Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.

Esa Kaitila

Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.

Paperiliitto

Alf Rehn

Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.

Turun Sanomat



Roope Lipasti

Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.

TS Extra

Jälkimaku

VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.

Turun Sanomat

Jälkimaku

Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.

Turun Sanomat

Kommuunisti

Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.

Keva




 

18.10.2010 - 19:50

 Tänään oli aika lyhyt kokous hallituksen varsinaisten asioiden kanssa. Päätteeksi keskusteltiin Viikaisten koulun keittiö remontista ja siinä sitten aikaa menikin.

Ekana varsinaisena asiana oli Veneveistämön kaavan näytteille asettaminen. Esitin ettei kaavaa aseteta näytteille vaan säilytetään vanha kaava voimassa., Varpe kannatti. Keskustelun jälkeen äänestettiin ja hävisimme yllättävän niukasti 6-5. Miten valtuustossa käyneekään? Meidän lisäksemme hylkäystä kannattivat Rainer Tähtinen, Nevavuori ja Eija Maikola. Kaavan halusivat näytteille demarit sekä Wala ja Vahtera.

Koulukiinteistöjen myynnistä keskusteltiin pitkään. Liikuntasalien kohtalosta ei tullut varmuutta. Ne on luvattu säilyttää kyläläisten käytössä. Asian ollessa epäselvä Nevavuori esitti siirtoa, kannatin häntä. Asian ollessa eka kertaa tämä riitti siirtoon ilmaan äänestystä.

Lahden kylästä hyväksyttiin 1,8 ha alue myytäväksi 14950 €:n hinnalla. Alueesta jäi myymättä 4,9 ha. Myös tämä alue asetetaan myyntiin. Sitten oli seutulipun yhteistyösopimuksen hyväksyminen. Se sentään hyväksyttiin ilman keskustelua.

Viimeisenä oikeana asiana oli vero%:n hyväksyminen. Ne hyväksyttiin yksimielisesti  viime vuotisen suuruisina. Siis ilman nostoa. Aika yllättävää. Harkinnanvaraista valtionapu hakemusta täytettäessä olin ainoa joka ei kannattanut nostoa. Minua on muutamissa kommenteissa täälläkin sanottu tämän takia suorastaan ääliöksi. Nyt sitä on sitten koko hallitus. Tosin ei siinä mitään uutta, tämän tuomionhan se on ennenkin saanut. Valtuusto sitten varmaan palauttaa järjenvalon tähänkin päätökseen ja korottaa vero%:ia.

hallitus siis kirjoitti 18.10.2010 - 20:34
esittää että ensi vuoden menoista eli enimmäkseen palkoista muutama miljoona maksetaan lainaa ottamalla. näin viisaasti tai tyhmästi hallituksen päättäjät siirtävät vastuita seuraaville sukupolville. onnea heille.
tarkoitan siis kirjoitti 18.10.2010 - 20:36
seuraavia sukupolvia. heille siis onnea.
Rake kirjoitti 18.10.2010 - 21:27
Tuleepi vielä mielenkiintoinen äänestys veneveistämön kaavasta valtuustossa...
sekasin on kirjoitti 18.10.2010 - 22:27
näköjään hallituksen rivit pl. sdp.
onko se jo seuraavassa valtuustossa viikon päästä?
sääli vaan, tuo kaava näyttää peittävän alleen kaiken muun. ei ensi vuosi miltään valoisalta näytä kaupungille enkä tarkoita mitään katuvaloja.
Taitaa harton ennustus toteutua kirjoitti 18.10.2010 - 23:02
Veneveistämö
06.10.2010 - 14:15
Olen jo muutaman kerran kirjoittanut Veneveistämön kaavasta ja vielä vaan pitää kirjoittaa. Veneveistämön kaavoitus on otettu kuin suoraan virkamiehen käsikirjasta. Asiaa viedään hiljaa hivuttamalla eteenpäin. Kyllä te tämän voitte vielä hyväksyä, katkaiskaa sitten myöhemmin. Ei enää voi mitään, tehdä tämä on jo niin pitkällä. Voitte vain hyväksyä. Tämä on mennyt lukemattomat kerrat läpi ja näyttää taas niin käyvän
Edellinen kopsattu harton alustustekstistä.
Taitaa harto olla harvinais oikeassa
Valtuuttu kirjoitti 18.10.2010 - 23:08
Valtuusto päättää asian ja näyttää jo kh olevan hajalla asian suhteen eli luotan valtuuston ymmärtävän yleisen mielipiteen kaavan sopimattomuudesta. Olen samaa mieltä edellisen kanssa, että tämä yksi kaava hukuttaa ajatukset suuremmilta ongelmilta.
Harto Forss kirjoitti 19.10.2010 - 07:07
Kaava asetetaan nyt nähtäville ja ellei tule muistutuksia hallitus käsittelee vielä asian ja vie sen valtuuston päätettäväksi, joten kyllä päätös nopeammasakin aikatalussa mennee ensi vuoden puolelle. Muistutuksia tullessa ja sitten kaavaa muutettaessa valtuuston käsittely menee pitkälle ensi vuoteen. Viisainta nyt olisikin kysyä epävirallisesti valtuuston kantaa seuraavassa kokouksessa. Näin vältyttäisiin paljolta turhalta työltä. Käsittämätöntä muiden käsityskyvyn aliarvioimista on, että edelleen puhutaan, hyväksytään nyt ei se ole vielä lopullista. Eikä se tule enää virkamiesten suusta.
-keijo- kirjoitti 19.10.2010 - 10:23
Aika mielenkiintoista kaavapolitiikkaa. Ranta rakennetaan asuinkäyttöön, jos sattuma suo.

