Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.

Esa Kaitila

Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.

Paperiliitto

Alf Rehn

Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.

Turun Sanomat



Roope Lipasti

Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.

TS Extra

Jälkimaku

VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.

Turun Sanomat

Jälkimaku

Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.

Turun Sanomat

Kommuunisti

Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.

Keva




 

18.10.2011 - 16:48

Valtuuston työjärjestyksen lisäksi ollaan muuttamassa hallintosääntöä. Siellä aluksi huomio kiinnittyy luottamusmies paikkojen vähennykseen. Maaseutu-, ja matkailulautakunnat esitetään lopetettaviksi vuoden 2012 alusta. Vuoden 2013 alusta esitetään lisäksi lopetettavaksi kulttuuri- ja nuoriso ja liikuntalautakunnat sekä lukion johtokunta.

Hallituksen ratkaisuvalta kasvaa merkittävästi. Koko sääntöön pitää tietysti vielä syventyä ajatuksella. Merkittävää on lautakunnilta pois otettavat henkilöstövalinnat. Valtuusto valitsee kj:n. Hallitus palvelukeskusten ja liikelaitosten johtajat. Muut valinnat siirtyvät palvelukeskusten johtajille. Samoin maksujen määrääminen otetaan pois ltk:lta. Teklalta otetaan pois lähes kaikki tehtävät. Jäämässä ei ole oikeastaan muut kuin romuautojen siirrot ja yksityistie avustukset.

Tässä lyhyesti silmään ottaneet muutokset. Tähän täytyy syventyä ajalla ja ajatuksella. Välttämätöntä on myös saada valmistelijoilta tarkempi selvitys mikä muuttuu ja millä perusteella.

Anonyymi kirjoitti 18.10.2011 - 17:33
Virkamiesvallan kasvattamista, mitä muuta tässä onkaan.
Täh? kirjoitti 18.10.2011 - 17:52
Harto: "Teklalta otetaan pois lähes kaikki tehtävät. Jäämässä ei ole oikeastaan muut kuin romuautojen siirrot ja yksityistie avustukset."

Olen samaa mieltä 17.33 kanssa. Lisäksi vielä keskitettäneen sama(oi)lle .........

Tarvitaanko ko. päätöksiin enää lautakuntaa?
Mielenkiinnolla odotan mikä/kuka on se viisastenkivi, kun ottaa teklan hommat, muttei näitä kahta?
siinä tulee kirjoitti 18.10.2011 - 18:41
aikaamyöten niin,että paska jää vetäjän käteen Jos nytkään ei tilanneeiole hallinnassa eise muutatee,kun huononee.
vasuri kirjoitti 18.10.2011 - 18:49
Kyllä vanhana metaliliiton jäsenenä ottaa päähän, jos lautakunnilta viedään niiden päätösvalta ottaa työntekijöitä. Sittenhän pomo voi aivan mielivaltaisesti valita itelleen sopivimman henkilön. Onhan se tainnut monasti olla nyttenkin niin mutta ainakin muodollisesti lautakunta on tehnyt päätöksen.
Missä on demokratia?? Tämähän on kansandemokratiaaa
Anonyymi kirjoitti 18.10.2011 - 19:09
Tätä ei pidä hyväksyä.
Harto Forss kirjoitti 18.10.2011 - 19:09
Eiköhän tämä ole diktatuuria. Mitään ei ole vielä päätetty. Melkoisen hiljaa tämä on vastaanotettu. Viime valtuuston kokouksen jälkeen luonnos hallintosääntö uudistuksesta jaettiin valtuutetuille eikä kukaan ole virkannut sanaakaan.
Anonyymi kirjoitti 18.10.2011 - 19:10
Kuka tälläisen on pistänyt alkuun????
Harto Forss kirjoitti 18.10.2011 - 19:15
Hallintosäännön uudistus on ollut pitkään vireillä. Olosuhteissa on tullut muutoksia joten osa uudistuksista on pakko toteuttaa. Kuka on esittänyt näitä vastuu muutoksia niin en tiedä. Asiaa valmistelevat valtuustoryhmien puheenjohtajat joten siellä tiedetään.
Tässä apuva. kirjoitti 18.10.2011 - 19:28
UUSIKAUPUNKILAISTEN ARMONRUKOUS.

Herra,sinä joka loit uuskaupunkilaiset:
anna minulle enemmän kärsivällisyyttä,
anna minulle enemmäm ystävällisyyttä,
vähennä itsekkyyttäni,
lisää anteliaisuuttani.
auta minua näkemään pitemmälle kuin Laitialaiset,
auta minua näkemään korkeammalle,
kuin Pyhäranna kirkontorniin.
Heraa,sinä ja minä tiedämme,
että olet siunannut tämän kaupungin
avuilla ja aatteilla jotka muilta puuttuvat.
Siksi pelkään,että lähemmäisenrakkaus
ei lisäänny yhtäpaljon kuin itserakkaus.
Olet siunannut meitä suurilla sadoilla
ja pienillä sateilla.
Muita olet kastellut tulvilla kesälläkin,
kastele vain, mutta vähennä vähennä tätä
turhantärkeyttä,
jota olet meille liikaa siunannut.
Vielä viimeiseksi Herra:
auta meitä antamaan Laitilaisille
sama ihmisarvo kuin itsellemmekin.

