Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.

Esa Kaitila

Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.

Paperiliitto

Alf Rehn

Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.

Turun Sanomat



Roope Lipasti

Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.

TS Extra

Jälkimaku

VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.

Turun Sanomat

Jälkimaku

Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.

Turun Sanomat

Kommuunisti

Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.

Keva




 

26.04.2011 - 09:09

 Merirosvous on ikivanha yrittämisenmuoto jonka oletettiin jo olevan hiipumassa. Viime vuodet ovat olleet alan kulta-aikaa. Erityisesti Afrikan itärannikolla ja Kaakkois-Aasiassa. Olisi helppo kuvitella nykymaailman laitteilla olevan paikannettavissa ja estettävissä avomerellä tapahtuva toiminta. Ei vaan näytä olevan vaikka Itä-Afrikassa alkaa olla jo melkoiset määrät miehiä ja kalustoa. 

Mistä nämä merirosvot tulevat? Olen Itä-Afrikan rosvouksen luullut sikiävän järjestäytymättömässä yhteiskunnassa vapaasti rehoittavista nopeaan rikastumiseen pyrkivistä ihmisistä. Luin taannoin Suomen Merivartioston upseerin kirjoituksen, joka sai asiaan uuden pohdinnan arvoisen näkökulman. Upseeri sanoi merirosvouksen alkaneen siitä, että teollistuneista maista on Itä-Afrikkaan tulleet valtavat kalastuslaivastot, jotka putsaavat meren. Paikallisten asukkaitten kalustolla ei enää kalaa saada ja korvaavaksi elinkeinoksi nousi merirosvous. Kyllä ihminen konstit keksii nälänhädässä.

Upseerin mielestä alueelle lähetyn kaluston pitäisi ajaa nämä kalastusalukset pois, silloin loppuisi merirosvous. Mielenkiintoinen väite. En tunne asiaa yhtään. Mielenkiintoista olisi kyllä kuulla aluetta tuntevien ihmisten mielipiteitä. Hyvin usein asiat ovat toisin kuin ne näyttävät.

Pitkään luulin Irlannissakin olevan uskon sota protestanttien ja katolisten välillä. Vähitellen olen tullut siihen tulokseen ettei uskonnolla ole mitään sijaa ollutkaan Irlannin kahinoissa. Protestantit ovat maahan tulleita englantilaisia valloittajia, jotka ottivat itselleen parhaat maat ja hommat. Katoliset irkut alistettiin englantilaisen herrakansan palvelijoiksi. Jako on säilynyt pitkälti samanlaisena nykypäivään asti. Köyhyys ja työttömyys periytyy. Se on meillä Suomessakin monet kerrat tutkimuksillakin todettu. Ihminen on peto niskanpäälle päästyään.

