Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.

Esa Kaitila

Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.

Paperiliitto

Alf Rehn

Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.

Turun Sanomat



Roope Lipasti

Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.

TS Extra

Jälkimaku

VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.

Turun Sanomat

Jälkimaku

Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.

Turun Sanomat

Kommuunisti

Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.

Keva




 

13.09.2010 - 13:55

 Kyllä se aamupäivä nyt meni ei julkisten asioiden parissa. Soijatehtaan info oli yksityisen yrityksen info ja sen määriteltyä ettei kerrotut asiat ole julkisia niin sillä sipuli. Heidän tuotteitaan ei markkinoida vähittäiskaupan kautta, joten julkisuuden tarve ei ole järin suuri. Sivuttiinhan myös kaupungin roolia, mutta se on rahallisesti aika vähäinen. Vähän tietä, putkea ja lupien rivakasta käsittelyä. 

Olihan siellä infossa myös U:kin Veden päällikkö jolta kyselin tarkemmin hänen hommaansa. Ei ole iso juttu. Autotehtaalta vedetään 35 sentin putki ja paineenkorotus asema. Aika vähän. Silloin kun Rikkihappo tuli, kaupunki rakensi Makeanveden altaan. Finnprotein lupasi pitää kerran vuodessa vastaavan infon, joten ensi syksynä sitten taas.

Infon jälkeen kokoontui hallitus. Ei ole siitäkään kerrottavaa. Ainoa kiinnostava asia oli sijoitus tmk:n pöytäkirja ja se ei ole julkinen.

Anonyymi kirjoitti 13.09.2010 - 14:26
kuullostaa hyvältä, jos putki autotehtaalta riittää.
Suutari kirjoitti 13.09.2010 - 15:56
Jälleen kerran maestro Juha. An kauhistelut olivat mahalasku.
Anonyymi kirjoitti 13.09.2010 - 17:03
Joo, ei tuloveteen liittymineen ja kaivuineen mene kuin 30 000-40 000 tuhatta, vaikka olisi paineenkorotuspumppu jo mukana. Se yksin maksaa 5000-10 000 euroa. Kaivuut edellyttäen, että noin 800 metrin matka eikä tarvii räjäytellä. Viemäri sinne alueelle vedetään jokatapauksessa. Ja tiehän on jo maksettu
Anonyymi kirjoitti 13.09.2010 - 17:22
Uudenkaupungin vedelle tulee hyvä bisnes. 35 sentin putkesta menee todella paljon vettä, ja tehdas tarvitsee vettä poikkeuksellisen paljon. Ei kai mene niin paljon vettä,että tulee kapasiteettiongelmia ? mites on Hallikainen?
Putkinotko kirjoitti 13.09.2010 - 17:42
Tässä on käynyt vain pieni erehdys Rakennus- ATK ja yleistieteen asiantuntijalle, 800 m onkin putken pituus eikä halkaisija.
Harto Forss kirjoitti 13.09.2010 - 17:49
Nimeni ei ole Hallikainen, mutta voinen silti vastata. Tehdas ei ota kaikkea tarvitsemaansa vettä koko aikaa verkostosta. Taisi olla epämääräisesti sanottu. Vesi kiertää järjestelmässä ja tehtaalle tulee oma puhdistuslaitos. Tietenkin vettä aina häviää ja on se häviävä vesimääräkin merkittävä. Kapasiteetti ongelmaa ei ole näköpiirissä.
sorry kirjoitti 13.09.2010 - 17:51
Minä kirjoitin nuo kommentit enkä viitsi esiintyä nimelläni.Korjaan sen verran, että paineenkorotuspumpun on oltava tehokas eli se voi maksaa 12 000 euroa. Näin meidän kaupunkina tulee huolehtia yritystemme tarpeista.

En ole mikään ATK:n ja yleistieteiden desantti, mutta laskin, että noin 600 000 tonnia tulee kaikki kulut yhteensä olemaan, joista tiet jo on valmiina ja budjetista pidätetty.

Halpa hinta sadalle työpaikalle. Näistä tietysti olisi pitänyt vaieta. Mutta kun nämä blogit edustavat kaikkien keskustelujen isoäitiä...
kiitos HARTO kirjoitti 13.09.2010 - 17:53
No, on syytä olettaa, että tehdas toimii kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti.
Harto Forss kirjoitti 13.09.2010 - 17:56
Todella halpaa. Kovasti tuntuu jatkuva moittiminen tämänkin projektin tekijöistä omituiselta. Alakanttiin lukusi tosin ovat Sorry, mutta vielä halvempaa tulee nenää kohti.
Harto Forss kirjoitti 13.09.2010 - 17:59
Kyllä nämä sisäiset kierrot ovat aika vahvasti kestävän kehityksen mukaisia. Ei vesi ole ainoa, joka tulee kiertämään sisäisesti. Samoin geenimuunneltua soijaa ei tulla käyttämään. Sen käytön estävät jo tuotteen ostajat.
Anonyymi kirjoitti 13.09.2010 - 18:07
Harto Forssin viimeinen kommentti oli uutinen. Koko ajan on luultu, että soija on geenimuunneltua.
Sorry kirjoitti 13.09.2010 - 18:17
kiinnosti asia ihan vaan teknisestä näkökulmasta. ja luvut voivat heittää paljonkin, koska maasto voi olla vaikka mitä. En muista edes nykyisiä kaivuumetrien hintojakan. No sehän ei ole tämän asian "villakoira"
Ohhhoh... kirjoitti 13.09.2010 - 18:22
...kuinka pitkälle täällä uutisoidaan asiaa joka ei ollut julkine
- Keijo- kirjoitti 13.09.2010 - 18:25
jos soija ei olekkaan geenimuunneltua, ollaan moraalis-eettisestikin oikealla tiellä. Eiköst Olli vihjannut jossakin vaiheessa, että kyse on geenimanipuloidusta soijasta... en väitä niin, mutta ainakin hän kirjoitti, että soijaviljelmien tieltä hakataan sademetsiä ja ihmiset joutuvat asuinsijoiltaan pois ja soijapelloille alipalkattuina töihin.

Korjaa Olli, jos vedin ohi.
pitääkö tieto paikkansa kirjoitti 13.09.2010 - 18:26
Joo toi harton uutinen oli mullekin uutta, kun koko ajan puhuttu geenimuunnellusta soijasta
Anonyymi kirjoitti 13.09.2010 - 18:35
ei kai tässä Soijatehtaan asioita ole käsitelty, jos on, tuli ainakin positiivinen uutinen. Ja kaupungin osuus kunnallistekniikasta on varmasti julkinen asia.
Harto Forss kirjoitti 13.09.2010 - 19:01
Olen yrittänyt pysyä niissä asioissa joita kuulin muualta kuin infosta.
Olli kirjoitti 13.09.2010 - 19:09
"Samoin geenimuunneltua soijaa ei tulla käyttämään. Sen käytön estävät jo tuotteen ostajat". Ostajat siis jo tiedetään. Selvä. Sen huomasin, että UuudenkSanomat on saanut tiedon, että soija tuodaankin Yhdysvalloista. Siellä tänä vuonna viljellystä soijasta 91 prosenttia on geeniteknistä soijaa. Argentiina ja Brasilia (sademetsät) on kai sitten jätetty taakse, gt-soijan osuuudet ovat siellä 99 ja 71 prosenttia. Perinteistä soijaa olisi saanut parhaiten ja halvimmalla Brasiliasta. Finnproteinin tj:llä taitaa olla (Finnsoy Oy:n) suhteet perinteisen soijan viljelijöihin USA:ssa ja Kanadassa. Usan viljelyala on tänä vuonna 31 miljoonaa hehtaaria, josta 28,6 m ha geeniteknistä soijaa. Seuraava tiedotustilaisuus ensi syksynä, sekin kaiketi vain ukin hallitukselle ja muille luottamusmiehille. Lehdistö ei ole saanut muruakaan kysymättä tai provosoimatta kertomaan. - Ukin luottamusmiehet ja kommentaattorit näyttävät edellä jo rakentavan vesijohtoa Soypromille: putkikoko on kerrottu ja muuta. Samat tiedot ovat ely-keskuksella. Tämä soijamylly ja -jalostamo on ollut poikkeuksellisen raskas juttu toimittajalle. Harton mainitsemista asiakkaiden vaatimuksista tuli mieleeni askettäinen venäläisten tuontikielto suomalaiselle maidolle ja lihalla. Venäjällä näyttää ja varmasti onkin kovemmat vaatimukset elintervikkeiden laadussa kuin meillä Suomessa. Venäläiset eivät halua popsia ruokansa mukana antibioootti- ja muita lääkejäämiä. Suomalaisille sellainen kelpaa. Lopuksi hersyvä naurunpätkä biodieselille, joka on tehty perinteisestä soijasta. Kallista löpöä. Lisäksi: ei kannata kuvitella, että laitoksen tulevat työntekijät ovat kaikki suomalaisia.
-Juha A.- kirjoitti 13.09.2010 - 19:50
Heh heh. Onneksi ei ainakaan minun tarvitse uskoa vielä tätä, mitä täällä lukee Harton ja jonkun muunkin kirjoittamina tulevan soijatehtaan vesi- ja liikennehuollon kustannuksista. Joten katsotaanpa nyt, onnistuuko veden nappaaminen "paloteknisesti" siitä naapuritehtaan fii 315mm:n runkoputkesta (muistaakseni) jne.
Lopettaako tuo kyseinen tehdas itse oman vedenkäyttönsä prosessissa ja sprinkler-järjestelmässään ja luovuttaa vetensä soijatehtaalle?
Rekatkin varmaan alkaa ajella nurmikoilla Laitilan tien reunustoilla jne.
Kaikkihan te anonyymit asiantuntijat olette varmaan käyneet lukemassa jo Ely-keskuksen "yva-lausunnon" soijatehtaasta laskelmienne vakuudeksi eiks je?

