Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.

Esa Kaitila

Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.

Paperiliitto

Alf Rehn

Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.

Turun Sanomat



Roope Lipasti

Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.

TS Extra

Jälkimaku

VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.

Turun Sanomat

Jälkimaku

Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.

Turun Sanomat

Kommuunisti

Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.

Keva




 

28.11.2011 - 21:39

Kokouksen aluksi tieinsinööri Pauli Laivo kertoi miksi Betorantien ja Laitilantien risteykseen pitää rakentaa liikennevalot eikä liikenneympyrää. Esitys oli vakuuttava eikä jäänyt epäilystä hänen oikeassa olostaan. Esitys sisälsi 7 kohtaa joiden perusteella valot on rakennettava. En lähde sitä tähän kopioimaan, mutta mikäli kovin halutaan voin sen tehdäkkin. Ratkaisevaa taisi olla lupaus etteivät valot ole pitkäaikainen ratkaisu vaan lopullinen ratkaisu on eritasoliittymä mikä rakennettaisiin vielä tällä vuosikymmenellä.

Seuraavaksi esittelivät amiraali evp Bo Österlund ja kunnanjohtaja evp. Mauri Hermonen kehittämäänsä mallia otsikolla "Yhteiskunnan tukevaisuusstrategian 2010 jalkauttaminen varautussuunnitelmaksi kuntatasolla". Esitys oli pitkä ja pitkäpiimäinen. Kumpikaan ei saanut puhettaan millään loppumaan. Saattaa tällaisen suunnitelman teosta olla hyötyä muillekkin kuin heille. Paljon on kyllä eri viranomaisilla suunnitelmia kriisien varalta. Markkinarako on näemmä vielä löytynyt.

Varsinaisista asioista ennakoiva henkilöstösuunnitelma herätti keskustelua. Ei muutosesityksiin asti. Asentajan toimen täyttämiseen annettiin lupa äänin 8-2. Aaltonen oli poissa. Nevavuori esitti Vahteran kannattamana ettei täyttölupaa anneta. Samoin 3:n lähihoitajan viran täyttöön. Ylimääräisinä annettiin lupa myös ylilääkärin viran, työterveyslääkärin, sairaanhoitajan ja hammashoitajan hommien täyttöön.

Kerpatekille annettiin markkinointiin 2 vuotta lisäaikaa. Hyvönen esitti, että päätökseen lisätään ettei kaavaa hyväksytä ennen kuin markkinointi on suoritettu. Kj:n ja kaupunginarkkitehdin mukaan ennakkomarkkinointia ei voi tehdä ennen kuin kaava on hyväksytty. Äänin 6-4 hyväksyttiin kj:n esitys. U:kin Sanomien osakkeet ja Kehityskeskuksen osakkeet päätettiin myydä. Novidan stipendirahaston säännöt hyväksyttiin. Vanukas merkittiin tidoksi. Valkosen oikaisuvaatimuksesta ei käytetty yhtään puheenvuoroa joten esitys tuli hyväksytyksi. Sitten vielä hyväksyttiin ensi vuoden kokousaikataulu.

Anonyymi kirjoitti 28.11.2011 - 22:26
Kovasti nyt sauhutaan ennakkomarkkinoinnista, jota Tontonmäkeen ei suoritettu. Toki sinä vaadit sitä, joten sinua ei saa siitä kiinni.
Aaltonen on muuten EU- alueella. Katsauksessasi huomioit hänen poissaolonsa kiitettävästi!
Olli kirjoitti 28.11.2011 - 23:09
Tuhannen tulimmaista! Ennakkomarkkinoinnin voi tehdä millaisilla tiedoilla ja ehdoilla tahansa. Se on käytäntö monessa kunnassa, eniten silloin kuin on kysymyksessä iso juttu. Milloin tahansa. E-markkinointi on kuin rahoitusprojektin käynnistys. Nyt haisee Ugin tauti ja korruptio, oikein olan takaa.
Anonyymi kirjoitti 28.11.2011 - 23:49
Joo, ja Tontonmäkeen sitä ei tehty. Mielenkiintoinen kuvio kaikenkaikkiaan: kj ja Finndomo?
Kysen vaan kirjoitti 29.11.2011 - 05:42
Kuka kumma lähtee tekemään varauksia tietämättä koska kaava valmistuu ja millaisena?