Tontonmäki, joka oli aika käsittämätön, pirstalekaava meni paljon jouhevammin läpi. Vai oliko siellä kaava valmiina asuinkäyttöön?
Ahaa kirjoitti 19.10.2010 - 10:47
Käsittämätöntä muiden käsityskyvyn aliarvioimista on, että edelleen puhutaan, hyväksytään nyt ei se ole vielä lopullista. Eikä se tule enää virkamiesten suusta.
Tuo edellinen on Harton kommentin lopusta. Laiteteetaanko nimet perään eli hallituksen demarit Haapavuori, Korhonen, Rosten, Ruoranen, Vahtera kesk ja Wala kok.
Mutta eikö hallitus antanut käskyn kaavoittaa alue myös asuinkäyttöön soveltuen? Harto, miten on historia tässä asiassa???
Harto Forss kirjoitti 19.10.2010 - 11:36
Kyllä hallitus on näin päättänyt äänin 9-1 Veneveistämön kaavoituksesta. Haitanneeko tuo mittään. Kyllä sen voisi silti keskeyttää. On kyllä tavatonta ottaa kaupungin keskeisintä aluetta käyttöön näin ristiriitaisissa merkeissä. Aluetta ollaan sulkemassa kymmeniksi vuosiksi merellisiltä toiminnoilla erittäin kevyin perustein. Tontonmäessä oli kaava valmiina ja vaikka ei olisi ollutkaan ei siellä mitään syytä kaavan vastustamiseen olisi ollut. Ihan asuntorakentamiseen sopivaa aluetta. Toteutus ei ole ollut järkevää. Hallituksen kokouksesta oli Ruoranen poissa, tilalla Esko Tähtinen.
Mää kirjoitti 19.10.2010 - 11:36
Mää ainaski haluun, haloo, asuun Suukariin. Ainoo on et siin on välil jumalato rasvankäry ja märäntyneen kalan haju. Mä haluun laskee happovaunui ja kakara kans. Me olla urpaanei ihmissi ilma mittä tarvet korpe. Merikaupunkis o ainoasta mahku bygata rantsuu, menkä te ja ottaka muija mukkaa sinne kalanti pellol ihmettelemä rusakoi ja hirvii ja susii. Takasi stadist, tarviin sataseitkyt neliöö.
Anonyymi kirjoitti 19.10.2010 - 11:39
Mee Janhualle. Siellä on kylliksi vapaita tontteja ja samat edut.
Anonyymi kirjoitti 19.10.2010 - 11:56
Demarit tekevät itsemurhaa. 2 on jo lähtenyt ryhmästä tällä valtuustokaudella. Se on paljon se. Ollaan omasta mielestä niin iso ja viisas ryhmä ettei tartte kuunnella äänestäjiä. Veneveistämöäkin vastustaa lähes jokainen kaupunkilainen. Demarit vaan yksimielisesti puskee äänestäjistä välittämättä. Onko niin kova kuri vai tyhmyys tarttunut. Ainaski hallituryhmän pj. Haapavuori on sitä luokkaa, että pitäis jo muiden kellojen kilistä. Suojellaan vaan vaikka töppäilee henkilökohtasesti oman ryhmän jäsentä vastaan.
Työväentalolta kirjoitti 19.10.2010 - 12:08
kajahtaa. Mitä se Haapavuori on töppäillyt ja missä? Antaahan se aina hyviä lausuntoja kun Wala on poissa kokouksista.
Anonyymi kirjoitti 19.10.2010 - 12:09
Entäs se konsultin paperi sotesta.
Onko siellä jotain säästö ehdotuksia.
Koska sitä käsitellään vai onko jo haudattu??????
Kylmämies kirjoitti 19.10.2010 - 13:48
Muistan kun Aurajoen rantoja ryhdytiin kaavoittamaan asuinkäyttöön, tehtiin kerrostaloja niin lähelle Wärtsilän diesel- tehdasta, että koehalliin oli vain noin 60 metrin matka. Lähimpään tehdaskiinteistöön niin pieni väli, että ihmeteltiin onko edes paloturvallisuuden kannalta mahdollistakaan.

