Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.

Esa Kaitila

Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.

Paperiliitto

Alf Rehn

Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.

Turun Sanomat



Roope Lipasti

Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.

TS Extra

Jälkimaku

VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.

Turun Sanomat

Jälkimaku

Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.

Turun Sanomat

Kommuunisti

Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.

Keva




 

15.04.2011 - 17:03

 Parin viikon tauon jälkeen hallitus taas kokoontuu.  Lista on nälkävuoden pituinen. Kokous byrokratian jälkeen aloitetaan vesiyhtymien tukemisella. Sitten on kaava ja kaupungin rantatonttien myyntiehdoista päättäminen. Hallun koulua ollaan myymässä kyläyhdistykselle. Oinassaaresta haluttaisiin ostaa pieni pala metsää.

Rantatu 25:n yhtiö haluaa ostaa tontin kaupungilta. Sitten päätetään lahjoituksesta Turun Yliopistolle. Muutamaan toimeen annettaneen täyttölupa. Maaseutuhallinnosta pitäsi päättää. Sitten nimetään edustajat työryhmään, joka arvio yritysvaikutuksia. Sitten on hiukka Vipinää ja arvioidaan strategian ja tavoitteiden toteutumista. Sitten on kiusaamisesta tsv:n lausunto.

Sitten muutetaan kokousaikataulua ja annettaneen anniskeluoikeus Merefesteille. Sitten pitkä lista aloitteita. Normaalit kokouksen päättävät jutut.

http://uusikaupunki.fi/poytakirjat.html

Harto Forss kirjoitti 15.04.2011 - 17:18
Sitten katsomaan koripalloa. Toivottavasti Bojan on pelikunnossa eikä ole kauden viimeinen ottelu.
Anonyymi kirjoitti 15.04.2011 - 17:33
Mikä tsv? työsuojeluvaltuuskuntako?
Bagdadin taksikuski kirjoitti 15.04.2011 - 17:40
Katso anonyymi Harto järjestämästä linkistä!
Liitteessä on minulle uusi sivistyssana: nonsaleerattu, mitä lieneekään...
Jon kirjoitti 15.04.2011 - 17:46
Aikaisemmin oli puhetta kaupunginlahden tonttien arvosta,
ja nyt sitten Rantakatu 25,n. 1500 neliön myydään 256 000
eli tässä se lienee käypä markkina-arvo.Eli halvalla meni Ars Aarras,eienempää tästä.
Anonyymi kirjoitti 15.04.2011 - 18:09
Ars aarras on sikäli ongelmainen, että sitä ei voi purkaa uuden tieltä
Harto Forss kirjoitti 15.04.2011 - 21:00
Kiireessä tulee virheitä. Tsv on työsuojeluvaltuutettu, tarkoitin ts-tmk, eli työsuojelutoimikunta.
Neliö hinnat eivät ole tosiaankaan suoraan vertailukelpoisia vaikka tontit olisivat suhteellisen lähekkäinkinkin. Tontin rakennusoikeus vaikuttaa ehkä eniten hintaan. Ars Aarrasta rasittaa myös vanhan osan suojelu. Nonsaleerattu on minullekin täysin vioeras sana.
Tappio tuli Pohitulli. Viime minuutit meni Korihailta täysin penkin alle. Parempi voitti.
Pakkoruotsi sivistää kirjoitti 15.04.2011 - 21:06
Ruotsin nonchalera tarkoittaa nolaamista, torjumista. Harvemmin tuota Suomessa käytetään.
Harto Forss kirjoitti 15.04.2011 - 21:13
Minkä asian liitteessä oli tuo nonsaleerattu? Googlella löytyi muutamamia kohteita tuosta sanasta. Ei selvennystä. Alla olevakin löytyi.

