Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.

Esa Kaitila

Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.

Paperiliitto

Alf Rehn

Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.

Turun Sanomat



Roope Lipasti

Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.

TS Extra

Jälkimaku

VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.

Turun Sanomat

Jälkimaku

Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.

Turun Sanomat

Kommuunisti

Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.

Keva




 

04.04.2011 - 20:42

 Taas sitä siirtyi 1 valtuuston kokous historiaan. Eka keskusteluttanut ja äänestyttänyt asia oli Ars Aarraksen myynti. Valkonen esitti asian palauttamista, mutta jäi ilman kannatusta. Tähtinen Valkosen kannattamana esitti Haapaniemen koulun erillisen tontin myymistä. Sellaista ei esitetty myytäväksi. Kj:n tulkinnan mukaan tontti voitaisiin silti myydä. Tuntui peräti oudolta. Minulla on ollut sellainen käsitys, että valtuustossa voidaan tehdä päätöksiä vain hallituksen esityksestä. Toki erilaisia päätöksiä voidaan tehdä mitä hallitus esittää. Nyt ei ollut tästä mitään esitystä ja silti olisi voitu päättää. Nyt on kyllä sormi suussa. Tosin ei myyty äänin 35-7 ja 1 tyhjä.

Varikolle päätettiin ostaa 2 autoa ja koulutusltk:n varajäseneksi valittiin Mari Sonkki-Luukkala. Pari aloitetta merkittiin tiedoksi ja sitten tekemästäni valtuuston kokousten televisioinnista äänesteltiin. Valkeinen esitti Haapasalon kannattamana televisioinnin aloittamista sitten, kun kaupungin talous on pysyvästi kunnossa. Toisin sanoen ei ilmoisna ikinä televisioida. Tulee menemään kauan ennenkuin talous on kunnossa ja pysyvästi ei koskaan. Siltarumpu politiikot eivät halua puheitaan kaupunkilaisten tietoon. Tähtinen esitti, että televisiointi kilpailutetaan tai televisiointi tallenetaan kaupungin sivuille. Tässäkin esityksessä oli niin paljon epäselvyyttä, että minusta asian palautus uudelleen valmisteltavaksi olisi ollut oikeampi vaihtoehto. Tämä valtuustokausi on ollut jatkuvaa uuden oppimista ja jatkuu näköjään edelleen. Voidaan päättä asia vaikka ei tiedetä mitä päätetään. Tähtinen voitti Valkeisen äänin 18-16, tyhjiä 7. Lopullisessa äänestyksessä Tähtinen voitti listan 22-20, 1 poissa.

Sitten vielä tarinoitiin Lohimiehen aloitteesta kuntalisästä. Sanna Loven esitti asian palauttamista uudelleen valmisteluun. Valkonen kannatti. Äänin 27-16 hyväksyttiin listan esitys asian siirtämisestä tulevaan talousarvio käsittelyyn. Kokouksen päätteeksi Junkola-Lehtonen teki asiasta uuden aloitteen. Tämäkin käytäntö on tullut vaalikaudella. Ellei aloitetta hyväksytä tehdään uusi ja ellei vieläkään onnista niin tehdään oikaisuvaatimus. Aiemmin Jukka Hakalalla oli tämä sama käytäntö. Samoja hänen tekemiään aloitteita käsiteltiin vuosikausia aina uudelleen ja uudelleen.

Sitten tehtiin vielä aloitteita. Olli Laivo esitti Kalannin kaavoja tehtävän yhdessä asukkaiden kanssa ja Rautian liikenteen korjausta. Haapasalo esitti musiikkiluokkalaisten kuljetusta kaupungin kustannuksella. Minä tein aloitteen Sakunkulman kuntosalin käyttömaksun poistamisesta. Junkola.Lehtosen aloitteen jo kerroinkin.

