Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.

Esa Kaitila

Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.

Paperiliitto

Alf Rehn

Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.

Turun Sanomat



Roope Lipasti

Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.

TS Extra

Jälkimaku

VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.

Turun Sanomat

Jälkimaku

Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.

Turun Sanomat

Kommuunisti

Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.

Keva




 

23.09.2011 - 14:39

Syksyn aikana esityslista ollut lähes aina lyhyt. Sitten onkin jäänyt enemmän aikaa pohtia tulevia asioita. Byrokratian jälkeen on eka asia Sorvakon mökkikyläkaava. Tekla on sen hyväksynyt yksimielisesti ja myös esittelijä esittää kaavaa hyväksyttäväksi ja nähtäville asetettavaksi.

Tämän vuoden alusta otettiin käyttöön kaupungin uudistetut sisäiset vuokrat. Ne jakaantuvat pääoma- ja ylläpitovuokriin. Vuoden aikana ylläpitokustannukset ovat nousseet 3,9% ja sillä vuokria esitetään korotettavaksi. Pitänee sanoa, että kyse on ainoastaan kirjanpidosta. Oikeat kulut oikeaan paikkaan ja siten hallintokuntien suunnittelu oikeammaksi.

Kaupungin talouden 8 kuukauden seurantaraportti on valmistunut ja siitä seuraavat toimenpiteet suoraan listalta:

 

Talousarvioon esitetään yhteensä nettomääräisesti 2.975.631 euron lisämäärärahoja.

 Merkittävimmät lisämäärärahaesitykset ovat 2.000.000 euroa erikoissairaanhoitoon ja 750.000 euroa terveyspalveluihin. Yhteistoiminta-alueen kuntien maksuosuudet ovat liian isot, joten tuloja on pienennettävä. Käyttöomaisuuden myyntivoitot ovat ylittymässä 725.000 eurolla, koska suurin osa saaritonteista myydään tämän vuoden aikana.

 Kunnan tuloveroarviota esitetään korotettavaksi 800.000 eurolla ja yhteisöverotuottoa 452.000 eurolla. 

Ensi vuoden talousarvio asetelmaa esitetään otettavaksi käyttöön jokseenkin nykymuodossa. Pajalasta esitetään tonttia myytäväksi. Haapaniemen koulusta on saatu ostotarjous ja se esitetään hyväksyttäväksi. Lokalahden Riihirannasta esitetään varattavaksi alue tuulivoimaloiden rakentamista varte. Tiedoksiannettavissa asioissa ei näytä olevan mitään ihmeempää. Mitä nyt Lokalahden Hermansaaresta esitetään laukkaneilikkaa kasvava aule suojeltavaksi.

http://uusikaupunki.fi/poytakirjat.html

 

 

Anonyymi kirjoitti 23.09.2011 - 15:52
Herättävätkö tuulivoimalat ja suojelu-alue Lokalahdella kansannousun?
Harto Forss kirjoitti 23.09.2011 - 16:58
En uskoisi. Molemmat ovat paikoissa, joissa eivät pitäisi ketään häiritä.
Anonyymi kirjoitti 23.09.2011 - 17:20
Ottaako nyt hallitus liikuntaltk:ssa käsitellyn uhkauksen käsiteltäväkseen? Jahve ei asiassa saanut mitään aikaiseksi, niinku tavallista. Lieneekö yrittänytkää, niinku tavallista.
Anonyymi kirjoitti 23.09.2011 - 17:21
Mitä Jahven olisi pitänyt saada aikaiseksi? Siinä on kysymys. Tuomarit ja juomarit ja tuhlarit ovay ihan muualla.
Anonyymi kirjoitti 23.09.2011 - 19:16
Jahve on kohusi pitkään uhkauksesta ja lupasi viimein asian selvitystä lautakunnassa. Ny hänen mukaansa siitä on nytten pöytäkirjamerkintä. Ei näin vakavaa juttua voi noin heppoisesti hoitaa. Uhkaus olisi pitänyt viedä heti poliisille ja ei nytkään muuta kuin heti unohtuva merkintä arkistoon. Miten asioita voi valtuutettu hoitaa noin leväperäisesti.
Anonyymi kirjoitti 23.09.2011 - 19:17
Entäs henki? mistäs sen saa takasin?