Miksikähän sijoitustoimikunnan pöytäkirja ei ole julkinen, jos on myönnetty veronmaksajain kukkarosta rahaa joilllekin yrityksille? Tähän asiaan tuleekin sitten selvyys kyllä tällä viikolla. Ellei, niin sitten hieman myöhemmin. Veronmaksajain asiallahan tässä ollaan!
Eipä juuri tämän enempää ettei Taas joku ymmärrä täysin väärin ja Osmo A. Wiion viestinnän lait toteutuvat taas kaikessa karmeudessaan.
Kello 17.51:lle kirjoitti 13.09.2010 - 19:55
Matematiikkka on haastavaa.
"En ole mikään ATK:n ja yleistieteiden desantti, mutta laskin, että noin 600 000 tonnia tulee kaikki kulut yhteensä olemaan, joista tiet jo on valmiina ja budjetista pidätetty.
"
Ihan en ymmärrä nyt?
-Juha A.-
Harto Forss kirjoitti 13.09.2010 - 20:07
Tonnia 600 000:n jälkeen on liikaa. Aiemmin jo kirjoitin, että se on alakanttiin. Ei kai täällä blogeissa mitään mausereilla mitata. Tien kulu on jo nähtävissä, mutta vesi on vielä summittainen arvio.
Anonyymi kirjoitti 13.09.2010 - 20:23
vittuako siellä kinaatte, kun kaupunki saa 100 työpaikkaa!
Otapa sitten Harto käsittelyyn kirjoitti 13.09.2010 - 20:27
23.8 teklan kokouksessa ilmennyt raakaveden tarve kyseisellä soijatehtaalla. Se oli vain 144 kuutiometriä tunnissa. Tuplasti enemmän kuin ely-raportissa. Aika ruipelo määrä verrattuna koko kaupungin vesihuoltoon ja koko kulutukseen eiks je? Sitten voitkin laskea, kuinka paljon tuo tarve on vuositasolla (noin 30d:n revisioita tai seisakkeja kuten Yaralla ei tarvitse vähentää). Vain raakaveden suuruusluokka on oleellinen. Tai kysypä Hallikaiselta, niin minäkin teen. Tosin kysyn muutamalta muultakin ammatiksen vesiasiaoita tekeviltä, koska saan saan niin hemmetin isoja lukuja kalkyyleistäni. Toki muutakin saavat laskea vaikka niitä pumppujen tehoja tässä ohessa. Kai vedätte myös nimenne putkien kestotodistuksiin soijatehtaan edustajille. Laskette varmaan myös, mitä maksaa soijatehtaan seisottaminen jos vesihuolto pettää. Matematiikka on virkistävä harrastus näin sade-ehtoonaa.
Mutta, mutta, mutta. No enhän minäkään niitä aio laskea. Veronmaksajathan takaavat, että vesihuolto toimii.
-Juha A.-
Jatkan Ollia kirjoitti 13.09.2010 - 20:29
Hän lopetti kommenttinsa klo 19.09 näin:
"
Lisäksi: ei kannata kuvitella, että laitoksen tulevat työntekijät ovat kaikki suomalaisia.
"
Jatkan. Ei kannata kuvitella, että laitoksen tulevat työntekijät ovat kaikki ukilaisia.
Mutta toivottavasti saamme tehtaan työpaikkoineen. Siihen menee vielä 2-3 vuotta!
eihän  kirjoitti 13.09.2010 - 21:02
sinne tehtaale ole edes tietäkään vielä. nyt on vasta se sitä yhtä betoratietä jatkettu.
anteks ny harto kirjoitti 13.09.2010 - 21:59
mut enemmä mää noit juhan lukui ymmärrä kun sun. sun jutussas luku on nimeltäs vähän. mikä sellanen luku on? teil on hallitukses varmaa joku viivotin mil te sit mitaatte sitä vähän nimist lukua.
viime budjetis ol 8000 euro vammaste uimahalliliput paljon. mikä on vähän ja mikä paljon? kyl hämärä on edellee.
kaikki on suhteellista kirjoitti 13.09.2010 - 22:23
Jos henkilöllä on kolme hiusta päässä se on suhteellisesti vähän, mutta jos löydät makkarakeitosta kolme hiusta nin se on paljon
Harto Forss kirjoitti 14.09.2010 - 10:28
Tuolla edellä on niin paljon ettei oikein tiedä mistä aloittaa. Ensinnäkin vedenkulutusta on kahdenlaista. Tuolla jossain jo sanoinkin sen. Prosessissa kuluva vesi ja prosessiin tarvittava vesi. Vesi tulee kiertämään prosessissa. Valitettavasti tehtaan info ei ole julkista tietoa. Kyllä siellä kerrottiin molemmat kulutukseen menevät vesimäärät. Vähän sanaa en käyttänyt veden kulutuksen yhteydessä vaan kaupungin osallistumisessa hankkeeseen. Vedenkulutuksen yhteydessä käytin sanaa, merkittävä.
Olen samaa mieltä kuin yllä eräs kommentaattori joka sanoi, vittuako siellä kinaatte saamme 100 työpaikkaa. Tämä on alakanttiin. Taatusti nämä eivät kaikki ole ukilaisia. Onkohan missään isoa yritystä jossa kaikki työntekijät olisivat sijaintipaikkakunnalta. Varmasti tulee olemaan myös ulkomaalaisia, on jo. En usko niitä tulevan muita kuin ylempiä toimihenkilöitä. Työntekijöiksi saattaa tosin tulla myös maahanmuuttajia. Valtaosa tulee varmasti olemaan U:kista. Tosi ikävää, ettei info ollut julkinen. Kommenteissa on niin paljon vääriä tietoja, että sormet syhyy päästä niitä oikaisemaan. Ei voi mittää. Aika näyttää.
Uusia lukuja kirjoitti 14.09.2010 - 11:07
Politiitikot ovat sen keksineet kun ovat alkaneet käyttää aivan uusia lukuja kuten Harto. Merkittävä ja vähän ovat nyt päivän uudet luvut. Totta kuitenkin on se, että kaupungilla on ylimääräistä rahaa merkitävän vähän.
Yksityistäjä kirjoitti 14.09.2010 - 11:15

Lukekaas tää
http://blogit.iltalehti.fi/kalle-isokallio/2010/09/14/ryhdyttaisiinko-johtamaan-kuntia/

Kalle kehottaa vaihtaamaan johtoa ellei palvelut ala toimia.
Olli kirjoitti 14.09.2010 - 11:22
Ainoa, Harto, mitä voit tehdä, on oikojan homma. Mutta ei kannata olla siinä totinen torvensoittja, sillä sinua provosoidaan ihan tahallaan. Tehtaan info ei ollut julkista, mutta soijatehtaan prosessikaavioita löytyy netistäkin. On patenttihakemuksia ym, jossa vaiheessa ne ovat jo julkisia. Keskustelu menee usein väärille raiteille ja harhaan tähän tapaan: "Jos henkilöllä on kolme hiusta päässä se on suhteellisesti vähän, mutta jos löydät makkarakeitosta kolme hiusta nin se on paljon". Jos siis henkilöllä on kolme hiusta päässä, hänellä on päässä kolme hiusta. Ei mitään muuta! Ei siinä päässä ole mitään mihin suhteuttaa. Mutta jos naapurin päässä on satatuhatta hiusta, kaverilla on tosiaan suhteellisen vähän hiuksia. En minä ainakaan vertaa hiusten määrää tai tiehyttä pään ihossa hiusten määrään tai tiheyteen makkarakeitossa. Joskus tosin vertaan aivotoiminnan eroja päässä ja makkarakeitossa.

Harto Forss kirjoitti 14.09.2010 - 11:50
Niin se on ettei voi kuin oikoa ja sitäkin kiertäen ja kaartaen. Risoo vain kuin sanatkin käännetään luvuiksi. En voi kertoa tarkkoja lukuja. Olisin kyllä Juhankin olettanut edes minun juttuni ajatuksella lukevan, mutta ei kun ei.
niinpä kirjoitti 14.09.2010 - 11:53
Ollihan ei provosoi Hartoa eihän? Mutta kieltämättä tämä soijatehdas on aika mystinen juttu. Taustalla on myös kaupungin pääomalainoitusta vanhalle soijatehtaalle. Koskahan ne maksetaan takaisin? Näin tämä piiri kulkee. Onneksi Sirppujosta tulee uutta vettä makeanvedenaltaalle soijatehtaan tarpeisiin, jonka vedentarve on merkittävä. Mutta taas toistaalta kaupungin sijoitukset tulevaan soijatehtaaseen ovat vähäiset. Älkää nyt enempää sekoittako makkarakeittoja tähän kuvioon. Semminkin kun tällä on jo hiuksiakin keitossa, jonne Olli lisäsi sattumat. Vai olisiko nuo sattumat tehty soijasta?
Harto Forss kirjoitti 14.09.2010 - 11:58
Kaikista asioista saa mystisiä, kun tarpeeksi sekoittelee. Kaupungissa toimivan ja rakennettavan tehtaan välillä ei ole mitään yhteyttä. Myöhemmin saattaa tulla asiakassuhde.
Mystinen kirjoitti 14.09.2010 - 12:00
Anna Hartsi noiden mystisten typeryksien olla. Niihin kuuluu Juhakin joka jankuttaa vain vesiämpäreistä. Ellei sulla Juha muuta oo, nii oo hilijaa.
Tulihan se sieltä kirjoitti 14.09.2010 - 12:21
taas tänäänkin. Virka-aikaan, nimittäin Ääni hallinnosta. Juha on muodostunut nippeleihin iskevillä asioillaan hallinnon kestoinhokiksi, kun hän kaivaa asioihin taustaa. Omilla aloillaan hän ollut liian oikeassaoleva. Sekös hallintoa ...ttaa. Hänen "mahalaskuihinsa" voi lukea vaikkapa Sukarikaupat, energiapuiston ja tontonmäen tällä valtuustokaudella. Hallinnon suosikkeina jatkavat edelleen nämä Harto-tyyliset veijarit. Vuodesta toiseen asiat lutviutuvat paikoilleen lauseilla kuten tarve on merkittävä, kunnalle vähän, ei julkinen ja niin edespäin.
Hyväettä politiikassa on erilaisia tyyppejä. Väyryrynen kohta jo 40 vuotta. Sieltä se tulee pinnalle kuin ilmakupla vedestä, vaikka miestä on pää veden alla pidetty lukemattomat kerrat.
Jättääkö rotat laivan kirjoitti 14.09.2010 - 12:30

