Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.

Esa Kaitila

Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.

Paperiliitto

Alf Rehn

Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.

Turun Sanomat



Roope Lipasti

Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.

TS Extra

Jälkimaku

VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.

Turun Sanomat

Jälkimaku

Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.

Turun Sanomat

Kommuunisti

Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.

Keva




 

16.03.2011 - 14:30

 Edesmennyt viikko on ollut kovin tapahtumarikas. Aloitan hyvällä uutisella. Maanantaina Vasemmistoliiton kansanedustajaehdokkaat olivat kiertueella ja olivat saaneet vetäjäkseen Paavo Arhinmäen. Piiristä pyydettiin minua varaamaan tilaisuutta varten paikka. Varasin kahvila Anetten ja kahvit 30:lle. Epäilin vahvasti tilauksen olevan liian suuri. Meillä on ollut ennenkin tämänlaatuisia tilaisuuksia ja 30:tä on hyvin riittänyt. Nyt kahvila tuli tupaten täyteen, kahveja meni yli 60. Lisäksi olen saanut moitteita monilta siitä miksi varasin niin pienen paikan, he olivat aikoneet tulla, mutta nähtyään miten täyttä oli, jatkaneet matkaansa. Lupaa hyvää vaaleissa. Arhinmäki on varsin vetovoimainen kaveri. Erityisesti pidin hänen vastauksestaan, kun joku vetosi kysymyksessään Kekkoseen. Arhinmäki vastasi ettei hän oikein siitä tiedä, en muista Kekkosesta kuin hautajaissaattueen olin sitä pikkupoikana kavereiden kanssa katsomassa. Näin se pitää. Vassarit on pyörineet liian kauan menneessä. On oikein kun mukaan tulee nuoria, jotka eivät halua elää menneessä. Vassarit menevät kohti tulevaisuutta.

Japanissa on ollut onnettomuuksien viikko. Ensi alkuun ihasteltiin japanilaista yhteiskuntaa. Miten siellä on asiat kunnossa ja hommat hanskassa. Mitä pitemmälle mennään sitä enemmän huomataan ettei ihan niin tainnut ollakkaan. Luin näitten paukkuneitten voimaloiden olevan jo -60 luvulla suunniteltua mallia ja jo  vuonna -72 on todettu niiden olevan vaarallisia. Ne oli suunniteltu mahdollisimman halvoiksi. STUK.n pääjohtaja on myös antanut murskaavia lausuntoja, viimeksi tänään. Hän on asiantuntija kokouksessa Kiinassa ja siellä oltiin sitä mieltä, että homma olisi pitänyt saada hallintaan jo useita päiviä sitten. Japanilainen johtamisjärjestelmä on heidän mielestään niin kangerteleva ettei sillä pysytytä tämäntapaisia asioita hoitamaan. Samoin eräs toinen STUK:in johtaja sanoi ihmettelevänsä voimaloiden vesiongelmia. Hänen mukaansa vedentarve on niin vähäinen, että sen voisi hoitaa jopa ämpäreillä. Tiedä sitten.

Libyassa näyttää kapinallisten puolesta surkealta. Gaddafin armeija jyrää voimalla. Nyt ollaan jo viimeisen kaupungin porteilla. Sen jälkeen alkaa kansanmurha. Kapinalliset haetaan esiin ja kyllä näissä tapauksissa on ilmiantajia ennenkin riittänyt. Eikä sillä ole niin väliä vaikka jokunen syytönkin menee. Lentokiellosta jahkaaminen on typeryyttä ja pahasti myöhässä. Ei se enää muuta vaikuta kuin hiukan Gaddafin joukkoja hidastaa. Arabivaltioiden kansannousut tunnutaan joka paikassa tukahdutettavan. Bahrain on nyt vuorossa.

Anonyymi kirjoitti 16.03.2011 - 15:59
Totta puhut harto Arhinmäkeen on tullu selvästi viimekuukausien aikana jämäkkyytä ja selvää linjakkuutta.
Mailmalla tapahtuvat asiat ovat todella ikäviä. Libyässä ei paljon henki paina jos gaddafi saa järjestyksen palautettua.
Ihmettelen vain länsimaiden hidasta reakointia
Anonyymi kirjoitti 16.03.2011 - 17:02
Alla STUKin johdon korrekti lausunto. Tämän voi käsittää monellatavalla.