K.K.K
Anonyymi kirjoitti 18.10.2011 - 19:32
Asiaa on valmistellut pääosin demarien ja kokoomuksen veljet, osin kepulaisetkin. Pienemmät ryhmät katsovat sivusta vaikka valmisteluvaiheessa luulevat vaikuttavansa. Tosiasiassa jäävät tulevissa äänestyksissa paitsioon. Jo nyt. Taustalla on myös vahvaa ylimpien virkamiesten valmistelua. Tästä on kyse. Alunperin muutoksia piti tulla Taivassaloliitoksen seurauksena, mutta se jäi toteutumatta.
Hartolle kiitos, että jaksoi punnertaa asian keskusteluun.
Siinä on oikein kirjoitti 19.10.2011 - 07:45
välkkyakka tämä vasemmiston Kyllönen saada taas autoilijoilta kerätä yksimaksu lisää löytyykö lisää näitä välkkyjä?
Anonyymi kirjoitti 19.10.2011 - 08:37
Ei taida vassareista löytyä. Persuista kyllä löytyy. Uginkin persujen valtuustokausi on karmea, erityisesti Tähtinen. Alkaen työntekijöiden lomauttamisesta, Teräsjään ostosta nyt näihin esillä oleviin sääntömuutoksiin.
Sivustaseuraaja kirjoitti 19.10.2011 - 08:57
Halllintosääntöuudistus on yksi tämän valtuustokauden tärkeimpiä asioita. Nyt olisi keskustelun paikka. Hyvä, että Harto avasi asian.
Anonyymi kirjoitti 19.10.2011 - 09:09
Teksttimuutoksista päätellen ne on laadittu persuja varten jotta he ei pääsisi luottamustoimissa tekemään muutosesityksiä tai aloitteita.
Nyt tulee kirjoitti 19.10.2011 - 09:44
sitten säästöä ja ekuja jää vaikka Kuuanvuorelle muutaman tönön rakentamista varten ja Koiviston kalastajakylään.
Euripides kirjoitti 19.10.2011 - 10:06
Mneekö kaava-asiat (Forssin alustus) Teklalta kaupunginhallitukseen? Ei sillä, että sillä mitään merkitystä on.Istuuhan siellä iso joukko kärkipoliitikkoja ja kaavamuutoksia on pienessä kaupungissa aika vähän eikä uusiakaan juuri tehdä. Eikä sovi unohtaa "Otto-oikeuttakaan"
No, ymmärrän kyllä, että nyt on tulossa vasta esitys hallintosäännöksi.
Anonyymi kirjoitti 19.10.2011 - 10:06
Kyllä säännössä näkyy myös eräät henkilöstö valintojen vaikeudet. nyt ne siirretään virkamiehille ettei tule ongelmia.
Anonyymi kirjoitti 19.10.2011 - 10:15
http://www.forum24.fi/vieraskolumnit/loppuuko-koyhan-karkkipaiva
Anonyymi kirjoitti 19.10.2011 - 10:28
miten joku lomauttuminen, joku teräsjään ?? osto liittyy hallintosääntöön. autojen kyttäämisestä sateliiteilla voi perustellusti murjasta mun mielstä.
Harto Forss kirjoitti 19.10.2011 - 10:44
Hallintosääntö
xx.xx.2011
Luonnos
muutokset 06.09.2011
UUDENKAUPUNGIN
KAUPUNKI
Hallintosääntö
Luonnos
2 (25)
06.09.2011
Sisällysluettelo
1 LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET.......................................................................................4
1 § Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt..............................................4
2 LUKU ORGANISAATIO....................................................................................................4
2 § Luottamushenkilöorganisaatio ja sen tehtävät ...........................................................4
3 § Henkilöstöorganisaatio ...............................................................................................7
1. Hallinto- ja kehittämiskeskus .................................................................................7
2. Sosiaali- ja terveyskeskus .....................................................................................7
3. Sivistyspalvelukeskus............................................................................................7
4 § Sisäinen ja ulkoinen valvonta .....................................................................................7
3 LUKU TOIMIELINTEN RATKAISUVALTA........................................................................8
5 § Kaupunginhallituksen ratkaisuvalta ............................................................................8
6 § Lautakunnan yleinen ratkaisuvalta .............................................................................9
Sosiaalilautakunnan ratkaisuvalta ................................................................................9
Terveyslautakunnan ratkaisuvalta ................................................................................9
Sivistyslautakunnan ratkaisuvalta...............................................................................10
Teknisen lautakunnan ratkaisuvalta............................................................................10
Ympäristöterveydenhuollon lautakunnan ratkaisuvalta...............................................10
Maaseutulautakunnan ratkaisuvalta ...........................................................................10
Ympäristö- ja lupalautakunnan ratkaisuvalta .............................................................10
4 LUKU HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUS.........................................................11
7 § Ulkoinen ja sisäinen valvonta ...................................................................................11
8 § Tarkastuslautakunta .................................................................................................11
9 § Tilintarkastaja ...........................................................................................................12
10 § Tilintarkastajan ilmoitukset, tilintarkastuskertomus ja tarkastuslautakunnan
valmistelu valtuustolle ....................................................................................................12
5 LUKU VIRANHALTIJOIDEN RATKAISUVALTA.............................................................13
11 § Kaupunginjohtajan ratkaisuvalta.............................................................................13
12 § ”Toimistopäällikkö” .................................................................................................13
6 LUKU TALOUS...............................................................................................................14
16 § Taloussuunnittelu ...................................................................................................14
17 § Talousarvion seuranta ja raportointi .......................................................................14
18 § Taloudellisuus ja tulosvastuu .................................................................................14
19 § Talousarvion muutokset .........................................................................................14
20 § Poistosuunnitelman hyväksyminen ........................................................................14
21 § Riskienhallinta ........................................................................................................15
22 § Rahoitus ja varojen hallinta ....................................................................................15
23 § Maksuista ja taksoista päättäminen sekä maksuunpano........................................15
24 § Omaisuuden myynti ja ostaminen ..........................................................................15
25 § Hankinta- ja myyntisopimusten tekeminen .............................................................15
26 § Laskujen hyväksyminen .........................................................................................16
27 § Konserniohjeet .......................................................................................................16
28 § Viranhaltijoiden ratkaisuvalta talousasioissa ..........................................................16
Palvelukeskuksen johtaja ...........................................................................................16
Tulosalueen vastaava.................................................................................................16
Talousjohtaja ..............................................................................................................17
29 § Tarkentavat ohjeet..................................................................................................17
UUDENKAUPUNGIN
KAUPUNKI
Hallintosääntö
Luonnos
3 (25)
06.09.2011
7 LUKU HENKILÖSTÖASIAT............................................................................................18
30 § Luvun määräysten soveltaminen............................................................................18
31 § Toimivalta viran perustamisessa ja lakkauttamisessa sekä virkasuhteen
muuttamisessa työsuhteeksi ..........................................................................................18
32 § Viranhaku ...............................................................................................................18
33 § Toimen täyttäminen ilman hakumenettelyä ............................................................18
34 § Viranhaltijan siirtäminen toiseen virkasuhteeseen..................................................18
35 § Henkilöstön kelpoisuusehdot..................................................................................18
36 § Toimenkuvat...........................................................................................................19
37 § Henkilöstövalinnat ..................................................................................................19
38 § Virantoimituksesta pidättäminen.............................................................................19
39 § Kirjallinen varoitus ..................................................................................................19
40 § Palvelussuhteen päättyminen ja lomauttaminen ....................................................20
41 § Virka- ja työsuhteen ehdot......................................................................................20
42 § Henkilöstöpäällikön ratkaisuvalta henkilöstöasioissa .............................................20
43 § Viranhaltijan muu ratkaisuvalta henkilöstöasioissa.................................................20
8 LUKU KOKOUSMENETTELY ........................................................................................21
44 § Luvun määräysten soveltaminen............................................................................21
45 § Kokousaika ja –paikka............................................................................................21
46 § Kokouksen koolle kutsuminen................................................................................21
47 § Jatkokokous ...........................................................................................................21
48 § Varajäsenen kutsuminen........................................................................................21
49 § Kokouksen pitäminen.............................................................................................21
50 § Kokouksen johtaminen...........................................................................................22
51 § Tilapäinen puheenjohtaja .......................................................................................22
52 § Läsnäolo toimielinten kokouksissa .........................................................................22
53 § Kaupunginhallituksen edustus muissa toimielimissä..............................................22
54 § Esittely....................................................................................................................22
55 § Esteellisyyden toteaminen......................................................................................23
56 § Äänestys ja vaalit ...................................................................................................23
57 § Pöytäkirjan laatiminen, tarkastaminen ja nähtävänä pitäminen..............................23
58 § Kaupunginhallituksen, lautakunnan ja johtokunnan otto-oikeus .............................24
59 § Ottokelpoisen päätöksen ilmoittaminen..................................................................24
9 LUKU MUUT MÄÄRÄYKSET .........................................................................................24
60 § Viestintä .................................................................................................................24
61 § Kaupungin asukkaiden aloitteet .............................................................................25
62 § Kaupungin nimenkirjoitus ja asiakirjojen allekirjoittaminen .....................................25
63 § Asiakirjojen antamisesta päättäminen ....................................................................25
64 § Asiakirjoista perittävät lunastukset sekä niiden antamisesta perittävät maksut......25
UUDENKAUPUNGIN
KAUPUNKI
Hallintosääntö
Luonnos
4 (25)
06.09.2011
1 LUKU
YLEISET MÄÄRÄYKSET
1 § Hallintosäännön soveltaminen ja kunnan johtosäännöt
Hallintosäännössä määrätään Uudenkaupungin päätöksenteko- ja
kokousmenettelystä. Hallintosäännön ohella kaupungin toimintaa ohjataan seuraavilla
johtosäännöillä, joihin nähden hallintosääntöä sovelletaan toissijaisena:
 kaupunginvaltuuston työjärjestys
 rakennusjärjestys
 satamajärjestys
 Uudenkaupungin Satama liikelaitoksen johtosääntö
 Uudenkaupungin Jätehuolto liikelaitoksen johtosääntö
 Uudenkaupungin Vesi liikelaitoksen johtosääntö
 Vakka-Suomen Vesi liikelaitoksen johtosääntö
 Luottamushenkilöiden palkkio- ja matkustussääntö
Uudenkaupungin kaupungin palvelutuotanto- ja hallinto-organisaation toiminta
määräytyy tämän säännön mukaisesti.
Kaupungin hallinnosta vastaavat luottamuselimet sekä henkilöstö.
Kaupunginvaltuuston toiminnasta määrätään valtuuston työjärjestyksessä.
2 LUKU
ORGANISAATIO
2 § Luottamushenkilöorganisaatio ja sen tehtävät
Lautakunnan puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja valitaan valtuutetuista ja
varavaltuutetuista. Edellytys kaupunginvaltuuston jäsenyydestä ei koske
keskusvaalilautakuntaa ja vaalilautakuntaa.
Kaupungissa on seuraavat luottamuselimet :
Kaupunginvaltuusto 43 jäsentä
Kaupunginvaltuuston tehtävät määräytyvät kuntalain 13 §:n mukaisesti
Tarkastuslautakunta 7 jäsentä
Lautakunnassa on puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä viisi (5) jäsentä.
Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Puheenjohtaja ja
varapuheenjohtaja ovat valtuutettuja. Tarkastuslautakunnan tehtävät määräytyvät
kuntalain 71 §:n mukaisesti.
UUDENKAUPUNGIN
KAUPUNKI
Hallintosääntö
Luonnos
5 (25)
06.09.2011
Kaupunginhallitus 11 jäsentä
Kaupunginhallituksessa on 11 jäsentä ja varajäsentä. Varsinaiset jäsenet valitaan
valtuutetuista.
Kaupunginhallituksen yleiset tehtävät määräytyvät kuntalain 23 §:n mukaan. Sen
lisäksi kaupunginhallituksen tehtävänä on huolehtia kaupungin yleisestä
kehittämisestä, hoitaa kaupungin omaisuutta siltä osin kuin tehtävä ei lain tai
voimassa olevien määräysten mukaan kuulu muulle viranomaiselle tai muulle
toimijalle,
Tekninen lautakunta 11 jäsentä
Teknisen lautakunnan tehtävänä on kaupungin rakennusten suunnittelu,
rakentaminen ja ylläpito, ravitsemis- ja puhtaanapitopalvelut, yhdyskuntatekniikan
suunnittelu, rakentaminen ja ylläpito, jätehuollon muut kuin viranomaistehtävät siltä
osin kuin niitä ei ole annettu ulkopuolisen tahon tehtäväksi sekä tielautakunnan
tehtävät.
Ympäristö - ja lupalautakunta 9+3 jäsentä
Ympäristö- ja lupalautakunnan tehtävänä on toimia maankäyttö- ja rakennuslain
tarkoittamana rakennusvalvontaviranomaisena, maa-aineslain mukaisena
valvontaviranomaisena sekä kadun ja eräiden alueiden kunnossapidosta annetun lain
mukaisena valvontaviranomaisena sekä ympäristönsuojelun hallinnosta annetun lain
tarkoittamana ympäristönsuojeluviranomaisena sekä ulkoilulain tarkoittamana
leirintäalueviranomaisena ja hoitaa näiden lakien mukaiset tehtävät. Ympäristö- ja
lupalautakunta toimii kuntalain 77 §:n mukaisena yhteisenä toimielimenä
ympäristönsuojelun järjestämisen osalta.
Uudenkaupungin kaupunki asettaa ympäristö- ja lupalautakuntaan puheenjohtajan ja
kahdeksan jäsentä. Kunnat nimeävät jäsenet lautakuntaan sen mukaan kuin siitä on
erikseen sovittu.
Ympäristöterveydenhuollon lautakunta 3+9 jäsentä
Ympäristöterveydenhuollon lautakunta toimii kuntalain § 77 mukaisena
ympäristöterveydenhuollon järjestämisestä ja hallinnosta vastaavana yhteisenä
toimielimenä.
Uudenkaupungin kaupunki asettaa ympäristöterveydenhuollon lautakuntaan
puheenjohtajan ja kaksi jäsentä. Kunnat nimeävät jäsenet lautakuntaan sen
mukaan kuin siitä on erikseen sovittu
Matkailulautakunta 7 jäsentä
Keskusvaalilautakunta 5 jäsentä
Vaalilautakunnat 5
Vaalitoimikunnat 3
Keskusvaalilautakuntaan valitaan viisi jäsentä.
UUDENKAUPUNGIN
KAUPUNKI
Hallintosääntö
Luonnos
6 (25)
06.09.2011
Keskusvaalilautakunnan, vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan tehtävänä on
valtiollisten ja kunnallisten vaalien toimittamiseen liittyvien tehtävien hoitaminen.
Johtokuntien toimivaltuudet ja tehtävät määritellään niiden johtosäännössä.
Uudenkaupungin Satama
liikelaitoksen johtokunta 7 jäsentä
Uudenkaupungin Jätehuolto
liikelaitoksen johtokunta 4+1 jäsentä
Uudenkaupungin Vesi
liikelaitoksen johtokunta 5 jäsentä
Vakka-Suomen Vesi liikelaitoksen johtokunta 3+3 jäsentä
Sivistyslautakunta 11 jäsentä
Sivistyslautakunta vastaa opetuksen järjestämisestä, kirjasto-,
kulttuuri- ja museopalveluista, liikunta- ja nuorisopalveluista
Kulttuurilautakunta 7 jäsentä
Kulttuurilautakunta vastaa kirjasto-, kulttuuri- ja museopalveluista.
Nuoriso- ja liikuntalautakunta 9 jäsentä
Nuoriso- ja liikuntalautakunta vastaa liikuntapalveluista ja nuorisopalveluista.
Lukion johtokunta 9 jäsentä
Sosiaalilautakunta 11 jäsentä
Sosiaalilautakunta huolehtii sosiaalihuoltolain ja siihen liittyvien
erityislakien mukaisista tälle toimielimelle kuuluvista tehtävistä
Terveyslautakunta 5+8 jäsentä
Terveyslautakunta toimii kuntalain 77 §:n mukaisena yhteisenä toimielimenä, joka
vastaa sopimuskuntien perusterveydenhuollon ja työterveyshuollon sekä yhteisesti
sovittujen sosiaalihuollon palvelujen järjestämisestä ja hallinnosta.
Uudenkaupungin kaupunki valitsee terveyslautakuntaan viisi jäsentä sekä
heille henkilökohtaiset varajäsenet sekä nimeää lautakunnan puheenjohtajan.
Sopimuskunnat nimeävät jäsenet lautakuntaan sen mukaan kuin siitä on
erikseen sovittu.
UUDENKAUPUNGIN
KAUPUNKI
Hallintosääntö
Luonnos
7 (25)
06.09.2011
3 § Henkilöstöorganisaatio
Kaupungin organisaatiota johtaa kaupunginhallituksen alaisena kaupunginjohtaja.
Kaupungin palvelutuotanto ja hallinto järjestetään palvelukeskuksissa, jotka jaetaan
tarpeen mukaan tulosalueisiin /tai -yksiköihin.
Palvelukeskusten, tulosalueiden ja yksiköiden tehtävät määritellään toimintaajatuksissa,
joista päätetään talousarvion sitovuustasomääräysten mukaisesti.
Palvelukeskusten muodostamisesta päättää kaupunginvaltuusto.
Kaupunginjohtajan ollessa estynyt tai esteellinen tai viran ollessa avoinna
kaupunginjohtajan tehtäviä hoitaa talousjohtaja. Hänenkin estyneenä tai esteellisenä
ollessa kaupunginjohtajan sijaisena toimii henkilöstöpäällikkö.
Kaupungin palvelutuotannosta vastaavat seuraavat palvelukeskukset, joissa on
seuraavat toiminnot.
1. Hallinto- ja kehittämiskeskus
elinkeinopalvelut, hallinto- ja talouspalvelut, henkilöstöpalvelut,
maankäyttöpalvelut, rakennuttaminen, rakennusvalvonta ja
ympäristönsuojelu, tietohallintopalvelut, tukipalvelut,
ympäristöterveydenhuolto, liikelaitokset
2. Sosiaali- ja terveyskeskus
sosiaalityö, varhaiskasvatus, vanhustyö, vammaispalvelut ja terveyspalvelut
3. Sivistyspalvelukeskus
perusopetus, lukiokoulutus, vapaa sivistystyö, kulttuuripalvelut ja nuoriso- ja
liikuntapalvelut.
Uuden toiminnon sijoittamisesta palvelukeskukseen päättää kaupunginvaltuusto.
4 § Sisäinen ja ulkoinen valvonta
Kaupunginhallitus vastaa sisäisen valvonnan järjestämisestä .
Tarkastuslautakunta ja tilintarkastaja vastaavat ulkoisesta valvonnasta kuntalain ja
tämän säännön mukaisesti.
Kaupunginhallitus antaa tarkemmat ohjeet sisäisestä ja ulkoisesta valvonnasta.
UUDENKAUPUNGIN
KAUPUNKI
Hallintosääntö
Luonnos
8 (25)
06.09.2011
3 LUKU
TOIMIELINTEN RATKAISUVALTA
5 § Kaupunginhallituksen ratkaisuvalta
Kaupunginhallitus
- päättää elinkeinoasioista
- päättää kiinteän omaisuuden ostamisesta myymisestä, vaihtamisesta ja
kiinnittämisestä sekä kiinteän omaisuuden lunastushakemuksista, noudattaen
