
Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.
Esa Kaitila
Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.
Paperiliitto
Alf Rehn
Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.
Turun Sanomat
Roope Lipasti
Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.
TS Extra
Jälkimaku
VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.
Turun Sanomat
Jälkimaku
Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.
Turun Sanomat
Kommuunisti
Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.
Keva
Tein viime valtuustossa aloitteen virkamiesten valintojen ohjeellistamisesta. Valinta prosessit ovat olleet niin erilaisia suoraan sanottuna mielivaltaisia ettei jaksa enää oikein ymmärtää. Aloitetta tehdessäni en vielä tiennyt miten terveyspalvelujen johtajan virkaa täytettäisiin. Hallitukseen tuli esitys hakijoiden haastattelusta ja haastattelijoiksi esitettiin toistakymmentä henkilöä. Joukossa ei ollut yhtään persua eikä vassaria.
Esitin haastattelijat valittavaksi suhteellisella vaalilla. Juha Aaltonen kannatti. Hammastenkiristelyjen jälkeen ennestäänkin suureen joukoon esitettettiin lisättäväksi minut ja Juha Aaltonen. Haastattelujen jälkeen valitsimme 3 testattavaksi. Pidin itsestään selvänä, että testausten jälkeen kokoonnumme ja esitämme jonkun ehdokkaista valittavaksi hallitukselle ja terveyslautakunnalle.
Alla olevasta terveys ltk:n esityslistasta näkyy, että testausten tuloksia on ollut kuulemassa joukkio jota en tiedä kenenkään valinneen. Me haastattelijat vietimme toista työpäivää aivan turhaan kuuntelemassa ja kyselemässä hakijoilta. Ei voi enää hyvällä tahdollakaan ymmärtää kaupungin päätöksentekoa. Miksi tällaiseen menettelyyn on päädytty, käsittämätöntä. Miksi meille on muodustunut sisäpiiri joka päättää asiat täysin demokratiasta piittaamatta? Alla ote terveys ltk:n esityslistasta.
Terveyspalvelujen johtajan virkaan haki määräaikaan mennessä 12 henkilöä, joista haastatteluun kutsuttiin terveystieteen maisteri Kaisa Impilä, terveystieteen maisteri Armi Lampi, valtiotieteen maisteri Marika Lanne, terveystieteen tohtori Eeva Liikanen, terveystieteen maisteri Jaana Saarinen ja kauppatieteen maisteri Päivi Sannola. Haastattelut toteutettiin 7.4.2011 ja 8.4.2011.
Haastattelujen jälkeen haastatteluryhmä päätti lähettää kolme hakijaa, Marika Lanteen, Eeva Liikasen ja Päivi Sannolan soveltuvuusarviointiin.
Pyydettyjen tarjousten perusteella soveltuvuusarviointien laatijaksi valittiin turkulainen Romana Management Oy. Arviointien tulokset saatiin 10.5.2011. Tilaisuudessa olivat läsnä kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja, kaupunginjohtaja, henkilöstöpäällikkö ja sosiaali- ja terveysjohtaja.
Soveltuvuusarviointien tulokset selvitetään lautakunnan kokouksessa.
Kaupungin Hallintosäännön V luvun 34 §:n mukaan kaupunginhallitus ottaa virkaan johtavan ylilääkärin/terveyspalvelujen johtajan kuultuaan terveyslautakuntaa.
Ehdotus:
Terveyslautakunta päättää lautakunnassa annettavan selvityksen pohjalta tehdä kaupunginhallitukselle edotuksensa terveyspalvelujen johtajasta.
|
|
Täll
ä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.
Åsa Schwartz: Nefilit![]()
![]()
![]()
Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.
James Pattersson: Pahan kidassa![]()
Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.
Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesä![]()
![]()
![]()
Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.
Vikas Swarup: Syyllisten seurue![]()
![]()
![]()
Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.
Wilbur Smith: Vaaran vesillä![]()
Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.
Mielenkiintoista olisi nähdä kuinka käy, jos pitäisi valita kaupungin yhtiöön (esim. Telakkakiinteistöt Oy) uusi yhtiökokousedustaja ? Eikös se ole yksi ja sama henkilö kuin kyseisen yhtiön hallituksen puheen johtaja. tosin tämä kysymys ei toimi suhteellisella vaalilla.
Onko toimittaja Haapala pohtinut tällaista asiaa?