Anonyymi kirjoitti 26.04.2011 - 14:06
joo, olen myös aikaisemmin lukenut, että kalastuselinkeinoja siellä Itä-Afrikassa on ajettu alas. Miinalaiva Pohjanmaakin taisi pelastaa tällaisen kalastuslaivan miehistön merirosvojen käsistä. Laiva oli jostain Singaporesta.
Nurinkurista hommaa. ME lähetämme laivan pelastamaan merirosvokalastajajia...merirosvoilta
Anonyymi kirjoitti 26.04.2011 - 15:35
Kaikki on siitä kiinni munkä kuvan media asioista antaa tai onko maassa öljyä. Nyt on Syyriassa menossa samanlainen kansanmurha joka oli Libyassa. Ei ole mitään aikomusta Suomestakaan lähettää Hornetteja, muita puhumattakaan, ku ei ole öljystä kysymys.
Anonyymi kirjoitti 26.04.2011 - 16:06
Syyria on kuitenkin öljyntuottajamaa, ei niin suuri kuin Libya
Anonyymi kirjoitti 26.04.2011 - 16:06
Kirjoitellaan kauniisti ja heti ensimmäisenä ollaan rikkomassa elämän perusoppeja??????
Anonyymi kirjoitti 26.04.2011 - 17:48
Ei mikään muu uskonto ole väkivaltainen kuin kristinusko.
Anonyymi kirjoitti 26.04.2011 - 19:24
http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Rehn+Kriisimaiden+velkaj%C3%A4rjestely+olisi+kuin+krapularyyppy/1135265663218?ref=rss
Anonyymi kirjoitti 26.04.2011 - 19:28
Onkohan Kalline pystyny hallitteen varikon johtokunnan kokousta (tekla). Koskas toinen varikon johtokunta (hallitus) taas kokoontuu 6 tunniks pohtimaan tiehöylänkuljettajan osaamista.
Puusepänkadun 5 kirjoitti 26.04.2011 - 20:49
asukas laittoi lämpölasit tänä entoona uusiksi. Näin to.imii rahamiehet
Anonyymi kirjoitti 26.04.2011 - 20:55
Kyl noi yli satametriset kalastustukialukset on hiukka toisenlaisii kalarosvoi kuin merimetsot ja hylkeet mitä Tontonmäen rakennuttaja parkuu. Tontonmäki iski pahemmin veronmaksajan kukkaroon kui merimetsot kalastajan kukkaroon.
Anonyymi kirjoitti 26.04.2011 - 21:02
20:55 kommentattori on asian ytimessä.
Anonyymi kirjoitti 26.04.2011 - 22:43
Kyllä toi tontonmäki vieläkin ihmetyttää???
Sijoitetun pääoman tuotto????
Vaikka käytänössä lainojen takaus ei vielä merkitse rahojen menetystä???
Olettamus jos tulee pelkkä luu käteen niin kuka maksaa ne tappiot mikä on aiheitunut tästä seikkaulusta aika kuluu ja kukaan ei tule asumaan.
Ajatelkaa kuka hullu tulee sellaisella vuokralla asumaan ko. taloihin asumaan( samalla rahalla kartuttaa omaisuutta)(muistakaa aina vuokranmaksu on hukattua rahaa ) .
Vai oliko todellisudessa sopimiksessa jos ei saada vuokrattua tai myytyä niin uki maksaa laskun???????.
Miksi vakavaraisen yhtiön (lainoja pitää taata???) köyhän ukin.
Tiedustelisin vielä koska tulee koulujen todelliset säästölaskelmat, kun ne suljettiin.
Onko aikataulua????
Anonyymi kirjoitti 26.04.2011 - 23:38
vakavarainen yhtiö finndomo konserni ei ollut vuonna 2009. pahasti veti miljoonilla miinuksella.
kouluista et saa ikinä mitään laskelmia.
Anonyymi kirjoitti 26.04.2011 - 23:42
Näihän se on, jos on pahasti miinuksella.
Eikö silloin pitäisi hälytyskellojen soida, että mennään takakamaan persaukista firmaa??????
Anonyymi kirjoitti 26.04.2011 - 23:48
Silloin kun tehtiin päätös, että koulut lakkautetaan"mukamas tiedettiin kuinka paljon saadaan säästöjä" ja nyt ei pysty laskemaan.
Eikä tässä selvästi ole kusetettu valtuutettuja jotka päätöksen teki????
Toisaalta paha on politiikkojeen myöntää, että on joututunut kusetetuksi.
Minä en ainakaan seuraavissa kunnalisvaaleissa äänestä sellaista henkilöä joka toistuvasti antaa iteseään kusettaa.
Puolueella ei niin väliä.
Realisti kirjoitti 27.04.2011 - 00:18

