Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.

Esa Kaitila

Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.

Paperiliitto

Alf Rehn

Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.

Turun Sanomat



Roope Lipasti

Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.

TS Extra

Jälkimaku

VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.

Turun Sanomat

Jälkimaku

Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.

Turun Sanomat

Kommuunisti

Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.

Keva




 

08.08.2011 - 09:03

Syksy yhdistetään kuolemaan. Tosin ei luonnosta kuole kuin osa, suurin osa menee talvilevolle. Eilen tuli tieto valtioneuvos Harri Holkerin kuolemasta. Tieto yllätti, onhan tiedetty pitkään hänen sairaudestaan. Tosin en ainakaan minä sairauden laadusta ja sen vakavuudesta. Muutaman kerran ovat meidänkin polut yhtyneet, eivät tosin niin vahvasti, että voisin ottaa kantaa siitä millainen hän oli ihmisenä. Julkisuudesta on jäänyt kuva jäykästä aika inhimillisestä urheilu ihmisestä. Hän teki mittavan ja merkittävän uran Suomen historiassa. Kovin paljoa häntä ei voi pitää minkään ajan ykkösnimenä, mutta suppeaan eturiviin hän kuului. Kaikista ihmisistä, mittavasta urasta huolimatta jää mieleen joku yksittäinen teko tai lausahdus. Holkerista taitaa jäädä eniten mieleen lehtimiehille tokaistu "Minä juon nyt kahvia".

Syksy alkaa pikkuhiljaa tulla jo ilmojenkin puolesta. Mittari näyttää edelleen kovia lämpö lukemia, mutta ei se enää ole niin raskasta lämpöä kuin vielä hetki sitten. Kalenterissakin alkaa jo olla merkintöjä. Hallitus kokoontuu ensi maanantaina. Syksyn listalla on merkittäviä asioita, kuten tavallista. Suurin juttu on ensi vuoden talousarvio ja siihen kiinteästi kuuluva säästöohjelma. Tosin nämä eivät ole koskaan paljoa valtuustoa kiinnostaneet. Paljon seksikkäämpää on hakea esim. jonkun kadunpätkän remontti ja räksyttää siitä seuraavaan talousarvioon asti.

Muita merkittäviä asioita tulevat todennäköisesti olemaan mm. kaatopaikan myynti, Veneveistämön kaava ja soijatehdas tulee varmaan pitämään tiedotustilaisuuden. Se on luvannut tiedottaa hankkeesta kerran vuodessa ja taitaa syksyn aikana tulla vuosi edellisestä tilaisuudesta. En tiedä miten pitkällä Veneveistämön kaavan laatiminen on. Siitä on jo niin paljon luonnoksia ettei luulisi siihen mahdottomasti aikaa kuluvan. Riippuu paljon millä kohtaa prioriteetti listaa tämä hanke on. Saisi olla viimeisenä. Luotan vahvasti siihen ettei se tule menemään läpi joten kaikki siihen uhrattu raha ja aika on hukkaanheitettyä. Mihin ei todellakaan pitäisi nyt olla varaa. Uskoisin jossain vaiheessa loppujenkin kaavaa kannattavien politiikkojen menevän puihin sillä kunnallisvaalit ovat lähellä ja kaavaa kannattavia äänestäjiä saa hakea suurennuslasilla. Kaatopaikan myyntiin pätee melkein sanasta sanaan sama.

Muitakin merkittäviä asioita on ja niitä tulee yllättäenkin. Maan hallituksenkin ohjelma sisältää asioita mitkä laittavat koko seutukunnankin kuhisemaan. Ei muuta kuin odotellaan maanantaita ja kunnallispoliittisen syksyn alkua.

Anonyymi kirjoitti 08.08.2011 - 12:44
Mitenkähän demarit alkaa näitä Veneveistämöitä ja kaatopaikkoja kaupunkilaisille selitellä. Harmaahapsen armoton fillarointi ympäri kaupunkia alkaa. Em mää mut poja.
Anonyymi kirjoitti 08.08.2011 - 12:59
12 valtuutettuu saavat korkeintaan seuraavis vaaleis demarit jos sitäkään. muutoksii tulee kaikil puolueille ihka varmast.
Suukarin Topi kirjoitti 08.08.2011 - 14:05
Riippuu paljon millä kohtaa prioriteetti listaa tämä hanke on. Saisi olla viimeisenä. Luotan vahvasti siihen ettei se tule menemään läpi joten kaikki siihen uhrattu raha ja aika on hukkaanheitettyä. Mihin ei todellakaan pitäisi nyt olla varaa. Uskoisin jossain vaiheessa loppujenkin kaavaa kannattavien politiikkojen menevän puihin sillä kunnallisvaalit ovat lähellä ja kaavaa kannattavia äänestäjiä saa hakea suurennuslasilla. Kaatopaikan myyntiin pätee melkein sanasta sanaan sama.

Voiko Harto vetää sen johtopäätöksen että vastustat kaatopaikan myyntiä?
Harto Forss kirjoitti 08.08.2011 - 14:45
Olen tähän asti vastustanut myyntiä. Mielestäni U:ki hoitaa kaatopaikkaa niin halvalla etten usko ulkopuolisen halvemmalla pystyvän. Ainoa mahdollisuus edulliseen tarjoukseen on siinä, että U:kissa on valmiina luvat ja alue suurelle määrälle jätettä. Tämä saattaa houkutella esim. Turkua joka joutuu jopa laivaamaan jätteitään Ruotsiin. Myynti ehtoihin ollaan sisällyttämässä ehtoa joka turvaa U:kin 10 vuodeksi. Se aika kuluu nopeasti, miten sitten tulee käymään jätemaksujen? Maksut tulevat joka tapauksessa nousemaan myydään tai ei myydä kaatopaikkaa. Mitään sitoumusta myynnin vastustamiseen en anna ennen kuin olen nähnyt ostotarjoukset. Hyvin kriittisesti tulen kuitenkin myyntiin suhtautumaan.
Anonyymi kirjoitti 08.08.2011 - 15:53
Tänään tulee kuluneeksi 100 vuotta alahärmäläisen maanviljelijän ja taparikollisen Antti Isotalon kuolemasta. Vuosina 1855 – 83 Isotalo sai käräjillä tuomiota mm. taposta, pahoinpitelyistä, tuhopoltoista, viinanpoltosta ja myynnistä sekä erilaisista varkauksista.
ex- kunnallispoliitikko kirjoitti 08.08.2011 - 17:07
Kaatopaikan myynti kertoo ainakin siitä, että kunta ei pysty hoitamaan muitakaan tehtäviään!
Sisko ja sen veli kirjoitti 08.08.2011 - 17:39
RAY:n toimitusjohtajaksi on nimitetty Velipekka Nummikoski, kokoomus, ja avustusjohtajaksi Sisko seppä, demarit. Suomalaisia rahapelejä alkavat pyörittää Sisko ja sen Velipekka.
Anonyymi kirjoitti 08.08.2011 - 17:56
http://www.uusisuomi.fi/raha/114562-%E2%80%9Dyleinen-harhaluulo-kreikasta%E2%80%9D-%E2%80%93%C2%A0todellisuus-617-%E2%82%ACkk
Anonyymi kirjoitti 08.08.2011 - 19:25
USA on joutumassa Kiinan holhoukseen.

