otti vain vähän korvausta.
vai miten se menee kirjoitti 25.08.2010 - 23:31
Kun eduskuntavvalit taas lähestyy niin demarit ja kokoomus on melkein joka asiasta samaa mieltä. Saatte nähdä vaan niin kuin ennenkin.
Kataisesta tulee päämisteri Ja demarit ottaa valtaiminesterin paikan.
Saas nähdä kuinka helposti persut myy nahkansa vai myykö
Anonyymi kirjoitti 25.08.2010 - 23:59
Arto tulee ja kertoo pojille taas niin että housunpuntit väräjää

http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2010/08/merisalo_puolueet_tiesivat_kertomaansa_enemman_vaalirahoista_1930929.html?origin=rss
Kuinkas sitten kävikään? kirjoitti 26.08.2010 - 09:53
Kirkko kirjoitti 26.08.2010 - 11:07
Takavuosina lähes kaikki papit olivat kokoomuslaisia. Nyt demarit luulevat kaikkien piispojen olevan demareita.

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2242172&pos=hl-ko-1
Anonyymi kirjoitti 26.08.2010 - 13:49
On näitten blogien aikana jotkut kääntäneet takkinsa perinpohjin. Rake on integroitunut ja Olli granuloitunut.
Harto Forss kirjoitti 26.08.2010 - 14:41
Tulin perunamaalta. Alkaa olla ensi vuoden syömiset kellarissa. Pääsisi vielä jonkun sikalaan lahtariksi niin olisi talvi turvattu. Kyllä tuota jälkiviisautta ja itsensä kehumista sitten harrastetaan. Onhan tuossa asuntoalueissa viime aikoina pieleen menoja kyllä ollutkin. Tosin on menestyksiäkin kuten Ykskoivu. Kyllä senkin rakentamista aikanaan arvosteltiin ja joskus vieläkin. Veneveistämön tontista ei juuri puhuta vaikka nimenomaan siitä olisi ollut aika itsekunkin lyödä korttinsa pöytään. Pitänee tehdä se johtopäätös, että vaikenijat kannattavat alueen rakentamista.
hei kuin kirjoitti 26.08.2010 - 14:50
ukin sanomas on 7 miljoonaa miinusta kun alijäämäkin oli vaan vajaa 3,5 milliä? onk ukin sanomat kirjottanu väärin vai onk javakin ollu kuitenki oikeas? san ny ko olet kaupungijohtaja kaveri
Harto Forss kirjoitti 26.08.2010 - 15:09
Toivottavasti olen myös sinun kaverisi. Ei US väärin kirjoittanut. Se ei kirjoittanut alijäämästä vaan siitä, että meidän palvelumme tulevat 7 milj/€ kalliimmiksi kuin kunnissa joihin meitä on vertailtu. Muut palvelut meillä ovat suurinpiirtein samanhintaisia kuin vertailukunnissa paitsi terveydenhoito. Sivistystoimikin on kalliimpi johtuen siitä, että meillä on ammattioppilaitos, mitä muilla ei ollut. Miksi meillä terveydenhoito on kalliimpaa kuin muilla vaikka meillä sairastetaan vertailukuntia vähemmän, on kinkkinen kysymys. Eka vastaus siihen tullee vielä viikon aikana, konsultin antaessa selvityksensä. Sitten siitä päästään keskustelemaan laajemmin ja varmasti myös keskustellaan ehkäpä suurin kirjaimin.
miksi näin kirjoitti 26.08.2010 - 20:30
kun demarit on ollut enemmistö melkein koko ajan tässä kaupungissa. tietenkin voisi sanoa että siksi näin kun demarit on ollut enemmistö melkein koko ajan tässä kaupungissa. ja kenen puolueesta se elinkeinomies valittiin kaupunginjohtajaksi? jos hoidetaan asiat rakkaudella.
Tietysti Vartiaisen kirjoitti 26.08.2010 - 22:21
puolueesta ja kauppiaiten,mutta tuntuu että naiset johtaa tällähetkellä ++++++++ .
Javan blogista kirjoitti 26.08.2010 - 22:44
ANONYYMI KIRJOITTI 26.08.2010 - 22:42
Jos Forss väittää vastaan, niin astun seuraavaksi nimellä esiin. Ehkä on jo korkea aika siihen, koska paineita alkaa olla.

Yllä oleva on "kaupungin etu" kommentti. Forss väitti vastaan. Koska tulet esiin? Onko kaikki juttu täällä uhoamista ja valehtelua.
Anonyymi kirjoitti 26.08.2010 - 22:55
Javan blogissa ja Juha monesti, uhkaillaan anonyymeja kirjoittajia. Täällä ei ole uhkailtu kertaakaan, IP-osoitteilla eikä muilla. Kannattaisko pysyä kaidalla todentiellä arvoisat uhkailijat.
Lisää neuvoja anonyymeiltä kirjoitti 26.08.2010 - 23:36
Kiitos. Etenkin näissä talousasioissa, jotka ovat reeras paremman kerran meillä meri ihan rannas- kaupungis. Sitten, jään miettimään, miten esimerkiksi Ip-osoitteilla voi uhkailla? -Juha A.-

jk. ehkä myös kannattaisi vilkuilla hieman tarkemmin, millaista "kaikenlaista juttua" tässäkin blogissa on kirjoiteltu näistä mystisistä Ip-osoitteista.
Anonyymi kirjoitti 27.08.2010 - 00:30
Lopettakaa nyt se, jonninjoutavahöpinä.
Asioista saa olla erimieltä, kun se perusttellaan.
Kun anonyymit heittelee olet valehtilija java.Niin täytyy perustella miksi, selaisilla kommenteilla ole mitään yhteiskunnallista vaikutusta.
Sillä ei kaupunkin taloutta saada kuntoon,
Yritän ottaa muitaesimerkkejä tasapuolisesti esiin.
Reppana rehtorit,
ei olla avoimia.
ei osata laskee,
Ymärräretään teksti väärin.
olet moukka.
innokas valokuvaaja.
Ties mitä.
Yritän kehitellä teille jutun tähän plokkin.
eikä pitäs loukata ketään,tasapuolisesti kaikille ja kirjoitusvirheet vähenee 90%
Suurin huolen aihe on nyt kaikilla varmasti plokin pitäjille ja kirjoittajilla saada ukin talous kuntoon. Vai Onko?????
Harto Forss kirjoitti 27.08.2010 - 09:18
Ei ole suurin huolen aihe. Ei tämä luottamusmies tehtävä ole elämän keskipiste. On paljon tärkeämpiäkin asioita. Oma ja perheen terveys jne.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Viimeksi luetut

Tällä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.

Åsa Schwartz: NefilitHymyHymyHymy

Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.

James Pattersson: Pahan  kidassaHuuto

Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.

Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesäJalka suussaJalka suussaJalka suussa

Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.

Vikas Swarup: Syyllisten seurueNolostunutNolostunutNolostunut

Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.

Wilbur Smith: Vaaran vesilläKlink Klink (raha)

Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.

 

Yhdistykset
Laskuri