Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.

Esa Kaitila

Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.

Paperiliitto

Alf Rehn

Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.

Turun Sanomat



Roope Lipasti

Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.

TS Extra

Jälkimaku

VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.

Turun Sanomat

Jälkimaku

Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.

Turun Sanomat

Kommuunisti

Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.

Keva




 

16.09.2011 - 14:40

Lista on lyhyt ja eikä kovin merkittäviä asioita. Hallituksen otettua virkojen ja toimien täyttämiseen tarvittavat luvat, on niitä lupia riittänyt. Lähes 1000:n henkilön organisaatiossa tapahtuu aina eläköitymistä ja muualle lähtöä. Myöskin tästä johtuen on ero pyyntö luottamustehtävistä listalle. Pressan vaalit on tulossa ja lautakunnat pitää nimetä. Myös muita vaaleista johtuvia päätöksiä tehdään. Sitten on valtuutettu Valkosen aloite virkamiesten lähettämisestä käytöskurssille. Päätös esitys on ettei aloite täytä aloitteen vaatimuksia ja aloitteen käsittely päättyy tähän. Sen pituinen se.

Anonyymi kirjoitti 16.09.2011 - 15:56
Ensi torstaina on liikuntalautakunnan kokous. Silloin saamme varmaan kuulla lisää uhkauksesta jonka Valkoinen on luvannu ottaa esiin seuraavassa kokouksessa joka on nyt sitten.
ei ole pakko vastata kirjoitti 16.09.2011 - 16:15
Onko sulla harto tietoa onko meillä vapaita vuokra-asuntoja???
Harto Forss kirjoitti 16.09.2011 - 16:52
Ei ole tietoa. Kaupungin asuntojen käyttö-aste on muistaakseni pyörinyt siinä 90%:in kieppeillä. Ei tosin voi sataa ollakkaan sillä aina asuntoja tyhjenee ja ennen kuin saadaan uudet asukkaat saattaa hetki mennä. Mikäli kysyntä lisääntyy niin kyllä se tarjontaakin lisää. Siihen on monia muitakin mahdollisuuksia kuin uusien rakentaminen mikä on hidas nopeaan kysyntään.
Olli kirjoitti 16.09.2011 - 16:54
Ei lue poijaat paikallislehtiä, luvut löytyy sieltä.
Muistetaas kirjoitti 16.09.2011 - 16:57
Persut vastustivat kaikkia hankkeita viime talousarviota tehtäessä joilla luodaan pohjaa uusille asunnoille, kaavoituksesta kunnallistekniikkaan. Oltaisiin lirissä mikäli ehdotukset olis saaneet enemmistön.
Anonyymi kirjoitti 16.09.2011 - 17:01
Missä lirissä? Mitään työpaikkoja ei ole tullut. Niistä kertovat vaan lehdet suurin kirjaimin. Katsotaan vuoden lopussa missä lirissä ollaan. Perusjen vastuksisista en tiedä sanoa mitään. Vituttaa vaan kun kaikkien ongelmien äiti on sana persu. Keksikää vanhojen puoleueen kingit jo jotain uutta. Nämä persut on ollut vasta tän kauden valtuustossa ja nyt koko maailnman ongelmat on perusjen syytä. ensi vaaleissa äänestän persuja.
asseri Dahl kirjoitti 16.09.2011 - 17:02
Vainko virkamiehet käytöskurssille? Ookkona Jahva itte niin toivoton tapaus ettei kurssit auta.
Anonyymi kirjoitti 16.09.2011 - 17:09