kun ainakin kaksi vanhempaa valtuuttua myy asuntoansa?????
vesiämpäreitä kirjoitti 14.09.2010 - 12:32
on vaikea ymmärtää jos on liian kauan ollut kunnan palkollisena ja katsoo kaupunkia vain jäsenkirjan läpi.
Mikä ihme kirjoitti 14.09.2010 - 13:00
Turha toivo et tutustuis Harton kirjotukseen siihen tarvitaan välineitä mitä hänellä ei oo. Kyllä pittää olla mielikuvitusta et noista luetelluista jotain ansioo Juhalle löytyy. Yks kuva Viron rekisterissä olleesta autossa ja haalarit joiden selässä ei lukenu Uusikaupunki.
Kiitos Harto Forss kirjoitti 14.09.2010 - 13:10
klo 13 kirjoittamasti kommentista. Jatka samaa tyylin että kirjoittelet täällä kommetteja kolmannessa persoonassasi. Muista, että jälkesi näkyy missä seilaat!
Mikä ihme2 kirjoitti 14.09.2010 - 13:19
Onpa täällä myrsky taas. Kun kerran viikossa täällä käy juorut lukemassa, niin aina on joku henkilökohtainen taistelu päällä. Tasapainottelun vuoksi on kysyttävä että onko Hartolla sitten ne, mitä Juhalla ei ole. Koittaakaa nyt herran tähden keskustella asioista. Varsin osuva analyysi oli tuo Tulihan se sieltä. On se Juha ainakin ollut noita hankkeita vastaan valtuustossa, mitä Harto taas ei. Siitäkö tulee se, mitä Juhalla on ja Hartolla ei tai onko se päinvastoin. Keskustelkaa asioista, myös te keskuteluun osallistuvat tuntemattomat.
juuri näin kirjoitti 14.09.2010 - 13:46
mikä ihme2 kirjoitti
Olen samaa mieltä kanssasi
luin kalle isokallion jutun kirjoitti 14.09.2010 - 13:48
Kaikkien päättäjin soisi sen lukevan.
Siinä se totuus on
onko tietoa harto kirjoitti 14.09.2010 - 14:10
koska konsultin esitys on valmis.
Vastaukses riittää kyllä vai ei
Harto Forss kirjoitti 14.09.2010 - 14:52
Nyt tulee taas niim pali perätöntä tietoa. En kirjoita nimimerkillä tai anonyyminä. En ollut Tontonmäen puolesta valtuustossa. Sukari homman olen selvittänyt lukemattomat kerrat, myös Juhan käyttäytymisen valtuustossa. Joe ei mene perille niin ei sitten. Mitähän tuo Energiapuisto mahtoi tarkoittaa? Olen samaa mieltä, että pitäisi keskustella asioista. Soijatehtaan osalta se on hankalaa asian salaisuuden vuoksi. Ei siitä kuitenkaan niinkään riipu, lillukanvarsiin ja henkilökohtaisuuksiin se aina menee.
Viimeiseen kommenttiin: Ei.
Miksi sinä selität kirjoitti 14.09.2010 - 15:21
Juhan käyttäytymistä valtuustossa? Pysytäänkö edelleen täällä blogissa. Ei kai sinun roolisi Harto ole selitellä muiden tekemisiä? Jokainen vastaa niistä ihan itse.
Harto Forss kirjoitti 14.09.2010 - 16:05
Minua verrattiin Juhan tekemisiin eräässä kommentissa. Kai minulla on oikeus vastata, mikäli minusta valehdellaan. Vai pitääkö ottaa vaan vastaan kaikki paska?
Harto Forss kirjoitti 14.09.2010 - 16:32
Perusterveydenhoidon ja terveyskeskuksen osalta konsulttien raportti alkaa olla valmis. Erikoissairaanhoidon osalta he eivät ole vielä saaneet kaikkia tarvitsemiaan tietoja. Perjantaina heiltä tulee siihen astinen selvitys, johon taloustyöryhmä voi alkaa maanantaina perehtyä. Lopullinen raportti valmistunee ensi viikon aikana.
Meillä käytetään hyvin vähän yksityista terveydenhoitoa. Tämä selittää pitkälti myös sitä miksi meiltä menee kunnalliseen terveydenhoitoon verrokkeihin nähden enemmän rahaa.
-Juha A.- kirjoitti 14.09.2010 - 17:26
Kiitos Harto alustavista konsulttitiedoista! Toivottavasti tätä "hyvää" kannataa odotella vielä muutama päivä.
Harto, kaikkea paskaa tarvitse ottaa vastaan!

Sitten. Eilen olin havaitsevani täällä varsin "merkittävää" matematiikan osaamista. Tässäpä teille osaajille "vähän" lisää harjoituslaskuja. Kopioin ne juuri kotiintuodusta uunituoreesta 6-luokkalaisten matikan kokeesta. Siitä kokeesta kaksi viimeistä laskua sanasta sanaan syysillan ratoksenne.

6. Laske.
Luokalla on rahaa 301 euroa. 30 oppilaan luokka menee elokuviin. Elokuvalippu maksaa 7 euroa. Kuinka paljon luokalle jää rahaa, kun joka kuudes oppilas saa kolmen euron alennuksen?
Tulos:


7. Ratkaise.
Museossa kävi iltapäivällä 46 henkilöä. Lasten pääsylippu maksoi yhden euron ja aikuisten kaksi euroa. Kuinka monta aikuista ja kuinka monta lasta kävi iltapäivällä museossa, kun iltapäivän pääsylipputulot olivat 77 euroa?
Tulos:

Laskijoille vinkiksi, että lasku nro 6 on helppo venyttely. Seiska onkin sitten jo kimurantimpi, ehkä. Kummankaan laskun vastaus ei ole merkittävä, vähän tai paljon. Niistä tulee oikeita lukuja.
;)
-Juha A.- kirjoitti 14.09.2010 - 17:29
Tuli näköjään ainakin 1 kpl kirjoituspuutos.
Kolmannessa lauseessa pitää lukea:
Harto, kaikkea paskaa ei tarvitse ottaa vastaan!
Olli kirjoitti 14.09.2010 - 18:01
Harto: "Olen samaa mieltä, että pitäisi keskustella asioista. Soijatehtaan osalta se on hankalaa asian salaisuuden vuoksi". - Kerrot myös että sulla on kasa lukuja, jotka ovat salaisuuksia. Onhan se kiva kun on salaisuuksia takataskussa. Salaiset lukusi eivät juuri kiinnosta ketään, sellaiset ovat jo kaikkien niiden tiedossa, jotka soijanjalostuksesta jotakin tietävät. Nyt, ja juuri nyt kiinnostaa vain se, mikä KANSAINVÄLINEN yritys tänne on tulossa? Siis sen nimi! Mahdollisuuksia on vähän. ON se nyt helvetin kummallinen asia, jos yritys investoi 100 miljoonaa euroa tehdaslaitokseen ja mullistaa kunnan infraa ja olosuhteita, ettei nimi kuulu julkisuuteen. Vai onko nyt kysymyksessä joku superkoplinki. Varmasti Finnsoy on hengissä ja tuleva pienasiakas, hyvä niin. Biodieselin ostajan nimikin on kiinnostava, koska maassa on sillä alalla kova kilpailu. Vai meneekö kaikki vientiin? - Toisaalta, mitäs hyvää julkisuuskuvaa tarvitseekaan laitos, jonka on venäläisomisteinen (?) ja -rahoitteinen (?), jonkinlaista agentuuritason prosessiteollisuutta. Sellaisia tosin rakennetaan vain kehitysmaihin ja alikeittyneisiin maihin, kuten Soypromin emon Renaissance Capitalin toimialuemäärittely kertoo: Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan ja entisiin IVY-maihin. Suomessahan sellainen voi toimia samoin vain jos jonkun kunnan paikallishallinnon näkemys modernista liiketoimintakulttuurista on samoin järjestetty. -Toki ymmärrän, että hankkeen julkistaminen on Finnproteinin tai Soypromin asia, ja kun ensimmäinen kaivinkone kauhaisee grundin paikan ja myös tv-julkisuus on paikalla, tiedotteita jaetaan globaalisti! Hankehan on sarjassaan maailman kolmanneksi suurin!
-Uskokaa tai älkää, hanke on kaikesta huolimatta upea.
Olli kirjoitti 14.09.2010 - 18:15
Korkein, armahda meitä, ei enää laskuharjoituksia, ne vievät huomion itse asiasta. Korkein, anna kuudennen luokan koululaisten varttua viisaudessa, jotta hän selvittää vaivatta puolestamme ne tehtävät, jotka osaksemme ovat nyt langenneet. Korkein, anna meille kaikille viisautta oivaltaa se, mitä pitää venytellä, että tehtävän kuusi saattaisi avata.
Harto Forss kirjoitti 14.09.2010 - 20:00
Tarkoitin tehtaan ilmoittamia vedenkulutuslukuja. Kunnan infra ei mullistu. Vaikuttaa aika vähän kunnan niin kuin yksityiseen infraan.Mistään koplauksista ei minulla tietenkään voi ollakaan tietoa. Eikä ihan heti tule mitään mieleen miksi kaupunki olisi koplauksissa mukana. Tontti on tavanomainen ja kunnallistekniikka sama kuin missä muualla tahansa. Kyllä meillä tietysti on etumme. Ei se muuten tänne olisi tullutkaan. Maantieteellisesti sopiva paikka. Ei tuoda vaan viedä valmiit tuotteet. Sitten on myös se joka nostaa mekkalan. Meillä saa nopean asian käsittelyn, ei byrokratian häivääkään ja hyvät henkilöt neuvottelemassa. Näin se vaan on vaikka blogeissa ollaan täysin toista mieltä.
Olli kirjoitti 14.09.2010 - 20:39
Juu, turhahan tästä on kinata. Kukaan ei ole puhunut kaupungin koplaamisesta mukaan. Annetaan olla.
Anonyymi kirjoitti 14.09.2010 - 21:02
Kuten Lidlin toimitusjohtaja sanoi lehdessä, olimme turhaan liian sulkeutuneita, kun Suomeen tulimme. Ymmärrämme nyt, että avoimuus kannattaa. kun on kovin salaperäistä, se herättää kysymyksiä.