niitä ohjeita ja määräyksiä, joita valtuusto on antanut,
- ohjaa maapolitiikkaa, asuntotuotantoa ja useampaa toimialaa koskevia
projekteja
- päättää kaupungin maa- ja vesiomaisuuden hallinnasta ja käytöstä
- hoitaa maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnalle kuuluvat tehtävät
- vastaa vesihuoltolain mukaisista tehtävistä
- vastaa etuostolain mukaisista tehtävistä
- vastaa rakennussuojelulain mukaisista tehtävistä
- vastaa paikkatietoinfrastruktuurista annetun lain mukaisista velvoitteista
- hoitaa kiinteistönmuodostamislain ja -asetuksen mukaan kunnalle kuuluvat
tehtävät,
- vastaa tieliikennelain mukaisista tehtävistä
- päättää asuntolainatarpeesta Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskukselle
(ARA) tehtävästä esityksestä ja talokohtaisista aravalainavarauksista
- päättää kaupungin lausunnon antamisesta, uustuotantoa ja
perusparantamista koskevista lainahakemuksista sekä haettujen lainojen
keskinäisestä etuoikeusjärjestyksestä
- päättää vahingonkorvauksen myöntämisestä tapauksissa, joissa kaupunki on
katsottava korvausvelvolliseksi,
- päättää selityksen antamisesta valtuuston päätöksestä tehtyyn valitukseen,
jos kaupunginhallitus katsoo voivansa yhtyä valtuuston päätöksen
lopputulokseen,
- päättää niistä virkasuhteeseen ja viranhaltijaan liittyvistä asioista, joista on
säädetty kunnallisesta viranhaltijalaista annetussa laissa tai muussa laissa
ellei laissa ole toisin säädetty tai tässä hallinto-säännössä muuta määrätty,
UUDENKAUPUNGIN
KAUPUNKI
Hallintosääntö
Luonnos
9 (25)
06.09.2011
- päättää yli vuoden kestävästä harkinnanvaraisesta virkavapaudesta ja
työlomasta ja niiden palkallisuudesta,
- päättää kaupunginjohtajan ja palvelukeskuksen johtajan palkkauksesta,
kaupunginjohtajan vuosiloman myöntämisestä, erillisistä palkanlisistä,
palkkioista ja palkankorotuksista, sellaisen virkavapauden, jonka saamiseen
kaupunginjohtajalla on lainsäädännön ja virka- ja työehtosopimuksen nojalla
ehdoton oikeus sekä enintään vuodeksi kerrallaan kaupunginjohtajan
harkinnanvaraisen virkavapauden myöntämisestä ja sen palkallisuudesta
sekä kaupunginjohtajan terveydentilaa koskevien tietojen pyytämisestä ja
terveydentilaa koskeviin tarkastuksiin ja tutkimuksiin määräämisestä,
Mikäli kunnalle kuuluvaa toimivaltaa ei ole annettu muulle kaupungin toimielimelle,
ratkaisuvalta kuuluu kaupunginhallitukselle.
Kaupunginhallitus voi siirtää päätäntävaltaansa lautakunnalle tai viranhaltijalle.
6 § Lautakunnan yleinen ratkaisuvalta
Lautakunta toimialueellaan:
1 hyväksyy hanke-/esisuunnitelmat,
2 hyväksyy toimielintä ja palvelukeskusta koskevat sopimukset ja sitoumukset,
3 päättää avustusten jakamisesta, jollei se ole oikeuttanut alaistaan viranhaltijaa
päättämään jaosta antamiensa yleisohjeiden perusteella,
4 päättää kaupungin edustajan nimeämisestä yhteisöön, ellei kaupunginhallitus
toisin päätä,
Lautakunta voi siirtää päätösvaltaansa viranhaltijalle.
Sosiaalilautakunnan ratkaisuvalta
Sosiaalilautakunta vastaa sosiaalihuoltolain ja siihen liittyvien erityislakien mukaisista
tälle toimielimelle kuuluvista tehtävistä.
Sosiaalilautakunta päättää palvelukeskuksen jakautumisesta tulosalueisiin ja/tai
yksiköihin tarpeen mukaan ja nimeää esimiehet.
Terveyslautakunnan ratkaisuvalta
Terveyslautakunta vastaa kansanterveyslain ja terveydenhuoltolain mukaisista
tälle toimielimelle kuuluvista tehtävistä.
Terveyslautakunta toimii tartuntatautilain mukaisena tartuntatautien torjunnasta
vastaavana kunnan toimielimenä
UUDENKAUPUNGIN
KAUPUNKI
Hallintosääntö
Luonnos
10 (25)
06.09.2011
Sivistyslautakunnan ratkaisuvalta
Sivistyslautakunta vastaa perusopetuslain, lukiolain, vapaasta sivistystyöstä ja
taiteen perusopetuksesta annettujen lakien mukaisista tehtävistä.
Lautakunta voi siirtää päätösvallan edellä luetelluissa asioissa viranhaltijalle.
Sivistyslautakunta päättää palvelukeskuksen jakautumisesta tulosalueisiin ja/tai
yksiköihin tarpeen mukaan ja nimeää esimiehet.
Teknisen lautakunnan ratkaisuvalta
Tekninen lautakunta vastaa kunnossapitolain ja romuajoneuvolain mukaisista
tehtävistä.
Tekninen lautakunta vastaa yksityistielain mukaan tielautakunnalle kuuluvista
tehtävistä sekä kaupungin joukkoliikenteestä ja seutulippujärjestelmästä.
Ympäristöterveydenhuollon lautakunnan ratkaisuvalta
Lautakunta hoitaa sille tällä säännöllä osoitetut seuraavat tehtävät:
- toimii terveydensuojelulain 7 §:n mukaisena terveydensuojeluviranomaisena,
- toimii kulutustavaroiden ja kuluttajapalvelusten turvallisuudesta annetun
lain 11§ mukaisena valvontaviranomaisena,
- vastaa elintarvikelain, tupakkalain ja eläinlääkintähuoltolain mukaisista
tehtävistä,
- toimii nikotiinivalmisteiden myynnin lupa- ja valvontaviranomaisena,
- toimii kunnan kemikaalivalvontaviranomaisena.
Lautakunta voi siirtää toimivaltaansa edelleen alaiselleen viranhaltijalle
eläinlääkintähuoltolain mukaisia tehtäviä lukuun ottamatta.
Maaseutulautakunnan ratkaisuvalta
Ympäristö- ja lupalautakunnan ratkaisuvalta
Ympäristö- ja lupalautakunta toimii kuntien ympäristönsuojelun hallinnosta annetun
lain 5 §:n tarkoittamana kunnan ympäristönsuojeluviranomaisena, maankäyttö- ja
rakennuslain mukaisena valvontaviranomaisena, maa-aineslain mukaisena
valvontaviranomaisena sekä kadun ja eräiden alueiden kunnossapidosta annetun lain
mukaisena valvontaviranomaisena.
Ympäristö- ja lupalautakunta vastaa luonnonsuojelulain, jätelain, vesiliikennelain,
maastoliikennelain ja ulkoilulain, maankäyttö- ja rakennuslain, maa-aineslain ja
kunnossapitolain tälle toimielimelle kuuluvista tehtävistä sekä toimii
leirintäalueviranomaisena.
Lautakunta voi siirtää toimivaltaansa edelleen alaiselleen viranhaltijalle lukuun
ottamatta asiaa, joka sisältää hallinnollisen pakon käyttämistä.
UUDENKAUPUNGIN
KAUPUNKI
Hallintosääntö
Luonnos
11 (25)
06.09.2011
4 LUKU
HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUS
7 § Ulkoinen ja sisäinen valvonta
Kaupungin hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen
valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän.
Ulkoinen valvonta järjestetään toimivasta johdosta riippumattomaksi. Ulkoisesta
valvonnasta vastaavat tarkastuslautakunta ja tilintarkastaja kuntalain ja tämän
säännön mukaisesti.
Sisäinen valvonta on johtamisen apuväline. Sisäisen valvonnan järjestämisestä
vastaa kaupunginhallitus.
8 § Tarkastuslautakunta
Lautakunnan kokoonpano
Lautakunnassa on puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä viisi (5) muuta jäsentä.
Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Puheenjohtaja ja
varapuheenjohtaja ovat valtuutettuja.
Lautakunnan kokoukset
Lautakunnan kokouksissa tilintarkastajalla on läsnäolo- ja puheoikeus.
Tilintarkastajalla ja lautakunnan määräämillä luottamushenkilöillä ja viranhaltijoilla on
velvollisuus olla läsnä lautakunnan kokouksessa lautakunnan niin päättäessä.
Kaupunginhallitus ei voi määrätä edustajaansa lautakunnan kokouksiin.
Kokousmenettelyssä noudatetaan hallintosäännön määräyksiä. Esittelijästä päättää
lautakunta.
Lautakunnan tehtävät
Sen lisäksi, mitä kuntalain 71 ja 75 §:ssä säädetään, lautakunta
1) seuraa tilintarkastajan tarkastussuunnitelman toteutumista sekä valvoo
tilintarkastajan tehtävien suorittamista ja tekee tarpeen mukaan esityksiä
tilintarkastuksen kehittämiseksi,
2) huolehtii siitä, että tilintarkastusta varten on tarpeelliset voimavarat,
jotka mahdollistavat tilintarkastuksen suorittamisen hyvän tilintarkastustavan
edellyttämässä laajuudessa, sekä
3) tekee aloitteita ja esityksiä lautakunnan, tilintarkastajan sekä sisäisen
valvonnan tehtävien yhteensovittamisesta mahdollisimman tarkoituksenmukaisella
tavalla.
UUDENKAUPUNGIN
KAUPUNKI
Hallintosääntö
Luonnos
12 (25)
06.09.2011
9 § Tilintarkastaja
Tilintarkastajan valinta
Valtuusto valitsee tarkastuslautakunnan esityksestä toimikauttaan vastaavien vuosien
hallinnon ja talouden tarkastamista varten yhden JHTT-tilintarkastajan ja yhden
JHTT-varatilintarkastajan tai JHTT-yhteisön.
Vastuun jakaantuminen
Jos tilintarkastajia valitaan useampia kuin yksi, tilintarkastajat vastaavat kaupungille
tilintarkastuksesta yhteisvastuullisesti.
Tarkastuslautakunnan antamat tehtävät
Tilintarkastaja voi ottaa lautakunnalta toimeksiantoja lautakunnan käsiteltävien
asioiden valmisteluun ja täytäntöönpanoon liittyvien tehtävien suorittamisesta, mikäli
ne eivät ole ristiriidassa hyvän tilintarkastustavan kanssa.
10 § Tilintarkastajan ilmoitukset, tilintarkastuskertomus ja tarkastuslautakunnan valmistelu
valtuustolle
Tilintarkastajan ilmoitukset
Tilintarkastaja ilmoittaa tarkastussuunnitelman toteutumisesta ja
tarkastushavainnoistaan tarkastuslautakunnalle sen määräämällä tavalla. Kuntalain
73 §:n 3 momentin tarkoittamat ilmoitukset lautakunnalle tehdään kirjallisina
lautakunnan puheenjohtajalle. Kaupunginhallitukselle annettavat ilmoitukset tehdään
kirjallisena kaupunginhallituksen puheenjohtajalle ja kaupunginjohtajalle.
Tilintarkastuskertomus
Tilintarkastuskertomuksessa on kuntalain 75 §:ssä mainitun lisäksi esitettävä
lausunto 73 §:n 1 momentin mukaisista asioista. Kertomuksessa esitetään myös
muut tilintarkastajan tarpeellisiksi katsomat asiat.
Tarkastuslautakunnan valmistelu valtuustolle
Lautakunta antaa valtuustolle vähintään viikkoa ennen tilintarkastuskertomuksen
valtuustokäsittelyä arvionsa valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten
tavoitteiden toteutumisesta edellisenä vuonna. Lautakunta esittää arvionsa myös
tilintarkastuskertomuksessa tehdyistä muistutuksista sekä asianomaisten niistä
antamista selityksistä ja kaupunginhallituksen lausunnosta. Lautakunta esittää
valtuustolle ehdotuksen toimenpiteistä, joihin lautakunnan valmistelu ja
tilintarkastuskertomus antavat aihetta.
UUDENKAUPUNGIN
KAUPUNKI
Hallintosääntö
Luonnos
13 (25)
06.09.2011
5 LUKU
VIRANHALTIJOIDEN RATKAISUVALTA
11 § Kaupunginjohtajan ratkaisuvalta
Kaupunginjohtaja
1. edustaa tai määrää kaupungin muun viranhaltijan tai kutsuu
luottamushenkilön edustamaan kaupunkia tuomioistuimissa,
hallintoviranomaisissa, niiden yhteisöjen kokouksissa, joissa kaupunki on
jäsenenä tai osakkaana sekä neuvotteluissa ja edunvalvontatilaisuuksissa,
ellei kaupunginhallitus yksittäistapauksissa toisin päätä,
2 päättää kaupungin vaakunan käyttöoikeudesta,
3 päättää keskitetystä viestinnästä.
4. toimii palvelukeskuksen johtajan esimiehenä,
5. päättää palvelukeskuksen johtajan vuosiloman myöntämisestä, erillisistä
palkanlisistä, palkkioista ja palkankorotuksista, sellaisen virkavapauden, jonka
saamiseen palvelukeskuksen johtajalla on lainsäädännön, virka- ja
työehtosopimuksen nojalla ehdoton oikeus sekä enintään vuodeksi kerrallaan
palvelukeskuksen johtajan harkinnanvaraisen virkavapauden myöntämisestä
ja sen palkallisuudesta sekä päättää palvelukeskuksen johtajan terveydentilaa
koskevien tietojen pyytämisestä ja terveydentilaa koskeviin tarkastuksiin ja
tutkimuksiin määräämisestä,
6. päättää hallinto- ja kehittämiskeskuksen jakautumisesta tulosalueisiin ja/tai
yksiköihin tarpeen mukaan,
7. työvoiman sijoittamisesta hallinto- ja kehittämiskeskuksen tulosalueisiin
ja/tai yksiköihin ja nimeää niiden esimiehet.
Kaupunginjohtaja voi siirtää ratkaisuvallan edellä luetelluissa asioissa
alaiselleen.
12 § ”Toimistopäällikkö”
- johtaa ja valvoo kaupungin arkistotointa ja antaa sitä koskevia ohjeita ja
määräyksiä,
- hyväksyy arkistonmuodostussuunnitelmat ja vahvistaa säilytysajat.
UUDENKAUPUNGIN
KAUPUNKI
Hallintosääntö
Luonnos
14 (25)
06.09.2011
6 LUKU
TALOUS
16 § Taloussuunnittelu
Taloussuunnitelma, jonka ensimmäinen vuosi on talousarvio, laaditaan kolmeksi
vuodeksi. Investointisuunnitelma voidaan laatia myös pidemmäksi ajaksi.
17 § Talousarvion seuranta ja raportointi
Kaupunginvaltuustolle raportoidaan toiminnan ja talouden toteutumisesta. Toimielin ja
toimiala seuraa talouden toteutumista talousarviossa määrätyllä tavalla. Kaupungin
koko vuoden talouden ja tavoitteiden toteutuminen käsitellään tilinpäätöksen
yhteydessä.
18 § Taloudellisuus ja tulosvastuu
Kaupungin tehtävät on hoidettava taloudellisesti ja tuloksellisesti sekä siten, että
kaupunginvaltuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet saavutetaan.
Tulosalueiden ja tulosyksiköiden esimiehet vastaavat yksikkönsä toiminnallisten ja
taloudellisten tavoitteiden toteuttamisesta sekä käyttösuunnitelman mukaisesta
määrärahan oikeasta käytöstä ja tulojen kantamisesta.
Kaupunginhallituksella on oikeus päättää sellaisen maksun suorittamisesta, joka on
kaupunkia sitova ja kiireellinen, vaikka tarkoitukseen ei ole käytettävissä määrärahaa.
Kaupunginhallituksen on tällöin viipymättä tehtävä kaupunginvaltuustolle esitys
määrärahan myöntämisestä tai korottamisesta.
19 § Talousarvion muutokset
Talousarvioon tehtävät sitovuustason muutokset esitetään kaupunginvaltuustolle
talousarviovuoden aikana. Talousarviovuoden jälkeen talousarvion muutoksia voidaan
käsitellä vain poikkeustapauksissa.
Määrärahan muutosesityksessä selvitetään myös muutoksen vaikutus toiminnallisiin
tavoitteisiin ja tuloarvioihin. Vastaavasti toiminnallisia tavoitteita tai tuloarvioita
koskevassa muutosesityksessä selvitetään muutoksen vaikutus määrärahoihin.
20 § Poistosuunnitelman hyväksyminen
Suunnitelmapoistojen perusteet hyväksyy valtuusto. Käyttöomaisuuden
perusparannus-meno lisätään poistamattomaan hankintamenoon, ellei erilliseen
poistosuunnitelmaan ole erityistä syytä.
Valtuuston hyväksymien suunnitelmapoistojen perusteiden pohjalta kaupunginhallitus
hyväksyy hyödyke- tai hyödykeryhmäkohtaiset poistosuunnitelmat.
Kaupunginhallitus vahvistaa poistolaskennan pohjaksi pienhankintarajan.
UUDENKAUPUNGIN
KAUPUNKI
Hallintosääntö
Luonnos
15 (25)
06.09.2011
21 § Riskienhallinta
Kaupunginhallitus vastaa riskienhallinnasta ja päättää kaupungin omaisuuden ja
vastuiden vakuuttamisesta. Kaupunginhallitus voi siirtää toimivaltaansa muille
toimielimille ja viranhaltijoille.
Riskienhallinnassa noudatetaan sisäisen valvonnan ohjetta.
22 § Rahoitus ja varojen hallinta
Rahoitus- ja sijoitustoimintaa hoidetaan kaupunginvaltuuston hyväksymien sijoitus- ja
rahoitustoiminnan periaatteiden ja kaupunginhallituksen antamien lisäohjeiden
mukaisesti.
Kaupunginvaltuusto päättää lainan ottamista, lainan antamista ja muuta
sijoitustoimintaa koskevista periaatteista. Talousarvion ja -suunnitelman
hyväksymisen yhteydessä kaupunginvaltuusto päättää antolainojen ja vieraan
pääoman muutoksista. Muista rahoitukseen liittyvistä asioista päättää
kaupunginhallitus.
Kaupunginhallitus voi siirtää lainan ottamisen ja sijoitustoimintaa koskevaa
toimivaltaansa edelleen muille toimielimille ja viranhaltijoille.
23 § Maksuista ja taksoista päättäminen sekä maksuunpano
Kaupunginvaltuusto päättää maksujen ja taksojen yleisistä perusteista.
Jos lainsäädännöstä ei muuta johdu, maksuista ja taksoista ja maksuunpanosta
päättää kukin lauta- ja johtokunta omalla toimialallaan ja kaupunginhallitus, jos se ei
kuulu millekään lauta- tai johtokunnalle.
Kaupunginhallitus tai muu toimielin voi siirtää toimivaltaansa muille toimielimille ja
viranhaltijoille.
24 § Omaisuuden myynti ja ostaminen
Kaupunginhallitus päättää kiinteän omaisuuden myynnistä ja ostamisesta
kaupunginvaltuuston hyväksymien perusteiden mukaisesti.
Kaupunginhallitus päättää osakkeiden ja osuuksien myynnistä ja ostosta.
Kaupunginhallitus voi siirtää toimivaltaansa muille toimielimille ja viranhaltijoille.
25 § Hankinta- ja myyntisopimusten tekeminen
Toimielin päättää hankinnoista ja sopimuksien tekemisestä sekä irtaimen omaisuuden
myynnistä ja luovuttamisesta käyttöön siltä osin, kun tehtävää ei ole annettu
viranhaltijalle.
Mikäli asia ei kuulu minkään lauta- tai johtokunnan toimialaan, asiasta päättää
kaupunginhallitus.
Kaupunginhallitus hyväksyy kaupungin yleiset hankintaohjeet.
UUDENKAUPUNGIN
KAUPUNKI
Hallintosääntö
Luonnos
16 (25)
06.09.2011
Tarkemmat määräykset hankinnoista annetaan talousarvion sitovuusmääräyksissä ja
täytäntöönpano-ohjeissa.
26 § Laskujen hyväksyminen
Talousjohtajalla on varsinaisen hyväksyjän ollessa estyneenä oikeus hyväksyä kaikki
kaupungin laskut.
Laskujen hyväksyjiksi määrättyjen henkilöiden sijaisilla on sijaisuutta hoitaessaan
vastaavat hyväksymisoikeudet.
Kaupunginjohtajaa koskevat laskut hyväksyy kaupunginhallituksen puheenjohtaja.
Kaupunginjohtaja hyväksyy palvelukeskuksen johtajaa koskevat laskut.
Alaisella ei ole oikeutta hyväksyä esimiestään koskevia laskuja.
27 § Konserniohjeet
Kaupunginvaltuusto hyväksyy konserniohjeet erillisellä päätöksellä.
28 § Viranhaltijoiden ratkaisuvalta talousasioissa
Palvelukeskuksen johtaja
- päättää tulosyksiköt talousarvion 2-3-tasolla ja vahvistaa käyttösuunnitelmat
- määrää vuosittain henkilöt, jotka johtajan lisäksi hyväksyvät laskut ko.
toimialan puolesta
- voi siirtää ratkaisuvaltaa ja tehtäviä alaiselleen henkilöstölle
Tulosalueen vastaava
- päättää irtaimiston poistoista ja myynnistä kaupunginhallituksen määräämissä
rajoissa (ei koske osuuksia ja osakkeita)
- päättää tulosalueen määrärahojen käytöstä
- huolehtii valtionosuuksien, avustusten ja korvausten hakemisesta ja tekee
tarvittaessa esityksen ao. toimielimelle oikaisuvaatimuksen tai valituksen
tekemiseksi valtionosuus- ja valtionavustuspäätösten johdosta, ellei näitä
asioita ole siirretty muille viranhaltijoille.
- päättää kaupungin saatavien ja kaupungille tulevien suoritusten vakuuksien
hyväksymisestä, valvomisesta, muuttamisesta ja vapauttamisesta
kaupunginhallituksen antamien valtuuksien rajoissa.
- päättää hankinnoista ja sopimuksista kunkin vuoden talousarvion täytäntöönpano-
ohjeissa määrättyjen hankintarajojen puitteissa
- päättää ratkaisuvallan ja tehtävien siirtämisestä alaiselleen henkilöstölle.
UUDENKAUPUNGIN
KAUPUNKI
Hallintosääntö
Luonnos
17 (25)
06.09.2011
Talousjohtaja
- päättää lyhytaikaisen lainoituksen ottamisesta maksuvalmiuden turvaamiseksi,
- päättää kassavarojen sijoittamisesta kaupungin sijoitussuunnitelman ja
kaupunginhallituksen ohjeiden mukaisesti,
- päättää lyhytaikaisen lainoituksen myöntämisestä kaupungin liikelaitoksille ja
konserniin kuuluville yhteisöille sekä projekteja hallinnoiville yhteisöille
projekteihin, joissa kaupunki on mukana,
- tekee yhdessä kaupunginjohtajan kanssa olemassa olevaa lainakantaa
koskevia korkojohdannaissopimuksia ja hyödykesuojauksia
kaupunginhallituksen määrittelemissä rajoissa
- päättää muutoksista ja tarkennuksista voimassa oleviin kaupungin
vakuutuksiin
- päättää velallisen vapauttamisesta kaupungin saatavista ja epävarmojen
saatavien poistamisesta kaupungin kirjanpidosta kaupunginhallituksen
määrittelemissä rajoissa,
- antaa selitykset ja lausunnot verotusasioissa, jollei hän ole siirtänyt
päätösvaltaansa muulle viranhaltijalle.
- tekee maksusopimukset kaupungin puolesta
- antaa lausunnot velkajärjestelyasioissa
- päättää häätöjen toimeenpanosta
- myöntää korjausavustukset noudattaen valtioneuvoston vahvistamia
jakoperusteita ja valtion viranomaisten antamia määräyksiä ja suosituksia,
- päättää asuntolainsäädännön mukaan kaupungille kuuluvista asuntoasioista.
29 § Tarkentavat ohjeet
Kaupunginhallitus voi antaa taloudenhoitoa koskevia tarkentavia ohjeita.
UUDENKAUPUNGIN
KAUPUNKI
Hallintosääntö
Luonnos
18 (25)
06.09.2011
7 LUKU
HENKILÖSTÖASIAT
30 § Luvun määräysten soveltaminen
Kaupunginhallitus päättää niistä virkasuhteen ja viranhaltijaan liittyvistä asioista,
joista on säädetty kunnallisesta viranhaltijasta annetusta laissa (304/03) tai muussa
laissa, ellei laissa ole toisin säädetty tai hallintosäännössä taikka muussa
johtosäännössä muuta määrätty.
31 § Toimivalta viran perustamisessa ja lakkauttamisessa sekä virkasuhteen
muuttamisessa työsuhteeksi
Kaupunginhallitus päättää viran perustamisesta ja lakkauttamisesta.
Kaupunginhallitus päättää virkasuhteen muuttamisesta työsuhteeksi.
Kaupunginhallitus päättää nimikkeiden muutoksista.
32 § Viranhaku
Viran julistaa haettavaksi se, jonka tehtävänä on valita viranhaltija avoinna olevaan
virkaan. Kaupunginjohtajan viran julistaa kuitenkin haettavaksi kaupunginhallitus.
Mikäli virkaan valittu on ilmoittanut ennen hänelle määrättyä virantoimituksen