 

Maalaisjärki kirjoitti 04.04.2011 - 22:06
"Tähtinen esitti, että televisiointi kilpailutetaan tai televisiointi tallenetaan kaupungin sivuille"

Eihän tämä ole liikaa vaadittu, eihän ?

Anonyymi kirjoitti 04.04.2011 - 22:27
Julkisuushakuista touhua. Kaverit haluaa päästä televisioon. Valtuuston kokoukset pitkittyisivät ja kokouspalkkiot kasvaisivat.
Valtuutettu kirjoitti 05.04.2011 - 08:31
Valtuutettu Valkonen selostaa oman näkemyksensä eilisestä kokouksesta. Tulkinta on niin outo etten ainakaan minä ole kyseisessä kokouksessa ollut mukana.
Anonyymi kirjoitti 05.04.2011 - 08:51
Kokous oli todella sekava. Yleensä asia josta ei mitään tiedetä palautetaan uudelleen valmisteltavaksi. Kuinka moni tiesi millä hinnalla Haapaniemen tontti olisi pitänyt myydä? Millainen on tontti kooltaan jne. Televisioinnin voittanut esitys oli samanlainen. Aloitteiden jatkuva toisto on epäluottamuslause demokratialle. Eikö hyväksytä enemmistön päätöksiä? Siirrytäänkö vähemmistön diktatuuriin?
Anonyymi kirjoitti 05.04.2011 - 08:52
Ei ihme, koska hän selostaa iltakoulua. Et siis ollut siellä?
Alte kamerade kirjoitti 05.04.2011 - 11:43
Estettiinkö tontin myynti, myytiin arvopaikalla oleva rakennus pilkkahintaa ja edistykselliselle aloitteelle ei annettu arvoa hallituksen iltakoulussa? Sen sijaan kehuskellaan, että konsultti oli samaa mieltä vaikka ei olla ymmärretty taloustilanteesta mitään. Ihmetelty onko talous huonossa jamassa ja yritetty estää kaikki rakenteelliset muutokset ja yritetty lisätä menoja kutunjuustohallilla, uudella tekonurmikentällä jne.
Anonyymi kirjoitti 05.04.2011 - 11:47
Eiköhän televisiointia vastusteta siksi, että istutaan puhumattomina vuodesta toiseen eikä sitä haluta tulevan äänestäjien tietoon.
Anonyymi kirjoitti 05.04.2011 - 12:55
Niin, ja jos vero rahoja käytetään televisioinnin järjestämiseksi, niin sitten sen täytyy tasapuolisuuden nimissä näkyä myös esim. Kalannissa, Pyhämaassa ja Lokalahdella, eikä ainoastaan kantakaupungissa.
Harto Forss kirjoitti 05.04.2011 - 13:33
Niin se olisi näkynytkin. Ehkä se olikin sitten pääasiallinen syy vastustaa. Tähän asti on kerrottu koko kylälle lähdettävän kaupungin asioita päättämään ja nyt ne kyläiset olisivat nähneet, että ainoa mitä sanotaan on, paikalla. Sekin kysyttäessä.
Anonyymi kirjoitti 05.04.2011 - 15:24
Televisiointi käyntiin mahdollimman pian,se kuuluu demokratiaan avointa peliä
Harto Forss kirjoitti 05.04.2011 - 16:41
Pahaa pelkään ettei tule kovinkaan pian käynnistymään. Valtuuston päätös oli niin sekava, että valmistelu tulee taatusti venymään.
kaapeli kirjoitti 05.04.2011 - 17:13
eikö siellä kaapelitalouskissa olisi näkynyt kokous suorana ja joskus myöhemmin netissä tallennuksena muualla.
Harto Forss kirjoitti 05.04.2011 - 17:20
En ole asiantuntija, mutta minun käsittääkseni päätösesitys tarkoitti sitä, että kokous olisi näkynyt suorana kaapelissa ja Kalantiväylällä ja myöhemmin taltioituna kaupungin sivuilla.
Alte Kamerade kirjoitti 05.04.2011 - 17:26
Eikös Tähtinen ole hallituksen jäsenenä ollut käsittelemässä viime syksynä tämän asian valmistelua ja persujen edustaja hyväksyi hallituksessa päätösesityksen. Mistäs nyt tämmönen asian hyllytys esitys tuli. Eikös olisi pitänyt esittää palautusta ja eikös ollut jäävi tekemään tarjouksia valtuuston kokouksessa. Törkeää on myös valtuutetun käyttää virallisessa kokouksessa v alkuisia sanoja. Pj:ltä oli jälleen pallo täysin hukassa.
