Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.

Esa Kaitila

Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.

Paperiliitto

Alf Rehn

Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.

Turun Sanomat



Roope Lipasti

Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.

TS Extra

Jälkimaku

VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.

Turun Sanomat

Jälkimaku

Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.

Turun Sanomat

Kommuunisti

Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.

Keva




 

05.11.2010 - 13:08

 Meillä on nyt kahdenlaiset leikkaukset valmisteilla budjetin määrärahat ja Aluesairaalan leikkausten siirto Turkuun. Jokin päivä sitten lupasin kirjoittaa leikkausten siirrosta. Monesta syystä on jäänyt tähän hetkeen asti. 

Leikkausten siirrosta on toistaiseksi kovin vähän tiedossa konkreettisia asioita. Ovat vain väitteet meillä leikattavan turhaan ja siirron Turkuun vähentävän leikkauksia. Väitteenä on myös ettei nyt tehtävien 1800:n leikkauksen määrä ole riittävä kannattavaan toimintaan vaan määrän pitäisi nousta 2400:n. Tästäkin pitäisi saada selvää faktaa.

Mistä säästö tulee? Leikkaukset ja sairaalassa vietyt päivät ovat huomattavasti ellei moninkertaisesti U:kin maksuja kalliimmat. Mitkä ovat väitettyjä turhia leikkauksia? Haluaisin nähdä esim. luettelon tänä vuonna tehdyistä leikkauksista. Jotain pystyy siitäkin päättelemään ilman tietoa potilaan tilasta ja lääketieteellistä asiantuntemusta. Samoin uskoisin olevan suhtkoht helppoa laskea minkä verran leikkausten lukumäärän tulee laskea saadaksemme säästöä.

Tiedän U:kin taloudellisen tilan ja meillä pitää olla ryhtiä tehdä palveluihin kipeitäkin leikkauksia saadaksemme talouden kuntoon. Ilman mitään muuta tietoa kuin ilmaan heittettyjä väitteitä en suostu tukemaan paikallisten palvelujen heikennyksiä. Painottaisin kerran vielä ettei selvitysten vaatiminen ole rusinoiden poimimista pullasta. Ei myöskään se, että poistetaan listalta toimenpiteitä joista ei säästöä tule. Selvitykset ehditään tehdä päätöstenteko aikataululla. Meidät on niin monesti kiireellä ajettu tekemään hölmöjä päätöksiä etten sellaiseen ansaan suostu enää menemään. Minun tulee olla vakuuttunut päätösten järkevyydestä tietoon pohjautuvalla omalla päättelyllä.  Ei muiden vakuuttelulla "Näin pitää tehdä".

