Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.

Esa Kaitila

Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.

Paperiliitto

Alf Rehn

Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.

Turun Sanomat



Roope Lipasti

Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.

TS Extra

Jälkimaku

VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.

Turun Sanomat

Jälkimaku

Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.

Turun Sanomat

Kommuunisti

Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.

Keva




 

02.04.2011 - 16:02

 Suunnitellessamme Sannan vaalikampanjaa, Sanna kertoi tuntevansa Mikko Perkoilan. Siitä sitten päätettiin järjestää toritilaisuus, jossa Mikko Perkoila esiintyisi. Tänään se sitten oli. Kansaa oli mukavasti. Ilmoittelu olisi pitänyt ehkä olla runsaampaa. Monet nuoremmat eivät tunteneet Mikkoa, mutta kehua tuli ja Mikon meriittiä kun tuli kerrottua niin huomattattiin ettei Mikko nyt ole jäänyt suureltakaan yleisöltä huomaamatta. Viimet vuodet on tosin ollut hiljaisempaa. 

Mukavasti se sujuu Sannankin kampanja. Meidän resurssit eivät ole niin suuret, mutta seuraaviin vaaleihin tulee nimeä. Samoin Vasemmistoliiton julkisuuskuvakin muuttuu nuorekkaammaksi. Meillä on hyvä puheenjohtaja Paavo Arhinmäessä. Hän pärjää erinomaisesti vaalikeskusteluissa. Niissä joihin pääsee. Oudosti nyt gallupien mukaan valitaan tv-esiintyjät. Aina ennen valinnat on tehty vaalien mukaan. Ehkä vaalit lopetetaan ja valinnat tehdään gallupeilla. 

Vassarien julkisuuskuva on vielä -70-80 luvulta vaikka puolue on sen jälkeen uudistunut kokonaan. Varsinais-Suomessa saattavat meidän ehdokkaat olla keski-iältään jopa nuorimmat. He eivät enää edes tiedä noita ikivanhoja tapahtumia, joita monet edelleen heittelevät niinkuin niillä olisi jotain tekemistä nykypäivän kanssa. Ei muistakaan puolueista enää muistella Honka-liittoja ja Pientalonpoikien puoluetta. 

Ehkä nyt Sannat, Paavot ja Mirkat saavat ihmiset siirtymään menneisyydestä nykyisyyteen. En tiedä muun maan tuntoja, mutta kyllä U:kissa ainakin Vassarit voivat lähteä hyvillä mielin vaaleihin. 

Harto Forss kirjoitti 02.04.2011 - 16:34
En ole vielä käynyt tässä kuussa pankkiautomaatilla, mutta alla olevasta uutisesta poiketen eräs kertoi menettäneensä 480€ lahjoituksena, jota ei ollut tarkoittanut.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011040113473812_uu.shtml
Anonyymi kirjoitti 02.04.2011 - 18:07
Onneksi olkoon vaan Vassareille ! Kai olet Forss seurannut minkälaisia sotahulluja Kokoomus ja RKP tuo julkisuuteen. Vanha ämmä selittää Tv:ssä, että Suomen pitäisi lähettää Hornetteja Libyaan!
Voiko nuo raharikkaat enää enempää olla pois todellisuudesta?
Jo tällaisten hullujen takia toivon menestystä vasemmistoliitolle.
Jorma Aaltonen kirjoitti 02.04.2011 - 18:11
Hornetit taitaisivat porvarihallituksen puolesta lentää vaikka Norsunluurannikolle ellei olisi vaalikamppailu päällä.
Mitähän tuollaisen Hornetin kulut tunnissa mahtaa olla ?

Suomessa taitaa olla noin 20 hornetia? Ruotsissa "Griippeneitä" on varmaan jo ruostumiseen saakka, koska itse niitä tekevät. Hyviä "kamigaze" koneita.
Harto Forss kirjoitti 02.04.2011 - 19:47
Kyllä huomattu on. Uskomatonta miten kovapäisiä jotkut on. Esimerkkejä löytyy lähihistoriasta Vietnamista, Afganistanista, Irakiin mitä siitä seuraa, kun sekaannutaan maan sisäisiin asioihin. Nyt Libyan suhteen tunnutaan jarruja lyötävän päälle joka puolella ensi innostuksen käännyttyä ajattelun puolelle. Eihän kukaan tiedä millaista porukkaa kapinalliset on. Alkaako tappaminen niiden päästyä niskanpäälle. Keiden kanssa he aikovat kaveerata, miten maataan hallita jne. Perustetaanko maa täyteen koraanikouluja? Lipponen kävi aikoinaan kertomassa Amerikassa "Lyökää vaan Irak matalaksi, kyllä me sitten jälleenrakennusta maksetaan". Tämä sama henki on nostamassa päätään vaikka ei Hornetteja lähetetäkkään.
Tämä Suomen homma kirjoitti 02.04.2011 - 20:18
alkaa olla,kun 20-30 luvulla silloinvain porvarit paukutteli sontaluukkun ovea nyt lähdetään jo oikein toiselle manterelle uhoamaan.
Anonyymi kirjoitti 02.04.2011 - 20:24
Kyllä tätä pohjoisafrikan liikehdintää jostain
johdetaan,onko kyseessä äärimuslimit tai Osama Bin Laden kuten myös väitetään se ehkä selviää myöhemmin,toivottavasti ei sillä uusia taliban maita ei
todellakaan saa syntyä.
Taloussanomat kirjoitti 03.04.2011 - 08:09
kirjoittaa eläkeiästä todellisen työssäkävijän eläköitymisikä on korkeampi mitä politiikot julkisesti valehtelevat.Tutkitut tilastot kertovat aivan muuta kannaat käydä lukemassa.
Anonyymi kirjoitti 03.04.2011 - 11:14
Ei siinä voi menettää kuin korkeintaan 1 euron, jos on niin dementoitunut, ettei osaa lukea? vai yrittikö nostoa 480 kertaa? Muuten on ihan ääliömäistä, että kerjuu ulottuu jo pankkiautomaatteihin. kyllä meitä kaikella tavalla kus...taan.
Harto Forss kirjoitti 03.04.2011 - 12:24
Tänään kävin minäkin ekan kerran automaatilla ja eikä siinä enempää euroa voi menettää. Täytyy kysyä kaverilta miten on menetellyt? 2 kertaa kertoi 240:n euron menneen ja vasta 3:lla kerralla kertoi itse saaneensa rahat.
Siirsin harto Forssin blogiin Aleasanomien kommenti kirjoitti 03.04.2011 - 15:09
Mitä mieltä on Kh:n jäsen?