–Kyllä japanilaiset tekevät kaiken sen, mihin he pystyvät, Valtonen rauhoittelee.
Anonyymi kirjoitti 16.03.2011 - 19:03
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/Fukushima%20Hengenvaarallinen%20k%C3%A4%C3%A4nne%20uhkaa%20l%C3%A4hitunteina/art-1288376334598.html
J.A kirjoitti 16.03.2011 - 20:01
Onnea vaaleihin Vasemmistoliitolle, ellei meidän Ola pääse läpi, toivottavasti teiltä menee sitten useita. Hyvä ennusmerkki se on, kun kahvila täyttyy.
On tämä maailma nyt mallillaan. Japanissa on tuo "kasvojen menetyskulttuuri" myös ongelma kuulemma, kun ei insinöörit voi tehdä omia ratkaisujaan, vaan aina tarvitaan joku ylempi ja taas sitä ylempi.
Mutta pieniä ovat meidän ongelmamme NYT näiden rinnalla. Kohta luultavasti nähdään ennennäkemätön pakolaisvirta Eurooppaan Pohjois-Afrikasta... ja kukaties vielä Japanista.
Harto Forss kirjoitti 16.03.2011 - 20:41
Kyllä niitä ongelmia riittää meilläkin. Äsken eräs minulle tuntematon vanhempi mies soitti ja kertoi omista vaikeuksistaan. Ihan siinä masentui itsekkin. Toivottavasti hänen asiansa järjestyvät. Ei niihin voi luottamusmies auttaa muuten kuin kuuntelemalla. Sekin varmasti helpottaa, kun joku kuuntelee.
Anonyymi kirjoitti 16.03.2011 - 20:58
Japsit on kaiken lisäks käyttäneet plutoniumia joka on huomattavasti vaarallisempaa kuin uraani. Sielläkö se on ollu japanilaisten rikkaudenlähde. Toimitaan vähintään harmaalla ellei punasella alueella.
J.A kirjoitti 16.03.2011 - 21:25
No, onhan täälläkin ongelmia, vanhuksilla eritoten. Oikeistohallitusten aikana on välittämisen kulttuuri kadonnut kokonaan ja lisäksi köyhät ovat köyhtyneet, ja rikkaat rikastuneet. Huomasin eräästä lehdestä tänään, että Vasemmistoliitto hakee vaaliohjelmassaan myös "aineetonta rikkauta" eli rikkaus ei ole vain rahaa. Josko se on sitä välittämisen kulttuuria
Anonyymi kirjoitti 17.03.2011 - 11:16
Juha Aaltosta nostetaan nyt sankariksi siitä, että hän julkistaa hallituksen keskutelujen puheenvuoroja. Aiotko Harto noudattaa esimerkkiä?
-Juha A.- kirjoitti 17.03.2011 - 11:55
Tarkkuutta aina voi pyytää anonyymeiltäkin. Julkitamisen laajuus jostain suljetusta kokouksesta on peräti omat puheenvuorot eikä edellisen kommentoijan "hän julkistaa hallituksen keskutelujen puheenvuoroja". Äärimäisissä tapauksissa voi tulla jotain muutakin. Toki. Lehdissäkin lukee välillä kaikenlaista juttua: hyviksistä ja pahiksista.
Kumpikohan itse sitten olenkaan kun sankariksi nostetaan? Pitää käydä ostamassa sankarin wiitta jo valmiiksi.
Harto Forss kirjoitti 17.03.2011 - 12:09
En aio julkistaa edes omia puheenvuorojani. Koko maassa on käytössä sama tulkinta hallituksen kokouksen puheenvuoroista. En blogi kommenttien perusteella lähde toisenlaiseen tulkintaan. Kyllä tälläinen muutos vaatii hallituksen keskustelun ja ellei yksimielisyyttä löydy niin Kuntaliiton lausunnon.
mielipide Elkkyisistä kirjoitti 17.03.2011 - 12:10
Ei millään pahalla (anonyymi 11:16), mutta jos vielä toistaisit mitä tämä Aaltonen sitten sanoi? Jos se edelleen tarkoittaa sen hö... puheenjohtajan lausumaa jäsen Aaltosesta itsestään, se on edelleen hyvä tietää. Kaikkien!
Odottelen suurella mielenkiinnolla sitä pykälän asiaa, josta jätettiin eriävä mielenpide. me kuntalaisert sitten ratkaisemmee, onko eriävä mielipide "kehityksen jarruttamista".
Rainer Tähtinen jätti erivän mielipiteen Tontonmäen projektista enkä syin surminkaan osaa pitää sitä mielipidettä "kehityksen jarruna". Siitähän tehtiin kaupunginjohtajan esittelyn perusteella veronmaksajien yhtiöön maksuautomaatti. Varsinainen Nonstop!
Anonyymi kirjoitti 17.03.2011 - 12:33
mistä tarvitaan hallituksen keskustelu tai kuntaliiton lausunto, forss? mitä tarkotat itse asiassa?
Harto Forss kirjoitti 17.03.2011 - 12:51
Minulta kysyttiin aionko julkistaa hallituksen keskusteluja. Vastasin siihen.
Klo 11.16 kirjoitti 17.03.2011 - 13:07
Täällä on sitten vaikeata kirjoitetun ymmärtäminen. Forss jo tuolla viittaa selkeästi mihin on vastannut. Vastaan samallalailla Hölösuu-Juhan kertomat hallituksen kokouksesta ovat kaikkien luettavissa. Miksi ne pitäisi toistaa? Ellei ymmärrä niin ei ymmärrä ei siinä toisto auta.
Persu kirjoitti 17.03.2011 - 13:34
ei persu paljasta, ts. Tähtinen hölö-Juhan mielipiteitä.
Anonyymi kirjoitti 17.03.2011 - 13:55
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Perussuomalaiset+nousi+gallupkakkoseksi/1135264670843
Anonyymi kirjoitti 17.03.2011 - 14:17
Onko jokin muutos nyt tulossa kun kuntaliiton lausuntoja haetaan?
Anonyymi kirjoitti 17.03.2011 - 14:28
hei hartsi koska voi laittaa jo kevättakin päälle
hallitusherroille tiedoksi kirjoitti 17.03.2011 - 14:32
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/03/ylen_toimittaja_tokiossa_japanilaiset_eivat_usko_hallituksen_kertovan_totuutta_2441485.html?origin=rss
Anonyymi kirjoitti 17.03.2011 - 14:45
Anonyymi kirjoitti 17.03.2011 - 11:16
Juha Aaltosta nostetaan nyt sankariksi siitä, että hän julkistaa hallituksen keskutelujen puheenvuoroja. Aiotko Harto noudattaa esimerkkiä?