aloittamispäivää, ettei ota virkaa vastaan, voidaan henkilö ottaa virkasuhteeseen
ilman hakumenettelyä sitä aiemmin hakeneiden kelpoisuusehdot täyttävien joukosta.
Tämän lisäksi henkilö voidaan ottaa virkasuhteeseen ilman hakumenettelyä
kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 4 § 3 momentissa säädetyissä tapauksissa.
33 § Toimen täyttäminen ilman hakumenettelyä
Henkilö voidaan ottaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen ilman
hakumenettelyä, mikäli hän on hoitanut Uudenkaupungin kaupungilla vastaavia
tehtäviä vähintään 6 kuukautta.
34 § Viranhaltijan siirtäminen toiseen virkasuhteeseen
Kaupunginhallitus päättää viranhaltijan siirtämisestä toiseen virkasuhteeseen
kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 24 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa. Siirron
voi tehdä myös se viranomainen, joka päättää molempiin virkasuhteisiin ottamisesta.
35 § Henkilöstön kelpoisuusehdot
Viran kelpoisuusvaatimukset määräytyvät lain, asetuksen tai viran
perustamispäätöksen mukaisesti. Mahdollisista muutoksista päättää
kaupunginhallitus. Työsopimussuhteisen henkilöstön kelpoisuusehdoista ja niiden
muuttamisesta päättää se, joka ottaa henkilön kaupungin palvelukseen.
Kelpoisuusehdoista on pidettävä palvelukeskuksittain luetteloa.
UUDENKAUPUNGIN
KAUPUNKI
Hallintosääntö
Luonnos
19 (25)
06.09.2011
36 § Toimenkuvat
Toimenkuvassa määritellään henkilön asema organisaatiossa, keskeiset tehtävät,
vastuualueet ja toimivalta. Toimenkuva tarkistetaan henkilöstö- ja tehtävämuutosten
yhteydessä. Toimenkuvan valmistelee lähin esimies yhteistyössä ao. henkilön
kanssa. Toimenkuvan vahvistaa se, joka ottaa henkilön palvelussuhteeseen.
37 § Henkilöstövalinnat
Henkilöstö otetaan Uudenkaupungin kaupungin palvelukseen.
Kaupunginvaltuusto valitsee kaupunginjohtajan.
Kaupunginhallitus valitsee palvelukeskusten johtajat ja liikelaitosten johtajat,
hallinto- ja kehittämiskeskuksen tulosalueiden vastaavat.
Palvelukeskusten johtajat tai tulosalueiden vastaavat valitsevat alaisensa
henkilöstön.
Kaupunginjohtaja päättää palvelukeskusten välisistä henkilöstösiirroista.
Siirtopäätöksen yhteydessä kaupunginjohtaja vahvistaa siirtyvän henkilön
palkkauksen.
Palvelukeskuksen johtaja päättää palvelukeskuksensa tulosalueiden välisestä
työnjaosta ja henkilöstösiirroista.
Ennen virkavaalin vahvistamista virkaan valittavan henkilön on esitettävä
hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Ehdollisen vaalin vahvistaa sama
viranomainen, joka päättää viran auki julistamisesta.
Koeajan määräämisestä tai siitä sopimisesta ja koeajan pituudesta päättää se, joka
ottaa palvelussuhteeseen.
38 § Virantoimituksesta pidättäminen
Virantoimituksesta pidättämisestä päättää viran täyttävä viranomainen.
39 § Kirjallinen varoitus
Viranhaltijalle tai työntekijälle voidaan antaa kirjallinen varoitus, jos hän on toiminut
vastoin virkavelvollisuuksiaan tai työsopimuksestaan johtuvia velvoitteitaan taikka
laiminlyönyt niitä.
Kirjallisen varoituksen antaa alaisensa henkilöstön osalta palvelukeskuksen johtaja
yhdessä ao. henkilön lähiesimiehen kanssa. Ennen kirjallisen varoituksen antamista
viranhaltijalle tai työntekijälle on varattava tilaisuus tulla kuulluksi asian johdosta.
UUDENKAUPUNGIN
KAUPUNKI
Hallintosääntö
Luonnos
20 (25)
06.09.2011
40 § Palvelussuhteen päättyminen ja lomauttaminen
Eron myöntämisestä, irtisanomisesta ja lomauttamisesta päättää se viranomainen,
joka valitsee viranhaltijan tai ottaa työntekijän työsuhteeseen.
Koko kaupungin henkilöstöä koskevasta lomautuksesta päättää kaupunginhallitus.
41 § Virka- ja työsuhteen ehdot
Virka- ja työsuhteen palkkauksesta ja muista ehdoista päättää valinnan suorittava
viranomainen. Kaupunginjohtaja päättää valtakunnallisiin virka- ja työehtosopimuksiin
perustuvien paikallisten järjestelyerien jakamisesta. Kaupunginhallituksella on oikeus
antaa sitovia ohjeita virka- ja työehtosopimusten soveltamisesta.
42 § Henkilöstöpäällikön ratkaisuvalta henkilöstöasioissa
 päättää henkilökohtaisen vuosisidonnaisen osan myöntämisestä
 päättää yhteisestä/keskitetystä koulutuksesta.
 hyväksyy sopimuksen osa-aikaeläkkeelle siirtymisestä
 hyväksyy sopimuksen oppisopimuskoulutuksesta
 hyväksyy sopimuksen vuorotteluvapaalle tai osa-aikalisälle siirtymisestä
 päättää työllistämisvaroin palkattavan henkilöstön palkkaamisesta.
43 § Viranhaltijan muu ratkaisuvalta henkilöstöasioissa
Kaupunginjohtaja, palvelukeskuksen johtaja tai tulosalueen vastaava päättävät
seuraavista alaistensa henkilöstöasioista:
 vuosilomista
 sellaisesta virkavapaudesta tai työvapaasta, jonka saamiseen viranhaltijalla ja
työntekijällä on oikeus lainsäädännön tai virka- ja työehtosopimuksen perusteella
 harkinnanvaraisesta virkavapaudesta ja työlomasta annettujen yleisohjeiden
mukaisesti
 virkamatkamääräyksestä (esim. koulutus)
 lisä-, yli-, lauantai-, sunnuntaityöstä ja varallaolomääräyksestä
 sivutoimiluvista ja sivutoimi-ilmoituksista
 terveydentilaa koskevien tietojen pyytämisestä ja terveydentilaa koskevien
tarkastuksiin ja tutkimuksiin määräämisestä
Ratkaisuvallan siirtäminen em. henkilöstöasioissa päätetään vuosittain
palvelukeskuskohtaisesti palvelukeskuksen johtajan päätöksellä.
UUDENKAUPUNGIN
KAUPUNKI
Hallintosääntö
Luonnos
21 (25)
06.09.2011
8 LUKU
KOKOUSMENETTELY
44 § Luvun määräysten soveltaminen
Tämän luvun määräyksiä noudatetaan kaupunginvaltuustoa lukuun ottamatta
kaupungin toimielimissä sekä soveltuvin osin toimitus- ja katselmusmiesten kokouksissa.
45 § Kokousaika ja –paikka
Toimielin pitää kokouksensa päättämänään aikana ja päättämässään paikassa.
Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai
enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen sen pitämisestä.
46 § Kokouksen koolle kutsuminen
Kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan
varapuheenjohtaja.
Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat
(asialista). Esityslista lähetetään mahdollisuuksien mukaan kokouskutsun
yhteydessä.
Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus,
toimielimen päättämällä tavalla.
47 § Jatkokokous
Jos kokousasioita ei ole saatu siinä kokouksessa käsitellyiksi, asiat voidaan siirtää
jatkokokoukseen, johon ei tarvitse antaa eri kutsua. Kokouksesta poissa olleille on
kuitenkin pyrittävä antamaan tieto jatkokokouksesta.
48 § Varajäsenen kutsuminen
Toimielimen jäsenen, joka on estynyt saapumasta kokoukseen, on kutsuttava
varajäsen sijaansa. Milloin jäsen on esteellinen käsittelemään jotakin asiaa
kokouksessa tai esteen vuoksi ei voi osallistua jonkin asian käsittelyyn, hän voi
kutsua varajäsenen kokoukseen sitä asiaa käsittelemään. Myös puheenjohtaja,
esittelijä tai sihteeri voi toimittaa kutsun varajäsenelle.
49 § Kokouksen pitäminen
Avattuaan kokouksen puheenjohtaja toteaa läsnä olevat sekä kokouksen laillisuuden
ja päätösvaltaisuuden.
Asiat käsitellään esityslistan mukaisessa järjestyksessä, jollei toimielin toisin päätä.
Toimielin voi päättää ottaa käsiteltäväksi sellaisenkin asian, jota ei ole mainittu
kokouskutsussa.
UUDENKAUPUNGIN
KAUPUNKI
Hallintosääntö
Luonnos
22 (25)
06.09.2011
50 § Kokouksen johtaminen
Puheenjohtajan tehtävänä on johtaa asioiden käsittelyä sekä pitää huolta
järjestyksestä toimielimen kokouksessa. Puheenjohtaja saa varoituksen annettuaan
määrätä poistettavaksi henkilön, joka käyttäytyy sopimattomasti. Jos syntyy epäjärjestys,
puheenjohtajan on keskeytettävä tai lopetettava kokous.
51 § Tilapäinen puheenjohtaja
Jos sekä puheenjohtaja että varapuheenjohtaja ovat poissa tai esteellisiä jossakin
asiassa, valitaan kokousta tai asian käsittelyä varten tilapäinen puheenjohtaja.
52 § Läsnäolo toimielinten kokouksissa
Kaupungin eri toimielinten kokouksissa on jäsenten lisäksi läsnäolo- ja puheoikeus:
- kaupunginhallituksen kokouksissa valtuuston puheenjohtajalla ja
varapuheenjohtajalla
- muun toimielimen kokouksissa kaupunginhallituksen puheenjohtajalla ja
kaupunginjohtajalla
Muiden kuin edellä mainittujen henkilöiden läsnäolosta ja puheoikeudesta päättää
asianomainen toimielin.
Kaupunginhallituksen edustuksesta valtuuston kokouksessa määrätään valtuuston
työjärjestyksessä.
53 § Kaupunginhallituksen edustus muissa toimielimissä
Kaupunginhallitus voi määrätä muihin toimielimiin edustajansa, jolla on läsnäolo- ja
puheoikeus toimielimen kokouksessa. Edustajaksi voidaan määrätä myös kaupunginhallituksen
varajäsen tai kaupunginjohtaja.
54 § Esittely
Asiat päätetään toimielimen kokouksessa viranhaltijan esittelystä. Esittelijän ehdotus
on käsittelyn pohjana. Jos esittelijä on muuttanut esityslistalla olevaa ehdotustaan
ennen kuin toimielin on tehnyt päätöksen asiasta, pohjaehdotus on muutettu ehdotus.
Jos ehdotus on peruutettu, asia on poistettava esityslistalta, jollei toimielin toisin
päätä.
Esittelijän ollessa poissa tai esteellinen toimii esittelijänä hänen sijaisekseen määrätty.
Toimielin päättää asian valmistelijan kuulemisesta ja osallistumisesta kokouksiin.
UUDENKAUPUNGIN
KAUPUNKI
Hallintosääntö
Luonnos
23 (25)
06.09.2011
Esittelijöinä toimivat
1) kaupunginhallituksessa - kaupunginjohtaja
2) lautakunnassa - palvelukeskuksen johtaja, jollei lautakunta erityisistä
syistä toisin päätä.
3) muussa johtokunnassa - lautakunnan päättämä viranhaltija
55 § Esteellisyyden toteaminen
Toimielimen puheenjohtajan on tarvittaessa saatettava jäsenen tai muun läsnäoloon
oikeutetun henkilön esteellisyys toimielimen ratkaistavaksi.
56 § Äänestys ja vaalit
Äänestyksestä ja vaalin toimittamisesta on soveltuvin osin voimassa, mitä valtuuston
työjärjestyksessä määrätään.
57 § Pöytäkirjan laatiminen, tarkastaminen ja nähtävänä pitäminen
Pöytäkirjan kirjoittaa puheenjohtajan johdolla pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirjan
allekirjoittaa puheenjohtaja ja varmentaa pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirja tarkastetaan
toimielimen päättämällä tavalla.
Pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä toimielimen päättämänä aikana ja paikassa
siten kuin siitä vähintään yhtä päivää aiemmin on ilmoitettu.
Toimielimen pöytäkirjaan merkitään:
1. Järjestäytymistietoina:
- toimielimen nimi
- kokouksen alkamis- ja päättymisaika sekä kokouspaikka
- läsnä ja poissa olleet ja missä ominaisuudessa kukin on ollut läsnä
- kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
2. Asian käsittelytietoina:
- asiaotsikko
- selostus asiasta
- päätösehdotus
- esteellisyys
- tehdyt ehdotukset ja onko niitä kannatettu
- äänestykset, äänestystapa, äänestysjärjestys, äänestysesitys sekä
äänestyksen tulos
- vaalit: vaalitapa ja vaalin tulos
- päätöksen toteaminen sekä
- eriävä mielipide
UUDENKAUPUNGIN
KAUPUNKI
Hallintosääntö
Luonnos
24 (25)
06.09.2011
3. Laillisuustietoina:
- oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus
- puheenjohtajan allekirjoitus
- pöytäkirjanpitäjän varmennus
- merkintä pöytäkirjan tarkastuksesta sekä
- merkintä nähtävänäpidosta, mikäli pöytäkirja on ollut yleisesti nähtävänä
Pöytäkirjaan liitettävässä oikaisuvaatimusohjeissa annetaan tarpeelliset ohjeet
oikaisuvaatimuksen tekemiseksi. Pöytäkirjaan liitettävässä valitusosoituksessa on
mainittava valitusviranomainen, valitusaika ja mitä valituskirjaan on liitettävä.
Päätökseen, josta ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä valitusta, on liitettävä tästä
ilmoitus ja samalla mainittava, mihin lain tai asetuksen kohtaan kielto perustuu.
Mitä edellä on määrätty, noudatetaan soveltuvin osin viranhaltijan ja
luottamushenkilön tekemiin päätöksiin.
58 § Kaupunginhallituksen, lautakunnan ja johtokunnan otto-oikeus
Asian ottamisesta kaupunginhallituksen käsiteltäväksi voi päättää kaupunginhallitus,
kaupunginhallituksen puheenjohtaja tai kaupunginjohtaja .
Asian ottamisesta lautakunnan tai johtokunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunta,
johtokunta sen puheenjohtaja tai esittelijä.
59 § Ottokelpoisen päätöksen ilmoittaminen
Kaupungin viranomaisen on neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta
ilmoitettava kaupunginhallitukselle ja lautakunnalle niiden määräämällä tavalla niistä
päätöksistä, jotka voidaan ottaa kaupunginhallituksen, lautakunnan tai johtokunnan
käsiteltäväksi. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoittamisesta.
Otto-oikeuden haltijan on viimeistään ilmoitusta seuraavassa
toimielimen kokouksessa ilmoitettava otto-oikeuden käytöstä, jollei toimielin toisin
päätä.
Toimielin voi päättää alaisensa viranhaltijan osalta, mistä asiasta tai asiaryhmästä
sille ei pidä ilmoittaa eikä se tule käyttämään otto-oikeuttaan.
9 LUKU
MUUT MÄÄRÄYKSET
60 § Viestintä
Kaupungin viestinnästä ja sen linjauksista vastaa kaupunginhallitus.
Kaupunginhallitus hyväksyy viestinnän yleiset ohjeet ja periaatteet.
UUDENKAUPUNGIN
KAUPUNKI
Hallintosääntö
Luonnos
25 (25)
06.09.2011
61 § Kaupungin asukkaiden aloitteet
Kaupunginhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä
valtuustolle luettelo kaupunginvaltuuston toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyistä
kunnan toimintaa koskevista aloitteista ja niiden johdosta suoritetuista toimenpiteistä.
Kaupunginvaltuusto voi samalla todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.
Kaupunginhallituksen ja lautakunnan tehtäväalueella tehdyistä aloitteista on
vastaavasti esitettävä tiedot kaupunginhallitukselle ja asianomaiselle lautakunnalle
niiden päättämällä tavalla.
Jos aloite vaatii erityistä valmistelua, sen viranomaisen, jonka käsiteltäväksi aloite
kuuluu, on ilmoitettava aloitteen tekijälle kahden kuukauden (2 kk) kuluessa aloitteen
tekemisestä sen arvioitu käsittelyaika ja keneltä saa lisätietoja aloitteen käsittelystä.
62 § Kaupungin nimenkirjoitus ja asiakirjojen allekirjoittaminen
Kaupungin puolesta tehtävät sopimukset ja annettavat sitoumukset allekirjoittaa
kaupunginjohtaja tai hänen estyneenä tahi esteellisenä ollessaan hänen sijaisena
toimiva. Kaupungin puolesta tehtävät sopimukset ja annettavat sitoumukset
varmentaa talousjohtaja tai henkilöstöpäällikkö taikka muu kaupunginjohtajan
määräämä viranhaltija.
Kaupunginhallituksen toimituskirjojen ja kirjelmien allekirjoituksen ja varmentamisen
suhteen menetellään, kuten em. sopimusten ja sitoumusten kohdalla.
Lautakunnan/asianomaisen toimielimen päättämät sopimukset ja annettavat
sitoumukset allekirjoittaa palvelukeskuksen johtaja ja varmentaa hallintoasioista
vastaava viranhaltija tai asianomainen tulosalueen vastaava.
Toimielimen hallinnassa olevista asiakirjoista annettavat otteet ja jäljennökset todistaa
oikeaksi toimielimen pöytäkirjanpitäjä.
Valmistelua koskevat asiakirjat allekirjoittaa asian valmistelija.
63 § Asiakirjojen antamisesta päättäminen
Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (julkisuuslain) 4 ja 14.1 §:ssä
tarkoitettu kunnallinen toimielin voi siirtää toimialaansa kuuluvan asiakirjan antamista
koskevaa viranomaisen ratkaisuvaltaa alaiselleen viranhaltijalle.
64 § Asiakirjoista perittävät lunastukset sekä niiden antamisesta perittävät maksut
Kaupunginhallitus päättää julkisuuslain piiriin kuuluvien maksujen perusteista ja
euromääristä.
KKauauppuunnggininvavlatlutuuustsoto 4 34 3jä jsä.s.
KKauauppuunnggininhhalaliltliutuss111 1jä jsä.s.
Tarkastuslautakunta
7 jäs.
Kulttuurilautakunta 7 jäs.
Nuoriso- ja liikuntalautakunta
9 jäs.
Sosiaalilautakunta 11 jäs.
HALLINTO- JA
KEHITTÄMISKESKUS
• Elinkeinopalvelut
• Hallinto- ja talouspalvelut
• Henkilöstöpalvelut
• Maankäyttöpalvelut
• Rakennuttaminen
• Rakennusvalvonta ja
ympäristönsuojelupalvelut
• Tietohallintopalvelut
• Tukipalvelut
•Ympäristöterveydenhuolto
• Liikelaitokset
HALLINTO- JA
KEHITTÄMISKESKUS
• Elinkeinopalvelut
• Hallinto- ja talouspalvelut
• Henkilöstöpalvelut
• Maankäyttöpalvelut
• Rakennuttaminen
• Rakennusvalvonta ja
ympäristönsuojelupalvelut
• Tietohallintopalvelut
• Tukipalvelut
•Ympäristöterveydenhuolto
• Liikelaitokset
Koulutuslautakunta 11 jäs.
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNGIN ORGANISAATIO
1.1.2012 ALKAEN
Keskusvaalilautakunta
5 jäs.
Ympäristö- ja
lupalautakunta 3 + 9 jäs.
Maaseutulautakunta 7 jäs.
Tekninen lautakunta 11 jäs.
Lukion johtokunta 9 jäs.
KKauauppuunnggininjojohhtatjaaja
Uudenkaupungin
sataman johtokunta 7 jäs.
SOSIAALI- JA
TERVEYSKESKUS
• Hallinto
• Lapsiperheiden palvelut
• Vanhusten palvelut
• Sosiaalityö
• Erikoissairaanhoito
• Terveyspalvelut
SOSIAALI- JA
TERVEYSKESKUS
• Hallinto
• Lapsiperheiden palvelut
• Vanhusten palvelut
• Sosiaalityö
• Erikoissairaanhoito
• Terveyspalvelut
SIVISTYSPALVELUKESKUS
• Hallinto
• Perusopetuspalvelut
• Toisen asteen koulutus
• Vapaa sivistystyö
• Kulttuuripalvelut
• Nuoriso- ja liikuntapalvelut
SIVISTYSPALVELUKESKUS
• Hallinto
• Perusopetuspalvelut
• Toisen asteen koulutus
• Vapaa sivistystyö
• Kulttuuripalvelut
• Nuoriso- ja liikuntapalvelut
Matkailulautakunta 7 jäs.
Ympäristöterveydenhuollon
lautakunta 3 + 9 jäs.
Terveyslautakunta 13 jäs.
Liikelaitosten johtokunnat:
Uudenkaupungin jätehuollon
johtokunta 4+1jäs.
Uudenkaupungin
Veden johtokunta 5 jäs.
Vakka-Suomen
Veden johtokunta 3+3 jäs.
KKauauppuunnggininvavlatlutuuustsoto 4 34 3jä jsä.s.
KKauauppuunnggininhhalaliltliutuss111 1jä jsä.s.
Tarkastuslautakunta
7 jäs.
Sosiaalilautakunta 9 jäs.
HALLINTO- JA
KEHITTÄMISKESKUS
• Elinkeinopalvelut
• Hallinto- ja talouspalvelut
• Henkilöstöpalvelut
• Maankäyttöpalvelut
• Rakennuttaminen
• Rakennusvalvonta ja
ympäristönsuojelupalvelut
• Tietohallintopalvelut
• Tukipalvelut
• Liikelaitokset
HALLINTO- JA
KEHITTÄMISKESKUS
• Elinkeinopalvelut
• Hallinto- ja talouspalvelut
• Henkilöstöpalvelut
• Maankäyttöpalvelut
• Rakennuttaminen
• Rakennusvalvonta ja
ympäristönsuojelupalvelut
• Tietohallintopalvelut
• Tukipalvelut
• Liikelaitokset
Koulutus- ja
kasvatuslautakunta 11 jäs.
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNGIN ORGANISAATIO
1.1.2013 ALKAEN
Keskusvaalilautakunta
5 jäs.
Ympäristö- ja
lupalautakunta 9 + 3 jäs.
Tekninen lautakunta 11 jäs.
KKauauppuunnggininjojohhtatjaaja
Uudenkaupungin
sataman johtokunta 7 jäs.
SOSIAALI- JA
TERVEYSKESKUS
• Hallinto
• Vanhusten palvelut
• Sosiaalityö
• Erikoissairaanhoito
• Terveyspalvelut
•Ympäristöterveydenhuolto
SOSIAALI- JA
TERVEYSKESKUS
• Hallinto
• Vanhusten palvelut
• Sosiaalityö
• Erikoissairaanhoito
• Terveyspalvelut
•Ympäristöterveydenhuolto
SIVISTYSPALVELUKESKUS
• Hallinto
• Varhaiskasvatus
• Perusopetuspalvelut
• Toisen asteen koulutus
• Vapaa sivistystyö
• Kulttuuripalvelut
• Nuoriso- ja liikuntapalvelut
SIVISTYSPALVELUKESKUS
• Hallinto
• Varhaiskasvatus
• Perusopetuspalvelut
• Toisen asteen koulutus
• Vapaa sivistystyö
• Kulttuuripalvelut
• Nuoriso- ja liikuntapalvelut
Terveyslautakunta 13+7 jäs.
Liikelaitosten johtokunnat:
Uudenkaupungin jätehuollon
johtokunta 4+1 jäs.
Uudenkaupungin
Veden johtokunta 5 jäs.
Vakka-Suomen
Veden johtokunta 3+3 jäs.
Samat naamat kirjoitti 19.10.2011 - 11:31
ja lässyttäjät ne istuu jokaisessa lautakunnassa tekemässä niitä niinsanottuja "hyviä päätöksiä"
Anonyymi kirjoitti 19.10.2011 - 12:04
Tähtisellä on oikein aito Soinimainen ote asioiden hoitoon. Silloin kun asioita hoidetaan, on saunan takana ja sitten tulee esille ja sanoo "En mää mut poja".
Anonyymi kirjoitti 19.10.2011 - 12:11
Tiedätkö Harto kuinka monta kertaa tämän säännön kanssa on palaveerattu ryhmänjohtajien taholta ja miten etenee tästä sitten?
Harto Forss kirjoitti 19.10.2011 - 13:25
En tiedä palaverien määrää. Seuraavaksi tulee hallituksen käsittelyyn ja sitten valtuusto päättää lopullisesti. Mielestäni tällä on kiirekin sillä tämä vaikuttaa talousarvioonkin. Ei rahojen määrään, mutta mille momenteille merkitään.
Anonyymi kirjoitti 19.10.2011 - 14:10
"VIRANHALTIJOIDEN RATKAISUVALTA
11 § Kaupunginjohtajan ratkaisuvalta
Kaupunginjohtaja
1. edustaa tai määrää kaupungin muun viranhaltijan tai kutsuu
luottamushenkilön edustamaan kaupunkia tuomioistuimissa,
hallintoviranomaisissa, niiden yhteisöjen kokouksissa, joissa kaupunki on
jäsenenä tai osakkaana sekä neuvotteluissa ja edunvalvontatilaisuuksissa,
ellei kaupunginhallitus yksittäistapauksissa toisin päätä,"