Sitten alkoi asukkaiden valitus tärinästä. Tottakai raskaat dieselit koekäytössä värinää aiheuttivat, aika etäällekin. En nyt väitä, että tehdas Italian Triesteen asukkaiden valituksen takia lähti, mutta oli se aika riesa tehtaalle. Kaikkensa koettivat tehdä.

Miten sinne Suukariin mahtaa asuntalot sopia. On siinä kai aikapaljon elinkeinotoimintaa lähellä? Yara ainakin kuljettaa kemikaalejaan ihan vierestä.
Harto Forss kirjoitti 19.10.2010 - 14:53
Tuli käytyä tyksissä tatuoitavana. Takaisin tullessa haastateltiin Hymy-lehteen Sukari-kaupoista. Saas nähdä tuleeko lehteen ja jos, niin missä muodossa. Äkkinäisesti vastattua voi tulla jotain lauseita jotka ympäristöstään irrotettuna ovat karmeita. Kyllä konsultin paperissa on jo säästöehdotuksia. Vielä siitä neuvotellaan ja haetaan selkeitä esityksiä. Nyt on vaihtoehtoja, mutta eurot puuttuvat. Marraskuun alun valtuustoseminaariin pitäisi tulla tarkka esitys euroineen.
On Suukari niin sopimaton paikka asumiseen, että vastaavaa saa hakea eikä sinne edes tule kuin parikymmentä asuntoa. Kyllä ihmetellä pitää miksi hanketta ajetaan kuin käärmettä pyssyyn. Saataisiin nyt ensin Janhuakin asutettua.
demarijohtajat kirjoitti 19.10.2010 - 15:51
on luvannut jollekin jotakin ja tässä nyt näette. äänestysrivi juntataan suoraksi ensi hallituksessa eikä kaveria jätetä vaikka laiva uppoisi alta.
Kylmämies kirjoitti 19.10.2010 - 16:12
demarit toimivat edelleen kuin viime vuosisadan alussa, jolloin toimintatapa oli hyvinkin perusteltu.

Muistitko Harto sanoa lehteen myös "jokamiehen oikeuksista"? Kun laajoja alueita rantoja menee yksityisille, se on vähävaraisilta pois. Nilltä joilla ei koskaan ole varaa ostaa huviloita.

