
Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.
Esa Kaitila
Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.
Paperiliitto
Alf Rehn
Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.
Turun Sanomat
Roope Lipasti
Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.
TS Extra
Jälkimaku
VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.
Turun Sanomat
Jälkimaku
Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.
Turun Sanomat
Kommuunisti
Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.
Keva
Lista on lyhyt, sisältäen kuitenkin merkittäviä asioita. Tosin ei niistä varmaan suurta riitaa tule. Kalannissa VS Lämpö haluaa omistamansa 1,28 ha:n teollisusalue merkinnän muutettavaksi yhdyskuntateknisiä huoltoa palvelevien laitosten alueeksi. Hiun alueen 1. vaiheen asemakaavaluonnos on valmistunut ja sitä esitetään asetettavaksi nähtäville. Tälle alalle tulee 57 omakoititonttia ja 11 pientalotonttia. Omakotitonttien keski-ala on n. 1500 m2, joten tulee aika isoja tontteja. Tekla esittää hanke- ja rakennussuunnittelijan palkkaamista. Tämä on uusi toimi. Sosiaalityöntekijän ja lähihoitajan hommat ovat jääneet avoimeksi ja ne esitetään täytettäväksi.
Ulkoistaminen on aina vaan esillä. Nyt on esillä talous- ja henkilöstöpalveluiden siirtämisen selvittäminen Kunnan Taitoa OY:lle. Itellalle ollaan lähettämässä kannanottoa postin lopettamisesta. Sitten vielä tiedotusasiat.
|
|
Täll
ä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.
Åsa Schwartz: Nefilit![]()
![]()
![]()
Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.
James Pattersson: Pahan kidassa![]()
Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.
Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesä![]()
![]()
![]()
Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.
Vikas Swarup: Syyllisten seurue![]()
![]()
![]()
Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.
Wilbur Smith: Vaaran vesillä![]()
Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.
Työantajajärjestöjen mukaan eläke-etuja pitää leikata todennäköisesti jo lähivuosina.
Herää vain yksi kysymys: koskas palkansaajan itse itselleen kustantama eläke on eduksi muuttunut??????
Kaupunginjohtajan palkka 8700 euroa
Rauman uuden kaupunginjohtajan haku alkaa ensi viikolla. Eläkkeelle siirtyvän Arno Miettisen seuraaja saa vähintään 8668 euron kuukausipalkan.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=201110100395&ext=rss
Vasta aivan äskettäin näihin yhtiöihin valittiin myös luottamusmiesjäseniä,koskayleinen mielipide vaati sitä. Kh:ssa oli tiettävästi myös kyselty asian perään ja kaupunginjohtaja oli vedonnut motivaatioon. Totta kai sellaisella, kuten Sampo Juntilla motivaatiota on, koska saa töistään maksun.
Ydinkysymys kuitenkin on, että KJ on aina itseoikeutettu kaupungin yhtiöiden yhtiökokousedustaja ja valitsee enemmistöosakemäärällään yhtiön hallituksen, johon aina itse HALUAA kuulua. Voisi kaupungin omissa yhtiökokouksessa delegoida tehtäviä muillekin, esimerkiksi luottamusmiehille. vai eikö näillä ole edellytyksiä? Tai ovat muuten sopimattomia.
KOSKEN TEHTÄVIÄ:
kaupunginjohtaja, moninen edutuksineen
Vannaksen säätiön hallituksen puheenjohtaja
Uudenkaupungin Telakkakiinteistöt Oy hallituksen puheenjohtaja
Kiinteistö Oy Sannonhalli hallituksen puheenjohtaja
Kiinteistö Oy Uudenkaupungin Energiapuisto hallituksen puheenjohtaja
Ukipolis Oy hallituksen puheenjohtaja
Kiinteistö Oy Uudenkaupungin Satamanportti hallituksen puheenjohtaja
Kiinteistö Oy Pyhämaan Pientalot hallituksen puheenjohtaja
Asunto Oy Uudenkaupungin Kaupunginlahti hallituksen jäsen
VS Lämpö Oy hallituksen jäsen
Ukin yrittäjät hallituksen ulkopuolinen jäsen
Suomen satamaliiton hallituksen jäsen
Turun amk:n hallituksen jäsen
Turku 2011 -säätiön valtuuskunnan jäsen
Siis jos paikka Raumalla aukeaa. En siihen usko, koska kilometrejä on jo mittarissa ja nuoria dynaamisia kilpaveikkojakin on, ihan Raumalta itsestään.