Minulla taasen on lukuisten lehtiartikkeleiden ja repotaashien perusteella jäänyt kuva Somalimaan rannikon tuntumassa asuvista rosvoklaaneista ja niiden uporikkaista päälliköistä jotka nopeiden veneiden ja huippuelektroniikan ja aseistuksen turvin kaappaavat kaiken teilleen osuvan pienet purjeveneet kuin öljytankkerit ja mielellään syyttävät kaikesta kansainvälistä kolonialismia ja rosvokalastusta joka
uppoaa täysin nyyhkytarinoihin ihastuneisiin yksilöihin,
minusta hyökkäyksiin ja merirosvouteen pitää vastata samalla mitalla ja periaatteella: Kuka miekkaan tarttuu se miekkaan hukkuu.
Realistille kirjoitti 27.04.2011 - 00:40
Voit olla hyvinkin oikessa tuossa näkökulmassa.
Katsoin tuossa dokumentin, jossa perusteltiin miksi olemme merirosvoja.
Elikä tehokalastukseen erikoistuneet yhtiöt tyhjensivät somalian kalastuvedet kaloista ja vietiin somaleilta ainoa elinkeino miten jotenkin tulee toimeen
Ainoa vaihtoehto rikollinen toiminta, eli merirosvous.
Toissalta niitä henkilöitä on helpompi houkuteella rikolliseen toimintaan joilta on viety pienikin mahdollisuus tulla omilla toimeen.
Kyllä kai ryöstäjät saa almuja ja todelliset johtajat käärii voitot.
Tälläistä pitäsi olla asioitten käsittely, että katsotaan asioita erinäkökulmissa.
Hyvä kannanotto realisti
Ehkä todellista totuutta voimme vain arvailla, mutta kaikki on mahdollista vaikka joskus tuntuu uskomattomalta tarinalta.
Näin se vaan on ja on aina ollu.
Mailma muuttuu, mutta ihmiset ei???
Anonyymi kirjoitti 27.04.2011 - 10:11
Ny sitte Korihaiden ens kauden luominen pääs alkuun ku Mikko Jalonen valittiin kaupungin rakennusmestariks ja aaltone syyn käydä entist enemmän varikon kimppuun.
Anonyymi kirjoitti 27.04.2011 - 11:53
mink syyn? jos jotain asiaa tutkii, ei lainkaan riipu siitä kukla missäkin on.
Huolestunut kirjoitti 27.04.2011 - 13:37
Oletko kaupungin työntekijä kun olet niin huolestunut jostain varikosta? Kyllä vasemmistolaiset yhteisrintamassa Sinua puolustaa niin kuin ennenkin. Ole huoleti vaan. He ottaa vaikka sairaanhoitajamaksut ennen käyttöön kun luopuu varikosta.
Anonyymi kirjoitti 27.04.2011 - 16:42
Taitaapi olla persun kirjotus. Ne aina ilottee ku jollain on vakeuksia.
Didlo kirjoitti 27.04.2011 - 16:55
Onko Aaltonen jäämässä yksin persuissakin. Ei häntä kannatettu rakennusmestarin valinnassa vaikka teklassa on toinenkin persu ja kaiken lisäksi "oikealla linjalla" oleva.
-Juha A.- kirjoitti 27.04.2011 - 17:16
Heh heh.
Oli vaan niin, että teklan kokouksesta puuttui ainakin neljä varsinaista jäsentä. Mm. se toinen persu. Mutta tuleva teklan ptk varmaan selvittää asian itsensä Didlollekin. Huomasitko Didlo myös eduskuntavaalien lopputuloksen?
Se on jytkyä nyt!
iso- Arska kirjoitti 27.04.2011 - 17:37
Onko persuissa joku "oikea linjakin". Kuten vasemmistoliitossa ja Demareissa ? Vieläkö niissä pyritään sosialismiin. Forss tietänee, vai onko ohjelmat uusittu?
Mielenkiintoista, että Persujen eduskuntaryhmä jo äänesti, vaikka vasta valittiin Eduskunnan varapuhemiestä...
no, ennen Teklan kokousta varmaan oli puhelimessa jo sovittu kuka valitaan.