http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Kiina+%C3%A4r%C3%A4hti+Yhdysvaltojen+puolustusbudjetista/1135268379580?ref=rss
Anonyymi kirjoitti 08.08.2011 - 19:43
USA on jo valvonut kaikkia puheluitakin ja nyt aletaan sosiaalisessa mediassa syöttää määrättyjä näkemyksiä. Iso veli valvoo ja hoitaa mielipiteetkin oikeaan suuntaan. Tässä pelissä meidän ugilaiset nettipoliisit ovat pikku nappuloita vaikka niiden ego on USA;n veroinen.

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/paljastus-yhdysvaltain-armeijalla-salainen-operaatio-facebookissa/art-1288376646177.html
Anonyymi kirjoitti 08.08.2011 - 19:45
Nummikoski järjestää viimeisen palveluksen johtajaksi nimittäneille.

Edesmenneelle valtioneuvokselle Harri Holkerille aiotaan järjestää valtiolliset hautajaiset. Hallitus päättää asiasta torstaina.
Valtiosihteeri Veli-Pekka Nummikoski kertoo, että hautajaisten tarkka ajankohta ei ole vielä tiedossa. Hänen mukaansa asiaa käsitellään ensin lähiomaisten kanssa.
Olli kirjoitti 08.08.2011 - 19:45
HARTONKIN täytyy tietää, että Turku joutuu laivaamaan poltettavia jätteitä Ruotsiin, koska toinen polttouunilaitos on perushuollossa. Turku ei Ugin kaatopaikkaa havittele, eikä tätä pidä käyttää poliittisena keppihevosena. - SOIJATEHDAS ei ole pitänyt ainuttakaan julkista tiedotustilaisuutta, mutta toki niille, jotka päättävät infrarahasta ja muusta.
Harto Forss kirjoitti 08.08.2011 - 19:49
En tosiaan tiedä ettei Turku havittele U:kin kaatopaikkaa. Olen ollut tilaisuudessa jossa Turun jätehuollon johtaja on käynyt kertomassa jutuistaan. Toki pidän rahasta, mutta en tiedä millaista on infraraha. Olisiko pimeässä loistavaa sinipunaista?
Olli kirjoitti 08.08.2011 - 20:11
Infraraha? Infraa ovat tieliitymät, kunnallistekniikka, jätehuolto, satamarakentaminen säiliöineen. Ei se ole sinipunaista, pimeässä loistavaa, vaan päivänvalossa verotettua selvää ukilaisten verorahaa. Sinä jaat juuri sitä rahaa, eli pidän vitsailuasi outona. En voi mitään sille, että ihmisenä oleminen loppui 80-luvulle (ks. Tappavan säteen arviosi).
Olli kirjoitti 08.08.2011 - 20:14
Harto: "Mielestäni U:ki hoitaa kaatopaikkaa niin halvalla etten usko ulkopuolisen halvemmalla pystyvän". - JA SEURAUKSETHAN TIEDETÄÄN!
Anonyymi kirjoitti 08.08.2011 - 20:27
Vähän ohi nyt aiheesta, mutta tiedätkö sinä Harto kuka maksaa näiden ihmisten palkat?
http://www.ukipolis.fi/8
on aikamoinen porukka töissä jos kaikille täytyy jostain saada 5000-8000e kuukaudessa työnantajakuluineen rahaa.
OH kirjoitti 08.08.2011 - 23:03
Ukipolis Oy on Vakka-Suomen kuntien omistama kehittämisyhtiö, joka luo hyvät toimintaedellytykset seudun monipuoliselle elinkeinotoiminnalle ja aktiiviselle aluekehittämiselle.

Anonyymi kirjoitti 08.08.2011 - 23:13
kuka maksaa ne 10 työntekijän palkan? se oli kysymys. olli kertoi omistuksen tällä kertaa. hyvä niin että sekin tiedetään tarkemmin.
Anonyymi kirjoitti 08.08.2011 - 23:19
on siellä päällikköä ja johtajaa, mutta onko työntekijöitä ollenkaan.
Olli kirjoitti 08.08.2011 - 23:22
Ukipolis saa hankerahaa lukuisista lähteistä suomesta ja eu:sta. Omistajahan sen palkan maksaa ellei työntekijä ole suoraan jonkin hankkeen palveluksessa. Googlatkaa sivuja, varsinkin se hankesivu.
Harto Forss kirjoitti 09.08.2011 - 05:52
Kyllä jaan verorahaa ja myös taksarahaa. Siksi pyrinkin, että kaatopaikkakin hoidetaan kaupunkilaisille edullisella tavalla. Kaatopaikan siisteys tuskin paranee paikan myynnillä.
Harto Forss kirjoitti 09.08.2011 - 05:59
Olli jo vastasikin tuohon Ukipolis kysymykseen. Alla kopio erään hankkeen osarahoituksesta.