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/amerikkalaisen-satelliitin-romut-putoavat-maahan-/art-1288416209671.html?ref=rss
Ei mistään saada kirjoitti 23.09.2011 - 19:26
henkeä lisää,kun väki vain vähenee 30.09.2011 väestörekisterin mukaan 15716 henkea.
Anonyymi kirjoitti 23.09.2011 - 20:26
Anonyymi kirjoitti 23.09.2011 - 19:16

Vastasin kysymykseesi Jahven blogissa.
Anonyymi kirjoitti 23.09.2011 - 20:27
En ole Jahve näin pienenä tarkennuksena.
Anonyymi kirjoitti 23.09.2011 - 21:09
Outo ja väärä vastaus. Kyllä Jahve rikoksesta tietävänä on myös ilmoitusvelvollinen. Kaiken sen mesomisen jälkeen mitä hän on asiasta pitänyt, pitää kantaa myös vastuu loppuunasti. Miten Jahve voi arvostella toisten heikkoa tekemistä ellei näinkään yksinkertasta asiaa saa hoidettua.
Olli kirjoitti 23.09.2011 - 21:11
Tää on todella kovan luokan lokikirja. Västörekisterikin antaa jo syyskuun lopun tietoja.
Anonyymi kirjoitti 23.09.2011 - 22:07
Ollin kommentit ovat hyviä, älä vaan lopeta kommentoimista.
Anonyymi kirjoitti 23.09.2011 - 22:56
Pitää muistaa, että tällä palstatilalla taistelevat turhan usein ne anonyymit, jotka tuppavat saamaan turpiinsa tuolla Javan tai Jahven blogissa. Tänne Harton blogiin tullaan itkemään, kun Java tai Jahve on taas tehnyt tai kirjottanut jotain taivaallisen ihmeellistä. Teki hän mitä tahansa niin välittömästi se tulkitaan hyökkäykseksi jotain vastaan. Jos olen väärässä suuren anal yysini kanssa, niin kirjoittakaa sitten edes kommenttinne vaikka persesilmäkyttääjä, jeesustelija, täydellinen rouva, virheetön mies, vittuilun kuningatar, valtakunnan peluri tai mitä tahansa nimimerkkiä käyttän kunhan ne eivät ole aina anonyymejä.
Naurettavinta on kun anonyymit tappelee keskenään niin johan kääntyy blogikanava melko vikkelästi toiselle kanavalle.
Onneksi täällä on Ollin tyyppisiä äijiä, jotka hakkaavat välillä pahimmat ideologiset lupaukset ja epistolat kiertävälle linnunradalle. Kuten aina, vähän aikaa tuhkaa hehkuu, pöllyää tuulessa ja keskustelu jatkuu taas. Rikkautta on se, että täällä on kaikenlaista juttua. Tosin en itse aina ymmärrä kaikkia Harton vuodatuksia, mutta sou vat.
miettikää anonyymit kirjoitti 23.09.2011 - 23:20
Aika paljon johtuu monen anonyymin kirjoitukset siitä mielestäni , kun rakkaparoilla on tekstin ymmärtäminen hakusessa..
Pekka Pihlanto profesori emeritus kirjoittaa vakkiksessa.
Harmittomien kielikuvien tahalliset väärinymmärtäjät olisi terveellistä saattaa naurunalaiseksi.
Toisaalta tyhmät lausunnot on syytä tuomita asiallisesti.