Voi sinne toimitukseen jälkikäteenkin soittaa, jos ei tuo näkökulma tullut Puheeksi.
Harto Forss kirjoitti 19.10.2010 - 16:40
Ei tullut puheeksi.
Anonyymi kirjoitti 19.10.2010 - 17:00
Kylmämies tuolla kertoo turkuun rakennetub asuntoja 60 metrin päähän tehdasta. täällä rakennetaan kaistaleelle joka ei oo niin leveäkään.
Anonyymi kirjoitti 19.10.2010 - 17:07
On noi demarit outoja hyyryläisiä kaupungin povessa.
Kylmämies kirjoitti 19.10.2010 - 17:23
Olen samaa mieltä, outoja hyyryläisiä ovat nämä demarit. Täälläkin päin yhdet ja samat äijät ovat hoitaneet kunnallispolitiikkaa nuoresta miehestä saakka. Suurin osa on enemmän tai vähemmän kytköksessä kaupunkiin.

Kähmintä on heille tyypillistä. Puhutaan myös "demarigeenistä". Sitä on vähän vaikea selittää, mutta sen erottaa jo kaukaa. Jos ryhmä turkulaisia demarimiehiä (keski-ikä 63 vuotta) kävelee kaupungilla kokouksesta toiseen, heidän puoluekantansa tietää kävelytyylistä.

Luulen että luonnollinen poistuma on ainoa tapa, jolla heistä päästään eroon. Valitettavasti tilalle ei näytä tulevan kummoisiakaan, uusia "puolueita". Pääasia kuitenkin, että vähän aikaa melskaavat
Anonyymi kirjoitti 19.10.2010 - 19:44
Eivät taia Työnväentalon poijjaat kertoa Haapavuoren tunaroinneista tai eivät tiedä mitä tarkotetaan ku niitä on niin paljon.
Anonyymi kirjoitti 19.10.2010 - 19:59
täällä on usein viitattu tuohon Haapavuoreen, mutta ei ole selvinnyt mitä hän on tehnyt. Tai jättänyt tekemättä.
On monia tapoja hoitaa asioita: ne voi hoitaa hyvin, hunosti tai ei hoida ollenkaan.

Anonyymi kirjoitti 19.10.2010 - 21:33
Ei oo kysymys niinkään luottamustehtävän hoidosta vaa muust.
siis mitä helkuttia täällä kirjoitti 19.10.2010 - 21:44
yritetään vihjata haapavuoresta. koittakaa nyt herran tähden tulla sieltä kaapistanne ulos jos on jotain sanottavaa.
On se kirjoitti 20.10.2010 - 01:07
On se aika veemäistä kun ei saada selville, mitä joku on töpännyt. Ei ruoka maistu ei vatsa toimi. Ei saa juoruta, kun kerranki olis mahku. - Anonyymille 11:39. En mää mihkään Janhualle mee, siel tulee niin jumalattomasti pohjosesta, suaraan. Ratavartte tulee melusuoja ja se panee tuulel stopin.
Waterloo kirjoitti 20.10.2010 - 07:49
Veneveistämön kaavasta on tulossa ugin demarien Waterloo. Aika on mennyt heidän ohitseen. Joskus se oli sama mitä tekivät niin kannatus säilyi. Nytten on tiedoitus toista ja ihmiset ei niele enää mitä tahansa. Mikä ihme saa heidät rakentamaan asuntoja satamaan? Täytyy olla jotain mitä emme tiedä. Haapavuoren ajatuskyky ei ole hääppöinen. Tekee mitä virkamiehet sanovat ja Antola virkamiehenä puolustaa kaikessa kolleegojaan. Muut sitten sopuleina perässä.
Anonyymi kirjoitti 20.10.2010 - 08:55
Asuntolaivat olisivat parempi vaihtoehto. Sekä noiden suunniteltujen asuntojen kohdalle, että väylätukikohdan alueelle. Siellähän toimin taitaa olla loppumassa.
08.55 kommentoijalle kirjoitti 20.10.2010 - 09:36
Tuossa oli ideaa.
Harto Forss kirjoitti 20.10.2010 - 09:55
Mikä ettei, mutta eikö asuntolaivoja käytetä siellä missä rantaa ei ole vapaana ja mahdollisesti myyntiin tulevien tonttien hinnat pilvissä. Meillä taas on rantaa on vapaana mielinmäärin ja keskustan tuntumassakin.
Koulun keittiöistä kirjoitti 20.10.2010 - 11:25
Päätteeksi keskusteltiin Viikaisten koulun keittiö remontista ja siinä sitten aikaa menikin.
Sinä Harto kirjoitit.
Alapuolinen on kopsattu kalantiväylästä.
Äityli : Esom. maitoa, leipää, salaattia ja myös ruoka-annoksia on helppo tilata koululle niin paljon, että jää emännälle ylimääräistä. Ihmetyttää myös, että koulut ruokalaa käytetään omiin tarkoituksiin. kenenköhän pakastimesta ne pullat silloin tulevatkaan? Viikaisiin esim. palkattiin lisää henkilökuntaa kun ruoanvalmistus lopetettiin. Viikaisten keittiöön on suunnitteilla myös suuri remontti (vaikka luokat ovat niin huonossa kunnossa, ettei ikkunan vierellä voi istua kun niistä tuulee sisälle). Keittiöremonttia perusteltiin jotenkin "järjestettävillä tilaisuuksilla" mitä ne sitten lienevätkään???? Kyllä kaupungissa tuntuu olevan rahaa haaskattavaksi!