2 ENNAKKOMARKKINOINTI
Ennakkomarkkinointi suoritetaan jo ennen kohteen liittämistä RSjärjestelmään.
Ennakkomarkkinoinnilla pyritään saamaan selville, tuleeko
suunnitellulla asuntokohteella olemaan kysyntää ja täyttyvätkö muut
edellytykset kohteen aloittamiselle. Kohteesta ilmoitellaan lehtien, internetin ja
muiden kanavien kautta, ja kiinnostuneet ostajaehdokkaat tekevät heitä
sitomattoman ennakkovarauksen.
Ennakkomarkkinoinnin jälkeen kohde voidaan liittää RS-järjestelmään ja
ostaja päättää, tekeekö hän kaupan. Ennakkovarauksen yhteydessä ostajan
maksettava varausraha saa olla enintään 4 % kauppahinnasta. Se on
palautettava ostajalle, jos hän peruuttaa ennakkovarauksen.
Anonyymi kirjoitti 29.11.2011 - 07:33
Ennakkomarkkinointi tuntuu olevan käytännössä Gallip- kysely.
Harto Forss kirjoitti 29.11.2011 - 09:28
Niinhän se on, jos se tehdään jo ennen kaavaa. Normaalisti se tehdään kaavoituksen jälkeen, jolloin voidaan esittää mitä ollaan rakentamassa ja tehdä jo ennakkovarauksia. Mikäli niitä on riittävästi, aloitetaan rakentaminen. Aniharvoin aletaan rakentaa ilman ennakkovarauksia kuten tehtiin Tontonmäessä.
Olli kirjoitti 29.11.2011 - 10:04
Joskus ennakkomarkkinointia tehdään ennen kaavaa, jotta opittaisiin mitä ihmiset haluavat ja tarvitsevat. Aina ei kannata tehdä kaavaa, jota ehkä pitää heti muuttaa. Ylhäältä päin sanelu ei mallaa enää nykyään, mutta päättäjät toki haluaa olla kaupunginisiä: me teemme teille, me olemme tehneet teille! Kuka ylipäätään haluaa tietää mitä ihmiset haluavat. Lyödään valmista käteen, sitä jota puoluepamput ovat päättäneet tuottaa. Ihmisille kehitetään ja luodaan tarpeita, joihin vedoten tavaran saa kaupaksi. - Janhuan vika oli juuri se että siinä oli liikaa määräyksiä ja valmista. Asunnon tarvitsija (ostaja ja usein myös rakentaja) tarpeineen ja mieltymyksineen unohtui.
Harto Forss kirjoitti 29.11.2011 - 10:16
Kaavan valmistelun aikana kuullaan asukkaita.
Anonyymi kirjoitti 29.11.2011 - 11:00
Mitä asukkaita? Naapuruussuhdelain mukaisiako?
Olli kirjoitti 29.11.2011 - 11:34
Sitä samaa kuin edellinenkin. Mitä asukkaita? Eihän rakentajan selvitykset siitä mitä ihmiset haluavat ja toivovat ja minne, ole mitään kaavakuulemista. Se kuuleminen on valittamista, muistutusten tekemistä ja sen sellaista.
Harto Forss kirjoitti 29.11.2011 - 12:04
Lainsäädäntö edellyttää, että kaavoja laadittaessa niillä henkilöillä, joita kaavaratkaisu koskee, on mahdollisuus vaikuttaa kaavaan. Kuntalaiset voivat vaikuttaa kaavoitukseen muun muassa tekemällä aloitteita, osallistumalla keskusteluun, kertomalla mielipiteensä tai jättämällä muistutuksen kaavan ollessa nähtävillä. Kaavan siis täytyy olla ihmisten nähtävissä ennen hyväksymistä ja kaavahankkeista ilmoitetaan usein esimerkiksi paikallisessa lehdessä.
Mikäli kaava herättää laajaa kiinnostusta järjestetään yleisötilaisuuksia joissa kerrotaan aiotun kaavan sisältö ja kuunnellaan asukkaiden toiveita. Muistaakseni U:kissa on viimeksi järjestetty tällainen tilaisuus Hiun kaavoituksen yhteydessä. Tämän tapainen tilaisuus on järjestetty myös Sorvakon kaavan yhteydessä. Se ei kyllä ollut kaupungin järjestämä enkä tiedä kuka oli järjestäjä.
Anonyymi kirjoitti 29.11.2011 - 12:15
Kaavoitus on kaupungin monopoli. Rakentaja ei teetä kaavaselvityksiä.
SUOMEN NOPEIN kirjoitti 29.11.2011 - 12:38
Kaupunginjohtaja RAUMALLE K.Koski jo on yhdistämässä Rauman,Porin, ja Uudenkaupungin satamat kertoi juuri SATAKUNNAN RADIO alueuutisissa valittu on mutta eikai nyt jo päätösvaltaa.
Anonyymi kirjoitti 29.11.2011 - 13:13
Mitä se on ihan oikeasti sanonut? Mitä ugi hyötyisi menemälle tuommoiseen porukkaan? Ei minkäänlaista puhevaltaakaan ja toiminnot ohjattaisiin Raumalle.
A.I (Vehmaa) kirjoitti 29.11.2011 - 13:28
Ei se uusi ajatus ole perustaa satamyhtiötä, mutta kai Pori on jo hiukan ulkona. Turussa on samantapainen hanke Naantalin kanssa, siihen piti tulla myös Uusikaupunki.
Olli kirjoitti 29.11.2011 - 13:59
Kolme satamaa ilman muuta samaan yhtiöön. Logistisesti perusteltavissa, synergiaa syntyy ja siitä on hyötyä kaikille. Kilpailullisesti asema Suomessa kohenee.
sanonut kirjoitti 29.11.2011 - 15:18
RAUMA,PORIN JA UUDENKAUPUNGIN SATAMAT ytiöitetään eli josnyt oikein ymmärrän tehdään 3 satamanavioliitto kai seon itselleen korkeimman korokkeen itselleen ominut.
Harto Forss kirjoitti 29.11.2011 - 15:27
Olen aikalailla samaa mieltä kuin klo 13.13. Kehitettäisiinkö meitä samallalailla kuin isompia kaupungeja? Silloin kun yhtiö on saamassa ison asiakkaan, miten paljon U:killa on mahdollisuuksia saada se? Tietysti asiakkaat itse pitkälti tarpeidensa mukaan päättävät toimintapaikkansa mutta?
Harto Forss kirjoitti 29.11.2011 - 15:30
Mitä ihmettä sopimus kuuluu kepulle tai millekkään muullekkaan puolueelle?

