
Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.
Esa Kaitila
Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.
Paperiliitto
Alf Rehn
Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.
Turun Sanomat
Roope Lipasti
Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.
TS Extra
Jälkimaku
VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.
Turun Sanomat
Jälkimaku
Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.
Turun Sanomat
Kommuunisti
Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.
Keva
Pitkän talven aikana tulee kesää odotelleeksi hartaudella ja kaikennäköistä suunnitellen. Sitten se kesä vihdoin tulee ja suunnitelmiin tulee suunnitelmien muutokset. Tässä on menossa jo kolmatta viikkoa tyhjä käynnillä. Keväällä tuli jo tehtyä suunniteltuja remontteja, sitten tuli erinäisistä syistä esteitä.
Eilen tuli uusi ulko-ovi ja sitä pitäisi alkaa vaihtaa. Kuinka ollakkaan niin tasaisella kovalla autotallin lattialla nyrjäytin nilkkani. Nyt se on sitten niin kipeä ettei astumisesta tule juuri mitään. Pitäisi vaan loikoilla sohvalla, mutta hermot ei pidä. Vesissä silmin tulee jotain häärättyä. Oven ympäristöä yritän pikkuhiljaa purkaa ja heti yllätys. Joskus on aukko tullut tehtyä niin jämptiksi ettei karmin ja seinän välillä ole juuri tilaa. Suurentaminen olisi aika työlästä. Nyt sitten pitäisi tähän aukkoon saada ovi suoraan ja lämpöeristettä rakoon.
En taida ruveta siihen ennen kuin jalka on joltisenkin kunnossa. Oven päällä on metallinen katos joka pitää irrottaa ennen kuin saa oven vaihdettua. Painaa aikalailla. Meitä oli kolme laittamassa sitä paikalleen muutama vuosi sitten. Tästäkin porukasta on jo yksi kuollut. Elämä on kovaa ja yllättävää. Oven asennus on vaikeaa. Tiedän miten se pitää tehdä. Ensin saranapuoleinen karmi suoraan oikeaan paikkaa, sitten kynnys ja aletaan ottaa ristimittoja ja lopullinen säätö. Helposti sanottu, ei vaan tahdo olla käytännössä helppoa. Josko tällä kertaa.
Hyvääkin mieltä on. Kävin tiistaina tyks:ssä kontrollissa. PSA oli 0,14. Alan miehille se kertoo, että on syytä olla tyytyväinen. Hallitusneuvottelutkin on ilmeisesti ratkaisuvaiheessa. Ne on kestäneet jo niin kauan, että alkaa mielenkiinto hiipua. Jännää ja mielenkiintoista tulee olemaan lukea hallitusohjelmaa ja ministerien nimiä. Arhinmäki on kuulemma uuden Seiskan kansikuvapoika, hyvältä näyttää.
|
|
Täll
ä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.
Åsa Schwartz: Nefilit![]()
![]()
![]()
Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.
James Pattersson: Pahan kidassa![]()
Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.
Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesä![]()
![]()
![]()
Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.
Vikas Swarup: Syyllisten seurue![]()
![]()
![]()
Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.
Wilbur Smith: Vaaran vesillä![]()
Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.
Tämä kesä on muutenkin mennyt "yhden asian liikkeen" kannatukseksi. Alkoholiliikkeen!
http://www.facebook.com/notes/misha-dellinger/turun-vasemmistoliitto-vastustaa-osallistumista-leikkaushallitukseen-leikkaukset/10150279688911499?notif_t=note_reply
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=20110679771&ext=rss
"Minä en osaa ajatella avioliittoa sukupuolineutraalina instituutiona, vaan mielestäni miehen kuuluu kustantaa vaimon elämää, vaimon kuuluu kantaa vastuu kotitöistä ja lastenhoidosta ja tyydyttää miehen kaikki fyysiset tarpeet."
"Mutta voin vielä järkyttää vähän suomalaisia feministejä: Katoliset papit puhuvat naisille usein siitä, että vaikka olisi riitaa ja huonoja aikoja, seksistä ei saa kieltäytyä [aviomiehen kanssa]."
Custom Dissertation Services
Custom Dissertation Writing
Custom Dissertation Help
Dissertation Proposal | UK Dissertation Service
Thesis Sample
Masters Thesis
Graduation thesis