Olli kirjoitti 05.04.2011 - 18:54
Rahat kameraan ja atk-laitteistoon on nyt olemassa. Viedosaitti ei kaupungin sivuille paljon maksa. Ammattilainen hoitaa sinne suoran lähetyksen vaikka seuraavasta valtuuston kokouksesta. Kaupunki tukemaan yritteliäisyyttä, ei kerjäämään rahat kourassa lähetykset lopettanutta yritystä takaisin!
Harto Forss kirjoitti 05.04.2011 - 21:11
Odottaisin kyllä ensin tarkistettua pöytäkirjaa ennen kuin esittäisin kannanottoja.
Joillakin valtuutetuilta kirjoitti 05.04.2011 - 21:24
on yläpäässä oleva lamppu totaalisesti ollut pitemmän aikaa pimeänä.
Gaddafi kirjoitti 05.04.2011 - 21:34
Niin on. Ei millään tunnu olevan mitään väliä. Jos ei osaa hyviä tapoja, niin pj on oikeus ja velvollisuus hallita kokousta. Onko kj:kin jo alistunut, ei puuttunut milläänlailla laittomuuksiinkaan. Hallituksen velvollisuus on valvoa valtuuston päätöksentekoa. Puuttuuko mitenkään vai ollaanko jo joka puolella alistuttu terrorismiin.
Anonyymi kirjoitti 05.04.2011 - 22:11
"hallituksen velvollisuus on valvoa valtuuston päätöksentekoa" siinäpä on kiteytetty hölmöys. voisihan jatkaa että "ja KJ:n velvollisuus on valvoa hallituksen päätöksiä" niin jopa olis täydellistä
Anonyymi kirjoitti 05.04.2011 - 22:19
Olisi mukava tietää kuka tämä ääliö "Gaddafi" on? kovin on kiinnostunut "hyvistä tavoista" ja terroristeja vaan joka puolella.
Älä nyt idiootti vaan kuvittele, että kaupunginjohtaja olisi alistunut. Miehellä on tässä konsernissa niin paljon valtaa, että häntä ei uskalleta edes ajatella erottaa.
Iso-Arska kirjoitti 05.04.2011 - 22:23
On tuo "Gaddafi sen verran asioita seurannut, että saattaa kuulua enemmistövaltuutettuihin. En yhtään ihmettelisi, että heidän joukossaan luultaisiin kaupunginhallituksen olevan valtuuston yläpuolella.
Anonyymi kirjoitti 06.04.2011 - 00:50
Kattokaapas mitä sanoo kuntalaki. Hallitus valvoo valtuuston päätösten laillisuutta.
Anonyymi kirjoitti 06.04.2011 - 00:52
23§
Kunnanhallitus
Kunnanhallitus vastaa kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta sekä valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Kunnanhallitus valvoo kunnan etua ja, jollei johtosäännössä toisin määrätä, edustaa kuntaa ja käyttää sen puhevaltaa.
Anonyymi kirjoitti 06.04.2011 - 08:21
siis valtuuston päätösten LAILLISUUDEN valvonnasta! Ei "valvoo valtuuston päätöksen tekoa"
Anonyymi kirjoitti 06.04.2011 - 08:31
Valvontaa riittää. Pelleosastolta tulee esityksiä jotka ei ole mahdollista toteuttaa lakien ja sääntöjen perusteella. Sitte blogeissa korostetaan omia sanomisia. Kuten tän osaston liitännäinen omassa blogissaan viimeksi kovasti korostaa vaikka ei ole tainnut ikinä kuullakkaan semmosesta kuin pakkohoitolaki. Suomessa viranomaiset noudattavat lakia. Diktatuureissa suljetaan ihmisiä mielisaaloihin mielivaltaisten päätösten perusteella.
Ulkopuoleta seuraava (ei Persu) kirjoitti 06.04.2011 - 11:02
Uudesskaupungin tyhmempien luottamusmiesten keskuudessa on tullut tavaksi siteerata toimittaja Huittisen letkautusta "pelleosasto".
Kyseinen toimittaja on moneen kertaan saatu kiinni oman osaamisensa tasosta, joten kannattaisi joskus tutkia tarkemmin mitä esimerkiksi Tähtinen tai Aaltonen sanoo.
Ei se taida useinkaan olla "pelleilyä" vaikka ainakin Tähtinen on myös hhumorimiehiä.

