Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.

Esa Kaitila

Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.

Paperiliitto

Alf Rehn

Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.

Turun Sanomat



Roope Lipasti

Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.

TS Extra

Jälkimaku

VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.

Turun Sanomat

Jälkimaku

Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.

Turun Sanomat

Kommuunisti

Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.

Keva




 

09.07.2011 - 18:53

Oli vaihteleva ja toimelias lauantai. Lähdettiin vaimon kanssa aamulla klo 9.00 liikkeelle. Torilla oli Taitotori ja U:kin Eläkeläiset ry:llä oli myyntipöytä ja ohjelmaa. Minut oli valittu pitämään avauspuhe ja toiminnan esittely klo 10.00.

Siinä se sitten meni ja alkoi odottelu. Olimme ilmoittautuneet toisen eläkeläisjärjestön, Maininkin, kesäteatteri reissuun Poriin. Bussi lähti klo 11.30. Ei olisi kotona ehtinyt käydä kuin pyörhtämässä. Muutama kymmen kilometriä ennen Poria alkoi näyttää, että olemme joutumassa rajuilman kouriin. Jonkinajan kuluttua alkoikin ihan päällä oleva ukonilma, vettä tuli niin ettei kuski nähnyt ajaa kuin matelemalla ja tuulikin aika lujaa.

Teatterin portilla istuimme sitten autossa jonkin aikaa. Sitten ilma hellitti niin, että jotenkuten selvisi katsomoon joka oli sentään katettu. Näytelmä oli ihan hyvä, samoin näyttelijät. Olivathan tunnettuja. Minullekin olivat yhtä lukuunottamatta tuttuja jonkinverran. Miia Lindström oli täysin vieras. Pääosassa oli Kristo Salminen. Ei riitä, että Tauno Palo oli loistelias näyttelijä, hänellä oli vahvat geenitkin. Niin oli Kristo Salminenkin isoisänsä näköinen ja oloinen, että olisi taatusti käynyt Tauno Palosta nuorena. Kuinkahan moneen polveen hänen geeninsä periytyvät.

U:kiin tultua oli sitten taas kuumaa ja kosteaa. Lapsena oli tällaisia kesiä ja niitä joskus kauhulla muistelen. Alkukesästä kuumalla pellolla harvennettiin sokerijuurikasta, sitten niitä perattiin. Seuraavana oli vuorossa heinähommat. Siitä oli romantiikka kaukana. Ei oikein tullut mieleen suomalaiset elokuvat, kun ahtaassa ladossa heiniä hangosi. Hikisenä, pölyisenä ja itikoiden syömänä. Siitä selvittyä alkoi klapien paiskominen puuvajaan. Onneksi näistä muista on päässyt, mutta klapihomma on jälellä. Viime viikolla aloitin ja tällä viikolla on ohi ellei sitten sateet kiusaa.