Ei näytä oikein uppoavan täällä kokoontuviin
tiedonnälkäisiin avoimuutta rakastaviin valitsijoihin sun
Bresneviläínen sulkeutunut-salailu mentaliteetti ja perussuomalaisten mustamaalailu.
Harto Forss kirjoitti 17.03.2011 - 15:12
En ole pukeutumisen enkä ilmojen asiantuntija, mutta toivottavasti siirrytään mahdollisimman nopeasti kevyempiin vaatteisiin. Lakkia ja hanskoja olen alkanut jättämään pois. Ne kun vielä niin helposti unohtuvat. Helpottaa jo kovin, kun voi jättää raappahousut pois.
Klo 11.16 kirjoitti 17.03.2011 - 15:22
Eikö lakien ja sääntöjen noudattaminen koske persuja? Mitä tekemistä Tontonmäellä on hölösuisuuden kanssa?
Laki ja sääntö kirjoitti 17.03.2011 - 15:27
nopeasti tänne framille jo jotta loppuu jankutus jostain kommentoinnista ja hölöttämisestä.
Käsittämätöntä pelleilyä.
Anonyymi kirjoitti 17.03.2011 - 15:32
Ne on olleet blogeissa jo niin monet kerrat ettei se enää toistamisesta parane. Ellei luetun ymmärtäminen ole kohillaan niin kansanopistoon vois hakeutua.
Anonyymi kirjoitti 17.03.2011 - 15:37
Ei ole ollut yhtään suoraa nettiosoitetta lakipykälään. Kunnat net ei ole laki. Joten paskanjauhanta jatkuu edelleen.
Anonyymi kirjoitti 17.03.2011 - 15:38
Suljetun kokouksen keskustelut ovat luottamuksellisia

Suljetun kokouksen keskustelut ovat luottamuksellisia, mutta eivät automaattisesti salassapidettäviä. Kunnan luottamushenkilöt toimivat virkavastuulla. Salassapito- ja vaitiolovelvollisuus (julkisuuslain 22 ja 23 §, rikoslain 40 luvun 5 §) rajoittavat kokouksessa käydyistä keskusteluista kertomista siten, että sellaista tietoa, joka on lailla säädetty salassa pidettäväksi tai josta on säädetty vaitiolovelvollisuus, ei saa paljastaa sivulliselle. Salassapidettävän tiedon paljastaminen ilman lakiin perustuvaa syytä merkitsee virkasalaisuuden rikkomista.

Hyvän hallintokäytännön mukaista ei ole paljastaa ulkopuolisille suljetussa kokouksessa käytyjä keskusteluja. Kuntalain 32.2 §:n mukaan luottamushenkilön tulee edistää kunnan ja sen asukkaiden parasta sekä toimia luottamustehtävässään arvokkaasti tehtävän edellyttämällä tavalla. Tietojen vuotamisen asiakirjaan sisältymättömistä seikoista (esim. suljetussa kokouksessa käydyistä keskusteluista) tai sellaisista tiedoista, jotka eivät vielä ole julkisia, voidaan katsoa rikkovan luottamushenkilön kuntalain 32 §:n mukaista käyttäytymisvelvollisuutta, vaikka tarkkaan ottaen kyse ei tällöin olekaan salassapidettävien tietojen paljastamisesta.

Luottamushenkilö voi niin halutessaan kertoa suljetussakin kokouksessa esittämänsä mielipiteet ja omien puheenvuorojensa sisällön ulkopuoliselle. Toimielimen muiden jäsenten käyttämien puheenvuorojen julkista selostamista tai julkaisemista ei sen sijaan voida pitää asianmukaisena.
Anonyymi kirjoitti 17.03.2011 - 15:42
Juha on rikkonut hyvää hallintokäytäntöä, hänen julkistamaansa tietoa ei voi pitää asianmukaisena ja kuntalain 32§:n mukaista käyttäytymisvelvollisuutta.
Anonyymi kirjoitti 17.03.2011 - 15:44
Moraalinen rikkomus on törkeintä. Hölöttää asioita joita on pidetty selkeästi luottamuksellisina.
Anonyymi kirjoitti 17.03.2011 - 15:51
Entäs valan jutut kiusaamisesta tai kuka ne nyt paljasti???? Vala syytti koskea ja päinvastoin.
Sekä haukku vielä sanomalehdessä 23 valtuutettua
kauhiaa sentään taas kirjoitti 17.03.2011 - 16:29
Luottamushenkilö voi niin halutessaan kertoa suljetussakin kokouksessa esittämänsä mielipiteet ja omien puheenvuorojensa sisällön ulkopuoliselle. Toimielimen muiden jäsenten käyttämien puheenvuorojen julkista selostamista tai julkaisemista ei sen sijaan voida pitää asianmukaisena.