Valtuustokaudella tehdään niim pali. Asuntojen hankkiminen on niin pitkällistä hommaa, että pitää nähdä tulevaisuuteen. Ei tonttimaata, kaavoitusta ja kunnallistekniikkaa rakenneta yhtäkkiä. Ei persuissa näihin vikaa oleskaan sillä muilla oli kaukokatseisuutta ja hommia vietiin eteenpäin. Hartsi kirjoitteli Mikael Jungerin sanoneen, että kuntatalouden suurin uhka on persujen vaalivoitto. Se pysäyttäis myös kehityksen.
Klo 17.01 on opivallinen esimerkki persuista, mittään en tiedä, mutta niitä äänestän.
Kylläse vissiin kirjoitti 16.09.2011 - 17:48
tekis VÄHÄN "HYVVEE" ITSEKULLEKIN SE KÄYTÖS JA TAPAKOULUTUS
Anonyymi kirjoitti 16.09.2011 - 17:58
Niin varmasti, mutta ei kaupungin laskuun.
Anonyymi kirjoitti 16.09.2011 - 18:15
Ukin talous ihan kuralla ja varmasti ei ole persujen syytä?
Juu vantaalla on jo hyväesimerkki demarijohtajasta.
Vasemiston kontulakin sanoi talouslukuja ei tarvitse tietää.
Kokoomuuksen Wallinheimo ihan pihalla.
Tasapuolisesti näitä näytti olevan joka puolueesta keillä oli talousluvut hakusessa.
Aino joka tiesi kaikki oli perussuomalaisten Kauko Tuupanen
Kikellä oli ainakin kaksi lukua oikein mitä taulussa vilahti äkkiseltään.
Minä tiedän paljonkin ja sentakia en äänestä demaria. Kaikkia muita puolueita harkitsen tasapuolisesti.
Anonyymi kirjoitti 16.09.2011 - 18:51
Ei varmasti ole ugin talous persujen syytä. Nyt vaan tuntuu aika ikävältä javan kirjottelu. Autuaasti unohdetaan ne esitykset jotka on tehty ja miten on haukuttu ne jokka on olleet heidän kanssa erimieltä. Kyllä talouskin on tänä vuonna saatu jo oikeeseen suuntaan menemään ja sitte kun nämä uudet työpaikat alkaa vaikuttaa niin aina vaan enemmän. Kyllä tota Betorantietäkin on haukuttu vaikka nyt tulee rahat hetkessä takasin.
Anonyymi kirjoitti 16.09.2011 - 19:00
Kyllä niitä haukkuja on tullu perusteettomasti puolin ja toisin.
Anonyymi kirjoitti 16.09.2011 - 19:00
Joo kyllä on jännää nähdä miten sen uhkausjutun käy. Josko noi Javanki uhkaukset toteutuu saa käräjät istua pitkään.
Anonyymi kirjoitti 16.09.2011 - 19:02
Kyl on ollut pientä muitten ku persujen haukkuminen. Ny uhattiin jo Hartoki viedä käräjille. Joko olet saanu haasteen?
Anonyymi kirjoitti 16.09.2011 - 19:18
Taas tuo Harton käräjäjuttu? En ole mistään blogista sitä koskaan lukenut. Mitä tämä oikein on?
mutta Javan blogissa on mielenkiintoinen kommentti. Kyllä kyseisellä henkilöllä on hiukan tuota linssiluteen vikaa... joka asiasta pitäisi vaan saada bointeseja, vaikka kyse on ison yrityksen omista toimista.
Harto Forss kirjoitti 16.09.2011 - 20:15
En ole saanut haastetta. En tiedä mitään muuta kuin Javan blogissa olleesta kommentista jossa oli jotain käräjistä, oikeudesta tai jotain semmoista. Java on kieltänyt jutun.
On se niin kuin tuolla ylhäällä on, talous on paremmassa jamassa. Tosin paljolti kerta erien ansiosta, mutta kyllä säästötkin on alkaneet purra ja purevat vielä seuraavinakin vuosina. Myös on syytä odottaa uusien työpaikkojen tuomaa helpotusta. Tietysti uudet työpaikat lisäävät menoja muutenkin kuin investointien osalta. Nyt pitää vain olla tarkkana ettei herpaannuta ja aleta käyttää rahaa pienemmillä kriteereillä. Näin tahtoo helposti käydä ei yksin kunnissa vaan myös kunnissa ja yksityisissä talouksissa.
Harto Forss kirjoitti 16.09.2011 - 20:20
Tällaistakin on maailmalla tekeillä.