Anonyymi kirjoitti 05.11.2010 - 14:06
Niin sitä pittää. Ottaa asia ittelle selväksi. Valitettavasti vaan käynee niin, että sopuleilta tulee jaa ilman mitään tietoa.
Kylmämies kirjoitti 05.11.2010 - 15:21
En tunne terveydenhuoltosektoria sieltä päin enkä paljon täältäkään päin, mutta keitä siellä Aluesairaalassa hoidetaan (mitkä kunnat kuuluu sen piiriin?)
Harto Forss kirjoitti 05.11.2010 - 15:35
Uki, Pyhäranta, Laitila, Vehmaa, Taivassalo, Kustavi.
Seminaarissa teille kirjoitti 05.11.2010 - 15:42
jaettiin infoa siitä, että mitkä ovat Ukin kustantamat ei lakisääteiset palvelut sostervissä? Miksi niistä ei haeta säästöjä? Siellä on kuulemani mukaan mm. Sakunkulma.
Anonyymi valtuutetut kirjoitti 05.11.2010 - 18:38
voivat sitten ottaa esimerkkiä Hartosta eikä piiloutua niminerkin taakse vain oletteko niitä jooo jooo henkilöitä sekä pupupöksyjä.
Anonyymi kirjoitti 05.11.2010 - 18:42
Olikin hyvä, että sanoit anonyymivaltuutetut. ne jotka täällä esiintyvät, ovat nimellään.
Harto Forss kirjoitti 05.11.2010 - 18:45
Kyllä ne esitettiin ja ne ovat; VANHUUSTYÖ: Omaishoidontuki 250 000€, Kotihoito, kauppapalvelu, siivousapuseteli 35 000€. Tukipalvelut 400 000€. Sakunkulma 170 000€. Kompassi 46 000€. mahdollisuus laitosvaltaisuuden vähentämiseen 700 000€. PÄIVÄHOITO: Yksityisen hoidon kuntalisä, ei ollut merkitty kustannusta. SOSIAALITYÖ: Kotiuttaminen muualla olevista laitoksista, ei summaa. Toimeentulotuella olevien perkaaminen 50 000€. Lapsiperheiden kotipalvelut 25 000€. Kehitysvammaiset, Kummeli. HALLINTO:Sihteeri- ja laskentapalvelun yhdistäminen talousosastoon, ei summaa.
Näistä konsultit esittävät olevan mahdollisuus 700 000€:n vuotuiseen säästöön. Näissä säästöissä pitää olla tarkkana etteivät ne lisääntyvään laitoshoitoon mikä on kaikkein kalleinta. Esi. vanhustyössä kaikki jotka auttavat vanhusta pärjäämään kotona mahdollisimman pitkään ovat halvempia kuin laitoshoito ja inhimillisempiä. Jokainen haluaa olla kotona mahdollisimman pitkään. Sakunkulmaan esitettiin palvelumaksuja joista kertyisi 20 000€ vuodessa.
Mitä toimintoja kirjoitti 05.11.2010 - 22:38
on KOMPASSISSA??
mistä ihmeestä tulee 700000€ kirjoitti 05.11.2010 - 22:55
eihän noista ynnäämällä ainaakaan mitä harto on kirjoittanut vai saako joku toinen niistä 700000€?
Harto Forss kirjoitti 06.11.2010 - 05:10
Kompassi on aloittanut toimintansa toukokuussa 2007. Se on vanhustyön palvelupiste, joka palvelee kaikkia yli 65-vuotiaita uusikaupunkilaisia. Neuvolan lähtökohtana on ennaltaehkäisevän työn näkökulma ja tavoitteena on tukea ikäihmisiä ja heidän elämänsä arkea kotona, omassa asuinympäristössään. Siellä on mm. terveydenhoitajan vastaanotto. Toiminta on vilkasta ja mm. lääkärien vastaanotto jonoja lyhentävää. Toimii Sakunkulmassa.
Kyllä noista tulee yhteensä paljon enemmän kuin 700 000€. Konsultit esittävät sieltä olevan karsittavissa 700 000€, eivätkä esitä miten se pitäisi tehdä.
Omaishoitajiin kannattaisi kirjoitti 06.11.2010 - 10:18
ja kotona asumiseen kyllä panostaa on paljon halvempaa, kun laitospaikat.Tiedossani on tapaus jossa oma tytär hoiti miehensä kanssa vanhaa avioparia kotona melkein 10 vuotta 24h saamatta omaishoitajapalkkaa kun 300 €/kk miinus 40% vero 3 kk ajan ettei ainakaa näistä vanhuksista kaupungille tullut takkiin.Eikä saanut kodinhoidolta etes senvertaa apua että olisi saanut ne lakisääteiset kuukauden vapaapäivät pidettyä näin meillä.Aika on tehnyt tehtävänsä siltäosin mutta tulihan rukutettua kuinka täällä näitä asiota yleensä hoidetaan ja tämä kaiki on sitten totta.
Harto Forss kirjoitti 06.11.2010 - 10:25
Taatusti totta. Olen sinun kanssasi täsmälleen samaa mieltä ja ihmettelen kyllä kovin mikäli joku alkaa näitä rahoja tiputtaa pois. Tähän asti on pohdittu konsteja miten saataisiin omaishoitajia lisää. Todella melkein ilmainen hoitomuoto ja hoidettavan kannalta hyvä.
Anonyymi kirjoitti 06.11.2010 - 13:44
Omaishoidontuki 250 000€
Kotihoito, kauppapalvelu, siivousapuseteli 35 000€
Tukipalvelut 400 000€ (mitä kaikkea mahtaakaan olla?)
Sakunkulma 170 000€
Kompassi 46 000€.
yhteensä 901000€

Mutta mitä kaikkea tämä 400000€ pitää sisällään
Tukipalvelut 400 000€ ???
Onko tietoa asiasta kellään??
harto Forss kirjoitti 06.11.2010 - 13:55
En minä ainakaan tiedä. Siksi näitä konsulttien esityksiä pitääkin avata ettei vaan tehdä tyhmiä päätöksiä. Toistaiseksi esitykset liikkuvat hyvin yleisellä tasolla.
-Juha A.- kirjoitti 06.11.2010 - 15:01
Tukitoiminnot ovat kohtuullisen laaja käsite. Mitä mahtavatkaan pitää sisällään sos- ja terv-puolella? Ehkä viikon puolentoista sisällä asia aukeaa.
Anonyymi kirjoitti 06.11.2010 - 15:21
Kotihoidon tukipalveluita ovat mm. ateriapalvelu, kuljetuspalvelut, turvapuhelin ja vaatehuolto.
Harto Forss kirjoitti 06.11.2010 - 15:28
No,ei näistä ainakaan sitten karsittavaa löydy.
Harto Forss kirjoitti 06.11.2010 - 16:17
Kannattaa käydä alla olevassa Anna Kontulan blogissa. Sinne pääsee myös oikealla olevista linkeistä. Kirjoittaa mielestäni hyvin erilaiselta ajattelu pohjalta hauskoja juttuja. Viimeinen käsittelee nuoria.