Työnorjat kirjoitti 09.07.2011 - 19:41
sorronyöstä nouskaa.Niin sitä mukulana joutui tekemään töitä kesälomallakin ei auttanut valittaminen ja kitinä tehtävä oli taitojensa mukaan.
juu, juu kirjoitti 09.07.2011 - 20:27
hyvä poliittinen muisti Hartolla on. No nyt tulikin äkkiä uusi alustus, kun hän huomasi, että Aaltonen oliskin ainoa joka oli oikeAssa. tAVALLA TAI TOISELLA
Anonyymi kirjoitti 09.07.2011 - 21:17
Ja vittuako sillä väliä on, miten se eriävä mielipide sinne pöytäkirjaan tuleee.
Mutta hyvämuistinen Forss oikein yksityiskohtaisesti muisti kaiken.
Jos minä olisin noin tyhhä, jättäisin tälläiset blogit 20-30 nuoremmille,
Täällä sattumoisin käyvä kirjoitti 09.07.2011 - 22:03
On aika kova juttu sinänsä, että on yksin eri mieltä muuta valtuustoa vastaan. Oletko sinä Fofrss koskaan ollut?
Nyt, sen sijaan, analysoit Aaltosen käyttäytymistä "yksin muita vastaan".
Eiköhän sinunlaistesi harmaahapsien aika ole jo ohi?
Aika ala-arvoista muistelua oli tuo yhden valtuutetun hyvinkin tarkka käyttäytyminen.
Harto Forss kirjoitti 10.07.2011 - 05:09
Olen ollut yksin erimieltä lukemattomissa paikoissa. Myös aikoinaan työpaikan hallituksessa ja johtoryhmässä. Niissä on todellista riskiä tulevalle elämällesi. Osoittaako hyvämuisti tyhmyyden? Aika outo tulkinta. En analysoi yhtään mitään kerroin vain totuuden tästä sankaritarinasta, minkä kuuleminen näyttää ottavan joillekin koville. Olen kertonut tämän ennenkin ja nytkin etukäteen ilmoitin mieluummin unohtavani vanhat kuin palaavani niihin toistuvasti. Vänkättiin ja vänkättiin ja pakko oli taas kertoa ettei se eriävämielipide ole suurten legendojen arvoinen. Ala-arvoista on mielestäni anonyymeina ja nimimerkien takaa heitellä törkyistä mustamaalausta. Totuus ei sellaista ole.
Harto Forss kirjoitti 10.07.2011 - 05:14
Enpä huomannut tuota yhtä kommenttia.Harvoin täällä kommentoidaan alustuksen pohjalta. Alustukseni eivät ole vähäisissäkään määrin riippuvaisia Aaltosesta. Kirjoitan, kun siltä tuntuu. Jo on anonyymit vainoharhaista porukkaa. Eilen jossain olikin, että U:kin yleisin sairaus on psykoosi.
edellisten kommenttien taustalla kirjoitti 10.07.2011 - 09:26
Kyse oli nyt lähinnä siitä, että eriävä mielipide on valtuuston pöytäkirjaan kirjattu. Ei sitä Sukari-kauppaa olisi pitänyt tehdä, ei ainakaan niin halvalla. Olisi pitänyt kunnon kipurahat sentään saada, tai pitää kaupungin alueet kaupungilla.
Muistan kuinka itse petyit koko prosessiin ja Lokalahdelle annetut lupaukset menivät sen tien. En mitenkään halua yhtä valtuutettua täällä erikseen nostaa kaapin päälle, huvitti vaan tuo toimittajan "muistaminen" ja bloginpitäjän vähättely yksittäistä valtuutettua kohtaan. Edelleen olen sitä mieltä, että ei sillä ole väliä miten joku homma hoidetaan vaan sillä, mikä on homman päämäärä.
Tai siinä kävi nytkin huonosti, kun valtuutettu ei saanut muita puolelleen. olisi kai pitänyt olla vakuuttavampi.
Harto Forss kirjoitti 10.07.2011 - 09:39
Jälkeenpäin on helppoa olla viisas. Pitää nyt muistaa tilanne missä silloin oltiin. Esillä oli 8:n omakotitalon rakentaminen Lokalahdelle. Lokalahdelle minne normaalisti rakennetaan talo joka toinen vuosi ja nekin rakentaa pääasiassa jo Lokalahdella asuva. Meillä on esim. ruokakauppa aivan onneton. Toiveissa oli elämän vilkastuminen ja palvelun paraneminen. Puhuttiin myös uusista teistä ym. Tämä oli selkeää liioittelua, missään vaiheessa ei ostaja moisia luvannut. Tämä rakentaminen päätyi 5:n kesäasuntoon. Tässä vaiheessa käänsin kelkkani. Ei Aaltonen arvostellut sitä, että sopimukset olivat heikosti sidottuja vaan ainoastaan hintaan. Mikäli odotukset olisivat toteutuneet, ei asiasta puhuttaisi yhtään mitään. Provosoituna olen jälleen alkanut kerrata näitä loppuunkaluttuja asioita. Jälkiviisaus on sitten hauskaa.
sama kirjoitti 10.07.2011 - 09:54