Saadaanko kaikki eläke- korotukset taannehtivasti ja missä määrin?
Työssäkäyvien oikeuksia on parennettava niin myös eläkeläisten, joiden työura on alkanut 16-vuotiaina ja , joiden
eläkekarttuma aloitettiin vasta 23 ikävuoden jälkeen. Kaikki työ, opiskelu yms. on nonsoleerattu ennen tuota ikävuotta.
Bagdadin taksikuski kirjoitti 15.04.2011 - 23:16
Hallituksen listan liitteenä on ts-tmk:n kokouksen pöytäkirja, jossa rehtori Röysä kertoo työnsä ja ammattitaitonsa "nonsaleeratun". Kiitos suomennoksesta!
Anonyymi kirjoitti 16.04.2011 - 09:40
kun ei poliisi auttanut, koetetaan nyt "kiusaamispykälää"
No aihetta onkin, ymmärsin että siinä koulussa oikeastikin kiusataan, mutta lapsia.
Anonyymi kirjoitti 16.04.2011 - 09:49
Kannattaa aina välillä lukea Rainer Tähtisen blogista hänen viimeinen kirjoituksensa (toistaiseksi viimeinen kai sentään). Se on tarkkanäköinen kuvaus siitä kuinka hiljattain lanseerattu "Uudenkaupungin tauti" yleensä on käytännössä mahdollista.
Harto Forss kirjoitti 16.04.2011 - 14:03
Markkinoilla oli paljon väkeä. Puolueiden teltoilla kävi aikamoinen vilske. Teltat olivat kokoomuksella, keskustalla, kd:llä, sdp:llä ja meillä vassareilla.
Anonyymi kirjoitti 16.04.2011 - 14:34
Olikos tää Rainer Tähtinen se hallituksen jäsen joka kannatti Teräsjään osakkeiden ostoa?
Olli kirjoitti 16.04.2011 - 14:57
Onko joku nyt jo tietävinään kuinka Teräsjään omistussuhteet menevät? Osakkeen nimellisarvo pakasta vedettynä on 1.000 euroa ja niitä on 190 kappaletta. Viie keskiviikkona Kuntoputken yhtiökokouksessa olleet ovat kertoneet, että tilinpäätös viime vuodelta näyttää voittoa 185.000 euroa. Ongelmat ohi? Ehei, rakennus on myyty ja voitto kirjattu tästä tilapäiserästä. Ilman tilapäiserää ollaan tappiolla, sillä putki ei ole koko olemassaolonsa aikan tuottanut voittoa. Mutta nyt sitten alkaa kylmä- ja lämpökauppa. Kyselkääpä nyt toisiltanne kuka on maksanut putken sähkö- ja muut sellaiset laskut?
Anonyymi kirjoitti 16.04.2011 - 15:35
Tuskin koko putkea on myyty. Osa varmasti on jos on voittoa. Kaupunki maksananut kukkarosta johon ei luottamusmiehet pääse kiinni. Mitäs siitä sitte niinhän persut halus. saas nähdä kirjoittaako Juha asiasta maanantaina mitään. Tuntuu jo nyt vaienneen ku Konsta Jylhän viulu. On tainnu karu totuus valjerta.
Anonyymi kirjoitti 16.04.2011 - 18:16
mielenkiintoinen tieto tuo "Persut halus". Eihän sellaista voi haluta, jota ei ole. Teräsjää on yksityinen yhtiö, joka pelaa toisen yksityisen kanssa (joka ilmeisesti tuotaakin jotain), mutta kaupungin omistuksessa. Tämä on nyt sitä peliä, johon Koski on pyrkinytkin.
Anonyymi kirjoitti 16.04.2011 - 18:32
Edelline kommentti on taas jonkun fanaatikon jonka silmät ei oo auennu.
Anonyymi kirjoitti 16.04.2011 - 18:56
Miten niin fanaatikon. Tiedätkö miten nämä 2 yhtiötä mahdollisesti toimivat kimpassa? Ne voivat toimia tosi hyvinkin, ymmärrän täysin. Mutta miksi niihin ei ei koskaan pääsee veronmaksajien edustajia, siis luottamusmiehiä?
Katselin kerran telakkakiinteistöt Oy:n taseita ja huomasin ne "muut kulut", muuta ei näekään tavallinen tallaaja. Muut kulut olivat 150 000 euroa.
Mietin itsekseni, että olisipa hienoa kulkea ulkomailla joillakin messuilla Yhtiön laskuun...
Totta kai hiihtoputki on pelastettava, jos se tehdään taidokkaasti, lopputulos voi olla ihan jees
Anonyymi kirjoitti 16.04.2011 - 19:00
Viimeinen kommentti on ihan jees, mutta ei vastaa siihen kysymykseen miks persut halus hiihtoputkea tuettavan Teräsjään kautta?