"Kunnan konserniohjeiden mukaan kunnanhallitus nimeää kunnan edustajat yhteisöjen hallintoelimiin. Samoin kunnanhallitus antaa ohjeet kunnan edustajille kuntayhtymien yhtymäkokouksissa sekä tytär- ja
osakkuusyhteisöjen yhteisökokouksissa käsiteltäviin asioihin"
No, pieniä ne palkkiot lienevät, mutta on kai jollakin Telakkakiinteistölläkin muutakin puuhaa kuin kokoustaminen.
Ylipäätään: ainakin yhden miehen aika menee (suoraan sanoen toisarvoisissa tehtävissä)
Nyt siellä lukee näin
Hallinto- ja kehittämiskeskukseen kuuluvat
hallinto, talous, taloussuunnittelu , tietohallinto, keskitetty henkilöstöhallinto, lakiasiat, vaalit, elin-keinopolitiikka mukaan lukien matkailu, , maaseutu-asiat, keskitetty tiedotus, rakennuttaminen, rakentami-nen, kunnossapito, rakennuskiinteistöjen, puistojen ja liikuntapaikkojen hoito, ruokapalvelu, kau-punkisuunnittelu, joukkoliikenne, yksityistieasiat, kiin-teistöt, mittaustoimi, ympäristönsuojelu, ympäristöter-veydenhuolto, rakennusvalvonta, asuntopalvelut, keskitetty hankintatoimi, Uudenkaupungin Satama lii-kelaitos, Uudenkaupungin Vesi liikelaitos, Vakka- Suomen Vesi liikelaitos ja Uudenkaupungin Jätehuol-to liikelaitos, Uudenkaupungin Ammattiopisto Novida liikelaitos
Kaupunginjohtaja
1. edustaa tai määrää kaupungin muun viranhaltijan tai kutsuu luot-tamushenkilön edustamaan kaupunkia tuomioistuimissa, hallinto-viranomaisissa, niiden yhteisöjen kokouksissa, joissa kaupunki on jäsenenä tai osakkaana sekä neuvotteluissa ja edunvalvontatilai-suuksissa, ellei kaupunginhallitus yksittäistapauksissa toisin pää-tä,
no eipä ole pahemmin yhtiöiden hallituksissa töitä delegoinut alsisilleen vaikka mahdollisuus olisi ollut. tässäkö syy ettei sosiaalipuolen hommat ja säästöt ole pahemmin miestä kiinnostanut. yhtiöiden hallinnossa ei tarvitse sossutanttojen kanssa kinata ja sen lainsäädännön kanssa pahemmin touhuta. voi vedellä omia polkuja nopeasti yleensä äijäporukassa. tässäkö on keskeisin syy siihen ettei säästöjä saada oikeasti aikaan sossupuolella vaikka niitä on haettu kohta 10 vuotta tai kauemmin. nyt se kolahti vasta minullakin. kaiken takana on hallintossäännön kirjaukset. voihan vanha erkki sentään.
Sosiaalialan työntekijät ovat lähes järjestään korkeakoulutettuja henkilöitä, joiden tehtäviä ja toimenkuvaa ohjaavat lait, asetukset ja säännökset. Liikkuma-ala säästöille on siis aika suppea.
Monet sosiaalipuolella tehdyt säästötoimet aiheuttavat kustannusten kasvua jollain toisella sektorilla joko välittömästi tai viiveellä. Kyse on todellisesta taiteilusta kompromissien ja taloudellisten pakotteiden sekä lain/asetusten/säännösten välissä, jossa pitäisi lisäksi pitää useimmiten yhteisömme heikompien jäsenten puolta.
Jos asia olisi helppo ja yksinkertainen ja kiinni meidän hallintomme haluttomuudesta painia "sosiaalitanttojen" kanssa, niin eivät muut kunnat/kaupungit kamppailisi samojen ongelmien kanssa.
Monet kauhistelevat sosiaalipuolen menoja, vasta omakohtainen kokemus esimerkiksi perheenjäsenen vammautuessa, läheisvanhuksen ikääntyessä tms. avaa silmiä näkemään mitä kaikkea kuuluukaan sosiaalipuolen tärkeään työsarkaan.