http://www.annakontula.blogspot.com/
Kylmämies kirjoitti 06.11.2010 - 17:00
Olisi ollut hieno tempaus viedä se lippu sinne raatihuoneen katolle...tähän aikaan loistavaa symboliikkaa

puutuuhan sieltä kirjoitti 06.11.2010 - 17:59
näiden Primakon käyttäjien tukipalvelut ja mäyräkoira palvelut ne vasta kaikista tärkeimät ovat
Harto Forss kirjoitti 06.11.2010 - 18:42
Mitähän ne semmoiset palvelut on? Voisitko kertoa tarkemmin?
Valtiolle kuluja kirjoitti 06.11.2010 - 19:02
Keskustapuolueen Annika Saarikko esitteli Nelosen uutisissa taas uusia kuluja valtion maksettaviksi:

"valtion on ryhdyttävä kouluttamaan korkeakoulutasoisia Imaameja Suomessa". Edistää kuulemma kotouttamista, kun NIITÄ on jo täällä niin paljon.

Joo, Näinhän saadaan Koraanikoulut tehokkaasti pyörimään. Ikään kuin Valtiolla ei olisi kuluja jo tarpeeksi. Ja miksi vain taas Muslimeille? Seuraavaksi Budha- kouluja vai, esimerkiksi Kuntien maksettaviksi?
Vinetto kirjoitti 06.11.2010 - 20:25
Eikös näistä Primacon ja mäyräkoira palveluista huolehdi yksityinen pyörälähetti.
ne tukipalvelut ovat kirjoitti 06.11.2010 - 21:49
niillä joille maksetaa esim. asuminen veroekuista kun ekut eivät riitä muuhunkun mäyräkoiran ulkoiluttamiseen ja niitä riittää tässäkylässä.
Harto Forss kirjoitti 07.11.2010 - 08:59
Konsulttien esityksissä taisi olla jotain työttömyyskortistojen pudistuksista sinne kuulumattomista. Toisin sanoen eläkkeelle siirroista. Tämä vähentäisi edellisessä kommentissa sanottuja menoja. En kyllä ymmärrä miten se käytännössä onnistuisi. Valtion tasolla siitä on puhuttu miesmuistin verran ja hyvin vähän on tapahtunut.
meillä on liikaa leikattavia????????? kirjoitti 07.11.2010 - 10:35
Leikataan liian vähän eli 1800kertaa jota täytyisi nostaa 2400 kertaan.
Ja todettiin väestöpohja on liaan pieni.
Miten leikkausten nosto onnistuu.
Olin tiistaina ortopedilla ja toidettiin magneettikuvien perusteella polvi leikkattava.
Lääkäri totesi leikkausjonot noin 5-6kk.
Tarkistin asian vielä osatosihteeriltä ja lääkärin tieto piti paikkansa.Tämä on fakta eikä mitään kuulopuheita.
Tuolla kommenteissa huudetaan, että pitäisi siirtää tyksistä tänne lisää leikkattavaa tai lopetaan leikkaukset ukissa, kun vanhojakaan pystytä hoitamaan, niin miten tämä onnistuu ( huom. hoitotakuu 6kk )Muutenkin näyttää siltä, että leikkausksia pitää siirtää yksityiselle puolelle tai tyksiin, jos jonot vielä vähänkin kasvaa ja tuskinpa ne tyksin jonot sen pienenpiä ovat.Kirjoittakoon sitten joku viisampi, että miten tämä on selitettävissä.
Euripides kirjoitti 07.11.2010 - 11:21
Kirurgeille pitäisi alkaa maksaa palkkaa todellisista tuloksista / tuloksesta. Mutta se onkin jo vaikeampi yhtälö, kysykää vaikka Suomen Kuppaajien Liitosta (lääkäriliitto)
magneettikuvia ei oteta kirjoitti 07.11.2010 - 11:44
ukissa edelleenkään vaan turussa tyksissä tai yksityissairaaloissa. eli onko sinne magneettikuvauksiin pitkä jono tyksiin ja sen aikaa jonotetaan ja tehdään suoritteita täällä ukissa kun haetaan uutta rohtoa jos kuitenkin auttaisi. loppujenb lopuksi vasta se kuukausia odoettu magnettikuva paljastaa että on turhaan syöty vahvoja särkylääkeitä ja otettu kortisoni tai kultapiikkejä raajoihin. kyllä meillä suoritteet kasvaa.
Anonyymi kirjoitti 07.11.2010 - 12:15
Emsimmäisen ortopedilla käyntini.
Aika maanantaina.Keskiviikkona tuli tieto aika magnettikuvaukseen joka oli terveystalo turku.
kaksiviikoa se kävi nopesti.
Harto Forss kirjoitti 07.11.2010 - 12:44
Soitin tytölleni joka on röntgenhoitajana tyksissä. Laitteet on niin kalliit ettei niitä siksi varmaan U:kiin hankita ja hoitajista pulaa. Tyksissä on pitkät jonot johtuen hoitaja pulasta. A-sairaalassa on 4 konetta, jotka seisovat iltaisin. Henkilökuntaa ei ole saatu niin, että voisi pyörittää myös iltavuoroa. Minullakin on kokemus, että ohjataan yksityiselle puolelle. Minut ohjattiin Pulssiin ja sen jälkeen oli samana päivänä kuvauksia ja kokeita tyksissä. Hienosti ohjattu, että samalla reissulla onnistuivat. Jonoja on kaikissa toimenpiteissä siksi tuntuu oudolta esim. leikkauksien lopettaminen U:kissa.
Anonyymi kirjoitti 07.11.2010 - 12:58
siksi tuntuu oudolta esim. leikkauksien lopettaminen U:kissa.Kopsattu hartolta edellinen lause


