Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.

Esa Kaitila

Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.

Paperiliitto

Alf Rehn

Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.

Turun Sanomat



Roope Lipasti

Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.

TS Extra

Jälkimaku

VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.

Turun Sanomat

Jälkimaku

Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.

Turun Sanomat

Kommuunisti

Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.

Keva




 

25.10.2010 - 20:47

 Hallituksessa oli pari asiaa, jotka hyväksyttiin esittelijän esitysten mukaan. Toki keskusteltiin. Sote aluekokeiluun osallistutaan. Kokeilu on kuitenkin siitä kiinni mitä Vehmaa tekee. Neuvottelijat nimettiin Novidan vuokraukseen tai myyntiin.

Perään oli valtuusto. Ilman pj:tä se olisi ollutkin filttisaapastehdas. Jossain kommentissa todettiin nykyisen valtuuston olevan keskustelevan. Todellisuus on päinvastainen. Harmi ettei televisioida. Olen ollut pitkään valtuustossa ilmoissa ikinä ei ole ennen vero%:ia hyväksytty ilman äänestystä ja pitkää keskustelua talouden tilasta. Nyt ei kukaan käyttänyt puheenvuoroa. Samoin meni muut asiat. Aloitteita tehtiin. taisi olla vartti mikä meni kokoukseen.

Kokouksen päätyttyä pidettiin iltakoulu, jossa kj. kertoi elinkeinopolitiikasta. Hallituksen jäsenenä ei juuri uutta ollut. En osaa sanoa miltä valtuutetuilta tuntui. Ei tämä alustuskaan juuri keskustelua saanut aikaan. Päätteeksi Rake yritti aloittaa keskustelua kaupungintaloudesta. Pj. lopetti sen alkuunsa. Talousarvio seminaari on viikon kuluttua ja silloin on aika puhua taloudesta. Toivottavasti on hedelmällisempi seminaari. Alla vielä tekemäni aloite.

 

                                                                 Valtuustoaloite


 

                     Vuorikadun osan yksisuuntaistaminen

 

U:kissa on myös ydinkeskustan ulkopuolella liikenteellisesti hankalia paikkoja. 

Eräs kohde on Vuorikadulla välillä Liljalaaksonkatu-Koulukatu. Alueella on paljon autoja työaikana.

Me allekirjoittaneet esitämme, että Vuorikatu yksi suuntaistetaan välillä Liljalaaksonkatu-Koulukatu. Kulkusuuntana itä-länsi ja kadun pysäköinti toteutetaan kadun vasemmalle puolelle vinoparkkina. Aloite voitaisiin toteuttaa alustavasti ilman katutöitä, pelkillä liikennemerkeillä.

 

Uusikaupunki 25.10.2010. 

 

 

 

Harto Forss

 

kylmämies kirjoitti 25.10.2010 - 21:19
Kun kaupungin asioista alkaa kuulumaan jo pelkkää hyvää, on tässä itsekin mietittävä erästä liikennesolmua.