Sanna Loven, jota arvostan ja taidan äänestääkin, otta ihmiset ihmisinä. Tällä palstalla haukutaan ihmisiä välillä pää punaisena, vaikka ei ole olliut alkeellistakaan ymmärrystä jonkun toisen tarkoittamasta asiasta. Mutta täällähän ei kiusta, eihän?
Anonyymi kirjoitti 06.04.2011 - 11:34
äänestän persuja ihan vittuilun vuoksi ja samalla tulee muistutus isoille puolueille.
Anonyymi kirjoitti 06.04.2011 - 13:20
Ihan vittuilun vuosi äänestää, mitään älyllistä siinä ei voi olla.
Anonyymi kirjoitti 06.04.2011 - 14:20
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=20110469037&ext=rss
Anonyymi kirjoitti 06.04.2011 - 14:34
ns. Baumolin tauti = William Baumol totesi 1968, että tuottavuuden parantaminen ihmistyöhön perustuvilla aloilla on vaikeaa tai jopa mahdotonta. Mozartin jousikvarteton soittamiseen tarvittiin neljä soittajaa 200 vuotta sitten, kuten myös tänä päivänä. Työn tuottavuus ei tässä tapauksessa ole noussut. Korkeintaan nykymuusikot voivat soittaa kvarteton hieman nopeammin.
älyllinen äänestäjä kirjoitti 06.04.2011 - 14:46
äänestää niin kun ennenkin samoja vanhoja textarisyntärimiehiä. otetaan lisää velkaa ja nostetaan veroja ja laitetaan meitin mukulat maksamaan meitin saamattomuus. siinä ideaa ja älyllisyyttä äänestämiselle.
Baumolin tauti? kirjoitti 06.04.2011 - 16:59
Eihän tässä lisää tuottavuutta haeta? Kuten Laesterä totesi 2002 täällä oli kaikki kunnossa, jopa hienosti. Nyt Mozartin jousikvartettoa soittaa oktetti,roudareitakin tarvitaan toinen mokoma, kiitos vuosituhannen alun rautarouvamme ja KTV/SDP:n.
Anonyymi kirjoitti 06.04.2011 - 17:59
Josko arvostelijoilla on keino talouden hoitamiseksi niin sen voisi esittää. Ei taatusti kukaan vastusta mikäli siinä on jotain todellista ja järkevää. Jonkun tonttikaupan siirto kuukaudella ei vaikuta hyttesenpissan vertaa.
Harto Forss kirjoitti 06.04.2011 - 18:02
Tällainen selvitys on julkaistu tänään. Ei kai yllätä ketään.