Uudenkaupungin kunnallispolitiikka on niin suurta näennäisdemokratiaa etten ole muulla kuullut olevan. Teklan puheenjohtajakin on ns. sisäpiiriläinen
Anonyymi kirjoitti 27.04.2011 - 17:54
juu juu ja lähti ulos kokousesta persun käskystä nuijan varresta eilen
Harto Forss kirjoitti 27.04.2011 - 20:04
En ole lukenut puolueohjelmaa, joten en tiedä onko siellä sosialismi. Kyllä meillä silti on aina linja joka lähtee sosiaalisuudesta, tasa-arvosta ja ihmisyyden puolustamisesta. Tämä ei estä meitä erilaiseen ajatteluun yksityisissä asioissa. Sukupolvien välinen ero tekee jo mahdottomaksi samanlaisen ajattelun. Herra varjelkoon meitä samanlaisesta ajattelusta. Ihmisen ajattelu on paljolti peräisin ympäristötekijöistä. Me vanhemmat olemme kokeneet täysin erilaisen maailman kuin sen jota nyt elämme.
Harto Forss kirjoitti 27.04.2011 - 20:07
Vielä miksihän siitä eduskunnan varapuhemiehestä äänestettiin, jos siitä oli sovittu puhelimessa jo ennen teklan kokousta.
Anonyymi kirjoitti 27.04.2011 - 20:22
... joo taisi mennä yhteen putkeen kaksi asiaa.. kirjojen ystävänä varmaan tiedät tajunnanvirran. Nyt se meni poskelleen, kun asiat sekoittuivat.
Muuten vaan oonailin, että Persut jo äänestivät. Saas nähdä kuinka homma jatkuu. Luulenpa, että saimme todellisen konsensuspuolueen, joka ennen vaaleja sai kansan vakuuttuneeksi muutoksesta.
Anonyymi kirjoitti 27.04.2011 - 21:52
Saapa nähdä kuinka käy Arabimaailmassa. Sanot, että ihminen on peto niskan päälle päästessään. Ei taida demokratia ottaa onnistuakseen ihan vähään aikaan noissa maissa. Ties miten raadolliset pedot jatkavat valtaan päästyään.
Anonyymi kirjoitti 27.04.2011 - 22:22
Jos paimentolaisheimot ja klaanit ovat olleet vallassa vuosisadat ennen länsimaiden viivasuorien pakkorajojen vetoa maiden välille vaikka Libyaan ja Tunisiaan niin kuinka kauan länsimaisen demokratian omaksuminen mahtaa kestää näissä maissa, vuosisatoja? Kauan eläköön länsimainen kapitalismi ja talouden epävarmuus.
Anonyymi kirjoitti 27.04.2011 - 22:42
Ehkä käy kuten Iranissa,lopulta pappisvalta.
epäpoliitinen kirjoitti 27.04.2011 - 23:12
On se kummaa kun täällä vänkätään selvistä asioista ja objektiivinen ajatusmailma on pikkusen hakusessa.
On se nähtävissä valtakunnan tasolla sekä ukin tasolla.
Yksi tosisia jos kulutusveroa nostetaan ja palkkaveroa alennetaan, niin se suuntaus kohti tasveroa.
Jos kaikkia energia veroja tai luodaan suomalaisille yrityksille kaikennäköisiä saasteveroja lisätään.( esim vihreät)
Tietynlailla kannatan saastuttamisesta rankaistuksia, mutta se on toiveajattelua niin kauan kunnes kaikki maat on samalaa lähtötasolla
Anonyymi kirjoitti 28.04.2011 - 08:57
Just niin kuin edellisessä kommentissa sanotaan. Mitä esim. energiaverot auttaa joa ei ole mahdollista muuttaa energianlähteeseen.
Anonyymi kirjoitti 28.04.2011 - 08:58
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=20110472185&ext=rss
Ajattelija kirjoitti 28.04.2011 - 09:32
Positiivareiden sivuilta, sopinee moneen paikkaan ja aikaan. Huumorilla pahemmatkin asiat pehmenee:

Joosto-ohjelmoo
TYÖMUALIMAN VAEKEOKSSIIN
TYÖNTEKIJÄN OHJEET:

1. JOS POMO ÄRJYY
Taputa ja kehu, että siinä oes aenesta heviyhtyveen laalajaksj.

2. JOS TÖETÄ ON LIIKOO
Kiittele pommoo siitä, jotta on ies töetä paljo. Ku kaekesta muusta on pula.

3. JOS PALAKKA ON LIIJAN PIENJ
Hihkase tilipäevänä, että nero pomo on keksinä aekakonneen!
Se suoltaa viime vuosjtuhannen tilinaahoo.

4. JOS TYÖN VAAHTI ON LIIJAN KOVA
Sano, jotta pomossa on suurel luokan valtijomiesaenesta.
Tarjovvaa vuan verta, hikkee ja kyynelijä.

5. JOS LOMMOO ON LIIJAN VÄHÄ
Tuo hiilirilli työpaekalle ja kutu pomo
paestammaan makkarroo ja juommaan kaljjoo.


POMON OHJEET:

1. JOS TYÖNTEKIJÄ LINSOVVAA
Kun se sitte tulloo töehin, niin halloo sitä, itkee tirraata ja sano,
jotta kun niin harvon nähhään.

2. JOS TYÖN JÄLÄKI ON KELEVOTONTA
Kehu antaamuksella työntekijän nuorekkuutta.
Että tuntuu ihan ku oes koolun harjottelija

3. JOS TYÖNTEKIJÄT HAAKKUU ILIKEEKSI
Liikutu ja kiittele, kun ne aotto sinnuu
viimeennii tulemmaan ulos kuapista.

4. JOS VALITETTAAN PIENIJÄ PALAKKOJA
Ou laskevinas konneella ja sano, jotta työhän tienootta
yhteesä vielä enemmän ku sinä ite ja sano, jotta niitä
on kaekel lisäksj monta, sinnout polonen yksinäsj.

5. JOS ALETAAN VUATIJA SOPIMUKSIJA
TYÖOLOJEN KORJOOMISEKSJ
Luppoo, jotta kutut konsultin selevittämmään asijoo.
Ja sitten lyyvään tiili pöötään. Ja jos ee muu aata,
nii sitte kaekki vappautettaan.
hei didlo kirjoitti 28.04.2011 - 09:44
mene lukemaan nyt se teknisen pöytäkirja jotta saat taas lisää perusteltuja vinoilujasi aaltoselle. suosikki vainonkohteesi oikeassaolo rakennusmestarin valinnassa on perusteltu hyvin. asiasta oli tehty kauppa.
Harto Forss kirjoitti 28.04.2011 - 12:03
Jossain nyt mättää. Juha kirjoitti teklan kokouksesta puuttuneen 4 jäsentä. Pöytäkirjan mukaan kaikki ovat olleet paikalla.
Harto Forss kirjoitti 28.04.2011 - 12:04
Jäi osoite pois.

http://uusikaupunki.fi/poytakirjat.html
Anonyymi kirjoitti 28.04.2011 - 13:30
mikä nyt mättää? Jos neljä varsinaista on pois, yleensä tilalla on varajäsenet, täysin jäsenen valtuuksin
Anonyymi kirjoitti 28.04.2011 - 13:34
mitä se nyt Forsskin nyt saivartelee? oliko Juhan eriävä mielipide kaupungin politiikan vastainen? myönnä jo sinäkin, että omituiset ovat kuviot...
Anonyymi kirjoitti 28.04.2011 - 13:40
Kyllä hiukan ihmetyttää, että edellisessä rakennusmestarin valinnassa tarvittiin Turussa asti psykologinen testi. Ja muutenkin väänneltiin ja käänneltiin eräiden toimesta asiaa sellaisella kiihkolla, että uskottavuus lautakunnan puheenjohtajalta, kaupunginjohtajalta ja esittelijältä rapisi.