Anonyymi kirjoitti 16.04.2011 - 19:16
En voi ottaa kantaa salaiseen kaupunginhallituksen asiaan ihan siitä syystä, että en tiedä. Tiedätkö sinä?
Mutta jos noin vaikka olisi, kaupunki voisi paremmin kontroloida kuluja, jos olisi saanut vaikka Tähtisen Teräsjään johtokuntaan.
Jos Telakkakiinteistöillä on plätää, siitä vaan. Kaukokylmän- ja lämmön myynti on myös eräänlainen bisnes, josta jäähalli ja joku muu joutuu maksamaan. Mutta ainahan niistä joutuu. En nyt ihan varma ole ajatusteni kulusta, olen pahasti sivullinen, mutta olenko lähelläkään?
Anonyymi kirjoitti 16.04.2011 - 19:28
Mites sellaisen henkilön kautta kontrolloi kuluja joka on valmis jakamaan veronmaksajien omistaman yhtiön rahoja.
Anonyymi kirjoitti 16.04.2011 - 19:34
Häh? Minkä veronmaksjaien yhtiön? Ei kai tässä kuviossa ole muita kuin Telakkakiinteistöt veronmaksajien yhtiö, ainakin enemmistönä. se omistaa nyt hiihtoputkea 25 000 cun edestä edestä. Kuka tietää näistä kuvioista yhtään mitään....tällä hetkellä. Tai siis tietää, nämä kolme äijää, jotka pelaavat ristiin kahden yhtiön kanssa.
Anonyymi kirjoitti 16.04.2011 - 19:38
Ja Rake.
Anonyymi kirjoitti 16.04.2011 - 20:46
Eikö Forss tiedä, muka? Tai vaikka Wala, jos ymmärtää tietävänsä?
Harto Forss kirjoitti 16.04.2011 - 20:49
Mitä minun pitäisi tietää?
Anonyymi kirjoitti 16.04.2011 - 21:02
No varmaan taas siitä Teräsjäästä, jota ei voi julkisesti käsitellä.
Olli kirjoitti 16.04.2011 - 21:14
Telakkakiinteistöt Oy:tä ei kannata nyt sotkea Vakka-Suomen Kuntoputki Oy:öön, edellinen omistaa putken B-sarjan osakkeita sen minkä omistaa. Ei se häärää kuntoputkiyhtiössä. Kysymyksiä on paljon, vastauksia vähän. Teräsjää lienee kaupungin uusin halliyhtiö, jossa on mukana putken aikaisepia omistajia, ja kenties pankkikin.
Anonyymi kirjoitti 16.04.2011 - 22:32
Mistähän mahdat tietää, kun et tiedä?
Salainen tai erittäin kirjoitti 17.04.2011 - 08:11
salainen kaupunki on myymässä tiehöylää
ja kirjoitti 17.04.2011 - 09:10
nyt täytetään höylän kuskia hallituksessa. höpö höpö
Anonyymi kirjoitti 17.04.2011 - 09:25
Taitaapi Olli nyt sotkea asioita. Teräsjää taitaapi omistaa hiihtoputken kiinteistöstä osan ja Telakkakiinteistöt omistaa Teräsjäätä. Piiri pienii pyörii ja persut siinä hyörii.
Ei muuten ole kirjoitti 17.04.2011 - 09:38
mikään höpö höpö tämä on nyt sitä sisäpiirin sisäistä salattua tietoa.
Harto Forss kirjoitti 17.04.2011 - 09:44
En todellakaan tiedä Teräsjäästä juuri mitään. Se on uusi yhtiö ja kaupunki ei omista siitä mitään. Telakkakiinteistöt ilmeisesti blogi kommenttien perusteella omistavat. Eikä se omistus ole salaisuus. Sen voi selvittää helposti.
Anonyymi kirjoitti 17.04.2011 - 09:53
Hallitus on tosi monitaitoinen, jos siellä jo ihmisiäkin täytetään.
Harto Forss kirjoitti 17.04.2011 - 10:41
Kukkamessut rai ralli on vääränä päivänä. Vielä ei ole tullut sulkutietoja, mutta kyllä se on jo vuosia minut kuten monet muutkin lähes koko päiväksi motittanut. Olen aikoinani itsekkin autourheilua harrastanut ja siten uskoisin ymmärtäväni senkin tarpeita. Aiemmin ajettiin illat ja yöt ja ihmiset pääsivät kukkamessuille. Nyt ajetaan lauantai päivänä mikä täällä maalla on vieläkin liikkumiseen tärkeä päivä. Ei kai se sitten mitään vaikka ei kukkamessuille päästäkkään. Katellaan omia penkkejä. Kyllä siellä jo on kukkia aikalailla.
Anonyymi kirjoitti 17.04.2011 - 10:47
http://www.youtube.com/watch?v=Sqwd_u6HkMo
Anonyymi kirjoitti 17.04.2011 - 10:50
Tää liittyy ylläolevaan osoitteeseen ja jatkuvaan kasvuun.

