Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.

Esa Kaitila

Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.

Paperiliitto

Alf Rehn

Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.

Turun Sanomat



Roope Lipasti

Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.

TS Extra

Jälkimaku

VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.

Turun Sanomat

Jälkimaku

Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.

Turun Sanomat

Kommuunisti

Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.

Keva




 

09.05.2011 - 20:33

 Hallitus kokoontui poikkeuksellisesti ennen valtuustoa ja melko turhaan. Pääasiassa kokoonnuttiin maaseutuhallinnon järjestämiseksi Vakka-Suomessa. Valtio on määrännyt, että on muodostettava yhteistoiminta-alue jolla on vähintään 800 tilaa. Vakka-Suomessa olisi riittävästi. Kuten tavallista yhteisymmärrystä ei löydy. Vehmassalon kunnat ja U:ki ovat sitä mieltä, että isäntäkunta on Vehmaa ja tukihakupalvelut hoidetaan kaikissa kunnissa. Laitila on sitä mieltä, että isäntä on Laitila. Pyhäranta on sitä mieltä, että Kalanti-talosta kaikki hakisivat palvelut. Mikä tuntuisi järkevimmältä. Voihan tuet hakea jo Internetissäkin. U:ki päätti jättää asian pöydälle 2 viikoksi. Muut asiat hyväksyttiin yksimielisesti lähes keskustelutta.

Valtuusto lähti myös liikkeelle yksimielisesti. Eka asia johon pysähdyttiin oli Aaltosen aloite kaupungin yhtiöiden hallitusten kokoonpanosta. Tähtinen esitti, että enemmistön pitäisi olla luottamusmiehiä. Äänin 33-10 hyväksyttiin saatu selvitys tiedoksi.

Novidan kiinteistöjen myynnistä keskusteltiin pitkään. Lopuksi hyväksyttiin päätösesitys yksimielisesti sillä lisäyksellä, että U.kille jää kiinteistöjen etu osto-oikeus tasearvolla.

Karilaisten, Käpylin ja Pähkinäisten tonttien myyntiin Laivo esitti, että tontit laitetaan julkiseen myyntiin ja myydään eniten tarjoavalle johon nykyinen vuokralainen saa etu osto-oikeuden tarjotulla hinnalla. Laivon esitys voitti äänin 22-20. Enemmistön puolella oli oikeisto ja Haverinen. Kapitalistien ahneus on suunnaton. Hallituksessa jo korotettiin asiantuntijan määrittelemiä hintoja aika reippaasti. Tämäkään ei riittänyt ja vuokralaisille jää ajallisesti vähän mahdollisuuksia hoitaa velvoitteitaan elleivät tonttia osta.

Esitin lopuksi Vassarien aloitteen viranhaltijoiden valintaan liittyvistä toimenpiteistä. Tämän allekirjoitti myös 4 persua ja kristillisdemokraatti.

http://uusikaupunki.fi/poytakirjat.html

 

Kapitalistien ahjneus on suunnaton kirjoitti 09.05.2011 - 21:21
eikö kaupungin omaisuudesta saa pyytää markkinahintaa?
sama mielessä... kirjoitti 09.05.2011 - 21:26
... juman skledale, jos minulla on omaisuutta joka myydään, haluan siitä parhaan mahdollisen hinnan! Mitä helevettiä tarkoitat ahneudella? Jollain "toverilla" on vuokramökki eikä rahaa? Voi juku; kapitalisti on ahne ja toveri kärsii...
Capricorn kirjoitti 10.05.2011 - 00:50

