
Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.
Esa Kaitila
Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.
Paperiliitto
Alf Rehn
Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.
Turun Sanomat
Roope Lipasti
Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.
TS Extra
Jälkimaku
VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.
Turun Sanomat
Jälkimaku
Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.
Turun Sanomat
Kommuunisti
Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.
Keva
Vaalitaistelun erääksi keskeiseksi jutuksi on noussut taataanko Portugalin lainoja. Vaalien jälkeisen hallituksen muodostamisen keskeiseksi asiaksi tämä muodustunee melkoisen varmasti. Niin tinkimättömiä kantoja puolueet ja ehdokkaat tässä vaiheessa esittävät, että merkillinen pitää vaalitulos olla enemmistö hallituksen aikaansaamiseksi. Pahoin kyllä pelkään, että vahvat kannat muuttuvat vaalien jälkeen hentoisiksi. Hallitus kipeys vie voiton ja seuraavat vaalit ovat 4 vuoden kuluttua. Tunnetusti poliittinen muisti on 3 kuukautta. Myöskin puolueiden edustajat ja intomieliset kannattajat tulevat muuttamaan sanotun mustan valkoiseksi.
Mitä tämä takaus sitten oikeasti merkitsee on maallikolle vaikeaa ymmärtää. Sen vähän mitä asiaa olen miettinyt olen pyrkinyt suhteuttamaan lukuja ymmärtääkseni kuinka suuresta asiasta on kyse. Tähän asti Suomi on taannut 8 mrd/€. Suomi ottaa valtionvelkaa tänä vuonna saman verran. Lainaa on ennestään 75 mrd/€. Verotulot ovat 35,5 mrd/€. Näihin lukuihin verrattuna takaukset eivät ole päätä huimaavia. Tosin ikäviä maksaa muiden hyväksi.
Pitää muistaa kysessä olevan nimenomaan takauksia. Eivät ne välttämättä mitään maksa. Kuinka suuri riski niiden maksuun menolle on, en pysty lainkaan tiedollisesti arvioimaan. Islannissa on nyt pari kertaa äänestetty siitä ottaako valtio huolehtiakseen pankkien tekemät jättivelat. Ekalla kerralla kansa kaatoi maksamisen lähes yksimielisesti. Nyt, laina ehtojen huomattavasti lievennyttyä, maksaminen ei kaatunut enää ylivoimaisesti. Selkeästi tosin. Kyllä nämä Islannin jupit aikanaan iski Suomeenkin. Silloin osa ihaili taitavia islantilaisia liikemiehiä, osa tiesi varmasti varmasti kyseessä olevan Venäjän mafian rahoja. Nyt on sitten selvinnyt, kyseessä oli liukkat liikemiehet jotka käyttivät taitavasti hyväkseen ihmisten ahneutta.
Epätietoisuudessa mennään vielä viikko. Sitten alkaa päättelyjen aika. Mielenkiintoista on myös seurata ketkä pyörtävät kovat puheensa. Niitä tulee taatusti olemaan.
|
|
Täll
ä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.
Åsa Schwartz: Nefilit![]()
![]()
![]()
Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.
James Pattersson: Pahan kidassa![]()
Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.
Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesä![]()
![]()
![]()
Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.
Vikas Swarup: Syyllisten seurue![]()
![]()
![]()
Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.
Wilbur Smith: Vaaran vesillä![]()
Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.
Timo Soini saa retoriikallaan vaikka mustan valkoiseksi, kun tarve vaatii.
Vaalien alla kuuluukin muunnella totuutta, sanoi eräs Perussuomalainen Porissa. Sitä siis saa mitä tilaa. Kansa tietää.
Eikä itse osata katsoa peiliin mistä johtuu perussuomalaisten kannatuksen nousu.
Johtuu siitä kun hallituspuolueet on epäonnistunut uskottavan politiikan teossa sekä demarit epäonnistu silloin kun olivat hallituksessa.
Demarit teki tulonsiirtoja rikkaile esi: omaisuusveron poisto sekä heidän hallituskauden aikana perusturva heikkeni ( reaaliarvo)
Kaikki liitot on pääasiassa demarijohtoisia heillä olisi valtaa mutta sitä ei haluta käyttää haukutaan vain istuvaa hallitusta.
Kansa janoaa muutosta, sitä odotetaan nyt perussuomalaisten tuovan??
Jos samat kolme suurta puoluetta jatkaa mikään ei muutu.
