
Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.
Esa Kaitila
Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.
Paperiliitto
Alf Rehn
Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.
Turun Sanomat
Roope Lipasti
Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.
TS Extra
Jälkimaku
VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.
Turun Sanomat
Jälkimaku
Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.
Turun Sanomat
Kommuunisti
Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.
Keva
Olen osallistunut elämäni aikana monenlaisiin järjestöihin. Toisia on tullut ja toisia mennyt. Tässä elämän vaiheessa on tullut mukaan eläkeläisjärjestöjä. U:kissakin niitä toimii ilmeisesti kymmenkunta.Yleisjärjestöjä ja entisiin työpaikkoihin perustuvia. Olen mukana molemmissa. Yleisjärjestönä on U:kin eläkeläiset ja työpaikkajärjestönä Kemiran eläkeläisten Maininki.
Tiistaina oli U:kin eläkeläisten johtokunnan kokous. Sihteeri oli poissa ja jouduin siihen tehtävään. Poikkeuksena se menettelee, mutta vakituisesti en ole halunnut mitään työlästä tehtävää. Niitä on jo riittävästi ja pitäisi saada niitäkin karsittua. Eläkeläisten johtokunta käsitteli tämän vuoden toimintaa. Reissataan runsaasti. Molemmissa eläkeläisjärjestöissä joissa toimin, on onnistuttu saamaan hyvin toimiva henkilö matkoista huolehtimaan. Niistä on paljon työtä ja ilman palkkaa. Kaikki kiitos ja kunnia Eläkeläisten Ritva Varjoselle ja Mainingin Esko Nybergille.
Eläkeläisten matkoista kiinnosti erityisesti toukokuun lopulla tehtävä Saarenmaan matka. En ole siellä käynyt ja kuullut olen Saarenmaasta pelkkää hyvää. Saas nähdä kui äijän käy. Menevätkö kaikki asiat kohdalleen. Maininki ei ole vielä reissuja suunnitellut paria Tallinnan matkaa lukuunottamatta. Pikainen viinanhaku reissu ei kiinnosta. Toisella reissulla ollaan yötäkin. Se pitää laittaa mietintään. Kesällä Maininki on järjestänyt mukavan pääasiassa johonkin kotimaassa suuntautuneen reissun. Viime kesänä oltiin tosin Gotlannissa. Mielenkiintoisia matkoja. Eiköhän tänäkin kesänä tule lähdettyä mukaan, mennään sitten minne tahansa. Mukavaa olla yhdessä entisten työkaverien kanssa vähän pidempään. Kaupungilla joskus tapaa, monia ei sielläkään.
|
|
Täll
ä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.
Åsa Schwartz: Nefilit![]()
![]()
![]()
Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.
James Pattersson: Pahan kidassa![]()
Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.
Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesä![]()
![]()
![]()
Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.
Vikas Swarup: Syyllisten seurue![]()
![]()
![]()
Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.
Wilbur Smith: Vaaran vesillä![]()
Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.
Vaikka itse reissu ei paljoa maksaisi,tahtoo kukkaro keventyä ihmeesti muilla elantokuluilla matkan aikana.
........
Kiusaamiseen ei voi suhtautua kevyesti, se on liian henkilökohtainen kokemus kiusatulle. Vain harvalla on niin vahva psyyke, että kestää jatkuvan, vaikkakin ehkä arvosteluksi tarkoitetun, mutta sarkasmilla höystetyn, piilomerkityksillä täydennetyn kirjoittelun kohteena olemisen. Hyvälläkin itsetunnolla varustettu huomaa pitempiaikaisen arvostelun aiheuttavan herkistymisen äänensävyjen, ilmeiden seuraamiseen - ja alkaa helposti tulkita rakentavaksikin tarkoitettua kritiikkiä pahansuovaksi. Aina ei kiusaaja tajua/halua tajuta aiheuttamaansa tuhoa tai sen laajuutta.
Asiaa vaikeuttaa mielestäni nykyisin lehdistä, netistä ja jopa televisiosta esille tuleva häviäjän tai voittajan leiman lyönti: olet heikoin lenkki, kenen nimeä ei sanota poistuu heti ja kerää veitsensä/tavaranta ja on ulkona kilpailusta.
Nautimmeko nykyisin tosiaan siitä, että katsomme miten putoavat itkevät/kiroilevat/selittelevät epäonnistumistaan? Miksi?
Tässä on niin kova poliittinen peli takana, että ykköskiusattu muuttui näiden kahden muun kiusatun kiusaajaksi tökeröllä menettelyllään