Itäpoijusta on kesäaikaan joskus todella vaikea päästä autolla sille tielle, joka johtaa Lidhliin päin, toiseen suuntaan tietysti TB:lle päin. Oli kerran luovuttava jopa tehtävä uukkari ja lähdettävä Novidaan päin.
-Juha A.- kirjoitti 25.10.2010 - 21:42
Hiljaista oli kuten Harto sanoi. Linja on valittu eli ensi vuonna velkaannumme sutjakkaasti ja 2012 nostetaan taas veroja. Onhan ensi vuonna vaalivuosi! Ensi vuoden "nostamattomat" verokertymät tulee maksuun sitten 2012 alkaen.Tässä ei edes teollisuushankkeet auta kuntataloutemme oikaisuun, vaikka kuinka hinkuhenkeä salissa tilattuna nostatetiinkin.
Nyt ei puhutu työpaikoista vaan hankkeiden investointimiljoonista ja uutuutena voimaloiden megawateista. Mutta näillä mennään.
epäpoliittinen kirjoitti 25.10.2010 - 22:19
Vielä tuosta soijatehtaasta, kun harto sanoi urakat tehdään kvr toimituksena.
Elikä tämä ei tuo ukilaisille työpaikkoja???.( rakentaja esim voi olla esim venäläinen yritys mahdollisesti)
Tietysti se tuo jossain määrin ukiin rahaa, majoitukset,ruokaostokset,ja ym.
Elikä nyt voi ajatella se tuo mahdollisesti kaupunkin kassaan verotuloja aikaisintaan 2013, sitä ennen vain pelkkiä kuluja.
Tietysti satsaus voi olla pitkällä tähtäimellä oikeinki loisatva.
Näin mittavasta projetista ei myöskään ole nopella aikataululla saatavana hyötyä ukille.
Tietysti on mahdollista, että ukille ei jää kuin pelkkä luu.
Aika näyttää miten käy toivotaan parasta ja pelätään pahinta
viideltä isolta pyydetty tarjoukset kirjoitti 25.10.2010 - 23:05
kertoi koski illalla iltakoulussa.
epäpoliittinen kirjoitti 26.10.2010 - 00:44
viideltä isolta pyydetty tarjoukset kirjoitti 25.10.2010 - 23:05
kertoi koski illalla iltakoulussa.( kertoiko nimet vai oliko pelkkä heitto???? )
Aika vähän oliko ne kaikki suomesta.
Tietysti se rajoittaa näin suuren projektin toteuttamista.
Elikä ei löydy suomesta ketä siihen pystyy ja jos löytyy niin se voi käyttää ulkomaisia yrityksiä vain päävastuu kuuluu suomalaisille. ( työmiehet ulkomaalta )
Minulla on ainakin skeptiset ennakkoaavistukset ( Vrt ydinvoimala/ telakkateollisuus )

Harto Forss kirjoitti 26.10.2010 - 05:45
Kyllä Suomestakin ainakin 1 tarjous jätetään. Eräs kaverini kertoi Skanskan Tutun ja Satakunnan toimistojen jättävän yhdessä tarjouksen. Hän ainakin asuu U:kissa. Ei tätä projektia voi miltään osin verrata atomivoimalaan. Se painii omassa sarjassaan. Ei tämä nopeasti kaupungin tilannetta paranna, vasta 2016 tehdas on täydessä käynnissä. On tämä kuitenkin samaa kuin laivatilaus STX:lle, ei heti auta kuin suunnittelijoita, mutta tulossa on.
5 suurimmalta suomalaiselta kirjoitti 26.10.2010 - 08:01
rakennusliikkeeltä on pyydetty tarjoukset 8.11 mennessä ellei lisäaikaa sitten tule hankkeen laajuuden takia. eikö niin mahtanut koski sanoa, harto?
Harto Forss kirjoitti 26.10.2010 - 09:41
Saattoi Koski sanoa ja todennäköisesti niin sanoikin. Ikävä kyllä en tehnyt muistiinpanoja ja silloin jotain jää aina mieleen painamatta. Vielä toistaisin ettei tämä nyt niin valtava projekti ole etteikö kotimaiset yritykset aivan hyvin siihen kykene. Toisaalta eihän Skanskaa oikein voi kotimaiseksi yritykseksi sanoa. Kuuluu maailman 10 suurimman rakentajan joukkoon ja toimii lähes kaikilla mantereilla. Suomenkin toimisto operoi myös Eestissä.
Anonyymi kirjoitti 26.10.2010 - 10:42
Taasko kaupunki rakentaa niitä halleja on ihmeellisiä yrittäjiä,kun aina yhteiskunnan täytyy olla perästä tuuppaamassa
Anonyymi kirjoitti 26.10.2010 - 10:53
Ei pidä nyt innostua liikaa. Onhan soijatehtaalla työllistävä vaikutus, mutta lähes kaikki rakennusyhtiöt toimivat jo ulkomailla, ja työvoimakin on kansainvälistä. Turkulaisen Hartelankin päätoiminnot alkavat olla Moskovassa! Tulevan tehtaan mahdolliset 70 työpaikkaa ovat vasta mahdollisia ja kaukana tulevaisuudessa. Jostain kaupungin toiselta reunalta voi mennä 90 työpaikkaa...uusia odotellessa. No, talouskasvua on nyt.