Suoraan sanottu eikö olekkin. Mitä ihmettä joku löytää tuostakin muuta kuin jotain ylikiihkeää persupelkoa.
Mitään lakia ei ole rikottu. Tarinat jatkuu kuten ennenkin ja persupelkoiset kolisuttaa rumpujaan.
Anonyymi kirjoitti 17.03.2011 - 16:31
javan plokissa mielenkiintoinen oikeudenpäätös ukista
Anonyymi kirjoitti 17.03.2011 - 17:24
Juha ei ole julkistanut vain omaa puheenvuoroaan, mikä sekin on hyvän hallintokäytännön vastaista, vaan myös Heikki Walan puheita. Ollaan sitten hänestä mitä mieltä tahansa niin missään ei todeta Walan olevan poikkeus kuntalain 32§:stä.
Anonyymi kirjoitti 17.03.2011 - 17:44
Ikävää, että hallituksessa on nyt jäsen joka ei osaa pitää suutaan kiinni. Tämä tulee johtamaan avoimen keskustelun loppumista ja puheenvuorot loppuunasti harkituiksi julkisuushakuisiksi. Avoin uusia ideoita tuova keskustelu on ohi. Samoin kaupungista tulee entistä enemmän virkamies keskeinen. Keskeneräisistä asioista keskustelu joista ei saa tietoa valua ulkopuolisille loppuvat.
-Juha A.- kirjoitti 17.03.2011 - 18:03
Wastapainoksi waakakuppiin heittettäköön sellainen asia, mitä mahtoi Wala paljastaa lehdistölle tässä taannoin tammikuun lopulla?

Mutta näillä mennään. Saa nähdä, miten Japanin katastrofi alkaa vaikuttaa kohta Suomeen. Toivottavasti ei ala pysäyttää aiottuja investointeja..
Anonyymi kirjoitti 17.03.2011 - 19:03
Jos joku on tehnyt rikkomuksen, ei se oikeuta ketään muuta rikkomaan samaa lakia. Esim. jos joku on julkistanut salaisen asian, ei se tee siitä julkista tai jos joku on tehnyt murhan ei se oikeuta ketään murhaan.
Anonyymi kirjoitti 17.03.2011 - 21:19
Sodat ja muut tuhot ovat aina kiihdyttäneet talouden kovaan nousuun. Tavarille tulee menekkiä. Talot pitää rakentaa ja kotiin hommata tavarat.
Anonyymi kirjoitti 17.03.2011 - 22:06
Onko joku tehnyt rikkomuksen esimerkkinä salaisen asian julkistaminen?
mielipide Elkkyisistä kirjoitti 18.03.2011 - 09:17
Walan puheenvuoro toisesta hallituksen jäsenestä oli sen verran ala-arvoinen, että ansaitsi tulla julki. Itseasiassa olen sitä mieltä, juuri tuon asian julkitulo oli hyvän hallintotavan kannalta erinomaisen tärkeä asia.
Siitähän tässä on koko ajan ollut kyse eikä mistään muusta hallituksessa puhutusta!

Jänniä paikkoja nämä blogit, kun ensimmäisen ja viimeisen kommentin välistä aivotyhjiötä tarkastelee.