http://sakutimonen.blogit.fi/big-society/
Anonyymi kirjoitti 16.09.2011 - 20:23
Onneks meillä on Halla-aho. Se junailee Puheloisen kanssa sotilasjuntan valtaan ja jyrää panssareilla kaikki mielenosoittajat ja lakkoilijat. Onneksi siinä käy huonosti toimihenkilöitten, ei muut duunarit enää lakkoile.
Anonyymi kirjoitti 16.09.2011 - 23:46

"
Kyllä talouskin on tänä vuonna saatu jo oikeeseen suuntaan menemään ja sitte kun nämä uudet työpaikat alkaa vaikuttaa niin aina vaan enemmän. Kyllä tota Betorantietäkin on haukuttu vaikka nyt tulee rahat hetkessä takasin.
"
Mitkä ihmeen säästöt on alkanut vaikuttaa? Sitten vasta voidaan puhua uusien työpaikkojen vaikuttavuudetsa jos niitä karmoja tehdään myös se puheissa ollut 15000 kapplaetta koko ensi vuosi ja saman verran 2013 vuonnna.
Betorantien kustannukset saattaa tulla maksetuksi 15 vuodessa jos vielä silloinkaan. Sekin edellyttä että soijatehdas on koko ajan käynnissä ja vireys sen ympärillä myös.

Persuista sen verran että olisi meikä helvetin tylsää näissää blogeissa ellei niitä olisi.
SOPII MUUTEN HYVIN kirjoitti 17.09.2011 - 00:11
Tuppukyläänkin.
An nescis,mi fili,quantilla prudentia mundus regatur.
Harto Forss kirjoitti 17.09.2011 - 03:11
Olemme toteuttaneet lukuisia säästöjä sotessa. Viimeksi lehdissä on ollut sairaalan ja terveyskeskuksen yhteispäivystys. Opetuksessa oli koulujen sulkeminen, josta saamme vielä tämän vuoden puolella laskelman.
Mikäli soijatehtaan rakentaminen alkaa niin Betorantien kustannukset tulevat heti eka vuonna. N. 10-20 työntekijän vuotuinen kunnallisvero riittää kuittaamaan U:kin maksettavaksi tulleet kustannukset.
Olli kirjoitti 17.09.2011 - 08:23
Uudessakaupungissa tänä vuonna: keskituloisen palkansaajaperheen* kunnallisvero on 13.558 euroa (ja valtionvero 9.753 euroa). Perheen* talouden vuositulot (palkat lomarahoineen) ovat yhteensä 77.913 euroa (35.063 ja 42.850 euroa). - Heittelet Harto joitakin lukuja (soijahanke) pitääksesi plokilaumasi tyytyväisenä. Nyt esittämäsi kustannusluku on huitaisu, jolle ei löydy minkäänlaista todellisuuspohjaa. Mutta pitäköön se luku aamenkulmasi kyselijöihin ja kannattajiin nähden tuottavana. - Toinen asia, jota kannattaa pohtia, on uudet tulossa olevat työpaikat. Monet uusikaupunkilaiset joilla jo on työpaikka, hinkuvat soijanjalostamoon töihin. Mitä jos terveydenhuollon henkilö siirtyy tehdastyöhön? Täytetäänkö hänen paikkansa?
Poismuuttanut kirjoitti 17.09.2011 - 09:14
Täytyy vain ihmetellä ettei kyläpahasesta ole enemmäkin väki vähentynyt UKI on kallispaikka asua niin verotuksen,kun elintavikkeiden suhteen.
Anonyymi kirjoitti 17.09.2011 - 11:13
Kun lukee maailman, Euroopan ja Suomen yleisestä talous ja finanssitilanteesta, tuntuvat nämä Uudenkaupungin elinkeinouutiset mukavilta. Autotehdas on omien tiedotteittensa mukaan konkreettisin ja selkein elvyttäjä tässä tilanteessa. Etanoli ja Soija ovat vielä abstraktimmalla tasolla, koska rahoitusta vasta järjestellään. Etanolitehtaalle taidetaan vasta hakea yrittäjiä.