Harto tuntuu enemmän kuin oudolta.
Niin ukissakin leikkauksia ei voi lisätä, koska ei ole tarpeeksi hoitavaa henkilökuntaa.
Elikä tästä sinun kommentista voi vetää johtopäätksen, ja omasta kokemuksestani.
Sama ongelma tyksissä kuin meilläkin henkilökunnasta pulaa.
Tästähän syntyisi suorastaan kaaos, jos leikkaustoimnpiteet ukissa loppuisi????
- Keijo- kirjoitti 07.11.2010 - 14:01
Uuttakaupunkia vaivaa ilmiö, jota kutsutaan Baumolin taudiksi.Se on ongelma, koska pitkän päälle (jo nyt) tuottavuusvajeen aikaansaama kustannusrasitus räjähtää.

Palveluvalikoimaa on siis rajoitettava tai veroäyriä nostettava. Ongelma on vielä siinäkin, että jo nyt meillä on maan suurimpiin kuuluva äyri, se taas vaikuttaa negatiivisesti muualla toiminnassa, jos veroja vielä nostetaan
Harto Forss kirjoitti 07.11.2010 - 14:24
Olen samaa mieltä tuosta Baumolin sairauden esiintymisestä. Lakimäärää meille joitakin palveluja ja oikeastaan paljonkin. Ei kuitenkaan miten ne hoidetaan. Konsulttien anti oli loppujen lopuksi aika vähäinen. Heittivät kyllä 8 milliä optimointivaraa ja mistä se pitäisi ottaa. Ei kuitenkaan mitään laskelmia muutosten kokonaisvaikutsesta. Kyllä se on helposti laskettavissa mitä leikkaus U:kissa maksaa. Sen toiminnan lopettaminen ei kuitenkaan tarkoita etteikö tarve jäisi ja se on hoidettava. Onko sen tarpeenhoito muualla halvempaa kuin U:kissa siitä ei ole pienintäkään tietoa.
Anonyymi kirjoitti 07.11.2010 - 15:36
On todella hyvä että plokissa pyöritellään erilaisia näkökulmia.( asiallisia)
Se on varma ei kukaan voi tietää kaikkea.
Palasista se on koottava
Anonyymi kirjoitti 07.11.2010 - 18:30
Vieläkös joku muistaa miten takavuosina saatiin jostain millin verran rahaa takasin. Demarit ajo heti kymmentäkunta uutta virkamiestä kaupungin palkkalistoille vaikka kyseessä oli kertatulo. Menoista tuli jokavuotisia. Tämmösiä päätöksiä ne ajaa jokka ei muuta ajatele kuin omaa ja puoluetoverin etua.
Euripides kirjoitti 07.11.2010 - 19:08
Kommenttiin (klo 18.30)