Toinen asia: Mörnessä pidettiin kokous, johon oli kutsuttu myös kaksi valtuutettua. Ymmärrän hyvin, että siihen ei valtuutetut menneet. Kokouksessa istui herra, joka oli juuri pilannut kahden valtuutetun maineen ja samalla koko kaupungin. Miettikääpä muut valtuutetut, kuka tätä kaupunkia vie ja millä keinoilla? Uskon, että normaali kaupungissa olisi jo vastuullinen luottamusmiehistö herännyt ja miettinyt kaupunginjohtajan toimien asianmukaisuutta.
Taas torilla korjataa kirjoitti 18.03.2011 - 09:23
näitä SUSI sähkökaappeja josta torikauppiaat saavat sähkön.On tämä oikein SUSISUUNITTELIJOIDEN kultakoto täytyisi joskus laittaa maksumieheksi.
Anonyymi kirjoitti 18.03.2011 - 09:24
Elkkyisissä ollaan näköjään sitä mieltä, että laista viis asiat ratkaistaan huutoäänestyksellä. Jos laki sanoo, että salaisen asian keskustelukin on salainen niin se on salainen, ollaan Elkkyisissä sitten mitämieltä tahansa. Juha kertoi myös toisen asian yhteydessä oman mielipiteensä, jota ei voida pitää asianmukaisena. Jos oltaisiin oikeudenmukaisia niin pitäisi ottaa esille voiko hän jatkaa hallituksen jäsenenä. Muut eivät voi ainakaan häneen luottaa.
Harto Forss kirjoitti 18.03.2011 - 09:34
Tietääkseni torin sähkökaapin on runnellut kuorma-auto. Siksi vaihto.
mmielipide Elkkyisistä kirjoitti 18.03.2011 - 09:51
... "kertoi toisen asian yhteydessä oman mielipiteensä", kirjoitti anonyymi 09:24. Mikä estää kertomansa oman mielipiteensä? Eikö kukaan muu hallituksessa voi häneen luottaa,kun kertoi Walan kummallisesta kommentista?
Haluan korostaa, että lakia ei ole rikottu!!
Olemme seuranneet tätä kommentointia poikkeuksellisen tarkkaan.
Mielestämme Juha Aaltosen syrjiminen johtuu ihan muista syistä,jos sitä syrjimistä nyt äänestäjien keskuudessa onkaan. En ole hänen äänestäjänsä,mutta jos olisin hän,vetäisin erään henkilön oikeuteen.
ja nimenomaan tuo oikeuteen vedettävä syyllistyi HUUTOÄÄNESTYKSEEN.
Mitä tekemistä muuten Walalla oli siinä työpaikkakiusaamisasiassa( joka ei muuten sitä ollut), että hän tiedotti asian STT:n välityksellä koko maahan?
Vastatkaa ensin tähän ennenkuin alatte puhua huutoäänestyksestä! sen jälkeen voidaan jatkaa keskustelua oikeudenmukaisuudesta.
Kh:n jäsen kirjoitti 18.03.2011 - 10:02
Salaiset asiat ovat oma kategoriansa. Uskallan epäillä, että kyseinen asia ei sitä ollut
Anonyymi kirjoitti 18.03.2011 - 10:30
Jos menettää luottamuksen, ei voi hoitaa luottamustehtävää. Siis valtuuston luottamuksen. Persujen luottamuksella saa valtuustopaikan, valtuuston luottamuksella hallituspaikan.
Anonyymi kirjoitti 18.03.2011 - 10:35
Kokoomuksen luottamuksella voi tehdä mitä tahansa, vai? No semmoinen tämä kaupunki on... ei sille näköjään mitään voi.
Anonyymi kirjoitti 18.03.2011 - 10:56
Hallituksen listalla oli tiettävästi salainen asia ja tämän asian yhteydessä käytetyn puheenvuoron on Aaltonen tuonut julkisuuteen. Lienee hallituksen jäsen uniapnean vaivaama. Tämän olen kuullut usealta ja näin on myös blogeissa kirjoiteltu. Kuinkahan monta kertaa pitää kertoa kuntalain 32§:n kieltävän salaisen asian yhteydessä käydyn keskustelun julkituomisen. On lörppösuu sitten kokoomuksesta tai persuista. Eikä persujen luottamuksella saa valtuustopaikkaa vaan äänestäjien luottamuksella.
Anonyymi kirjoitti 18.03.2011 - 11:13
Onhan se tullut selväksi: walan puheenvuoron, joka väitti jäsenen olevan kehityksen jarru tai jotain. Mikähän siinä on, kun en voi tuolaista pitää kovinkaan suurena syntinä.
Sitäpaitis hallituksen listalla ei ollut salaista asiaa, vaan se julistettiin toistiseksi salaiseksi.
Anonyymi kirjoitti 18.03.2011 - 12:05
Laki on laki pitää sitä sitten joku anonyymi syntinä tai ei. Toistaiseksi on edelleen salainen asia.
-Juha A.- kirjoitti 18.03.2011 - 12:30
Mikä salainen asia on nyt tullut joillekin kasvottomille tahoille ongelmaksi?
Kertokaahan jo kokousaika ja se salainen pykälä. Niin päästään eteenpäin niin voidaan avata asiaa lisää.
Sitten kysymys aasinsiltana Sakunkulman kuntolaitteisiin: kuinka paljon laskutetaan tunnissa kahdesta pyörivästä isosta kaivinkoneesta kaupunkia, jossa vielä toisessa on erikoislaite kiinnitettynä ja joiden työtehokkuus on äärimäisen kyseenalainen? Minä tiedän kyllä suunnilleen, mutta entä nämä kaiken maailman anonyymilakeja tuntevat anonyymit?

Anonyymi kirjoitti 18.03.2011 - 13:14
Kysyt Juha tosi ihmeellisiä. Miten ihmeessä voi kertoa salaisesta pykälästä? Kokous pidettiin 14.3 alkaen klo 17.30, päättymisaikaa en tiedä.
Anonyymi kirjoitti 18.03.2011 - 14:10
on nyt tullut iso ongelma jollekin jostain valtuutetun sanomisista. muuta en keksi tähän nyt kun maailmalla on oikeaakin hätää tai sioja ongelmia.
täällä on kirkonkirjat sekasin kun joku sanoo jotain. suhteellisuuden tajua kaikille toivottakoon. soini pääministeriksi.
tympääntynyt kirjoitti 18.03.2011 - 14:55
No niin etköhän ole saanut purkaa sydäntäsi riittävästi
sun sala-kokouksiesi kanssa,ei kiinnosta ketään,
suksi vit..n kiitos
Anonyymi kirjoitti 18.03.2011 - 15:36
Saitkos itte purkautua?
Harto Forss kirjoitti 18.03.2011 - 17:08
Arabimaissa sitä tapahtuu niin ettei mukana pysy. Saudi-Arabiassa kunkku lupasi kaikennäköistä hyvää. Viimeinen lupaus oli sellainen ettei tiennyt itkisikö vai nauraisi. 60 000 uutta työpaikkaa turvallisuuteen, sisäasiainministeriön alaisuuteen. Mitä muuta nämä ovat kuin joukkoja pitämään huolen siitä ettei enää mellakoida kunkkua vastaan ja jo varomattomasta sanasta lennätetään vankilaan.
Muhammed kirjoitti 18.03.2011 - 17:47
Juu ei varmaankaan Saudit eikä varsinkaan Libya kovinkaan
demokraattisia mutta jos vaihtoehtona on ajatollahit tai talibaanit ja ääri-islamilaisuus niin omasta puolestani Kaddafit sun muut sheikit sais jatkaa koska niiden poistaminen luo pahan valtatyhjiön ja epävakautta koko alueelle.
Ulkokuntaiset kirjoitti 18.03.2011 - 18:18
Ei tosiaankaan kiinnosta kaupunginjohtaja Kosken ja koripallomies Walan salaiset asiat maailmantilanteen ollessa tässä mallissa.
Oliko tämä kiusaamista rakkaat pikku mussukat? Meneekö tämkin maanlaajuiseen tiedotuksen?
saudikunkulla on rahaa kirjoitti 18.03.2011 - 18:50
ja ikää 87 vuotta. kansaa kosiskelaan hiljaseksi puolen miljoonan uuden kodin rakentamisella ja työttömyyskorvausten nostamisella.
jemenissä yli 30 vuotta vallassa lihonnutta pressa yritetään pois virasta. hinnaksi on tullut jo kymmenien henki.
gaddafi se vaan porskuttaa. hienoja miehiä ovat.
Eikö lähetetä kirjoitti 18.03.2011 - 19:12
tuo Wala rauhaa turvaamaan Libyaan sinne se joutaisi vaikka maalitauluksi,kun se raukka luulee,että politiikkaa johdetaan samallatavalla,kun armeejassa KÄSKYTTÄMÄLLÄ.
Anonyymi kirjoitti 18.03.2011 - 20:40
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Rajuja+yhteenottoja+Syyriassa/1135264716111?ref=rss
Ei vielä U:gissa ongelma kirjoitti 19.03.2011 - 09:49