No niinhän tuo juttu meni...lähdettiin herrojen kanssa marjaan. Meitä (paria muutakin) harmittaa kaupungin hienojen alueiden meno yksityiselle ylipäätään, varsinkin kun kaupalla ei paikattu silloin mitään talousvajeita, sellaisesta ei ollut tietoakaan vielä tuolloin, vaikka kai kaupungin rahastot tyhjät olivat.
Mutta paremmat kipurahat olisi pitänyt saada. Nythän se erityisen hyvin tiedetään, kun ensi talvena taas yksi yhtiö lämmittää autiotaloja.
Sitä kauppaa vastustit, kiitos siitä!
Porissa pidetään kirjoitti 10.07.2011 - 10:18
Suomen ensimmäinen valtuustonkokous torilla 11.o7.2011 klo 18.00 eikun joukolla kuuntelemaan.
Anonyymi kirjoitti 10.07.2011 - 10:19
U:gissa pidetään käräjät...torilla
Anonyymi kirjoitti 10.07.2011 - 15:12
www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=20110782633&ext=rss
Anonyymi kirjoitti 10.07.2011 - 15:40
Kuinka monta kertaa teille on luvattu näitä kahdeksaa kaunista ja yhdeksää hyvää valmistelun aikana suullisesti ja te menette sen mukaan tekemään päätöksiä?
Onko koskaan tullut mieleen että joskus teille syötetään pajunköyttä tai mitä sattuu jotta haneke menisi eteenpäin?
Anonyymi kirjoitti 10.07.2011 - 16:09
Jos kyselee liikaa se on kiusaamista
Anonyymi kirjoitti 10.07.2011 - 18:29
Kuinka monta kertaa jälkiviisaat sepittelee tarinoitaan. Eipähän ollut epäilijöitä silloin ku olis tarvittu.
Anonyymi kirjoitti 10.07.2011 - 19:45
mitäpä tässä kukaan on sepitellyt. Forsskin osoitti loistavan muistinsa tapahtumista. Pää leikkasi kuin veitsenteroittajan jalkaterät. Miten noin hyvä muisti voi kellään edes olla?
Harto Forss kirjoitti 10.07.2011 - 20:09
Kysyppä läheisiltäni.
Anonyymi kirjoitti 11.07.2011 - 09:41
Italia pyytää rahaa.
Ei olis vassareitten pitänyt mennä hallitukseen.
Anonyymi kirjoitti 11.07.2011 - 09:56
Italia pyytää jos pyytää. Miten tämä nyt vassareihin liittyy? samassa Eurooppaveneessä ollaan niin kauan kuin ollaan...
Anonyymi kirjoitti 11.07.2011 - 10:15
Persujen koppa ropisee
Harto Forss kirjoitti 11.07.2011 - 10:22
Sittenpä ropisee, jos ihmiset tykkää vastuunpakoilusta. Italia pyytää mikäli pyytää ja hallitus ratkaisee mitä on tässä tilanteessa järkevintä tehdä. Ei minusta ainakaan ole ryhdikästä paeta vastuuta ja oppositosta, ilman vastuuta vittuilla muita. Mikäli antaa vaalilupauksia niitä pitää myös yrittää toteuttaa. Opposiosta ei yksikään toteudu.
Johan UKI kirjoitti 11.07.2011 - 11:17
on samassa valuutattakorissa näiden "vastuukantavien" valtioiden kanssa,Mikä on yleensä vastuu?
vapaa toimittaja kirjoitti 11.07.2011 - 14:10
Ei tästä Euroopan finanssialueen epäsymmetrisyydestä taida hyvää seurata. Niin erilaisia ovat kulttuurit.
Mutta totta on, että laajapohjainen hallitus on tässä tilanteessa vastuunkantaja. 3/4- osa enemmistöjä se ei tietenkään saa.
Onni onnettomuudessa Italian suhteen on se, että heidän talouskriisinsä on enempi sisäsiittoista, ei siis ole niin suuria heijastusvaikutuksia kuin Kreikalla ja Portugalilla.
Anonyymi kirjoitti 11.07.2011 - 14:16
Mikä on vastunpakoilu? Se, että sanoo suoraan Ei jollekin asialle.
Vapaa toimittaja kirjoitti 11.07.2011 - 14:44
Perussuomalaiset valitsivat linjansa. Totta. He ottivat vastuun siitä, että ei rahaa kriisivaltioille. mutta jos sitä kuitenkin pitää antaa,tai taata, sen antaa six-pack hallitus.
Anonyymi kirjoitti 11.07.2011 - 15:02
Mikäli antaa vaalilupauksia niitä pitää myös yrittää toteuttaa. Opposiosta ei yksikään toteudu.
Kyllä toteutuu opposiosta
Vaalilupaus persuilla me emme tue velkamaiden tukipakettaja.
Ja uusi tulkintamuoto jos on asioista erimieltä se on vittuilua????
Harto Forss kirjoitti 11.07.2011 - 15:54
Hallitus hoitaa asiat. Jos halutaan sanoa ei, se sanotaan hallituksessa ja hoidetaan siitä seuraavat asiat. On äärettömän helppo sanoa ei, mutta myös siitä seuraa lukemattomia asioita. Ei pelkkä erimielisyys ole vittuilua, mutta se on, että sanotaan vain ei eikä kerrota miten asiat pitäisi hoitaa ja niitä jotka kantavat isänmaasta ja sen kansalaisista vastuun keljuillaan.