Mikä mahtaakaan olla nyt sitten sen viikaisten koulun keittiön korjauksen tarpeellisuus kun naapurissa pohitullissa on se uusi superkeittiö? Tarvitaanko viikaisille kalliita remontteja ollenkaan?
Harto Forss kirjoitti 20.10.2010 - 12:00
Tästä tarpeellisuudestakin keskusteltiin. Vaihtoehtoja on lukuisia. Seuraavaksi tulee ruokapalvelupäällikkö kertomaan asiasta. Remonttia ei ole meille perusteltu järjestettävillä tilaisuuksilla. Muihin Kalantiväylässä olleisiin väitteisiin en osaa sanoa yhtään mitään. Saattaa olla, että remontti siirtyy koko Viikaisten koulun suunnittelun yhteyteen. Nykyinen keittiö on ahdas ja nykyisiin toimintoihin sopimaton. Paras nykyisistä vaihtoehdoista on pienen lisäsiiven rakentaminen. Toisaalta Viikaisten koulussa on ylimääräistä tilaa, joten kokonaissuunnittelussa voisi löytyä toisesta paikasta järkevä paikka. Hätiköidä ei pidä sillä saneerauksella pitää sitten pärjätä taas kymmeniä vuosia.
velihyvä kirjoitti 20.10.2010 - 13:15
jos on rantaa mielin määrin, sitä olisi myös säästettävä.Joku täällä sanoi Sukarin kauppojen olleen myös isku vasten vähävaraisten ihmisten kasvoja.

Olen täysin samaa mieltä. Jokamiehenoikeuksia on jätettävä.

U:gin päättäjätkin surevat vaan sitä, että Sukarille tuli myydyksi liian halvalla. Se tarkoittaa sitä, että köyhät pysyköön kyykyssä, jos kaupunki vaan saa yksityistettyä rantojaan hyvään hintaan.

Voisi kai Vasemmistoliitto tästä köyhän näkökulmasta kiinni pitää myös.
velihyvä... kirjoitti 20.10.2010 - 13:16
ja luonnonsuojelukin pitäisi ottaa huomioon!
Harto Forss kirjoitti 20.10.2010 - 14:25
Tottakai tästä näkökulmasta pidetään kiinni. En viitsisi palata enää tuohon Sukari kauppaan. Puhe oli omakotitalojen rakentamisesta, lähes kymmenen. Sellainen määrä uusia asukkaita Lokalahdelle vaatii normaalisti kymmeniä vuosia. Käy vaikka meidän ainoassa kaupassa niin ymmärrät miksi tästä innostuttiin. Tässäkin palvelussa on kysymys nimenomaan vähävaraisista ja vanhuksista. Heidän käymisensä jossain muussa keskuksessa on kallista. Hyvään uskottiin, metsään meni rytinällä.
kuka on köyhän asialla kirjoitti 20.10.2010 - 15:05
Pakkaa se köyhä välillä unohtumaan vasemistoliitolta. niin valtakunnapolitiikassa kuin kunnalistasolla.
Välillä on niin ,ei muisteta kuin puheissa.
Kun sitä tässä on tullu seurattua aika tiiviisti.
Tuntuu välillä , että joku muu ajatelee enmmän köyhää välillä kuin vasemmistoliitto.
aarre elostelija kirjoitti 20.10.2010 - 15:55

