Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.

Esa Kaitila

Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.

Paperiliitto

Alf Rehn

Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.

Turun Sanomat



Roope Lipasti

Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.

TS Extra

Jälkimaku

VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.

Turun Sanomat

Jälkimaku

Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.

Turun Sanomat

Kommuunisti

Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.

Keva




 

19.11.2010 - 16:18

 Listan eka varsinainen asia on säästöohjelma. Se jäi viimeksi erikoissairaanhoidon osalta kesken. Nyt pitäisi tulla AS:n ja TK:n johtajien esittelemään ja vastailemaan. U:kin kunnallispolitiikka liikkuu nykyisin 2:lla tasolla. Toisella on tämä ohjelma jolla pyritään muuttamaan kustannusrakenne kestävälle pohjalle. Tämä tulee vaikuttamaan kaikkien kaupunkilaisten elämään jatkuvasti. Tästä olisi syytä nyt keskustella asian ollessa valmistelu vaiheessa. Nyt voidaan vaikuttaa , päivä päivältä se vaikeutuu. Ensi vuoden alusta saattavat jotkin muutokset jo lähteä liikkeelle. Sitten se keskustelu varmaan lähtee liikkeelle, mutta on auttamatta myöhäistä. Tosin sen keskustelun käyminen on huomattavasti helpompaa kuin ennakolta. Silloin tiedetään muutosten vaikutus ja jälkiviisaita tulee riittämään.

Toisella tasolla halutaan kaupungin ongelmat ratkaista siirtämällä joitakin kymppitonnin investointeja seuraavalle vuodelle. Se on vain ongelman ratkaisun siirtoa. Rakennemuutoksesta on puhuttu niin kauan kuin jaksan muistaa. Nyt siitä on kortit pöydällä. Siihen pitäisi panostaa kaikki liikenevä aloitteellisuus.

Seuraavaksi esitetään Kalannin keskustan kehittämistä rakentamalla kerrostalo. Huomattavasti ymmärrettävämpi vaihtoehto kuin Tontonmäki. Mielestäni kunnallistekniikka, kaavoitus ja tontin myynti ovat kunnan tehtäviä. rakentaminen yksityisten. Sitten on pitkä rivi vähemmän tärkeitä asioita, ainakin minusta.

Sitten Novidan henkilöstön siirtymisen Lounais-Suomen koulutuskunta yhtymään ja tämän vuoden investointitason nostaminen. Seuraavaksi eduskuntavaaleihin liittyvää päätöstä ja juoksevia asioita.

Anonyymi kirjoitti 19.11.2010 - 19:31
Finndomo tarttee hyvityksen ellei pääse Veneveistämön tonttia rakentamaan. Demareilta menee luotto yhtiön johdossa ellei vahinkoja korvata.
Ajattelija kirjoitti 20.11.2010 - 12:17
Miten investointilistalla tulee käymään Lokalahden koulun piharemontin? Vai odotellaan, että kiinteistölle tulee kosteusvahinkoja ja korjataan vasta sitten?
Harto Forss kirjoitti 20.11.2010 - 12:36
Näin tulee käymään kj:n punakynä pyyhkäisi jälleen remontin ja sen takaisin saamiseen ei löydy enemmistöä.
Saa niistä kiinteistöstä kirjoitti 20.11.2010 - 13:40
sitten hyvää poltopuuta,kun kirjastotalon seinistäkin ovat maalit tippuneet sekä hilseilleet jo pitemmän aikaa.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Viimeksi luetut

Tällä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.

Åsa Schwartz: NefilitHymyHymyHymy

Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.

James Pattersson: Pahan  kidassaHuuto

Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.

Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesäJalka suussaJalka suussaJalka suussa

Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.

Vikas Swarup: Syyllisten seurueNolostunutNolostunutNolostunut

Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.

Wilbur Smith: Vaaran vesilläKlink Klink (raha)

Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.

 

Yhdistykset
Laskuri