Koko kirjoituksen voi lukea vakkis 22.09.2011.
Olli kirjoitti 24.09.2011 - 07:42
Harto: poista nämä:
Anonyymi kirjoitti 23.09.2011 - 21:21
Purjehdi sinä olli lokikirjas kanssa muille vesille. Ei sua täällä kaivata.
Anonyymi kirjoitti 23.09.2011 - 21:24
Se onkin ollille kovavauhtista ku on noi purjehtijan korvatkin.
- Siedät tällaista vain kun ne kohdistuvat minuun. Kun anonyymit aseenkantajat alkaa puuttua ulkonäköön on piru irti.
Anonyymi kirjoitti 24.09.2011 - 08:22
Kyllä menee jo liiann pitkälle, kun puututaan henkilön ulkonäköön.
Kouluissahan kiusaamisen yksi tapamuoto on ulkonökö.
Sitä ei voi mitenkään ymmärtää, että jo aikuisetkin harrastavat sitä kirjoittelussa.
Anonyymi kirjoitti 24.09.2011 - 11:08
Mitä ihmettä nyt taas? Sä olet täällä kehunut että sossupuolella säästetään niin pirusti. Ja nyt haetaan 2.75 miljoonaa euroa sinne lisärahaa. Hyvin hoidatte säästöjä siellä taloustoimikunnassa. Selityksiä ja selityksiä.
Anonyymi kirjoitti 24.09.2011 - 11:09
Mitä ihmettä nyt taas? Sä olet Forss täällä kehunut että sossupuolella säästetään niin pirusti. Ja nyt haetaan 2.75 miljoonaa euroa sinne lisärahaa. Hyvin hoidatte säästöjä siellä taloustoimikunnassa. Selityksiä ja selityksiä.
Harto Forss kirjoitti 24.09.2011 - 11:51
Olen Olli sietänyt sinultakin hyvin paljon ja olen monet kerrat ilmoittanut poistavani kommentteja ainapyydettäessä, muuten en poista.
En ole kehunut sossupuolen säästöjä vaan terveyspuolen. Ilmeisesti on turha kertoa totuuksia, nehän kuitataan selityksinä. Mikäli joku haluaa keskustella näistä asiallisesti, minulle voi soittaa.
Harto Forss kirjoitti 24.09.2011 - 12:05
Ei ole asiallinen keskustelu suomalaisille helppoa. Alla ote Merja Kyllösen facebookista.

Kansalaispostien aatelia...aktiivisina ilmeisesti laajemman gynekologisen tai urologisen alan tuntijoita, koska joka toinen sana kulki alapään puolella- voe jösses:)
Olli kirjoitti 24.09.2011 - 12:07
Puolueen maakuntasatraappi ei tee politiikkaa, vaan haluaa hallita ympäristöään. Tiedän että satraappia on helppo provosoida, mutta tarkoitukseni on saada satraappi ajattelemaan. Minulla ei ole valtaa eikä mielipiteitä. Ideoita ja käsityksiä sensijaan piisaa ja koska toimenkuvani ja asemani on vapaa (vaikka tuskin sitä kukaan uskoo) olen vapaa niitä esittämään. Kaivan verta nenästäni, poltan päreeni helposti ja kirjoitan poikkipuolista. Se tuntuu monista epämiellyttävältä, mutta sekin kuuluu keskusteluun. Vain mitään osaamattomat hörhöt ja satraapin rakit pitävä sellaista vihapuheena tai solvaamisena tai haukkumisena (koska kaikki muutkin niin tekevät). Mutta vain taantuukselliset elävät lasitornissaan, joka on rakennettu poliittisella jaarittelulla, asioiden leipomisella ja yhden totuuden pakkomielteen vallassa. Vaihtoehtona on vapaamielinen kansalaiskeskustelu, jossa jaellaan sähköiskuja, jotta jokainen tietäisi onko vielä hengissä.
Harto Forss kirjoitti 24.09.2011 - 12:08
Mukaviakin uutisia löytyy.