Ei pidä silti lakaista maton alle kaikkea muuta mitä U:gissa mahdollisesti tapahtuu/ ei tapahdu/ kuivuu kokoon/ tai hoidetaan pienessä piirissä. Ihmisten hyvinvointi on esimerkiksi työssä viihtymistä.

Demokratian ja avoimuuden vaatiminen ei saisi jäädä jonkun soijatehtaan varjoon. Soijatehdas on tapaus muiden tapausten joukossa. Kun seurasin näiden blogien kannanottoja "tehtaan ilmestyksestä", sitä pidettiin kuin vapahtajan tulona ja monia syytettiin, että vastustaa muka tehdasta. Niin paljon innostutaan aina... STX:n tilauskin päätetään Brysselissä ympäristötukien osalta, joten pitkä matka on rautakourilla vielä töihin pääsyyn.

Hyvät uutiset antavat kuitenkin elämänuskoa.
Harto Forss kirjoitti 26.10.2010 - 10:57
Mikäli tarkoitat soijatehdasta, niin ei kaupunki sinne halleja rakenna. Tämä on vaan niin mittava hanke, että kiinnostaa sen edistyminen kaupunkilaisia. Olen jo ennenkin sanonut, että tehtaasta tulee monilla mittareilla yhtä suuri kuin Yaran U:kin tehdas. Ei tällaisia usein rakenneta ja aiheuttaa monia muita isoja rakennusprojekteja. Tehtaan viereenkin nousee voimalaitos joka on soijatehtaan ansiosta melkoisen iso.
Euripides kirjoitti 26.10.2010 - 11:04
Ymmärsin kyllä, että kaupunki toimitaa kunnallistekniikan normaalin käytännön mukaan. Melkoinen hanke on kyseessä eikä synny kaupungin riskillä.

Olisipa vielä saatu lähelle satamaa, mutta siitä se asutuskin alkaa. Rikkihappo tuli aikoinaan hyvään kohtaan satamineen.

Hyvältä kuullostaa
Harto Forss kirjoitti 26.10.2010 - 11:17
Kyllä se kunnallistekniikka kuuluu jo lain perusteellakin kunnan tekosiin. Tietenkin olisi ollut hyvä saada satamaan, mutta alue vaatimus on niin iso ettei ole mahdollista. Toisaalta rakennuspaikka on niin lähellä satamaa, että isoissa satamissa jo purkupaikat on kauempana. Meidän pitää vaan kaikissa liikenneratkaisuissa muistaa, Laivanrakentajantie on tehty teollisuuden ja sataman tarpeisiin. Se ei ole kaupungin sisäistä liikennettä varten.
Anonyymi kirjoitti 26.10.2010 - 11:21
Demarien ja Walan pitäis myös muistaa, että satama on satamatoimintaa varten eikä asuntoaluetta joukkoon pidä rakentaa.
epäpoliittinen kirjoitti 26.10.2010 - 12:02
Niin hartolle vain pieni tarkennus. Tarkoitin vain tässä ydivoimala vertailussa työvoiman käyttöä.
Onhan se selvää,että siinä painitaan aivan eri luokassa projektin laajuudessa ja vaativuudessa.
Harto Forss kirjoitti 26.10.2010 - 12:38
Tepsin valmentaja ongelma taitaa ratketa.