Onhan se niinnkin, että omakotirakentajan ja firman tulo kaupunkiin on periaatteessa sama asia. Kunnallistekniikkaa tarvitaa.
Veikkaus kirjoitti 14.09.2010 - 21:56
On että hakukone tietää tulevan firman nimen.
vain mielipide kirjoitti 14.09.2010 - 22:04
Aihe soijja tehdas.
Hanke etenee kuin saksan salamasota aikoinaan.
Toiset näkee sen jopa palvonnan kohteena, eivät näe kuin pelkkää hyvää siinä, toiset taas pelkästään kirouksena.
Analyyttiseen keskusteluun, ei näköjään näistä plokin pitäjistä näköjään ole saatika kommentoijista(OMA MIELIPIDE VOIN OLLA VÄÄRÄSSÄ).
Riidellään putkikoosta tai mikä paljon/ vähän.
Tulevaisuus tulee näyttämään onko ratkaisu ollut oikea tai väärä.
Tässä ukin taloudellisessa tilanteessa kymppitonnin satsauskin on liikaa, jos ei mitään muuta saada aikaan kuin keskustelua.
Moni kyllä rauhottu kun hartsa kirjoitti, ei käytetä geenimanipuloitua soijjaa.
Toisaalta ollin kirjoitus oli ajatuksia herättävä ja hyvin perusteltua.
Kyllä nyt on niin suuresta hankkeesta kysymys, että on täytynyt jo valmistella pitkään ja valtakunnan tasollakin se on "tiedostettu".
Toivotaan , että kaikki menee hyvin ja uki nousuun.
On ainakin hyvät edellytykset
Kommentti kirjoitti 14.09.2010 - 22:11
Ollille: Jos firma investoi 100 miljoonaan niin se on erikoisosaamista ja se tarkoittaa yleensä korkeaa teknologiaa. Mistään "pellin" prässäämisestä ei siis ole kyse tai prosessista. Korkea teknologia tarkoittaa käytännössä tietotekniikkaa sen eri muodoissa.
Ne väsää sinne kirjoitti 14.09.2010 - 22:22
Betorantien päähän tyhmyyden ja ränääjien sekoitusmyllyn.
juhan seiska lasku kirjoitti 14.09.2010 - 22:30
osaako joku sen laskea? itsellä ei kyllä irtoa. onko siinä joku juju? on noita kiva yrittää laskea.
Juhan tehtävä kirjoitti 14.09.2010 - 22:45
Seiska tehtävä: olisko määrät 31 ja 15
Tuleva soijatehdas kirjoitti 14.09.2010 - 22:47
ei tätä kaupunkia pelasta vaikka se hieno asia onkin!!!!!! Talouskehitys on sen verran paha että kaupungin on ruvettava tosi rankkoihin toimiin ja henkilömäärään on puututtava. Ihmisiä on laitettava kilometritehtaalle. Nämä johtavat virkamiehet ja poliitikot eivät talouttamme kuntoon enää saa. Siellä tarvitaan ihan uutta verta nyt. Johto on vaihdettava. Kakkosmies lähti jo vähin äänin ja sekin tuli hallitukselle täytenä yllätyksenä. Mistä tämä kertoo?
vain mielipide kirjoitti 14.09.2010 - 22:59
Ei mitään jujua vain yhtölö oppia, ei kyllä helpommasta päästä aika vaikeita tai vaikeita noinkin nuorilla.
tästä se ratkee
x+2y=77
x+y=46
vain mielipide kirjoitti 14.09.2010 - 23:06
Laitetaan vähän vaikeuskerrointa, tuskinpa aukee juhallekkaan tai matikan opettajille ihan helposti
On kaksitoista pinkispalloa, yksi palloista on eripainoinen, ei tiedetä onko pallo kevyempi tai raskaampi , kuin peruspallo.
Käytössä on sinulla tasavartinen vaaka.
Kolmella punnituksella pitää saada selville mikä palloista on eripainoinen
Laskutehtävät kirjoitti 14.09.2010 - 23:10
Näihin vois tietenkin käyttää myös Juhan omaa blogia
Laskette nyt vaan kirjoitti 14.09.2010 - 23:46
kun kerran aikaa on. Oppilailla oli 2 oppituntia. Kieltämättä tuo lasku nro 7 on kinkkinen. Vihjeitä on joku jo antanut. Mutta miten on yhtälöparin ja kaavaan sijoittamisen kanssa? Kumpi on x ja kumpi on y? Voisiko niiden paikalla olla a (=x) ja l (=y)? A=aikuisen lipun hinta ja l=lapsen lipun hinta. Onhan 2*l=a.
No tälläistä tämä on.
Menkääpä lukemaan, miten toinen hallituksen jäsen uutisoi ja koki eilisen hallituksen kokouksen. Kyllä on miehissä eroa ja suhtautumisessa kaupunkimme johtamiseen! Tulossa on poikkeuksellisia kokouksia niin hallituksessa kuin valtuustossa. Se selvisi tänään ryhmäkokouksessa.
-Juha A.- kirjoitti 14.09.2010 - 23:47
Kirjoittaja edelliseen.
Upeaa kirjoitti 15.09.2010 - 00:01
Toveri vasemmalta laidalta kirjoitti että
Infon jälkeen kokoontui hallitus. Ei ole siitäkään kerrottavaa. Ainoa kiinnostava asia oli sijoitus tmk:n pöytäkirja ja se ei ole julkinen.
Pelttarin poistuminen näyttämöltä yllättävästi ei varmaan sitten ole kiinnostava asia toverin mielestä. Uskomatonta mutta totta. Näinkin voi asiaa ajatella.
- Keijo- kirjoitti 15.09.2010 - 00:05
Jospa harto on vapaamuurari?
Anonyymi kirjoitti 15.09.2010 - 00:09
Juha ei nyt aleta saivartelemaan.
Kuka tuntee yhtälöopin näihän se on
kansakoulun tai ala-asteen kirjoitti 15.09.2010 - 00:15
käyneet tuntee yhtälöopin. eikö tuo j.a kirjoittanut että koekysymykset ovat kuutosluokan kokeesta.
keijolle kirjoitti 15.09.2010 - 00:26
eipä taida harto olla. tämän mukaan joku muu on, myös sellainen mikä liittyy tähänkin kommenttiketjuun

http://vaparit.blogspot.com/2008/10/vapaamuurarit-eli-vaparit.html
Harto Forss kirjoitti 15.09.2010 - 06:32
Upeaa, hallituksen kokoukset ovat vain päätösten osalta julkisia. Ei keskustelujen. Hallinto- ja kehitysjohtajan eläköitymisestä ei päätetty.
Harto Forss kirjoitti 15.09.2010 - 07:03
Kävin vilkaisemassa laskujakin. Ei millään pahalla, mutta näitä laskettiin joskus kansakoulun ensi luokilla. Voiko tuon super vaikean pingislaskunkaan selvittää kuin yhdellä tavalla. Ekaksi 6 molemmille puolille, sitten 3 ja lopuksi 1. Siitä sitten selviää onko eripainoinen punnitsematon pallo vai jompikumpi vaaassa oleva.
Olli kirjoitti 15.09.2010 - 07:49
Koko hallituksen kokous oli salainen, ei esityslistaa verkossa. Sillai asukkaitakin kohdellaan, syvällä ollaan. Laskekaa te vaan koulutehtäviä.
Anonyymi kirjoitti 15.09.2010 - 09:17
joo, ehkä näiden blogien pito sopiikin paremmin laskutehtäviin ja muihin leikkeihin. Niinhän lapsetkin toimivat, vähän aikaa touhutaan yhtä sitten kyllästytään ja heitetäänkin välillä palloa.
Harto Forss kirjoitti 15.09.2010 - 10:26
On alkanut esityslistan näkyminen Internetissä. Pitkälti ltm:n syy. Pöytäkirja ei tule nettiin ennen kuin se on tarkastettu eikä myöskään uutta. Edellinen pöytäkirja on kyllä tarkastettu joten ei siinä syytä ole. Tulin äsken pöytäkirjantarkastuksesta, joka piti olla eilen iltapäivällä. En ollut viimeinen, pari nimeä jäi vielä puuttumaan.
menette sinne javan blogiin kirjoitti 15.09.2010 - 10:49
ja luette sieltäkin näitä hallitusnäkökulmia. kaiken kuittaa rake blogisaan.
joko harto ymmärsit juhan yhtälöparin. ei muuten mulle aukea vaikka oppikoulukin joskus on käyty.
mistä tulee
x+2y=77 , miksi 2y?
x+y=46 ymmärtää

mun puolesta voi välillä heittä vaikka palloa.
Harto Forss kirjoitti 15.09.2010 - 10:55
Ei kansakoulussa mitään yhtälöitä opetettu. Eikä yhtälöä kysytty Juhan laskussakaan vaan tulosta ja sen päättelemiseen ei paljoa mene aikaa eikä tupakkia.
jos päättelet kirjoitti 15.09.2010 - 10:59
ja saat väärän vastaukset niin nolla pistettä. jos olet yrittänyt sijoittaa kaavaan ja olet ollut jäljillä, niin saat edes osapisteitä. ei kai nyt ala-asteella mitään yliopiston päättelylaskuja ole. hallelujah. tämä vain tähän laskuun kommentti. puliskaa politiikastanne ihan vapasti vaan.
Harto Forss kirjoitti 15.09.2010 - 11:16
Voi vitsi, kun takerrutaan olemattomiin. Hae jostain kansakoulun laskentokirja niin sieltä vastaavia löytyy. Näiden laskujen vastausten oikeellisuus on helposti tarkistettavissa. Sain aikanani harmia koulussa, kun laskuissani ei ollut juurikaan laskua, ainoastaan vastaus.

Siirrytäänkö oikeisiin asioihin? Sijoitus tmk:sta on kovasti kirjoiteltu. Ehkä pitää kertoa jotain tietoakin, oikeata. Tmk on perustettu valtuuston päätöksellä 1999 ja rahastolle siirrettiin vuoden tuloksesta 5 milj/mk. Silloin vielä tuli tulosta. Sijoituksia voi tehdä paikkakunnalle sijoittuviin tai paikkakunnalla laajentaviin yrityksiin. Lisäksi pitää syntyä uusia pysyviä työpaikkoja ja U:kissa pitää olla kiinteä toimipaikka. Sijoituksina voidaan käyttää osakepääoman merkitsemistä/hankintaa ja pääomalainaa. Hankekohtainen yläraja on 500 000mk. Rahastoon on sijoitettu 2004 lisää rahaa 600 000€.
-Juha A.- kirjoitti 15.09.2010 - 11:43
Laskepa Harto meille kaikille malliksi esittämäni laskut ja käy sitten Raken blogissa lukemassa yksi avoin kysymys ilmeisesti kommentti nro 9. Tuo aika, mitä rustasit kommenttiisi, vei hyvää laskuaikaasi ja täysin turhaan. Ne (esittämäni) laskut eivät ole päättelylaskuja.

Pääomatoimikuntaa ja sen sääntöjä on varmaan turhaa enää todistella. Olet nyt joutunut selittelemään tuota toimikuntaa jo liikaa, mitä esimerkiksi Javan blogista voi käydä lukemassa. Sadepäivän jatkoa!
Mikä on muuten varttivaaka? Onko tasapainovaaka? En tee tätä eli KVG!