http://www.hs.fi/ulkomaat/BBC+Eturauhassy%C3%B6v%C3%A4n+hoidossa+l%C3%A4pimurto/a1305545816990
Harto Forss kirjoitti 24.09.2011 - 12:10
Kirjoituksesi kuvaus sopii sinuun kuin nyrkki silmään. Etkö tosiaan osaa kirjoittaa asiallisesti?
Olli kirjoitti 24.09.2011 - 12:19
Siis kusessa ollaan, takatukkaa myöten.
Anonyymi kirjoitti 24.09.2011 - 12:35
terveyspuoli ja sossupuoli, sama asia tässä kommentissani 1i.09
ei näytä purevan säästöt kun noin isoja summia
Harto Forss kirjoitti 24.09.2011 - 13:23
Kyllä menot kasvaa säästöistä huolimatta. Olen sen monet kerrat kertonut. Kusessa ollaan ja vielä enemmän ilman säästöjä. Sossussa erityisesti menot on kasvaneet päivähoidossa, sijoitetuissa lapsissa ja vammaispalveluissa. Perusterveyspalveluissa on sama ongelma kuin viime vuonna. Kunnat ovat tilanneet palveluja enemmän kuin ovat käyttäneet. Tämä korjaantuu lopullisissa laskutuksissa. Erikoissairaanhoidossa olemme onnistuneet pysymään talousarviossa. Se jos mikä on iloinen uutinen, tavallisesti se on kasvanut tuhottomasti. Silti mm. tilintarkastajat on todenneet ettei perinteisillä keinoilla kaupungintaloutta saada kuntoon. Ei ole saatu ennenkään. Aina on tullut nousukausi joka on korjannut talouden. Nyt näyttää kyllä enemmän siltä, että tulee romahdus talouteen. Ei nyt sentään kannata toivoa menettää. Täällä mitä ilmeisemmin talouselämä tulee vilkastumaan rajusti. Tosin niiden vaikutukset tulevat enemmän pitkällä tähtäimellä, mutta kyllä hetikin vaikutusta on. Kuntaliitokset tuntuvat olevan valtion keino ongelman ratkaisuun. Minä en siihen usko tippaakaa. Sellaisia kokemuksia eikä näyttöjä ole liitoksista. Sen pystyy näkemään jokainen itsekkin. Ei mitään palveluja liitettävistä kunnista poistu eikä halpene. Koulut on jo suljettu, terveyden ja sosiaalipuolen palvelut jää. Infrastruktuuri jää. Ainoastaan hallintoon tulee muutoksia. Sekin on jo niin ohut ja on 5 vuoden siirtymäkausi ettei sieltä mitään apua tule. Turha on luottaa vieraan apuu, itse meidän on hommat hoidettava.
Anonyymi kirjoitti 24.09.2011 - 14:01
Olen kuntaliitoksesta harton kanssa samaa mieltä.
Anonyymi kirjoitti 24.09.2011 - 14:55
Olipa arvokas kommentti Harto Forssilta kun kirjoitti että, Kusessa ollaan ja vielä enemmän ilman säästöjä.
Pitäisikö vaihtaa jo esitteleviä virkamiehiä? Sieltä ei oikein näytä edelleenkään tulevan uusia esityksiä koska asiat eivät näytä muuttuvan on sitten nousukautta tai laskukautta. Päättäjät ainakin vaihtuu jo vuoden päästä. Vaihdetaan samalla virkamiehiä. Tässä sinne teille hallitukseen evästä.
Anonyymi kirjoitti 24.09.2011 - 18:01
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/115746-halla-ahon-ryopytys-jatkuu-%E2%80%9Drasisti%E2%80%9D
Harmitta vai isänä kirjoitti 24.09.2011 - 21:07
sellaiset perheet jotka eivät kykene kasvattamaan ja pitämään huolta omista lapsistaa.
Tuulimyllypuiston vuokrasopimusluonnoksesta kirjoitti 24.09.2011 - 23:28
"
Vuokralaisella on oikeus siirtää tämä vuokrasopimus vuokranantajaa kuulematta.
"
Tuo lause on kopioitu Lokalahden Tirkkalan suuntaan aiotusta tuulivoimapuiston maa-alan vuokrasopimuksesta.
Todella iso maa-alue muuten eikä vuokra päätä huimaa. Energiatuottajalle se on ilmainen!
Lue sinäkin Forss vuokrasopimusluonnos läpi ettei käy taas niin että Lokalahtelaiset saa uudet sukarikaupat.
Anonyymi kirjoitti 24.09.2011 - 23:28
http://uki.fi/ptk/dynastia/kokous/20112095-10-10116.PDF
Harto Forss kirjoitti 25.09.2011 - 06:19
Olen lukenut. Olen viivannut siitä eräitä kohtia joista haluan lisää tietoa.
Harto Forssille kirjoitti 25.09.2011 - 08:36
mennäänkö tuolle tuulivoima-alueelle sitä Eräistenkarin tietä( uimaranta), siis Tirkkalaan päin jäteasemalta?
Harto Forss kirjoitti 25.09.2011 - 10:32
Myös sieltä pääsee. Kelokallion paikkeilta, vanhalta kaatopaikalta on kuljettu viimeksi metsänhakkuun tuotoksia tuulivoima-alueelta. Varanpääntieltä alueelle mennään murskaamolle lähtevää tietä. U:kin Sanomissa olleessa kartassa oikeassa ylänurkassa oleva talorykelmä on Riihirannan talo ja heti sen jälkeen lähtee tie murskaamolle.
harmaa emiiri kirjoitti 25.09.2011 - 11:39
Harrastaako Harto täällä yksinpuhelua vai olisiko tuo reittiä kyselevä kommentti (08:36) pitänyt kirjoittaa anonyymisti niin kuin jotkut tuolla jo ilkeyksissään ovat vihjailleet bloginpitäjän tekevän?
Harto Forss kirjoitti 25.09.2011 - 11:42
Vastasin kyllä ihan vilpittömästi kysymykseen. En ole vielä niin höppänä, että harrastaisin yksinpuhelua.
harmaa emiiri kirjoitti 25.09.2011 - 12:14
Pahkena, taidan repäistä kaapelin seinästä toviksi, ei pitäisi lukea eikä ainakaan kommenteerata mitään ennen kuin on pyyhkinyt rähmät silmistään häiritsemästä luetun ymmärtämystään. Tai sitten on vielä koko nuppi koomassa.
Sailas sanoo kirjoitti 25.09.2011 - 12:51
ei koroteta palkoja pariin vuoteen.
Minä sanon ei koroteta mitään hintoja kahteen vuoteen tyhmät päättäjät ja virkaherrat sekä rouvat mittaamaan Alistakatua siitä syntyy säästö.
Kiitos selostuksesta, Forss kirjoitti 25.09.2011 - 12:59
Ei siinä ihan lähellä taida mökkejä olla, Hakulanjärvellä muutama, mutta saivat siipeensä jo murskaamoasiassa.
Tosin valittamalla eteenpäin murskaamon lupaehdot jonkin verran tiukkenivat, koska U:gin ympäristötoimiston antama lupa oli hieman vanhaan tietoon perustunut.
Ainakin vesien johtaminen murskauspaikalta aiheutti luvan hakijalle ylimääräistä "vaivaa".
Tuulimyllyt suhisevat minkä suhisevat ja sen olen paikkakuntalaisena, aika lähelläkin, valmis kestämään.
Jorma Aaltonen kirjoitti 25.09.2011 - 13:12
terveisiä Pietarin lounaiselta jätevedenpuhdistamolta, ja Pietarista noin yli päätäänkin. Kirjoittelen lähempiä kokemuksia Lokakuun puolella, kun saan lehtijutun ensin valmiiksi.
Taas on kirjoitti 25.09.2011 - 13:15
kaupungin päättäjät lahjoitamassa veronmaksajien omaisuutta vuokraamalla taas rynterinehdoilla tuuliväkkyröiden pystytykseen.
Harto Forss kirjoitti 25.09.2011 - 13:24
Kirjoitinkin jo Javan blogiin, että kerro myös Suomen osuus rakennuskustannuksista ja niiden yhteydestä puhdistuskemikaalien toimituksiin. Täällä kun on yleinen mielipide, että Suomi on rahoittanut puhdistamot. Sinusta tuli niin venäläinen, että kirjoitat lokakuun isolla kirjaimella.
jorma kirjoitti 25.09.2011 - 13:31
taisi käydä se lokakuun vallankumous mielessä. Luin tuosta just, että saadaan tuulimyllyjä Lokalaan. Mikäs siinä, minun mökki on noin 1,6 km:n päässä. Ekologistina kestän pienet suhinat.
Anonyymi kirjoitti 25.09.2011 - 14:29
Koskas meillä tällainen palvelujen puute korjataan. Tarpeellinen lisä Otto-automaattien viereen.

