
Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.
Esa Kaitila
Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.
Paperiliitto
Alf Rehn
Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.
Turun Sanomat
Roope Lipasti
Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.
TS Extra
Jälkimaku
VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.
Turun Sanomat
Jälkimaku
Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.
Turun Sanomat
Kommuunisti
Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.
Keva
Olipa kerrankin oikea joulu ilmojen puolesta. Pakkasta ja lunta. Eilinen aamupäivä meni lumihommissa. Nyt kerään uutteruutta. Sama homma taas edessä. Nyt pitäsi lumet työntää vielä kauemmas. Sade on loppu ja nyt pitää varautua uusiin sateisiin. Näissä hommissa tulee Etelä- Suomessa tänään ahertamaan melkoinen joukkio. Eilen illalla kävin Turussa. Paljon oli katuja joita ei ollut pyhinä lainkaan aurattu. Samoin parkkipaikkoja. On se puuha siellä vaikeaa. Esteitä joka puolella. Minulla on auto tallissa ja saan riehua niinkuin tykkään.
Ei joulun jälkeen taida kunnallispoliittisessa keskustelussa mikään muuttua. Rauhaa ja ja hyvää tahtoa ei ollut kyllä joulunakaan kuin nimeksi. Nyt jo uhotaan entistäkin kamalemmilla toimilla. Onhan sitä oltu täysin viattomia kärsijöitä. Em mää mut poja.
Unohdetaan tyystin se, että tutkimuspyyntöön lähteminen ei tapahdu ilman pitkää harkintaa eikä siinä tarvita eikä huolita muita opastajia. On niitä kouluja suljettu ennenkin ja elämä on jatkunut. Nyt näyttää siltä ettei ylipäästä, perhana. Loputtomasti toistetaan samaa keskustelua. Välillä poiketaan sen verran teemasta, että haukutaan kj. ettei vaan ala luulemaan siirrytyn normaaliin kuntalaisten edun mukaiseen asioiden käsittelyyn.
Hohhoijaa, kai sitä pitäisi mennä kolan aisoihin ja traktorin rattiin hikoilemaan ja palelemaan. Jäälle en mene.
|
|
Täll
ä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.
Åsa Schwartz: Nefilit![]()
![]()
![]()
Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.
James Pattersson: Pahan kidassa![]()
Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.
Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesä![]()
![]()
![]()
Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.
Vikas Swarup: Syyllisten seurue![]()
![]()
![]()
Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.
Wilbur Smith: Vaaran vesillä![]()
Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.
Kiinakin nostaa 30 % hiilenkäyttöä vuodessa. Usa, Intia ja Australia lähes saman verran. Ei paljon lohduta U:gin parin prosentin alennus.
Jo vuoden verran jatkunutta eräiden henkilöiden herjaamisen kaltaista kirjoittelua. Miten tälläisen sinun mielestäsi saa katkaistuksi? Eivät rehtorit ole julkisia henkilöitä. Eivätkä koulut sopivia hetkellisen herjaamisen kohteita saatikka jatkuvan sellaisen kohteita. Kyllä jo olisi aika Javankin päästä eroon koulu pinttymästään.
Olit tappamassa kyläkoulut, viimeksi kylien terveyspalvelut? Mitä palveluja vielä on jäljellä?
Herjaamisen kaltaista kirjoittelua? Se on joko herjaamista tai ei!
Ottakaa asioista selvää ennkuin alatte kummelia mollaamaan
Ei Hiun kunnallistekniikan rakentaminen siirtynyt. Luojan kiitos!
Olet harto oikeassa, kyllä se oli janhuanniemi
KEISARIN KÄYMÄLÄVERO.
Roomassa pisoaareja kutsuttiin nimellä vespasiani vuosina 69-79 hallinneen keisari Vespasianuksen mukaan.
Kohentaakseen sisällissotien ja vuosia jatkuneen korruption luhistamaa taloutta Vespasianus määräsi uusia veroja ja teki muun muassa julkiset käymälät maksullisiksi.Hän hankki valtiolle tuloja myös verottamalla virtsaa,jota kerättiin käytettäväksi vaateteollisuudessa kuitujen puhdistamiseen.Keisari vastasi käymäläveron arvostelijoille "raha ei haise".Tämä jäi elämään tunnettuna sananpartena.
Mäenpää tuleekin kuulemma seuraamaan U:gin valtuuston kokousta tammikuun puolella. Ei mene tällä kertaa Turun kokouksen kanssa päällekkäin. tarkoitus on seurata erään toimittajan kanssa täkäläistä päätäntäkulttuuria.
Jormaa pidetään kyllä aika fiksuna.
Mutta kun päättäjille on katulamput ja kalusteet tärkeämpiä kuin palvelut.
Eipä hartokaan valtuustossa esittänyt, että otetaan säästötavoite 135tuhatta euroa pois.
Mutta katulamput harto taisi hyväksyä.
Vaikka persujen säästötavoitteista olisi vain puolet hyväksytty, niin siitä rahasta olisi riittänyt mielenterveyspalveluihin neljäksi vuoreksi rahaa
Lopetan ukilaisten linkit piakkoin omasta blogistani ja samalla kyseenalaistan tämän blogin pitäjän taidot ja kokemuksen. Uudenkaupungin talouden tilanne puhukoon puolestaan.
JORMA AALTONEN, viimeisen kerran.Enkä ole Ukiin tulossa mihinkään valtuuston kokoukseen! Siitäkö minä leipäni tienaisin?
Siinä on mielestäni kaupungin pölkkypää numero 1. Ja luulenpa, että hän myös viljelee tätä nimitystä eräistä muista. Ei siis Harto.
Hartolle siitä täydet kiitokset, että jaksaa pitää plokkia yllä.
Kun asiaa kysyy mistä me saadaan säästöjä.
Niin harto vetää esille rakennemuutokset.
Jos kaikki hyvät ajatukset hartolta,juhalta,javalta ja rakelta lähdetäisiin kehittelemään osa-alueena.
Ukki olisi paljon parempi.
Kyllä tästä hyvä hyvää tulee, toivon älkää polttako päreitä.
Alku aina hankala lopussa kiitos seisoo