JÄÄKÖ KAUPUNGINHALLITUKSELLE MÄÄRÄYSVALTA KAUPUNGINJOHTAJAAN ?

tämä pykälä oli ties kuinka pitkä, mutta ymmärrykseni loppui tähän kysymykseen.
Harto Forss kirjoitti 19.10.2011 - 14:38
Mitä tämä määräysvalta kj:n mahtaa tarkoittaa? Tämä pykälä ei ole muuttunut.
Anonyymi kirjoitti 19.10.2011 - 14:51
Ei ole mitään kiirettä saada voimaan vuoden 2012 alusta kesken kuluvan valtuustokauden. Miksi olisi?
Harto Forss kirjoitti 19.10.2011 - 14:56
Arvelin talousarvion takia. Tällaisena ei mielestäni koskaan.
Anonyymi kirjoitti 19.10.2011 - 14:57
jos Uusikaupunki haluaa esimerkiksi vaihtaa kaupunginjohtajan (näin ei tietenkkään tapahdu), mutta miten se mahtaisi tapahtua? Kuka sen esittelisi? (ei tietenkään kukaan näissä olosuhteissa)
Mutta onko toimija kaupunginhallitus, puheenjohtajan esittelystä? Vai mitä tämä esittelyvalta KJ:lla tarkoittaa?
Tai: jos haluatte vaihtaa yhtiökokousedustajaa vaikkapa Yardia Oy.ssä ?
En tarkoita että haluaisin näin tapahtuvan, mutta olisi mukava tietää onko se mahdollista. Koski jää verraten pian eläkkeelle, ehkä jo haluaa aika piankin. Seuraava johtaja ei ehkä saa samaa, varauksetonta luottamusta.
Harto Forss kirjoitti 19.10.2011 - 15:03
Valtuusto päättää erottamisen ja siellä esitykset tekee hallitus. Hallituksessa asian esittelijänä toimisi talousjohtaja.
Ei voida vaihtaa ilman kj:n tahtoa yhtiökokousedustajaa.
Kiitos vastauksesta kirjoitti 19.10.2011 - 15:19
Oikeastaan tuossa tuli tärkein. "Ei voida vaihtaa yhtikokousedustajaa ilman KJ:n tahtoa". Muualla kyllä voidaan! Missä tahansa!
Toivottavasti ei taaskaan ymmärretä väärin, mutta uskon myös että kaupunginjohtaja ei pystytä vaihtamaan, jos hän hoitaa tehtävänsä suht säällisesti, lakia rikkomatta.
Euripides kirjoitti 19.10.2011 - 15:27
... ellei kaupunginhallitus yksittäistapauksessa päätä toisin..., lukee pykälissä. Mielestäni yhtiökokousedustajan määrää kaupunginhallituksen enemmistö.
En minäkään tarkoita, että olisi syytä vaihtaa ketään mihinkään, mutta asia ehkä kiinnostaa monia.
mielenkiinnolla kirjoitti 19.10.2011 - 16:03
Odotan JAa:n kommenttia (koska varmasti lukee sen ajatuksella) hallintosäännön luonnokseen, KOSKA niitä demarien ym. katanonisia valtuutettuja asia ei kiinnosta!!! Suurin osa ei viitti lukea koko Harton oivan esityksen sisällyksen sisältöä. Mä en jaksanu. Mut seuraan tarkasti.

