
Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.
Esa Kaitila
Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.
Paperiliitto
Alf Rehn
Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.
Turun Sanomat
Roope Lipasti
Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.
TS Extra
Jälkimaku
VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.
Turun Sanomat
Jälkimaku
Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.
Turun Sanomat
Kommuunisti
Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.
Keva
Vuoden vaihtuessa on tapana muistella mennyttä vuotta ja ennustella tulevaa. Teen sen kunnallisista asioista. Niistä olen pääasiassa kirjoitellutkin.
Talouden heikko tila on sävyttänyt vahvasti kuluvaa vuotta. Myönteistäkin on ollut. Uusia työpaikkoja on tullut ja tulossa lisää. Suurimpana soijatehdas. Prosessi on niin iso, että vastaavan kokoiset U:kissa on helposti sormissa laskettavissa. Bioetanoli tehdas on hyvässä vauhdissa ja usko toteutumiseen kova. Aina myös työpaikkoja vähenee. Vanhat yritykset kehittävät toimintojaan, mikä usein tarkoittaa työpaikkojen vähenemistä. Varmistaa myös jälelle jääviä. Eivät kaikki vanhat vähennä porukkaa, myös useilla näillä myynti nousee ja työpaikkoja tulee lisää.
Ukilaiseen kunnallispolitiikkaan on kuluneen vuoden aikana tullut toinen taso. Blogien maailma. Se poikkeaa aikalailla elävästä elämässä. Blogeissa tuntuu koulujen epäkohdat ja kaupunginjohtajan typeryys olevan keskeisiä asioita. Todellisuudessa koulut puhuttavat enää häviävän vähän ja kj:n toimiin ollaan hyvin tyytyväisiä.
Vuosi kului pääasiassa hakiessa tasapainoa talouteen. Melkoiset säästöt on päätettykin. Miten ne toteututetaan on vielä auki. Kohteet ja summat on päätetty. Tosin vielä on millin säästö päätetty joka on kohdentamatta. Nyt ollaan totisen paikan edessä. Säästöt pitää kohdentaa ja ilman palvelujen alasajoa. Siihen pitäisi nyt energia kohdentaa, eikä olla vain sekoilemassa epäoleellisissa asioissa ja sitten päätöksenteon hetkellä lyödä tassut ketoon, ei käy. Eikä ole muuta esittää kuin joidenkin menojen siirtoa vuodella, niinkuin ensi vuosi nykyistä helpompi olisi.
Kyllä meillä vielä on riittävästi vastuunsa tuntevia luottamusmiehiä, joten ei ole mitään syytä vajota epätoivoon. Uskon jo seuraavan talousarvion olevan oleellisesti tätä vuotta helpomman.
|
|
Täll
ä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.
Åsa Schwartz: Nefilit![]()
![]()
![]()
Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.
James Pattersson: Pahan kidassa![]()
Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.
Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesä![]()
![]()
![]()
Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.
Vikas Swarup: Syyllisten seurue![]()
![]()
![]()
Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.
Wilbur Smith: Vaaran vesillä![]()
Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.
ja Forssille tiedoksi: ei todellakaan ole kyse huipputieteestä kun säästetään. Joskus pitää investoinnitkin lopettaa ajoissa ja panna pihalle koko teknisen porukka ja kaikenmaailman siipeilijät.
Tänne voi rakentaa mihin päin melekin tahansa.
En aina ymmärrä tämän bloginpitäjän logiikkaa...vaikka tolkun mies onkin
http://uki.fi/ptk/dynastia/kokous/20101906-14-8567.PDF
radiosta tuli haastattelu aattona
Jos toi säästäminen on helppoa nii kerro. Jonku pikkusen investoinni siirtäminen vuarel sitä ei ol meina säästämist. Tosi helppoa kyllä teoriassa. Esimerkiks suunnittelurahoja ehdotetti valtuustos poistettavaks. Hartsi kysys mitä se tarkotta käytännös. Vastaus ol et käydä töis mut ei tehdä mittä. Säästö ei tul euroka.
TARKEMIPI VASTAUS OLI KYLLÄ NÄIN.
osa palkkarahoista on kiinni investoinneissa. ellei niihin tule rahaa niin osan palkkarahatkin jää saamatta. yrityksissä tiedetään mitä se tarkoittaa.