Vakka-Suomen ohjelma vuosille 2010-2013

Varsinais-Suomen liitto myönsi kansallisesta maakunnan kehittämisrahasta Ukipolis Oy:lle vuoden 2010 toimenpiteitä varten 52 000 € tukea 104 000 €:n kokonaiskustannuksiin. Vuoden 2010 teeman osalta tavoitteena on toimintamallin luominen meriklusterin ja kulkuneuvo- sekä metalliteollisuuden kehittämiseen ja mallin käytön vakiinnuttaminen. Lisäksi on tarkoitus selvittää edellytykset, joiden varassa seutukunta säilyy itsenäisenä elinkeinopoliittisena toimijana.
Euripides kirjoitti 09.08.2011 - 10:40
Turun Seudun Jätehuolto oy on Turun ja ympäristökuntien omistaman jätehuoltoyhtiö. Jos U:gin kaatopaikka aiotaan myydä, on uuden toimijan resurssit oltava edellä olevan yhtiön luokkaa.
Näillä asioilla ei pidä leikkiä eikä varsinkaan harjoitella. Onko tutkittu seudullisen yhtiön mahdollisuutta? Laitila, Vehmaa ym. yhdessä.
Anonyymi kirjoitti 09.08.2011 - 10:57
Uusikaupunki omistaa ukipoliksen osakekannan enemmistön ja maksaa myös hankkeiden suurimman kuntaosuuden. Pääosin ukipolis toimii verovaroin kunta, valtio ja eu-tuilla. Olenko paljon väärässä?
Anonyymi kirjoitti 09.08.2011 - 11:49
tolla forssin jostain kopioimalla vanhalla ohjemarahalla saadaan hoidetetuksi osittain yhden ukipolispäällikön vuoden palkka ja toimiston kulut sen osalta.
entä ne muut tusinan ohjelmarahaa ja tuottako jotain tulosta omistajilleen tämä ukipolis?
Harto Forss kirjoitti 09.08.2011 - 12:01
Ei todellakaan pidä jätehuollolla leikkiä. Jos kaatopaikka myydään, se on lopullista. Paluu omaan on mahdotonta vaikka kuinka pieleen olisi kauppa mennyt. Laitila, Vehmaa ym. tuovat jo nyt jätteensä U:kiin ja niiltä veloitetaan todelliset kustannukset. Iniö taitaa olla kaukaisin paikka.
Olet oikeassa verovaroin toimitaan. Tuloksia on vaikea arvioida. Tietenkin hyötyä on ollut, mutta onko enemmän kuin menoja sitä on vaikea absoluuttisen oikeasti sanoa.
Harto Forss kirjoitti 09.08.2011 - 12:24
Hieman lisää kaatopaikasta. Taatusti pitää resurssien olla Turun luokkaa. Kaatopaikan rakentaminen tai suurentaminen on kallista hommaa. Muistaakseni pohjan paksuudeksi tulee n. 2 m. erikerroksista. Lisäksi tulevat lopullinen peittäminen, seuranta ja jälkihuollot. Kyllä varmaan Turkukin kaipaa aluetta joka ei Turun mittapuun mukaan ole järisyttävän suuri, mutta on omiaan leikkaamaan huippuja ja tähän tilanteeseen suorastaan välttämätön. Ei Turku ole vaikeuksissa polttolaitoksen huollon takia vaan se on liian pieni. Uusi on lupahakemus vaiheessa, mutta siitä on niin paljon valitettu ja rakentaminenkin kestää ettei valmistumista halua kukaan ennustella. Turussa toimii myös yksityinen Lassila&Tikanoja jätelaitos. Sillä on myös vaikeuksia käyttökelvottoman jätteen suhteen. Lajittelussa sillä on kapasiteettia jälellä ja halukkuutta lisäjätteeseen. Kaatopaikkojen kannattavuus on tällä hetkellä vaikeuksissa yleensä jätemäärien pienenemisen takia. Näin myös U:kissa.
Anonyymi kirjoitti 09.08.2011 - 12:51
Jätemäärien pieneneminen on ekologisesti kestävää ja valtakunnan jätehuoltostarategian keskeisin tavoite. Euripides edellä varmaan tarkoitti, että seutukunnan kunnat mudostaisivat jätehuollossa osakeyhtiön kuten Turun seudullakin. Näin saadaan asioihin tehokkuutta eikä tärkeä "infra" joudu yksityisiin käsiin. Jos yksityinen luulee tekevänsä bisnestä kaatopaikkatoiminnalla, ei jätemäärien pieneneminen mikään ongelma ole. Hyötykäyttöpuolella ne mahdollisuudet ovat.
Mutta kaupunki yksinään ei taida olla oikea taho bisneksen teolle.
Anonyymi kirjoitti 09.08.2011 - 13:17
saman verran maksaa kaatopaikan lopettaminen kuin uuden perustaminen. tulee myös parin metrin kerrokset kaatopaikan päälle jne.
sikses riski miäs kirjoitti 09.08.2011 - 13:20
jo leuanveto ja penkkipunnerrustulos pitää kutinsa.
jää muuten reilusti yli puolelta suomen miehistä tekemäti