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/keskusta-loysi-puutteita-raamisovusta-/art-1288431727616.html
Olli kirjoitti 29.11.2011 - 15:51
Harto on heti juntturassa. Liikennettä tietysti allokoidaan olosuhteiden ja muun mukaan satamapaikkojen kesken. Ukihan ei tule oleaan juuri uuta kuin maan suurin soijasatama. Gaupungien välistä gilpailua? Sidähän de belgäädde!
Harto Forss kirjoitti 29.11.2011 - 16:04
Niinpä olen. Varmasti allokoidaan!! En kyllä tuohon usko. Isot antaa vapaaehtoisesti pienelle liikennettä. Ei U:ki nyt läheskään pelkästään soijasatama tule olemaan. Nykyinen liikenne on n. 1,2 milj/t. vuosi. Soijan on arvioitu kasvattavan liikennettä n. 0,2 milj/t vuosi aluksi ja kasvavan n. 0,4 milj/t. vuosi enimmillään.
UKIN kirjoitti 29.11.2011 - 16:43
merkkituotteet simppu,silakka,siika,sikli,soija.
Olli kirjoitti 29.11.2011 - 16:43
Nyt ei allokoida, koska kolmen sataman ko. yhtiötä, jolla olisi kolme satamapaikkaa, ei ole olemassa. Ukin sataman liikenteestä suurin osa on Yaran oman sataman liikennettä. Hepokari taitaa jäädä tänä vuonna alle 200.000 tonnin. - Kuulin että valitset jo joulujuhliinkin vain itsesi kanssa samaa mieltä olevia. Mitkä olivatkaan ne Ugin suurimmat huonot uutiset: ulkoilualueen tuhoaminen, Kosken lähtö... - Koska olet loma-asuntoaluehankkeen vetäjän Eero Henton kanssa hyvää pataa ja kaveri, kerron nyt tämän.
Hento on kova soittelija ja painostaja. Kirjoitin Aluesanomiin jutun "Toistuuko Sukari-kauppa Sorvakossa". Sain sen johdosta kaksi soittoa. Toisessa Hento ilmoitti hänelle kolumni-tyyppisen jutun sisältävän ”pelkkää ja täyttä p....a”. Pyysin miestä rauhoittumaan, ja kerroin että hänellä oli asiassa vastineoikeus. Sanoin että vastine kyllä varmaan julkaistaan. Heti ensimmäisen soiton perään tulleen toisen soiton Hento aloitti ilmoittamalla tietävänsä ”kuka ja millainen mies oikein olen” ja että sillä tulee olemaan merkitystä. Soitto alkoi epämääräisellä uhkailulla. Toistin että vastineoikeus on yhä voimassa ja että en enää vastaa ”uhitteluihisi ja uhkailusoittoihisi”, ne saavat luvan loppua tähän. - Ehkä kysymyksessä oli myös kunnialoukkaus, mene ja tiedä. En juokse kunniani perässä. Odotan yhä vastinetta jutulleni.
Olli kirjoitti 29.11.2011 - 16:45
Nyt ei allokoida, koska kolmen sataman ko. yhtiötä, jolla olisi kolme satamapaikkaa, ei ole olemassa. Ukin sataman liikenteestä suurin osa on Yaran oman sataman liikennettä. Hepokari taitaa jäädä tänä vuonna alle 200.000 tonnin. - Kuulin että valitset jo joulujuhliinkin vain itsesi kanssa samaa mieltä olevia. Mitkä olivatkaan ne Ugin suurimmat huonot uutiset: ulkoilualueen tuhoaminen, Kosken lähtö... - Koska olet loma-asuntoaluehankkeen vetäjän Eero Henton kanssa hyvää pataa ja kaveri, kerron nyt tämän.
Hento on kova soittelija ja painostaja. Kirjoitin Aluesanomiin jutun "Toistuuko Sukari-kauppa Sorvakossa". Sain sen johdosta kaksi soittoa. Toisessa Hento ilmoitti hänelle kolumni-tyyppisen jutun sisältävän ”pelkkää ja täyttä p....a”. Pyysin miestä rauhoittumaan, ja kerroin että hänellä oli asiassa vastineoikeus. Sanoin että vastine kyllä varmaan julkaistaan. Heti ensimmäisen soiton perään tulleen toisen soiton Hento aloitti ilmoittamalla tietävänsä ”kuka ja millainen mies oikein olen” ja että sillä tulee olemaan merkitystä. Soitto alkoi epämääräisellä uhkailulla. Toistin että vastineoikeus on yhä voimassa ja että en enää vastaa ”uhitteluihisi ja uhkailusoittoihisi”, ne saavat luvan loppua tähän. - Ehkä kysymyksessä oli myös kunnialoukkaus, mene ja tiedä. En juokse kunniani perässä. Odotan yhä vastinetta jutulleni.
Harto Forss kirjoitti 29.11.2011 - 17:10
Mihin ihmeen joulujuhliin olen valitsemassa itseni kanssa samaa mieltä olevia? Kyllä jatkuvasti kuulee paskapuhetta, mutta tuo on jo aika ikävää. Mitä mulle Hentosta valitat, hän hoitelee itse omat asiansa. Olet aika veijari puhumaan ihmisistä pahaa.
Anonyymi kirjoitti 29.11.2011 - 17:24
Kyllä kyseinen veijari mielellään ottaa noita "myllypuheluita". Tiedossa on.
Anonyymi kirjoitti 29.11.2011 - 17:37
Miten voi joku sekaantua toisen ihmisen yksityisyyteen niin että kirjottelee jo joulujuhla kavereistakin. Kyllä pikkukaupunkin touhu on naurettavaa.
Anonyymi kirjoitti 29.11.2011 - 18:04
Entäs millainen ihminen soittelee tuollaisia "myllypuheluita".
Anonyymi kirjoitti 29.11.2011 - 18:39
Isomman kapungin valtuutettu kirjoitti 20.11.2011 - 19:34 Javan blogissa. Siinä nyt oli yksi soittelija
Anonyymi kirjoitti 29.11.2011 - 20:55
Hiljaista on kuin huopatossutehtaassa. Ollin kommentit taitavat saada ihmiset miettimään sielujen syvää mustuutta.
Olli kirjoitti 29.11.2011 - 21:01
Nyt ei sitten anonyymilässyttäjillä ole tähän juttuun sanan sijaa. Kysymys on niistä jotka saavat Hartolta kutsun vasemmistoliiton maksamalle aterialle, olkoon joulu- tai muu pukkijuhla, eikä kysymys suinkaan ole minusta. Harto ei ole koskaan suvainnut toisinajattelijoita (olipa juhlallisesti sanottu) tai vastaan panijoita. - Pikkukaupungissa on hiivatin paljon kamalampaa korruptiota kuin isossa. Tiedättekö mitä on vaikuttamisen korruptio? En puhunut pahaa, puhuinpahan vain pahoista asioista. Pankaa te vain koneluetteloita plariinne. - Valitinko sanoassani jostakin, kenelle edes?
Soittorumnbaa kirjoitti 29.11.2011 - 21:38
"Vuonna -98 Telakkakiinteistot kustansi muutamille kaupunginvaltuuston herroille Pariisin matkan. Juha Aaltonen(tuolloin jo valtuutettu) totesi sen julkisesti olevan lahjontaa. Niin se olikin, mutta Juha antoi asian olla.
Veljen vaimo (vapaa-ajan asukas) kirjoitti matkasta U:gin sanomiin, jolloin kaupungin elinkeinojohtaja soitti kirjoittajalle. Kirjoittaja ihmetteli kuinka on mahdollista minulle soittaa, koska ette tunne minua. Selvisi sitten lehden toiminta:
OLI ANNETTU TIETOJA KIRJOITTAJASTA!
U:gin Sanomien ja kaupunginjohtajan yhteisttoiminta on vanhaa perua!
Kyseinen nainen kirjoitti U:gin sanomiin ihmettelykirjeen, joka on edelleen tallella! Nainen kummeksui reklamaatiossaan kuinka on mahdollista osoitteeni ja tietojeni jakaminen ulkopuolisille?
Jos joku saa touhuta rauhassa, se on hra Jussila.
Turun Sanomat on U:kin suunnassa maineensa rajoilla.