"Hallitsematon maahanmuutto johtaa miehitykseen"

"Oman kansan hyvinvointi olkoon korkein lakimme"
Anonyymi kirjoitti 19.03.2011 - 11:21
Kauan valtaus kestää nykyvauhtia.

Maahanmuuttajien määrä vaihtelee sen mukaan, arvioidaanko ulkomaalaisten määrää kansalaisuuden, äidinkielen tai syntymämaan perusteella tai näiden yhdistelmänä (Kuvio 1).

Suomi oli pitkään maastamuuttomaa ja täältä lähdettiin muualle työn perässä. 1980-luvulta alkaen maahanmuutto alkoi painottua perheen yhdistämisestä tai pakolaisuudesta johtuviin syihin työperusteisen muuton sijaan. 1990-luvulla tänne muutti vuosittain keskimäärin noin 13 000 henkeä. Maahanmuuttajien määrä alkoi kasvaa 2000-luvulle tultaessa, ja parin viime vuoden aikana meille on muuttanut 25 000–29 000 henkeä vuosittain. (Kuvio 2.)

Maahanmuuton vähäisyyden vuoksi ulkomaalaisten osuus väestöstä on kasvanut hitaasti. Tällä hetkellä ulkomaalaisten osuus koko väestöstä on noin kolme prosenttia. Ulkomaalaisten määrän kasvusta huolimatta Suomessa asuu muihin läntisen Euroopan maihin verrattuna vähiten ulkomaalaisia. (Kuvio 3.)

Ulkomaalaiset ovat keskittyneet suurimpiin kaupunkeihin. Kymmenessä suurimmassa kaupungissa asuu lähes 65 prosenttia kaikista Suomessa asuvista ulkomaalaisista. (Kuvio 4.)

Koonnut Väestöntutkimuslaitos / Anneli Miettinen

Väestöntutkimuslaitos
Väestöliiton Klinikat
Anonyymi kirjoitti 19.03.2011 - 11:35
Mikä mahtaa olla YK:n valinta peruste siinä minkä maan kansalaisia saa tappaa. Nytkin on arabimaiden lisäksi lukuisia maita joissa kansalaisia tapetaan. Onhan se Gaddafi hullumies, mutta miksi muut hullut saavat jatkaa? Hulluista historia usein tekee kansallisia merkkimiehiä. Suomessakin -18 tapettiin taistelujen päättymisen jälkeen monin verroin enemmän ihmisiä kuin Srebrenicassa ja eikä olisi lopetettu ilman Englannin puuttumista tappamiseen ja tappajilla on nyt patsaat ja liputuspäivät.
Anonyymi kirjoitti 19.03.2011 - 13:24
http://yle.fi/uutiset/teemat/kansannousut/2011/03/gaddafi_lannelle_quotkadutte_viela_sotatoimiaquot_2446898.html?origin=rss
Anonyymi kirjoitti 19.03.2011 - 17:11
Turun yli 13 000 maahanmuutajasta noin 70 % elää sosiaalihuollon armoilla. Lisää väkeä on luvassa Somaliasta perheidenyhdistämisohjelman kautta. Arvio noin 10 000 uutta "suomalaista".
Pohdin vaan sitä, että jos nuo lukutaidottomat joskus kotoutuvat, parhaat voivat päästä vanhainkoteihin, mm. työntämään ikääntynyttä Olavi Mäenpäätä rullatuolissa.
No mutta... onhan meillä myös valtava nuorisotyöttömyys, joten lisää vaan kilpailua työmarkkinoille
Muammar Gaiffari kirjoitti 19.03.2011 - 18:11
Turkua taitaa koetella raju työttömyys. Koko maassa 70% maahanmuuttajista käy töissä.
Anonyymi kirjoitti 19.03.2011 - 18:33
gaiffari on yltiöhumanisti, jolla ei ole Turusta mitään tietoja. Seuraavaksi väität, että Suomessa ei ole ulkolaista pimeää työvoimaa! Eikä ainakaan Energiapuiston työmaalla, U:gissa.
Suomen maahanmuttajista monet käyvät töissä, ovat ns. työperäistä maahanmuuttoa.
Muammar Gaiffari kirjoitti 20.03.2011 - 09:33
Pysyn vain asiassa ja oikeassa tiedossa. Eikö Turussa ole työperäistä maahanmuuttoa? Paljon on myös maahanmuuttajissa yrittäjiä jotka työllistävät itsensä lisäksi myös muita maahanmuuttajia. Eikö Turussa heille vuokrata tiloja tai tontteja? Kovin on kaukaa haettu maahanmuuttajan korkeimpana tavoitteena päästä työntämään Mäenpäätä rullatuolissa. Maahanmuuttajissa on hoitoalalla jo hyvinkin korkealle päässeitä, Ugissa mm. sairaalaan johtava lääkäri. Mäenpään yksityisetsivän koulutuksella ei päästä kuin makuuhuoneiden ovista kurkistelemaan ja tuskin anonyymi pääsisisi edes rullatuolia työntelemään. Siihenkin vaaditaan pitkä lähihoitajan koulutus.
Anonyymi kirjoitti 20.03.2011 - 09:41
Näin Japanissa. Mitä tiedämme muiden maiden voimaloista? Ei yhtään mitään.