Selvityksen mukaan kokoomus kasvattaisi käytettävissä olevaa tuloa kaikkein eniten ylemmässä keskiluokassa. Arvonlisäveroprosentin nosto kahdella prosenttiyksiköllä pienentää pienituloisimman kymmenyksen käytettävissä olevia tuloja yli 1,4 prosenttia ja suurituloisimman kymmenyksen tuloja 0,7 prosenttia.

Käytettävissä olevat tulot leikkautuisivat seitsemässä alimmassa ja lisääntyisivät kolmessa ylimmässä kymmenyksessä. Kokoomuksen malli on selvästi regressiivinen, eli veroaste alenee verotettavan tulon kasvaessa.
harmaa emiiri kirjoitti 06.04.2011 - 18:24
Hurraa sille ajatukselle. Äänestäkäähän vaan se miehen äänellä varustettu Mikki Hiiri kalifiksi kalifin paikalle niin eivät leipäjonot siitä ainakaan lyhene.
Anonyymi kirjoitti 06.04.2011 - 20:41
Sellasiakin pienituloisia on jotka äänestää kokoomusta. Onko ottaluun takana toimintaa?
harmaa emiiri kirjoitti 06.04.2011 - 22:06
Ihan alustuksen aiheena toimineesta valtuustosta huomio, toivottavasti tuo aloite Ketunkalliontien ja rautakaupan alueen liikenteen järjestelyistä saa tuulta alleen, allekirjoittaneita ainakin löytyy kohtuullisesti. Etenkin raskaan liikenteen tarpeet taisivat tulla tyystin unohdetuiksi viimeisessä Ketunkalliontien restauroinnissa tai sitten ainakin talven ja sen oheisvaikutteiden vaikutus unohtui tyystin.
Harto Forss kirjoitti 07.04.2011 - 08:14
Niin taisi käydä kuin edellisessä kommentissa todetaan. Toisaalta tilaa on rautakaupalle kovin vähän. Onko tilanteen korjaamiseen muuta konstia kuin pienentää ennestään ahdasta rautakaupantonttia. Toinen paikka on mielestäni Ketunkalliontieltä Tarjoustaloon lähtevä tie. Kulmia pitäisi loiventaa ja tietä leventää. Otin tämän viimeksikin esiin, mutta kannatusta ei tullut.
Niin siinä kirjoitti 07.04.2011 - 10:23
yleensä käy jos katusuunnitelmat tehdään Tampereella eikä kukaan käy tutustumassa rakennettavaan alueeseen paikanpäällä.Kaupungilta yleensä löytyy ekuja susiensa korjaamiseen
Ajattelija kirjoitti 07.04.2011 - 11:33
Nyt viimeistään pitäisi siis aloittaa kunnolla koko Ketunkallion tien suunnittelukorjaus: ensin kyselyt tien varren kiinteistöille parannusehdotuksista, sitten nettikysely kaupunkilaisille samasta aiheesta. Näistä yhdistämällä asiantuntija luulisi saavan aikaan toimivan, turvallisen ja liikennekelpoisen ratkaisun. Nyt aina lähdetään liikkeelle jo tehdystä suunnitelmasta, jota sitten valituksin yritetään korjata, huonolla menestyksellä.
Täytyy ihmetellä kirjoitti 07.04.2011 - 15:02
suuresti valtuutettu Helmisen aloitetta kaupungin kukkien hankimisesta aiheutuvia kustannuksia 10.000€,kun jaetaa asukasmäärällä 15828 saadaa 0.631 sent/per.henkilö.Kaatuuko kaupungin talous yhteen 10 tonniin epäilen vain.Helminenkin olisi voinut kysyä K.Koskelta paljonko paloi €KUJA viimevuoden aikana konsultien palkioihin siinä säästöjä olisi syntynyt.
Harto Forss kirjoitti 07.04.2011 - 15:50