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/teuvo-hakkarainen-paljasti-penkkiennatyksensa-ksml-lehdelle/art-1288406436201.html
Olli kirjoitti 09.08.2011 - 13:57
Anonyymi kirjoitti 09.08.2011 - 12:51 kaatopaikka-asiasta naulan kantaan: " Hyötykäyttöpuolella ne mahdollisuudet ovat. Mutta kaupunki yksinään ei taida olla oikea taho bisneksen teolle". - Parhaat kaatopaikat ovat jo nyt suurehkoja supermarketteja.
Harto Forss kirjoitti 09.08.2011 - 14:06
Tietenkin voidaan muodostaa myös osakeyhtiö. En kyllä usko sillä mitään saavutettavan. Johtokunnan jäsenten matkakulut vain kasvavat. U:ki on ilman muuta hyötykäyttöön liian pieni. Lajittelukoneet ovat kalliita. Olen nähnyt sellaisen käytössä T&K:lla. Ei U:kissa ole sellaiseen mitään mahdollisuutta. Tarpeellisen jätemäärän saamiseksi ajomatkat tulevat liian pitkiksi, jos meillä nyt olisi yleensä toimialueen laajennus mahdollisuus. Pohjoisessa tulevat vastaan Rauma ja Pori. Etelässä Turku. Lännessä meri. Idän jätehuoltoa en tunne. Tässä joudutaan kokoajan taiteilemaan erivaihtoehtojen, ekologisuuden ja kustannusten välillä.
Hyvä Teukka. kirjoitti 09.08.2011 - 14:16
Hienoa, että saatiin kansanedustajaksi Hakkaraisen tapainen mies. Leuanveto ja penkkipunnerrus ovat kansanedustajilta erityisesti vaadittavia kykyjä. Eikä oluen juontikaan hänelle ole heikko laji ja mutakuonojakin taitaa vedellä nenään mennentullen.
Forssille kirjoitti 09.08.2011 - 14:45
kannatatko kaatopaikan myymistä Lassila& Tikanojalle? jos ovat kiinnostuneita..., toisaalta kuntien yhteistyö yhtiönä tähtäisi yhtä lailla jätteiden hyötykäytön kehittämiseen. Kai tarvittavat laitteet yhdessä voi hankkia. Ja pitääkö kuntien yhteisyhtiön niin kauheasti voittoakaan tuottaa? Pääasia on toimiva jätehuolto. Ei U:gin vesiliikelaitoskaan mitään tuota, vaikka taksapolitiikalla luulisi voittoa tulevan. Itse asiassa vesiliikelaitos taitaa olla korviaan myöden veloissa? Konsernivelkaa on joka suunnalla.
Anonyymi kirjoitti 09.08.2011 - 14:45
mutakuonojakin taitaa vedellä nenään mennentullen.
missäs tää meitin teukka on tota harrastanut muuta kun toimittajille?
Anonyymi kirjoitti 09.08.2011 - 14:48
ukin kaatopaikalle tuodaan jo naapurikunnista jätteitä. mutta ne ei riitä näillä jätetaksoilla että toiminta pysyisi edes omillaan. osin siksi on lähdetty myymiseen ja osin myös, ehkä, tämän sybimarin biokaasu ja öljyhankkeen takia.
Harto Forss kirjoitti 09.08.2011 - 15:55
Klo 14.48 on siinä oikeassa ettei jätemäärämme ole riittävä nykytaksoilla toimimiseen. Nouseeko jätemäärä siitä, että myymme kaatopaikan? Tuolla aiemmin jo kerroin mihin nyt jätteet menevät.
En kannata ainakaan toistaiseksi kenellekkään myyntiä. Kyllä lajittelijan voi hankkia, mutta jätemäärämme ei riitä kannattavuuteen vaikka saisimme koneen ilmaiseksi. Taisi olla 5 työntekijää jotka koneella olivat L&T:llä. Meillä tämä tietäisi työntekijämäärän huimaa nousua ja töitä olisi päivittäin vain hetkeksi. Ei todellakaan jätehuollon tarvitse voittoa tuottaa. Kunhan selviäisimme vain pienillä taksankorotuksilla vuosittain. Omalla kaatopaikalla ilman lajittelua se onnistuu ainakin toistaiseksi.
Harto Forss kirjoitti 09.08.2011 - 16:03
Mitähän tuo tarkoittaa, että vanhoihin kirjoituksiini on alkanut tulla englanninkielisiä kommentteja? Tänäänkin varmaan 20-30.
Muammar Gaiffari kirjoitti 09.08.2011 - 16:35
Nyt meillä on todella hyvä kansanedustaja, kun saatiin Hakkarainen, pystyy vetämään leukaa ja leukaan.
Olli kirjoitti 09.08.2011 - 16:42
Harto: "Omalla kaatopaikalla ilman lajittelua se (eli ilman pieniä taksojen korotuksia selviäminen) onnistuu ainakin toistaiseksi". - Monellakohan maalaispapalla ja maatilalla on oma kaatopaikka saunan takana? Olet mallikansalainen Harto, kaiva sinne maahan vaan kaikki jätteesi.
Harto Forss kirjoitti 09.08.2011 - 16:50
Kuulestas ny Olli. Hoidan jätteeni parhaan kykyni mukaan. Lajittelen, kompostoin ja poltan. Elät ikivanhoja aikoja. Maaseudullakin on jo jätteenkeräys, vieläpä pakollinen. Kirjoitin ainoastaan totuuden siitä mikä on halvin vaihtoehto. Eikä yhtään sen huonompi kuin koneellinen lajittelu, jos kaikki hoitavat lajittelun. Olen myös moneen kertaan sanonut ilman taksojen korotuksia emme selviä millään konstilla. Tuskinpa edes pienillä. Meidän pitää hakea paras tie ekologisuuden ja taksojen välillä.
Anonyymi kirjoitti 09.08.2011 - 16:59
Varanpääntien jäteasema Lokalahdella on surullinen esimerkki ihmisten valistuneisuudesta. Televisiot, jääkaapit ja mitkä milloinkin jätetään kylmästi keskelle aluetta. Metallilavalle heitetään puuta jne. Näyttää siellä oelvan jonkinlainen valvontakamerakin, mutta sen funktio on ainakin minulle jäänyt epäselväksi.
Näin saadaan kustannuspaineita taksojen nostoon, jolloin valistuneet (kuten minä) joudun sijaiskärsijäksi.
Voisiko sinne edes laittaa ISON kyltin, jossa edellämainitut tavarat ilmoitettaisiin kielletyiksi?
MITEN JOKU kirjoitti 09.08.2011 - 17:26
yksityinen voi pitää omaa kaatopaikkaa kompostoinin ymmärrän oikein hoidettuna mutta mutta kaatopaikka??????
Harto Forss kirjoitti 09.08.2011 - 17:38
Mikäli edellinen kommentti on viittaus kommenttiini omasta kaatopaikasta niin nyt on tullut sekaannus. Tarkoitin omalla kaatopaikalla kaupungin omaa kaatopaikkaa. Kaatopaikan rakentaminen on niin kallista ettei se onnistu yhdelle taloudelle eikä edes pienelle yhteisölle.
Anonyymi kirjoitti 09.08.2011 - 17:42
kyllä yksityisiäkin "kaatopaikkoja" on, erityisesti viljelijöiden piirissä, mutta ne ovat laittomia.
Anonyymi kirjoitti 09.08.2011 - 17:44
Sekaannus on Ollillaki. Nykysin saunan taakse ei viedä roskia vaan viherpiipertäjät ja sitten... tehdään niinku pitää.
Anonyymi kirjoitti 09.08.2011 - 17:47
http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2011/08/09/kauhuskenaario-nain-kriisi-kaataisi-suomen/201111031/12
Anonyymi kirjoitti 09.08.2011 - 17:50
"me olemme osa tätä maata ja se on osa meitä. Maa ei kuulu ihmiselle vaan ihminen maalle, tämän me tiedämme. Jos ihminen sylkee maata, hän sylkee itseään"