Kiusaamissyytteet ovat Juha Aaltosen kohdalla suunniteltuja provokaatioita, joihin Juha ei ole mennyt mukaan.
Kaupunginjohtaja Koski on kaiken takana. Mies, joka tulee kaikkien kanssa toimeen. Saanko nauraa, vaan ei naurata. Luonnevika on paha vallassaolijalle!"
Anonyymi kirjoitti 29.11.2011 - 22:04
toihan oli jo Javan blogissa. Pitääkö provosoida...kirjoittajakin todettiin täysin ulkopuoliseksi näistä piireistä.
Anonyymi kirjoitti 29.11.2011 - 22:56
..ja siinä on asiavirhekin. Puhelinsoitto tapahtui ennen kuin kirjoitus pantiin lehteen. Siitä tietää, että tämän kirjoittaja tietää asiasta vähän sinnepäin.
Itseasiassa kirjoitti 29.11.2011 - 22:58
teksti ei ollut koskaan lehdessä
Lokalasta kirjoitti 29.11.2011 - 23:13
Olipas.
Harto Forss kirjoitti 30.11.2011 - 04:48
Kutsu ko. tilaisuuteen on huomisessa US:ssä. Olen muistuttanut tavatessani vassareita ao. tilaisuudesta. Minulla ei ole ollut mitään listaa jonka mukaan olisin kutsunut erikseen. En ole soittanut kellekkään, e-mailissa minulla on jakolista vassareista, sen mukaan on myös kutsu mennyt. Tähän astisissa tilaisuuksissa olen menetellyt täsmälleen samoin. Ei ole minulle kukaan huomauttanut. Olen iloinen jokaisesta joka tulee vassarien tilaisuuteen.
Breijvik kirjoitti 30.11.2011 - 06:51
Yritä Hartsi ymmärtää meitä paranoidisia skitsofreenikkoja.
Olli kirjoitti 30.11.2011 - 10:31
Päällisin puolin kaikki on hyvin, kutsut ovat julkisia, jne. Se mitä tietooni tuli viime viikolla, ansaitsee tukevan lähdesuojan. Niin tekevät kaikki, valitsevat tuki- ja muita joukkojaan henkilön puheiden perusteella. Minäkin toivon että vasemmistoliiton tilaisuuksissa käy väkeä ja että Harton postituslista on pitkä. Ja että tilaisuus on antoisa. - J. Söderman sanoi kerran että mitä avoimemmalta sanottava ja selitykset tuntuvat, sitä enemmän on taustalla kätkettävää.
Anonyymi kirjoitti 30.11.2011 - 11:40
Ei niin pientä paikkakuntaa etteikö poliittinen peli ja kannatuksen maksimointi olisi mielessä. Forssia arvostan yhdestä syystä: Hän ei koskaan mennyt mukaan siihen Tontonmäen projektiin (äänesti vastaan), Tähtinen ja Varpe jättivät vielä erivän mielipiteensä.
Jotain kummallista siinä koko projektissa oli, niin vauhdilla ja tiettyjä asioita kiiruhtaen siinä toimittiin.
Lisäksi rakennusliike sai täyden hinnan taloistaan eikä niitä tarvinnut kilpailuttaa, koska muodostettiin yhtiö.
7 valmistaloa: siinä jo hunosti menneellä yhtiölläkin tuli mukavasti tulosta. Nyt rakennusyhtiö on ilman riskiä mukana ja kaupunki maksaa tyhjien talojen käyttökustannukset. Hiukan käy Javaakin sääliksi, joka teki asiasta poliisitutkintapyynnön, joka ei tietenkään johtanut mihinkään, koska päätös Tontonmäestä juntattiin valtuuston rahoitusta myöden.
Tätä asiaa on pidettävä esillä jo siitäkin syystä, että taloja aktiivisesti kaupattaisiin.
A.I. (vehmaa) kirjoitti 30.11.2011 - 11:56
jäi nimimerkki pois. jos se nyt mitään auttaa
Anonyymi kirjoitti 30.11.2011 - 18:10
niinhän niitä taloja taas kapitellaan ukin sanomissa ja hinta hirvittää.
Harto Forss kirjoitti 30.11.2011 - 18:33
En kyllä voi ymmärtää mitä ihmettä olen tehnyt sellaista, että siitä on Ollille kerrottu ja hän nyt sitten oikein julkisesti sitä paheksuu. Olen ihan aidosti todella hämmästynyt. Toivoisin mitä vilpittömämmin joskus itsekkin kuulevani tämän synkän teon. En muuten voi ottaa opiksikaan. Ei voine muuta sanoa kuin sinäkin Brutukseni. Toki tietämättä Brutuksen henkilöllisyyttä.
Kiitos siitä, että on löytynyt yksi kehumisen syy. Itse en sitä kyllä näin korkealle osaa arvostaa. Tämä oli kaiken lisäksi vain äänestys missä en ole ollut esityksen tekijäkään. Olen sentään saanut läpi melkoisen nivaskan esityksiä ja aloitteita. Itse arvostan kaikkein korkeimmalle sen, että pystyin estämään Kemiran myynnin Industri Kapitalille. Tälle on kyllä jälkeenpäin ilmestynyt aika joukko ihmisiä jotka ovat kertoneet kaupan estämisen olleen heidän ansiotaan. Sellaisia pääasiassa jotka eivät tikkua ristiin laittaneet. Esim. Kemianliiton puheenjohtajan jolta ei herunut taiston tuoksinassa edes sympatiaa. Tällaiset ihmiset joskus pahasti masentavat niin kuin tyuo alussa mainitsemani Brutuskin.
Brutus kirjoitti 30.11.2011 - 18:51
Satunnainen politiikan seuraaja huomaa silloin tällöin jonkin teon,on eri asia jos alkaa oikein seuraamaan.
Anonyymi kirjoitti 30.11.2011 - 19:24
Tere Harto!
Selviskös asentajan tointa käsitteltäessä varikon toimitilojen ja siellä käytettävien laitteiden ja työkalujen kustannukset myös jyvitettynä = lisättynä asentajan työtuntiin? Ja jaettiinko se selvitys kokouksessa, mikä oli ilmestynyt nettiinkin liitteeksi - tosin 29.11 päiväyksellä. Kokous kun oli jo 28.11.
Saatoin lukea äskettäin selvityksen huolimattomasti jos siellä vaikka "kysymäni jyvitys" olikin jo, mutta kysyn varmuuden vuoksi kun en itse kokouksessa ollut.

