
Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.
Esa Kaitila
Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.
Paperiliitto
Alf Rehn
Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.
Turun Sanomat
Roope Lipasti
Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.
TS Extra
Jälkimaku
VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.
Turun Sanomat
Jälkimaku
Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.
Turun Sanomat
Kommuunisti
Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.
Keva
Ei hommat toimi vieläkään. Lauantaina ukkonen rikkoi puhelinlinjan. Eilen tuli kuntoon ja alkoi epätoivoinen yritys avata Internet, Ei onnistnut vaikka soittelin apua asiantuntijalta. Neuvo tuli, vika on DSL-kaapelissa tai operaattorin kytkennät on väärin. Kaapelin vaihto ei auttanut. Vikailmoitukseen pääsy oli mahdotonta. Odottelin niin kauan, että puhelu katkesi.
Yöllä klo 12.30 yritin uudestaan ja pääsin heti. Aikaakin puhelun vastaanottajalla oli yllinkyllin. Monien selvittelyjen jälkeen selvisi, että puhelimeni on tullut kuntton, ei kuitenkaan Internet-linja. Vikailmoitus tehtiin ja taas lupaus, 2.3 päivän kuluttua homma on kunnossa. Hetken päästä puhelin soi ja ilmoitettiin asiaa selvitetyn ja korjaus on kesken. Vikailmoitus perutettiin. Nyt sitten odottelen kuntoon tuloa.Minkäänlaista elonmerkkiä ei vaan kuulu.
Hallituksen kokous käytännössä on muutaman kerran puhuttu paperittomaan kokoustamiseen siirtymisestä. En ole ottanut kantaa. Minulle on molemmat käytännöt sopineet. Taidan siirtyä paperillisten puolelle. Ei tämmöisestäkään mitään tule. Olen ollut melkein viikon ilman pc:tä. Hallituksen lista tulee usein perjantaina illansuussa Internettiin. Jos kone ei silloin toimi, saako apua viikonvaihteessa? En tunne muita vehkeitä mokkuloita ja muita. Toimivatko ne virheettömästi ja ovatko riittävän nopeita? Hallituksen papereita on usein satojakin sivuja. Ei siinä hitaalla pärjää.
|
|
Täll
ä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.
Åsa Schwartz: Nefilit![]()
![]()
![]()
Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.
James Pattersson: Pahan kidassa![]()
Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.
Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesä![]()
![]()
![]()
Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.
Vikas Swarup: Syyllisten seurue![]()
![]()
![]()
Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.
Wilbur Smith: Vaaran vesillä![]()
Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.
Olen samaa mieltä, että sähkö on tarpeellisempi kuin tietoyhteys. Siihen on vaan niin tottunut, että näyttää maailma kaatuvan ellei pääse tavan takaa nappuloille.
Sinun kannaltasi mokkula on huono vaihtoehto sanoo olli mitä hyvänsä.
Hämmästyin, että kudontapiiri aiotaan mahduttaa hammaslääkäriltä vapautuviin tiloihin. Järkevin käyttö hammaslääkärin tiloille kun on Lokalahden alueen kodinhoitajien toimitilat.
Kodinhoitajilla (5 kpl+ harjoittelijat) on käytettävissään Lokalahden Päiväkoti Lokki Joonatanissa ns. uudella puolella noin 6 m2:n toimistohuone raporttien tekemiseen, potilasasiakirjojen säilyttämiseen, lääkehuoltoon, tilattujen apteekkituotteiden jakeluun sekä taukoihin ja vuoronvaihdon raportointitilana.
Ruokailuun kodinhoitajille on osoitettu lasten ruokailutila, jossa ei ole nykyisin hoitajille omaa tilaa Lokalahden lapsimäärän kasvettua huomattavasti tilojen valmistumisen jälkeen. Lisäksi ei ole suotavaa, että kodinhoitajat vievät lasten nuhataudit/vatsataudit yms. kulkutaudit tervetuliaisina myös vanhuksille - mikä on väistämätöntä lasten ja hoitajien käyttäessä samoja wc/ruokailutiloja päiväkodissa. Myöskään ei ole suositusten mukaista, että päiväkotitiloissa säilytetään (vaikkakin lukkojen takana) voimakkaita reseptilääkkeitä, sekä käy ulkopuolisia henkilöitä noutamassa lääketilauksiaan.
Hammaslääkärin huoneistoon on helppo ohjata apteekkituotteiden tilausten jakelu erilliseen huoneeseen, saada oma taukotila (keittiö) ja raportointia varten erillinen toimistohuone.
Tarve kodinhoitajien omalle tilalle on todellinen, neuvoisin valtuutettuja tutustumaan henkilökohtaisesti kodinhoitajien onnettomiin työskentelyolosuhteisiin Lokalahdella, niissä olisi syytä myös käydä työsuojeluihmistenkin ihan uteliaisuuttaan kartoittamassa tilanne.
Hyvin tämä näyttää menevän täällä Lokalahden suunnalla. On Tirkkalan luxuskaavaa, modernia liikennekolmio-ympyrää.
Otetaanpas Harto hieman tiukempi ote näihin suoraan pöydälle tuotaviin kh:n asioihin.
Mikä ihmeen jälkiviisastelu nyt on puhjennut? Kyllä tulevaisuudestakin olisi riittävästi pohdittavaa. Terveyspalveluihin ollaan tekemässä rajuja muutoksia. Niistä ei kirjoitella mitään. Odotetaan vaan miten muut ne hoitaa ja sitten alkaa syyttely.
Tulee katkeraa tekstiä, mutta alkaa kyllä tosissaan ihmetyttää tämä ukilainen ns. keskustelu.