Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.

Esa Kaitila

Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.

Paperiliitto

Alf Rehn

Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.

Turun Sanomat



Roope Lipasti

Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.

TS Extra

Jälkimaku

VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.

Turun Sanomat

Jälkimaku

Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.

Turun Sanomat

Kommuunisti

Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.

Keva




 

18.08.2011 - 18:54

Hallitus pitää taas maanantaina kokouksen. Varauduttiin valtuuston kokoukseen annettavia asioita varten.  Ei niitä juuri ole, mutta kova asia on Soten jatko. Esitys on seuraava;

Kaupunginhallitus päättää, että Uudenkaupungin kaupungin kaikki sosiaalihuollon palvelut mahdollista lasten päivähoidon, lasten kotihoidon tuen ja yksityisen hoidon tuen palveluja lukuun ottamatta siirretään joko nykyiseen tai mahdollisesti laajentuvan yhteistoiminta-alueen hoidettavaksi vuoden 2015 alusta lukien.

 Uusikaupunki on valmis neuvottelemaan toiminnan laajentumisesta ja yhteistyön tiivistämisestä kuntien kanssa jo aikaisemminkin yhteisesti sovittavalla tavalla ja yhteisesti sovitun aikataulun mukaisesti. Kaupunginhallitus päättää, että Uudenkaupungin kaupungin kaikki sosiaalihuollon palvelut mahdollista lasten päivähoidon, lasten kotihoidon tuen ja yksityisen hoidon tuen palveluja lukuun ottamatta siirretään joko nykyiseen tai mahdollisesti laajentuvan yhteistoiminta-alueen hoidettavaksi vuoden 2015 alusta lukien.

Ensimmäisen vuosipuoliskon talouden toteuma on valmistunut. Ilahduttavaa on verotulojen kasvu, kunnallinen 7,7% ja yhteisövero 8,9%. Loppuvuonna tulee oikaisuja, mutta koko vuoden verotulojen kasvun arvioidaan olevan 1,6 milj/€. Ilahduttavaa. Maaseutuhallinon tehtävien järjestelyä Vakka-Suomessa on yritetty jo puolisen vuotta. Niin kuin tavallista , ei onnistu. Tavan mukaan Laitila vaatii toimintoja itselleen. Muille se ei taas sovi. Sitten on pari Aaltosen aloitetta.

 

 

 