khpsj
Anonyymi kirjoitti 30.11.2011 - 19:29
Ole Harto ylpeä. Ei mitättömyyksiä panetella selän takanakaan. Sellaiset ihmiset jotka eivät pysty mihinkään purkavat kaunaisuuttaan puhumalla pahaa kadehtimistaan henkilöistä ja vääntävät asiat oman katkeran maailmankuvan näköisiksi.
Harto Forss kirjoitti 30.11.2011 - 19:53
Kerrottiin työtunnin sisältävän myös nämä kustannukset. Kyllä veloitushinnan täytyy sisältää myös muita kustannuksia. Ei pelkästään palkasta + sos. kust. tule näin paljoa. Netissä oleva selvitys tuli jo kokouspapereiden mukana. Päiväys taitaa tulla aina sen mukaan, kun se laitetaan nettiin tai monistetaan. En nyt lukenut sanasta sanaan netissä olevaa ja jaettua selvitystä, mutta kyllä ne päällisinpuolin samoja ovat.
Anonyymi kirjoitti 30.11.2011 - 19:58
no ei forssia nyt kauheasti ole täällä paneteltu. Ollin kanssakin hän pärjää ihan hyvin. Mukava niitä on seurata, blogisuolaa sekin.
Anonyymi kirjoitti 30.11.2011 - 21:09
Eiköhän Forss ole ihmetelly Ollille kerrottua. Kyllä Forss pärjää ja mikä muu porukka ottaisi hänet mielellään mukaansa, mutta hänellä tuntuu olevan rulettajat ja selkäänpuukottajat omassa porukassa.
Ime,kun kirjoitti 30.11.2011 - 21:13
ette kysy mikä on asentajan palkka.
Ei huolestuta kirjoitti 30.11.2011 - 21:52
yhtää asentajan kustannukset, enemmän ole huolestunut niistä huostaanotetuista lapsista ja niistä aiheituneesta sos.kustannukset 100-150 €/vrk kyllä niitä Tuppulassakin tuntuu riittävän mutta kukaan ei siitä uskalla vain keskustella.Suomessa on tällähetkellä n.10.000 huostaaotettua lasta ja kustannukset kunnille+kaupungit n 500 milj.€ vuosi.
Paapat väsähti kirjoitti 30.11.2011 - 22:30
on olut niin raskaspäivä.
Anonyymi kirjoitti 30.11.2011 - 23:10
Kiitos Hartolle vastauksesta. Ken mahtoi kertoa teille kokouksessa täsmätiedot, niin sepä olisi ollut jännittävää kuultuna.
Tietolähteet tähän asentaja- asiaan ovat mm. nämä:

http://uki.fi/ptk/dynastia/kokous/20111934-6.HTM

http://www.kuntatyonantajat.fi/SiteCollectionDocuments/palkat_2011/frameindex.html

Tiedoksi vaan sellainenkin, että kunta-alan palkat ovat julkisia tietoja. Palkkatasot kullakin ammattialalla selviää yo. kuntatyönantajat.fi- osoitteesta.

Nimimerkille Ei huolestuta kirjoitti 30.11.2011 - 21:52
Olet oikeassa. Poliitikkojen luoma yhteiskuntajärjestelmä sallii kuvaamasi lasten kohtelun. Sekä maksuautomaatti-järjestelmän. Lisäksi joku aina hyötyy luodusta järjestelmästä.

khpsj
Olli kirjoitti 30.11.2011 - 23:43
Valitettavasti en ole rulettaja ja selkäänpuukottaja. Harto vain puolustaa jotakin mitä ei muista itsekään sanoneensa. Olemmehan kaikki itse aika pihalla siitä mitä Ugissa todella tapahtuu, varsinkin kun kj jätti pesän hoidon kesken. Miksi? Ensimmäiset suuret uutiset tulevat Satakunnasta. Se on vapauttavaa, inhimillisesti katsoen.
Anonyymi kirjoitti 01.12.2011 - 00:34
Eikös se vielä vuoden jatka hommia, mitä ihmeellistä Satakunnasta kuuluu? Satamayhtiölausunto oli viimeksi: Turku- Naantali- Uusikaupunki. Ollikin hyväksyy näköjään sen, että kaikki asiat ovat yhden miehen päässä.
Se yhden henkilön mystifiointi näyttää olevan varsinainen lehtimiesten tauti täällä.
A.I. (vehmaa) kirjoitti 01.12.2011 - 00:36
ettekö seuraa lehtiä, pesänhoito jäi kesken siksi, että koko valtuusto ei nöyrästi ja kuuliaisesti ollut mogulin mielen mukaan.
Harto Forss kirjoitti 01.12.2011 - 04:35
Onko Olli täysin mahdotonta ettei muistini klikkaa vaan olet saanut pahantahtoista väärää informaatiota?
Mikäli paapalla tarkoitetaan minua niin olen todella illan torkku ja aamun virkku. Eilinen oli tottumatta raskas päivä. Aamulla aikaisin liikkeelle. Kj:n kanssa eduskuntaan lobbaamaan U:kin satamaa. Olin mukana siksi, että liikenneministeri on vassari. Työssä ollessa tällaiset päivät olivat normaaleja. Nyt kyllä väsyttää, on jäänyt tällaisen harjoittelu vähiin.
Kyllä lasten huostaanotoista käytiin hallituksessa paljonkin keskustelua joku vuosi sitten. Huostaanotettujen määrä kasvoi täälläkin nopeasti. Emme olleet kuntien keskiarvoista poikkeavia, mutta se on inhimillisesti ja taloudellisti sietämätöntä. Olemme nyt saaneet lukumäärän selvään laskuun. Tällaisten hommien hoito on laaja-alaista. Millään yksittäisellä teolla asiaa ei voi inhimillisesti hoitaa.
Eilen oltiin kirjoitti 01.12.2011 - 07:18
maakunta matkailulla Satakunnassa Porin kyllä siellä syödään halpaa joulukinkkua Pick Pay myy hintaa 3.99-5.99 €/kg.Norjalainen lohifile 5.99 €/kg ja kokonainen 4.99 €/kg.Prisma HK juhlakinkku potkalla 3.95 €/kg kypsä HK pikkukinkku 1kg/3.99 €.Kyllä täytyy sanoa ,että Porilaisten ruokakori tulee paljon halvemmaksi vertailessa hintoja,kun ukissa.
Anonyymi kirjoitti 01.12.2011 - 10:48
Mielenkiintoista. Puhuitteko liikenneministerille väylistä? Vai saako asian julkistaa? Forssille siis kysymys.
Harto Forss kirjoitti 01.12.2011 - 11:09
Ei väylistä. Väylän syventäminen on menossa. Ainoastaan U:kin sataman säilyttämisestä kehitettävien satamien listoilla. Emme tavanneet ministeriä. Tapaaminen ministerin kanssa olisi järjestynyt vasta maaliskuussa ja asialla on kiire. Ministerin erikoisavustaja tuntui olevan asiaan hyvin perehtynyt ja asia menee hänen kauttaan eteenpäin. Samoin tapaamisessa mukana ollut Annika Lapintie tuli informoiduksi ja ministeri saa tiedot ja asian tärkeyden hänenkin kauttaan. Minulle jäi tapaamisesta myönteinen kuva.
Harto Forss kirjoitti 01.12.2011 - 11:21
Kiitokset Tomi Pappilalle asiallisesta haastattelusta. Politiikon on vastaavaa lausuntoa vaikea antaa. Kaikki laitetaan vain omien päätösten puolusteluiksi. Kaikki Pappilan kertoma on moneen kertaan meille selvitetty ja kaikki esillä olleet jutut kauheuksista selvitetty, eikä niissä ole paljoa villoja ollut.

