
Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.
Esa Kaitila
Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.
Paperiliitto
Alf Rehn
Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.
Turun Sanomat
Roope Lipasti
Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.
TS Extra
Jälkimaku
VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.
Turun Sanomat
Jälkimaku
Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.
Turun Sanomat
Kommuunisti
Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.
Keva
Eilen tuli tutustuttua pariin juttuun, jotka ovat jo tulevat vielä laittamaan päätöksentekijät mietiskelemään. Aamupäivällä tutustuin Pähkinäisten, Käpylin ja Karilaisten tontteihin. pääasiassa mereltä, tonteilla käytiin vain niillä joille oli lupa.
Kaikkiin asioihin pitäisi ehdottomasti tutustua paikanpäällä. Tämä ei vaan ole mahdollista sillä kunnallispolitiikkaan osallistuminen on harrastus, ei työ. Paljon ovat vuokralaiset tehneet tonteilla töitä. Lähes kaikki, eikä kenenkään tontti ole hunningolla. Kyllä todella soisi vuokralaisille asian oikeudenmukaisen ja nopean käsittelyn. Oma näkökulmani vain vahvistui kierroksella.
Illalla oli tilaisuus, jossa lokalahtelaiset kertoivat käsityksiään kiertoliittymästä. Sielläkin vahvistui entinen näkökulma. Rekat ovat vaikeuksissa, mutta ei henkilöautolla mitään oleellista ongelmaa ole. Pieniä juttuja, jotka saattavat olla korjattavissa. Hautausmaan ohi U:kiin menevä pyötätie olisi voinut olla muutaman kymmenen metrin pitempi. Jo suunnitteluvaiheessa puhuin tästä suunnittelijan kanssa, hän vetosi rahojen niukkuuteen ja sanoi kaikentekemisen olevan mahdollisimman alakanttiin vedettyä. Eräitä muitakin selviä parannuskohteita on. Se vaan on niin vaikeata etteivät ne ole U:kin päätösvallassa. Laitetaan kaikki tarpeelliset korjauskohteet muistiin ja tilaisuuden tullen yritetään niitä korjata.
|
|
Täll
ä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.
Åsa Schwartz: Nefilit![]()
![]()
![]()
Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.
James Pattersson: Pahan kidassa![]()
Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.
Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesä![]()
![]()
![]()
Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.
Vikas Swarup: Syyllisten seurue![]()
![]()
![]()
Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.
Wilbur Smith: Vaaran vesillä![]()
Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.
Mustajärvi jo eilen telkkarissa vihjaili, meille ei ole ollut kuin haittaa demareiden yhteistyöstä.
Kyllä se jo lipposen aikana nähtiin mitä on demareiden ja kokoomuksen yhteistyö.
Pitäsi se nyt jo pikkuhiljaa uskoa jopa kovakalloistenkin
http://uusikaupunki.fi/poytakirjat.html
Sitten taas itketään miksi vaaleissa tuli rökäle tappio.
Sarjassamme teenäisiä selityksiä ei ollu rahaa mainontaan tai ei saatu sanomaa läpi, sattu huono ilma valipäivänä.
Vain päätösten pitäsi ratkaista ei selitysten.
Kun tuossa harto puhui perusturvasta sadan euron korotuksesta ja muut puolueet esim vihreet halituksen menemisen ehtona.
Se ei auta kaikkein huonompaosasta,koska toimeentulotuki tai asumistuki pienenee samassa suhteessa.
Se auttaa kyllä lapsiperheitä jos lapsilisiä ei huomioida tulon osana, kun määritellään toimeentulotukea.
Monessa asiassa hyvä usko ei auta asioitten korjaamiseksi.
Perusturvan korotus tarkoittaa nimenomaan toimeentulotuen ja peruspäivärahan korotuksia. Toimeentulotuki ei vähennä asumistukea eikä peruspäiväraha vähennä toimeentulotukea. Lapsilisä vähentää topimeentulotukea. Tämän lupasivat kaikki puolueet korjata ennen vaaleja, joten sen pitäisi olla pelkkä läpihuutojuttu.
Perusturva tarvitsee tasokorotuksen, sen jälkeen se ja eläkkeet voisi sitoa tupoon. Tätäkin eläkkeiden korotusta estävä leikattua indeksiä luvattiin korjata. En nyt muista mitkä puolueet.
Jos uudella lailla säädetään, että samassa suhteessa toimeentulotukea myös nostetaan ja asumistuen tulorajoja.
Silloin se on eriasia.
Myös elatustuet vaikkuttavat toimeentulotukeen
Jos asumistukea korotetaan niin se vähentää toimetulotukea, sekä elatustuki vähentää toimeentulotukea. ( nykyinen käytäntö)
Sitten tietysti on niin jos säädetään uusilaki,että nettotulo kasvaa konaisuudessa sen sata euroo.
Tietysti silloin perupäivärahan korotuksesta on hyötyä jos ei saa toimeentulo/asumistukea.
Yleensä on niinkin kun asumistuki nousee silloin vuoranantaja nostaa vuokraa jolloin asumistuki on suora tulonsiirto vuokranantajalle.
Peruspäivärahan suuruuten eivät vaikuta
lapsilisä
elatusapu tai -tuki
yleinen asumistuki tai eläkkeensaajan asumistuki
toimeentulotuki
perhe-eläke
eläkkeensaajan hoitotuki tai vammaistuki
tapaturmavakuutuslain mukaan maksettu haittaraha, sotilasavustus eikä sotilasvammalain mukainen elin- tai täydennyskorko.
Asumistukeen eivät vaikuta
Asumistuen saamiseen eivät vaikuta tilapäiset pienet tulot, esimerkiksi asevelvollisten päivärahat, sotilasavustus eivätkä alle 18-vuotiaiden lasten tilapäiset tai vähäiset palkkatulot.
Ruokakunnan kuukausitulojen määrään eivät vaikuta myöskään seuraavat tulot:
lapsilisä
opintoraha
toimeentulotuki
lapsen elatusapu
lapsen elatustuki
alle 16-vuotiaan vammaistuki
lapseneläke
16 vuotta täyttäneen vammaistuki
eläkettä saavan hoitotuki ja lapsikorotus
rintamalisä ja ylimääräinen rintamalisä
sotilasvammakorvaus
eri etuuksiin liittyvät ylläpitokorvaukset.
Kuukausituloihin ei lueta alivuokralaiselta saatavaa vuokratuloa, koska se vähennetään asumismenoista.
Hän on tehnyt kaupungin itselleen!
Kävin tänään katsomassa Lokalaan tehtyyn altaaseen, jonka ympärille aiotaan rakentaa asuntoja. Hyvin ja siististi oli tehty. Se on näytti huonolta, kun altaassa oli hyvin vähän vettä. Miten mahtaa olla tuleeko ja pysyykö vesi? Allas on matala kalliopohjainen, reunat hiekkaa ja alueen korkeimmalla paikalla. Hiekkakuopissa on vettä, niissä on lähteitä. Onko tässä muuta kuin kalliohalkeamia jopista poistuu vettä enemmän kuin tulee. Minun silmiini alueen ennuste jäi hiukka heikolle.
Tässä kopio Kelan sivuilta
Peruspäivärahan suuruuten eivät vaikuta
Mutta toimeentulotukeen vaikuttaa peruspäivärahan suuruus
Erehdyksiä sattuu. Sekoitti oman ja Paavon takkinsa. Minulla ei ole tietoa Paavon takinkäännöistä. Timon on runsaastikin.
Kaikkea hyvää vasemmistoliiton ponnistuksille!