
Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.
Esa Kaitila
Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.
Paperiliitto
Alf Rehn
Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.
Turun Sanomat
Roope Lipasti
Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.
TS Extra
Jälkimaku
VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.
Turun Sanomat
Jälkimaku
Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.
Turun Sanomat
Kommuunisti
Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.
Keva
Hallitus on kokoontunut viime aikoina niin tiuhaan ettei asioita tahdo riittää. Ei ajankuluksi ole kokoustettu, kyllä siihen on ollut pakottava syy. Nyt kokous onkin lähinnä kaavakokous.
Ekaksi käynnistetään autotehtaan omistaman Aaholmin kaavamuutos. Lomailua ja matkailua palveleva 13 ha:n alue halutaan muuttaa omarantaisiksi tonteiksi. En tunne asiaa, mutta kyllä tästä muutoksesta vetäisin sellaisen johtopäätöksen, että työntekijöiden virkistysalue ollaan myymässä pois. Alue on kyllä sinänsä tuttu. Olen ollut siellä ao. tehtaan työntekijän vieraana.
Seuraavassa kaavassa on tarkoitus muuttaa lomamökki vakituiseen asumiseen kelvolliseksi. Seuraava kaava on edellisen luonteinen. Sitten ns. soijatehtaan alue. Alue sisältää paljon muutakin. Kaava pitäisi saada vastaamaan nykyisiä tarpeita myös kaavaa tehdään ennen kaavoittamattomalle alueelle. Hännänhuippuna Koivulan kaava, jota on pitkään pyöritelty ja joka nyt näyttäisi tulevan onnellisesti kaikkien hyväksymänä maaliin. Kyllä kannatti ottaa lisä-aikaa. Tätä olisi muuten pyöritellyt vielä seuraavakin sukupolvi.
Sitten on viimeksi siirretty osallistuminen Lounaisrannikon kehittämisvyöhykkeen toimintaan. Hankalaa. Tällaisiin projekteihin uppoaa aikalailla tiukalla olevaa rahaa. Toisaalta ei suinsurminkaan haluaisi olla esteenä paremman tulevaisuuden rakentamisessa. Seuraavaksi lausunto.
Sitten Juha Aaltosen aloite ylimääräisestä valtuustonseminaarista heti kesälomien jälkeen. Vuotta tosin ei aloitteessa mainita. Esitetään ettei seminaaria järjestetä. Sen pituinen se.
Vielä vähän Yarasta. Siitä oli tänään TS:ssä melkein sivun juttu. Yara ei myy nyt muita lannoitteita kuin syysviljoille tarkoitettua. Aikalailla hämmästyttävä juttu. En ole ennen kuullut minkään firman lopettaneen tuotteidensa myyntiä ja jääneen odottamaan hinnannousua. Jälleen esim. siitä mitä on olla ulkomaisen omistajan varassa. Täällä blogeissa kerskutaan estoitta anonyymeinä ja hiukan muutenkin omista maineteoista. Voinen siten minäkin sanoa hyvällä omallatunnolla. Niinhän sanoin ja myös tein. Ollessani plm. Kemiraa oltiin ekan kerran myymässä. Sain estetettyä kaupan hyvän tiimin kanssa. Kemianliitto ei siihen virallisesti kuulunut. PJ:ltä ei saanut edes myötätuntoa vaikka on kaupan estämisen myöhemmin ominut yhdessä kepun Timo Kallin kanssa. Hänenkin roolinsa oli lähes kosmeettinen.
Siirryttyäni eläkkeelle alkoi uusi myynti kierros. Kukaan ei laittanut hanttiin, päinvastoin kehua retosteltiin miten hieno homma on menossa. Sen jälkeen ollaan lirissä oltu jo monet kerrat. Yara osti GrowHow:n fosforin takia muu tuli kaupanpäällisiksi. Nyt sitten sitä fosforia sitten viedään Norjaan jalostettavaksi. Meille jäi luu käteen. Tämän päivän TS:ssä Pekka Myllymäki kiteyttää homman.
|
|
Täll
ä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.
Åsa Schwartz: Nefilit![]()
![]()
![]()
Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.
James Pattersson: Pahan kidassa![]()
Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.
Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesä![]()
![]()
![]()
Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.
Vikas Swarup: Syyllisten seurue![]()
![]()
![]()
Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.
Wilbur Smith: Vaaran vesillä![]()
Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.
http://www.taloussanomat.fi/teollisuustuotteet/2010/08/27/yle-porsche-lahtee-uudestakaupungista-ennakoitua-aiemmin/201011822/12
pohtiva.vuodatus.net:in linkkaukset Ukin Sanomien eilisen torstain uutisointiin kaupungin talouden todellisesta vauhdista jonnekin
ja
Porsche lähdössä Uudestakaupungista ennakoitua aiemmin jo keväällä 2011, joka kiihdyttää vauhtia entisestään, jonnekin!
Mutta näin toimii politiikka. Johtavien "vastuullisten" virkamiesten esityksestä ja päättäjien enemmistön ehdoilla. Suuntana jokin? Mikä?
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/08/virolaisrakentajat_tyonantaja_sanoi_hoitavansa_verokortin_1934017.html?origin=rss
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/08/rakennusliitto_ala_pahimmassa_laillisuuskriisissa_sitten_toisen_maailmansodan_1934251.html?origin=rss
tulee mieleen kohtaus "Täällä Pohjantähden alla - kirjasta: " Eikö niitä puheita ole tullut jo pidetyksi"... Siinä räätli Halmetta vietiin kuopan reunalle.
Asiallisesti yritin selventää sitä, ettei isossa porukassa mitään pyörää keksitä. Selkeästi meidän menoissa on ongelma terveysmenoissa ja se on kyllä niin asiantuntija hommaa etten todellakaan usko valtuuston pystyvän menemään niin syvälle, että ongelma saataisiin ratkaistua. Toimikunta on jo kuullut monia asiantuntijoita eikä ole selvää tullut. Kyllä jonkun pitää ensin linjata homma ja sitten isolla porukalla otetaan kantaa asioihin.
Uudenkaupungin kaupunginn hallinto kehittää toimintojaan AVOIMUUDEN HENGESSÄ,jotta asukkaat saavat mahdollisimman hyvin tieto kaupungistaan ja sen hallinnosta.
Siitä huolimatta onkohan TERVEYDENHUOLLON HALLINTO lukastunut ja laskenut pyllymäkeä.
-Juha A.-
Toinen juttu on kansalaisopiston sopimuksen uusimis neuvottelut. Sopimus on U:kille epäedullinen. Hallinnon kulut jaetaan kuntien väkiluvun mukaan eikä toiminnan mukaan. Mikäli sopimus saadaan oikaistua, niin ei siitä mitään jättisummaa tule. Jokainen kivi tulee kääntää.
onneksi persujen kannatus sentään nousee
http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2010/08/perussuomalaisten_nousu_jatkuu_1935940.html?origin=rss
Siis Häh?
Tämä lause on hallituksen esityslistalta Koivulan kaava-asiasta. Ei ihan selkeää suomea ja onko siinä asiavirhekin?