"Kuinka kauan Tontonmäen taloja lämmitetään tyhjänpanttina? Siinä olisi oivallinen asuinkohde vaikka kurdiperheille. kaupungin omistama yhtiö ja kaikki!
Olkaa nyt solidaarisia, ainakin joistakin kommenteista kävi ilmi "suuri sydän".
Valtio maksaa kolme vuotta maahanmuuttajien (siis sossuasiakkaiden) vuokrat ja Kosken luomilla työpaikoilla heidät ehtii integroimaan kaupungin kasvavaan asujaimistoon!"
Harto Forss kirjoitti 03.04.2011 - 16:49
Kyllä niitä taloja pitää lämmittää ainakin vuosia. Muutenhan ne pilaantuvat nopeasti. En tunne ollenkaan maahanmuuttajien vuokratukea. Olettaisin siinä olevan rajoittavia tekijöitä kuten huoneiston pinta-ala, vuokran suuruus ja ehkä jotain muutakin. Enkä tunne olevani Tontonmäestä ensisijaisessa vastuussa. Odotan esityksiä taloyhtiön hallitukselta ja niiltä jotka kannattivat talojen rakentamista. Tietenkin jotain pitää alkaa piankin tekemään ja elleivät ensisijaisessa vastuussa olevat tee niin sitten pitää alkaa miettimään.
Anonyymi kirjoitti 03.04.2011 - 17:32
Ei niillä taloilla yleensä kolmen vuoden mamujen asumisen jälkeen mitään teekkään,ne on ruokottomassa kunnossa,eikä ne kustannukset rajoitu pelkkään vuokraan,ruotsalaiset koettaa syyttää ongelmiaan tänne kun tilanne käynyt sietämättömäksi ja
valtion velka kasvanut 1400 miljardiin kruunuun,ja nyt pitäisi meidän tehdä sama virhe,ei kiitos.
Anonyymi kirjoitti 03.04.2011 - 17:33
Sinähän vastustit hanketta, totta. Halusin siirtää siksi tuon kommentin blogiisi, että tuolle kummalliselle projektille tulisi näkyvyttä. Muualla tuollaista päätöstä tutkisi jo... en nyt viitsi sanoa
Anonyymi kirjoitti 03.04.2011 - 17:58
Oli tuo Tontonmäki niin typerä homma, että eikö sitä ajaneita saisi jo henkilökohtaiseen vastuuseen?
Anonyymi kirjoitti 03.04.2011 - 18:36
On toi kummaa pelottelua maahanmuuttajilla. Ajetaan kai persujen vaalivoittoa. Katotaas vaalien jälkeen tapahtuuko jotain. Aborttikiellon ja uusien atomivoimaloiden lisäksi. Niitähän Soini ajaa.
Anonyymi kirjoitti 03.04.2011 - 18:50
Mitä pelottelua maahanmuutajilla? Ehdotettiin tyhjiin kämppiin maahanmuuttajia joita riittää.
Mitä anonyymi(18:36) sitten pelkää? Etkö ole oikein humaani?
Anonyymi kirjoitti 03.04.2011 - 22:33
Kenen etu oli, että Tontonmäen talot rakennettiin? Ei ainakaan veronmaksajien, siitä olen varma. Kenen idea oli alunperin talojen rakentaminen, olisi hauska tietää?
Anonyymi kirjoitti 03.04.2011 - 23:13
kenellä tässä kaupungissa nyt niitä ideoita on ollut, eikö tuo nyt ole päivänselvää.
En ole ainakaan havainnut, että Kh olsi itse itselleen esitellyt asioita. he vaan siunaavat niin kuin pappi siunaa avioliitoja, moneenkin kertaan ja monelle, jos eroja tulee.
Harto Forss kirjoitti 04.04.2011 - 05:13
Tontonmäen rakentaminen lähti liikkeelle demareiden aloitteesta. Kyllä monesti asiat lähtevät liikkeelle keskustelujen pohjalta, kuten on tänäänkin valtuuston iltakoulu ideointi tilaisuus. Tärkeiden asioiden tullessa päätettäväksi, on niistä jo monet kerrat keskusteltu. Vähemmän tärkeät saattavat tulla suoraan virkamies valmistelusta.
Anonyymi kirjoitti 04.04.2011 - 08:18
Demareilla on oikein mieligrynderikin kaupungissa. On se kaupunginjohtajakin demaritaustainen. Eikä nyt ehkä pidä kynttiläänsä vakan alla niissä ideointipalavereissa.
Ei ole oikein sitä tyyppiä. Kovin annoit nyt myönteisen kuvan poliitikkojen vaikiutusvallasta.