(ote intiaanipäällikkö Seattlen puheesta vuonna 1854) Hän oli kunnon "viherpiipertäjä"
Harto Forss kirjoitti 09.08.2011 - 17:57
Tarkoitat ilmeisesti Risun ja Kräkin lähellä olevaa jäteasemaa? Eikö siellä ole iso taulu sallituista jätteistä. Ellei sitä ymmärretä niin turha on tuoda taulua kielletyistä jätteistäkään. Ilman muuta törkyinen jäteasema lisää kustannuksia. Pitää se aina silloin tällöin siivota ja jätteiden vieminen oikeille paikoille maksaa.
Harto Forss kirjoitti 09.08.2011 - 18:01
Tuli mieleen, että taitaa minullakin olla kaatopaikka. On paikka mihin vien risut, männynkävyt ja vaimo sellaiset rikkaruohot ja kukkien jäännökset joita hän ei halua laittaa kompostiin siemenien takia. Vain maatuvia siihen kasaan menee ja onhan se saunan takana oikeasta suunnasta katsottuna, aika kaukana tosin.
Anonyymi kirjoitti 09.08.2011 - 18:12
joo, sitä mikä on siinä Tirkkalan risteyksessä, Luomumyllyn lähellä. Olen tosin sitä mieltä, että paikkaa terrorisoi henkilöt, jotka tietävät mitä tekevät.
Olli kirjoitti 09.08.2011 - 18:52
Kiitos kun korjasit. Se mitä sanoit omaksi kaatopaikaksi, olikin sitten kunnallinen liikelaitos. Se Teidän risu- ja kukansiemenroskasa ei toki ole kaatopaikka. Laske opettava sormesi, ole hyvä, en todella elä ikivanhoja aikoja, en edes konsensus-aikoja.
Anonyymi kirjoitti 09.08.2011 - 19:00
Anonyymi kirjoitti 09.08.2011 - 18:12
joo, sitä mikä on siinä Tirkkalan risteyksessä, Luomumyllyn lähellä. Olen tosin sitä mieltä, että paikkaa terrorisoi henkilöt, jotka tietävät mitä tekevät.

Kysyinen jätepiste on täysin avoin. Myös kyläläiset käyttävät sitä surutta.
Harto Forss kirjoitti 09.08.2011 - 19:58
Tätä Luomumyllyn kaatopaikkaa käyttää melkoinen määrä kiinteistöjä. Riittääköhän tuhatkaan. Siihen joukkoon sopii aina sellaisia jotka eivät välitä säännöistä ja törkyinen paikka saa muutkin tuomaan sohvakalustojaan. Olin U:kissa tilaisuudessa jossa puhuttiin myös näistä törkypaikoista. Eräs osanottaja oli vihainen asennetusta kamerasta, kyllä kaiken töryn tuominen kuuluu kiinteistöveron maksajan oikeuksiin.
"Oma" jäteasemani on siistiytynyt alun ryntäyksen jälkeen. Harvoin paikalle tuodaan enää mitään asiaan kuulumatonta. Alussa näkyi autoja tulevan naapurikunnistakin peräkärryt takana joissa oli telkkareita, jääkaappeja ym.
Näin se vaan on kirjoitti 09.08.2011 - 20:09
Valtuusto on päättänyt toiminnan uudistamisesta. Ei ole päätetty Kummelin säilyttämisestä.


Käydyn keskustelun aikana valtuutettu Lea Myllymäki esitti valtuutettu Sanna Lovenin kannattamana toimenpideohjelma / säästöohjelmaan sanamuotoihin seuraavia muutoksia:
Kohta B. 7 Kummelin toiminta
Psykososiaalista toimintaa kehitetään niin, että mielenterveyskuntoutujilla säilyy oikeus päivätoimintaan.
Kohta C. 1 Lasten ja nuorten palvelut
Toimintaa tehostetaan varhaisen puuttumisen mallia kehittämällä ja vakkasuomalaisen perhetukikeskuksen perustamisella.
Valtuutettu Harto Forss kannatti Myllymäen ehdotusta Kummelin osalta.