http://www.uudenkaupunginsanomat.fi/
Olli kirjoitti 01.12.2011 - 12:18
Asialllisesti toivon esiin sellaista, jossa olisin mystifioinut kj Kari Koskea. Mikä helkutan lehtimiesten tauti? Hoopo ajatus. - Harto: no pahantahtoista infoa juu, jos puoluetovereillasi on tapana sellaista esittää. - Onhan se raskasta elämä ja matkustaminen. Hyvä kuitenkin että Ukia lobataan.
Harto Forss kirjoitti 01.12.2011 - 15:08
Kyllä aina on ihmisiä jotka toivovat toiselle pahaa niin puolueissa kuin muuallakin. En voi kyllä ymmärtää sellaista, että olen jonkun mielestä käytäytynyt sopimattomasti niin hän ei kerro siitä minulle vaan sinulle.
Juuri äsken kirjoitti 01.12.2011 - 15:28
Satakunnan radion haastattelussa Porinsataman johtaja Nirhamo sanoi haastatellussa satamat yhdistetään jos omistajat niin tahtovat jotta kannattais K.Kosken ajatella vähän lausuntoja antaessaan ettei ihan hypitä hänen pillinmukaan.
Anonyymi kirjoitti 01.12.2011 - 18:50
Kyllä tähän asti ovat demarit hyppineet Kosken pillin mukaan ja pääsääntöisesti myös kokoomus ja kepu. Kepussakin Kontu on ollut tavallisesti hiljaisuudessa Kosken selkäänpuukottaja. Sellaisia myyriä aina näkyvät toimijat saavat. Olli tosin ei ole sellaista huomannut vaikka toimii tällaisten kätyrinä.
Anonyymi kirjoitti 01.12.2011 - 19:32
Älkää enäå vetäkö, edes täällä arvostetussa vassarien blogissa. KONTUA näihin naurettaviib juttuhinne.
Anonyymi kirjoitti 01.12.2011 - 20:03
Eikös se ole ollut monta kertaa linnassa.

http://www.iltasanomat.fi/linnanjuhlat/kimmo-elomaa-hyvin-todennakoisesti-linnaan/art-1288432025186.html
Harto Forss kirjoitti 01.12.2011 - 20:17
Kyllä tämä politikointi on mennyt U:kissa tällä vaalikaudella aika rajuksi henkilökohtaiseksi keljuiluksi. Varmaan ei ole kokonaan henkilöistä johtuvaa vaan tämä uusi media, blogit, tekevät oman tehtävänsä. Voidaan nimettöminä purkaa kakkaa ihmisten niskaan ja jollei olla kirjoitustaitoisia niin Ollin kautta homma hoituu. Nyt ollaan eka kertaa lähestymässä vaaleja ja jo nyt on havaittavissa aikamoista kuumenemista. Laittaa kyllä miettimään ollaanko me ihmiset noin mustia sieluiltamme kuin kommenteissa on näkyvissä. En ole poistanut kommentteja kuin pyydettäessä. Olen harkinnut luopumista siitä vakaumuksesta. Siinä on sekin ongelma, että saan itsekkin lokaa päälleni enkä haluaisi olla niin herkkähipiäinen, että alkaisisin niitä poistamaan. Toisaalta en koe oikeaksi, että vain minä olisin tunkiona ja muut keljuilut poistaisin. Jatkan toistaiseksi ainakin entisellä linjalleni, mutta yrittäkää nyt hyvät ihmiset jättää ainakin valheelliset parjaukset vähemmälle. Hyvää illan jatkoa ystävät ja viholliset!
Harto Forss kirjoitti 01.12.2011 - 20:28
Minultakin on usein kysytty "Onko Arhinmäki homo, kun puolisoa ei näy julkisuudessa". Alla olevan uutisen perusteella vastaisuudessa uskallan vastata "Eiku hetero". Mikäli jonkun mielestä sillä on jotain merkitystä. Kaikkien vaimot eivät vain halua julkisuutta, sitä vakaumusta pitää kunnioittaa. Tosin Arhinmäen avovaimo joutuu harkitsemaan keväämmällä asian uudestaan. Suomalaiseen järjestelmään kuuluu presidentin rouvan olevan ainakin silloin tällöin julkisuudessa.

http://www.ts.fi/online/kotimaa/284088.html
Anonyymi kirjoitti 01.12.2011 - 20:46
Ei oo pelkoa ainakaan Arhinmäen jatkosta...
Harto Forss kirjoitti 02.12.2011 - 09:27
Alla oleva kommentti on Javan blogista. Aikalailla voi olla samaa mieltä.