Tiedettä politiikkaan!
16.4.2011 22:08 Heikki Ruusunen politiikka, tiede, oikeisto, kapitalismi, talouskasvu, Kotimaa

Poliittisiin päätöksiin vaikuttaa kokonainen asioiden kirjo sosiaalisesta asemasta uskonnollisiin oppeihin. Tehdyt päätökset ovat monesti huonoja kompromisseja jotka eivät palvele kenenkään etua. Näin 2000-luvulla olisikin suotavaa, että politiikassakin tunnustettaisiin edes tieteen yksinkertaisimmat lainalaisuudet.

Kuten esimerkiksi sen, että jatkuvan talouskasvun malli on täysin mahdoton yhtälö ja epätieteellinen uskomusmalli. Tällaista planeetalle ja sen väestölle tuhoisaa mallia noudatettaessa on vain ajan kysymys, koska järjestelmä tulee tiensä päähän.

Nyt alkaisi olla korkea aika oikeistonkin (Kok, Kes, SDP, Vihr, PS, KD, RKP) avata silmänsä ja alkaa etsimään proaktiivisia ratkaisuja reaktiivisen toiminnan sijaan. Ennen kuin se paska osuu kunnolla tuulettimeen.

Liitteenä vielä yksinkertainen ja hauska animaatio, jos joku ei hahmota mistä on kyse:

Mahdoton hamsteri



Kiitokset Osmo Soininvaaralle innoituksesta, toivottavasti teidänkin "tiedepuolue" joskus tämän yksinkertaisen asian oppii, että jatkuva kasvu ei ole realistista, saati sitten ekologista tai kestävää!