Eilen illalla eräs kaveri soitti ja kertoi olleensa viikonverran eristyksissä sairaalabakteerin takia ja pyysi käymään. En tiennyt hänen sairaalassa olevankaan ja vielä vähemmän, että eristyksessä olevan luona voi käydä. Kertoi päivien ja kellon olevan vähän sekaisin. Yksin huoneessa ilman radiota ja televisiota. Vein hänelle viikon lehdet ja siellä ollessani hänelle toimitettiin radio. Niin yksin olet ihminen niin yksin.
veehoo.puheenvuoro.uusisuomi.fi
Persujen kannattajien henkilökuvan selkiytyminen antaa vihjetta tulevasta. Liikkeellä on keskimmääräisesti hyvätuloisten protestiliike, joka vaatii muutosta kaiken uhallakin tietämättä itsekään, mitä vaaditaan ja varsinkaan sitä, mihin vaatimukset toteutettuna johtavat, jos ne ovat edes toteutettavi
Valtionkasaan ei tule euroakaan lisää vain tulonsiirtoo rikkaille joka ajaa kohti tasaveroa.'
Keskusta sanoi itsensä irti koko paperista kokoomus harkitsee
Löytyy niin paljon esimerkkejä demareiden toiminnasta köyhiä vastaan.
Tässä nyt yksi omaisuusveronpoisto joka oli suora tulonsiirto rikkaile
Harmi ettei protestia voi tehdä muuta kuin äänestämällä. Hyvin nriittäisi virkamieshallitus, kun lähes 80 % päätöksistä tehdään jo EU:ssa.
Vrt: bruttokansatuotteen kahitystä suomessa
Bruttokansantuote (BKT) kasvoi Suomessa 0,5 prosenttia vuoden 2010 kolmannella neljänneksellä verrattuna vuoden 2010 toisen neljänneksen. Vuodesta 1975 vuoteen 2010, Suomen keskimääräinen neljännesvuosittainen BKT: n kasvu oli 0,56 prosenttia saavuttaa historiallisen korkea ja 5,00 prosenttia syyskuussa 1980 ja ennätyksellinen alhainen eli -5,30 prosenttia maaliskuussa 2009. Suomi on pitkälle teollistunut, pitkälti vapaata markkinataloutta. Sen keskeinen elinkeino on valmistettu - pääosin puu-, metalli-, insinööri-, tietoliikenne-ja elektroniikkateollisuudelle. Kauppa on tärkeä, ja vienti sivuaa lähes kolmasosa bruttokansantuotteesta. Tällä sivulla: Suomi kasvuvauhti kaavion, historiallisia tietoja ja uutisia.
Maa Korkokanta Kasvuvauhti Inflaatio Työttömyys Vaihtotase Valuuttakurssi
Suomi 1,00% -0,40% 1,10% 8,50% 1 1.3188
Uutta vuotta!
Onko koskaan edes mahdollista, että erilainen mielipide kokonaisvaltaisesti olisi kumminkin oikeudenmukaisempi.
Koska joskus näitä plokkeja lukiessa huomaa, että vastapuolen ajatus on pelkkää paskaa ja ketä on päätökset tehny sitä ei saa edes arvostella.( toisaalta on myös enemistön päätös parempi mitä vähemistö on ajannut)
Analyyttiseen keskusteluun harva pystyy, kun heti mennään persoonan arvosteluun.
Suurin osa pelkkää retoriikkaa.
Pitkässä juoksussa rehellisyys voittakoon..
Lähdenkin taas tiistaina varsovaan ja sieltä,no en tiedä kai se sitten siellä selviää
Yksi valtuuston päätös on todella puhuttanut: kouluverkko!
Se on nyt kaikilla mittareilla mitattuna todettu turhaksi, jopa taloudellisesti kalliimmaksi.
Ei se taida ihan noin yksinkertainen olla kuin kommentoija klo 11.05 esittää. Mites nyt se hyvin olis mennyt, kun muutenkin ollaan tällaisessa hdingossa taloudellisesti. Väitän, että laskelmat eivät koskaan ole ihan yksinkertaisesti mitattavia. Mutta turha tästä on puhua, kun jollakin kerran on tarkat laskelamt viimeistä taksikuittia myöden. Ehkä inhimilliset laskelmat puuttuvat.
4.10.2010 3:00 | Kommentit 13
A A
Helsingin Sanomat
Vaikka kuluttajien ja teollisuuden luottamus taloustilanteen kohenemiseen on kasvanut, säästöhankkeet ovat kunnissa arkipäivää. Koska kuntien menoista valtaosa koostuu palkoista, on helpointa säästää sieltä, missä työntekijöiden määrää voidaan supistaa rikkomatta varsinaisesti lakeja.
