
Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.
Esa Kaitila
Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.
Paperiliitto
Alf Rehn
Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.
Turun Sanomat
Roope Lipasti
Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.
TS Extra
Jälkimaku
VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.
Turun Sanomat
Jälkimaku
Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.
Turun Sanomat
Kommuunisti
Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.
Keva
Byrokratian jälkeen on eka asia terveyspalvelujen johtajan virka. Hyvin outoa on ollut menettely. Haastattelua varten perustettiin työryhmä, jonka työ yllätten katkaistiin ja työtä jatkoi ryhmä jota ei ole hallitus valinnut. Hyvin outoa mikä on se instanssi joka voi sivuuttaa hallituksen? Valtuusto kyllä on, mutta ei se ole tätä asiaa käsitellyt. Listalla ei ole mitään mainintaa, että testien tulosta tultaisiin esittelemään. Virkaan esitetään Marika Lannetta joka ei haastattelujen jälkeen ollut kenenkään suosiossa. Haastattelujen jälkeinen kaiokkien ykkössuosikki on sivuutettu. Mitä on tapahtunut kulisseissa?
3 siivoojan tointa esitetään täytettäväksi. Viikaisten koulun rehtorin virka esitetään muutettavaksi U:kin yhtenäiskoulun apulaisrehtorin viraksi ja viralle esitetään koulutus ltk:lle täyttölupaa. Työterveyshuoltoon esitetään perustettavaksi lääkärin virka. Sitten on palkankorotukset eräille ryhmille. Päivitetään koulutuspalvelujen strategia. Sitten pari aloitetta ja loppu rutiinit.
|
|
Täll
ä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.
Åsa Schwartz: Nefilit![]()
![]()
![]()
Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.
James Pattersson: Pahan kidassa![]()
Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.
Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesä![]()
![]()
![]()
Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.
Vikas Swarup: Syyllisten seurue![]()
![]()
![]()
Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.
Wilbur Smith: Vaaran vesillä![]()
Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.
En ole päässyt ko. henkilön haastattelutilaisuuteen. On vähän paha sanoa tästä asiasta muuta kuin se, että ei valinta ainakaan Harton mielestä ole mennyt putkeen. Tosin valintaa ei ole edes tehty.
Jutta Urpilainen sanoi tuemme vain siinä tapaksessa porttukali pakettia jossa näkyy sijoittajien vastuu.
Tänään hesari kirjoittaa, vain suomi,hollanti ja saksa sitä tukee
Lauantai 21.5.2011 klo 06.00
Lähes puolet suomalaisista pitää Sauli Niinistöä parhaana presidenttiehdokkaana, Timo Soinia vain 4 prosenttia.
Yllä olevassa osoitteessa on hallituksen käsittely tilinpäätöksestä. Sitä ei ole liitteenä. Todennäköisesti siksi, että se on niin paksu. Hallituksesta se on mennyt tilintarkastajille ja tarkastuslautakunnalle. Perinteisesti se on käsitelty valtuustossa kesäkuun kokouksessa ja eiköhän se nytkin siksi ehdi.
Johtaville virkamiehille vai?????
Sitten kehutaan lehdissä oikein pääkirjotuksissa kuinka vasemisto demarien johdolla sai ajettua tiukan väännön jälkeen yhden euron vaikka toisesta taskusta hävisi kaksi.
Harto tuossa kirjoitti oppositio on vastuun paikoilua olkoon sitten niin.
Parempi sekin kuin äänestäjien pettäminen.
Monia kiinostaa enemmän mustan auton takapenkki, kuin vaalilupausten pitäminen.
Mielenkiintoista sekin jos suurin puolue sanoo ehdot ota tai jätä periaatteella.
Et hyväksy joudut valitsemaan opposition, onko se mukamas vastuun pakoilua????
Eikö se jo kerran nähty mitä vasemisto sai aikaan siimeksen johdolla demarien apupuolueena hallituksessa.
Pitäisi se nyt kerrasta uskoa.
Yksi anonyymi tuolla jo aikaisemmin kirjoitti, että on monelaista köyhyyttä:
Oliskos tässä kysymyksessä järjen köyhyydestä??????