Harto Forss kirjoitti 17.09.2011 - 11:56
Kyllä lukuni oli huitaistu. En ole mikään pilkunnussija. Eikä Betorantien kustannus ole sitä luokkaa, että kannattaisi kaivaa esille tien kustannukset ja keskim. verotulot. Tien kustannus on kuitenkin niin pieni, että ne tulevat hetkessä takaisin jo työntekijöiden veroina. Ei tarvitse lähteä pohtimaan mitä muita toimintoja se vilkastuttaa ja aiheuttaa tuloja.
Tässä nyt mennään jo niin tulevaisuuden lumoihin, että aletaan jopa terveydenhoidon henkilöstöä miettimään. Kaupunki on jo vuosia, joka ainoan työpaikan vapauduttua harkinnut tarkkaan täytetäänkö toimi tai virka.
Mielestäni aika harva valitsee asuinpaikan verotuksen ja ruokalaskun perusteella. Kyllä siihen vaikuttavat työpaikat, tyytyväisyys ympäristöön ja valtaosa haluaa jäädä kotikaupungiinsa. Ei täällä kaikki ole miinusta, esim. asunnot on olleet halpoja. Saas näkki miten tulevaisuudessa käy.
Anonyymi kirjoitti 17.09.2011 - 12:07
Betorantien kahteen eri jatkeeseen on mennyt jo toista miljoonaa €:a kaupungin rahoja. Kyseistä sijoitusta ei kuoleteta kalenterivuodessa 10-20 uuden tulevan tehtaan työntekijöiden kunnallisveroista.
Kovin oli suurpiirteinen Harton laskun lopputulos. Mutta hyvä, että asiasta keskusteltaan. Saisi jo ne rakennustyötkin siellä tyhjällä tontilla alkaa. Sitä toivomme varmaan kaikki.
Niin ovat kirjoitti 17.09.2011 - 12:15
halpoja mutta kun kerrostalotkin vaativat remontti jotka ovat kaiminlyöty jos -74 rakennetus talossa ei mitään ole tehty kyllä siinä ekuja palaa,kun kaikki vesi,lämpö,sähkö,hissit,ikkunat,kylpyhuoneet,lukitus täytyy remontoida.Täytyy mistä se halpuus sitten tulee.
talousuutiset kirjoittaa ( onko politiikassa myös moraalikato) kirjoitti 17.09.2011 - 13:03
Meno rakennustyömailla on monessa paikassa jo sen verran hurjaa, että ei ihme jos rakentamisen laatu on mitä sattuu. Harmaan työvoiman lisääntyminen on tuonut rakennuksille ammattitaidottomat rakentajat. Esimerkiksi sähkömiehenä on häärinyt karjankasvattaja ja rakennusmiehenä hammaslääkäri. – Alan on vallannut moraalikato, valittaa Rakennusliitto. Katso mikä työmailla menee pieleen?
Harto Forss kirjoitti 17.09.2011 - 13:25
Kyllä oli suurinpiirteinen laskelmani. Yön pimeydessä oli jäänyt yksi nolla pois, mutta eihän nollat ole mitään. Joka tapauksessa tulee vuodessa eikä mielestäni ole kaupungin investoinnit olleet niin suuria, että niitä ei pidä asettaa kyseenalaiseksi. Eikä niitä muistaakseni asetettukaan asiasta päätettäessä. Jälkiviisaus on vaan sen verran herkullista, että siihen pitää paneutua.
Kyllä nuo kerrostalojen remontit ovat monessa tapauksessa jääneet tekemättä. Ne ovat kalliita ja ne mielellään siirretään vaikka ne löytää vielä kalliimpina edestään. Tämänkin vuoden talousarviota olisivat eräät halunneet vähentää vaikka ne on jo vuosien mittaan tingitty vaarallisen alas. Omakotitalossakin remontit maksaa, mutta voit tehdä paljon itse vaikka ei niin kovanluokan ammattimies olisikaan. Yhteisössä pitää jokaisesta ajatuksestakin maksaa.
Viimeinen kommentti pitää tasan tarkkaan paikkaansa. Ikävää moraalin laskeminen tasolle jolla jokainen yksityiskohtakin pitää jonkun ulkopuolisen tarkistaa.
Joko on kirjoitti 17.09.2011 - 14:04
Janhuvanniemi rakennettu pytinkejä täyteen?
Ajattelija kirjoitti 17.09.2011 - 14:32
Asuinpaikan valinta on tärkeä asia, sitä sietäisi vähän pohtia pidempäänkin.