Sulle mulle politiikka jatkuu???????
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Valtio+vauhdittaa+pakolaisten+muuttoa+kuntiin/1135265314632?ref=rss
Yksi kansan likehdintää kuvaava asia on myös 8:n eduskunnan ulkopuolisen ryhmittymän olemassaolo. Vapauspuolue ja Muutos 2011 ovat ihan uusia puolueita.
Vapauspuolueella on veljespuolueiota pitkin Eurooppaa, joten he voivat Suomessa jäädä jopa "henkiin".
Myös heidän Varsinais-Suomen pääehdokkaallaan, Olavi Mäenpäällä,on pienen pienet mahdollisuudet päästä jopa eduskuntaan.
Ellei ulkomaalaispolitiikkaa oteta lukuun, Mäenpään ajatukset ovat usein Turun kaupunginvaltuustossa kohdanneet Vasemmistoliiton kanssa.
Ja kaupunginjohtajan työ työpaikkojen suhteen on ollut erittäin hyvää (lainaus Veijo Nummen kolumnista U:gin sanomista). Eikö nyt muutaman perheen pää täällä työllistyisi.
Kotouttaminen saattaa tietysti muodostua ongelmaiseksi, koska nämä perheelliset tulevat yleensä kulttuureista, joissa ollaan enemmän totuttu pienyrittäjyyteen. Toisaalta taas, onhan meillä täällä yritystontteja.
onkos harto kaupunki tässä mukana jotenkin?
Viestintä on siitä hauska laji, että se useimmiten epäonnistuu. Minä tarkoitan kaupungin tilinpäätöstä, p...e!
Ukin kaupungin vuoden 2010 tilinpäätöksesssä ei voi näkyä mitään merkintää nyt esilletulleesta Koy teräsjäästä. On vaan nimittäin niin, etten tiedä (joku kuitenkin aina tietää) miten tämä kuntoputken osakkeita 25000 eurolla vuonna 2008 ostanut Ukin kaupungin muistaakseni noin 90%:sti omistama telakkakiinteistöt olisi merkinnyt ehkä (ehkä ei) tämän koy teräsjään osakkeita. Sitä kautta syntyisi syy ja seuraus-yhteys.
Olen kartalla, valitettavasti. Ja harvemmin otan ohjeita vastaan anonyymeiltä. Odotetaan nyt Harton kommenttia siitä, miten hän on asiasta kenties ollut päättämässä jos ja kun on.
Heitetäänpä sitten uusi pallo:
kenelle kolmelle yhtiölle Ukin kaupunki on antanut pääomalainoitusta vuonna 2010? Sehän jo näkyy tilinpäätöksestä. Se pääomalaina vasta raadollinen lainamuoto veronmaksajain kannalta onkin.
Mikäli kaupunki ostaa osakkeita, se on suoraa menoa joista saadaan osinkoa, jos saadaan. Pääomalainoista saaja maksaa koron ja lainan takaisin, jos maksaa.
Kunnallispolitiikkaan on tullut tätä kautta vaitiolovelvollisuus.
Jäähallin koneita ja kylmäaineita ei tarvitse uusia, ehkä vain jään alainen putkisto, joka ei ole hävyttömän arvokas. Otsonikerrokselle vaarallinen, vanhakantainen kylmäaine (R-22) on pakko vaihtaa ja siihen oli varattu 100 000, jota ei nyt tarvita. Toisaalta hiihtoputken tehoja pitäisi saada nostetuksi, jos liuosputki viedään myös jäähalliin. Synergiaetuja syntyy, koska "kylmänteko" tarkoittaa fysikaalisesti "lämmönpoistamista" "jostain". Ja tällä lämmöllä voi taas lämmittää muita tiloja tai kenttiä.
On kaupunginhallituksen asia hommata näihin yhtiöihin myös vaaleilla valittuja ihmisiä (nyt puhun yhtiökuvioista). Ennen vanhaan ainakin Telakkakiinteistöisjen hallituksessa oli poliitikkoja. Tekivät veronmaksajien piikkiin Pariisin matkankin (siis Telakkakiinteistöt Oy:n piikkiin, jonka kaupunki pääasiallisesti omisti tai omistaa vieläkin).