http://www.iltasanomat.fi/urheilu/uutinen.asp?id=2268742
ajankohtainen  kirjoitti 26.10.2010 - 13:32
koko kansan presidentiksi?
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010102612583972_uu.shtml
deittimainos poistuu kirjoitti 26.10.2010 - 16:27
sen oikeasta yläreunasta rastista
Anonyymi kirjoitti 26.10.2010 - 17:34
poistuu se, mutta pian taas takaisin
Harto Forss kirjoitti 26.10.2010 - 20:46
Illansuussa tuli konsulttien esitys terveydenhoidosta. Eurot enää puuttuvat. Joudumme kovan paikan eteen toteutammeko esitykset, mistä seuraa melkoinen itku ja hammastenkiristys vai yritämmekö kasvattaa tuloja.
-Juha A.- kirjoitti 26.10.2010 - 20:49
Tulojen kasvattaminen ei oikein taida yht'äkkiä onnistua. Hammastenkivistykset ovat edessä. Joku keskiverto-kompromissi saadaan varmaan aikaiseksi budjettivaltuuston äänestyksissä. Näin veikkaan.
Harto Forss kirjoitti 27.10.2010 - 12:07
Javan blogin keskustelun tasoa on ihmetelty ja kamaloitu. Viime valtuuston kokouksen jälkeen paljastui, että anonyymit keskustelijat ovat pääosin valtuutettuja. Näin on oltava, sillä keskustelu on pyörinyt pastillin imeskelyn ympärillä ja muut eivät paikalla olleet kuin valtuutetut. Blogeissa käy loppujen lopuksi aika pieni osa kaupunkilaisista. Suuret kävijämäärät tulevat pitkälti toistuvista käynneistä. Toivoisin todella jonkin lehden julkaisevan nämä viime valtuuston jälkeiset kommentit, että äänestäjien tietoon tulee miten hyvin äänioikeuden käyttö viime vaaleissa onnistui.Kokouksessa ollaan kuin kusi sukassa ja täällä kirjoitellaan täysin olemattomista asioista.
salissa oli myös toimittajia kirjoitti 27.10.2010 - 12:38
ja muutama ulkopuolinen salin takaosassa.
pastillia tai jotain kyllä iltakoulussa syötiin ihan siellä estraadilla. ja onhan tilaisuuden varsinaisesta sisällöstä pitkä juttu aluesanomissa todennäköisesti nauhalta purettuna.
vähän jatkan vielä  kirjoitti 27.10.2010 - 12:49
eli
Kokouksessa ollaan kuin kusi sukassa ja täällä kirjoitellaan täysin olemattomista asioista.
mitä itse teit kokouksessa? samanlailla istuit kusi sukassa kuin muutkin. vai olisiko pitänyt korottaa veroja? tämä nyt vaan heittona.
Anonyymi kirjoitti 27.10.2010 - 12:55
Lyötiin siellä leikiksikin koko pastillitouhu. Ei aina pidä olla ryppy otassa. Toki Java pyysi pysymään asiassa, mutta minkä näille mahtaa...ja saa kai blogit olla myös viihdyttäviä.
Olli kirjoitti 27.10.2010 - 13:10
Harton päätelmä siitä että kj:n pastillin imeskelystä ja pureskelusta tienneet ovat valtuutettuja, on höpinää. Kun yksi puhuu asiasta, muut anonyymit hyeenat ovat joukolla mukana ihmettelemässä. Lehdet eivät lähde julkaisemaan blogien paskaa, se on varma. Niin sanottu järeä valtuutettu Harto haluaisi äänestäjien tietävän, että hän on aina asiallinen ja yhteistyökykyinen. Muut ovat sitten kusseet sukkaansa ja pääsevät remuamaan vasta blogeissa. Harto, keitä ovat omat aseen- ja asiankannattajasi, pikkustahanovit?
Harto Forss kirjoitti 27.10.2010 - 14:08
En käyttänyt puheenvuoroa, olin kuullut asiat jo ennenkin. En ole myöskään paheksunut pastillin imeskelyä. Ollin jutut on sellaista höpinää ettei niihin enää haluta vastata. Sen verran, että minulla ei ole aisankannattajia. Tässä iässä sellaisista ei ole enää toivoakaan. Asetta minulla ei ole ollut koskaan. Stahanoveista minulla ei ole tietoakaan. Tässä iässä ei myöskään työnsankaruus kiinnosta ja ystäväni alkavat olla muutkin samassa asemessa. Ilmeisesti et sinäkään niihin kuulu. En ymmärrä ollenkaan miksi sinun pitää ottaa jokaiseen kirjoitukseen kantaa takapuoleen ammutun karhunlailla. Ota ensikerralla kylmäsuihku, sen pitäisi auttaa ylikiihottuneeseen tilaan.
- Keijo- kirjoitti 27.10.2010 - 14:29
Olli kirjoitti ovelasti: " aseen ja asiankannattajasi" - siitä on pitkä matka AISANKANNATTAJAAn. Harto taisi ymmärtää tahallaan väärin, että sai vitsiä välillä tännekin...
Anonyymi kirjoitti 27.10.2010 - 15:02
En tunne Hartoa enkä Ollia, mutta kyllä Ollin törkeät kirjoitukset ihmetyttävät. En ole mikään noista Ollin mainitsemista kannattajista, täytyy silti sanoa ettei oppineisuus ja sivistys ole kyllä sama asia. Ollin kirjoitukset viittaavat paranoiaan. Ota ensi kerralla Hartsin neuvosta oppia ja mene kylmäänsuihkuun. Sitten alat miettiä mitä kirjoitat. Tämä ei ole enää hauskaa.
höh (15.02) kirjoitti 27.10.2010 - 15:27
Aika vahvasti sanot, että Ollin kirjoitukset viittaavat paranoijaan. Joku kirjoittaa katkeruuttaan, joku on rasisti, jollakin on syysmasennus. Saahan jokaisesta jotain irti. Paha täällä on mennä enimmäistä kiveä heittämään.