Harto Forss kirjoitti 15.09.2010 - 12:06
Vielä kerran, voi hitsi. En osaa mitään yhtälöitä. Laskuissasi kysyttiin tulokset ja ne pystyn päässäni kyllä laskemaan. En edes tiedä mikä on päättelylasku. Enkä tiedä mikä on varttivaaka. Enkä mitä se nyt tähän kuuluu esim. puhuttiin tasavartisesta vaaasta. Tiedän hyvin ettei antamani vastaus ole oikea punnituslaskuun. Kokeilin meneekö läpi. Siinä tapauksessa, että viimeisessä punnituksessa vaaka ei ole tasapainossa joudutaan suorittamaan vielä punnitus siitä kumpi vaassa olevista poikkeaa muista.
Mitä tekemistä on säännöillä ja pöytäkirjalla? Kirjoitin säännöt siksi, että Javan blogissa puhutaan taas vastoin parempaa tietoa.
Pitänee ilmeisesti sitten käydä Raken blogissa ku kert määrätään. En mielelläni käy blogeissa joissa kommentit käyvät sensuurin läpi.
vain on tänne tullut kirjoitti 15.09.2010 - 12:09
oikein matematiikan laskentotunti.
Koskahan virkamiehet ja päätäjät siirtyvät perunakuoppaan ja pöytäkirjat tehdään päreelle tai tuohelle on helppohävittä.
Harto Forss kirjoitti 15.09.2010 - 12:15
Olen ihan samaa mieltä Euripideksen kanssa. Mitä ihmettä kellekään kuuluu millä tavoin eläkkeelle lähtee. Kyllä työnantaja ne läksijäiset ajallaan järjestää, nekin mikäli henkilö itse haluaa. Olen nähnyt ja ollut mukana monissa eläkkeelle lähdöissä. Mieleen on jäänyt eräs jossa henkilö sai tiedon eläkkeelle pääsystä vuoron loppupuolella ja lähti heti. Ei suostunut edes vuoroaan loppuun tekemään vaan piti hälyttää mies ylitöihin. Ennen iltaa lähti muuttokuorma Pohjois-Karjalaan. Siellä oli sitten varmasti kivaa herätä auringonnousuun ja laittaa verkkaritjalkaan.
Harto Forss kirjoitti 15.09.2010 - 13:56
On täällä blogeissakin usein puhuttu palvelujen yksityistämisestä. Alla osoite siitä mitä erään alan yksityistämisestä seurasi. Viranomaispalvelut pitäisi olla eräällään voiton maksimoinnista.

http://www.kauppalehti.fi/5/i/yritykset/yritysuutiset/?oid=20100918863&ext=rss
Anonyymi kirjoitti 15.09.2010 - 14:41
En ole vasemmistoliitolainen enkä persu. Tämä kyllä on ainoa blogi missä tietoa on asiallisessa paketissa eikä kommentoijatkaan juurikaan käy torpedoimassa. Ehkä Harto siksi joutuukin toistuvasti törkeiden hyökkäysten kohteeksi. Ilman häntä, mikä kuva meillä olisikaan päätöksenteosta. Blogit ja Facebook keskustelut ovat nykypäivää. Toivottavasti jaksat pitää yllä moniarvoisuutta, Harto. Vilpittömästi, vaikka en ole sinua äänestänytkään. Arvostan kyllä, yhä enenevässä määrin.
Anonyymi kirjoitti 15.09.2010 - 18:52
veikkaan, että näitä blogeja lukee 10-15 henkilöä mukaanlukien bloggaajat itse
Olli kirjoitti 15.09.2010 - 18:54
"Sain aikanani harmia koulussa, kun laskuissani ei ollut juurikaan laskua, ainoastaan vastaus". Älä nyt suutu: pelkkää vastausta (lukua) ei ole syytä koskaan hyväksyä, sillä vastaus voi olla luntattu. Täytyy näyttää myös asian ymmärtämistä.
Harto Forss kirjoitti 15.09.2010 - 19:10
Siksi, Olli, varmaan harmia sainkin. En kyllä ole koskaan luntannut, auttanut muita olen siinä hommassa. Otetaan nyt sitten kerskumisena tai ei niin kävin aikanani vuoden kestävän koulun tai kurssin miksi sitä sitten sanookaan. Oppilaita n. 50, myös ylioppilaita. Olin ainoa joka sai todistukseen kympin. Niissäkin kokeissa jätin usein vain vastauksen.
En nyt usko lukijoiden määrän ihan noin alhainen olevan. Kyllä tiedän aikamonen lukevan. Eikä ole hienoa sanoa lukevansa näitä ukilaisia blogeja. Vakinaisten lisäksi on aika liuta niitä, jotka käyvät toisinaan. En ala vaivata päätäni lukijoiden määrällä. Hauskaa on ja se riittää.
Olli kirjoitti 15.09.2010 - 19:20
Tunnustan nähneeni (koulussa) vastauksen, jonka uskoin olevan väärä. Oli hitonmoinen homma selvittäää asia kaverille. Luulen että se katsotaan lunttaukseksi. - Blogeja luetaan ukissa aika lailla. Tämän blogi avataan arviolta kymmenillä uniikeilla koneilla päivässä. Ihmisethän (ja luottamusmiehet varsinkin!) hakee omaa nimeänsä.
Harto Forss kirjoitti 15.09.2010 - 19:38
Varmaan meissä on narsistisia piirteitä. On tämä myös mennyt veriin niin ettei osaa enää olla ilmankaan. Olen kirjoittanut näitä jo suurinpiirtein 15 vuotta. Töissä minulla oli jakelulistoja e-mailissa, suurimmassa yli 200. Kaikki U:kin tehtaan työntekijät. Kirjoitin varmaan keskimäärin enemmän kuin kerran päivässä. Tämän lisäksi oli kymmenkunta pienempää, jotkut aika suppeitakin. Kemiran myynti taistelun aikana minulla oli lista jossa olivat kaikki kansanedustajat. Pyrin kirjoittamaan siihen 2 kertaa viikossa. Sitä kesti n. 3 kuukautta. Mm. TS kirjoitti tämän olleen eka sähköposti kampanja. Tulee nyt muisteltua vanhoja. Joskus tekee mieli niitäkin muistella. Olivat aika isossa roolissa elämässäni.
LUE HARTO kirjoitti 15.09.2010 - 19:41
Iltalehdestä tämänpäivän BLOGI kirjoittanut Pauli Vahtera kommentteineen
-Juha A.- kirjoitti 15.09.2010 - 19:50
Lopetamme nyt matematiikkaharjoitukset, koska ne ovat kuutosluokankin tasolla kieltämättä jotkut aika kinkkisiä! Kuten em. lasku nro 7.

Mennäänpä asiaan. Kaupungissa on nyt todella syvä johtamiskriisi. Yksi ilmentymä ja todiste siitä nähtiin taas maanantaina, kun kaupungin virkakoneiston kakkosmies ei enää saapunut hallituksen kokoukseen. Jäsenet eivät siitä tienneet, mikä oli syy! Tämä kriisi on sidoksissa erittäin vahvasti matematiikkaan tai talouteen, miten vain. Suurin epätietoisuus leijuu nyt sosiaalipuolen yllä. On odotettavissa erittäin synkkiä aikoja Ukiin!

Olisikohan tähän jollain ratkaisuehdotuksia? Nimettömänä tai nimellä, kiitos.

Anonyymi kirjoitti 15.09.2010 - 20:00
Sullahan on toi terveydenhoitoblogi. Onko siellä selvinnyt mitään? Oletteko jo selvittäneet mitä sana järjestelmä tarkoittaa?
Iltalehden blogi 14 pv kirjoitti 15.09.2010 - 20:04
kirjoittaja Kalle Isokallio on myös hyvä kirjoitus.
Anonyymi kirjoitti 15.09.2010 - 20:10
Lopetetaan epäinhimillistynyt ja laitostunut sosiaali- ja terveydenhuolto. Ryhdytään purkamaan byrokratiaa, että päästään ihmisläheisempään palveluun, joka on sosiaalisen turvallisuuden tärkeä osa. Ryhdytään luomaan asuinyhteisöjä, jotka ottavat vastuun jäsenistään.

koko terveydenhuolto on keskittynyt sairaudenhoitoon ennaltaehkäisyn sijasta. Kansanterveyden ongelmat johtuvat paljolti ravintotottumuksista.. myös vääristä elämäntavoista.

