
Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.
Esa Kaitila
Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.
Paperiliitto
Alf Rehn
Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.
Turun Sanomat
Roope Lipasti
Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.
TS Extra
Jälkimaku
VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.
Turun Sanomat
Jälkimaku
Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.
Turun Sanomat
Kommuunisti
Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.
Keva
Viikolla ilmestyi parikin mielenkiintoista terveydenhoito juttua. Toinen oli tohtorin väitöskirja yksityisestä ja kunnallisesta terveydenhoidosta. Toinen Lääkäriliiton tutkijan juttu. En ole tietenkään tohtorin väitöskirjaa lukenut, ainoastaan lehdissä olleita otteita siitä.
Kirjassa on havaittu melkoinen ristiriitaisuus lääkärien ja heidän jäsenjärjestön Lääkäriliiton asenteissa siihen kumpi terveydenhoidon hoitaa yksityinen tai kunnallinen puoli. Miten tällainen ristiriita on mahdollista? Ehkä yksityiset lääkärit ovat aktiivisempia edunvalvonnassa ja äänestävät omat edustajansa etuja valvomaan.
Lääkärien enemmistö pitäisi nykyisen järjestelmän voimassa, kun taas liitto ajaa kunnallisen terveydenhoidon purkamista. Tutkimuksen mukaan työteho julkisella puolella on viety äärimmilleen. Miksi meillä olleet konsultit kertovat asian olevan U:kissa toisin?
Lääkäriliiton pj:n mukaan keskustelussa sekoitetaan usein termit rahoittaminen, järjestäminen ja tuottaminen. Liiton mielestä 2 ekaksi mainittua pitää säilyttää yhteiskunnalla. Tuottaminen pitäisi kilpailuttaa ja keskittyä siihen kuka pystyy samalla rahalla tuottamaan parhaan laadun. Epäilen mahdollisessa kilpailutuksessa laadun jäävän sivuseikaksi. Hinta ratkaisee. Laadun mittaaminen puolueettomasti on vaikeaa.
Lääkäri pula terveyskeskuksissa on tutkimuksen mukaan helpottunut. Puolella ei ole vajetta ollenkaan. Suuren lääkäripulan alueilla asuu enää 130 000 ihmistä, kun heitä vuosi sitten oli vielä puoli miljoonaa. Lääkärien koulutusta lisättiin 2003 ja Suomeen muuttaa 50 lääkäriä vuodessa. Tämä näkyy U.kissa sairaalassa. Tk:ssa ei taida olla ulkomaalaista lääkäriä.
Hyvään suuntaan siinä ollaan menossa. kyllä lääkärien virat pitäisi olla täytettyinä. Tässä auttaa varmasti osaltaan sekin, että lääkärien tehtäviä on siirretty sairaanhoitajille.
|
|
Täll
ä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.
Åsa Schwartz: Nefilit![]()
![]()
![]()
Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.
James Pattersson: Pahan kidassa![]()
Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.
Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesä![]()
![]()
![]()
Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.
Vikas Swarup: Syyllisten seurue![]()
![]()
![]()
Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.
Wilbur Smith: Vaaran vesillä![]()
Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.
täällä sairaaloissa on vain suomalaisia lääkäreitä
esim ruotsissa vuosia siellä asuneet ulkomaiset lääkäreiden kieli ja ammattitaito on katastrofaalista ja väärinymmärryksiä sattuu päivitttäin,välillä surullisin seurauksin,mutta näistä ei haluta puhua kun pelko ulkomaalaisvastaisen leiman saamisesta on järkyttävän suuri,mutta minä otan mielelläni rasistiksi leimaamisen riskin sanomalla jyrkän EIn tuontilääkäreille.
NIM, Yksi joka tietää mistä puhuu.
Nämä kyllä puhuivat suomea ymmärettävästi, paremmin sai selvää kuin savolaisesta.
Mutta kyllä kirjoittajat ovat täysin oikessa perusedellytys on suomenkielentaito jos toimivat suomessa lääkärinä. Sama vaatimus sairaanhoitajilta.
terv. talviselta Tampereelta
Terveydenhuollon toimivuudella ja toimimattomuudella jos jollain mitataan hyvinvointivaltion hyvyyttä ja huonoutta.
An neseis,mifili quantilla prudentia mundus regtus.
Poikaseni,kumpa tietäisit,miten vähällä järjellä tätä maailmaa hallitaa.
Mutta byrokratian takia joutuu tekemään useastikin turhia käyntejä???
Kun ei Helsinkiläisetkään ymmärrä tätä meidän murrettamme kuinka sitten joku ulkomaalainen talibaanitohtori.
No ainakin porvareille sopii mahdollisimman laaja työvoiman tuonti alasta riippumatta..Mitä suurempi työvoimareservi sitä vähemmän tarvitsee huomioida etujaan puolustavia työläisiä ja lakkoilevat voi potkia surutta pihalle kun tulijoita riittää...Tähänhän "svensk talande bättre folk "eli ruotsinkielinen omistava luokka pyrkii.