Olen samaa mieltä, demarit ovat U:gissa olleet aina ja iankaikkisesti. Olen monille jo kertonut, kuinka tyytyväinen olen, kun Sanna Loven lähti sen Myllymäen kilpailijaksi U:gista. Lovenin pisteet ja äänimäärät nousee U:gissa, kun ihmiset saavat katsella heitä ikäänkuin "yhdessä".
totta kirjoitti 08.11.2010 - 00:42
on ja mikä hassua niin on sitten 3 ensmäsen kauden valtuuettua kun se perusjen nummikin.
Anonyymi kirjoitti 08.11.2010 - 09:42
Toivottavasti Sanna ei avaa suutaan
Anonyymi kirjoitti 08.11.2010 - 09:54
niin, tai perusta tuollaista vilkkaaseen vuoropuheluun perustuvaa blogia, jossa alustus muuttuu lähes päivittäin
Kuulin just äsken kirjoitti 08.11.2010 - 11:00
tosi jutun,kun potilasta KYYKYTETÄÄN ALUESAIRAALASSA.
Avannepotilas joutuu hakemaan jokapäivä pesuvälineet 1 päivän tarpeita varten,kun niitä ei saa antaa enempää näin meillä.
Harto Forss kirjoitti 08.11.2010 - 12:02
Todella ikävää, jos tällaista tapahtuu ja perusteettomasti. Olen kysynyt asiaa Aluesairaalasta ja kommentoin tarkemmin tiedot saatuani. Samoin olen pyytänyt tilastoa vuoden kuluessa tehdyistä leikkauksista. Kyllä siitäkin jotain voi päätellä ilman sairaskertomusta ja asiantuntemusta tehdäänkö turhia leikkauksia.
Harto Forss kirjoitti 08.11.2010 - 14:05
Aluesairaalasta ei anneta hoitovälineitä kotiutuneille potilaille. Olisiko kyseessä terveyskeskus. Sain Internet osoitteen leikkauksista. En ehdi tänään katsoa, sitten myöhemmin.
Anonyymi kirjoitti 08.11.2010 - 14:33
Mulle jäi kyllä epäselväksi mikä on turhaleikkaus ja kuka sen määrittelee.
Kauneueleikkaus ja väärän diaknoosin perusteella.
Mulle ei tule muita mieleen voiko joku selventää
Anonyymi kirjoitti 08.11.2010 - 14:35
Autokolarin jälkeen "kauneusleikkaus" voi olla hyvinkin tarpeen, mutta liekö meillä niin hyviä kirurgeja
ProUKi kirjoitti 08.11.2010 - 17:06
"A-sairaalassa on 4 konetta, jotka seisovat iltaisin"
Ostetaan ainakin yksi käytetty kone Ukiin ja "pyöritetään" sitä kahdessa vuorossa ja tehdään bisnestä. Koulutetaan tarvittaessa henkilökunta. Kyllä kauempaakin tullaan kun ei ole jonoja.
Harto Forss kirjoitti 08.11.2010 - 21:30
Se turha leikkaus on salaperäinen määritelmä. Eilen asiantuntijan kanssa keskustellessa hän ei sellaisia tunnistanut. Ensin yritetään lääkehoitoa ja fysiologista hoitoa ja leikkaus on viimeinen konsti. Potilaalla on myös aina oikeus kieltäytyä ja tuskin kukaan menee turhaan leikattavaksi.
Röntgenhoitajan koulutus kestää muistaakseni 3,5 vuotta, joten ei kovin nopeasti uutta henkilöstöä saa. Tahtoo vielä joka kurssilta osa lähteä ulkomaille töihin ja myös kotimaassa teollisuuden hommiin. Palkat on paremmat kuin sairaaloissa.
Anonyymi kirjoitti 08.11.2010 - 21:35
Kike Elomaa on röntgenhoitaja kuulemma, jospa jo lauluhommat lopettaisi ja ryhtyisi töihin. Vai uskooko pääsevänsä "kissanpäiville" eduskuntaan?
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Viimeksi luetut

Tällä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.

Åsa Schwartz: NefilitHymyHymyHymy

Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.

James Pattersson: Pahan  kidassaHuuto

Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.

Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesäJalka suussaJalka suussaJalka suussa

Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.

Vikas Swarup: Syyllisten seurueNolostunutNolostunutNolostunut

Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.

Wilbur Smith: Vaaran vesilläKlink Klink (raha)

Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.

 

Yhdistykset
Laskuri