
Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.
Esa Kaitila
Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.
Paperiliitto
Alf Rehn
Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.
Turun Sanomat
Roope Lipasti
Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.
TS Extra
Jälkimaku
VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.
Turun Sanomat
Jälkimaku
Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.
Turun Sanomat
Kommuunisti
Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.
Keva
Eka varsinainen asia oli Novidan rakennusten myynti ja tontin vuokraus. Päätettiin myydä esitettyyn 4,5 millin hinnalla. Selvitetään onko kauppakirjaan mahdollista laittaa U:lle etuosto-oikeus mahdollisessa jälleenmyynti tilanteessa. Toisaalta se on ilmeisesti tarpeeton sillä toiminnan pääasiallinen rahoittaja valtio, on sitä mieltä, että toiminnanharjoittajan pitää omistaa kiinteistöt. Kiinteistöt myydään tasearvolla. Valtio ei salli korkeampaa hintaa ja on ilmoittanut, jos korkeampaan hintaan päädytään se tulee tulevista valtionavuista leikkaamaan ylimääräisen hinnan pois. Tontti vuokrataan 26 000€ vuosivuokralla.
Ekolehtilän kaava esitetään valtuustolle. Kalannin keskustassa olevan OP:n tontille aletaan valmistella kaavamuutosta. Keskusteltiin muutoksista ja esitettiin valmisteluun toiveita siitä miten tulisi kaavoittaa. Pienehkö rantakaavamuutos asetetaan nähtäville.U:kin ruotsalainen ystävyyskaupunki Varberg täyttää 200-vuotta. Esitys oli 4 edustajaa. Muitakin lukumääriä esitettiin useita. Ainoastaan 3:a kannatettiin. Päätettiin lähettää matkailusihteeri Irmeli Laaksonen, Leena Anto ja minut. Sammutusjärjestelmien toimittaja valittiin esityksen mukaan.
Erikoisautonkuljettajan toimi lähetettiin jälleen uuteen valmisteluun. Tällä kertaa teklaan. Surkuhupaisaa on niitä tärkeämpiäkin asioita pystytty päättämään. Tämä tuntuu olevan ylivoimainen tehtävä hallitukselle. Myllymäen aloite palautettiin. Karlaisen, Käpylin ja Phkinäisten tonteille määriteltiin hinnat valtuuston päätettäväksi. Hinnat nousivat. Jopa 20 000€ tontilta. Toisessa ääripäässä 2 500€. Sitten jahnattiin vielä salaista asiaa.
|
|
Täll
ä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.
Åsa Schwartz: Nefilit![]()
![]()
![]()
Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.
James Pattersson: Pahan kidassa![]()
Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.
Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesä![]()
![]()
![]()
Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.
Vikas Swarup: Syyllisten seurue![]()
![]()
![]()
Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.
Wilbur Smith: Vaaran vesillä![]()
Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.
saas nähdä mikä on kanta viikon päästä?
Eli: YMMÄRRYSTÄ JOIHINKIN ASIOIHIN TUNTUU OLEVAN.
Äijä ei tuhlaa aikaansa "neekeriukkojen" kanssa. kuten vasemmisto ja vihreät
Katsotaan nyt mitä jutta tekee, koska oli sitä mieltä tukipakettia ei kannateta jos pankkeja ja sijoittajia ei saada vastuuseen.
Nyt sitten todella nähdään onko demarit köyhän asialla.
Me sosssut emme tulee hyväksymään alvin korotusta, koska se kirpaisee kaikkien pienempituloisia.
Yllä oleva teksti harton vappu puheesta kopioitu.
Minkä takia vaalituloksesta ollaan huolestuneita,
sen takia vai, kun kookoomuksesta tuli suurin puolue?
Voisitko harto tarkentaa, koska kaupunkilla liikkujat ovat siitä keskustelleet, että minkä takia äänestys tuloksesta pitäisi olla huolissaan????
Mutta onko se tasa-arvoa toisia käsketään säästämään ja samalla kaupunkinjohtajalle annetaan palkankorotus.
Jokainen päättäköön itse mitä mieltä asiasta on.
On vielä hyvä, että saa ajatella erilaisesti vai saako???
Katsotaan nyt kaksi vuotta rauhallisesti muuttuuko politiikan tekeminen siihen suuntaan jota kansa on halunnut ennenkuin ruvetaan maalaamaan piruja seinille.
Neljän vuoden päästä on taas mahdollista vaikuttaa
http://www.bel.fi/~alankila/kaari/