Säästötalkoot koskevat kaikkia hallinnonaloja, mutta ei sieltä sossupuolelta ole paljoa löydetty. Säästöt on pääosin löydetty terveydenhoidosta. Olemme verranneet menoja eräisiin muihin kuntiin ja terveydenhoidossa menomme ovat olleet vertailukuntia suuremmat.
Kun et harto ole tuota hoksannut, kun ukinsanomat näin kirjoittaa pakko se on uskoa.
Vaikka Kj saisi valtuudet entiseen tapaan, olisi Kh:lla sentään valtaa, jos hallintosääntöä rukattaisiin.
Olisi tuo Tontonmäen "tuunaaminenkin" voitu välttää, ehkä.
Tontonmäen tuunaamisen päättää taloyhtiön hallitus.
Mietin vaan tätä tilannetta, kun Kh antaa kaupunginjohtajalle noin suuret valtuudet kuin U:gissa. Eikö riitä, että konsernissa yhtiöt jo toimivat omin päin.
Kopioin tuolta edeltä tämän mallin,en tiedä mistä kaupungista se on, mutta vaikuttaa siltä, että luottamusmiehet ja naiset ovat ajan hermolla:
"Kunnan konserniohjeiden mukaan kunnanhallitus nimeää kunnan edustajat yhteisöjen hallintoelimiin. Samoin kunnanhallitus antaa ohjeet kunnan edustajille kuntayhtymien yhtymäkokouksissa sekä tytär- ja
osakkuusyhteisöjen yhteisökokouksissa käsiteltäviin asioihin"
Mutta Valtuusto tietysti hallintosäännöt hyväksyy.
Mutta sano samalla mielipiteesi tuosta hallintosäännöstä(klo 17:34). Veikkaan ettet halua julkisesti sitä antaa!
Ottamatta kantaa uuden hallintosäännön muihin vaikutuksiin, silmiin pisti kaupunginjohtajalle ehdotettu entisestäänkin ehdottomampi valta. Nyt hän päättäisi myös kaupungin vaakunan käyttöoikeudesta ja keskitettystä viestinnästä.
Vaakunankäyttöoikeus nyt tietysti on hyväksyttävää kaupunginjohtajalle, mutta viestinnän keskittäminen hänelle on mielenkiintoinen kohta.
Mieleen muistuu se kiusaamisuutisointi, jossa kaupunginjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja työnsivät lehtitiedon mukaan kiusallista ja kohtuutonta uutisointia toistensa vastuulle.
Tällaisena yhtiöittämisen aikakautena en voi kuin ihmetellä niitä kaupunginvaltuutettuja, jotka vievät kaupunginhallitukselta sen pienenkin mahdollisuuden kontroloida kaupungin hankkeita. Näin käy, jos hallintosääntöä ei muuteta kaupunginjohtajan vallan siirtämiseksi myös kaupunginhallitukselle, muiden kaupunkien tapaan.
Jos nykyisiä merkkejä tulkitsee, en ihmettelisi vaikka Yardia niminen yhtiö toimisi lentoyhtiönä kaupunkilaisten riskillä. Tai rehubisneksessä. Jos kaupungin enemmistöomisteinen yhtiö / yhtiöt alkavat elää omaa elämäänsä, vaikeuksissa rahaa haetaan samoin kriteerein kuin Pyhämaan Pientalojen tapauksessa.
Sitä odotellaan.
Minäkin kävin paikanpäällä tutustumassa. Asukkaitten pitää pitää verhot kiinni kun pihallaliikkujat näkevät asuntoihin sisään ei mitään intiimisuojaa.
Euroja heittetään 120tuhatta kankkulankaivoon, niillä hinnoilla ei varmasti mene kaupaksi ja vuokrakin on ihan posketon.
Hyvät valtuutetut koittakaa nyt äkkiä keksiä joku järjellinen ratkaisu, että saadaan tappiot minimoitua.
Virkamiehet syytää vain lisää rahaa????