Anonyymi kirjoitti 18.08.2011 - 20:04
Alkaa tulla joka puolelta uutisia, jotka on ihan toista kuin persujen tuomiopäivän julistukset.
Olli kirjoitti 18.08.2011 - 20:50
Hallitus ei päätä sote-muutosta, mutta toki esittää sitä valtuustolle.
Anonyymi kirjoitti 19.08.2011 - 10:26
Tuomiopäivän julistus tulee yleisen maailmantilanteen takia. On toki mukava kuulla, että verotulot ovat kasvaneet, olihan siinä nousua valtakunnallisestikin ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Kunnallisia rakenteita on silti saatava trimmiin. Entä aikapommit konsernitasolla? jos nimittäin Eurooppa ei pelastuklaan...joko tontonmäen talot on saatu tuottamaan, vaikka maahanmuuttajilla?
Anonyymi kirjoitti 19.08.2011 - 10:30
Kyllä on eräiden osalta kunnallispolitiikan hoito järkyttävää. Naapuri blogissa pidettiin jälleen hirveää meuhkaamista koulu jutuista. Ekaksi tietty haukuttiin Harto. Hän selvitti asian, kuten tavallista. Päällimmäisenä blogin pitäjä itse vaikka koulu ltk:n jäsenenä nimenomaan hänen pitäisi tietää jutut.
Harto Forss kirjoitti 19.08.2011 - 10:43
Rakenteita on jo saatu trimmiin ja homma jatkuu edelleen täysillä. Osa rakenteiden muutoksista alkaa näkyä viiveellä. Toisin sanoen vaikka nyt on aloitettu, tuloksia alkaa näkyä vasta ensi vuonna ja myöhemminkin. Tontonmäen taloista en tiedä mitään. Ne ovat niin esillä, että kyllä yhtiön hallituksen pitäisi kertoa onko jotain suunnitteilla.
Tuohon koulu juttuun lisää vielä sen verran, että tänä vuonna eka kertaa rasittavat kouluja rakennusten pääoma kulut. Niiden arvioitu suuruus on tänä vuonna 1 milj/€, joten kyllä ne näkyvät ekan puolenkin vuoden luvuissa selvästi. Koulujen lakkautuksista tehdään loppuvuonna laskelma todellisen tilanteen alkaessa näkyä. Laskelma saattaa olla valmis lokakuun lopulla.
Anonyymi kirjoitti 19.08.2011 - 10:50
Ei ne kouluasiat mitenkään selväksi ole tässä kaupungissa tulleet. Pysyvä juopa on nähtävissä keskellä valtuustoa. Hartoa haukkui joku muu (ilmeisesti joku provokaattori). Javahan yritti toppuutella.
Kaupunginhallitukselle kuuluvia asioita ei kai oltu vielä Javalle konsultoitu, näytti myös Harto vasta esityslistaa availevan.
Anonyymi kirjoitti 19.08.2011 - 10:52
kiitos informaatiosta, taidettiin kirjoittaa päällekkäin.
Harto Forss kirjoitti 19.08.2011 - 13:27
Koulutusltk käsittelee talouden toteutumaa itse. Eikä niistä ketään erityisesti konsultoida. Kyllä koulutusltk on pääoma kuluja ainakin talousarvion yhteydessä käsitellyt. Lomarahat on joka vuotinen asia. Kannattaa aina miettiä asioita ennenkuin antaa muitten kuulla kunniansa.
Anonyymi kirjoitti 19.08.2011 - 13:42
turkkarista luin että valtionosuuksia leikataan 630 miljoonaa ensi vuonna. aika summa ja varmaan vaikuttaa meilläkin. saap nähä mihin myä meemmä
http://www.taloussanomat.fi/uutiset/2011/08/19/kaksi-vaaraa-nyt-suomi-voi-mokata-pahasti/201111570/12?ref=ise
Harto Forss kirjoitti 19.08.2011 - 14:44
Varmasti vaikuttaa meilläkin. Asiat on vielä niin valmistelu asteella ettei oikeita summittaisia lukujakaan vielä tiedä. Aikaisemmin jo oli tiedossa valtionapu muutos joka roimasti kasvattaa esim.U:kin ja Kustavin tuloja. Kiinteistöverojen kesämökki osuus jaetaan nyt kunnille joilla mökitkin on. Aikaisemmin se on käytetty kuntien tulojentasaukseen.
Anonyymi kirjoitti 19.08.2011 - 15:02
Valtionapu muutos kasvattaa ukin tuloja?
Toisaalta se kasvattaa ja toisaalta voi leikata muita avustuksia ja tulos voi olla miinus merkkinen aika näyttää miten käy???
Anonyymi kirjoitti 19.08.2011 - 15:25
Vassarit menee soinin taakse pressavaaleissa jos ei ole omaa ehdokasta?????
Kun muutakaan vaihtoehtoa ei ole.
Niinistö oikeistolainen ja lipponen vielä oikeistolaisempi????
Lipponen vie suomem natoon , kun jo kyseli aikoinaan mitä pahaa on natossa on.
Harto Forss kirjoitti 19.08.2011 - 15:42
Joo, niin se valtionapu on ettei vielä tiedä mikä on lopputulos. Oletettavasti ei kuitenkaan valtakunnan heikompia. Ei ole tällä hetkellä kyllä ehdokkaissa hurraamista. Aina kun tulee puhe Lipposesta niin minulle tulee silmiin kuva jossa hän on Bushin kanssa suu korviin asti leveänä sanomassa, "Pommittakka sit Irak matalaks nii mee tulla maksama jälleenrakennust". Eikä kumpikaan niin Niinistö kuin Lipponen Natoa vastusta.
Anonyymi kirjoitti 19.08.2011 - 16:40
Alkoi Lippostakin pään selvittyä kaduttaa. Siitähän Jäätteenmäki sai siipeensä, kun meni paljastamaan Lipposen puheet.
Anonyymi kirjoitti 19.08.2011 - 18:36
Pitäisikö Suomeen valita presidentti joka pakenee vastuuta? Ei kai vassarit semmoisen taakse mene?
Anonyymi kirjoitti 19.08.2011 - 20:29
Onko parempia ehdotuksia. Sekin on parempi kuin lipponen ja niinistö.
Onko anonyymillä 18.36 parempi vaihtoehto?????
Anonyymi kirjoitti 19.08.2011 - 20:55
Kuka muu tahansa kuin käpykaartiin ensimmäisestä vaikeudesta lähtevä.
Harto Forss kirjoitti 19.08.2011 - 21:02
Eiköhän vassareilta tule oma ehdokas. Tietysti sitten pitää jo keskustella siitäkin kuka on mahdollisella toisella kierroksella suosikki.
Anonyymi kirjoitti 19.08.2011 - 21:17
Toivottovasti vassareille oma ehdokas.
Pahasti pelkään, että toisella kieroksella vastakkain oikeistolainen ja äärioikeistolainen.
Siinä silloin vassareitten kannattajilla vaihtoehdot vähissä vai mitä harto?????
Jos pakko äänestää niin kannattaisin niinistöä , kun hän on ainakin rehellinen porvari.
Eikä taida lipponen olla kovasti edes tarjan suosiossa???
harmaa emiiri kirjoitti 19.08.2011 - 21:29
Tarjallakaan ei ole kuin yksi ääni. Todennäköisesti ainakin miesparien määrä linnan tanssilattialla romahtaa osuu valinta sitten puolivilliin ex-leskimieheen tahi ärisevään mörökölliin.
Harto Forss kirjoitti 20.08.2011 - 06:13
Olen samaa mieltä, klo 21,17.
Anonyymi kirjoitti 20.08.2011 - 09:45
Investointien toteutuminen 1-6/2011
esityslistassa sivul 13
satojen tuhansien ja prosenttien ylityksiä