http://www.taloussanomat.fi/uutiset/2011/03/19/nain-japanin-turmayhtio-on-mokannut-vuodesta-toiseen/20113878/12
Anonyymi kirjoitti 20.03.2011 - 10:21
Mitä enemmän paikkakunnalla on maahanmuuttajia, sitä myönteisemmin heihin suhtaudutaan. Helsingissä, Tampereella ja Turussa on muuhun Suomeen verrattuna eniten maahanmuuttajia,ja suhtautuminen myös positiivisinta. Osa persuista ja muut marginaaliryhmät ovat tietysti eri asia.
Anonyymi kirjoitti 20.03.2011 - 10:41
No tuota, Helsingin seudulla (HS-liite) saattaa mennä 5-6 maahanmuuttokriittistä läpi (ns. Halla-ahon ryhmä). Erään ison ostoskeskuksen edessä heidän ympärillään oli melkein kaikki ohikulkijat, demareiden teltan luona ei yhtään ihmistä. Ja ihmisten kysymykset kulkivat nimenomaan maahanmuuttoteeman ympärillä (seurasin näytelmää itse)

Ei näytä maahanmuuttoon liittyvät ongelmat olevan meillä täällä U:gissa oikein hanskassa. On erinomaisen uskomatonta paskaa, että meitä kohtaa työvoimapula ellemme olisi esim. "ankkurilapsien" ja kaiken siihen liittyvän huijaamisen varassa. Siis hallitsemattoman maahanmuuton etäispäätteenä. Tottakai heitä paljon on töissä, hoitoalallakin, mutta heidän yritystoimintansa on Turunkin seudulla jo ongelma. Niihin ei uskalla mennä välillä verotarkastajat, välillä taas terveystarkastjat. Kun verotarkastaja joskus pääsee papereihin, kuitteja on milloin Etelä-Ranskasta, milloin jostain muualta kaukaa. Ei siis todennettavissa. Se alkaa olla Gaiffari ongelma, se on harmaata taloutta pahimmillaan, eikä perheenjäsenten palkatkaan ole oikein meidän järjestelmämme puitteissa.

Turun yliopiston tutkijat ennustavat Kike Elomaan läpimenoa, ja mahdollisesti myös Mäenpään.Itse uskon jopa Veijon läpimenoon.
Anonyymi kirjoitti 20.03.2011 - 11:17
Eräs eläkkeelle jänyt verotarkastaja sanoi, että oli usein uhkaava ilmapiiri, kun he pyrkivät tarkastukseen näihin maahanmuuttajien paikkoihin. Rasistiksi haukuttiin, eikä ymmärretty mitä verotarkastajat heidän bisneksessään teki.
Johtava terveystarkastaja eräässä isohkossa kaupungissa kertoi ihan samaa.

Ei näistä taida oikein uusiksi Serlachiuksiksi tai Sinebrykoffeikisi tai Finnleysoneiksi olla, vaikka Stefan Wallin sitä yrittää tyrkyttääkin
Anonyymi kirjoitti 20.03.2011 - 11:39
Maahanmuuttajien töissä käynti on eriasia kuin Kiken pääsy eduskuntaan. Mites on nämä kotimaiset yrittäjät eivätkö he fuskaa ja uhkaile tarkastajia. Eikös Turussakin on ollut eräs SMP:n kansanedustaja, tervetstarkastaja joka uhkaili laittavansa yrittäjät liriin ellei tule vaaliavustusta.Muuten mitä sellaisia maahanmuutto asioita ugissa on jotka eivät ole hanskassa? Onhan tietty eräs suulas valtuutettu jonka juuret ovat maahanmuuttaja taustaiset. Sitä ete liene tarkoittanut. Väitteet olis kohtuullista myös perustella.
Anonyymi kirjoitti 20.03.2011 - 11:46
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/Tarkastajat%20v%C3%A4%C3%A4rensiv%C3%A4t%20Fukushiman%20korjausraportteja%20/art-1288377022939.html
Anonyymi kirjoitti 20.03.2011 - 12:21
11:39 kommntaattori puhuu nyt suuta suuremmalla. Et vaan tiedä näistä aioista omakohtaisesti. Kyllä suomalaiset yrittäjät ovat tunnollisia veronmaksajia näiden röyhkimysten rinnalla. Jos SMP:n aikaista Hannu Suhosta tarkoitat, sekään ei pidä paikkaansa. Ulosottomies hän oli ja kai sitä kautta saattoi jonkun panna liriin. Onhan näitä pinnareita aina suomalaissakin ollut. Uudessakaupungissa ei kai sentään.


