
Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.
Esa Kaitila
Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.
Paperiliitto
Alf Rehn
Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.
Turun Sanomat
Roope Lipasti
Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.
TS Extra
Jälkimaku
VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.
Turun Sanomat
Jälkimaku
Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.
Turun Sanomat
Kommuunisti
Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.
Keva
Eilinen hallituksen kokous meni tosi myöhään, joten en jaksanut enää kirjoittaa päätöksistä. Olen illan torkku, aamunvirkku. Käyn listan läpi siinä järjestyksessä, kuin se on. Kokous meni toisessa järjestyksessä.
Muodollisuuksien jälkeen mentiin listalla §12:sta vähin puhein. Ei siinäkään paljoa puhuttu R. Tähtinen teki esityksen vuokran nostamisesta 6:n €/ m2. esitystä ei kannatettu. Seuraavana oli Jari Valkosen aloite koululaisten ja työntekijöiden oloista kolutoimesta. Kj. selvitti päätösesityksen perustuvan valtuuston työjärjestyksen kohtaan jossa todetaan valtuutetulla olevan oikeus tehdä aloitteita kaupungin toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa. Tämä ei täytä näitä vaatimuksia. Mikäli erimielisyyttä tästä on sen ratkaisee tarvittaessa hallinto-oikeus. Tämän jälkeen päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti. Myös eräs aloitteen allekirjoittajista.
Seuraavana oli aloite Valkoselta varoituksen antamisesta Pohitullin koulun rehtorille. Päätösesitys hyväksyttiin tässäkin yksimielisesti. Liitteenä oli kyseisen koulun rehtorin jättämä tutkintapyyntö poliisiviranomaisille aloitteen sisältämästä kunnianloukkauksesta. Siinä esitetään myös, että hallintolain mukaisesti Valkonen on esteellinen käsittelemään lautakunnassa Pohitullin rehtoria käsitteleviä asioita oikeusprosessin ajan.
Sitten siirryttin salaisiin asioihin. Eräs poistettiin listalta ennen päätöksentekoa. Muista tuli julkisia päätöksen jälkeen. Kaupungin markkinointi- ja viestintäpalveluiden tuottajaksi valittiin turkulainen Mainostoimisto SSt Oy vuosille 2011-2013. Lisäksi sopimuksessa on 2 vuoden optio. Seuraavana päätettiin Ugin Terminaali Oy:n siirtäminen Uudenkaupungin Sataman taseseen.
Seuraavaksi päätettiin yksimielisesti ottaa lisäasiana käsittelyyn Jari Valkosen aloite Pohitullin ja Viikaisten kouluista muodostettavan yhtenäiskoulun rehtorin viran laittamisesta julkiseen hakuun. Tämäkin päätettiin yksimielisesti, ettei aloite täytä aloitteen vaatimuksia eikä oteta käsittelyyn. Sen verran todettiin keskustelussa ettei kaupungissa ole vapaana yhtään rehtorin virkaa eikä kaupungin sisällä ole muita kelpoisuusvaatimuksia täyttävää. Liitteenä oli tiedote jossa Kalannin koulun rehtori kertoo jättäneensä Jari Valkosen blogikirjoituksista tutkintapyynnön poliisiviranomaisille. Näin oli.
|
|
Täll
ä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.
Åsa Schwartz: Nefilit![]()
![]()
![]()
Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.
James Pattersson: Pahan kidassa![]()
Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.
Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesä![]()
![]()
![]()
Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.
Vikas Swarup: Syyllisten seurue![]()
![]()
![]()
Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.
Wilbur Smith: Vaaran vesillä![]()
Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.
Kenen suustä tämä "totuus" tuli?
Avoimuutta Uudessakaupungissa...
Mikä muuten siitä aloitteesta teki epäkelvon?