Mene ja tiedä äänestäjät päättäköön
Paavo Arhinmäki
Kolme päivää olemme puolustaneet keskeisiä vaalilupauksiamme: perusturvan nostamista, tuloerojen pienentämistä, julkisia palveluja ja parempaa työelämää. Politiikassa pitää uskaltaa ja jaksaa laittaa itsensä likoon tärkeimpien tavoitteiden puolesta.
Jouko Joentausta
Oppositokiihkoilijoille musta Audi ja etenkin sen takapenkki on häpeän ja petturuuden symboli kuin entisajan jalkapuu kirkon portailla.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki on ollut tyytyväinen siihen, että vasemmistoliitto on otettu mukaan hallitusneuvotteluihin, vaikka hän on selvästi sanonut Kataiselle, ettei puolue hyväksy Portugali-tukipakettia, vaikka istuisi hallituksessa.
Outoa kyllä, Arhinmäeltä on jäänyt huomaamatta, että kyse ei ole vain Portugali-tukipaketista, vaan suuresta vallankaappauksesta, jolla Portugalille pakotettu leikkaus-, lahtaus- ja yksityistämisohjelma voidaan syöttää mille tahansa EU- ja euromaalle ja jolla valtaa ja jäsenmaiden budjetti- ynnä muihin asioihin puuttumisoikeutta keskitetään entistä enemmän EU:n komissiolle. Tästä kaikesta porvarienemmistöiseen hallitukseen osallistuvat vasemmistopuolueet ovat vastuussa riippumatta siitä, saako vasemmistoliitto äänestää eitä tai tyhjää Portugali-tukipaketille.
Näin sivusta SDP:n ja vasemmistoliiton hallitukseen menovalmisteluja seuratessa ihmetyttää myös se, etteivät puolueet kuuntele ja kokoa omaan vaatimuslistaansa kansalaisten ja joukkoliikkeiden tavoitteita, vaan toimivat, niin kuin reformistiset puolueet aina, irrallaan joukoista. Se ei lupaa hyvää vasemmiston hallitustyöskentelylle porvarienemmistöisessä hallituksessa.
Esko Seppäsen mielestä demarit aloittivat viikon hyvin, suorastaan erinomaisesti.Nyt takkia käänsi SDP: ”Se oli itse asiassa vaalipetos”
KU
Kokoomuksen ja SDP:n sopimus Euroopan vakauttamisesta oli demareiden osalta täysi takinkääntö. Näin arvioi pitkäaikainen vasemmistovaikuttaja ja Vasemmistoliiton entinen europarlamentaarikko Esko Seppänen.
– Se oli itse asiassa vaalipetos, hän sanoo Kansan Uutisten Viikkolehdelle.
Asperiinia hallituskuumeeseen
Seppänen piti SDP:n kuuden kohdan ohjelmasta, jossa tämä esitti keinot Euroopan kriisimaiden vakauttamiseksi alkuviikosta.
– Kuuden kohdan ohjelma oli hyvä, suorastaan erinomainen, aloite pankkijärjestelmän uusimiseksi, hän sanoo.
– Mutta siitä ei ole paljon jäljellä kokoomuksen kanssa sovitussa paketissa. Siinä vaatimukset ovat joko yleisiä, kosmeettisia tai hylätyksi tulevia. Ne ovat asperiinia hallituskuumeeseen.
Ilman uudistuksia ja vastuuta
Seppäsen mielestä suomalaisvaatimuksista huolimatta Portugalin tukemisessa pankkijärjestelmä pyritään yhä pelastamaan tekemättä siihen muutoksia – ja ilman, että kukaan joutuisi vastuuseen aiheutuneesta sotkusta.
– Kannatan juridista vastuuta. Rikoksiin syyllistyneitä vastaan tulee nostaa syyte, Seppänen sanoo.
Seppänen arvioi Euroopan tukipaketteja laajemmin perjantaina 13.5.2011 ilmestyvässä Kansan Uutisten Viikkolehdessä.