
Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.
Esa Kaitila
Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.
Paperiliitto
Alf Rehn
Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.
Turun Sanomat
Roope Lipasti
Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.
TS Extra
Jälkimaku
VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.
Turun Sanomat
Jälkimaku
Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.
Turun Sanomat
Kommuunisti
Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.
Keva
Hallituksen keskustelut eivät ole julkisia joten en oikein voi sanoa edellisestä kokouksesta mitään. Eri mieltä kuitenkin olin ja en oikein tykännyt osin keskustelun ollessa enemmän keljuilua kuin asiaa. Keskustelussa todettiin ettei minua voida kieltää ja miettimisen jälkeen aion jatkaa entisellä linjalla. Toisin sanoen tiukasti päätökset niinkuin ne on eikä käytyä keskustelua. Tiistai on nyt ollut pari kertaa esteistä johtuen kokouspäivä. Maanantaihin palataan jäälleen ensi kerralla Kalannin Tammiston tilalla. Terveiset Pentille.
Säästöohjelmasta ei ollut enää tarpeen paljoa jutustella. Siitä keskusteltiin jo viimeksi ja valtuustossa sitten isketään nyrkkiä pöytään. Päästäänhän taas intiimeihin puitteisiin Kalantiin. Kalannista on tulossa U:kin pääkaupunki, seuraava hallituskin kokoontuu siellä. Sitten oli 5 asema- ja ranta-asemakaavan muutosta. Melkoisen selviä juttuja. Kankon rantakaava on puhuttanut kovasti, varsinkin paikallisia asukkaita. Paljolti johtuen siitä, että yleisesti on ollut virheellistä tietoa siitä ettei rakennusoikeutta voi siirtää. Aikoinaan lääninhallitus ja nyt varmaan ELY-keskus päinvastoin suosii oikeuden siirtoa. Mikäli samalla maanomistajalla on maata saaressa ja mantereella saarien rakennusoikeus suorastaan pakotetaan siirtämään mantereelle, mikäli mahdollista. Siten saadaan saaret yleisempään jokamiehenoikeus käyttöön.
Vihdoin ja viimein saatiin päätökseen tiehöylänkuljettajan toimen täyttölupa. Vaatiikohan henkilön valinta yhtä kovan puurtamisen. Parin ammattijärjestön TES-korotukset hyväksyttiin ja päästtiin taas ikuisuus asiaan. Niitä näyttää hallitukselle kertyvän. Maaseutuhallinon tehtävin hoitaminen Vakka-Suomessa on kuluttanut reippaasti aikaa, tupakkia ja polttoainetta eikä päätä näy. Nytkin pitkän keskustelun jälkeen kj veti asian pois listalta ja asiaan palataan elokuussa. Valtionhallinnon asettamat aikarajat on rikottu ajat sitten. Miten kaikki voi olla niin vaikeaa?
Kammelan Jätevesiosuuskunnan lainalle annettiin kaupungin takaus. Aloitteeni Sakunkulman kuntosalin maksuttomuudesta on saanut onnellisen lopun. Sitten vielä pari salaista jotka ilmeisesti julkistuvat seuraavassa kokouksessa.
|
|
Täll
ä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.
Åsa Schwartz: Nefilit![]()
![]()
![]()
Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.
James Pattersson: Pahan kidassa![]()
Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.
Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesä![]()
![]()
![]()
Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.
Vikas Swarup: Syyllisten seurue![]()
![]()
![]()
Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.
Wilbur Smith: Vaaran vesillä![]()
Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.
Lisäksi kh:n pöydän ympärillä alkoi olla lähellä sellainenkin kummajainen, että kuntalakia olisi tulkittu perin omalaatuisella tavalla, ukilaisittain.
Toivottavasti muutamat ottavat nyt kuntalain lukemistoonsa uudelleen.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=20110678379&ext=rss
Tämä pätee edelleen:
Lisäksi kh:n pöydän ympärillä alkoi olla lähellä sellainenkin kummajainen, että kuntalakia olisi tulkittu perin omalaatuisella tavalla, ukilaisittain.
Toivottavasti muutamat ottavat nyt kuntalain lukemistoonsa uudelleen.
"Ajan puutteen vuoksi" en nyt laita tarkkoja pykäliä, mitkä olisi syytä etenkin hallituksen pöydän ympärillä olevien persoonien syytä sisäistää. Määrätyt asiat eivät toimi niin kuin on tähän saakka on ajeteltu, uki-keskeisesti.
On pikku hiljaa alkanut näyttää siltä, että täytyy roudata nettiyhteys-tietokone kokouksiin. Mutu-tuntumalla ei saisi tehdä päätöksiä. Eilen sellainen oli lähellä toteutua taas kerran.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/salaperainen-bilderberg-ryhma-kokoontuu-jalleen-talla-viikolla/art-1288394244205.html
Nuoriso- ja liikuntalautakunnan yksimielisen kannan mukaan mökkikylän paikka on jossain muualla kuin Sorvakossa. Koska asian tiimoilta on tapahtunut jotain äärimmäisen ikävää, en halua enää kommentoida asiaa tämän syvemmin!
Alueen varaaminen Kerpatek Oy:lle /10. kaupunginosan (Sorvakko) kortteli 35 lausunnossaan nuoriso- ja liikuntalautakunta (13.10.2009 § 51) esitti yksimielisenä lausuntonaan, että pururatareitistön tulee säilyä entisellään. Jos ko. alueelle tehdään muutoksia edellytyksenä annetussa lausunnossa pidettiin, että pururataliikenne ei risteydy mökkikyläliikenteen kanssa. Edelleen lausunnossaan lautakunta esitti, että jos lomakylähanke toteutuu, tulee alueen varaajan antaa lisäselvitys lautakunnalle toteutettavista toimenpiteistä. Edelleen lautakunta painotti, että hanke ei saa aiheuttaa kustannuksia nuoriso- ja liikuntatoimelle.
Koski, Antola, Wala trio hoitaa jutun. Erityisesti demarien matelevalla tuella. Enää runsas puoltoista vuotta tuota ällistyttävää muiden sortoa ja panettelua.
Yllä on kommentti Javan blogista. Mitä mieltä Harto sinä tuosta olet. Olen luottanut asiallisuuteesi ja järkevyyteesi, siksi kysyn sinulta suoraa mielipidettä.
Mun jo yksi hyvä kaveri joutui ensiapuun sen takia.