
Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.
Esa Kaitila
Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.
Paperiliitto
Alf Rehn
Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.
Turun Sanomat
Roope Lipasti
Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.
TS Extra
Jälkimaku
VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.
Turun Sanomat
Jälkimaku
Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.
Turun Sanomat
Kommuunisti
Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.
Keva
Vaalien jälkeinen epätietoisuus on aikalailla selkiintynyt. Suomi hyväksyy Portugal-paketin. SDP:n asettamat ehdot ovat kuin ponsi valtuuston päätöksessä. Ei sido mitään, mutta lieventää tekijän omaatuntoa huonosta päätöksestä tai takinkäännöstä. Miten on niin ei se minua paljoa liikuta. Henkilökohtaisesti en ole mitenkään kovasti ollut kummallakaan kannalla ehkä kuitenkin hiukan kallistunut takauksen kannalle.
Olen yrittänyt pysyä totuudessa. Emme ole maksaneet suoraa tukea eikä meiltä nytkään suoraa tukea pyydetä vaan takauksia. Kuinka suuri uhka takausten maksuun menolla on niin luotan taloustieteilijöihin, jotka sanovat, että sellainen jolla on verotusoikeus ei voi tehdä konkurssia. Portugalin takaus on ilmeisesti 1 mrd:n suuruinen. Tietääkseni Suomi velkaantuu tänä vuonna n. 8 mrd/€. Takaus on tästä n. 12,5%. Jos jotain tapahtuu niin, se on sitten velkasaneeraus. Jolloin ei kaikki mene takaajan maksettavaksi. Todella ikävää on joutua maksamaan toisen velkoja, mutta onko vaihtoehto vielä huonompi?
Hallituksen muodostus astui pitkän askeleen eteenpäin, Portugal jutun ilmeisesti ratkettua. Lähes varmoja hallitukseen menijöitä ovat kokoomus, sdp ja rkp. Näistä tulee 96 kansanedustajaa. Tämä ei vielä riitä enemmistöhallitukseen. Mahdolliset vahvistukset tulevat kolmikosta Vasemmistoliitto, Vihreät ja Kristillisdemokraatit. Kd:t ovat valmiit hallitukseen ilman ehtoja, mutta siitä tulee hyvin niukka enemmistö. Jompi kumpi vihreät tai vassarit tarvitaan.
Minusta on aika yllättävää vassarien ilmeisen vahva mukana olo vielä neuvottelujen tässä vaiheessa. Arhinmäki kirjoitti facebookissa tämän päivän kalenterin menneen uusiksi ja päivästä tulleen kiireisen. Tulkitsen tämän siten, että vassarit ovat olleet hallitusneuvotteluissa. Saas nähdä miten käy. Niiden jotka puivat nyrkkiä ja uhkailevat seuraavilla eduskuntavaaleilla, kannattaa muistaa, että poliittisen muistin pituus on 3 kuukautta. Tämä on myös todistettu.
|
|
Täll
ä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.
Åsa Schwartz: Nefilit![]()
![]()
![]()
Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.
James Pattersson: Pahan kidassa![]()
Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.
Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesä![]()
![]()
![]()
Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.
Vikas Swarup: Syyllisten seurue![]()
![]()
![]()
Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.
Wilbur Smith: Vaaran vesillä![]()
Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.
Olimme hetken mukana hallitusspekulaatioissa, mutta eipä Kokoomus halunnut hallituksen sisälle osaavaa ja ahkeraa vasemmistovoimaa. Ymmärrän kyllä heitä, tällä hallituksella on helpompi jatkaa rikkaiden hyysäämistä ja palveluiden
Seppäsen sanoo pitäneensä Sdp:n kuuden kohdan ohjelmasta, jonka puolue esitti alkuviikosta. Seppäsen mukaan ohjelma piti sisällään erinomaisen aloitteen pankkijärjestelmän uusimisesta.
Keskiviikkona kokoomuksen kanssa tehdyssä sovussa Sdp:n vaatimukset kuitenkin vesittyivät. "Siinä vaatimukset ovat joko yleisiä, kosmeettisia tai hylätyksi tulevia", Seppänen ruotii.
Seppäsen mielestä Portugalin tukemisessa pankkijärjestelmä pyritään yhä pelastamaan tekemättä siihen muutoksia. Velkaongelmien aiheuttajat eivät joudu juridiseen vastuuseen, mikä Seppäsen mielestä olisi tärkeää.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/helsingin-hovioikeus-matkustaa-ruanda-jutun-takia-afrikkaan/art-1288388811176.html?ref=rss
TUULA KÄRKI
Hallitukseen menossa olevan SDP:n piirissä hallitustunnustelija Jyrki Kataisen (kok.) valitsemaa hallituspohjaa ei pidetä ihan lukkoon lyötynä.
Katainen ilmoitti torstai-iltana, että hallitus muodostuisi kokoomuksen lisäksi SDP:stä, Vihreistä, RKP:stä ja Kristillisdemokraateista.
Voimaa eriarvoistumista vastaan
SDP:n kansanedustaja Erkki Tuomioja on toista mieltä ja on ilmoittanut sen muun muassa Ylen aamu-tv:ssä.
Hän kirjoitti jo torstai-iltana Facebookiin, että Kataisen ilmoittama hallituspohja ei ole sellainen, jonka maa nyt tarvitsee. Hänestä Vasemmistoliiton ulosjättämiselle ei ole perusteita.
– En usko hallituspohjaan ilman Vasemmistoliittoa, Tuomioja sanoi perjantaina Kansan Uutisille.
– Hallitus olisi liian liian oikeistopainotteinen. Vaaleissa kuitenkin tuli viesti siitä, että eriarvoistumiskehitys tulee pysäyttää ja meillä on Vasemmistoliiton ja demareiden välillä yhtenäinen näkemys tästä.
Vasemmiston käsissä
Ryhmäkokoukseen matkalla ollut Tuomioja sanoi, että kyse ei ole vain hänen henkilökohtaisesta kannastaan.
– Luulen, että ryhmällä on samanlaista ajattelua.
Hän kuitenkin korosti, että asia riippuu nyt Vasemmistoliitosta.
– Tämänhetkinen ajankohtainen kuva on juuri se, että se on Vasemmistoliiton käsissä, haluaako se hallitusneuvotteluihin.
Ylellä Tuomioja sanoi, että kokoomus ei voi yksin päättää hallituksen kokoonpanosta. Perussuomalaisten poisjäännin hän totesi Facebookissa olevan näiden oma valinta.