Neuvottelutauon jälkeen valtuutettu Esko Tähtinen uudisti esityksensä, jonka mukaan toimenpideohjelman / säästöohjelman kohta B. 7. (Kummeli) muutetaan seuraavaan muotoon:
Mielenterveyspotilaiden hoito ja kuntoutus järjestetään uudistamalla psykiatrisia palveluja siten, että kustannukset vähenevät 135 000 euroa vuodessa vuodesta 2012 alkaen. Häntä kannatti Heikki Wala. Valtuutettu Antti Haapavuori ilmoitti, että sosialidemokraattinen valtuustoryhmä kannatti Esko Tähtisen esitystä. Rainer Tähtinen kannatti Esko Tähtisen tekemää esitystä.
Harto Forss kirjoitti 09.08.2011 - 20:15
Ei myöskään lopettamisesta ole päätetty.
javalta kopsattua kirjoitti 09.08.2011 - 22:24
java kirjoitti 09.08.2011 - 21:43
En usko, että Kummelia edes yritetään lopettaa. Siitä kun on valtuuston päätös.
harmaa emiiri kirjoitti 09.08.2011 - 22:35
Javan uskostako on valtuuston päätös vai mistä ja minkä sisältöinen päätös?
Anonyymi kirjoitti 09.08.2011 - 22:44
eikö se nyt ole aivan sama lopetetaanko se kummeli. mikä se paikka edes on?
Anonyymi kirjoitti 09.08.2011 - 22:47
Ei tosiaanka ole, jos lopetetaan niin kustannukset tulevat nousemaan tulevaisuudessa.
Harto Forss kirjoitti 10.08.2011 - 05:18
Joku on kopsannut tuonne ylemmäs valtuuston päätöksen. Siellä ei millään tulkinnalla sanota ettei Kummelia lopeta. "Mielenterveyspotilaiden hoito ja kuntoutus järjestetään uudistamalla psykiatrisia palveluja siten, että kustannukset vähenevät 135 000 euroa vuodessa vuodesta 2012 alkaen". Päätös antaa mahdollisuuden Kummelin säilyttämiselle ja lopettamiselle kunhan 135 00 euron vuotuinen säästö saavutetaan. Tämä oli valtuuston yksimielinen päätös, joka syntyi neuvottelutauon jälkeen. Mikäli olisimme pitänee kiinni aiemmasta esityksestä joka olisi taannut Kummelin säilymisen, olisimme hävinneet äänestyksen ja Kummeli olisi jo lopetettu. Nyt ovat kaikki mahdollisuudet auki.
Harto Forss kirjoitti 10.08.2011 - 05:23
Unohtui vielä sanoa, että Kummeli on Lokalahdelta päin tultaessa sairaalaan ja terveyskeskukseen, heti viimeisen risteyksen jälkeen vasemmalla oleva rivitalo. Ei se Kummelin lopettaminen ole saman tekevää. Ei se myöskään ole ainoa vaihtoehto. Riippuu siitä miten palvelu tultaisiin mahdollisessa uudistuksessa järjestämään. Saattaa parantuakin. Ei mikään palvelu ole nyt paras mahdollinen. Tieto, taito ja puitteet muuttuvat, siinä pitää pystyä olemaan mukana ennakkoluulottomasti.
Harto Forss kirjoitti 10.08.2011 - 05:36
Taidamme selvittää talous pulmamme. Olemme saaneet uuden räjähdysmäisesti kasvavan vientituotteen.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2011080914183410_ul.shtml
Anonyymi kirjoitti 10.08.2011 - 09:59
Britanniassa on alkamassa suuri keskustelu yhteiskunnan tilasta. On pohdittava, kuinka maahan on päässyt syntymään ihmisryhmä, joka tuntee olevansa täysin yhteiskunnan ulkopuolella ja pitää itselleen oikeutettuna mellakoida ja ryöstellä kauppoja.
Tässä ei ole kyse etnisyydestä, uskonnosta tai luokasta. Yksi vahvimmista syistä on jako niihin joilla on ja niihin joilla ei ole. Kyse on heistä, jotka on jätetty ulkopuolelle",monilla mellakoitsijoista ei ole enää mitään syytä käyttäytyä yhteiskunnan normien mukaisesti. "
Anonyymi kirjoitti 10.08.2011 - 10:03
Valistuksen vastaliike

Johanna Korhonen

"There is nothing to know." Yhdysvaltalainen keskustelukumppani tiivistää inhokkinsa Sarah Palinin johtoajatuksen ja huokaa. Kristillistä oikeistoa edustavalle republikaani Palinille tietäminen ei ole kummoinenkaan arvo.
Sarah Palinin maailma ei ole monimutkainen, vaan yksinkertainen. Sen voi pelkistää helpoiksi lauseiksi, sutkauksiksi, joiden mukaan tehdään politiikkaa. Jumalan tahto on yksiselitteinen ja löytyy Raamatusta.
Markku Ruotsila arvelee oivallisessa kirjassaan Yhdysvaltain kristillinen oikeisto, että fundamentalistiseen uskontulkintaan nojaava politiikka on nousemassa globaaliksi ilmiöksi. Suomessa ilmiö on vaimeampi, mutta tunnistan täällä sen piirteistä ainakin yhden: tietämättömyyden kulttuurin, valistuksen vastaliikkeen.
Läheskään kaikille tieto ja sivistys eivät ole arvo, vaan yksi näkökulma muiden joukossa. Tämän näkökulman voi milloin tahansa ohittaa uskon, luulon, tunteen tai silkan laiskuuden perusteella.
Näin: Ilmastonmuutoksesta ei tarvitse välittää. Kotimaiset ongelmat ratkeavat, kun ulkomaalaiset palautetaan jonnekin. Islamista päästään, kun kielletään moskeijat.
Kun tieto ja sivistys siirretään syrjään, niihin liittyvät eettiset velvoitteet katoavat: Somalian nälänhätä ei liity meihin, koska emme ole somalialaisia, tai syypäitä tilanteeseen.
Älyllis-eettinen ponnistelu ei ole huudossa. Kevään vaaleissa menestyivät perussuomalaiset, jotka eivät vaadi äänestäjiltään mitään. Porvarit sentään vaativat kansalaisilta kilpailukykyä, vasemmisto solidaarisuutta ja vihreät polkupyöräilyä, mutta perussuomalaiseen perusolemiseen riittää se, että ollaan vaan. Ekana olen mää itse, ja nää mun kaverit.
Rennossa perusoleskelussa ei haittaa, vaikka ei olisi oppinut koulussa ruotsia eikä tiedä, missä on Kazakstan. Historia on tylsää, maantieto turhaa ja kielittäkin pärjää. Äänekäs koilottaminen ei nykyään ole moukkamaisuutta, vaan sankarillista sananvapaustaistoa.
Tyhmistymisestä ovat vastuussa myös toimittajat, jotka käsittävät kaikenlaiset argumentit keskenään samanarvoisiksi. "Tasapuolisuuden" nimissä perustelematon tai oudosti perusteltu äärimielipide saa jutussa saman painoarvon kuin tietoon ja harkintaan pohjautuva näkemyskin.
Sivistyneempää journalismia saataisiin, jos toimittajat osaisivat ja uskaltaisivat punnita eritasoisia argumentteja vastakkain ja surutta teurastaa edes hoopoimmat. Tähän tarvitaan tiedon lisäksi harkintakykyä, vastuunottoa ja edes ymmärrys kaiken monimutkaisuudesta.

Anonyymi kirjoitti 10.08.2011 - 11:47
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/08/tutkija_lontoon_mellakoiden_taustalla_tuloeroihin_liittyvia_ongelmia_2779977.html?origin=rss

Onneksi meillä on vassarit ja persut niin Suomessa ei voi tapahtua tälläisia juttuja.
Anonyymi kirjoitti 10.08.2011 - 11:48
"Äänekäs koilottaminen ei nykyään ole moukkamaisuutta, vaan sankarillista sananvapaustaistoa."