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/kultaharkkoja-automaatista-kiinassa/art-1288416449148.html
Anonyymi kirjoitti 25.09.2011 - 16:56
Totta tosiaan. Kultaharkko/kolikko- automaatteja. uskaliasta. No, kiinassa on varmaan monta miljoonaa poliisia
Anonyymi kirjoitti 25.09.2011 - 19:15
Lokalahdella kaikki toiminta taitaa tapahtua Varanpään suunnalla.
Pururadan vakiokäyttäjä kirjoitti 25.09.2011 - 20:18
Nyt on sit Hartolla näytönpaikka mieti tarkkaan hyväksytkö Sorvakon liikuntaalueen tuhoamisen hyväksymällä järjettömän kaavan, koska varmaan lomakylälle löytyy järkevämkikin paikka miten äänestät hyväksymällä kaavan menetät muutaman äänen tulevissa vaaleissa etkä todellakaan ole mikään liikunta ja urheiluihminen vaikka tämän blokin mukaan sellaista esitätkin.
Käyttääkö UKIN kirjoitti 25.09.2011 - 20:39
VIRKAHENKILÖT valtuuston ja hallituksen päätöksillä samallatavalla veroekuja,kun valtion virkakoneisto siitäkirjoitteli ILTALEHDET.
Harto Forss kirjoitti 25.09.2011 - 20:56
Voisitko ystävällisesti kertoa miten kaavamuutos tuhoaa alueen. Mökkien lukumäärä putoaa puolella ja pururata paranee. Ääniä menetän joka tapauksessa. Olet eka joka uhkailee näinpäin. Toistapäin ei ole kyllä uhkailtu, mutta on ihmetelty ukilaisten yrittäjä vihamielisyyttä. Itse olen myös ajanut monia asioita ja olen pyrkinyt pitämään johtotähtenä etten uhkaile, kerron vain tosiasiat. Minusta se on toiminut hyvin. Tarkennuksena vielä, alueen yrittäjä ei ole uhkaillut eikä maanitellut. Tämä on luottamusmiehen arkipäivää teet niin tai näin turpiin tulee. Siksi olenkin aina äänestänyt sen mukaan minkä olen itse oikeaksi havainnut.
En ole lukenut Iltalehteä, mutta kyllä johtaville virkamiehille on päätösvaltaa delegoitu.
Olisi kannattanut kirjoitti 25.09.2011 - 21:14
kaavoittaa ne pellot pientaloalueeksi jossa nyt on GOLFkenttä silloin maan tuotto olisi ollut paljon tuotoisampi,kun nyt.
Anonyymi kirjoitti 25.09.2011 - 21:19
Voi hitsi, miten alue johon rakennetaan pientalojen kunnallistekniikka tuottaa ilman taloja. Tontteja on jo nyt riittävästi ja lisää valmistuu Hiulle. Erikoista toi Forssin uhkailu. Olisiko sama pomppija joka kertoi muutenkin uhkailusta.
Anonyymi kirjoitti 26.09.2011 - 03:30
http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=nravHSFPDu8
Harto Forss kirjoitti 26.09.2011 - 10:04
Löysin hyvän lähteen tuulimyllyjen vuokrasopimuksesta. Tämä on hyvä lähtökohta keskusteluille. Pitää huomata ettei kysymys ole kuitenkaan kovin merkittävästä summasta. Kaupungin talouteen ei juuri mitään vaikutusta. Hyvä on myös muistaa vanha viisaus "Pask on ahnen palkk". Rahan lisäksi minä ainakin miettisin ekologisia lähtökohtia. Heitämmekö aina täällä kabuleita rattaisiin kaikelle ekologisuudelle. Näyttää ettei täältä löydy myllyille sijaa.