Anonyymi kirjoitti 11.07.2011 - 16:04
p://www.iltalehti.fi/nainen/2011070714019376_na.shtml
Anonyymi kirjoitti 11.07.2011 - 16:07
Oli vapaalla toimittajalla hieno tulkinta vastuusta. Ei sanoo persut, muttaj os on pakko antaa sen tekee hallitus. Taidatkos vastuunpakoilun selvemmin sanoa.
Vapaa toimittaja kirjoitti 11.07.2011 - 16:12
juuri tuota tarkoitin. En väittänytkään, että Persut mitään vastuunkantajia ovat! Uskon jopa, että on toimittava juuri näin kuin Six-pack-hallitus toimii.
Persut ottavat symbolisin vastuun Euroopan hajoamisesta. On heillä myös veljespuolueita, aika vahvastikin muualla.
Anonyymi kirjoitti 11.07.2011 - 16:15
Ja vielä helpompaa on sanoa yes
sama kirjoitti 11.07.2011 - 16:17
ei voi persaukisen olla kovin helppoa jakaa rahaa ympäri Eurooppaa. Eikös jutta vieläkin puhu joistain takuista, ainakin vielä
Anonyymi kirjoitti 11.07.2011 - 17:06
jotka kantavat isänmaasta ja sen kansalaisista vastuun keljuillaan.
Mitä on se todellinen vastuunkanntaminen.
Selitä sinä nyt sitten se harto, mitä tarkoittaa vastuun kantaminen.
Taitaa tarkoittaa sitä, että vain vaalilupaksissa luvataan äänestäjille, mitä hienoimpia asioita.
Kun vaalit on ohi kaikki asiat voi unohtaa mitä on luvattu.
Eikö tämä ole äänestäjien pettämistä????
Muistaa nyt arhinmäen vappupuhe takinkäänöstä.
Muistakaa nyt mitä arhinmäki lupasi, emme tue kriisimaiden tukipakettaja.
Tuloerojen kaventaminen, jota myös demarit lupasi.
Mitä tehtiin sadan euron perusturvan korotus josta on hyötyä nois 25euroa jotka saavat toimeentulotukea tai asumistukea.
Kuukaudessa joka ansaisee 3300euroo jää työttömäksi korutus on 177euroa.
Eikö tämä ole tuloerojen kasvattamista??
Ei tämä on todellista vastuunkantoa
Anonyymi kirjoitti 11.07.2011 - 17:09
Takuista puhutaan ja monesta muusta asiasta ja mietitään seurauksia erivaihtoehdoista. Persut ei siihen mietintään osallistu. Niin täällä Ugissa kuin suomessa heitellään vaan herjoja niille, jotka yrittää viedä asioita eteenpäin. Tätä politiikkaa sitten viidesosa suomalaisista kannattaa.
Anonyymi kirjoitti 11.07.2011 - 17:09
näkökulmia on muitakin kuin köyhän näkökulma. Entäs yritysten kilpailukyky?
Harto Forss kirjoitti 11.07.2011 - 17:35
Vastuunkanto ja vaalilupausten täyttö on pitkälti sama juttu. Vaalilupauksia voidaan täyttää vain hallituksessa. Oppositiossa voidaan kerrata loputtomiin vaalilupauksia, mutta asiat ei mene eteenpäin. Arhinmäen vappupuhe piti tasantarkkaan paikkaansa. En ymmärrä miksi tuota satasta nyt niin perinjuurin halveerataan. Koska on saatu työttömyysturvaan vastaavan suuruinen korotus? Minä en kauheasti murehdi työttömien tuloeroja, kyllä ongelma on jossain muualla. Duunari on aina pienituloinen ollessaan päivärahalla. Ansiosidonnaisella verotus myös leikkaa korotusta. Peruspäivärahasta ei veroa mene vaikka sitäkin keinoa yritetään esiintuoda korotuksen plaskaamiseksi. Eikö tämänkin korotuksen aikaansaaminen ole vaalilupausten pitämistä? Oikeistohallitus ei tätä tekisi eikä monia muitakaan juttuja mitä hallitusohjelma sisältää.
Anonyymi kirjoitti 11.07.2011 - 17:53
Ei se mitään , jos harto näet asiat noin minä näen ne eritavalla.
Kansa päättököön seuraavissa kunnalisvaaleissa sekä eduskuntavaaleissa.
Niin arhimeän vappupuheestakin olen täysinerimieltä.
Voi olla seuraavissa kunnallisvaaleissa persujen koppa ropisee, no se jää nähtäväksi?
Anonyymi kirjoitti 11.07.2011 - 17:57
U:gissa lienee tärkeintä, että oikeat valtuutetut pääsevät päättäjiksi. En oikein Persuihinkaan luota, koska heidän yksi valtuutettunsa toimi jo ohjelmaansa vastaan. Kyse oli kyläkouluista.
Harto Forss kirjoitti 11.07.2011 - 18:07
Hienoa, että erilaisista mielipiteistä voidaan näin keskustella. Erilaisuudesta kehittyvät parhaat ratkaisut. Kunnallispolitiikka on monet kerrat todettu henkilövaaleiksi ja näin se paljolti onkin.
osittainen lainaus markus mustajärrven puheesta kirjoitti 11.07.2011 - 19:47