päätöstä ku tehdään demarien Järv.... on mielenkiinnon alla, montako mielipidettä tuloo

tnx
sisvease08
Harto Forss kirjoitti 19.10.2011 - 16:17
Aina voidaan löytää erityisiä tapauksia joissa voidaan menetellä toisin. Tuossa pykälässä luetellaan asioita joiden ajankohdasta ei hallituksella ole tietoa, siten hallituksen mahdollisuus päättää toisin on pieni ja nimenomaan yksittäistapauksissa eikä jatkuvasti määrätä esimerkiksi yhtiökokousedustajia.
Harto Forss kirjoitti 19.10.2011 - 16:22
25 §
Kunnanjohtajan irtisanominen tai siirtäminen muihin tehtäviin
Valtuusto voi irtisanoa kunnanjohtajan tai siirtää hänet muihin tehtäviin, jos hän on menettänyt valtuuston luottamuksen.
Asia tulee vireille kunnanhallituksen esityksestä tai jos vähintään neljäsosa valtuutetuista on tehnyt sitä koskevan aloitteen. Asiaa valmisteltaessa kunnanjohtajalle on ilmoitettava, mihin luottamuksen menetys perustuu, ja varattava hänelle tilaisuus tulla kuulluksi.
Edellä 1 momentissa tarkoitetun päätöksen tekemiseen vaaditaan, että sitä kannattaa kaksi kolmasosaa kaikista valtuutetuista. Päätös voidaan panna heti täytäntöön. Samalla kunnanjohtaja voidaan vapauttaa tehtäviensä hoidosta.
Anonyymi kirjoitti 19.10.2011 - 16:30
Sitten tulee vielä "Johtajasopimus", joka asettaa omat rajoitteensa.
Ei tietenkään jatkuvasti voi vaihtaa yhtiökokousedustajia. Kerran vuodessa ainakin, yhtiökokousten aikaan. Näinhän sen on pakko olla, muutenhan nämä yhtiöt tosiaan olisivat kaupunginhallituksen ulottumattomissa. Nyt ne ovat liikemaailman säädösten mukaan hieman luottamusmiesten ulottumattomissa.
Anonyymi kirjoitti 19.10.2011 - 16:31
mahtaako J.A paljon nykyisin ehtiä kommentoimaan... kuulemma kokouksiin kerkiää
Anonyymi kirjoitti 19.10.2011 - 17:40
Ja on se niin paljon typerehtinyt ettei sen kommenttia kannata odottaa muuta varten kuin hyviä nauruja.
Vahtimestari kirjoitti 19.10.2011 - 17:51
mahtaako sinulla kommentaattori 17:40 olla edellytyksiä kommenttiisi? opettele nyt ensin kirjoittamaan, sen jälkeen voit perehtyä kaupungin asioihin, jos on kompetenssiä. olen varma ettei ole.
Eikä oikein ole tämän blogin pitäjälläkään, jos kommentti 15:03 oli tosissaan kirjoitteu. Miksei olisi ollut.