-Yleensä vuokrasopimuksissa on kiinteä osa, joka on tasoltaan muutaman tuhannen euron luokkaa yhtä myllyä kohti. Sen lisäksi useimpiin sopimuksiin liittyy sähköntuotantoon ja sähkön vuotuiseen Norpool-keskihintaan sidottu vaihteleva osuus, jonka suuruus on yleensä prosentin kahta puolta, totesi Markus Vuollet.
Oleellista on, että sähköntuotantoon sidottu osuus lähtee liikkeelle ensimmäisestä megawatista, eikä esimerkiksi jonkun megawattituntimäärän yli menevältä osuudelta. Osassa sopimuksia on vain kiinteä osa, mutta niissä on huomioitu myös myllyjen lähimaaston maanomistajat.

Esimerkkilaskelma vuokratasosta:
Yhden myllyn vuosituotto on arviolta noin 7.500 MWh. Mikäli sähkön keskihinta on 50 euroa megawattitunnilta ja vuokra on vaikkapa 1,0 prosenttia, muodostuu vaihtuva vuokra kaavasta 7.500 x 50 x 1% = 3.750 euroa. Mikäli kiinteä vuokran osa on vaikkapa 4.000 euroa, olisi yhden myllyn tuottama kokonaisvuokrataso 7.750 euroa vuodessa.
Anonyymi kirjoitti 26.09.2011 - 10:54
http://www.mhy.fi/siikalakeus/asiantuntijapalvelut/fi_FI/Tuulipuistot/