kun terveydenhuolto alkaa tosissaan maksamaan, kiinnostaa oma terveys, kuten jenkeissä. Aika lailla lenkkeillään yms.
Anonyymi kirjoitti 15.09.2010 - 20:56
Kyllä kai se on niin, että blogeissa ei selviä mikään asia. En myöskään usko, että joissakin blogeissa käy lukijoitakaan niin paljon kuin joku äsken väitti. On hiukka ny pessimistinen tunnelma... vaiokka tämäkin kommentti näkyy periaatteessa miljardille ihmiselle
yksi ehdotus kirjoitti 15.09.2010 - 21:01
Jos Uudessakaupungissa olisi luovuutta, se pudottaisi kiinteistöveron maan alhaisimmaksi ja markkinoisi sitä ympäri maan. Mutta mitä tapahtuu ? Sitä nostetaan!
Muuttajia on enemmän kuin x ja y kirjoitti 15.09.2010 - 21:15
Ei taida aakkoset riittää. Jos olen oikein ymmärtänyt, niin velkaantumisvauhtimme on maan korkeimpia tai ainakin pelottavan nopea. Kymmenien miljoonien yhteisöverorahastomme ovat sulaneet tämän vuosikymmenen aikana. Joten mikä on edessä ja mitä tehdään? Luulen hieman tuota Juha A:ta tuntevana, että hän heitti tietoisesti verkon veteen noilla kahdella laskullaan ja kun jo ne osoittautuvat varsin monelle liian monimutkaiseksi, niin mitä seuraavaksi. Kuten otsikkoon kirjoitin, niin muuttuvia tekijöitä on lukuisa määrä. Kyllä minäkin kunnalispolitiikkaa seuraavana ja lautakuntatyössä mukanan olevana olen todella huolissani kaupungin taloudellisesta tilasta. Meillä on todellisia ja tosi isoja ongelmia, ja toimiva virkamies-ja polittiinen johtomme tuntuu väistelevän ja luistelevan totuutta. Se on kohdattava. Jostain on luovuttava. Aikaa kuluu ja pahemmaksi menee.
Kiertokoulu kirjoitti 15.09.2010 - 21:50
Harto on ilmeisesti jo menny nukkumaan ku ei tähän aikaan koska enää osallistu keskusteluun. vastaan häne puolesta. Taidan olla hänen ikäluokkaansa. Kyllä sillo laskettiin noita kanan ja kissan kontei. Eikä tiedytty mittä yhtälöist. Eikä ollu kummonenka sun laskus Juha. 21 kakskonttist ja 25 ykskonttist.
harton ikänluokalle kirjoitti 15.09.2010 - 22:53
ihan vaan semmosta että mistä konteista oikein mahdat puhua.
Anonyymi kirjoitti 16.09.2010 - 07:38
Huomenta! Hyvin nukutun yön jälkeen. Kiertokoulu puhuu ilmeisesti siitä miten aikanaan koulussa laskettiin laskuja joissa annettiin jalkojen kokonaismäärä ja kysyttiin kuinka monta niistä on kanoja ja kissoja. Periaatteessa ihan sama, jos puhutaan lapsista ja aikuisista. Tämän verran matematiikka on kehittynyt muutamassa kymmenessä vuodessa. Toisaalta mihin se voisi kehittyä? Faktat on faktoja. Mikäli nyt jotkut haluaa kovasti loistaa päättelylasku taidollaan, niin alla olevasta osoitteesta löytyy vaikeahkoja päättelylaskuja.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_ratkaisemattomista_matemaattisista_ongelmista
Harto Forss kirjoitti 16.09.2010 - 07:42
Unohdin edellisestä kommentista nimeni. Voisin jatkaa tuosta taloudesta. Toivottavasti emme joudu luopumaan mistään palveluista. Meillä ei ole mitään sellaisia palveluja joista luopuminen ei tekisi kipeää suurelle määrälle ihmisiä. Yritetään kehittää palvelujen tuotantorakennetta ja saada lisää työpaikkoja ja siten tuloja.
Palvelutaso putoaa kirjoitti 16.09.2010 - 11:34
aivan varmasti ellei poliitikot ala vaan nostella kunnallisiveroaja. Verot nousee joka vuosi. Sen tulette näkemään. Tällä päättäjäporukalla ja virkamiesporukalla tehostamiset eivät onnistu ilman henkilöstön laajoja irtisanomista! Henkilöstö on ylivoimaisesti suurin menoerä.
Toinen asia on sitten se, että lainsäädäntöä muutetaan. Mutta sitä ennen verot ja taksat on jo nostettu ja palvelut nilkuttaa.
Mikään idealismi oikeistossa tai vasemmistossa ei nosta kaupunkia enää.
Harto Forss kirjoitti 16.09.2010 - 12:11
Edellinen kommentaattori on kovin pessimistinen. Totta, henkilöstömenot ovat suurin menoerä. Ei silti pidä lähteä irtisanomisiin. Eläköityviä on riittävästi. Emme voi jättää edes niitä kaikkia täyttämättä. Mitkähän palvelut voisi lopettaa? Lopetetaanko liikunta, luovutetaan kaikki paikat seuroille, henkilöstö irtisanotaan, avustukset lopetetaan? Lopetetaanko kulttuuritoimi, teatteri ym avustukset lopetetaan, avustus Crusell-viikolle, henkilöstö irtisanotaan, museo suljetaan? Kirjasto taitaa olla lakisääteinen. Vanhusten kotihoito lopetaan, laitoksista määrärahat minimiin, Sakunkulma lopetetaan, kaikki lakisääteinen minimiin. Terveyskeskuksesta henkilöstöä vähennetään, jonot lyhenee kuolleisuuden ansiosta, lähetteitä erikoissairaanhoitoon ei enää kirjoiteta jne? Luetteloa voisi jatkaa vielä pitkään. Toivoisin, että kaikki jotka kirjoittavat palvelujen lopettamisesta tai henkilöstön irtisanomisista sanoisivat myös mitä lopetetaan.
Hartolle kirjoitti 16.09.2010 - 12:51
Ymmärhän jo nyt, että ilman laajoja työntekijöiden irtisanomisia ei saada kaupungin taloutta kuntoon. Mitkään nykyjodon (virkamies+päättäjät) tehostamistoimet eivät saa aikaiseksi sellaisia säästöjä vuosikustannuksiimme millään ajanjaksolla, että veromme, taksamme ja velkamäärämme eivät nousisi yliripeää tahtia. Lienevät Suomen ennätysluokkaa. Edessä on tämä tie. Haluat Sinä tai minä tai joku muu mitä tahansa.
Kirjoitit pitkän listan erilaisista kaupungin toimista. Ei varmaankaan niitä yhtäkään lopeteta, korkeintaan osaa niistä onnutetaan. Ja kun ei palveluja lopeteta kokonaan eikä työntekijöitä irtisanota, niin vaihtoedot tulevaisuudesta tulivat jo julki.
Näin se vaan on.
Mikään idealismi oikeistossa tai vasemmistossa ei nosta kaupunkia enää talouden tasapainoon.
Tämä on nyt sitten se järjestelmä, missä elämme.
Jotain valoa saamme ehkä näistä, kun
onneksi? kaksi valtuuston puheenjohtajaakin on ei-politisoituneen ja maksullisen (kok) kaupunkilehtemme jutun mukaan lähdössä seurakuntaammekin pelastamaan vielä talouden ahdingosta.
Harto Forss kirjoitti 16.09.2010 - 12:58
Ei minustakaan taloutta millään idealismilla korjata. Luojan kiitos, kovin vähän tämä enää asioihin vaikuttaa. Ulkoistuksen suhteen sitä on näkyvissä. Sekin on vähentynyt. Noita luettelemiani palveluja on onnutettu vuosi vuoden perästä, jossain vaiheessa sekin tie on loppuun kuljettu. Olen luonteeltani optimismi ja uskon asioiden ratkeavan. Seinän tullessa eteen yhteisymmärrystä alkaa löytyä.
Hartolle kirjoitti 16.09.2010 - 13:14
Ei meitä mitkään palvelujen ulkoistuksetkaan nosta talouden tasapainoon. Verot, velkamäärä ja taksat nousee. Joten. Seinä siirtyy kun nykyjohto (virkamies+päättäjät) siirtää ikävät päätökset aina vaan eteenpäin. Näin se on mennyt aina.
Olli kirjoitti 16.09.2010 - 14:16
Harto aamulla: "Toivottavasti emme joudu luopumaan mistään palveluista. Meillä ei ole mitään sellaisia palveluja joista luopuminen ei tekisi kipeää suurelle määrälle ihmisiä. Yritetään kehittää palvelujen tuotantorakennetta ja saada lisää työpaikkoja ja siten tuloja". - Tämmöistä mössöä tulee, kun aloittaa ammulla ennen kuin on herännyt kunnolla. Mitä tässä nyt oikein halutaan, työpaikkoja lisää ja tuloa kunnan palvelujen rakennetta kehittämällä. - Ei vaan rakennemuutos on sitä, että tehdään joku näkemys siitä, mitä todella tarvitaan ja mihin on varaa. Soten osalle on esimerkiksi tulossa ensi vuoden alussa laki, joka sanoo että kunnan on toteutettava lapsen hoitoon liittyvät palvelut (myös ajallisesti) niin kuin sosiaaliviraston työntekijä arvioi. - Minä uskon että resursseja on suunnattava ennalta ehkäisevään työhön. Toisaalta meidän on päästävä eroon kaikesta nykyisestä terapia- ja psykomössöstä ja neuvoja jakavasta hankearneijoista, joiden seurauksena henkilön tekeminen tai käyttäytyminen leimataan potentiaaliseksi mielenterveyshuollon asiakkaaksi. Meitä pannaan hoitoa vaativiin karsinoihin aivan liikaa kunnan rahoilla, tuolille istumaan pääsee heti, siis heti. Mutta kun jonkun tarttee saada helvetin kipeä liikavarvas heti pois, niin se onnistuu vasta tuohikuussa pukinpäivänä. - Summa summarum: 1. Turha tekeminen pois ja tarpeeton työvoima pihalle tai uusiin tarpeellisiin tehtäviin. 2. Rakenteita voi uudistaa vain organisaatiota uudistamalla.
Tuohikuussa pukinpäivänä kirjoitti 16.09.2010 - 15:11
perskeles, kun alkoi naurattaa Ollin letkautus! Hyvä Olli.
Harto Forss kirjoitti 16.09.2010 - 15:36
Olen samaa mieltä ei ulkoistus auta. Olen jälleen joissakin asioissa Ollin kanssa erimieltä. Lähtökohdasta olen samaa mieltä. Sitten tuohon ennalta ehkäisyyn. Olen huomannut viime vuosina, että siitä puhutaan aina kun menee sormisuuhun. Eihän kukaan siitä ennaltaehkäisystä ole erimieltä. Sitten loppuu neuvot, kun siirrytään siihen mitä se on. Mitä, mihin ja mistä rahat? Sehän tarkoittaa säästöjen siirtymistä hämärään tulevaisuuteen eikä sen vaikutusta pysty ennakoimaan. Myös se tarkoittaa lisää henkilökuntaa. Onko meillä armeija terapeutteja ja psykologeja. Minulla on se tieto, että näitä palveluja tarvitsevat ovat vähintään yhtäpitkässä jonossa kuin liikavarpaita leikkauttavat. Ei pidä väheksyä mielenterveyspalveluja. Siellä jos missä jonossa odottaminen pidentää toipumista. Eikä ihminen edes hakeudu ao. palveluihin kuin totaalisesti myöhässä. Usein muut joutuvat lähes pakottamaan hoitoa hakemaan. Ilman muuta turha tekeminen pois? Missä sitä on? Rakenteita ei varmasti voi uudistaa ilman organisaatiota uudistamalla.
Jukka Sepalus kirjoitti 16.09.2010 - 15:48
Kunnallisten palvelujen supistamista haluavat hyvätuloiset joilla on rahhaa yksityisiin palveluihin. Säilytetään palvelut tavalla tai toisella vaikka vero%:ia korottamalla.
Se joka keksii parhaan kirjoitti 16.09.2010 - 16:46
säästöt kaupunki antaa henkilökohtaisen tuotepaketin
Ajattelija kirjoitti 16.09.2010 - 17:00
Terapeutteja on kiva haukkua. Eipä ole varmaan ollut tarvetta, kun tuntuvat turhilta?