Lakimiehen vastaus oli etteivät aloitteet koskeneet kaupungin toimintaa ja hallintoa. En tehnyt tarkkoja muistiinpanoja, joten en lähde asiaa tarkemmin avaamaan. Tuntuu, että nyt on mielet niin kuuminani, että kaikkea sanomaasi voidaan käyttää sinua vastaan. Tämä, kuten kaikki muutkin asiat ovat tulkinnanvaraisia ja lopulliset päätökset sanelee ylempi valitusaste.
Kuntalain mukaisen oikaisuvaatimuksen voi asianosaisen itsensä lisäksi tehdä periaatteessa jokainen kaupungin jäsen. Viranhaltijan päätöksestä oikaisuvaatimus tehdään sille toimielimelle, jonka alainen hän on. Lautakunnan päätöksestä oikaisuvaatimus tehdään lautakunnalle itselleen ja hallituksen päätöksestä hallitukselle itselleen. Oikaisuvaatimuksen voi tehdä sekä tarkoituksenmukaisuus- että laillisuusperusteella.
Mikäli oikaisuvaatimus hylätään, oikaisuvaatimuksen tehnyt voi edelleen tehdä kunnallisvalituksen lautakunnan tai kaupunginhallituksen päätöksestä. Valitusviranomainen kunnallisvalituksissa on Turun hallinto-oikeus.
Kaupunginvaltuuston päätöksestä oikaisuvaatimusta ei voi tehdä vaan kunnallisvalitus on sen päätöksissä varsinainen muutoksenhakukeino. Kunnallisvalituksen voi tehdä vain laillisuusperustein.
Erityislain mukainen muutoksenhaku
Erityislainsäädännön mukaisissa päätöksissä, kuten perusopetusta koskevissa asioissa, kuntalain mukainen muutoksenhaku ei välttämättä ole mahdollinen. Hallintovalituksen näissä asioissa voi tehdä ainoastaan asianosainen eli se johon päätös kohdistuu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa. Valitusviranomainen on hallintovalituksessakin useimmiten Turun hallinto-oikeus, mutta joissakin asioissa esim. lääninhallitus tai alueellinen ympäristökeskus.
Hallintokantelu
Hallintokantelulla ilmoitetaan virheellisestä virkatoimesta. Hallintokantelu ei ole muutoksenhakukeino.
Päätevyysvaatimuksista sen verran, että laki määrittelee rehtorin pätevyyden, ja sen mukaan Ugistakin löytyy useita virkaan päteviä.
Aikanaan autotehtaalla tämmöiset asiat hoidettiin aika tiukasti, jos ammattiliittoon kuulumattomat saa huseerata, miten tahtoo.
Sen minäkin kadunlakaisijana osasin päätellä, että Ukista päteviä kyllä löytyy muitakin, löytyykö jopa pätevämpiä...
kaupungista löytyy useita päteviä rehtoreita. vai onko nyt viime vuonna tullut joku uusi hallintopätevyys jollekkin?
"Sisäiseen hakuun ei laitettu, sillä muita muodollisesti päteviä ei ollut".
Lause sisältää jo sellaisen paradoksaalisen umpisolmun, että oksat pois. Jokainen kaupunkimme opettaja, joka on suorittanut kouluhallinnon keskimmäisen tutkinnon tai uudemman opetushallinnon tutkinnon on muodollisesti pätevä yhtenäiskoulun rehtoriksi.
Tältä istumalta voin luetella heitä toistakymmentä.
Mitähän pitäisi päätellä näiden parin - kolmen opettajan sielunmaisemasta, jotka täällä ja Javan blogissa anonyyminä tai eri nimimerkkien takaa kateudesta vihreinä kylvävät kaikin konstein kaunaa paremmin menestynyttä kollegaansa kohtaan? Oivallisia esikuvia nuorisollemme! Sama myyräntyökö jatkuu myös koulussa?
On suorastaan järkyttävää lukea tuolaisia kirjoituksia mitä sielunmaisema kirjoittaa.