Kari Koskikin istuu siellä ikään kuin ei olisi ollenkkaan asianosainen, vaikka yässä Pyhämään pientaloasiassa, Tontonmäessä on itseasiassa - no en viitsi käyttää niin pahaa nimikettä, koska mies on herkkä kyseenalaisesta kunniastaan.
-Naapuri ohikulkiessa kysyy,mitä sinä Tauvetti oiken nyt touhuvat.
Tauvetti siihen,kuule nyt tulet sitten näkemään minkäläinen minun hiilijalanjälki on.
Harto Forss kirjoitti 30.10.2011 - 16:05
Harto Forss kirjoitti 30.10.2011 - 18:59
Jälkimäisestä tämä otos:
"Huomisen selvityksen jälkeen näkee mikä on tilanne."
Turhaa odottaa huomiselta ihmeitä. Niitä ei tule.
khpsj
Tämä kuulostaa vähän samanlaiselta tietoiselta tietämättömyydeltä kuin nuo juuri iltapäivälehdissä lukijoita kosiskelleet otsikot tyhjänpäiväisten tyhjäpäisten julkkisten marinoista hurjista mätkyistään. Jos matikkapäätä ja loogista ajattelukykyä löytyy ei mätkyjen tai palautusten eikä niiden loppusumman pitäisi olla yllätys.
Mikä on vaihtoehtoinen etenemistapa ?
3kpl 80m2:siä (1 talon velaton hinta on 225000€/kpl)
4kpl 114m2:siä (1 talon velanton hinta on 277000€/kpl)
--------------
yht. 696 m2 ja velattomat pyyntihinnat yht. 1.783.000€
Eli pudotettaisiin hintaa noin 700m2*250€/m2= 175000€
= noin 1 miljoona vanhaa kunnon mummon markkaa!
Se jätettäisiin sitten veronmaksjain maksettavaksi jne. Taitaa nyt Ollikin heittää asian jo viihteelle. Tarkoitan tällä sitä, että en oikein usko, että saadaan Ollin ehdottamalla alennuksellakaan myytyä!
Neliö- ja myyntihintatietojen lähde:
http://www.finndomokoti.fi/Uudiskohteet#/Uusikaupunki-Pyhaemaa/Tontonkuja-1/2929
khpsj
Siinähän kävisi sitten niin, että kaupungille jäisi ainoastaan ja vain, ja kuinkas ollakaan: se laina, joka omavelkaisesti valtuuston enemmistöllä taattiin.
Kas, siitä tulisikin uusi sanonta: mutta jäishän meille laina!
Melko kallista veronmaksajille, mutta halpaa ostajille. Saisikohan tästä jo jonkun puhelinoperaattorin tv-mainoksen alitajuntaan soimaan jäävän slouganin?
khpsj
onko talojen lattia tehty samalla tavalla trossipohjaksi
http://www.taloussanomat.fi/kotimaa/2010/08/17/valmistalojen-homeongelmat-paisuvat/201011353/12
Silloin sen siirtyvän velkakasan maksaisivat halvalla talonsa ostaneet yhtiövastikkeissaan! Kohdistettu velka ei katoa ellei kaupunki ota siitä osaa suosiolla jo nyt itselleen.
Joten se siitä velattomasta myyntihinnasta.
Minä tarkoitin Finndomon myyntiesitteessä olevaa velatonta myyntihintaa jolla laskeskelin asiaa klo 23.30.
Mutta nyt pitää valmistua kuulemaan selityksiä Tontonmäen projektista.
khpsj
Vai tutkitko jo sinäkin kirjoittamieni pilkkujen paikkoja?
Pysytään reaalitaloudessa. Ei haihatella. Veronmaksajat maksavat tämän seikkailun, vaikka alkaisimme seistä käsillämme. Velat kun eivät tosta vaan siirry tai siirtyisi pikku-talo-ostajien yhtiöön. Tässä yhtiössä on kaupunki takuumies.
khpsj
Ei se tietysti mahdotonta ole, lainojen siirto, mutte että yhtä äkkiä 7 taloa menisi kaupaksi. Lainottaja on Kuntarahoitus, joka varmasyi haluaa kaupungin takaajaksi edelleen. Mahtoiko J.A tarkoittaa tätä?
Minä olen osani tästä keskustelusta nyt jo hoitanut. Toiset jatkakoot jos tarpeeliseksi näkevät.
khpsj