Just juu,saata..a nauttineet puoli-ilmaisista
saaritonteista vuosikymmeniä ja nyt pitäis Forssin
mielestä yhteistä maata myydä noille pilkkahinnalla,
jotta ne voisivat mahtavalla voitolla edelleen myydä,
jeesus mitä talousmiehiä hallitukseen valitaan.
Ei oikene kaupungin talouden syöksykierre ilman
uusia päättäjiä ei.
Anonyymi kirjoitti 10.05.2011 - 06:48
Miksi kaupungin osakeyhtiöissä pitäisi olla ulkopuolisia hallituksen jäseniä? Mihin valtuusto tuollaisen kannan perusti?
Eikö juuri kaupungin omistamissa yhtiöissä kuulu olla vaaleissa valittuja kaupunkilaisia?
Sehän riippuu siitä kirjoitti 10.05.2011 - 06:51
kenelle myydään maata hehtaarikaupalla alihintaa ja toiset tulevat maksamaan erotuksen.
Harto Forss kirjoitti 10.05.2011 - 07:30
Huumorin tajuni on kieltämättä outoa ja tiesin jo etukäteen miten lohkaisuuni, kapitalistien suunnattomasta ahneudesta, tullaan suhtautumaan. Tilaisuus oli niin herkullinen etten voinut vastustaa kiusausta. Mitä tulee alihintaan ja asiantuntemattomuuteen niin tonttien hinnoittelussa käytettiin ulkopuolista asiantuntijaa, tämän lisäksi kaupungin oma virkamies laati esityksen hallitukselle, perusteilla jotka esitettiin taulukonmuodossa. Hinnat olivat korkeammat kuin ulkopuolisen asiantuntijan. Tonttien hintojen vertailu toisiinsa ei tyydyttänyt hallitusta, joka palautti asian uudelleen valmisteluun. Virkamies laati uuden listan jossa hintoja oli korotettu huomattavasti kauttaaltaan ja eräitä jopa 20 000€. Tämän hallitus päätti esittää valtuustolle yksimielisesti. Tarkoituksena saada homma kuntoon kesäksi. Tonttien vuokra-aika loppuu vuoden vaihteessa ja vuokraajilla on paljon selvitettävää josta epäselvyyden jatkuessa saattaa tulla hyvinkin kallista. Yllättäen hallituksen yksimielisyys oli hävinnyt. Hallituksen kaikki 6 oikeiston edustajaa oli kääntänyt takkinsa. Toisaalta tämä oli osalta takinkääntäjiä ymmärrettävää. Soinilaisillehan heidän idolinsa on vaalien jälkeen monet kerrat näyttänyt miten vaivatonta se on ja selityksiä piisaa. Se on myös vanha tunnettu asia, että kepu pettää aina. Kokoomuksen petos ei yht´äkkiä löydä muuta selitystä kuin kapitalistin ahneus.
Anonyymi kirjoitti 10.05.2011 - 08:05
Mutta nuo kaupungin osakeyhtiöiden hallitukset...
Jaha kirjoitti 10.05.2011 - 09:51
Sanos nyt Forssi yhdenkin tärkeän asian missä
Soini on kääntänyt takkinsa?
Ettei vaan olis Forssi sukkuloinut täällä blogeissa esittämässä ennakko aavistelujaan ja mustamaalaamassa peussuomalasia,minusta Soini on pysynyt tosi tiukkana
lupauksissaan, kuten esim Portugalin tukipaketissa,
saisi moni muukin poliitikko ottaa mallia.
Harto Forss kirjoitti 10.05.2011 - 10:26
Et ole kovin tarkkaan seurannut esim. Portugali kannanottoja. Ennen vaaleja Soini käänsi siinä takkinsa, samoin vaalien jälkeen hän käänsi takkinsa. Molemmilla kerroilla tuli niin kova häly, että hän joutui palaamaan tiukkaan Portugalin takausten vastustamiseen. Se, että hän nyt tiukasti taas vastustaa ei voi tarkoittaa sitä välihypyt unohdettaisiin. Mitä muihin takinkääntöihin tulee niin viimeinen takin kääntö oli ilmastosopimuksesta. En ymmärrä, jos tällaista tuuliviirimäistä pyörimistä suositellaan muillekin politiikoille. Ei minun kirjoitukseni sinun uskoosi mitään vaikuta. Siihen kannattajiensa lujaan uskoon Soini ilmeisesti luottaakin.
Anonyymi kirjoitti 10.05.2011 - 11:56
Hallituksen kaikki 6 oikeiston edustajaa oli kääntänyt takkinsa. Väärin Harto Forss. Eikö Wala ja Anto olleet esityksensä kannalla?
Mukavaa kesää kirjoitti 10.05.2011 - 12:56
Sanottakoon heti aluksi, että en ole vuokralainen po. kaupungin omistamissa saarissa. Eräs kommentoija täällä sanoo, että ovat saaneet nauttia saaritonteista vuosikymmeniä. No, eikö juuri tämän pitäisi tuoda etuosto-oikeus vuokralaisille, varsinkin kun hinnat ovat ihan käypäsiä? Kovat ovat arvot ja asenteet joillakin. Kateus on kamala tauti.