Pastiljiin! Pastiljiin! huutaa kansa. Nyt puhutaan pastilleista. Sen kun. Jos siitä pahoittaa mielensä, voi kävellä vastaanotolle sinne poliisiaseman luo, jos uskaltaa.
Kylmämies kirjoitti 27.10.2010 - 17:30
Eniten tuontityöläisiä käyttävät suuret rakennuskonsernit, jota todenäköisesti "Soijatehdaskin" tulee käyttämään. Rakennusliitossa kehitystä seurataan huolestuneina. Liiton Turun aluepäällikkö Jouni Ruotsalainen arvioi, että isot rakennusalan konsernit ovat määrätietoisesti alkaneet siirtää töitä urakointiketjuille, joissa maksetaan alempia palkkoja ja jätetään usein työantajavelvoitteet hoitamatta.

Näin Aamuset- lehdessä. Kyllä se jostakin kertoo, että Viron rekistereissä on yhä useampi auto, työmailla, siellä U:gissakin. Ja yhä enemmän alkaa pian näkyä.
Olli kirjoitti 27.10.2010 - 17:48
Lue Harto hartaasti, en puhu aisankannattajista, vaan aseen- ja asiankannattajista. Mikä mielikuvitus.
Olli kirjoitti 27.10.2010 - 18:01
Harto, erikoinen mielentilan tutkija olet, kun teet diagnooseja ja hoitoehdotuksia tekstin perusteella. Kerro nyt mikä minussa on takapuoleen ammuttua karhua. Ironia (ja satiiri) on tekstin tyyli, jolla usein vastataan irrationaalisiin päätelmiin. Moni kirjoittaa sellaista ja saa palkkansa siitä. Lukaise Gogolia. Huomaat ettei ihmisen tarvitse olla kiihottunut kirjoittaessaan. Itse en ole koskaan ollut. Ei tarvitse vastata kommentteihin, ethän tee niin moniin muihinkaan asioihin.
Kirjakriitiiko kirjoitti 27.10.2010 - 18:38
On todella huolestuuttvaa, jos Harto ei luekaan tarpeeksi tarkasti kommentteja, kirjoja joita arvostelee täällä, esityslistoja. Täytyykin alkaa olla varautuneempi noihin Harton vastakommentteihin koska ei ollut muuten se 1. kerta. Joku aamu löydän itseni pian ojasta tätä menoa tai joku muu.
- Keijo- kirjoitti 27.10.2010 - 19:03
Näin pienen tekstin ymmärtäminen voi mennä silmienkin tiliin
Harto Forss kirjoitti 27.10.2010 - 20:46
On täällä totisia torvensoittajia. Pienikin huumorin pilkahdus koetaan elämää suuremmaksi töppäykseksi. Ilmeisesti sama piinaa minuakin. En jaksa ymmärtää Ollin juttuja ironiaksi vielä vähemmän satiiriksi. Tosin olen lukenut kovin vähän vanhoja venäläisiä klassikkoja. Bulgakovin "Saatana saapui Moskovaan" kirjasta kyllä pidin kovastikin. Sitä ei ehkä voi vielä pitää klassikkona.
Harto Forss kirjoitti 28.10.2010 - 09:00
Blogi onkin ollut hiljainen. Ei yhtään keljuilua eikä muutakaan. Aletaanko vähitellen tottua tähän blogi hommaankin. Ilmakin on lämmin ja päivästä tulossa sopivan toimelias. Ekaksi pitäisi mennä autohuoltoon ja muille asioille. Sitten illansuussa on taloustyöryhmän kokous. Aletaan työstää konsulttien esityksiä. Ei se vieläkään oikein luonaa. Esityksistä puuttuu vielä eurot. Niin ikävää kuin se onkin sotessakin raha paljolti ratkaisee. Sitten vielä ilta 7:ksi tyksiin sädehoitoon. On siinäkin peliä 33 kertaa pitää käydä ja perillä menee vartti. Harva varmaan jättää menemättä. Sellaisiakin on. Syksyllä tapasin erään miehen, joka kertoi keväällä saaneensa kehotuksen sädehoidosta. Hän oli ilmoittanut olevansa kesän kiireinen ja katsotaan sitten syksyllä. Kyseinen herra on eläkkeellä.
Anonyymi kirjoitti 28.10.2010 - 09:42
Sädehoito on ilmeisesti aina vakavakin asia, vaikka sillä jotain kuntoonkin saadaan. Mutta pitääkö ajaa Turkuun saakka?