Olipas siitä nätti kuva siitä venesataman kaavasta Aluesanomissa. Tuli melkeist semmonen olo, että siihen olis hyvä rakentaa. Ei ne kauheen kriittisiä siinäkään lehdessä ole
Kurs on därkki kirjoitti 20.10.2010 - 16:01
Mööpelhandelsman Toivo Sukari sai aika kova ylinopeussakko,mutt niit on liävenett.
Raastuvas nähti lieventäväks asiahaaraks se,ett vaikk Sukar ajo sattaseitmäkymmet, ni hän ajo kummingin Tammbrelt poispäi.
miksei sitä sukarin myytyä kirjoitti 20.10.2010 - 16:55
aluetta yritetty kaavottaa itse?
nyt sen jälkeen on sidottu tontonmäki-juttu, tämä veneveistämö-juttu. kenen etu tämä on?
Harto Forss kirjoitti 20.10.2010 - 16:56
"Kuka on köyhän asialla" arvostelu on helppoa ja joskus on parempi edetä pienin askelin kuin kaataa koko juttu. Suuriääninen rehvastelu harvoin,jos koskaan vie asioita eteenpäin.
Harto Forss kirjoitti 20.10.2010 - 17:04
Kyllä tontti oli kaavoitettu matkailualueeksi ja kauppaan kuului kaavan muuttaminen omakotialueeksi. Siihen ei tullut lupaa te-keskukselta ja ne muuttivat vapaa-ajan asunnoiksi. Myös tontti määrä putosi. Kunnalla on kaavoitus monopoli. Tosin rantakaavat maksaa ja laadituttaa maanomistaja. Kaavan sitten hyväksyy tai hylkää valtuusto. Jos sinne Tontonmäkeen asukkaat tulee, niin kyllä se elinvoimaistaa Pyhämaan kirkonkylää. Veneveistämö on jo täysin käsittämätön. Kyllä tämä pistää väkisin miettimään, mistä helvetistä näitä juttuja oikein tulee.
Harto Forss kirjoitti 20.10.2010 - 17:17
Nyt sitten hiljaisen syksyn jälkeen alkaa tapahtua. Maanantaina on ennen valtuustoa hallituksen ylimääräinen kokous ja valtuuston kokouksen jälkeen on iltakoulu.
Näi mää luulisi kirjoitti 20.10.2010 - 17:41
Tottakai Tontonmäki elinvoimaistaa Pyhämaata, jos se saa maksukykyiset asukkaat. Ehkä myös pakolaisperheet täyttävät sellaisen kriteerin, ainakin tulee monikulttuurisuutta. Valtio hoitelisi tällaisen väen vuokrat ilmeisesti enimmäiset kolme vuotta. Siinä lähtisi mukavasti lainat alkuun lyhenemään. Jatko onkin sitten kunnan vastuulla: jos kaupunkiin tulee hyvin työpaikkoja, kukaties kotoutuisivat hyvinkin. Muussa tapauksessa ollaan sossun harteilla ja siitä maksaa valtaosan kaupunki.

