
Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.
Esa Kaitila
Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.
Paperiliitto
Alf Rehn
Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.
Turun Sanomat
Roope Lipasti
Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.
TS Extra
Jälkimaku
VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.
Turun Sanomat
Jälkimaku
Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.
Turun Sanomat
Kommuunisti
Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.
Keva
Vuosi on alkanut pääasiassa lumitöissä. Alkoi paikat olla jo täynnä lunta, mutta nyt lämmin ilma on laskenut kasoja ja taas mahtuu. Kunnallispolittiset kokoukset eivät ole vielä alkaneet. Todennäköisesti talvesta tulee vaikeiden päätösten aikaa.
Melkoiset säästöt on osoitettu soteen ja lisäksi on millin säästötavoite jolla ei ole vielä minkäänlaista osoitetta. Tätä alkaa talousryhmä varmaan pikapuoliin työstämään. Ideoita ei muilta tule. Odotellaan, että muut tekee ja sitten aloitetaan raivoisa arvostelu. Suoraan sanottuna en ole ennen näin vastuunkantoon kyvyttömään valtuustoon kuulunut. Valtaosa ottaa tehtävänsä vastuullisesti ja perehtyy asioihin ottaen kantaa tosiasioiden pohjalta. Ikävä kyllä näitä haukutaan blogeissa jees miehiksi ja naisiksi ja vaikka miksi.
Virkamiehiin ja hallitukseen pitäisi suhtautua vihamielisesti ja kaikki päätökset haukkua typeriksi. Parhaamme olemme yrittäneet ja ottaneet huomioon hyvät toteuttamiskelpoiset esitykset. Näitä vaan ei juurikaan tule. Paskaa vaan tulee niskaan. Alkaa huomata monen mitan alkavan täyttyä. Ollaan tultu vakavissaan tekemään eteenpäin vieviä päätöksiä. Todellisuus onkin ollut pelkkää lähimmäisten herjausta. Eikä auta vaikka kuinka monta kertaa kerrot ja näytät totuuden. Toistetaan vaan samaa mantraa, olette tehneet kaikki päin mäntyä.
Tulee kirjoitettua ehkä turhan kovia sanoja. On vielä monia elimiä, jotka kykenevät yhdessä tekemään ja hakemaan parhaan mahdollisen päätöksen. Luojan kiitos näihin kuuluvat sosiaali- ja terveyslautakunnat, ovathan ne meitä kaikkia koskevia aloja. Näm'ä tulevat talven ja kevään aikana olemaan kovilla. Toivottavasti jaksatte.
|
|
Täll
ä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.
Åsa Schwartz: Nefilit![]()
![]()
![]()
Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.
James Pattersson: Pahan kidassa![]()
Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.
Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesä![]()
![]()
![]()
Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.
Vikas Swarup: Syyllisten seurue![]()
![]()
![]()
Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.
Wilbur Smith: Vaaran vesillä![]()
Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.
tai lopettakoot leikin kesken,ei ole vielä
lanketettu tuomioita henkisen loppuunpalamisen tahi tms.
syyn vuoksi poliitisen leikin lopettaneille.
Muista lähtijöistä minulla ei ole mitään tietoa, joten arviointi on vaikeaa. Sotesta en uskoisi olevan kysymys, joten vaikutus säästöihin olisi vähäinen. Sotesta ne säästöt on tarkoitus ottaa.
Entisessä työpaikassani 5 vuotta oli johtajalle yläraja yhdessä tehtävässä. Sitten katsottiin ettei hänellä ole mitään annettavaa ja siirrettiin uuteen tehtävään uudelle paikkakunnalle.
Viimemainitusta adjektiivista U:gissa taidettiin hiljattain oikein palkita joku. harmi vaan ettei tuo luonteenpiirre johda kuntaorganisaation tervehdyttämiseen.
En tiedä onko joku lopareita saanut vittumaisuuttaan, mutta niin yksityisellä kuin yhteiskunnallisellakin puolella kyllä siirretään toisiin tehtiin. Kyllä sosiaalisen kanssakäymisenkykyä vaaditaan kaikissa tehtävissä ja tässä epäonnistuminen on organisaatiolle vahingollista.
Lomautukset/irtisanomiset, enää ei ole mitään mrkitystä sillä mitkä ovat taustat velkaa/ei sekä lapsia/ ei.
ent saab lomatukset/irtisanomiset molemmat lähti niin kuin telkkä pöntöstä sosiaaliseen taustaan katsomati.
joskus sillä oli vielä vaikutusta.
Minun mielestäni Olli on halunnut tällä tuoda ainostaan sen esille, kunnassa ei voida mitään byrokratiaa tai rakentaita purkaa, kun poliittiset päättäjäjät ja hyvävelijärjestelmään kuuluvat löytävät aina jonkun teennäisen selityksen jokaisen päätöksen taakse.
Kyllä kuntalaiset maksaa.
Entäs armeijan palveluksessa olevat Upserit/toimiupserit
Täällä X vuotta Ja siellä X vuotta ei paljo kysytä entäs lapset/suhtautuu sinun siirtoon.
Onko se kunta joku suojatyöpaikka, kun ei edes lomautuksiin suostuta.( varsinkin ylempivirkamiestaso )
Kolmekymmentä vuotta töissä ja kerran elämässä kuukauden lomautus.
Niin täytyy kyllä sanoa pankaa tutti suuhun
Valtakunnallisesti on nähtävissä niin valtiolla kun kuntapuolella seuraavaa.
Parin viime vuoden aikana on nähty harvinaisen selvästi,että jälki on hirveää,kun poliittiset viiden sentin suutarit tekevät päätöksiä,joista aiheutuu kymmenen sentin vahinko.Avovaltaisesta julkisesta kritiikistä on ainakin se hyöty,että poliitikot joutuvat perustelemaan päätöksensä.
Viimeisen kommentin kanssa olen myös samaa mieltä. Kyllä päätöksiä tehdään niin ohuella tiedolla ja usein monet asiat menevät järkevän päätöksen ohi, joten julkisuus on ainoa tekijä joka saa aristelemaan väärin perustein tehtyjä päätöksiä.
Saataisko parempia kunnanjohtajia, jos virka olis määräaikainen? Tuskin. Parhaat hakeutuis muihin hommiin.
Voiko tästä vetää sen johtopäätöksen että nyt on hyvä kunnanjohtaja kun ei ole määräaikainen?