Omat lapseni olivat nuorina sitä mieltä, että Uusikaupunki on ollut ihan kohtalainen paikka kasvaa, mutta kun maailman on avoin, niin taatusti löytävät sieltä lukuisasti parempia asumispaikkoja. Kummasti vain kouluja käytyään ja isommassa maailmassa oleiltuaan alkoi tuntumaan nämä kotikulmat aika kohtalaiselta paikalta asua oman perheen kanssa. Pääsyynä hyvän asunnon löytyminen tutusta ympäristöstä, työpaikkojen saannin kannalta Uki ei ole viime vuosina ollut lapsille suosiollinen, vakinaiset työpaikat ovat kiven alla.

En ole syntyperäinen ukilainen. Itsellä pääsyynä ovat olleet sattumanvaraiset asiat: työpaikan löytyminen täältä juuri oikeassa välissä, sopivan hintaisen asunnon löytyminen juuri oikeassa välissä, rahoituksen järjestyminen toisesta pankista kuin se, mihin palkkarahat oli kannettu 6 vuotta, alkoi epäröimään juuri ratkaisevalla hetkellä. Sukulaisten asuminen sopivan etäällä ja kuitenkin tarpeeksi lähellä. Vähiten olen kiinnittänyt huomiota veroäyrin suuruuteen. Tärkeitä ovat olleet: lähikauppojen etäisyys ja tavaravalikoima, koulujen etäisyys, lasten koulumatkojen sujuvuus ja asumisen kannalta suurin asia: naapurit. Hyvä naapuri on kullanarvoinen asia. Vaikka muista paikkakunnan asukkaista ei tulisikaan mitään sydänystäviä, niin kunnon naapuri vastaa vähintää kolmea lähisukulaista.