on kuitenkin luultavaa, että kommentti (17:40) on tiedossa.taho osaa kyllä oikeinkirjoituksenkin.
Anonyymi kirjoitti 19.10.2011 - 17:55
Oletkos Harto tietoinen, että eräässä Ukin liikelaitoksessa on johtajuus pahemman kerran hukassa?
Anonyymi kirjoitti 19.10.2011 - 17:58
tarkoittako anonyymi 17:55 liikelaitoksen johtokuntaa? Se ohjaa toimitusjohtajan toimintaa.
Myöhänlähetään kirjoitti 19.10.2011 - 19:04
tässäopettelemaankansanopistoonkirjoitustaitoja
Anonyymi kirjoitti 19.10.2011 - 19:40
Kyllä tarkoitan ihan itse johtajaa, ja ihmettelen, kun asiaa ei hoideta pois päiväjärjestyksestä? Mutt, tärkeintä ilm. on, että piiri pieni pyörii...
Anonyymi kirjoitti 19.10.2011 - 20:01
klo 19:04. Osaathan kirjoittaa, kun vaan haluat. Oikein parodisoit taidoillasi. Minähän totesin (17:51), että taho osaa oikeinkirjoituksenkin.

Tulit esiin kolostasi omahyväisyyttäs. Kuten halusinkin.
Anonyymi kirjoitti 19.10.2011 - 20:47
Klo 17.55 en tiedä. Vaihtoehtoja ei ole montaa. Korihait pelasi tänään kyllä heikosti.
Harto Forss kirjoitti 19.10.2011 - 20:49
Jossain asiassa ollaan täälläkin Suomen kärjessä.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/1000-watin-pihavalo-onko-tassa-suomen-valaistuin-mokki/art-1288421924621.html?ref=rss
? kirjoitti 19.10.2011 - 20:55
mennäänkö porukalla lauantaina torille muovipussit päässä ja lyödään kaikkia lahnoilla?
Harto Forss kirjoitti 19.10.2011 - 21:02
Miksi? Mistä niitä lahnoja saisi, kun ei ole kutuaikakaan. Viime lauantaina sain torilla ison pussin fileerattuja ahvenia ilmaiseksi. Vielä, kiitos Pentti, ellet käy blogissa niin välittäkää joku lannoite 2:ltä kiitokset.
harmaa emiiri kirjoitti 19.10.2011 - 21:03
Ollaan siis kärjessä tai ainakin tunkemassa sinne etsittäessä älyvapainta konstia tuhlata sähköä?
Harto Forss kirjoitti 19.10.2011 - 21:06
Olen näköjään unohtanut nimeni klo 20.47.
Kuntavaalit tulossa kirjoitti 19.10.2011 - 21:27
Harto saijo vaaliavustusta heh heh heeee hih hih hiiiiiii
Olli kirjoitti 20.10.2011 - 01:10
Vapaa-ajankalastajahan ei voi myydä saalistaan, vaikka määräystä paljon rikotaankin.
Harto Forss kirjoitti 20.10.2011 - 04:46
Alla Helsingin Yliopiston oppilaskunnan vaalituloksia. Nuoret näyttää suunnan.