Terapeutteja kun on moneen lähtöön. Itse on ollut tarvetta fysioterapeutille, joka paransi neuvoillaan ja ohjeillaan pitkäaikaiset jalkavaivani ja pelasti tulevaisuuteni. Toimintaterapeutti taas kuntoutti läheistä antaen hänelle mahdollisuuden inhimillisempään elämään kotona kymmenien vuosien laitoshoidon sijasta.

Näiden kahden esimerkin mukaisesti tuli mittavat säästöt, mutta ne eivät valitettavasti näy Uudenkaupungin talousarviossa mitenkään.
Olli kirjoitti 16.09.2010 - 17:28
En nyt toki vie terapeuttien apua niiltä, jotka sitä tarvitsee. Mutta aloittakaa neuvolasta: ei saa syödä voita, muuta rasvaa, sitäjatätä: syökää tätä pahviympyrän ohjeen mukaista järjestystä! Yhteiskunta on täynnä tätä mössöä. Ne rahat niile jotka apua tarvitsevat. Ostat kevytlevitettä ja vittalineaa ja sitten saat kuulla että ne vasta terveyden vievät. Samoin kevytsavukkeet. Puskan rasvaopit on pantu matalaksi, eikä ihme, poliittisin perustein hommaa tehtiin. Tietenkin vanhan liiton metsätyöläisten ajan terveys on parantunut Itä-Suomessa. Ei sitä tuumaa voita tuuman paksuiselle leivälle kannatakaan vetää. Mutta ne saamarin nykysiat, ei ihraa, kinkutkin kuin visakoivua. KÄssäättekö, me hallinnoidaan suurella rahalla sitä, että ihminen oppii juomaan koivunmahlaa ja viljelemään luomua. Mutta yhtäkkiä molemmat ovat vanhanaikaisia, kun on näitä muka terveysvaikutteisia muovipurkkiruokia. Nää ihmiset ne vasta kipeitä on, joka käänteeseen tarvitsevat konsulentin ja trainerin. - "Se joka keksii parhaan (kirjoitti 16.09.2010 - 16:46) säästöt kaupunki antaa henkilökohtaisen tuotepaketin". - Mikähän se mahtaa olla? Ei kai vaan niitä pöytähopeita! Tai kokovartaloröntgenkuva kehystettynä!
Olli kirjoitti 16.09.2010 - 17:58
Harto: "Sitten tuohon ennalta ehkäisyyn. Olen huomannut viime vuosina, että siitä puhutaan aina kun menee sormisuuhun. Eihän kukaan siitä ennaltaehkäisystä ole erimieltä. Sitten loppuu neuvot, kun siirrytään siihen mitä se on. Mitä, mihin ja mistä rahat? Sehän tarkoittaa säästöjen siirtymistä hämärään tulevaisuuteen eikä sen vaikutusta pysty ennakoimaan. Myös se tarkoittaa lisää henkilökuntaa". - Paljon tiedetään mahdollisuuksista, mutta tosiaan niihin ei uskalla kukaan ryhtyä. Tarvitaan tauteja, sairauksia, vinoja juttuja, koska niiden hoitamisesta maksetaan, se on elinkeino, oma talousjärjestelmänsä, jonka pienikin sortuminen tietää työttömyyttä. Meillä täytyy olla sairaala, vaikka siellä ei olisi yhtään potilasta. - Kuka kunta nyt palkkaisi kaduille (äärimmäisen onnistuneen ennaltaehkäisyn jälkeen) ylistäjäterapeutteja, jotka juostessaan ylistäisivät maan ja kunnan hallitusta ennaltaehkäisyn onnistumisesta: "ihanaa hallitus, ihanaa. Ihanaa hallitus ihanaa, ihania ihmisiä, kauniita, sulavaliikkeisiä kaikki potentiaalisesti rammat ja vesipäät. Ei missään läskimahoja eikä anorektisia pissiksiä, ei seonneita peräkamarinpoikia, ei viinanhuuruisia neuvola-asiakkaita. Ei enää kouluammuskeluja, ei mummonpotkijoita, ei autottomuuden takia syrjäytyviä ekonomeja, ei koulukiusaajien armeijaa. Ihanaa, hallitus, ihanaa!"
Harto Forss kirjoitti 16.09.2010 - 18:00
Oli tänään mukavaa katella kaupassa ennen niin täyttä voi hyllyä lähes tyhjänä. Toisaalta ei se helpotusta tuonut. Perunat ja leipä on edelleen pannassa. Ei tästä ravintosuosituksesta VOI paljoa syyttää. Emme suorita tutkimusta. Muihin on uskottava. Eikä kaupunki kovin paljoa ole voinut väärille jäljillekään johtaa. Meillä on 1 ravintoterapeutti. Hänen aikansa menee pitkälti erilaisia sairauksia potevien ohjailuun diapetes, kihti jne.
-Juha A.- kirjoitti 16.09.2010 - 18:01
Verot ja taksat nousevat ensi vuonnakin ja tehokkuus on kiva sanana. Näin lyhyesti.
Harto Forss kirjoitti 16.09.2010 - 18:56
Toivottavasti verot ei nouse. Alkaa olla jo yläkantissa. Toivottavasti marraskuun valtuuston kokouksessa en jää yksin kuten valtion harkinnanvaraista avustusta haettaessa. Sinnehän merkittiin ensi vuodelle veronkorotus. Javan blogissa minua haukutaan kovasti perseennuolijaksi ja perässäjuoksijaksi. Kenen perässä juoksin, kun olin yksin mielipiteineni. Tähän hakemukseen merkittiin myös vesimaksun korotus. Tämä oli yksimielinen.
sanonpa taas kirjoitti 16.09.2010 - 19:24
Kunnat ja kaupungit yrittävät houkutella maksukykyisiä ihmisiä asumaan alueelleen. Mutta ei veroprosentin nosto niitä ainakaan houkuttele.

Sanon taas:voisi olla psykologisesti oikein pudotella esimerkiksi ja juuri sitä kiinteistöveroprosenttia valtakunnallisesti kilpailukykyiseksi. Kertyisi sitä silti.