Ah, voiko sen vielä paremmin sanoa!
Laittakaapas lähteenne näkyviin kirjoitti 10.08.2011 - 11:54
Tuo varsin hauska ja ajautuksia herättävä valistuksen vastaliike on hesarista.

http://www.hs.fi/juttusarja/johannakorhonen/artikkeli/Valistuksen+vastaliike/1135268422069/?cmp=tm_etu_kolumni

Vastapainoksi voi lukea vaikka tämän

http://blogit.iltalehti.fi/kalle-isokallio/2011/08/09/talkoilla-kuntoon/
Huolestunut kirjoitti 10.08.2011 - 13:07
http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Teollisuustuotannon+kasvu+pys%C3%A4htyi/1135268424290?ref=rss
Anonyymi kirjoitti 10.08.2011 - 15:42
Onkos tuo Kalle pätevä ketään neuvomaan. Täydellä palkalla pellolle potkittu entinen Nokian johtaja. Ei saanut muuta Nokiassa aikaiseksi kuin riitoja. Kalle on kuin kirjailijaksi yrittävä joka ei saa mitään aikaiseksi niin siirtyy kriitikoksi. Siinä hommassa sitten purkaa kaunaisuuttaan.
Harto Forss  kirjoitti 10.08.2011 - 16:00
Tuli vietettyä iltapäivä VPK:n paviljonkilla. Siellä oli U:kin Eläkeläisten järjestämä Iloinen Iltapäivä. Väkeä oli, samoin hyvää ohjelmaa, arvontoineen ja hyvää lohisoppaa. Minulla oli kunnia toimia juontajana.
Euripides kirjoitti 10.08.2011 - 16:19
Onneksi olkoon Harto Forss! Eläkeläispäivät ovat joskus ihan mukavia. Harjoittelen itsekin tässä niitä, viikonloppuna Kalevan kisoissa uusitulla Paavo Nurmen stadionilla. Ilmat suosivat ja lohisoppaakin sain viereisestä koulusta.
Poliitikon rooli tuo joskus myös vetohommia siviilissäkin.
Anonyymi kirjoitti 10.08.2011 - 16:31
Anonyymi kirjoitti 10.08.2011 - 15:42
Onkos tuo Kalle pätevä ketään neuvomaan. Täydellä palkalla pellolle potkittu entinen Nokian johtaja. Ei saanut muuta Nokiassa aikaiseksi kuin riitoja. Kalle on kuin kirjailijaksi yrittävä joka ei saa mitään aikaiseksi niin siirtyy kriitikoksi. Siinä hommassa sitten purkaa kaunaisuuttaan.

Onko Kallen teksteissä jotain asiavirheitä vai mistä moinen kyynisyys?
Anonyymi kirjoitti 10.08.2011 - 18:18
Kallen teksti on pelkkää mielipidettä, miten sellaisesta voi esittää asiavirheitä?
Anonyymi kirjoitti 10.08.2011 - 19:55
kallen teksti saattaa olla mielipidettä, mutta on silläkin merkitystä kuka mielipiteen esittää. Minun ja Kallen näkemykset ovat aika lailla kohdanneet. Tosin olen saanut hänet kerran kiinni myös tietämättömyydestä eräässä asiassa.
Anonyymi kirjoitti 10.08.2011 - 20:02
Sepäs se onkin, että usein katsotaan kuka sanoo eikä sitä miten tyhjää se sanominen on. Kannattaisi lukea tuolla ylempänä oleva Johanna Korhosen kolumni ja miettiä miksi sopulilauma huutaa eräistä hän on oikeassa vaikka ei sano koskaan mitään.
Anonyymi kirjoitti 10.08.2011 - 20:13
Kattokaa kaikki rasistit allaolevassa osoitteessa oleva video ja iloitkaa "Me ollaan sankareita".

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/tunteita-herattaneen-videon-uhri-on-tunnistettu/art-1288406740574.html
Anonyymi kirjoitti 10.08.2011 - 21:20
Kyllä tuolla heiluu monenlaisia rasisteja.
Anonyymi kirjoitti 10.08.2011 - 23:31
Kyllä kallen kirjoitus on hyvä, näin se hamma suurinpiirtein etenee.
Kyllä se näin on ei suurempi kunta tule paremmin toimeen jos rahaa ei osata käyttää.
Poliittiset virkanimitykset pitäisi heti lopettaa???.
Henkilöiden palkaaminen kuntiin jäsenkirjan mukaan???.
Harto Forss kirjoitti 11.08.2011 - 08:52
Olen samaa mieltä ettei kunnan koko takaa toimeentuloa. Tosin se ei aina ole rahankäytön osaamisestakaan kiinni. Ei esim. Kauniaisen toimeentulo ole rahankäytön viisaudesta kiinni. Tämä on äärimmäinen esim., kuvannee kuitenkin tarkoittamaani ulkoisten asioiden vaikutusta. Poliittiset virkanimitykset ainakin U:kissa ovat vähentyneet melkein olemattomiin. "Hyvä veli" systeemi on korvannut jäsenkirjat.
Anonyymi kirjoitti 11.08.2011 - 09:02
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011081114189406_uu.shtml
Anonyymi kirjoitti 11.08.2011 - 10:12
Kalle elää vielä aikaa jolloin johtokunnan puheenjohtajan vävy nostettiin ison yrityksen johtajaksi. Aamu tv:kin hänen viisautensa ovat olleet jälkeen jääneen horinoita.
Anonyymi kirjoitti 11.08.2011 - 11:19
Syksykö yhdistetään kuolemaan? Voi olla, mutta on lohdullista tietää, että syksyllä monet lehtipuut kehittävät jo silmuja ja näin valmistautuvat seuraavaan kevääseen.
Anonyymi kirjoitti 11.08.2011 - 11:21
Kaikki ryhmät ovat hajalla Demareita lukuunottamatta. Onko näin näin herra harto Forss miin kun Java Vakonen väittää?
Harto Forss kirjoitti 11.08.2011 - 11:43
Sinänsä ei ehkä syksyä yhdistetä kuolemaan vaan marraskuu joka on jo aika myöhäistä syksyä. Kyllä monet kasvit valmistautuvat jo seuraavaan kevääseen. Esim. järviruoko aloittaa sen jo juhannuksen jälkeen.
Riippuu siitä mitä hajaannuksella tarkoitetaan. Demokratiaan kuuluu mielipiteen vapaus puolueen sisälläkin. Ellei esim. ryhmäpäätöksiä tehdä niin vaikeata on tulkita valtuustoryhmässä olevia mielipiteitä hajaannukseksi. En ainakaan tiedä missään olevan sellaisia riitoja, että mietittäisiin loikkauksia tai riidoista johtuen sivuun jäämisiä. Minun tulkintani mukaan ainoastaan persut ovat hajalla. Yhteisiä ryhmäkokouksia ei ole ja ainoastaan äärimmäisen harvoissa tapauksissa äänestetään yhdessä.
Anonyymi kirjoitti 11.08.2011 - 12:59
Javan tiedot ja analyysit ei ole tästä maailmasta. Ei tiedä sitäkään mitä on valtuustossa päättänyt, kuten Kummeli vastaus osoitti. Samoin analyysi ryhmien hajoamisesta ovat anuksesta. Demarit on ainoa joka on koossa? Ryhmästä on tällä vaalikaudella eronnut jo 2 valtuutettuja. Nimettömiä kirjeitä lähetellään toverien vaimoille jne. Mielenkiintoista yhtenäisyyttä.
Anonyymi kirjoitti 11.08.2011 - 13:45
Ei kai yhdessä äänetäminen ole perusperiaate, jos asioista on erilainen näkemys. Toisaalta demarit tekee niin. Isoon saliin tullaan useinkin ryhmässä ensin äänestäen. Jos takahuonessa äänestetään vaikkapa 8-7, ne 8 valtuutettua saavat kantansa isossa salissa läpi. 7 valtuutettua joutuu äänestämään näkemystään vastaan ja näin ollen tyytymään ehkä hyvinkin vahingolliseen päätökseen.