No niinon kaks suoraselkästä tähän tapaan, mieki arvostan niitä, että tullee tippa linssiin:
Markus Mustajärvi /vas:
"Arvoisa puhemies!
En olisi vielä vaalitaistelun aikana uskonut, että maahan rakennetaan hallitus tältä pohjalta ja tällaisella ohjelmalla, enkä olisi uskonut sitäkään, että itse joudun pitämään tällaisen puheenvuoron, enkä myöskään sitä, että oma puolueeni lähtee hallitukseen, jonka Eurooppa-politiikka, linja yksittäisten euromaiden tukeen ja pysyvän vakausmekanismin luomiseen on päinvastainen kuin puolueen linja vielä vaalitaistelun aikana.
Vasemmistoliiton tiedotteessa 8.4. otettiin kantaa seuraavasti: "Vasemmisto haluaa kaataa eurooppalaisen pankkituen.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki pitää eurooppalaista vakausmekanismia pankkien ehdoilla toimivana rahastusautomaattina.
Eurooppalaiset suurpankit ovat jo nyt tehneet satoja miljardeja kriisimailta perityillä ylisuurilla koroilla, eikä näitä rahoja haluta kaataa veronmaksajien niskaan.
Kiviniemen ja Kataisen ylimielisyys on pöyristyttävää, kun he jo ennen vaaleja ilmoittavat, että hallitukseen pääsee vain hyväksymällä vakausjärjestelmäksi kutsutun pankkituen. Demokratiaan kuuluu, että kansa voi vaaleissa valita toisin."
Ja edelleen: "Pankit pitää laittaa vastuuseen. Pankeille on luotu rahapumppu, jolla ne saavat yhä suurempia tuottoja vailla riskiä.
Järjestelmä pitää korjata ennen kuin on liian myöhäistä. Suomen seuraavan hallituksen on otettava vastuullinen rooli Euroopassa, jossa politiikkaa tehdään ihmisten eikä pankkien ehdoilla. Ensimmäisenä askeleena on Portugalin takausten hylkääminen."
Minä uskoin vilpittömästi, että tämä on puolueen linja vaalien jälkeenkin, mutta ei. Monet äänestäjät tuntevat itsensä huijatuiksi, mutta niin tunnen myös minä. Portugali-äänestyksen jälkeen vasemmistoliiton eduskuntaryhmä ottaa kyllä uusia askelia, mutta aivan päinvastaiseen suuntaan kuin aiemmin.
Arvoisa puhemies! Olen kysynyt itseltäni, onko tämä iso asia, ja vastaus on kyllä. Olen kysynyt itseltäni myös, onko tämä asia periaatteellinen, ja vastaus on kyllä.
Sen jälkeen minulle ei jää mitään muuta vaihtoehtoa kuin mennä sen mukaan, mitä sydän sanoo ja pää käskee.
Minä en vaan taivu siihen, että isossa periaatteellisessa asiassa muuttaisin kantani aivan toiseksi kuin mitä itse kerroin äänestäjille vaalitaistelun aikana ja mitä kertoivat kaikki muutkin vasemmistoliiton eduskuntavaaliehdokkaat.
Eivätkä euromaiden tukeminen ja pysyvän vakausmekanismin luominen ole mitään kaukaisia, toisarvoisia asioita.
Euroalueen varmuudella syvenevä ja laajeneva kriisi heijastuu heti hallitusohjelman talouspoliittisten voimalausekkeiden kautta politiikan sisältöön. Kun valtiontalous heikkenee, käynnistyy uusi vaihe leikkauksissa ja verojen korotuksissa. Silloin hallitusohjelman hyvät ja huonot puolet menevät aivan uuteen arviointiin.
Ei liene sattuma, että pääministeri Jyrki Katainen hallituksen ensimmäisessä tiedotustilaisuudessa korosti taloustilanteen vaikeutta ja nopeaa reagointia heikkenevään valtiontalouden tilaan.
Vasemmistoliitto joutuu siivoamaan rajoittamattoman kapitalismin oksennuksia sellaisten juhlien jälkeen, joihin ei kutsuttu Suomen mutta ei myöskään Kreikan tai Portugalin vähäosaisia. Edellisen kerranhan kannoimme vastuuta 1990-luvun pankkikriisin jälkeen.
Arvoisa puhemies! Ymmärrän kyllä sen, että hallitusohjelmaa tehtäessä väännetään kättä esimerkiksi jonkin etuuden tasosta, ja lopputulos on jotain sellaista, johon kaikki osapuolet ovat tyytymättömiä. Mutta isoissa periaatteellisissa asioissa raja tulee joskus vastaan, ja minulla se raja kulkee tässä. Demokraattisen sentralismin nimissä minuakin yritetään saada toimimaan vastoin omaatuntoani ja puolueen vaalilupauksia, siitä huolimatta, mitä perustuslaki sanoo kansanedustajan asemasta.
En minä pode mitään kokoomuskammoa. Olen kaksi kertaa ollut valitsemassa kotikaupunkiini kokoomuslaista kaupunginjohtajaa.
Vasemmistoliiton ryhmä on kummallakin kerralla ratkaissut sen valinnan, enkä minä sen takia yöuniani ole menettänyt. Mutta hallitusohjelman suhteen tein jo varhain arvion, että tuli ja vesi eivät ole yhteensovitettavissa. Kun hallitusohjelma hahmottui ja lopulta valmistui, niin käsitykseni vain vahvistui.
Hallitusohjelman perusongelma on edelleenkin siinä, että tekstiosa ja rahat eivät täsmää.
Viimeistään syksyllä, kun hallitusohjelman talousluvut on saatu revittyä auki, muuttuu monen edustajan arvio siitä, mitä rahalla saa: onko toinen myynyt epäkuranttia tavaraa ja toinen ostanut väärällä rahalla.
Jos esimerkiksi nuorten yhteiskuntatakuuta ei rakenneta niin, että lakiin kirjoitetaan subjektiivinen oikeus kolmen kuukauden työttömyyden jälkeen määräaikaiseen työpaikkaan, jää takuu edelleenkin torsoksi.
Sinällään oikeansuuntaisista sosiaaliturvan parannuksista iso osa sulaa pois etuuksien yhteensovittamisen ja veroratkaisujen myötä. Tasaverot, joita korotetaan, koskettavat kaikkein kipeimmin juuri kädestä suuhun elävää tavan kansalaista.
Myös kunnallisia palveluita joudutaan pakosta karsimaan. Palvelut siirtyvät yhä kauemmas samaan aikaan, kun kulkeminen kallistuu. Mutta kulutuskäyttäytymistään muuttaa vain se, joka pystyy uusia ratkaisuja tekemään. (Puhemies: 5 minuuttia!)
Arvoisa puhemies! Tuskin mökin mummo tai pappa vaihtaa vanhan ladansa hybridiautoon siitä riemusta, että maahan on saatu tällainen hallitus.
Arvoisa puhemies! Minä tiedän ja tunnustan eduskuntaryhmän säännöt, mutta jos oma linjani peruskysymyksissä on nyt eri kuin eduskuntaryhmällä ja puoluejohdolla, ja vaikka olen kaikin voimin yrittänyt kannustaa heitä olemaan itsensä kanssa samaa mieltä, otan vastaan sen, mitä tuleman pitää. Jotain politiikan ihmeellisestä maailmasta kertoo se, että niitä, jotka pitävät vaalilupauksistaan kiinni, rangaistiin, ja tuomion antoivat ne, jotka lupaukset ovat rikkoneet.
Siksi esitänkin seuraavaa:
"Eduskunta toteaa, että hallitusohjelman seurauksena Suomi joutuu ottamaan kohtuuttomia vastuita ja riskejä, kun euroalueen talouskriisi syvenee ja laajenee.
Se heijastuu valtiontalouden tilaan ja johtaa lisäleikkauksiin sekä veronkorotuksiin.
Tästä syystä hallitus ei nauti eduskunnan luottamusta."
(Lainaus päättyy.)
Anonyymi kirjoitti 12.07.2011 - 09:12
Näin sitä persut kerää ääniä. Ryypätään ja tarjotaan veronmaksajien piikkiin. Ei missään tapauksessa maahan huonosti käyttäytyviä ulkolaisia. Meillä on esimerkilliset kansanedustajat