Miettikääs itse tykönänne, mitkä seikat ovat teillä vaikuttaneet asuinpaikan valintaan?
Harto Forss kirjoitti 17.09.2011 - 15:06
Ei ole noussut Janhualle juurikaan pytingejä. Huonolta näyttää. Hiu alkaa vähitellen olla myyntikunnossa. Ei tänne muuttavilla ole heti mitään mahdollisuutta alkaa omaa asuntoa puuhaamaan ellei ole jossain muualla sitten ollut ja myynyt. Tosin asunnon tarpeen vilkastuessa alkaa kiertokulku, monille tulee mahdolliseksi hankkia asunto, toinen muuttaa suurempaan tai toisen tyyppiseen. Kyllä uusien työpaikkojen tullessa koko elinkeinoelämä vilkastuu ja kasvattaa hyvinvointia ja antaa turvallisuutta.
Olen Ajattelijan kanssa samaa mieltä. Ei vero% ole ollenkaan niin tärkeä kuin puhutaan. Monet, monet muut asiat ja vieläpä sattuma on merkittävässä osassa asuinpaikan valinnassa.
Ajattelijalle kirjoitti 17.09.2011 - 15:58
Ei sitä tuleekaan yksilötasolla kiinnitetyksi huomiota veroäyriin. Se on lopulta kuitenkin niin pieni summa (toistaiseksi) tilipussissa tai yritystulossa.
Mutta kun siihen turvautuu ylipöhöttynyt kunnallishallinto saavutettuine etuineen, puhutaankin jo isoista summista, yksi prosentti on silloin monta miljoonaa.
Eikä rakenteet muutu, ei sitten millään.
Eläköön työssäkäyntialueet ja saavutettujen etujen leikkaaminen
Asiaa kirjoitti 17.09.2011 - 16:05
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Peruspelkurit/1135269412773
Anonyymi kirjoitti 17.09.2011 - 18:12
Onneksi klo 15.58 ei puhu ukista. Täällä on kaikki vika kj:ssä ja messias on Jahva.
Anonyymi kirjoitti 17.09.2011 - 18:18
Eiköhän täälläkin saada asiat kuntoon sitte kun persut uskaltaa mennä hallituksen. Halla-aho sisäministeriksi ja Pasit alisellekadulle.
Anonyymi kirjoitti 17.09.2011 - 18:58
Ei kaikki vika ole KJ:ssa (kommentti 18:12). Sitä paitsi meillähän nyt erityisen lujaa. Ja Javaa voisi alkaa kutsumaan Jahveksi.
Anonyymi kirjoitti 17.09.2011 - 19:04
Nii-i eikös jumalat ole hyvinkin ankaria ihmisille.
Jyrki Avokela kirjoitti 17.09.2011 - 20:13
Ei ole enää hauskaa. Sairaat eivät saa lääkkeitä ja suomalainen kansanedustaja toivoo sotilasjunttaa ja panssarivaunuja kaduille.