Oliko edellinen suunnitelma tehty Tampereella? Minulla on sellainen muistikuva, että se olisi tehty omana työnä. Ei vika aina ole suunnittelijoissa. Kyllä niitä suunnitelmia lautakunnassakin väännetään ja käännetään. Tässä tulee mieleen Rantakatu ja viinakaupan edusta. Sitä muunneltiin ja keskusteltiin monet kerrat. Lopulta löytyi yksimielisyys. Katutyön valmistuttua seuraavassa kokouksessa eräs lautakunnan jäsenistä haukkui suunnittelun hornan tuuttiin ja vaati korjausta tehtyyn työhön. En voinut olla sanomatta kuka homman suunnitteli. Nyt viimeinen esimerkki on Astalankuja sitä lautakunta väänsi toista vuotta ja löisinpä vaikka vetoa, että valmistumisen jälkeen alkaa haukut.
Ketunkalliontien suunnittelu on vaativa tehtävä. Siellä on rakentamatonta ja ilmeisesti purettavaa tonttia. Suunnitelussa pitäisi arvioida myös tuleva käyttö.
Anonyymi kirjoitti 07.04.2011 - 16:13
Sieltä aina mennään missä aita on matalin. Haukutaan virkamies.
Anonyymi kirjoitti 07.04.2011 - 16:25
kuulin että kaikki katusuunnitelmat tilataan muualta.
Harto Forss kirjoitti 07.04.2011 - 16:54
Nyt tilanne on näin, mutta oliko Rantakadun korjauksen aikoihin? Saattoi hyvinkin silloinkin olla.
Sinähän Harto kirjoitti 07.04.2011 - 17:41
voit kysyä kuka teki Pohjoitullikadun suunnitelman kyllä kaupungin arkistossa varmasti löytyy katupiirrustukset ja tekijännimikin.
Harto Forss kirjoitti 07.04.2011 - 19:06
Hain netistä suunnittelijaa, ei ollut niin vanhoja pöytäkirjoja. Tietenkin voin sitä kysyä virkamiehiltä. En oikein viitsisi vaivata vanhoilla jutuilla joille ei enää mitään voi. Mieluummin keskustellaan ja suunnitellaan uusia juttuja.
Anonyymi kirjoitti 07.04.2011 - 20:22
oliko hyviä terveysjohtajakandeja tänään?
On kasitapaa kirjoitti 07.04.2011 - 21:23
arvostelu ei ole haukumista silloin haukutaa,kun sontaluukut ovat vastatusten ja niitä paukutetaan.
Harto Forss kirjoitti 08.04.2011 - 03:17
Kyllä oli hyviä kandeja. 3 erottui silti. Eräs ei päässyt eilen. Aamulla haastatellaan hänet. Sitten valitaan 3 testeihin. Hyvä pitää olla aamuisen haastateltavan mikäli aikoo mitaleille päästä.
Anonyymi kirjoitti 08.04.2011 - 08:19
On siellä haastateltavalla omituinen olo, kun te suurella joukolla sitä tuijotatte.
Harto Forss kirjoitti 08.04.2011 - 11:33
Varmaan ehdokkaita aina jännittää. Huomaa sen kuitenkin hetken kuluttua karisevan. Eikä meitä haastattelijoita niin paljoa loppujen lopuksi ollut. Puolet valituista luottamusmiehistä on tainnut olla poissa.
Eikö olisi kirjoitti 08.04.2011 - 19:14
kannattanut ottaa konsultti hoitamaan haastattelu.
Harto Forss kirjoitti 08.04.2011 - 19:38
Kommentti taitaa olla vitsi, mutta kaikkia vaihtoehtoja kannattaa miettiä.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Viimeksi luetut

Tällä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.

Åsa Schwartz: NefilitHymyHymyHymy

Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.

James Pattersson: Pahan  kidassaHuuto

Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.

Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesäJalka suussaJalka suussaJalka suussa

Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.

Vikas Swarup: Syyllisten seurueNolostunutNolostunutNolostunut

Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.

Wilbur Smith: Vaaran vesilläKlink Klink (raha)

Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.

 

Yhdistykset
Laskuri