/www.iltasanomat.fi/kotimaa/il-teuvo-hakkarainen-sammui-poytaan-ja-talutettiin-taksiin/art-1288401043110.html?ref=rss
Anonyymi kirjoitti 12.07.2011 - 09:15
Soinin ei tarttenu vertausta kaukaa hakea

/www.iltasanomat.fi/kotimaa/timo-soini-toisesta-tukipaketista-kuin-antaisi-juopolle-lisaa-viinaa/art-1288401034823.html
Anonyymi kirjoitti 12.07.2011 - 14:46
Uskomaton tarina javan blogissa. Liikunta ltk on käsitellyt tappouhkausta. Kyllä kaikkien pitäisi ymmärtää, että tämmöset asiat käsitellään Mörnen alakerrassa. Vieläpä lautakunta jota java ihailee ei ymmärrä alkeellisintakaan asioiden käsittelypäikkoja. Nyt kuukausien perästä itketään hallitusta tekemään jotain. Onko uhkaus tapahtunut kaupungin kokouksessa tai kaupungin tiloissa? On tai ei tämä on niin vakava juttu, että ainoa paikka käsittelyyn on poliisilaitos.
harmaa emiiri kirjoitti 12.07.2011 - 16:17
Ällös nyt, talostahan on juuri kuulutettu suureen ääneen miten liki raivotautisen ja vesikauhuisen koiran tavoin käyttäytyneen valtuutetunkin kanssa pärjättiin "omin voimin", eivät kai mitkään laittomat uhkailut anna aihetta pelätä mitään jo koettua pahempaa.
Mutsis on kirjoitti 12.07.2011 - 17:12
Uskomaton tarina saattaa olla tyypillinen Javan blogin tarina - kertomus, jossa on elävään elämään pohjautuva kehys, mutta jossa on käytetty kirjailijan luovaa näkemystä jutun elävöittämiseksi ja lukijan mielenkiinnon herättämiseksi.