Sivun alkuun
Harto Forss kirjoitti 17.04.2011 - 11:06
Luin äsken, että Kela on aiemmin vienyt 100-vuotta täyttäville kukat ja torkkupeiton. Viime syksynä oli päätetty lopettaa käytäntö säästö syistä. Päätös tehtiin samoihin aikoihin, kun kansanedustajille ostettiin 20 000€ torkkupeitot.
Iso-Arska kirjoitti 17.04.2011 - 11:16
Jatkuavan talouskasvun mallin kritisoija oli unohtanut puolueluettelosta tykkänään VASEMMISTOLIITON. Se vaan on niin, että tuohon kasvuun perustuu vasemmistoliittolaistenkin hyvinvointi.
Eipä ole näkynyt mitään nollakasvun malleja heilläkään. Myönnän toki, että Vassareiden ohjelmassa on paljon myös elämän laatuun liittyviä ehdotuksia, Vihreillä jopa enemmän, mutta kasvu on kuitenkin kaiken läpäisevä perusideologia.
Maailmassa ei ole "vihreätä taloutta", jossa oikeaoppisesti pitäisi kaikki ympäristöön vaikuttavat tekijät ottaa huomioon, myös luonnonvarojen käyttö
Minulla on vähän kirjoitti 17.04.2011 - 11:32
toisenlainen käsitys vihreydestä mitä nämä SUOMALAISET POLITTISET vihreät ovat.
Olli kirjoitti 17.04.2011 - 11:36
Kertokaa te sitten kun tiedätte. Hartokin "voi selvittää helposti", mutta kertominen ei tahdo onnistua. - En ole väittänyt että Telakkakinnteistöt ei omistaisi Teräsjäätä, kun kerran Kuntoputkeakin omisti.
Iso-Arska kirjoitti 17.04.2011 - 11:38
Niin on minullakin Vihreistä käsitys. Kun velkaisen omakotiasujan sähkölaskua korotetaan "Ympäristöveroihin" vedoten", on pallo hukassa Soininvaaran porukoilta. Mutta ei Soininvaarakaan lopulta mikään vihreä ole, vanha liberaali, joka "kaiken kehityksen nimissä" vei vihreän- liikkeen oikeilta vihreiltä.
Nykyiset eduskuntavihreät ovat ns. reaalivihreitä, mikä tarkoittanee tänä päivänä jakolinjaa demarien ja kokoomuksen keskeltä.
Anonyymi kirjoitti 17.04.2011 - 11:41
Telakkakiinteistöt OY ja Teräsjää Oy näyttävät papereitaan tasan niin paljon U:gin luottamusmiehille kuin laki antaa myöden.
sanotaan kansanomaisesti, kirjoitti 17.04.2011 - 11:47
että perse edellä tässä puuhunmennään niin valtio,kun tämä kaupunki tulos näkyy oikein hyvin.
Harto Forss kirjoitti 17.04.2011 - 12:10
Eikö Teräsjään omistajat selviä rekistereistä? En ole niitä selvittänyt, sillä tiedän sen suurinpiirtein. En voi julkistaa tietoa mitä en tarkkaan tietoa.
Telakkakiinteistöt omistaa suoraan hiihtoputkea. Myös?
Anonyymi kirjoitti 17.04.2011 - 15:21
Miks Hartoa aina vaaditaan kaiken maailman asioita selvittämään? Eikö kysyjät saa muuta aikaseksi ku kireitä solvaavia kirjotuksia. Kysykääs ihmeessä Rakelta näitä Teräsjää juttuja.
Olli kirjoitti 17.04.2011 - 16:35
Olen niin helvetin tyhmä etten näköjään tiedä miksi osakekauppoja tehdään. Anonyymit Teräsmiehet sentään tietävät.
Harto Forss kirjoitti 17.04.2011 - 17:10
Täällä minun kotikulmillani on naapuri vesiporukan, näin pitää sanoa sillä jengiä ei ole virallisesti perustettu, toimista tullut erimielisyyttä jota ensin ratkottiin käräjäoikeudessa ja sitten hovioikeudessa. Nyt kuulin hovioikeuden päätöksen tulleen. Kertoja tiesi valittajien voittaneen. Mitä se käytännössä tarkoittaa selviää vasta sitten, kun päätös on kirjallisesti näkyvissä. Vuosia kestänyt juttu taisi tulla päätökseen, sillä korkeimpaan oikeuteen valitukseen on kovat kriteerit. Lisäksi pitää hakea korkeimmasta oikeudesta valituslupa ennenkuin valitusta voi tehdäkkään.
PERSUT kirjoitti 17.04.2011 - 23:11
DEMARIEN JÄLKEEN KAUPUNGIN TOISEKSI SUURIN PUOLUE!
Harto Forss kirjoitti 18.04.2011 - 11:24
Nyt vaalit on sitten ohi ja joitakin yllätyksiä tuli. Persujen kannatus nousi gallupeja enemmän ja kepu suorastaan romahti. Alkaakohan persuista tulla persuille trauma. Joskus jo Vennamo romahdutti kannatuksen ja nyt oppipoika Soini. Vassareille tuli pieni numerollinen tappio, mutta käytännössä mielestäni voitettiin. Vanhassa ryhmässä ei ollut juuri muita kuin vanhempia miesjääriä. Nyt ryhmään tuli nuoria ja naisia, jotka ovat tottuneita sanankäyttäjiä. Useita toimittajia ym. Uskoisin julkisuutta tulevan aiempaa enemmän. Mukavaa oli myös se, että U:kissa äänimäärämme kasvoi suhteellisesti paljonkin.
TARMO kirjoitti 18.04.2011 - 15:12