Näinkö harmaahapset hallitsevat?
Anonyymi kirjoitti 11.08.2011 - 14:06
Ryhmäpäätökset ovat kunnallispolitiikan syöpä. Ne voivat kääntää valtuuston enemmistön toiseksi mikä se vapaasti äänestettäessä olisi ollut. Monissa tapauksissa ei tarvita lähellekkään 7 ääntä päätöksen kääntämiseksi. Näin ne harmaahapset hallitsevat. Valtuustoryhmässä ilmoitetaan, näin on hallitusryhmä päättänyt ja enemmistö tekee niin. Hallitusryhmä taas syö 1-2 miehen kädestä. Näin se demokratia onkin todellisuudessa diktatuuria.
Anonyymi kirjoitti 11.08.2011 - 15:16
Pari edellistä kommenttia iski naulan kantaan. Kahden viikon päästä kaupunginhallituksessa istuu muuten enemmän eläkeikäisiä päättäjiä kuin työikäisiä. Mitä mieltä siitä ollaan noin yleisellä tasolla?
Anonyymi kirjoitti 11.08.2011 - 15:39
En näkisi, että eläkeikäisyys naista/miestä pahentaa. Tuskin ne arvot ja asenteet miksikään muuttuvat, vaikka eläkkeelle jääkin.
Anonyymi kirjoitti 11.08.2011 - 15:57
Eikä harmaahapsi ole koskaan mitään ymmärtänyt joten turha on dementiaa syyttää.
Iso- Arska kirjoitti 11.08.2011 - 16:04
Anonyymi 15:39. Olet oikeassa, ei eläkeikäisyys, ei edes se, että on yli 70 vuotias, vaikuta ihmisen arvoihin ja asenteisiin. Ei kai siitä olla huolissaan, vaan siitä, että nämä ovat aina vaan vallan kahvassa. He pitävät valtaa U:gissa myös isossa puolueessa. Uudistumista ei juuri tapahdu.
Jos minä olisin tuo mainittu "70-vuotias", luopuisin jo ehdokkuudesta ja tukisin nuorempia ehdokkaita. Ellei niitä ole, heitä pitää etsiä. Ainakin juhlapuheissa sosialidemokratia edustaa ylevää historiallista taustaa, jonka jatkuvuuskin pitäisi taata.
Vielä enemmän minua huolettaa, että nämä henkilöt ovat täysin vietävissä. Näin he joutuvat tahtoen/tahtomattaan harvainvallan välikappaleiksi.

Kommenttiin 15:16 sanoisin, että totta puhut. Eläkeläiset ja kunnan työntekijät päälle. Niin se menee ja kaupunki kehittyy.
Anonyymi kirjoitti 11.08.2011 - 16:36
hesukok täyttyy sitten 63. se heiluttaa tasapainon eläkkeensaajien puolelle. kepulla ja demareilla on molemmilla kaksi plus harto itse. siinä se kokenut sakki joka osaa ainakin hyvin kuunnella.
Anonyymi kirjoitti 11.08.2011 - 16:50
Eikös hesukokkia väitetä hyväksi nukkujaksi eikä kuuntelijaksi.
Harto Forss kirjoitti 11.08.2011 - 16:51
Kuulun U:kin Eläkeläisiin, en Eläkkeensaajiin.
Anonyymi kirjoitti 11.08.2011 - 18:51
harto kuuluu kyllä isompien eläkkeitten saajiin kun on päässyt kemirasta isolle vanhuuseläkkeelle jo 60 vuotiaana olleessaan. joten äläpäs nyt saivaroitte siellä.
Euripides kirjoitti 11.08.2011 - 19:30
Sosiaalidemokraattien ryhmäkuri juontuu jo viime vuosisadan alusta, jolloin yhtenäinen esiintyminen oli elintärkeää. Taistelu eduista, joita nyt kutsutaan saavutetuiksi eduiksi, oli kovaa. On helppo ymmärtää ryhmäkurin tärkeys tuossa historian kulminaatiopisteessä.
Saavutettujen etujen aikakaudella, erityisesti kunnalliselämässä, ei voi enää nähdä sellaisia elämän ja kuoleman kysymyksiä, mikä pakottaisi äänestämään valtuustossa itseään vastaan. Ryhmälle - mahdollisesti pienellekin - uhrautuen.
Euripides kirjoitti 11.08.2011 - 19:37
.. tarkoitin edellä " niukalle enemmistölle uhrautuen"
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Viimeksi luetut

Tällä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.

Åsa Schwartz: NefilitHymyHymyHymy

Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.

James Pattersson: Pahan  kidassaHuuto

Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.

Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesäJalka suussaJalka suussaJalka suussa

Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.

Vikas Swarup: Syyllisten seurueNolostunutNolostunutNolostunut

Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.

Wilbur Smith: Vaaran vesilläKlink Klink (raha)

Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.

 

Yhdistykset
Laskuri