jottain on myyty tai ostettu mikä ei ollut budjettiin huomioitu?
Onk sul tiatto
Turhaa haihattelua kirjoitti 20.08.2011 - 09:54
koko presitettipeli oli sitten kukatahaansa eihän sillä ole mitään päätäntä valtaa muutakun nimen kirjoitus jotta lait ja asetukset tulevat voimaan,Ei eletä enää UKK valtakautta jolloin tanssittiin pressan tripaskan tahdissa.
Harto Forss kirjoitti 20.08.2011 - 10:02
En ehdi nyt selata papereita. Normaalisti investoinnit eivät etene tasaisesti vuoden mittaan. Tässä on koko vuoden talousarviokin ylitetty tuhansilla %:lla. Mietin päivän mittaan ja katson papereitakin.
Ei pressalla niin paljoa enää ole päätäntävaltaa, mutta arvovallalla pystyy ohjailemaan.
Anonyymi kirjoitti 20.08.2011 - 11:05
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2011/08/1375900/potilailla-pelataan-flipperia---raha-menee-laakarin-omaan-pussiin
Anonyymi kirjoitti 20.08.2011 - 11:10
hartolle vaan että siellä on todella suuria ylityksiä. satoja tuhansia euroja tai sitten satoja prosentteja. varsinaista suunnitelmataloutta etten sanoisi. mutta tämä vaan huomio kun selailin esityslistaa.
Harto Forss kirjoitti 20.08.2011 - 17:02
Investoinneissa on suuria ylityksiä. Jos selittää pitää, niin ne on joskus yllätyksellisiä. Yllätysten tullessa on usein järkevää toteuttaa ne vaikka ei ne olisikaan talousarviossa. Annetaan innovaatioiden kukkia mikäli ovat järkeviä. Sitten olisi totinen paikka, jos käyttötalouden merkittävät erät alkaisivat prakamaan. En ole noita ylityksiä ehtinyt paljoa miettimään, pöytäkirjojen plaraamisesta puhumattakaan. Kaluston myynnistä tuli mieleen, olisikohan Novidan kalustosta kysymys? Summa on niin iso, että muualta sellaisen saanti tuntuu mahdottomalta.
Harto Forss kirjoitti 20.08.2011 - 20:20
Olipa lähellä ettei nainen juossut SM-maratonilla paremmin kuin mies. Vajaat 4 minuuttia jäi eroa.
Anonyymi kirjoitti 20.08.2011 - 20:43
Olisi Puotiniemi pitänyt lähettää Daeguun kun kerran mm-kisarajan on alittanut. Suomella on omat rajat maratonille ja kävelyihin. Ei paljon kannusta nuoria valitsemaan näitä rankkoja kestävyyslajeja.
Anonyymi kirjoitti 21.08.2011 - 04:30
Ei ole ylittänyt jäi hiukkasen
Harto Forss kirjoitti 21.08.2011 - 05:55
Teksti-tv:n uutinen on väärä. Daegun B-raja ja SUL:n asettama raja on 2.43. A-raja on 2.37. joten Puotiniemi alitti reippaasti B- ja SUL:n rajan ja jäi vain 1,05 min. A-rajasta. Miten ollee ilmoittautumisaika? Onko sitä jälellä?
Anonyymi kirjoitti 21.08.2011 - 09:13
Oli jo aiemmin tehnyt tuloksen 2.41, mutta kuten sanottu liitto oli itse määritellyt kovemman rajan.
Anonyymi kirjoitti 21.08.2011 - 09:27
Viikko sitten meni aika umpeen. Toukokuun lopussa Tukholman maratonilla Puotiniemi teki tuon 2.41, joka alitti Daegun rajan, mutta ei SUL:n rajaa 2.38. Liiton mukaan virallinen raja oli liian löysä sanoi Pihlakoski radion yu-illassa. Itse olisin nähnyt kisakoneessa mieluummin Puotiniemen, kuin vaikkapa Kanervan.
Harto Forss kirjoitti 21.08.2011 - 16:53
Seurasin pari päivää 22-vuotiaiden SM-kisoja. Mitään suuria lupauksia ei mielestäni ollut. Kansalliselle huipulle nousevia toki lukuisia, mutta Euroopan huipullekaan tuskin juuri kukaan nousee. Tosin varsinkin kenttälajeissa tasainen nousu on lupaavampaa kuin nuorena tehty huipputulos. Esim. keihäänmitalikolmikko saattaa hyvinkin nousta vaikka maailmanhuipulle.
Anonyymi kirjoitti 21.08.2011 - 17:50
Ollikainen voi nousta Euroopan huipulle. Sorvakon kentällä 786.
Anonyymi kirjoitti 21.08.2011 - 20:47
19-vuotiaiden SM-kisoissa tehtiin hyvin paljon parempia tuloksia kuin ugissa. Sieltä saattaa nousu tulla.
Anonyymi kirjoitti 22.08.2011 - 08:55
Miten metsästykseen otetaan mukaan humalainen? Olen luullut siellä noudatettavan tiukkoja turvallisuussääntöjä. Keskinen taitaa olla jo hyvin vahvasti alkoholisoitunut.