- eduskuntavaalien puoluetuloksista ei voi vetää johtopäätöksiä ainakaan kuntavaaleihin .... ja edellisiinkin EK-vaaleihin vertailu vähän riippuu siitä, onko aina paikallisia ehdokkaita jne... - Mutta on vassareilla mainio PJ, Hesan äänikuningas Paavo Arhinmäki Ja vassarit ainoa vasemmistopuolue, jolla on vielä jäljellä aatteellisuutta.

Demarit on osto- ja myyntiliike, jonka linja riippuu kulloisestakin puheenjohtajasta.- Nyt Jutta nuoleskeli avoimesti Persujen populistista höttöä ja EU- sekä mamu-vastaisuutta ... Kuka muistaa suuren Eurooppalaisen Paavo Lipposen, josta melkein tuli EU:n presidentti ? Oli puheet vähän toisenlaisia Paavon valtakaudella.

Kokoomus sai Pyrrhoksen voiton, on suurin - ja pääministeripuolue - mutta joutuu valitsemaan ruton ja koleran välillä - ja taitaa saada ne molemmat !
Jorma Aaltonen kirjoitti 18.04.2011 - 15:31
Vasemmistoliitto sai kaksi laatuehdokastaan läpi varsinais-Suomesta. Hyvä niin. Kun työmme äänestyspaikalla päättyi, vein erään lautakuntakaverini Yrttiahon Jyrkin vaalivalvojaisiin Manillaan. Hyvä tunnelma, ilmoitin "salarakkauteni" olevan heidän leirissään.
Mäenpään Olavi meni perseenpesuveden mukana persujen vyörytyksessä viemäriin. Sääli, sillä läpimennyt Maria Lohela meni nyt ilman meriittejä läpi. Tai onhan naisena olo kuitenkin aika paljon, jos sattui olemaan Persu.
Kuten Turun Sanomat tänään sanoi: ..on ollut valtuustossa pääasiassa hiljaa..