Kun rehtorin virka olisi laitettu avoimeen hakuun niin jälkipeli olisi loppunut ja piste paras valittakoon.
Minulla ei ole puoleen eikä vastaan sanomista nykyisitä rehtoreista, koska en heitä tunne ja omat lapset on jo koulut käynny.
Arvostelen vain sitä millä menetelmällä/perusteella on rehtorit valittu.
Aina herää epäillys, kun virkoja ei pistetä avoimeen hakuun.
Mikä siinä voi olla niin vaikeaa, kun näin ei toimita
tarkoittaako että kaupunki on ostanut koko velkaisen puljun itselleen? muuten ei taseeseen siirrellä ellei omistus ole kokonaan.
U:kin Terminaali Oy oli kaupungin 99%:sti omistama yhtiö. Muistaakseni ainakin 30 vuotta vanha. Nyt on aika muuttunut ja sen jatkaminen yhtiönä ei ole enää perusteltua. Yhtiöllä oli vielä maksamatta kaupungilta saamiaan lainoja n. 255 000 €. Sillä kaupunki osti yhtiön. Perusteltua on siirtää se U:kin Satama liikelaitoksen taseeseen, vastineeksi sieltä siirretään saman verran omaisuutta kaupungin taseeseen.
Joku anonyymi kitjoitti näin mitä tämä tarkoittaa
Kiinnitinpä huomiota muutamaan asiaan:
"Viimeks Juha selvitti tarkoin miten hän homman tekee"
Minkä homman teen? Tarkemmin kiitos!
Hartolle: Sataman taseeseen siirretään kiinteistö (maapohja+rakennus), joka ei olekaan kaupungin? Kenen taseesta se sitten siirrettiin Sataman taseeseen? Miten se on mahdollista?
Omistussuhteen vaihdossa tarvitaan maksuvälineinä jotain käypää eli yleensä osakkeita tai rahaa. Jompia kumpia on nyt liikuteltu vai väitätkö Harto toisin?
Mutta se ei käynny demareille alkuunka.
Kyllä tulee demarit kalliiksi ukille.
tosiaan sai demarit säästöjä aikaiseksi.
Iskulauseena otetaan heikompiosaisilta.
"U:gin Terminaalista maksettiin 255 000, minkä terminaali oli velkaa kaupungille". Kylläpä Fotss nyt yrittikin tosi yksinkertaisesti. En minä ainakaan käsittänyt, käsittikö Juha?
Minun kanssa ei kannata heittäytyä pikkunäppäräksi tämän asian kanssa.
Maata, rakennuksia, osakkeita, mitä kaupunki sai?
Monet päättäjät sai kiukun hyvä, että edes jotain
En osaa asiaa yksinkertaisemmin kertoa vaikka Juha miten uhkailisit. Tietoa voin antaa, en ymmärrystä. Etkö ole puheväleissä puoluetoveriesi kanssa, kun käyt minun kimppuuni. Niitä tovereitahan on hallituksessa kaksin kappalein.
Mitä omaisuutta kaupunki saa Satamalta ei ole vielä yksilöity.
Ketkä päättäjät sai kiukun? Minusta asia käsiteltiin hyvinkin leppoisasti, en todella huomannut kiukun häivääkään. Ei kaupunki siinä mitään mammonaa saanut, ei myöskään menettänytkään. Miten se sisäisillä kaupoilla olisi ollut mahdollistakaan. Purettiin tarpeettomaksi tullutta omistussuhdetta. Tähän asti on kiukuteltu kaupungin perustaessa yhtiöitä, nyt kiukutellaan siitäkin, että lopetetaan. Ota tuosta nyt selvää.
Toki kaupunki yhtiöitä perustaa, se tulee EU:sta jopa suosituksena, jos toimiala sivuaa markkinoilla toimijoita. Ei se silti tarkoita, että täytyy kiinteistöyhtiöitä joka väliin perustaa, jossa kaupungilla on vastuut. Hauska oli muuten kuulla, että kaupungilla on yhtiö, josta ei muisteta kenen kanssa se tehtiin.