Hartolle on turha yhtiöiden asioista marmattaa. Jos niistä jotain sattumalta tietäisikin, ei todellakaan voisi niistä puhua julkisuudessa. Toisaalta Kh:n pitäisi kuitenkin järjsetää asiansa osaavia luottamusmiehiä näihin yhtiöihin ; näyttää jo vähän kornilta, kun joka paikassa istuu sama sakki, ei yhtään vaaleilla valittua.
Vai että on valtuutettujen aloitekäytäntö nyt keskustelun kohteena jossain palaverissa. Olisi varmaan syytä samaisten koollekutsuttujen korkea aika tarkistaa Mörnen virastotalon johtajatason työnjakoa. Ei voi olla niin, että monet asiat alkavat viipyä määrätyllä työpöydällä.
Jatkossakin aloitteista voidaan tehdä oikaisuvaatimuksia. Tämä on demokratiaa, myös meillä Suomen Ukissa.
-Juha A.-
taas saatiin uusi aihe tähän, mikä tuki se on ja kuinka paljon?
Soini antoi tukensa hallituksen ulkomaalaispolitiikalle
www.hs.fi
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ei nähnyt mitään ongelmaa Suomen hallituksen ulkomaalaispolitiikassa, kun hän antoi haastattelun saksalaisille toimittajille Sanomatalossa tiistaina.
"Samoin ilmeisesti kaukolämpö kustannuksia on tullut kaupungin maksettaviksi. Nämä nyt tuli ekaksi mieleen.
"
..hmm. Pieni fundeeraus seuraavaksi.
Kaukolämpöä vai sähköä? Jäähdystyskompressorit käyvät kai sentään edelleen sähköllä. Vertauksena, että huonossa hapessa olevan Paimion paipin suurimmat velkojat taitavat olla sähköyhtiöt Fortum ja Suur-Savon Sähkö. Ja sähkön kulutus useiden kymmenien omakotitalojen verran. Edelleen kenenköhän mahtipäätöksellä sellaisia mahdollisia energialaskuja on päätetty maksaa kaupungin piikkiin? Tämä on nyt omaa ajettelua eikä kysymys Hartolta. Asia kyllä selviää.
toisaalla komiteat hakevat tosissaan säästökohteita
sairaanhoidosta,vanhustenhuollosta ynm kaupungin talouden tasapainottamiseksi kun toisaalla saman kaupungin virkamiehet hankkivat kabineteissaan lisää
rasitteita talouteemme..Kenen valtuutuksella?
elääkö kaupunki omatekoisessa monarkiassa tai diktatuurissa?
Kirjoittelu Teräsjäästä on sellaista, että olisi syytä vapauttaa asia salassapidettävistä ja kertoa totuus. Se menee aina vain vaikeammaksi, jo nyt moni joutuisi kiinni valehtelusta. Siksi toisaalla varmaan kehotetaankin kirjoittelemaan nimimerkillä. Ei tarvitse vastata jutuistaan.
Ne teidän salaiset asiat ovat poikkeuksetta AINA päätyneet rahanpyyntöön valtuustossa. Ja siellä tazs istuu sakkia, jotka LUULEVAT että esityslistan pykälien mukaan kuuluu äänestää.
Lupaukseni pitää konjakkipullosta, vaikka en tietäisi seuraavista mitään: "Sä ja monet muut ei tunne kokouskäytäntöä ei kuntalakia yhtään hivenentä.
"
Jäänkin nyt miettimään, että kenen suusta juuri kuulin jotain kunnallislain tulkinnasta edellisessä kh:n kokouksessa. Se tuli muistaakseni edestä, ei sivulta. Jospa menisinkin kuntalain kanssa hankkimaan tietoa salaisista kh:n pöytäkirjoista päätöksentekoni tueksi. Estäisikö kuntalaki näkemästä salaisia kokous§:iä? Kerrotko anonyymi suomenkielellä minulle ja meille muille vielä senkin, onko se kuntalain mukaan mahdollista -kiitos.
-Juha A.-
Asiakirjoja ei saa käsitellä, säilyttää eikä hävittää niin, että ne voivat joutua sivullisten käsiin. Jokainen on rangaistusvastuun uhalla vaitiolovelvollinen salassa pidettävistä tiedoista.
Lööperin ja potaskan puhujia ovat politikot ja papit.
Politikkoihin ja kunnallisiin virkahenkilöihin ei kannata luottaa sehän näkyy nyt täälläkin oikein hyvin kuinka HYVÄVELIJÄRJESTELMÄ TOIMII.
Viimeiseen kommenttiin on helppo yhtyä.