
Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.
Esa Kaitila
Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.
Paperiliitto
Alf Rehn
Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.
Turun Sanomat
Roope Lipasti
Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.
TS Extra
Jälkimaku
VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.
Turun Sanomat
Jälkimaku
Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.
Turun Sanomat
Kommuunisti
Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.
Keva
Mielenkiintoinen kokous tuli vaikka lista ei niin painava ollutkaan. hallitus ei ottanut teklan Veneveistämö päätöstä käsiteltäväkseen. Kokouksen päätteeksi asian toi esille kaupunginarkkitehti ja asia tulee seuraavaan hallituksen kokoukseen.
Kaavamuutoksista enemmän keskusteltiin Kerpatekin kaavasta Sorvakkoon. Alueelle on tarkoitus kaavoittaa 22 mökkiä, joissa neliöitä olisi n. 80. Kaavoitus päätettiin käynnistää äänin 7-4. Käynnistämisen puolella olivat oikeisto ja minä. Vastaan äänestivät demarit.
Hallinto- ja kehittämiskeskuksen talousarvio esitys merkittiin tiedoksi. Siitä keskusteltiin jonkin aikaa ja ainakin minulle jäi se käsitys, että kaikki olivat sitä mieltä, investointeja on karsittava. Lautakunnat esittävät 6,2 milj/€ investointeja. Tänä vuonna investointeihin on varattu 5,5 milj/€. Viime vuonna 4,1milj/€.
Nousu on käsittämättömän kovaa. Puhutaan, että vain lakisääteiset palvelut toteutetaan ja saman aikaisesti tehdään kovia investointi esityksiä. Kyllä pitää puheiden ja tekojen hieman paremmin kohdata toisensa. Aloitteet lähetettiin lausunnoille.
|
|
Täll
ä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.
Åsa Schwartz: Nefilit![]()
![]()
![]()
Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.
James Pattersson: Pahan kidassa![]()
Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.
Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesä![]()
![]()
![]()
Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.
Vikas Swarup: Syyllisten seurue![]()
![]()
![]()
Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.
Wilbur Smith: Vaaran vesillä![]()
Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.
Jäähdykkeen vaihto on tietysti mahdollista, jos siellä on vielä otsonikertoimeltaan korkeat, vanhanaikaiset aineet.
Totta sekin on, että halli ja laitteistot ovat jo vanhat. Voi olla jopa freonivuotoja. Hiihtoputkessa on jo modernimpi järjestelmä. vaikka vuotaisi joskus, on luonnonmukaiset aineet.
Mitä tarkoittaa kaupungin johto?
Kuka vastaa kommenteista, sinä Harto Forss vai kirjoittaja?
Oletko myös lukenut tämän blogin säännöt, mitä voi tapahtua, ellei blogin sääntöjä noudateta?
Eli ei kannata luottaa sokeasti, sillä Julkisen Sanan Neuvoston ennakkotapaus ei välttämättä ole kuin Raamatun sana...
Se ei ole laki. Tässä alla on laki
Rikoslaki 24 luku 9 §.
Vaikka kaavaa ei ole edes vielä päätetty.
Kyllä se nyt runnotaan läpi koukku on jo vedessä
Muussa tapauksessa on pidettävä bloginpitäjiä moraalittomina paskahousuina, jotka silti sallivat tuollaisen kommentoinnin.
haluaisin nähdä sellaisen oikeudenkäynnin, jossa valtuutettua syytettäisiin kiristyksestä. Ja kukahan mahtaisi olla se asianomistaja, kaupungin johdossa? Täällä on turha heitellä nimillä.
Aika pitkään tämä kommentointi pysyikin asiallisena, kunnes FOrss päästi taas pullon hengen valloilleen