Suuria säästöhankkeita kohdistuu nyt aloille, joiden vastuulla on lasten kasvatus. Kouluissa säästetään tukiopetuksesta, päiväkoteihin ei palkata lyhytaikaisia sijaisia, pieniä kouluja lakkautetaan ja suurissakin luokkakokoja suurennetaan. Iltapäiväkerhoista leikataan kuntien oman rahoituksen osuutta.
Viime aikojen esimerkiksi koulusäästöistä on noussut Espoon kaupunki, joka ei suinkaan kuulu maan köyhimpiin kuntiin. Tällä tietoa Espoon pitäisi ensi vuonna säästää suomenkielisestä perusopetuksesta jopa 3,8 miljoonaa euroa.
Espoon varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta vastustaa määrärahojen leikkauksia pontevasti. Lautakunta käyttää perusteluissaan tasa-arvonäkökulmaa, joka sopisi vastaukseksi kaikkiin niihin hankkeisiin, joilla pyritään heikentämään perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen toimintaedellytyksiä.
Espoon lautakunta muistuttaa, että perustuslain mukaan jokaiselle on turvattava yhtäläinen mahdollisuus saada kykyjensä ja tarpeidensa mukaisesti myös muuta kuin perusopetusta. Jokaisella pitää olla mahdollisuus kehittää itseään varallisuudesta riippumatta.
Jos Espoossa toteutettaisiin opetustoimelle asetetut tavoitteet, se merkitsisi väistämättä opetusryhmien koon kasvua. Alimmille luokille voitaisiin joissain kouluissa sijoittaa 23 oppilasta ja alakoulun ylimmille luokille 32 oppilasta. Nyt Espoon alakoulujen luokissa on keskimäärin 21 oppilasta.
Luokkakoon kasvattaminen on hyvin arveluttava säästökeino. Mitä enemmän lapsia opetusryhmässä on, sitä vähemmän opettajalla on aikaa tukea etenkin niitä oppilaita, jotka tarvitsisivat eniten apua oppimiseen. Jos opettaja taas keskittyy hitaimpiin oppilaisiin, muu luokka jää vaille huomiota.
Espoon säästökeinoihin kuuluu kunnan tuen supistaminen myös iltapäiväkerhotoiminnasta. Kerhotoiminnan järjestäminen ensiluokkalaisille ja erityisoppilaille on lakisääteistä, mutta pelkillä valtionavuilla ei pystytä järjestämään kovin laadukasta ja vanhemmille edullista toimintaa.
Iltapäivätoiminnasta säästäminen voi onnistua niillä alueilla, joilla järjestöt pystyvät ottamaan toiminnasta aiempaa suuremman vastuun. Kaikkialla järjestöjen voimavarat eivät kuitenkaan ole riittävät.
Perin kummallisia säästökeinot ovat silloin, kun ryhdytään tinkimään koululaisten tuki- ja erityisopetuksesta. Niiden ansiosta voidaan säästää paljon, jos oppimisvaikeuksien yli päästään mahdollisimman varhain.
Tasa-arvo tarkoittaa koulussa sitä, että kaikilla lapsilla on oikeus oppia. Toiset tarvitsevat oppiakseen enemmän tukea kuin toiset.
Länsi-Uudeltamaalta Raaseporista kerrotaan erikoisesta päivähoidon säästöyrityksestä. Yhteen päiväkotiin ei palkattu sijaisia, jolloin koulutetun henkilökunnan määrä jäi lapsiryhmässä alle normien. Kun tilanne jatkui viikosta toiseen, jäljelle jääneet työntekijät alkoivat uupua.
Osa kuntien epärealistisista säästötavoitteista on jokasyksyistä budjettiteatteria, jossa talousarvioon haetaan tasapainoa sieltä, missä helpoiten annetaan periksi.
Valitettavan suuri osa säästöistä tehdään kuitenkin tietoisina siitä, että nyt säästetyt summat maksetaan vuosien päästä takaisin korkoineen, kun esimerkiksi koulutie tyssää saamatta jääneen erityisopetuksen vuoksi jo peruskouluun.
Ihmiset odottivat keskim. 4 tuntia lääkärille, sitten mahdollisesti rtgiin, jossa jono, takaisin taas lääkärin luo jonottamaan vuoroa..tuntitolkulla...
20 tuntia sitten
vai tarkoitetaanko hallitukea entiselle salcompille?
saisiko tarkennuksen.
Laman voitto tuolla ja täällä.
Virkamiehet pissittää valtuutettuja.
Annettiin väärää tietoa.
Meitä on petetty tai tullaan pettämään
Kalannin koulujen lakkautus on väärin suunniteltu
Ym.Ym.Ym.Ym.Ym.