http://www.iltasanomat.fi/viihde/mtv3-vesa-keskinen-humalassa-sorsametsalla---putosi-veneesta-ja-loi-paansa/art-1288408815585.html
Anonyymi kirjoitti 22.08.2011 - 08:59
Keskiselle kävi kuin enolle, tippui veneestä.
Anonyymi kirjoitti 22.08.2011 - 09:02
Arhinmäki saa mellakan aikaan, missä vain liikkuukin, ensin Lontoossa, nyt Kontulassa, seuraavaksi..
Anonyymi kirjoitti 22.08.2011 - 12:47
Mikä oli Oona Sormusen keihästulos?????
Anonyymi kirjoitti 22.08.2011 - 12:48
http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/08/moodys_tyrmaa_suomen_vakuushankkeen_2808636.html?origin=rss

niin persua, niin persua
Harto Forss kirjoitti 22.08.2011 - 14:36
Sormusen tulos oli 55,08.
Harto Forss kirjoitti 22.08.2011 - 14:38
Mitä ihmeen persua tuossa uutisessa oli? Ehkä sitten se, että viisastellaan ilman vastuunkantoa.
Anonyymi kirjoitti 22.08.2011 - 16:56
Vasemmalla nimittäin on runsaasti niitä, joille Lipponen on Niinistöäkin mahdottomampi vaihtoehto. He kaipaavat Paavo Arhinmäkeä mukaan vaalikeskusteluihin.

Viikkolehti
Harto Forss kirjoitti 22.08.2011 - 20:19
Tämänkin asian toteutus on askelta lähempänä.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011082214244364_uu.shtml?fb_ref=flb&fb_source=home_multiline
Anonyymi kirjoitti 23.08.2011 - 11:05
Kyllä määkin sen Kanervan jättäisin kotiin seks- eiku textaileen. On jo vuosikymmeniä istunut lihapatojen ääressä. Jonkun muun vuoro jo olisi?
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Viimeksi luetut

Tällä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.

Åsa Schwartz: NefilitHymyHymyHymy

Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.

James Pattersson: Pahan  kidassaHuuto

Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.

Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesäJalka suussaJalka suussaJalka suussa

Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.

Vikas Swarup: Syyllisten seurueNolostunutNolostunutNolostunut

Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.

Wilbur Smith: Vaaran vesilläKlink Klink (raha)

Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.

 

Yhdistykset
Laskuri