Sanavalinnoilla jätetään sopivasti aukkoja, jotta kertomus voi kehittyä pulleaksi keskusteluketjuksi, jossa voidaan ruotia uudelleen kuluvan valtuustokauden blogiherkistelyaiheet.

Samassa lauseessa vakuutetaan, ettei ketään ole tarkoitus loukata toteamalla heidät ammattitaidottomiksi ja kyvyttömiksi hoitamaan virkaa/luottamustointa, mutta kirjoittajalla on blogikirjoittelun suoma oikeus tuoda mielipiteensä esille kaikista häntä ärsyttävistä/haittaavista/harmittavista asioista ilman itsesensuuria. Mielensä pahoittaneita ei nimitellä tahallaan herkkähipiäisiksi - tämäkin on pelkkää tekstin väärinymmärrystä, koska lukijat eivät ymmärrä kirjailijan luomisen vapauden käsitettä.

Vihjailut/nimittelyt/osoittelut tiettyihin henkilöihin ja todellisiin tapahtumiin ovat yhtä sattumanvaraisia kuin lähes jokaisen amerikkalaisen elokuvan lopputeksteissä tehdyt lakimiesleegion laatimat vakuuttelut juuri nähdyn perustumisesta olemassaoleviin/olleisiin henkilöihin tai tapahtumiin.

Tai sitten tarina on totta.
Anonyymi kirjoitti 12.07.2011 - 17:17
Kyllä huonokin käyttäytyminen on aivan eri juttu kuin hengellä uhkaaminen. Tällainen kuuluu yksinomaan poliisille ja syyllinen ei varmasti selviä ilman vankeutta. Nyt ei ole enää huulenheiton aika vaan siihen on puututtava vakavasti.
Anonyymi kirjoitti 12.07.2011 - 18:01
Kyllä se on myöskin niin miten asoista kirjoitetaan, eli yritetään vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin.
Hakkarainen heitettiin ulos ravintolasta tai hakkarainen talutettiin ulos ravintolasta.
Näin eritavalla lehdet kirjoittaa hakkaraisesta.
Muistakaa nyt mediakriittinen pitää olla eikä uskoa sokesti mitä lehdet kirjoittaa.
Anonyymi kirjoitti 12.07.2011 - 18:21
Oli se ainakin perseeseen saakka kännissä, vai mitä?
Anonyymi kirjoitti 12.07.2011 - 20:23
Viimeksi ilmitulleessa jutussa Hakkarainen käytti eduskunnan taksikuittia. Taasko meni ilta veronmaksajien piikkiin? Tällaisesta on vastuussa myös puolue ja varsinkin eduskuntaryhmä.
Anonyymi kirjoitti 12.07.2011 - 20:27
Voiko taksikuitilla maksaa.Eduskunnaasta jaetaan kansanedustajille taksikuitteja
Anonyymi kirjoitti 12.07.2011 - 20:29
Miksei vois maksaa?
Anonyymi kirjoitti 13.07.2011 - 08:55
Jakaahan kaupungitkin ns. muovisia, kertakäyttöisiä taksiluottokortteja. Tuttuni kertoi, että aina niitä virkamiehillä mukana on ja he jakavat niitä myös luottamusmiehille, jotka lähtevät pois yhteisistä illanvietoisista, joita nykyisin kutsutaan seminaareiksi.
Ei sellainen käytäntö ole kuitenkaan varmaan tässä armaassa kotikaupungissamme, Turussa ainakin on. Ja tietysti eduskunnassa, Hakkaraisellakin on oikein suositeltu taksinkäyttöä.
Harto Forss kirjoitti 13.07.2011 - 11:43
En ole ainakaan kuullut täällä käytetyn taksiseteleitä.
Anonyymi kirjoitti 13.07.2011 - 13:12
Java räksyttää jatkuvasti hallitusta ja kehuu liikunta ltk. Ny näyttää, että lautakunta se vasta omituinen on. Käsittelee huhuja ja tekee niistä salaisia päätöksiä joita sitte jäsen Java valkonen levittelee.
Olli kirjoitti 13.07.2011 - 16:06
NUOLI EI OLE KÄSITELLYT MUUTA KUIN ASIAN JOHON UHKAUS (JOS SE ON TODELLINEN) LIITTYY tai josta uhkaus, jos se on tehty, on aiheutunut. Ketään ei epäillä uhkauksesta, koska asiaa ei ole tutkittu.
Harto Forss kirjoitti 13.07.2011 - 17:53
Hädässä ystävä tunnetaan