Grynderi ja virkamies /virkamiehet yleensä katselevat minne voitaisiin rakentaa. Jos paikkakunnalla on vahvoja poliitikkoja, grynderi hengailee sellaisen kanssa. Kai U:gissa jokin ryhmä toimiii alullepanijana. Eli on niinsanotusti "voimakastahtoinen".
mitä sää harto hymyyn kirjoitti 20.10.2010 - 17:48
sanoit vai kuin ne sulle soitti? mikä juttu niillä?
Harto Forss kirjoitti 20.10.2010 - 21:02
En tiedä miksi juuri minulle toimittaja soitti. Sukarin Tirkkalan tontin ostosta kyselivät. Enkä tiedä keille muille on soitellut, sen vaan sanoi, että teillä on kiireinen kj, kun sitä ei saa millään puhelimeen.
-Juha A.- kirjoitti 20.10.2010 - 21:07
Hartolle lyhyesti: minä pyysin soittamaan juuri sinulle, koska olet lokalahtelainen, olit tehdyn päätöksen takana, olit hallituksessa valmistelemassa päätösesitystä valtuustolle ja kannat eri puolueen viittaa kuin minä. Siinä muutama peruste. Katsotaan nyt sitten, mitä he (Hymy-lehden toimitus) tekevät kuulemansa perusteella.
Harto Forss kirjoitti 20.10.2010 - 21:19
No ei siinä sitten haastatella ollenkaan niitä ltm:iä jotka ovat edelleen sitä mieltä, että kauppa oli erinomainen. Hyppäsin kelkasta silloin, kun alkoi näkyä ettei puheet toteudukkaan.
Tulin äsken koripallo ottelusta. Korihailla menee tosi hyvin. Topo hävisi 28p. Taisi alussa olla jotain 15-1. Sitten Topo tuli jonkinmoiselle etäisyydelle, mutta Korihait meni taas menojaan. En muista ennen nähneeni valmentajaa ajetun suihkuun. Nyt Topon espanjalainen Alonso sen koki.
Anonyymi kirjoitti 20.10.2010 - 21:24
Mikäs, mikäs... eikös KJ:ta kiinnostakaan julkisuus?
epäpoliittinen kirjoitti 20.10.2010 - 21:40
Etkä sinäkään harto voi olla erimieltä ko. asiasta.
Kauppa oli hyvä voit joutua mustalle listalle.
Tai saat jonkun lehden suuttumaan.

Hyppäsin kelkasta silloin, kun alkoi näkyä ettei puheet toteudukkaan.
Edelliliset lauseet kopsattu hartolta.
Taas jälleen kerran tuli todistettua ettei mihinkään voi luottaa.
Kaikista pitää ottaa itse selvää.
Miten niitten henkilöiden laita on jotka sokeasti luottavat lehdistöön,politiikkoihin tai virkamiehiin.
Toivon sydämmestäni ottakaa hyvät kaupunkilaiset selvää asioista.
Tai toisaalta älkää ottako nukutte paljon paremmin yönne rauhassa
Anonyymi kirjoitti 20.10.2010 - 21:43
Siis onks Aaltonen antanut Hymylle juttuvinkin?
Anonyymi kirjoitti 20.10.2010 - 21:51
Luulenpa, että HYmy seuraa tuota Sukarin juttua ihan itse, onhan se jo kerran siitä jutun tehnyt
Anonyymi kirjoitti 20.10.2010 - 22:12
Kyllä toimittajilla on omat kanavat.
Ei paljon tarvi juttuvinkkejä antaa ei juhan ja monen muunkaan.
Tarkasti seuratan tietynlaisia henkilöitä sekä yhteikunnallisia trendejä missä milloin mennään.
Anonyymi kirjoitti 20.10.2010 - 22:21
tarvittis varmaa lähettää se kaltmanin kirjoituski sinne Hymyyn. se misä se kertos siit Uki sanomien toimituksen linjast
-Juha A.- kirjoitti 20.10.2010 - 22:21
Vastaus tähän:
Anonyymi kirjoitti 20.10.2010 - 21:43
Siis onks Aaltonen antanut Hymylle juttuvinkin?
En ole, vaan taitaa mennä tämän kommentin piikkiin
Anonyymi kirjoitti 20.10.2010 - 22:12
Kyllä toimittajilla on omat kanavat.
Ei paljon tarvi juttuvinkkejä antaa ei juhan ja monen muunkaan.
Tarkasti seuratan tietynlaisia henkilöitä sekä yhteikunnallisia trendejä missä milloin mennään.

Anonyymi kirjoitti 21.10.2010 - 08:13
Voisikkos sää Juha suurena totuuden puhujana vihdoinkin kertoa työväentalon poikien suuren salaisuuden. java jo antoi muutaman sidesanan muttei niillä vielä mitään aukea.
Anonyymi kirjoitti 21.10.2010 - 08:30
Itella on yks sidesana.
Anonyymi kirjoitti 21.10.2010 - 10:35
On se kumma juttu. Jotkut blogit haukkuvat virkamiehiä törkellä tavalla, mutta kunn poliittinen kolleega törmäilee niin vaietaan. Ei korppi korpin silmää noki vai mitä Javat ja Juhat.
Anonyymi kirjoitti 21.10.2010 - 12:54
java on luovana kirjoittajana arvostellut virkamiehiä "sillai" ovelasti. Juha lähinnä toteaa vaan tosiasioita, ei hyökkää suoraan.