Harto Forss kirjoitti 10.05.2011 - 14:17
Saatan olla kyllä väärässä Walan ja Anton suhteen. Pidän kirjaa tukkimiehen kirjanpidolla jolla nimet eivät kirjaannu. Mikäli olen antanut väärän todistuksen lähimmäisistäni niin pyydän anteeksi.
Anonyymi kirjoitti 10.05.2011 - 14:31
saaritontteja ei kasva meidänkään kaupunkiin lisää. tämä on hyvä aina päättäjienkin muistaa kun veronmaksajien maita myyvät. aina ne myyntipäätökset ei ole ollut järkeen käyviä valitettavasti.
Arska kirjoitti 10.05.2011 - 14:40
Forss on oikeassa Soinin takinkäännöistä. Ja mitä noihin tonttien myynteihin tulee, on aika julmaa ajaa vuokralaiset pois, jos eivät pärjää huutokaupassa. Varmasti venäläisiä kiinnostaisi nuo tontit kovaankin hintaan. Ja Sukaria ilman muuta... mutta enempi jäi kiinnostamaan se, että kaupungin osakeyhtiöt miehitetään ulkopuolisilla.
Anonyymi kirjoitti 10.05.2011 - 15:19
Soini pyörii väkkäränä ku hallitukseen on kova hinku hanke menossa ja täytyy koetella missä on kannattajien rajat. Mustan auton takapenkillä istuminen hivelee niin sanomattomasti sielua.
Anonyymi kirjoitti 10.05.2011 - 22:14
Oikeiston ahneus näkyy siinä, että voipi jäädä luu käteen. Saatavat hinnat voivat olla alempia kuin nyt olisi saatu. Eivät ainakaan tule olemaan tonttien hinnat vertailukelpoisia toisiinsa nähden. Eräillä tonteilla on suojeltuja rakennuksia. Ei ne tule ainakaan hintaa nostamaan.
Olli kirjoitti 11.05.2011 - 07:29
Venäläiset eivät tule ukiin asti tontteja ostamaan. Ja jos tulevat, he rakentavat vähintään 200 neliön ökyhuvilan, jolle ei ymmärtääkseni saa lupaa.
Harto Forss kirjoitti 11.05.2011 - 08:18
Tonteille on rakennusoikeutta 150 m2. Mitä vähentävät eräillä tonteilla olevat vanhojen rakennusten suojelu. Näillä tonteilla on vanhoja kalastustilojen rakennuksia.
Olli kirjoitti 11.05.2011 - 08:57
Kaupunki on kohtapuoliin myynyt omaisuutta 10 miljoonan euron edestä. Mitään alijäämää ei pitäisi tänä vuonna olla, ja tulla, jos menot pidetään kurissa. - saaritonttien kohdalla voi tosiaan käydä niin, että vapaa hinta ei ylitä pyydettyä, eli tuli pyydettyä liikaa.
Herää vain kysymys kirjoitti 11.05.2011 - 09:14
mitäs sitten myydään,kun kaikki veronmaksajien omaisuus on myyty????????????????????????
Harto Forss kirjoitti 11.05.2011 - 12:13
Kyllä Ollin esittämä vaihtoehto on hyvinkin mahdollinen. Ei oikein ollut kiva temppu asettaa vuokraajat pitkäksi aikaa epävarmuuteen.
Sitten aletaan myydä veronmaksajia. Tutkimusten mukaan Suomessa harrastetaan tai ammattimaisesti tehdään ihmiskauppaa.
Mukavaa kesää kirjoitti 11.05.2011 - 13:06
Epävarmuudessa mökkiläiset jo ovat kauan olleetkin ja epävarmuus vain jatkuu.

Eikö nyt olisi ollut järkevää ja inhimillistä myydä niillä hinnoilla, jotka hallitus yksimielisesti päätti? Suurin osa tonteista olisi pysynyt pitkäaikaisilla vuokralaisilla, joista varmaan suurin osa on paikkakuntalaisia ja tänne veronsa maksavia tai maksaneita.
Anonyymi kirjoitti 11.05.2011 - 13:41
Osalla valtuutetuista on niin kiusaajan luonne, että kaikki kiusaamismahdollisuudet hyödynnetään. Siksi varmaan on valtuustoon pyrittykin. V:mäinen luonne vetoaa hämmästyttävän usein äänestäjiin.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Viimeksi luetut

Tällä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.

Åsa Schwartz: NefilitHymyHymyHymy

Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.

James Pattersson: Pahan  kidassaHuuto

Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.

Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesäJalka suussaJalka suussaJalka suussa

Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.

Vikas Swarup: Syyllisten seurueNolostunutNolostunutNolostunut

Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.

Wilbur Smith: Vaaran vesilläKlink Klink (raha)

Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.

 

Yhdistykset
Laskuri