Vuosien kokemuksella kunnallispolitiikasta tiedät toki paljon, usein olet ihan ymmärryksenkin kynnykseellä, kun menee monimutkaiseksi - mutta yhdessä asiassa olet mielestäni ongelmainen: "vaikka osaat kirjoittaa, et välttämättä osaa siirtää ajatustasi lukijalle". Ehkä se on tuon Juhankin vika, koska tulkitsit hänen kommenttinsa ymmärtämättömän uhkailuksi.
Lopuksi: Tässä kaupungissa on todellinen johtamisongelma, onneksi Jeesus, Jumalan poika hetkeksi tulee puhuttelemaan maallista paikallisjohtajaansa. Raastuvassa sitten taas tavataan pyhien jälkeen. En tarkoita Harto Forssia, enkä yleensäkään hänen viakseen tämän kaupungin tapahtumia laita.
Tiedän kyllä, että ongelmani on asioiden selkeä ilmaisu varsinkin puhuessani. Ei aina siitäkään ole kysymys vaan siitä ettei alustusta eikä kommentteja lueta asiaan kuuluvalla hartaudella.
Mutta en harto nyt tarkoita , että sinä olisit joku poikkeus tässä asiassa, kun näyttää suurin osa keskustelijoista syylistyvän tähän.
Eikä nyt niin kauhean vakavasti kannata, näitä asioita ottaa eläämää vain tämä on.
Esitätkö vielä Harto lukijoille tästä ao. hallituksen pöytäkirjasta 20.12.2010
http://uki.fi/ptk/dynastia/kokous/20101924.HTM
missä tuo tasearvon siirto käsiteltiin semminkin kun sinä alustuksessasi kirjoitit tasesiirrosta?
Minun puolestani tämän asian käsittely tällä erää päättyy tähän. Koitetaan rauhoittua joulun viettoon. Ulkona odottavat nyt hakattavat ja harjattavat matot sekä illalla kinkun paisto!
Joulurauhaa kaikille tämän blogin lukijoille minun puolestani!
Kaupunginhallitus päättää, että edellä mainitut terminaalirakennus ja tontinvuokraoikeus siirretään Uudenkaupungin Satama liikelaitoksen taseeseen 1.1.2011 alkaen laadittavan siirtosopimukseen perustuvin kirjanpidollisin järjestelyin siten, että vastaava määrä liikelaitoksen omaisuutta siirtyy samalla kaupungin taseeseen.
Esitys hyväksyttiin yksimielisesti.
terv Jorma Aaltonen.
Kommentaattori i4:22 lienee niitä luottamusmiehiä, jotka eivät näe esittelytekstin taakse. LUOTTAVAT KAIKKEEN MITÄ ETEEN KANNETAAN. Kiva vaan olla naapurilähiössä luottamusmies, varsinainen poroporvari, joka muka vahtii veronmaksajien etuja. Voin vakuuttaa, että sinulla on vain kiire kokouksesta pois, lähinnä kai leuhkimaan kavereille ja naapureille kuinka taas olit kokouksessa.
Onhan jo ulkopaikkakuntalaiset seuranneet listojamme ja ihmetelleet, miten tuo ja tuo asia meni läpi...!
Mutta toisaalta onko sillä oleellista merkitystä ukille.
Panoksia kannattaa uhrata tärkeämpiin asioihin????
Mikäli siinä Terminaalissa on jotain outoa niin, vihjaileminen vasta outoa on. Kerro jos jotain on.
joulun jälkeenkin käy ihan hyvin. voisi sitäkin lukea joskus.
hyvää joulua.
jouluista mieltä kuitenkin!
Uuteenkaupunkiin rakennettiin 1980-luvun loppupuolella junalautta- ja rekkasatama, josta liikennöi mm. Oy Finnlink Ab.