ukilainen olen kuulluut kaverilta,kaverin kaverilta,kaverin kaverin kaverilta,V...... kun ollaan niin s....... tyhmiä oikein saa ihmeteellä sitä tyyliä teidän jutuista.
Olli kirjoitti 02.12.2011 - 09:33
Nyt Harto valehtelet. Kukaan ei hoida asioitaan kauttani. En olisi ikinä maailmassa uskonut että olet poliitikkona niin tosikko ja lapsellinen. - Ja jukolauta, ainakaan tämä ploki ei ole mikään media, vaan narsistisen poliitikon näyteikkuna, jota katsomaan ja kommentoiaan piti alun perin tulla vain positiivisesti hymisevän kannattajaköörin. Näyteikkunasta tuli kuitenkin vankila, jossa sinua jatkuvasti mitataan, ja jossa sinun on jatkuvasti päivitettävä omia ja muiden tietoja, ja jossa on pelissä koko sinun jatkuvasti muuttuva identiteettisi. Se on raskasta. Ploki on sinulle kuin horjuva talo, jota pitää jatkuvasti tilkitä ja tukea, purkaa ja uusia. Talon pihalla on joukko renkejä, jotka auttavat minkä kerkeävät, siivoavat nurkat ja etupihat, ajavat sudet tiehensä. Plokisi alkaisi muistuttaa, jos sen saisit siivottua mieleiseksi ja sellaisena pidettyä, pikkutyttöjen ystäväkirjaa. Netti rankaisee (tai ylistää) myös siten, että (esimerkiksi) plokin tarinat ja niiden kopiot muualla netissä ovat kuin tatuointeja, joita et saa irti itsestäsi. - Politikointi oli varmaan mieluista ja iisiä silloin kun ei ollut kännykkää ja nettiä. Ne ovat orjuuttaneet poliitikon sätkynukeksi, jonka naruja vetelevät ystävät ja vieraat, viisaat ja tollot, mukavat ja mulkerot.
Harto Forss kirjoitti 02.12.2011 - 09:40
Mehän on Olli juuri keskusteltu moneen otteeseen miten joku kertoo sinulle paskaa tai oman näkemyksensä ja sinä oikopäätä laitat sen blogiin tietämällä vain 1 henkilön jutustelun.
Tuli taas sinulta purkaus mihin on vuosien mittaan saanut toistuvasti tottua. Tosin en ole siinä onnistunut vaan nyt enemmänkin masentunut.
Olli kirjoitti 02.12.2011 - 10:02
Jatkat tietämistä asiasta, joka ei sulle aukea kuuna päivänä. Puhut yhden henkilön jutustelusta, sekin väärin. Lue kaikki ihan rauhassa uudestaan. Jos osaltani oli paskasta kyse, menit ja nielaisit sen itse, ihan omassa plokissasi.
Anonyymi kirjoitti 02.12.2011 - 10:03
Kyllä ton Ollin korvien väliin on juuttunut niin pahasti sinun keljuilusi ettet siitä eroon pääse kuin hakemalla lähestymiskieltoa. Tällaisia tyyppejä saavat monet julkisuudessa olevat henkilöt riesakseen.
Anonyymi kirjoitti 02.12.2011 - 10:27
Onkohan nuo takiaiset ugilainen erikoisuus vai onko muuallakin tällaista. Java on jatkuvasti Kosken kimpussa ja Olli Forssin kimpussa. Molemmilla ilmeinen pakkomielle. Java on vaikeampi tapaus, hän kirjoittaa omaan blogiinsa eikä keksi muita kirjoittelun aiheita, mutta Olli miksi et pysy poissa tästä blogissa ellet voi Forssia sietää. Yksinkertainen juttu muille, mutta ei pakkomielteisille.
Anonyymi kirjoitti 02.12.2011 - 10:54
kyllä Koski on ainakin hyvin pystynyt Javaa vastaan puolustautumaan. Kaupungin mahtava tiedotuskoneisto on iskenyt miestä Turun Sanomia myöden.
Eikä kenenkään ole pakko blo geja pitää. Joskus kuitenkin viriää hyviäkin keskusteluja ja se on itselleni ollut joskus jopa tietolähde, ainakin "ahaa" elämysten lähde.
Olli ja Forss, sekä myös Aaltonen on usein antanut aika mielenkiintoistakin tietoa. Iölmeisesti viimeksimainuttu on nykyään tuo "Khpsj"
Anonyymi kirjoitti 02.12.2011 - 11:05
Ei kysymys ole siitä pystyykö puolustautumaan vai ei. Vaan miksi nuo 2 ovat jatkuvasti samojen henkilöiden kimpussa.
Anonyymi kirjoitti 02.12.2011 - 11:09
Menkää joskus lukemaan JUSSI PARVIAISEN blogia, JAVAN jutut ovat kaunokirjallisuutta sen rinnalla. Tässä jussin viimeinen lause viimeisestä:

"Tämän takia minultakin tulee kirja joulumarkkinoille; "Kapinallinen". Se on kuvaus kykenemättömyydestä sopeutua tähän helvettiin, jossa pärjää kun on hiljaa, niin voidaan luulla fiksuksi ja fiksua onkin olla hiljaa. Ja siitä kuinka tässä maassa virkoihin ja tärkeisiin tehtäviin valitaan aina sopivin, ei koskaan pätevintä. Siksi minulle jäi vain kapina"!
Anonyymi kirjoitti 02.12.2011 - 11:10
Kyllä kaikilla sanotuilla henkilöillä on sana hallussa. Kysymys on nimenomaan miten sitä käyttää. Toisilla on aina halu tuottaa pahaamieltä, toiset taas suhtautuu asioihin asioina.
Anonyymi kirjoitti 02.12.2011 - 11:11
Jussi onkin ns. lataamossa. Täällä on avohoito kunniassa.
Anonyymi kirjoitti 02.12.2011 - 11:14
Järjestelmällistä on ollut Javankin ajojahti, Ukin sanomia myöden. Varmaan ainutlatuinen teko poliittisessa historiass oli tuo yleisönosaston "sakinhivutus". Ihmetyttää, että Forss meni siihen mukaan. Ihan toisarvoinen asia vielä, joku hel...tin aloite, jolla olisi tietysti voinut pyyhkiä se yhden paikan, mutta silti...
Kyllä se oli poliittinen hyökkäys eikä moraalinen närkästys!
Anonyymi kirjoitti 02.12.2011 - 11:17
Tarkoitin lähinnä Parviaisen blogia. Se on osoitus siitä, että kunnianloukkaus on kevyttä kamaa näillä markkinoilla. Ja on täälläkin lataamo, jopa mielenkiintoisilla henkilöhistorioilla. Helppo kirjoitella jonkun blogiin tuntemattomilta palvelimilta
Olli kirjoitti 02.12.2011 - 11:22
Tämä ploki on toistaiseksi julkinen ja avoin. En tunne olevani Harton kipussa, sitäpaitsi kysymys on lopulta aivan mitättömän luokan asioista.
Anonyymi kirjoitti 02.12.2011 - 11:38
Näin on kuten "Olli" sanoo. Nämä ukilaiset blogit ovat vain vaarattomia, poliittisia juorupalstoja, jotka ovat mahtuneet hyvin sananvapauden raameihin. Javahan nämä testasi.
Anonyymi kirjoitti 02.12.2011 - 11:53
Luin lehdestä, että vastaava lääkäri Melos oli lausunut, että nykyään Ukissa on päivystyksessä lääketieteen lisensiaatteja, ei kandeja. No, tämän viikon tiistaina lääkäri kirjoitti nimensä perään: opiskelija. Kuka puhuu muunneltua totuutta?
Anonyymi kirjoitti 02.12.2011 - 12:38
Jos on kirjoitettu jonnekin paperiin sana opiskelija niin ota välittömästi yhteys sinne terveyskeskuksen hallintoon. Tämä paikka ei ole se, minne valitukset osoitetaan.
Oikeaan paikkaan osoitettuna asiaan tulee muutos jos opiskelijaväitteesi ylipäätään on totta.
Anonyymi kirjoitti 02.12.2011 - 14:12
kenellä forss ukin johtavista virkamiehistä on kaupungin luottokortti, kysyn tällässen vuoksi vaan
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=201112106437&ext=rss
Harto Forss kirjoitti 02.12.2011 - 15:05
En tiedä keillä on luottokortti. Eiköhän tilintarkastajien kuulu valvoa niiden asiallista käyttöä. Minusta niiden olemassaolo on välttämätöntä niiden kohdalla jotka edustavat kaupungia ja joutuvat matkustelemaan. Matkaennakon käyttö on hankalaa ja ei minusta pidä joutua käyttämään omia rahoja pakollisissa kuluissa väliaikaisestikaan.
Päivystyksessä on MedOne käyttänyt kandeja. Nyt on menossa operaatio jonka tarkoituksena on päästä eroon keikkalääkäreistä. Ne ovat kaiken muun harmin lisäksi kalliita.
KUULOPUHEISIIN kirjoitti 02.12.2011 - 15:13
ja niihen kuulin kuulin miksi aina pitää valehdella "KAVERILTA"kuulin taas eilen kuuntekin E-marketin peliautomaatilla,kun kuulin kaverilta.Kuulin kylässä olevan tälläinen pandemia kuulin kuulin voi ......!!!!!???????
Anonyymi kirjoitti 02.12.2011 - 15:32
pienessä kaupungissa kuulee kaikenlaista
Anonyymi kirjoitti 02.12.2011 - 16:49
Perussuomalainen paikallisjohtaja: Homot joutuvat tuliseen järveen
Perussuomalaisten presidenttiehdokkaan Timo Soinin kampanjapäällikkö Jukka Jusula on pöyristynyt Sysmän perussuomalaisten puheenjohtajan Janne Toivosen mielipidekirjoituksesta.
Toivonen on lähettänyt usean lehden toimitukseen kovasanaisen kirjoituksen, jossa hän tuomitsee raamatullisin sanakääntein homoseksuaalit. "Homous johtaa pedofiliaan ja eläimiin sekaantumiseen", kirjoittaa Toivonen.
Kirjoitus on lähetetty myös Helsingin Sanomiin. Tapauksesta kertoi ensimmäisenä Itä-Häme.
Kirjoituksen lopussa Toivonen ilmoittaa äänestävänsä Soinia, jotta "Suomeen saadaan presidentti, jota ei tarvitse hävetä".
Jusula pitää Toivosen puheita "luokattomina".
"Tuohon ei voi sanoa mitään järkevää. Kirjoittajan lääkitys ei ole kohdallaan. Toivon, että tämä johtaa toimenpiteisiin puolueessa", kommentoi Jusula HS:lle.
Yksikään lehti ei ole toistaiseksi julkaissut Toivosen kirjoitusta.
Anonyymi kirjoitti 02.12.2011 - 17:06
Teuvo Hakkarainen on kutsunut presidenttiehdokas pekka Haaviston kotiinsa Viitasaarelle, ehkä myös kantakuppilaansa. Teuvo ja Pekka ovat ystävystyneet eduskunnassa.
Mihinkä tämä vielä johtaakaan? Teuvo on tiettävästi vanhapoika.
Anonyymi kirjoitti 02.12.2011 - 21:58
Harto on hyvä tyyppi. Java on pelle.
Otettava Tosissaan kirjoitti 02.12.2011 - 22:07
Varautuminen on otettava tosissaan ja se perustuu lakiin. Päättäjien "yliolkainen" suhtautuminen kertoo vain siitä että asiasta ei tiedetä riittävästi. Kaupungin tilannetta varautumisen suhteen voidaan parantaa erittäin paljon, näin positiivisesti ilmaistuna. Vastuu varautumisen riittävästä resurssien tasosta on päättäjillä.
Anonyymi kirjoitti 02.12.2011 - 22:39
Mikä varautuminen?
Anonyymi kirjoitti 02.12.2011 - 22:53
Rake se osaa kosia yrittäjiä. Älykäs ihminen hoitelee juuri noin yritystään.
Olli kirjoitti 02.12.2011 - 23:50
Keikkalääkärikandin vaatimus nyt on työssä (vaikka päivystyksessä) ollut 5 v opintoja (joista pääosa, 3 vuotta on kliinisiä ilman todistuksia) ja ja jonkinlainen lupapaperi hoitaa potilaita kesällä. Ellei heitä olisi esimerkiksi puolet itä- ja pohjoissuomen lapsista olisi kuuroja korvatulehdusten takia. Vääriä punktioita tehtiin paljon, mutta onneksi lapset herkesivät huutamasta. Älkää yleistäkö asiaa valetohtoreihin, tai muuhun paska-ajatteluun. - Meidän terveyskeskustemme luonne on yleensä arvauskeskus, kun kuuntelee nykyisin valittaja-armeijaa, joka parveilee ruokakaupan eteisessä, tai jonossa apteekkin. Suurkäyttäjät, joista osa on valepotilaita. Puhummattakaan anniskelupaikoista. - On nimismiehen sijaisia, puhumattakaan keinosiementäjistä. Panevatko he lehmänne mahoiksi tarkoituksella? Nyt jokainen menköön itseensä, ennen kuin tuomitsee käutäntöja, joista on itse ollut päättämässä. - Hiiteen ruikuttajat ja heitä tukevat. - Selvä, kaikki terveyskeskukseen, joka määrittelee hoidon tarpeen, laadun ja arvion kestosta, ja sitten lappu käteen minne sairas ihminen haluaa ITSE mennä. Ei hän siinä itse keksi tomografiaa, tai pet-kuvausta, mutta jotka ovat röntgenkuvaa asiallisempi ratkaisu. Kuin verenluovutius, pelastaa ihmisiä, huoltajia, lapsia, koteja.
Anonyymi kirjoitti 03.12.2011 - 00:19
Parempaa päivystystä
http://www.uudenkaupunginsanomat.fi/mielipide/paakirjoitus/284621.html
Anonyymi kirjoitti 03.12.2011 - 11:08
Pitäisi nyt jo maalaisjärjellä tuo tietää, että päivystys on vaativampaa.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Viimeksi luetut

Tällä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.

Åsa Schwartz: NefilitHymyHymyHymy

Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.

James Pattersson: Pahan  kidassaHuuto

Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.

Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesäJalka suussaJalka suussaJalka suussa

Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.

Vikas Swarup: Syyllisten seurueNolostunutNolostunutNolostunut

Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.

Wilbur Smith: Vaaran vesilläKlink Klink (raha)

Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.

 

Yhdistykset
Laskuri