Nyt tehtiin täysyin päinvastoin ja uskottavuus meni taas.
mikä muuttui? kirjoitti 28.04.2011 - 13:45
5 varsinaista jäsentä pois ja vain osalla vara. näyttää siellä taas olevan historiansa tälläkin rakennusmestari valinnalla kun lukee päätöksen ja aluesanoman uutisen tästä.
Harto Forss kirjoitti 28.04.2011 - 14:21
Ei enää mättää mikään. Silloin kun eka kerran kävin katsomassa teklan pöytäkirjaa, siellä olivat kaikki varsinaiset jäsenet olleet paikalla. Nyt on toisenlainen osallistujaluettelo. Ilmeisesti oikea. En ole ottanut sitten minkätenkaldaista kantaa Juhan eriävään mielipiteeseen.
Anonyymi kirjoitti 28.04.2011 - 17:24
Hieno homma ku Mikko Jalonen palkattiin kaupungin mestariksi. Nyt voi Korihaista tulla Suomen mestarit. Hänen ja Petri Heinosen kanssa on tehty sopimukset. siinä on hyvä pohja. Vielä ku Bojanin ja jenkkien tilanne selvii niin hyvä on.
Anonyymi kirjoitti 28.04.2011 - 18:24
Miten Korihaista voi sen perusteella tulla Suomen mestari, jos joku valitaan rakennusmestariksi?
Ei kai häntä sen takia rakennusmestariksi valittu? Tavallaan yrität nyt selittää, että ellei häntä olisi valittu rakennusmestariksi, Suomen mestaruutta ei tule.

Varmasti hän oli paras ehdolla olleista, mutta olisi ne muutkin hakijat voinut haastatella. Mihin tuollaisia lautakuntia U:gissa tarvitaan, kun vaan yksi esitellään mestariksi? Lautakunta taisikin valita hänet sen Suomen mestaruuden takia.

Anonyymi kirjoitti 28.04.2011 - 20:44
Onneks ei valittu mitään neekeriukkoa.
Anonyymi kirjoitti 28.04.2011 - 20:50
kai tummaihoiset sen homman yhtä lailla hoitasivat. Mutta asia lienee nyt selvä.
Anonyymi kirjoitti 29.04.2011 - 09:02
Tulipas eile mukava tutkimus. Maahanmuuttajataustaiset on koulussa parhaat oppilaat ja suomalaiset pojat huonoimpia. Sopeutuminen on hyvää. Oon aina ollut sitä mieltä ulkomaalaisia sorsivat peräkamarinpojat tai ainakin hyvin vähän muusta kuin omasta reviiristään tietävät.
Anonyymi kirjoitti 29.04.2011 - 09:09
kai se maahanmuuttajakriittisyys johtuu ihan konkreettisista ongelmista, kuten Helsingin ja parin muun ison kaupungin slummiutuminen, kyseenalaiset perheenyhdistämisohjelmat ja liian helppo pääsy Suomeen päivärahoille taustasta huolimatta.
Ei ollut yllätys, että nimenomaan maahanmuutajatytöt ovat ahkerina koulussa. Pojista ei puhuttu mitään. Näistä kasvatuksen tuottamista "herrojenaluista"
Anonyymi kirjoitti 29.04.2011 - 09:29
Mites nyt olet lukenut jutun. Siellä oli selvästi, että parhaita ovat maahanmuuttaja tytöt ja huonoimpia kotimaiset pojat. Normaalin järjen mukaan maahanmuuttaja pojat ovat tässä välissä. Ontainnut aholla riehunut halla viedä ajattelukyvyn. Ei oo ihme, että pojat on heikompia ku lukee sunkin kommenttias. Eiköhän meillä ole Viikaistenkatu esimerkkinä miten slummiutuminen tapahtuu. Kohta ei enää tulla helposti Suomeen. Saivathan persut lainsäädännön kannalta tärkeimmän paikan ja maahanmuutoasioista vastaavan ministerin posti on myös hauissa. Rautaa rajalle ja peräkamarinpojat pyssyineen rajalle vartioon.
Anonyymi kirjoitti 29.04.2011 - 09:37
no joo. Lisää väkeä sitten vaan Uuteenkaupunkiin perheenyhdistämisohjelmilla, mielellään vielä sellaisista kulttuureista, jotka eivät ikinä tänne sopeudu.