On sulle javan blogiin laitettu yksi kysymys ihan äsken.
Ihan hyvässä kunnossa kirjoitti 28.10.2010 - 11:09
näyttää äijä ulospäin olevan lukuisista Tyks-keikoista huolimatta! Voimia!
Harto Forss kirjoitti 28.10.2010 - 12:54
No onhan se sädehoito jossain määrin vakava asia. En ole kuitenkaan erityisen huolestunut. Harva ihminen pääsee hautaan ilman mitään kremppaa. Nykyisin syöpähoito on hyvää. Eikä minulla ainakaan kokeiden perusteella syöpä ole levinnyt. Vajaat pari vuotta sitten poistettiin eturauhanen. Sen jälkeen olen käynyt säännöllisesti kokeissa. Leikkauksen jälkeen psa oli 0,12, nyt se on noussut 0,16:n. Minusta olemattoman pieni. Silloin kun leikattiin, oli 16. Tätä hoidon tarvetta lääkärille ihmettelin. Hän totesi "Hoidetaan pois, onhan se kasvanut". Varmaan hyvä näin. Harmillista joka päiväinen Turku reissu. Ei ole muuta mahdollisuutta kuin Turku. Varmaan kallis laite ja U:kissa ei varmaan olisi käyttöä 2-vuorossa kuten Turussa. Eikä tämä mitään. Vanhempi tyttäreni on röntgenhoitaja ja kertoi Ahvenanmaaltakin käytävän Turussa.
Harto Forss kirjoitti 28.10.2010 - 13:02
Ai niin se Javan blogin kysymys. Tontonmäkeä perusteltiin Pyhämaan kyläkeskuksen pitämisenä virkeänä. Tosi asia on se, että homma lähti alkuun demarien aloitteesta ja millä muulla keinolla se ei olisi onnistunut. Isolla puolueella on voimaa, mutta vastuu myös pitäisi tuntea.
Kyllä meillä lähitulevaisuudessa on tonttien tarvetta. Siksi Hiun eteneminen on välttämätöntä. Keskiverto kaupunkilaisilla riittää halukkuutta omantalon rakentamiseen, normaaleille viihtyisille asuinalueille. Janhua ei monista syistä ole haluttu paikka. Veneveistämö on jo ihan älytön.
Anonyymi kirjoitti 28.10.2010 - 14:25
Demarit pitää saada kauas rakentamisesta. janhua on heijän hommia, Tontonmäki on demarien hommia ja nyt Veneveistämöä demarit ajaa päät punasina. Yks kirjeenkirjoittaja sanoo jotain ja muut sopuleina perässä mitään ajattelematta. Kaikilla ei taida olla vehkeitäkään siihen hommaan. Joukossa tyhmyys tiivistyy kahessakin mielessä.
Olli kirjoitti 28.10.2010 - 15:56
Anteeksi, en tiennyt että saat joka päivä sädehoitoa, ja vielä Turussa asti. Stressaahan sellainen.
Kylmämies kirjoitti 28.10.2010 - 18:53
Pyhämaa on hyvä, rauhallinen paikka.Oikea mökkiläisen ihannepaikka. Ei oikein mene jakeluun, että myllätään monttua, maantietä, räjäytellään kallioita ym. , ja "virkistetään" paikkaa. Ei siellä ainakaan asuntopula ollut.
Kylmämies kirjoitti 28.10.2010 - 19:14
raivataan monttua, räjäytellään kallioita, vedellään putkia ja muuta. Siinä mökkiläisten suosima rauhallinen kylä virkistyy. Ei siellä ainakaan asuntopula pitänyt olla?