Tässä kysymyksessä meni kyllä oikeaan osoitteeseen. Mutta kuka mahtoi vaikuttaa demareihin
Anonyymi kirjoitti 04.04.2011 - 09:34
Tarkemmin Demarien Seppo Lamberg teki talojen rakentamisesta Tontonmäelle aloitteen. Sitä sitten muut demarit junttasivat ja loppasivat ja siellä ne nyt sitte seisovat tyhjänpanttina. Eikä viisastuttu olla. Veneveistämön tonttia sama jengi vie taustalla eteenpäin niin, että pois alta risut ja männynkäpyt.
Anonyymi kirjoitti 04.04.2011 - 09:40
USA nosti aikoinaan Saddam Husseinin valtaan. Onkohan samanlainen erehdys menossa Libyassa. Miksi ei lähdetä suojelemaan Jemenin kapinallisia? Siellä niitä tapetaan kuin kärpäsiä.
Anonyymi kirjoitti 04.04.2011 - 09:53
Melkoset tappajaiset on menossa Norsunluurannikollakin. Miksei sinne mennä? Eikö siellä ole öljyä?
Anonyymi kirjoitti 04.04.2011 - 10:56
On sitte pikkufyrereitä tai isoja niin aina tulee vaikeuksia.
Anonyymi kirjoitti 04.04.2011 - 11:20
Mutta kuka syötti ajatuksen taloista Lambergille???Oliko S.Lamberg vain " välikäsi" ?
Anonyymi kirjoitti 04.04.2011 - 12:09
turha on yhtä miestä syyttä kun valtuuston enemmistö on asian jo siunannut. siellä niitä on yli puoluerajojen. jopa persuja oli takaamassa tontonmäen lainoja.
Anonyymi kirjoitti 04.04.2011 - 12:22
Aloitteen tekijää on kysytty, ei perässäjuoksijoita. Se on aina se sama lössi.
Anonyymi kirjoitti 04.04.2011 - 12:25
Teksti tv kirjoittaa perusuomalaisten vaikea löytää yhteisiä näkemyksiä kokoomuksen kanssa.
Miksei se voisi olla toiste päin kokoomuksen vaikea löytää yhteisiä näkemyksiä perussuomalaisten kanssa.
Tällä perusteella kokomus ja perussuomailet ei sovi samaan hallitukseen.
Huono vaihtoehto on demarit ja koomus samassa hallituksessa, se on jo historiassa nähty mitä siitää seuraa tulon siirtoja rikkaille lisää.
Esim:omaisuusveron poisto.
Taitaisi olla paras vaihtoehto hallitukseen keskusta perussuomalaiset, demarit ja vasemistoliitto.
Anonyymi kirjoitti 04.04.2011 - 12:37
Samaa mieltä eikä mitään ruattalaisia ja vihjasia.
Anonyymi kirjoitti 04.04.2011 - 12:57
Tämä Lamberg taitaa istua siinä tontonmäen hallituksessa myös. Täytyykin muistaa kunnallisvaaleissa, tämä on tavallaan uutinenkin, että kaupunginjohtajan takanakin on vielä vaikutusvaltainen "harmaa eminenssi".

Ei vaiskaan, pikemminkin sylkykuppi
Iso-Arska kirjoitti 04.04.2011 - 13:01
Älkkä ny ruttalaisia mollatko. Se on ainoa puolue, joka kaikissa näissä myllerryksissä on pitänyt aatteensa puhtaana!
Anonyymi kirjoitti 04.04.2011 - 21:00
Rkp.läiset on ruotsin valtion edunvalvojia suomessa,
perk..n maanpettureita,teloitusriviin vaan niin tämä maakin on parempi paikka elää.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Viimeksi luetut

Tällä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.

Åsa Schwartz: NefilitHymyHymyHymy

Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.

James Pattersson: Pahan  kidassaHuuto

Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.

Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesäJalka suussaJalka suussaJalka suussa

Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.

Vikas Swarup: Syyllisten seurueNolostunutNolostunutNolostunut

Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.

Wilbur Smith: Vaaran vesilläKlink Klink (raha)

Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.

 

Yhdistykset
Laskuri