fi-fi.facebook.com/?sk=lf
Anonyymi kirjoitti 13.07.2011 - 18:06
Eräässä lautakunnankokouksessa lautakunnanjäsen totesi saaneensa tappouhkauksen.
Kumpas nyt valehtelee Olli vai Java? Ylläoleva lause on Javan kirjailema. Samoin luotettavat lähteet kertovat päätetyn asian käsittelyn pitämisestä salaisena.
Kenes juoksupoika tai hyvä veli sä olli olet. Kai siinä kokouksessa on kerrottu muutakin kuin epäily uhkauksen tekijästä.
Olli kirjoitti 13.07.2011 - 18:31
ASIA UUTISOIDAAN PIKAPUOLIIN.
Anonyymi kirjoitti 13.07.2011 - 18:47
Ollilla ei ole mitään logiikkaa, mutta Ismo Kallion laulu soppii kuin nenäpäähän, suu yhtämittaa käy jäkäti jäkäti pläpläpää.
Anonyymi kirjoitti 13.07.2011 - 19:27
Kyllä pitää ihmetellä eräiden blogi kirjoittelua. Ollilla, Javalla ja ltk:lla ei ainakaan ollin puheiden mukaan ole kuin toisen käden tietoa. Tätä se kirjoittelu on koko ajan ollut.
Anonyymi kirjoitti 13.07.2011 - 20:24
Missäs mediassa uutisoidaan huhuja. Ilmeisesti Aluesanomissa sehän on aina yrittäjien kimpussa. ei aina ole tarvinnu huhujakaan.
Olli kirjoitti 13.07.2011 - 21:57
Kts. JAVAN nettipäiväkirja.
Anonyymi kirjoitti 14.07.2011 - 11:42
Myös eurokriisi ja suomalaisten populistipoliitikoiden puheet kirvoittivat Sarasvuolta kipakkaa arvostelua.

- Eurokriisi ei nyt koidu pienituloisten maksettavaksi, mutta jos tilanne räjähtää silmille, silloin se tulee pienituloisten maksettavaksi.

- Timo Soinikin tietää tämän, mutta hänen intresseissään ei ole tuoda tätä asiaa esille, Sarasvuo sivalsi.
Hiljan Pani kirjoitti 14.07.2011 - 13:17
Julkisuudessa on puhuttu poliisin seuraavan pc keskusteluja. Luulisi sieltä otettavan tämä uhkailu juttukin käsittelyyn. Asiasta jankuttavat Java ja kumppanit vellihousuina sysivät asiaa muille eivätkä tee muuta kuin soittavat suutaan. Rikoslaissa on semmoinen kohta kuin rikoksen suosiminen. Mielestäni nämä kumppanukset pitäisi laittaa tästä jo syytteeseen. Hengellä uhkailu on sitä luokkaa, että sen salaaminen on jo rikollisen suosimista.
vellihousuja kirjoitti 14.07.2011 - 13:51
ovat siis harto, java, khpsj, olli ja x kpl anonyymejä. ol varovaine sääki ny harto ku siäl olet.
Hiljan Pani kirjoitti 14.07.2011 - 16:33
Mä kyllä tarkotin enemmänkin Javaa. Varsinainen vellinkihousu. Aina suu korvia myöden auki ja usuttaa vaan muita nurkantakaa. Samanlainen ku pääpersu Soinikin. Kaikki mahdollisuudet näyttää kansalaiskunto annettiin ja ei muuta kuin puskiin ja sama huuto päälle, muut munii.
Olli kirjoitti 14.07.2011 - 20:58
Pani Hilja on hyvä nimimerkki anonynnyn sijasta. Se kertoo kirjoittajastaan kainen.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Viimeksi luetut

Tällä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.

Åsa Schwartz: NefilitHymyHymyHymy

Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.

James Pattersson: Pahan  kidassaHuuto

Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.

Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesäJalka suussaJalka suussaJalka suussa

Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.

Vikas Swarup: Syyllisten seurueNolostunutNolostunutNolostunut

Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.

Wilbur Smith: Vaaran vesilläKlink Klink (raha)

Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.

 

Yhdistykset
Laskuri