P.S tein oman "vaaliproknoosini" blogiini.
Minkälainen vaalivoitta kirjoitti 18.04.2011 - 20:10
jos menettää 7 edustajaa ei silloin voi voitajasta puhu PERUSSUOMALAISET OLIVAT VAIN VOITAJIA.
Anonyymi kirjoitti 18.04.2011 - 20:23
Niinhän se oikeasti tietysti on. Ne pitää torjuntavoittoa voittona.
Anonyymi kirjoitti 18.04.2011 - 21:13
Eikö Java ainakin ilmoittanut tukevansa Sannaa? Java kuljeskeli Sannan rintanappi puseronsa rinnanpielessä. Mitähän hänen oma puolueensa siihen sanoo?
Otamme kaiken tuen kiitollisuudella vastaan.
UKI 2012 kirjoitti 18.04.2011 - 21:26
- jokainen voi pelkästään otsanahkaa rypistämällä oivaltaa, ettei JAVA, AALTONEN eikä RAKE mahdu ensi syksyn kuntavaaleissa Perussuomalaisten ehdokasjoukkoon - siitä pitää takuuvarmasti huolen Aarre Lahtonen ja viime kädessä Timo Soini. - Eivätkä kyllä mahdu minkään muunkaan " vanhan " puolueen listoille.
Ainoa keino heille on perustaa oma, villi yhteislista, joka on puolueista riippumaton - kuten U:GIN PARHAAKSI tms.
JAVAn avoin tukeminen toisen puolueen ehdokasta, vaikka oma valtuustokaverikinkin olisi ollut käytettävissä, edustaa sellaista luopiomaista rikkuruutta, ettei mikään puolue voisi sellaista katsoa läpi sormien. Se on tökeryyden huippu ja paljastaa JAVAsta kaiken ..... kun olisi voinut siitä melua ja ääntä pitämättä silti antaa äänensä Sannalle - kuten minäkin tein !
Lakimies olisi kirjoitti 18.04.2011 - 21:32
voinut sanoa,että kokomus on nyt eduskunnan suurinpuolue mutta ei missään nimessä mikään voittajapuolue nehän ovat ihan kaksi eri asiaa.
turkulainen, ei se jonka oletatte olevan kirjoitti 18.04.2011 - 21:52
Jäi soimaan korviin tuo (UKI 2012)käyttämä sana "valtuustotoveri". Mikä valtuustotoveri sellainen on joka kaivaa toisille valtuustotovereineilleen kuopan, johon itse lankeaa? Onko täällä vielä joku, joka ei todellakaan tiedä mitä Veijo Nummi yritti tehdä KH-paikan eteen ? Toinen yleistiedon suurta puutetta osoittava kannanotto oli (UKI 2012)"AINOA KEINO HEILLE ON PERUSTAA..." Mikä ainoa keino yhteislistan perustaminen on? Onhan olemassa, Piraattipuole, Muutos 2011- puolue, Vapauspuolue ja 5 muuta pienpuoluetta, joihin voi tulla ehdokkaaksi sitoutumattomana.
Ei tarvitse siis kerätä mitään yhteislistanimiä.
Se on toki totta että Persuihin heillä ei ole asiaa, eikä varmaan muihinkaan vakiintuneisiin puolueisiin.
ja yksi mahdollisuus on tietysti ettei lähde ollenkaan tuollaisen kaupungin asioita hoitamaan. Yksi näistä kolmesta ei ainakaan aio lähteä.
Onhan teilla tehokas kaupunginjohtaja, jolla on joka tapauksessa valta.
Olli kirjoitti 21.04.2011 - 01:49
Tulin juuri Turusta. Istuttiin kulttuuriporukan kanssa. Jotenkin jäi sellainen olo, että maassa alkaa henkinen ja älyllinen routakausi ja taantumus, se on pelottavampaa kuin portugalimiljardit tai sen seurauksena kadotetut eläkemaksut. Pankkiirien vaatimusten noudattamatta jättäminen taas on itsemurhaloukku, jolla ennen vaaleja pelotteli myös koko vasemmmisto. Eli työttömyys. En tarkoita nyt puolueiden kampaamopuheenjohtajia, vaan ay-linnakkeen tuhansia bkt:tä kasvattattomia toimihenkilöitä. Realiteettihan on se, että työllä on kansainvälinen arvonsa, eikä siitä päättävä maailma kuuntele poliitikkoja, vaan yksinkertaisesti esittää vaatimuksensa globaalisti. - Ruusuista soijanjalostamon logistiikkaa vaan kaikille lampaansyöjille. Kansainvälisen yhtiön ukiin tulo on historiaa, opportunismia ja bullshittiä, ja lisäksi väitän tässä ja nyt, ettei Sillamäe Virossa ole koskaan ollut ukin kilpailija tehtaan sijoituspaikasta. Nykyinen tilanne on selvempi, mutta minuun kohdistunut silloinen tilane aiheutti kaikkialla hätävarjelun liioittelun, tai itse asiassa hätävalheita. Vastareaktiona syntyi korruptiotiedottamista, joka ei juuri muualla maan kunnista ole edes mahdollista. - Kun olen vihdoin päässyt puoluepolitiikasta eroon, kerron vielä sen, että päätös kuivatti kaiken sen ruudin, mitä UKIN TAUDIN hoitamiseen voidaan ruohonjuuritasolta tarjota.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Viimeksi luetut

Tällä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.

Åsa Schwartz: NefilitHymyHymyHymy

Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.

James Pattersson: Pahan  kidassaHuuto

Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.

Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesäJalka suussaJalka suussaJalka suussa

Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.

Vikas Swarup: Syyllisten seurueNolostunutNolostunutNolostunut

Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.

Wilbur Smith: Vaaran vesilläKlink Klink (raha)

Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.

 

Yhdistykset
Laskuri