Anonyymi kirjoitti 20.03.2011 - 12:43
Josko nää maahanmuuttaja yrittäjät niin kovasti pelottavat suomalaisia tarkastajia niin eikö Omar Mäenpää vois mennä mukaan? Vai joko hän on rullatuolissa somali lähihoitajan ja suomalaisen yhteiskunnan vaivoina. Kyllä vaan pitää tän silloisen terveystarkastajan puuhat paikkansa. Voi vaikka tarkistaa oikeuden pöytäkirjoista.
sivusta seurannut kirjoitti 20.03.2011 - 17:56
kyllä kyseinen herra taisi olla terveyslautakunnan puheenjohtaja, jos oikein tarkkoja ollaan. Ja valitettavasti nämä maahanmuuttajat ovat vaiettu uhka monissa virastoissa. Ei nyt kannattaisi vähätellä ja olla ylimielinen, jos sattuu oldemaan täältä pumpulitehtaan unelmakaupungista, jossa ei mitään ongelmia vielä ole. Paitsi tietysti taloudelliset ongelmat, vaikka elinkeinopolitiikka on Suomen parasta.
Anonyymi kirjoitti 20.03.2011 - 17:58
esimerkiksi Turussa on pahoinpidelty naispuolisia lääkäreitä---
Anonyymi kirjoitti 20.03.2011 - 18:08
http://www.iltalehti.fi/libyankriisi/201103200144719_lc.shtml

ei huolta koska tällä taataan epävarmuutta maailmaan taas muutamaksi vuodeksi tästä eteenpäin.
Anonyymi kirjoitti 20.03.2011 - 18:57
Saatto olla pjkin, mutta kyllä hän kiristi terveystarkastajana. Mulla on sukulainen ensiavussa eikä hänellä ole ollut ongelmia maahanmuuttajien kanssa vaan suomalaisten.
Anonyymi kirjoitti 20.03.2011 - 19:13
Taitavat olla aika kiristäjiä jo monessa polvessa noi persut. Eikös siellä ugissakin ole semmoinen juttu tutkinnassa.
Anonyymi kirjoitti 20.03.2011 - 19:20
No annanpa olla nämä maahanmuuttoasiat vasemmistolaisessa blogissa, tietämättömyyden kyllä ymmärrän, mutta en puupäisyyttä.
Anonyymi kirjoitti 20.03.2011 - 20:10
Annetaan olla. Kyllä noiden puupää persujen huippu on ohi ja aletaan tulla takaisin normaaliin asioiden hoitoon.
Anonyymi kirjoitti 20.03.2011 - 20:30
joo, on puupäitä persuissa(kin)
Mulla Turussa kirjoitti 20.03.2011 - 23:21
Mulla Turussa on myös sukulainen TK:ssa ja kertoo usein olevan vaikeuksia maahanmuuttajien kanssa.
Anonyymi kirjoitti 21.03.2011 - 00:17
On selvä tosiasia kaikkien maahahanmuutajien kanssa ei ole vaikeuksia.Voiko sen yleistää???.
Onko pienellä suomella siihen varaa???
Jotenkin ei ole varaa, jos vanhuksilta ruvetaan jo perimämään maksua toisten lahjoittamista kuntolaitteista.
Pyydetään nimellistä summaa 1000 euroo, että saatais joillekin jotain vähän edes hyvää, niin selitykseksi löytyy ei ollut budjetoitu, ja toisaalta määrärahat menee yli, että rotisee joita ei ole myös budjetoitu.
Politikot hävetkää???
Anonyymi kirjoitti 21.03.2011 - 00:23
ketä on päättänyt periä kuntolaitteista maksua? vastatkaa jos joku tietää. tämä tuntuu niin omituiselta jutulta ollakseen totta.
Anonyymi kirjoitti 21.03.2011 - 06:31
Sosiaali ltk on hyväksynyt yksimielisesti alla olevan Heiniön esityksen.


Tulojen lisäys Sakunkulman päiväkeskukseen
20.000 euroa
Muammar Gaiffari kirjoitti 21.03.2011 - 09:13
Entäs toisinpäin. Jos jonkun maahanmuuttajan kanssa on vaikeuksia, tarkoittaako se kaikkien olevan hankalia. Eiköhän me ihmiset olla rotuun katsomatta persoonia. Pitäisikö laskea suhde kummat on lääkärillä hankalalampia suomalaiset vai somalit tai muut maahanmuuttajat. Kyllä suomalaisetkin käyttäytyvät väkivaltaisesti, huorittelevat, sylkevät päälle, haisevat tunkiolta, alushousut ovat pissankovettamat jne.
Anonyymi kirjoitti 21.03.2011 - 09:16
Valittiinko Libya iskunkohteeksi siksi, että Gaddafi soittaa suutaan länsimaille. Kapinallisia tapetaan Bahrainissa, Jemenissä jne suurin joukoin. Lännessä ei puhuta mitään kapinallisten tukemisesta.

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/Bahrainin%20kuningas%20T%C3%A4m%C3%A4%20on%20ulkomaiden%20salajuoni/art-1288377151836.html
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Viimeksi luetut

Tällä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.

Åsa Schwartz: NefilitHymyHymyHymy

Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.

James Pattersson: Pahan  kidassaHuuto

Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.

Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesäJalka suussaJalka suussaJalka suussa

Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.

Vikas Swarup: Syyllisten seurueNolostunutNolostunutNolostunut

Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.

Wilbur Smith: Vaaran vesilläKlink Klink (raha)

Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.

 

Yhdistykset
Laskuri