Miksi vedätte kaiken tappiin saakka?
Harto Forss kirjoitti 16.09.2010 - 20:14
En taida olla oikea henkilö vastaamaan, kun vastustin vero%:in nostoa. Eiköhän se rahantarve ole. Ei sitä kukaan keljuillakseen vero%:a nosta. Joutuuhan sen itsekkin maksamaan. Kauan täällä oli periaatteena pitää verot ja taksat korkeintaan maan keskiarvossa. En oikein usko ihmisten valitsevan asuinpaikkaansa verojen mukaan. Pensat ja dieselit ovat niin kalliita, että vero etu hupenee hetkessä työmatkan pidentyessä. Eiköhän tärkein asia asuinpaikkaa valitessa ole työpaikka. Sitten tulevat muut verot, asunnot, koulut, harrastukset, sopiva ympäristö jne.
Kyllä kansalaisten "ostovoima lisäntyy", kirjoitti 16.09.2010 - 20:19
kun kaikkia maksuja ja veroja korotetaan mutta palkat ja eläkkeet eivät nouse.Kataisen mielipide.
lukasitko Harto eilisen kirjoitti 16.09.2010 - 20:24
Pauli Vahteran blogin iltalehdestä oli muuten hyvä kirjoitus Porvarihallitusten kansallisomaisuuden myynistä pilkkahintaan??
Harto Forss kirjoitti 16.09.2010 - 20:31
Kyllä luin. Ei siitä erimieltä voinut olla. Kyllä siellä ikävä kyllä vasemmistokin on mukana ollut. Kemiraa myytäessä oli ktm ministerinä Sinikka Mönkäre. Innokkaana myymään. Kutsui minutkin aamukahville. Vastasin, etten turhaan lähde Helsingiin ajamaan sillä ei me kumpikaan tulla mielipidettä muuttamaan. Edeltäjäni plm:nä oli Aimo Remes. Sain hommaan lähtiessäni ja homman aikanakin häneltä monia hyviä neuvoja. Eräs oli, muista sitten ettet U:kin ja Helsingin välillä muuta mielipidettäsi.
.-Juha A.- kirjoitti 16.09.2010 - 21:12
Kukaan ei varmaan toivo verojen ja taksojen korotuksia. Silti ne vaan tulevat, koska ainakin budjetti pitää saada näennäisesti tasapainotettua tänäkin vuonna. Tämä ei ole enää uskon asia. Tämän on johdon asia, kun asiamme ovat tässä mallissa. Johto on siis: johtavat virkamiehet ja johtavat poliitikot ja heidän välillään olevat sidokset. Jotkut hiihtävät niiden perässä- jotkut enemmän, jotkut vähemmän. Jotkut myöntävät virheensä, jotkut eivät. Meitä on moneen junaan!
M.r Bean kirjoitti 16.09.2010 - 21:40
joo, tehdään talousarvio ja suunnitelmaehdotus 2011-2014 (en tiedä tehdäänkö kunnissa), mutta ainakin liikelaitoksissa tehdään. Arvatkaas mitä tapahtuu, jos ei saada tavoitteita täytettyä ? No, nostetaan taksoja...!
juuri näin kirjoitti 16.09.2010 - 22:00
kaupungissakin tehtiin tietoinen alibudjetointi ja nyt ollaan tässä tilanteessa. miinuksella sataoja tuhansia. taisi jäädä budjetista pois kokonaan lasten huostaanoton kustannuksetkin
mitä forss kirjoitti 16.09.2010 - 23:14
yritää kusettaa? itseänsä vai? ellet ole hyväksymässä veroja niin sitten lomautat henkilökuntaa ensi vuonna tai lopetat jotain palveluja kylmästi. sekö on linjasi? kerro ihmeessä millä paikkaat sen budjettiaukon joka jää auki ellet ole kotottamassa veroja?
Tuppula suljetaa kirjoitti 17.09.2010 - 00:48
toistaiseksi täysin kannattamattomana
Harto Forss kirjoitti 17.09.2010 - 06:38
Tuohon kusetus kysymykseen. Meillä on haettu pitkään keinoja kehittää kaupungin toimintoja tuloja vastaaviksi. Työ on nyt tulossa kalkkiviivoille. Katsotaan löytyykö järkevät keinot, ellei silloin pitää vero%:ia nostaa. Et voi voittaa, jos keskeytät juoksun.
Kaupunki tekee talousarvion ja taloussuunnitelman niin kuin mr Bean kirjoitti.
Ei budjetista jäänyt pois lastenhuostaanotto. Budjetoitiin kyllä niin pieni summa, että tuskin kukaan siihen uskoi. Tämä on myös se jatkuva ennaltaehkäisy kohde. Aina puhutaan, joskus annetaan vähän rahaakin. Tässä näkyy myös pienoiskoossa koko talouden tila. Toimintatapaa pitäisi muuttaa, mitään ei tapahdu. Keinojakin on tiedossa ja nopeasti tehoavia. Ei huostaanotettujen määrään vaan kustannusten alentamiseen. Määrään vaikuttaminen vaatii rahaa ja aikaa.
Olli kirjoitti 17.09.2010 - 07:22
Harto: "Emme suorita tutkimusta. Muihin on uskottava. Eikä kaupunki kovin paljoa ole voinut väärille jäljillekään johtaa. Meillä on 1 ravintoterapeutti. Hänen aikansa menee pitkälti erilaisia sairauksia potevien ohjailuun diapetes, kihti jne." - Emme suorita tutkimusta! Jessus, pidät minua idioottina. Ei kai se ennalta ehkäisyn oppi voi Uudenkaupungin henkilökunnalta tulla. Muualta se tulee, niin kuin kaikki muukin. Ravintoterapeuttihan on kentällä töissä, tottakai merkittävässä työssä. Mutta hänen kaltaisteen on aika saada uudet ohjeet.
Ravintoterapeutin kirjoitti 17.09.2010 - 08:49
ohjeet on varmaan ihan ok, ihmiset ei vaan noudata niitä.
Totuus tuli juuri radiosta kirjoitti 17.09.2010 - 09:19
RAIMO SAILAS moitti hallitusta siitä että jaetaan tukijaisia nykyisin vähän jokaiseen hankkeeseen ja velkataakka vain kasvaa.
Miksi näitä keinoja kirjoitti 17.09.2010 - 09:49
ei ole keksitty jo vuosia sitten ettei tarvitsisis nostaa veroja. Kyllä on pelkkää pelkkää poliitikon puhetta ja taas kiersi vastausken selvistä kysymyksistä. Kohta ollaan kalkkiviivoilla, no jumalauta niin varmaan ollaan kun nostatte veroja ja sinä siinä mukana.
Anonyymi kirjoitti 17.09.2010 - 10:03
Uudenkaupungin Sanomat voisi alkaa pohtia miten seurakunta voisi palvella kaupunkia. Kirkkokin on suuremman aikaa tyhjillään.
En tiedä onko minulla huono tsäkä, mutta aina kunsaan kyseisen lehden käsiini, siellä ellei yleisönosasto niin ainakin kakkossivu seurakunnan SUURIA uutisia täynnmä.
Harto Forss kirjoitti 17.09.2010 - 11:37
Yhden lauseen irroittaminen ympäristöstään ja siitä jeesustelu on ikävää. Tuossa viimeksi Ollin arvostelemassa lauseessa en puhunut ennaltaehkäisystä ja tutkimuksessa siinä mielessä mitä tähän astisissa kommenteissa. Arvostelit kovasti rasva tutkimusta ja samassa yhteydessä puhuit kaupungin ennaltaehkäisystä. Ne eivät kuulu yhteen. Ravintoterapeutti suorittaa vähän yleistä ruokavalistusta. Hän neuvoo sairaita ruokailemaan sairautensa edellyttämällä tavalla. Siinä ei tietääkseni ole mitään muutosta. Rasvatkin taitaa olla edelleen kiistanalainen asia. Tästä tulee sekavaa ja ehkä täysin käsittämätöntäkin jouduttaessa vastaamaan sekoitettuihin asioihin.
he he he kirjoitti 17.09.2010 - 13:17
vain kynnettömän rasvalla on vaikutusta ilman tutkimusta.
Valtuutettu kirjoitti 17.09.2010 - 13:17
Juhalta paloi blogissas käämit. Ilmeiseti blogit on tarkotettu valehteluun. Heti kun tulee totta, uhataan sulkea blogi kommentoijalta. Jokaine muistaa sen uhon millä kaupungin työntekijölle lähettiin näyttään paikkansa. Kerro Juha mikä Harton kommentissa ei oo totta.
Anonyymi kirjoitti 17.09.2010 - 14:29
Ei voi enää kukkaan sanno ettei persut oo saanu mitään aikaan. Ny menee hetkeksi koko vakka-Suomen terveydenhoito jumiin.
Olli kirjoitti 17.09.2010 - 14:53
Harto, voitko pitää erillään ravinnon ja terveyden yhteksien tutkimisen ja mahdolliset toimenpiteet ongelmien ennalta ehkäisyyn JA sen mitä ukin ravintoterapeutit tekevät. Kaupunki toki voi ottaa opikseen sen mitä maailmalla tapahtuu (ja osittain ottaakin), mutta sellainen ei kuulu valtuuston, hallituksen tai lautakunnan käsittemien asioiden joukkoon. Ole rauhassa lauseittesi kanssa, vaikka kasa onkin joskus pilkottava osiinsa että siitä saisi tolkun.
mitä tarkoittaa kirjoitti 17.09.2010 - 15:20
toi valtuutettu nimimerkin kommnetti klo 13.17? ei näistä ota pirukaan selvää kun toisessa blogisa vastataan ja kometoidaan toisten blogeissa olevia juttuja.
minä alan ostaa punaista maitoa kerran viikossa ja kerran kuukaudessa ostan pienen voipaketin. en mene ravintoterapiaan ja joskus vedän kunnon lärvät.
kohta lähden kotiin.
Anonyymi kirjoitti 17.09.2010 - 15:25
Jokaine muistaa sen uhon millä kaupungin työntekijölle lähettiin näyttään paikkansa. Valtuutettu kirjoitti 17.09.2010 - 13:17
Mitä edellä oleva tarkoittaa. Ymmärtääkö joku
Ukari kirjoitti 17.09.2010 - 15:28
Ukari kertoo 2 miljoonan satsauksesta sataman soijaöljysäiliöön. Eikä tämmöinen säiliö kuulu tehtaan rahoituksen piiriin?
- Keijo - kirjoitti 17.09.2010 - 15:35
Alkaa pikkuhiljaa valaistua, miksi Soijatehtaan infotilaisuudet ovat salaisia. Ne meinaa maksattaa kaiken kaupungilla!!!!

Tiesitko Forss tästä sataman jutusta?
-Juha A.- kirjoitti 17.09.2010 - 16:39
Tietämättä soijaöljysäiliö-kuviosta yhtään sen enempää, mitä US:n jutussa kerrotaan, niin veikataan: telakkakiinteistöt oy rakennutaa ja lainantakaajaksi haetaan veronmaksajia. Sen jälkeen sen onkin osakeyhtiön piikissä, jonne veronmaksajain edustajilla ei ole enää mitään asiaa!
Ihmettyttää, miksi haetaan veronmaksajia tähän projektiin mukaan. Eikö teollisuuslaitos-investointi ole 50-70 vuodeksi ja samoin myös säiliön tarve, jonka käyttöikäkään tuskin on em. pituinen. Perin outoa. Miksi?

Ehkä tämä on sitä Harton tässä viestiketjussa tarkoittamaa ja kirjoittamaa, että soijatehtaan kustannukset veronmaksajille eivät ole merkittävät. Mitä seuraavaksi?
meinaako kirjoitti 17.09.2010 - 16:43
Ollipoika että täällä soitetaan vain sinun säkkipilliä??
Harto Forss kirjoitti 17.09.2010 - 16:47
Kyllä minä voin pitää erillään. Vaihdoimme mielipiteitä kaupungin talouteen vaikuttavista ennaltaehkäisyistä. Yht'äkkiä kirjoititkin kolestroleista. Pilko lauseita miten tykkäät, mutta älä sitten tuo yhtä esille ja ala sillä jeesustella. Olet monet kerrat komennellut mitä saan kirjoittaa. Kai minäkin saan edes kerran.
Keijo: En ole tiennyt öljysäiliöstä. Enkä vieläkään enempää mitä nyt nämä pari kommenttia. Mikäli näin on, salaisten infojen lisäksi on vielä sala-sala infojakin.
Harto Forss kirjoitti 17.09.2010 - 17:12
Kävin lukemassa US:n jutun. Sama juttu kuin hallitkin. Kaupunki rakentaa ja vuokrissa peritään hinta takaisin. En tosiaankaan tunne taustoja. Ehkä ei ole muuta mahdollisuuttakaan. Omistaako jossain satamissa säiliöitä ja halleja yksityinen yritys jne? Mietitään ja tutkitaan ennen kuin hutkitaan. Varmaan keskustelu alkaa käydä kuumana, onko tässä menossa veromarkkoja vai ei.
Olli kirjoitti 18.09.2010 - 01:31
Tervanjuontia, Harto. Kyllä omistaa yksityinen säiliöitä, maa on vuokralla tai omaa. Tuskin Telakkakiinteistöt rakentaa, paremminkin satamaliikelaitos. Jalostamo ei siis teekään puhdasta elintarvikesoijaöljyä, vaan jonkinlaista raakaöljyä, joka viedään muualle. Kaupungin omistama öljypönttö! Se tästä nyt vielä puuttui. - Mulla ei ole säkkipilliä.
Olli kirjoitti 18.09.2010 - 01:37
Olen kyllä nyt ihan vakavissani. Kaupunginvaltuusto ei kerta kaikkiaan voi antaa takuita satamaliikelaitoksen saati Telakkakiinteistöjen 2 miljoonan säiliölainalle.
-Juha A.- kirjoitti 18.09.2010 - 09:19
Sikäli mikäli näin on, että ukilaisilta (valtuustolta) haetaan takuita osaan huippumodernin teollisuuslaitoksen rakennelmista, niin joku pätkii ja pahasti. Viittasin jo edellä teollisuusinvestoinnin pituuteen, joka kestää melkin koko kuluvan vuosisadan. Tässä tapauksessa olisi vielä uusi päänavaus: pienkerrostalon kokoinen säiliö! Sehän se veronmaksajain perusturvan rahoittamista olisikin kaikessa kauneudessaan. Odotellaan nyt lisää infoa, mutta vaikealta näyttää tässä vaiheessa seistä tuollaisen takauksen takana. Odotellaan.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Viimeksi luetut

Tällä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.

Åsa Schwartz: NefilitHymyHymyHymy

Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.

James Pattersson: Pahan  kidassaHuuto

Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.

Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesäJalka suussaJalka suussaJalka suussa

Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.

Vikas Swarup: Syyllisten seurueNolostunutNolostunutNolostunut

Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.

Wilbur Smith: Vaaran vesilläKlink Klink (raha)

Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.

 

Yhdistykset
Laskuri