kaupunki tyytyisi 5000 euroon ja eu-maissa on 10000e:n paikkeilla per mylly.
tämä on hyvää kaupankäyntiä taas hallituksen jäseneltä joka javan blogissa tyytyy 5000 euroon. onko ihmes jos kaupungin rahat vähenee?
Myllymäen vanhaan kirjoitti 26.09.2011 - 11:37
vesitorniin vois tystyttää jo yhden väkkyrän seisoo aivan tyhjän panttina.
Harto Forss kirjoitti 26.09.2011 - 12:47
Mikäli anonyymi klo 10.54 tarkoittaa minua, niin mistähän olet moisen ällin päähäsi saanut. En ole kertonut mielipidettäni kellekkään.
Anonyymi kirjoitti 26.09.2011 - 13:25
ainakin naapuriin javalle olet kirjoittanut mielipiteitäsi tänään asiasta useaankin kertaan.
Harto Forss kirjoitti 26.09.2011 - 13:51
Olen kirjoittanut asiasta vaan en mielipidettäni. Mielipide on eri juttu kuin asiaan liittyvät koukerot.
Euripides kirjoitti 26.09.2011 - 14:11
Hyvä vaan, että asia on nostettu framille. Voi olla, että vuokrasopimus tehdään nopeastikin.
Anonyymi kirjoitti 26.09.2011 - 14:18
Klo 10.54 ostakko ruokasi EU:n vai Suomen hinnalla? Minä ainakin joudun kaikki ostokseni Suomen hinnoilla ostelemaan. Miksi tuulimyllyalueen vuokran pitäis olla toisin. Maa on täällä ei Saksan rannikolla.
Anonyymi kirjoitti 26.09.2011 - 14:26
Paavo Arhinmäen fb:stä.

Käynnistämässä työtä, jonka tuloksena meillä on nuorisotakuu voimassa vuoden 2013 alussa.
Harto Forss kirjoitti 26.09.2011 - 14:41
On tosi hienoa etukäteen keskustelu. Yleensä vaan jälkiviisaat rymistelee. Eiköhän nytkin. Jos kaikki menee hyvin, vuokra oli liian alhainen. Jos ei mene hyvin, vuokra oli liian korkea.
Sähkön tuotanto on bisnes kirjoitti 26.09.2011 - 15:29
Anonyymi kirjoitti 26.09.2011 - 14:18
Klo 10.54 ostakko ruokasi EU:n vai Suomen hinnalla? Minä ainakin joudun kaikki ostokseni Suomen hinnoilla ostelemaan. Miksi tuulimyllyalueen vuokran pitäis olla toisin. Maa on täällä ei Saksan rannikolla.

Sähkön tuotanto on bisnes. Pitääkö bisneksen tekijälle antaa maa melkein ilmaiseksi? Pitkän vuokrasuhteen avulla osa voitosta kerätään halvalla maapohjalla jonka kylkeen ei muut tule tai halua tulla.
SÄHKÖN kirjoitti 26.09.2011 - 17:39
siirtohinta on kohta yhtäpaljon,kun sähkön kulutus. Aina puhutaan vain siitä kilowattihinnan kilpailuttamisesta mutta ei kukaanpuhu siirtomaksun kilpailuttamisesta.
harmaa emiiri kirjoitti 26.09.2011 - 19:54
Siirtohintaa kilpailuttaaksesi sinun pitää vaihtaa asuinpaikkaa, eikä likikään aina kuntarajan ylitys riitä. Meidänkin sähkönkulultaan melko vaatimattomattomassa talossa noin 5000 kWh ja altakin kulutuksella on siirtomaksu se suurempi kulu. Siksi onkin aina sydäntä lämmittävää saad vuosittain läpyskä jossa Kluuskeri hykertelee tyytyväisenä osinkojen osuessa kohdilleen.
Polo Outlet kirjoitti 12.05.2012 - 11:37
your post is good. . let me tell u one thing that Blogs have become latest and important source of quality free information
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Viimeksi luetut

Tällä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.

Åsa Schwartz: NefilitHymyHymyHymy

Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.

James Pattersson: Pahan  kidassaHuuto

Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.

Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesäJalka suussaJalka suussaJalka suussa

Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.

Vikas Swarup: Syyllisten seurueNolostunutNolostunutNolostunut

Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.

Wilbur Smith: Vaaran vesilläKlink Klink (raha)

Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.

 

Yhdistykset
Laskuri