Voi hyvin olla, että kyseisellä luottamusmiehellä on jotain sellaisia asioita, joita ei henkilökohtaisuuden vuoksi voi täällä internetissä käsitellä.
Anonyymi kirjoitti 21.10.2010 - 13:09
Julkisuuden henkilöllä kuten merkittävällä luottamusmiehellä henkilökohtaisuuden raja on toin kuin tavallisella pulliaisella. Semminkin kun hänen tekonsa kohdistuu muihin merkittäviin luottamushenkilöihin.
Anonyymi kirjoitti 21.10.2010 - 13:23
Mikä luova kirjoittaja Java on. Parempi olisi sanoa talikoiva, kakkaahan hän talikoi. Josko Javan kirjoitusta vois pitää pitää ovelana nii täytyy olla kyllä ruskeat linssit.
Örveltäjä kirjoitti 21.10.2010 - 13:35
Joku "semminki" näyttää taas tietävän Haapavuoren "teosta" jotain. Totta hän puhuu: poliitikko on julkisuuden henkilö ja joutuu sietämään paljon kovempaa kielenkäyttöäkuin tavallinen tallaaja.
ja javasta: Näkeehän hänen kirjoittelustaan, että hän on kehittynyt "kynän" käyttäjä. Ei kuitenkaan "kultakynän" veroinen nuoleskelija.
Anonyymi kirjoitti 21.10.2010 - 15:28
kyllä java on taitava kynänkäyttäjä.
Mutta kun osa porukasta haluaisi hänen "nuoleskelevan"
kaupunkin virkamiehiä saatika joitakin demareita tai yhtä kokoomulaista.
Kyllä javalla olisi kissan päivät, kun hän tähän ryhtyisi "nuoleskelemaan".
Arvostaa täytyy miestä,kun on tietynlaisten nuoleslelijoiden likasankona vaikka parempaa olisi tarjolla.
Eikä todennäköisesti myy itseänsä jonkun päätöksen taakse niin kuin eräät? "valtuutetut" tekävät ja toiset pitää heitä kuninkaina.
Anonyymi kirjoitti 21.10.2010 - 15:41
Eikös se oo nuoleskelua ku suojelee johtavaa demaria?
Anonyymi kirjoitti 21.10.2010 - 17:03
Luetun ymmärtämisen taito tältä neropatilta ainakin puuttuu? nykkin kirjottaa valtuuston asioista joita ei oo edes listalla.
-Juha A.- kirjoitti 21.10.2010 - 17:16
Vastaus tähän:
"
Anonyymi kirjoitti 21.10.2010 - 10:35
On se kumma juttu. Jotkut blogit haukkuvat virkamiehiä törkellä tavalla, mutta kunn poliittinen kolleega törmäilee niin vaietaan. Ei korppi korpin silmää noki vai mitä Javat ja Juhat.
"
Sikäli mikäli tämä liittyy nyt jotenkin A. Haapavuoreen, sdp, niin en kyllä osaa muuta sanoa kuin sen, mitä täällä on jo lukenut. En tiedä mistään törmäilyistä. Kertokaa nyt ihmeessä jos joku tietää jotain kertomisen arvoista.
Anonyymi kirjoitti 21.10.2010 - 18:58
Ei ihme, että TV- luvat kallistuu, kun puoliseitsemän- ohjelmallakin varaa lähettää toimittaja Afrikkaan asti ihmettelemään miksi leijonat kärsii janoasta.. voi itku. Olisi nyt joku filminpätkäkin riittänyt, kun luonto-ohjelmista näitä on tullut loputtomiin
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Viimeksi luetut

Tällä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.

Åsa Schwartz: NefilitHymyHymyHymy

Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.

James Pattersson: Pahan  kidassaHuuto

Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.

Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesäJalka suussaJalka suussaJalka suussa

Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.

Vikas Swarup: Syyllisten seurueNolostunutNolostunutNolostunut

Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.

Wilbur Smith: Vaaran vesilläKlink Klink (raha)

Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.

 

Yhdistykset
Laskuri