Samassa yhteydessä kaupunki ja eräätmerkittävät logistiikkayritykset perustivat logistiikkayhtiön, jossa kaupungilla oli merkittävän toimijan osuus. Autotehtaan 1990-luvun vaikeuksien myötä kyseinen logistiikkayhtiö oli ajautumassa komkurssiin vuonna 1996. Konkurssi oystyttiin estämään, kun kaupunki otti yhtiön haltuunsa. Kaupungilla oli tuolloin erityinen intressi ottaa yhtiö haltuunsa, koska kaupunki oli antanut yhtiölle lainoja ja lisäksi taannut yhtiön velkasitoumuksia.
Haltuun oton yhteydessä yhtiön omaisuutta realisoitiin mahdollisuuksien mukaan, mikä toimenpide lopulta pelasti yhtiön konkurssilta. Vuodesta 1997 lähtien yhtiö on toiminut pelkästään kiinteistöyhtiönä, toiminimeltään Uudenkaupungin Terminaali Oy, tuottaen lievää positiivista tulosta.
Kaupunki on pukkuhiljaa 1990-luvun lopulta alkaen silloin tehdyn kaupunginhallituksen päätöksen mukaisesti lunastanut vähemmistöosakkat "ulos" lähes tappiollisesta yhtiöstä nimellisillä kauppahinnoilla. Tällä hetkellä kaupungin omistusosuus yhtiöstä on n. 99 %.
Jotta yhtiö voitaisiin ja sen omaisuus siirtää kaupungille, yhtiö on asetettu selvitystilaan yhtiökokouksen päätöksellä 19.3.2007.
Kuten kauppakirjan luonnoksesta ilmenee, kauppahinnaksi on suunniteltu asiantuntijalausuntojen perusteella 230 000 euroa. kaupungilla on toisaalta saatavia yhtiöltä vuonna 1995 allekirjoitettujen velkakirjojen perusteella pääoman osalta 252 281,89 euroa.
Luonnoksen mukaisella kauppakirjalla saadaan kuitattua lähes kaikki kaupungin yhtiölle 1990-luvun lopulla antamista lainoista, joita ei ole ymmärrettävästi pitkään aikaan edes voitu yrittää periä.
Ehdotus: Kaupunginhallitus hyväksyy liitteenä olevan kauppakirja luonnoksen. Samalla kaupunginhallitus toteaa, että kyseessä oleva terminaalirakennus siirtyy Uudenkaupungin satama liikelaitoksen hallintaan.
Koska asian käsittelyyn liittyy erilaisten yritysten erilaisia strategisia linjauksia ja ratkaisuja, jotka liiketoimintaan liittyvänä on kaupungin osalta pidettävä salaisina, kaupunginhallitus päättää samalla,että tämä asia ja tähän asiaan liittyvät liitteet pidetään salaisina.
Kaupunginjohtaja täydensi päätösehdotustaan kokouksessa.
Täydennettyä päätösesitystä en lähde kirjoittamaan kokonaan. Se poikkeaa alkuperäisestä siinä, että terminaalirakennus esitetään siirrettäväksi toistaseksi Satamalle ja lopullinen päätös tehdään, kun neuvottelut Sataman edustajien kanssa saadaan päätökseen.
Sitten lisää suoraan listasta:
Terminaalirakennus ja vuokraoikeus tonttiin on ostettu liitteenä olevalla kauppakirjaluonnoksen mukaisesti kaupungille 9.12.2010 255 000 euron kauppahinnalla.
Koska terminaalirakennus sijaitsee satamassa, se on syytä siirtää Uudenkaupungin Satama liikelaitoksen taseeseen 1.1.2011 alkaen.
Päätösehdotuksen olen jo kopioinut aiemmin. Hallituksessa todettiin myös, että asian tultua päätetyksi se ei ole enää salainen.
Saisit kyllä tarjota tästä pullakahvit. En ole mikään pikakirjoittaja.