Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.

Esa Kaitila

Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.

Paperiliitto

Alf Rehn

Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.

Turun Sanomat



Roope Lipasti

Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.

TS Extra

Jälkimaku

VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.

Turun Sanomat

Jälkimaku

Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.

Turun Sanomat

Kommuunisti

Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.

Keva




 

25.11.2010 - 10:03

 Meillä U:kissa on nyt jonkin aikaa tosissaan tehty töitä taloudentasapainottamiseksi. Monesti ollaan luvattu ja sanottu, nyt ollaan tosissaan, haetaan oikeat säästökohteet ja toteutetaan ne. Mitä pitemmälle mennään huomataan ettei mikään ole muuttunut.

Kaikki on hyvin niin kauan kuin kohde on joku muu kuin oma etupiiri. Omaan piiriin ollaan valmiita vaika satsaamaan rahaa lisää ilman mitään kattoa. Mistä ihmeestä sitä vastuuntuntoa löytyisi. Tässä alkaa yksi jos toinenkin miettiä miksi olla tosissaan kuin ei muutkaan ole. Miksi hankkia niskoilleen vihaisia kuntalaisia? Teemme mitä tahansa se ei kaikkia miellytä. Muutosvastarinta on pysyvä tekijä ja osittain palvelujen järkeistäminen aina koskee myös jonkun etua.

Aiemmin kommentoin viime hallituksen kokousta. Ei se mikään poikkeus ole. Samanlaista se on ollut pitkään. Nyt vain sattuneesta syystä olen väsynyt ja kärttyinen ja pinna ei enää pitänyt. Miksi ihmeessä maltti ei riitä pyytää omaa puheenvuoroa ja sitten kommentoida. Minulta ainakin pasmat sekoaa päälle huutelusta, virnuilusta ja päänpyörityksestä.

Ei pitäisi muistella vanhoja, niihin tulee aina ajan tuomaa kiiltoa. Mieleeni on kuitenkin jäänyt viime hallituskausi tosi positiivisena. Kumppaneita kunnioitettiin , puheenvuorot kuunneltiin ja sitten vastattiin. Tietty joskus oli myös välihuutelua, se kuuluu kokoukseen. Ei kuitenkaan päälle puhumista hymistelyä ja virnuilua. Tuo aika entinen ei koskaan enää palaa.

Miksi näin on käynyt? Talous on kireämmällä kuin ennen, mutta sitä enemmän tarvittaisiin vilpitöntä yhteistyötä. Varmaan saan joiltakin karvat pystyyn, mutta ilmiselvästi on tullut kokouksiin myös valehtelu. Asioista voidaan kertoa suurestikin erilailla ilman, että pitää käyttää noin voimakasta sanaa. Asia nähdään vain eritavalla. 

Tuosta terveydenhoidon ohjelmasta vielä sen verran. Meillä on ollut useita konsultteja, useita kertoja on käyty esittelemässä asiaa. Joka kerta on lyöty rintoihin ja sanottu, nyt tuli oikeata tietoa, miksi näin ei ole tehty. Maltetaan mieli ja annetaan työrauha työryhmälle. Odotetaan tuloksia ja otetaan sitten kantaa. Melkein aina asioiden etenemistä jälkeenpäin katsottuna polku tuntuu typerältä. Asiat vaan ilmeisesti vaativat tällaiset alkusoitot. Mikäli arvostelee, pitää olla myös esittää olleensa matkanvarrella erimieltä.