No, henk.autoliikenne saadaan lisääntymään, jos asukkaat löytyy noilla vuokratasoilla. Virkistyy kylä tietysti,mutta ei se kaavoituksellisesti kestävän kehityksen mukaista ole. Liekö vielä käytetty halpatyövoimaakin?
hups kirjoitti 28.10.2010 - 19:37
Näköjään Harto sulle tulee viiveellä kommentti sinne. vetelin toisen muistin mukaan -kylmämies-...
Harto Forss kirjoitti 28.10.2010 - 20:13
Ei Olli minulla mitään stressiä ole. Anna palaa!
Pyhämaahan on rakennettu muistaakseni omakotitalo joka kolmas vuosi. Tuli kerralla 20 vuoden tarve.
Harto Forss kirjoitti 28.10.2010 - 20:28
Novidan kiinteistöjen hinnasta ei taida paljoa keskusteltavaa olla. Tasearvon ylittävä osa menee kokonaan valtiolle. Lähinnä mietittävää on siinä myydäänkö vai vuokrataanko?
Anonyymi kirjoitti 28.10.2010 - 21:09
Tasearvon ylittävä osa menee kokonaan valtiolle. Mitä mahtaa tuo Ukin murteella tarkoittaa?
-Juha A.- kirjoitti 28.10.2010 - 21:28
Jäi nimi pois edellisestä. Eli siis taseeseen on muodostunut koko kiinteistökompleksin kirjanpitoarvo x. Se koostuu eri tasoisista ja ikäisistä rakennuksista. Niistä on saatu erinäisten laskutoimituksen (poistosumma-alenema/vuosi/rakennus) kirjanpidon taseeseen arvo kirjanpitoristikon vasemmalle puolelle kohtaan vastaavaa tai debet-puolelle. Sen ylittävä laskennallinen jyvitetty vuokrasaanto tai myyntihinta varmaan on se valtiolle menevä osuus ko kö? Eli kaikki arvon x ylittävät saatavat joko vuokrassa tai myyntihinnassa tilitetään valtion jollekin tilille myös sen debet-puolelle?
Sori, Harto, että vetäsin vähän karhunlangasta. Lasken tässä juuri yhtä taloyhtiön kirjanpitoa.
Harto Forss kirjoitti 29.10.2010 - 05:32
Voi hyvät filttisaappaat! Sinun Juha pitäisi ehdottomasti päästä töihin johonkin valtionvirastoon vastaamaan asiakkaiden kirjeisiin. Vastaus;kyllä.
Olli kirjoitti 29.10.2010 - 08:33
Eihän malli pysykäään koossa jos sen tekee rautalangasta. Pömpöösi malli, tosiaan kuin kapulakieli solmuun ja tervaan, ja sitten puhutaa! - Aluesanomiin on tulossa juttu, joka osoittaa, ettei Uki kasva (ole kasvanut) muuttovoitolla (vetovoimaisuudella, imagolla) vaan syntyneiden enemmyydellä kuolleisiin nähden. Yhtä paljon lähtee kuin tuleekin.
-Juha A.- kirjoitti 29.10.2010 - 11:27
Joo. Rakennusten tasearvo on muuten ihan jotain muuta kuin rakennusten käypä markkina-arvo. Eli käytännössä oleellisesti pienempi.
Mutta näin. Ollin Uki-juttua odotellessa.
Harto Forss kirjoitti 29.10.2010 - 12:03
Hienoa Juha, että ymmärrät tällaisen itsestään selvyyden.
Anonyymi kirjoitti 29.10.2010 - 12:16
Noita juhan tapasia tyyppejä on Kela pullollaan
väitän kirjoitti 29.10.2010 - 13:44
että valtaosa valtuutetuista ei ymmärrä näitä kirjanpidon kiemuroita. Mikä siirtyy taseeseen ja mistä jne. Miten lasketaan tilinpäätös jne. ja mikä vaikutus poistoilla on arvojen alenemiin.
No ei voi tietystin vaatiakkaan.
Harto Forss kirjoitti 29.10.2010 - 14:23
Ehkä ei, mutta eivät muut tietäjät tietämyksellään kekkuloi ja tasearvo on kovin yksinkertainen asia. Kirjanpidon kiemurat on jotain ihan muuta.
Anonyymi kirjoitti 29.10.2010 - 15:10
On noi egoistit outoja. Eikö ne tajuu miten naurettavia ne on kukkoilullaan.
uusien valtuutettujen kirjoitti 29.10.2010 - 15:52
koulutus näihin budjetteihin ja tilinpäätökisiin on jäänyt kokonaan pois tällä valtuustokaudella. ei voi siis vaatiakkaan suuria.
Kylmämies kirjoitti 29.10.2010 - 16:35
Ryhdypä Olli tutkimaan onko Uudessakaupungissa syyllistytty "pimeän työvoiman" hyödyntämiseen. Vai oletko jo yhtä loppuun palunut jutuntekijä kuin minäkin. Joskus jostain innostuukin, mutta jos rikolliset rakenteet ulottuvat päätäntäkoneistoon saakka, alkaa epäilyttämään!