LIITOT__________________________________________________________RENGAS_ÄÄNET_PA
1. Sitoutumaton Vasemmisto - Obunden Vänster - Independ.SitVas MP 990 6
2. HYY:n Vihreät - De Gröna vid HUS.......................HyVi MP 782 5
3. Humanistit............................................Human HYAL 751 6

Kesk Oikea 208 2
19. Leijonat 1...........................................Leijo1 Oikea 175 1
20. Leijonat 2...........................................Leijo2 Oikea 165 1
21. Opiskelijademarit.......................................OSY OSY 165 1


30. Perussuomalainen vaaliliitto.........................Peruss Peruss 80 0
31. Lindell, Michael......................................LindM SNÄf 12 0
32. Liberaalinen vaaliliitto................................Lib Lib 6 0
Anonyymi kirjoitti 20.10.2011 - 08:47
Ei tullu Juha A.lta neroutta tihkuvaa kommenttia.
Anonyymi kirjoitti 20.10.2011 - 10:04
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/il-uskomaton-taksilasku-jopa-7-kertaa-paivassa-veronmaksajien-piikkiin/art-1288422005514.html
Anonyymi kirjoitti 20.10.2011 - 10:58
Alkaa olla aika söhrimistä näiden kommenttien kanssa. Tuon hallintosäännön kopioimisen olisi voinut jättää tekemättä. Tarkoitan, että sen olisi voinut tehdä siistimmällä ja luettavammalla tavalla. Lukeminen loppui lyhyeen. Ehkä se on tarkoituskin ettei siitä mitään saisi irti.
Olli kirjoitti 20.10.2011 - 11:03
Harto, ole hyvä, ja tee miehen työ. Ota se helvetin pitkä hallintolitania pois, ja anna linkki jos mahdollista.
Olli kirjoitti 20.10.2011 - 11:08
HYY:n vaalit ei merkitse mitään, sehän on vasemmistopopulistien ja -stalinistien partioleiri.
Harto Forss kirjoitti 20.10.2011 - 11:15
Ei siihen ole linkkiä ja sitä pyydettiin. Mitä nyt teen? Ei sitä tarvitse selata klikkaamalla kommentoi. Siten pääsee viimeiseen kommenttiin.
Anonyymi kirjoitti 20.10.2011 - 11:48
sitten vaan lukemaan eilisestä kauppalehdestä isoa mainosta miten elinkeinoelämä pyörii ukissa. kaupungin taloustilannetta ei tietenkään käsitelty. pois otsikoista, pois mielestä, pois ajatuksista. se näyttää olevan johtamismalli kaupungissa.
Euripides kirjoitti 20.10.2011 - 12:07
Ollille: Eikö pikemminkin pioneerileiri!


Anonyymi kirjoitti 20.10.2011 - 14:51
Olli on muutenkin jäänyt -70 luvulle puhumalla stalinisteista ja vasemmistopopulisteista. Populisteja on vielä nykyisin erityisesti persuissa. Perintönä Suomen Pientalonpoikien puolueesta.
Anonyymi kirjoitti 20.10.2011 - 14:57
Ei ollut niillä Pientalonpojilla muuta esitettävää kuin suunsoittoa. ugissa se on nähty jo kohta 3 vuotta.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/hammentava-esitys-perussuomalaisilta/art-1288422021541.html
Anonyymi kirjoitti 20.10.2011 - 16:10
Perussuomalaisten kansanedustajalla vyönsolkena suojeluskunta-merkki, koska valkoinen nauha hihassa?
Anonyymi kirjoitti 20.10.2011 - 17:06
ja meillä on vannaksen patsas joten sou vat
eilisessä Kauppalehden kirjoitti 20.10.2011 - 17:08
ilmoitusliitteenä UUTTAENERGIAA UUTEENKAUPUNKIIN.
Kari Koski kotikaupungissiaan.
Kaupunginjohtajan on helppo hymyillä,Uusikaupunki houkuttelee niin yrittäjiä kuin uusia asukkaita.Kehutaan kuinka kaupunki on valtakunnan yritysystävällisin kaupunki koko Suomessa.Missä ne yrittäjät ovat luuhanneet jo montavuotta kun niitä ei pahemmin ole kylään joukolla tuppaantumassa.
Anonyymi kirjoitti 20.10.2011 - 17:27
Klo 17.06 toisin sanoen olemme äärioikeistolainen maa ja ugi äärioikeistolainen kaupunki.
Harto Forss kirjoitti 20.10.2011 - 17:43
Pyhämaasta on kantautunut tietoja ettei siellä pidetä ollenkaan Tontonmäen yhtiön aikomuksista rakentaa rantaan tie ja laituri. Kyllä nämä yhtiöt ovat aika loisia ilman minkäänlaista demokraattista valvontaa. Yhtiöllä ei ole ollut lainkaan tuloja ja pidetään yllä 7 omakotitaloa. Tästä huolimatta investoidaan lisää vaikka on melko todennäköistä näiden rahojen päätyvän veronmaksajien maksettaviksi.
harmaa emiiri kirjoitti 20.10.2011 - 18:07
Eipä ihmetytä aboriginaalien viileä suhtautuminen asiaan. Joutuvat jo nytkin syyttä häpeämään Tontonmäkeä vaikkei se niinkään heidän aivoituksensa ollut koko apokalyptisen typerä hanke.
Anonyymi kirjoitti 20.10.2011 - 18:59
Kyllä se aika pitkälti oli. Seppo Lamberg on Pyhämaasta ja ilman häntä tällaista tökeryyttä ei olisi tehty ja Jorma Jalava säesti taustalla.
Anonyymi kirjoitti 20.10.2011 - 19:05
Anonyymi kirjoitti 20.10.2011 - 17:40
Hyvät lukijat!
Tontonmäen omakotitalojen lisälainottaminen kaupungin varoista on sitten alkanut viranhaltijapäätöksellä 18.10.
Euripides kirjoitti 20.10.2011 - 19:06
On oikeutettua, että Forss laukoo totuuksia Tontonmäestä. Hän ei ollut äänestyksessä hankkeen takana. Tähtinen ja Varpe jättivät jopa eriävät mielipiteet kyseisestä "sateliittikaavasta".
Valkonen teki aiheesta poliisitutkintapyynnön, josta poliisi antoi varsin elinkeinostrategisen vastineen. Aivan kuin olisi lukenut netistä.
Mutta on kai taloja ylläpidettävä nyt keinolla millä hyvänsä, koska ne siellä poliittisen tahdon mukaan ovat.
kauppalehden liitteen mukaan Soijatehdas työllistää loppupeleissä 150 ihmistä; ehkä joku haluaa Pyhämaahan asumaan?
Tosin siihen menee muutama vuosi aikaa.
Anonyymi kirjoitti 20.10.2011 - 19:09
Viranhaltijapäätöksellä kai sitten Finndomokin voi rauhassa olla osakkaana hyvin ylläpidetyissä taloissa
Anonyymi kirjoitti 20.10.2011 - 19:19
Joo ylläpidettävä, mutta miks rakennetaan pihat, tiet ja laiturit vaikka ei ole yhdestäkään asukkaasta tietoa. Mitähän näitten talojen kunto ja hinta on muutaman vuoden jälkeen? hintaan pitää lisätä kaikki ostoaikaan mennessä kertyneet hoitokulut ja investoinnit. Eikös tämä ala olla semmoinen päätös mistä hommaa puoltaneet on vastuussa?
Euripides kirjoitti 20.10.2011 - 19:19
Harto Forssille: vaatikaa valvontaa kiinteistöyhtiöstä kaupunginhallituksessa. Jos joku ehdottaa säännöllistä selontekoa sopivin väliajoin, enemmistöpäätöksen pitäisi riittää.
Ellei riitä, vaihtakaa yhtiökokousedustaja.
Anonyymi kirjoitti 20.10.2011 - 19:33
Miten Euripides suorittaisi sitä valvontaa osakeyhtiössä?
Anonyymi kirjoitti 20.10.2011 - 19:39
Kaupunginjohtaja selostaa kaupungin yhtiöiden tilannetta hallitukselle. Voi sen vaitiolovelvollisuuden taaksekin kätkeä. Onhan omistajalla oikeus tietää missä mennään, on ainakin muissa kaupungeissa. Joskin on heti todettava, että ei tule heti mieleen näin epäpyhä allianssi kuin "grynderi-kaupunki".
Kuullakseni siellä on myös luottamusmiesedustaja yhtiön hallituksessa.
Anonyymi kirjoitti 20.10.2011 - 19:51
Wala hj.
Lamberg hj.
Arvela-Hellen hj.
Koski hpj.
Juntti isänn.

Miksei voi kysyä Walalta hallituksessa?
Arska I. kirjoitti 20.10.2011 - 19:59
Wala ja Lamberg ovat luottamusmiehiä. Niin, miksette kysy! Tai Koskelta suoraan. Ehdottakaa, että pannaan pykälä salaiseksi. Maanitelkaa ja rukoilkaa ellei muua auta. Mutta ettehän te arvoisa KH ole yhtenäinen kollektiivi. Te luotatte kaikkeen mitä Koski tekee.
Toisaalta: mitä iloa enää on murehtia Tontonmäestä, joka on poliittisesti päätetty asia poliisnkin mukaan. kai Wala vastuullisesti siellä asioita hoitaa. Hänhän hoiti työsuojeluasiatkin julkisuuteen, vaikka prosessi oli kesken.
Sensuuriko on kirjoitti 20.10.2011 - 20:16
iskenyt sosiaalipuolen esityslippuseen,kun kaikki kohdat eivät avaukea.
Anonyymi kirjoitti 20.10.2011 - 20:47
wala on vastuullinen paheksuntalistojen kerääjä. onneksi meillä on jonkin asteinen demokratie ettei nämä miehet notku kadun kulmissa seuraamassa missä ihmiset kulkee kenenkin kanssa ja mitä ne puhuu keskenään.
OlIi kirjoitti 20.10.2011 - 20:49
Ei suinkaan, olin 70-luvun alkupuolen Ranskassa, jossa liityin sikäläiseen post-vastarinataliikkeeseen, krivineläisiin. Puhutte soppaa ja paskaa ihmisen elämästä, josta ette tiedä mitään. Vasemmistopopulismin päällepäsäri ja kulkunen Ukissa on persuuntunut Harto, joviaali susi, joka syö tarvittaessa napaimensa. Uusikaupunki on nyt siirtyässä harvainvaltaan eli oligarkiaan, jossa virkamiehet vievät ja nollat poliitikot vikisevät. Jumalattoman ikävää. Uudeltakaupungilta puutuu vakavasti otettava poliittinen johto. Syytellään toisia vaan kun ei muuta osata.
Euripides kirjoitti 20.10.2011 - 21:01
Hyvä Olli ! Itseltäni noin viekas kielenkäyttö ei luonnu, mutta allekirjoitan. !!
Anonyymi kirjoitti 21.10.2011 - 08:00
19:19 kommentoijalle. Se on se poliittinen vastuu tunnetusti aika köykäinen.
Anonyymi kirjoitti 21.10.2011 - 08:01
teknologiateollisuuden työntekijät siirtävät tehtaita halpamaihin.
Olli kirjoitti 21.10.2011 - 08:27
Pyysin sitä pitkää hallintolitaniaa eräältä valtuutetulta. Lupasi kopion. Perui sanoen että hänen nipussaan lukee salainen, tai jotakin sen tapaista. Se siitä. Onneksi meillä on Harto, joka julkisti keskeneräisen asian.
Harto Forss kirjoitti 21.10.2011 - 09:19
Olen saanut hallintosäännön sähköpostilla, eikä siinä lue mitään salainen tai jotain sen tapaista. Ei yhtään mitään julkisuudesta ja tämä sama e-mail on mennyt kaikille valtuutetuille.
Anonyymi kirjoitti 21.10.2011 - 09:23
Tämä kommentoitiin eräässä kommentissa valtuustokauden tärkeimmäksi asiaksi. Ollin mielestä se pitäisi hoitaa salassa. Varsinainen Pariisin siltojen alta tullu demokraatti. Olisit jääne sinne. -70 luvulle oletkin jäänyt.
Olli kirjoitti 21.10.2011 - 12:43
Vai salassa, sinä jukuripää penikkatautinen anonynny! Sitäköhän tarkoitin kun halusin paperin kirjoittaakseni siitä jutun. - En ollut Pariisissa.
Anonyymi kirjoitti 21.10.2011 - 13:57
Siinä se tuli taas esille miksi olli on Harton kimpussa. Vain olli saisi tuoda asioita esille.
Anonyymi kirjoitti 21.10.2011 - 19:20
Ekkönä Olli osaa pc:tä lukea täällähän se sääntö on ja olet jopa vaatinut sitä poistettavaksi.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Viimeksi luetut

Tällä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.

Åsa Schwartz: NefilitHymyHymyHymy

Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.

James Pattersson: Pahan  kidassaHuuto

Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.

Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesäJalka suussaJalka suussaJalka suussa

Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.

Vikas Swarup: Syyllisten seurueNolostunutNolostunutNolostunut

Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.

Wilbur Smith: Vaaran vesilläKlink Klink (raha)

Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.

 

Yhdistykset
Laskuri