Miksi muuten Uki ei ota maahanmuuttajia? Vastaa nyt ensin siihen. Ehkä sinun kotiisi saisi tulla? tilaa varmaan on.
Anonyymi kirjoitti 29.04.2011 - 10:49
En tiedä, että maahanmuuttajia otettaisiin kenenkään kotiin. En ottaisi sinne ketään suomalaistakaan. En edes anoppia. Jokaisella pitää olla omakoti. Huutolaislasten ja hyyryläistyen aika on ohi. En ole ugin päättäjiä, joten en osaa vastata miksei tänne ole perustettu vastaanottoasuntolaa. Se on kuitenkin pieni osa maahanmuuttopolitiikkaa vain pakolaisia varten. Suurin osa tulee töihin. En vastusta perheenyhdistämistä. Josko ajattelen omaltakohdaltani niin olisi se kamalaa asua erossa vaimosta ja lapsista. On se varmaan sulle traumaatinen kokemus nähdä neekeri, peräkamarinpoika. Vie vielä suomalaisen blondin etkä sinäkään ole päässyt sellaista lähellekään. Mitä nyt peitonalla unelmoit ja kädet käy.
Anonyymi kirjoitti 29.04.2011 - 11:47
Niin tai vaalean miehen, koska olen nainen. Et taida tietää mitään näistä perheenyhdistämisohjelmista. Myös työperäisen maahanmuuton määrä on sinulta kadoksissa. Suurin osa ei suinkaan tule töihin.
Tämä keskustelu lienee kanssasi turhaa, koska tietosi ovat aika vajavaiset.
Uudessakaupungissa työperäistä maahanmuuttoa nähtiin jo Vertekin hallityömaalla, tosin se oli aika tilapäistä.
asiaan kirjoitti 29.04.2011 - 11:52
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011042913622085_uu.shtml
Anonyymi kirjoitti 29.04.2011 - 13:40
Sulla taitaa olla tiedot hukassa. Vertaileppa lukuja. Niitä löytyy tilastokeskuksen sivuilta. Tuskin Vertekillä on ollut töissä maahanmuuttajia. Suomessa töissä käyviä kyllä. Perheenyhdistämisistä kaltaisesi kaivavat joukut huonot esimerkit. Niitä löytyy kyllä jokaisesta asiasta on sitten kysymys suomalaisista tai ulkomaalaisista. Jos olisit käynyt joskus muuallakin kuin peräkamarissa ajattelisit miten kivaa se oli suomalaisille maahanmuuttajille olla ruotsissa -70luvulla. Siellä niitä kaltaisiasia taliaivoja on ollut ainakin siitä asti.
Anonyymi kirjoitti 29.04.2011 - 13:44
Kyllä on Hakkaraisella jutut. Samaa mieltä ole vain siinä etten ymmärrä miksi sotaveteraaneille kerätään rahaa. Veteraani Liitot ovat hukkumaisillaan rahaan ja veteraaneja on vain kourallinen.
Anonyymi kirjoitti 29.04.2011 - 16:39
Turvapaikan hakijoiden sosiaaliturvaa heikennettiin uudessa laissa ja hakijoitten määrä laski.
Herää kysymys???Todellinen avuntarpeessa oleva ihminen ei ajattele sosiaaliturvaa kun on aito hätä.
Vai onko väärä johtopäätös??????
Anonyymi kirjoitti 29.04.2011 - 18:15
Luuletko ulkomailla tiedettävän Suomen sosiaaliturvantason? Kuinka monen maan sinä tiedät? Tiedätkö Esimerkiksi Suomen=?
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Viimeksi luetut

Tällä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.

Åsa Schwartz: NefilitHymyHymyHymy

Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.

James Pattersson: Pahan  kidassaHuuto

Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.

Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesäJalka suussaJalka suussaJalka suussa

Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.

Vikas Swarup: Syyllisten seurueNolostunutNolostunutNolostunut

Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.

Wilbur Smith: Vaaran vesilläKlink Klink (raha)

Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.

 

Yhdistykset
Laskuri