Vai onko se meidän asiamme ensinkään. Ehkä se kuuluu Vasemmistoliiton edustajille, vallitkion tulossa.
Harto Forss kirjoitti 29.10.2010 - 18:39
Kyllä pimeän työvoiman käytön valvonta ensisijaisesti kuuluu työpaikkojen työsuojeluvaltuutetuille ja jossain määrin myös plm:lle. Heillä on oikeus saada nähtäville palkkausta koskevat tiedot. Ulkopuolisen sitä on tosivaikea selvittää.
Olli kirjoitti 29.10.2010 - 20:12
Onhan kaikenlaista selvitetty, ja tuotu tietoa syliin. Itse asiassa vierastyöläinen tekee töitä - useimmiten nälän pakottamana - itse hyväksymillään ehdoilla leveän leivän maassa. Hän tuntee harvoin olevansa syömässä murusia rikkaitten pöydiltä, tai keräämässä niitä rohdinpussiin kotiin vietäväksi. Oma työpaikkakin on turvatumpi kun osa työstä teetetään halpatyövoimalla. Vielä ensi kesänä tirisee makkara kesämökkien grilleissä. Uusikaupunkilainen nuori duunari sanoi: "hän on työtoverini, hyvä ja ahkera työläinen, en kavalla häntä".
kyllä ulkolaisia kirjoitti 29.10.2010 - 20:29
työntekijöitä on ukissa. on metalli ja rakennustöissä. onneksi on eu mikä on kohta selvitystilassa ja laittaa enemmän ihmisä liikkeelle pohjoiseenkin. ei ole kivaa näille ulkolaisillekkaan olla täällä kaukana kotoa erossa perheistään.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Viimeksi luetut

Tällä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.

Åsa Schwartz: NefilitHymyHymyHymy

Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.

James Pattersson: Pahan  kidassaHuuto

Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.

Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesäJalka suussaJalka suussaJalka suussa

Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.

Vikas Swarup: Syyllisten seurueNolostunutNolostunutNolostunut

Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.

Wilbur Smith: Vaaran vesilläKlink Klink (raha)

Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.

 

Yhdistykset
Laskuri