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/lehti-laakejatti-lopetti-toimitukset-sairaaloille-kreikassa/art-1288414834015.html?ref=rss
Anonyymi kirjoitti 17.09.2011 - 20:24
http://www.taloussanomat.fi/rakentaminen/2011/09/17/asunnot-taynna-vikoja-nain-hurjaa-on-meno-tyomailla/201113117/12?ref=ise
Olli kirjoitti 17.09.2011 - 21:21
Harto: "Yön pimeydessä oli jäänyt yksi nolla pois, mutta eihän nollat ole mitään". Eli Harton milli on muiden satatuhatta! - Vihjailusi pilkunnussijasta osui, mutta sellainenhan minä olen. - Luvuilla voi sumuttaa, ja juurihan sitä politrukit tekevät. Luku puheessa luo puhujaan viisaan leiman. - Kori- ja jalkapalloministerikin kuittaa yliopistoilta siinä viis milliä! Siis sata työpaikkaa.
eise mitään jos kirjoitti 17.09.2011 - 21:45
pilkkua nussutta mutta jos viilaa ja nussuttaa,viilaa ja nussuttaa kokoajan voi käydä niin,että viilaa sen nussutus välineen piloille
Asseri Dahl kirjoitti 18.09.2011 - 09:38
Tämä blogi olisi paljon parempi ellei Olli kävisi aina täällä purkamassa omaa turhautumistaan. Muistaakos joku muuten häneltä yhtään kirjotusta täällä jossa hän ei olisi käyny Harton kimppuun. Minua ei kyllä Ollin traumat kiinnosta, voisit pitää ne sisälläsi.
Anonyymi kirjoitti 18.09.2011 - 09:44
Ei tommonen kaunapesäke mittään pysty sisällään pitämään.
Euripides kirjoitti 18.09.2011 - 09:51
Ei kenenkään avointa blogia voi näin rajata, ei varmaan Forsskaan sitä todella halua. Hän on itse sanonut, että keskustelu on rikkaampaa, jos ei ole esimerkiksi kommenttitarkistusta.
Ja kannattaa aina muistaa, että "Olli" on pannut myös peroonansa peliin, kirjoittaa itsenään. On kriittinen, kyllä, mutta myös usein asioiden ytimissä.
Kysymys Forssille kirjoitti 18.09.2011 - 09:53
onko Vasemmistoliitto antanut Mustajärvelle ja Yrttiaholle lopullisen porttikiellon puolueeseen. Vai onko kyse vaan eduskuntaryhmässä' toimimisesta.
Harto Forss kirjoitti 18.09.2011 - 10:11
En aio rajata. Poistan vain pyydettäessä kirjoituksia. Ei tosin tuo Ollin kirjoittelu niin kivalta tunnu. Kirjoitat miten tahansa niin kyllä jokin ihme näkökulma löytyy asian kääntämiseksi toiseksi. Mieluusti olisin niihin vastaamatta, mutta kun ei tiedä luuleeko joku minun tosiaan tarkoittaneen sellaista mitä Olli kirjoittaa. Tunnen ihmisiä jotka on hakeneet lähestymiskiellon ja heidän kertomuksistaan on hyvin helppo vetää yhteys Ollin maniaan. Joku paholainen on niin syvällä sielussa, että on pakko jatkuvasti olla jonkun tietyn phenkilön painajaisena. Ei Olli tosin ole painajaiseni, mutta helppo on ymmärtää niitä joille tälläinen on muuttunut painajaiseksi.
Ei missään tapauksessa ole kyseisille herroille annettu porttikieltoa. He ovat edelleen vassarien jäseniä. Heidät myös toivotetaan heti tervetulleiksi, kun sitoutuvat noudattamaan demokratin pelisääntöjä. Heidän pitämäänsä peliä on jatkunut jo niin pitkään, että toivon koko sydämestäni sellaisen päättyvän ja päästävän normaaliin puolea elämään.
Olli kirjoitti 18.09.2011 - 11:11
Uskon tällä hetkellä, että aina kun sanon tai ehdotan, tai puutun Harton mielipiteisiin, hän vaihtaa (joukkueineen) ns. Olli-silmälasit. Ne hän on itse töhrinyt silmänpuolelta.
Anonyymi kirjoitti 18.09.2011 - 11:32
Miks sä jatkuvasti puutut ja tekstillä niinku olisit saanut suolapanoksen persuksiisi?
Anonyymi kirjoitti 18.09.2011 - 19:49
Hih- joo-o, ja just
custom dissertation kirjoitti 19.09.2011 - 11:53
Kiitos yksityiskohtainen kattavuus. Vain sinä löydän totuuden!
Moncler Jackets kirjoitti 27.09.2011 - 08:01
mba dissertation kirjoitti 22.11.2011 - 12:56
Nice post. I didn,t see this kind of post ever before...keep it up.
Dissertation kirjoitti 23.11.2011 - 06:50
Your post is truly useful for my search and i truly love This blog.. Great work thanks,
Custom paper writing kirjoitti 15.12.2011 - 12:24

Thank you for sharing such great information with us. I really appreciate everything that you've done here and am glad to know that you really care about the world that we live in :-)
_______________________
Best essay writing company
Essay selling services
essays online  kirjoitti 25.01.2012 - 12:04
Nice!!! It's really very informative article, I really appreciate your thoughts.I obviously enjoying and I also bookmarked & i will visit again in future updates.
__________________________________________
Best essay uk
Essay writing help
essays online  kirjoitti 25.01.2012 - 12:17
Nice!!! It's really very informative article, I really appreciate your thoughts.I obviously enjoying and I also bookmarked & i will visit again in future updates.
__________________________________________
Best essay uk
Essay writing help
get a thesis writing company kirjoitti 11.02.2012 - 08:10
Important resource of free quality knowledge on the blog readers, brilliant work good blog post,
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Viimeksi luetut

Tällä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.

Åsa Schwartz: NefilitHymyHymyHymy

Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.

James Pattersson: Pahan  kidassaHuuto

Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.

Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesäJalka suussaJalka suussaJalka suussa

Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.

Vikas Swarup: Syyllisten seurueNolostunutNolostunutNolostunut

Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.

Wilbur Smith: Vaaran vesilläKlink Klink (raha)

Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.

 

Yhdistykset
Laskuri