Anonyymi kirjoitti 25.11.2010 - 11:25
Eikö puheenjohtaja hallitse kokousta? Seuraava hallitus tulee pakoittaa kokoustekniikka ja käytöskurssille.
Anonyymi kirjoitti 25.11.2010 - 11:49
Kyllä toi kepun suuruudenhullutus tiedetään 3 kerrostaloa ja kauppa Kalantiin. Ennen riitti siltarumpu omaan kyllään. Demarit on samoja, omille kannattajille työpaikat ja palkankorotukset. Nyt on uutta tuulta saatava purjeisiin.
Anonyymi kirjoitti 25.11.2010 - 12:46
Pitäisikö antaa "vapaat kädet" näissä kunnan muissakin asioissa KJ Koskelle? Miksi hän on nyt niin demokraattinen?Elinkeinopolitiikassa ei paljon kysele eikä kumarra.
Tämä samanlainen kirjoitti 25.11.2010 - 12:54
asiahan pyörii vissiin kaupungin jokaisessa organisaatiossa käydään työyhteisössä niitä niinsanottuja kehityskeskusteluja mikään ei muutu samaalatua hiihdetään vuodesta vuoteen.Täällä UKISSA kärsitään totaalista johtamisongelmaa sekä puutuu vastuun ottaminen mutta jossakin vaihessa täytyy ottaa se soppakauha oikeaan käteen senjälkeen alkaa ITKU JA PARKU. Kokemusta ja tietoa on useammalta vuosikymmeneltä.
Anonyymi kirjoitti 25.11.2010 - 15:10
Kalantiin noita tulee vain 3.

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2282016
viime kaudella kirjoitti 25.11.2010 - 15:10
rakenneltiin hyvässä sovussa nykyisiä rakennelmia vasemmiston hallitessa kaupunkia ja nyt sitten tuli maksun aika.
Anonyymi kirjoitti 25.11.2010 - 16:26
Sovussa tai riidassa. Harto kertoi henkilöiden käyttäytymisestä. Nyt on erit henkilöt.
Anonyymi kirjoitti 25.11.2010 - 16:34
Valta saa porvarit ylimielisinä öykkäröimään. Todellinen luonne tulee esiin.
Kylmämies kirjoitti 25.11.2010 - 16:47
Juuri näin (kommentti 16:34) .. just näin on!
MAKSUN AIKA kirjoitti 25.11.2010 - 21:34
- todella tuli demarihegemonian jälkeen ... Joku vois ehkä laskea, miten monta miljoonaa on tullut vaikkapa maksamaan erään Helena kunnallisneuvoksettaren jatkuvat, > 30 hoitohenkilön palkkaamiset 5 viime vuoden aikana ynnä muu holtiton rahan käyttö, senhän demarit osaavat, kun heistä aika moni on julkisen, suljetun sektorin hommissa !
Anonyymi kirjoitti 25.11.2010 - 22:04
vaikka nyt ollaan vielä näissä (demarihegemonian) luomissa ongelmissa, mitä tapahtuu Irlannin jälkeen ?
Kipu lisääntyy, kirjoitti 25.11.2010 - 22:07
kun tautipahenee.
Onko meillä malttia vaurastua? kirjoitti 26.11.2010 - 09:04
Päästiin vihdoin oikeisiin syihin. Demarien touhut takavuosina veivät meidät talousvaikeuksiin. Ei ollut mitään näkemystä toimien kannattavuudesta. Viimeinen temppu oli, kun rahaa tuli milli kertaluontosesti ja heti piti perustaa nippu virkoja. Raha oli kerta juttu, menot joka vuotisia. Mikähän ajatus siinäkin oli muuta kuin äänestäjien suosion kalastelu. Nyt pitää olla varovainen kepun kanssa. Se tekee samaa. Maaseudulle vaikka mitä järkevyydestä viis.
Jatkuuko vielä demareilla kirjoitti 26.11.2010 - 09:32
samatahti,kun 70-80 luvulla nuoretdemarit häsläsivät oikeen perusteelisesti jopa vanhoja demareita pistettin poikottiin.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Viimeksi luetut

Tällä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.

Åsa Schwartz: NefilitHymyHymyHymy

Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.

James Pattersson: Pahan  kidassaHuuto

Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.

Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesäJalka suussaJalka suussaJalka suussa

Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.

Vikas Swarup: Syyllisten seurueNolostunutNolostunutNolostunut

Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.

Wilbur Smith: Vaaran vesilläKlink Klink (raha)

Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.

 

Yhdistykset
Laskuri