Olli sivuuttaa tässä kokonaan oleellisen. Valittiin joukkio haastattelemaan ja valitsemaan yhdessä hallituksen esittelijän kanssa ehdokas terveyspalvelujen johtajaksi". - Missään pöytäkirjassa ei ole tällaista mainintaa. Mitä lienette horisseet! Sen sijaan Kh 7.3. Päätös: Kaupunginhallitus valitsi seuraavat haastattelijat: Kaupunginhallituksen puheenjohtajisto, kaupunginvaltuuston puheenjohtajisto, terveyslautakunnan puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja, kaupunginhallituksen edustajiksi lisäksiHarto Forss ja Juha Aaltonen, viranhaltijoista henkilöstöpäällikkö, sosiaali- ja terveysjohtaja, johtava ylilääkäri (ma.), kaupunginjohtaja ja talousjohtaja", eli EI MAININTAA ETTÄ HAASTATTELIJAT OLISIVAT MYÖS VALITSIJOITA.
ja että hallituksen jäsen olisi jossain kiinteistöyhtiössä myös yhtiökokouksessa kaupungin edustajana? aika omituinen yhdistelmä ollakseen totta. selvittäkää nämäkin asiat sielllä hallituksessa.
12.35 kommentista ei selviä kumpaa tarkoitit kaupunginhallituksen jäsen tai kyseisen yhtiön hallituksen jäsen. Ei tule kummastakaan vaihtoehdosta muistin varassa mieleen, että näin olisi. Mitään lainsäädännöllistä estettä asialle ei liene. Kyseisen yhtiön säännöstä ei myöskään kieltoa varmaan ole. Kovin hauskalta se ei demokratian ja tiedonvälityksen tunnu.
Vuosittaiseen yhtiökokoukseen menee kaupungin puolesta aina kaupunginjohtaja, joka samalla on kyseisen yhtiön hallituksen puheenjohtaja. Sitä en tiedä, antaako kaupunginhallitus hänelle joka vuosi erikseen valtakirjan. Ainakin pitäisi antaa.
En halua tällä sanoa, että yhtiötä hunosti hoidettaisiin, kyseessä on kohtalainen bisnes, mutta 90 prosenttisesti kaupungin omistama yhtiö pitäisi myös olla kaupunkilaisten laajemmin valvoma. Eli luottamusmieshenkilöitä tännekin.
Tietysti on kaupunginhallituksen asia, kenelle he valtakirjan antavat.
Onneksi Forss on selvästi suivaantunut. Toivottavasti hän hän ryhtyy laajemminkin aktivoitumaan. Kaksin aina kaunihimpi. Vaikkapa suhteellisella vaalilla.
Hartolle siitä kiitos
Politiikkojenkin pitäsis nyt tämä vihdoin ymmärtää.
Wikipediaan ilmestyi tänään varhain aamulla surkuhupaisan uusi määritelmä hopealle.
"Silver är vad man får då man spelar ishockey i finalen mot Finland", luki Wikipediassa ensimmäisenä lauseena
Eli suoraan käännettynä: "Hopea on se, mitä saadaan kun pelataan jääkiekkoa finaalissa Suomea vastaan."
Suomen kansa on sentään valmis tuomaan riemunsa esille. Oli sykähdyttävää katsella Kauppatorin juhlaa. Varsinkin loppuhuipentumaa, kun alokas Koivu antoi "pojan" puolustusvoimien ylipäällikkö Halosen käsiin. Olisi suonut siellä koko joukkueen saavan ikimuiston vaan yksi oli joukosta poissa. Jääkiekkovalmentaja Pasi Nurmista siellä ei näkynyt.
Saas nähdä onko Arhinmäelle tärkeämpi ministiterinsalkku kuin työväestö?????
Jos samassa suhteessa nostetaan muita elinkustanuksia.
Annetaan vain tyhmällä kansalle kuva, kuinka me taas ollaan köyhän asialla.
Alvin nosto on yksi sellainen asia,joka koskee eniten pienituloista.
Demarit pystyy sen yksin ajamaan, jos haluaa.
Sitten ei mennä hallitukseen , jos sitä ei toteuteta.
Olkoon oppositiossa, koska silloin äänet sataa vassareiden laariin.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/leijonafaneja-ei-paastetty-pubiin-tukholmassa-emme-halua-tanne-suomalaisia/art-1288389691230.html
Ei näitä ihan Finnleysoniin, Serlachiukseen, Fazeriin tai Sinebrykoffiin verrattaviin firmohin voi oikein verrata.
Edelläluotellut ja monet vielä lisäksi, olivat Suomelle rikkaus. Ei niinkään nykyinen kulttuurien kirjo
http://finjo.fi/blog/wp-content/uploads/2010/04/Maaseudun-tulevaisuus.pdf