
Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.
Esa Kaitila
Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.
Paperiliitto
Alf Rehn
Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.
Turun Sanomat
Roope Lipasti
Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.
TS Extra
Jälkimaku
VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.
Turun Sanomat
Jälkimaku
Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.
Turun Sanomat
Kommuunisti
Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.
Keva
Tänään on tullut istuttua koulutuksessa. Yllättäen ihan mielenkiintoista. Kerron joitakin eniten mieleen jääneitä asioita.
Kuntaliiton lakiasianjohtaja kertoili kunnilla odotettavissa olevista uudistuksista.
Mikä kuntaliitoksessa muuttuu, on mielenkiintoinen kysymys. Hänen mukaansa ei mikään. Ainoastaan isommissa kunnissa tulee muutoksia ja siellä ne ovat välttämättömyyksiä. Näissä isoissa metropoleissa olisi tarpeellista suojata alueellinen edustavuus. Esim. hän kertoi ettei Vuosaaresta ole yhtään valtuutettua Helsingin valtuustossa vaikka siellä on yli 40 000 asukasta.
Hallituksen jäsenille hän esitti suurempaa korvausta työajasta. Hänen mukaansa ainakin pj. tarvitsi ainakin puolen päivän palkan, sopiakseen työnantajansa tarkemmin varsinaiseen työhön käytetystä ajasta. Oma kokemus on ettei työssä ollessa olisi mitenkään voinut olla hallituksen jäsen. tietysti jäsen olisi voinut olla, mutta kyllä asioihin perehtyminen olisi jäänyt vähälle. Tunteella ja muiden opastuksesta kantaa olisi tullut otettua. Nyt puolueet keräävät rahaa toimintaansa varten luottamusmiesverolla. Lakimiehen mukaan luottamusmies on palkkansa ansainnut ja puolueiden rahoitukseen pitäisi olla rohkeutta kunnallisella puoluetuella.
Taloudesta kuntien poistojärjestelmä pitäisi uusia. Se on nykyisellään kopioitu yritysten järjestelmästä. Kunta toimii kuitenkin kokonaan toisella tavalla. Monet kunnat ovat vieneet poisto %:t ylärajalle. Tällöin talouslaskelma vääristyy. Kunnan tulos on huomattavasti oikeaa parempi ja luottamusmiehet tekevät päätöksiä tämän mukaan. Kuntien pitäisi myös määritellä velkakatto ja sen mukaan tehdä talousarvionsa. Näin se on. Talous on monille valtuutetuille kovin vierasta. Aletaan näperrellä toisarvoisissa asioissa. On helppo sanoa, että kj on paskajätkä. Paljon helpompaa kuin alkaa selvittää miten talous on ja alkaa miettiä miten hommat laitetaan kuntoon. Tietty viranhaltijat sitten valmistelee asiat, mutta linjat näyttää valtuusto mikäli homma on hanskassa. Ei se ole yksin viranhaltijoiden tehtävä.
|
|
Täll
ä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.
Åsa Schwartz: Nefilit![]()
![]()
![]()
Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.
James Pattersson: Pahan kidassa![]()
Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.
Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesä![]()
![]()
![]()
Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.
Vikas Swarup: Syyllisten seurue![]()
![]()
![]()
Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.
Wilbur Smith: Vaaran vesillä![]()
Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.
Mutta tällainen oli mahdollista, koska hallituksen jäsenet ovat hampaattomia.
Sen verran kysyn: kun hallituksen jäsenet puheenjohtajaa myöden ovat eläkeläisiä, pitääkö puheenjohtajan palkka määrittää eläkkeen mukaan?
Muuten alustuksesi oli ihan kohdillaan! Toi jopa uusia näkökulmia. Ja haluan myös korostaa, että KJ on hyvä jätkä elinkeinohommissa ettei taas käsitettäisi väärin.
Ei minulla ole mitään vastaan kokouspalkkioiden määrän selvitystä. Tuota Ollin jatkuvaa keljuilua en kyllä jaksa ymmärtää. Et koskaan keljuile ketään muuta hallituksen jäsentä tai valtuutettua. Sitten sanot emmää mittä mutku Harto ymmärtää väärin.Tuleeko nyt sitten omaa kehua tai ei niin kyllä mielestäni keskimääräistä paremmin hoidan ja tunnen asiat. Luonteeseeni ei kuulu rääkkyminen. Ei tuntematta asioita kesken valmistelun, en mielestäni jauha kokouksissa turhanpäiten asioita. Käytän puheenvuoron silloin, kun on annettavana jotain lisää. En toista loputtomiin jo sanottua. Mikäli tämä tapa käyttäytyä on se josta Olli katsoo olevan jatkuvan herjanheiton syytä niin ei ymmärrä.
Välillä tuntuu siltä, että valtuustoa peloitellaan, ehkä moni ei uskalla olla muuta kuin poliittisesti korrekti eli olla hiljaa. Poliittinen korrektius vie tämän maan tuhoon kaikilla tasoilla.
Haluankin sanoa lopuksi Yrjö Kallista siteeraten: Olen varma, että elämme unessa!
Onneksi se uni tuotti sen Soijatehtaan. Ollaan kuin kaikki olisi nyt järjestyksessä, vaikka kunta ei kohta pysty hoitamaan lakisääteisiä tehtäviään.
T'st' lauseesta on helppo jatkaa. Jo kolmas ylil''k'ri on l'hd-ss' sairaalan m'elt' ja meill' vaan tekstiviestit paukuttaa joidenkin ihmisten nimi' ja elinkeinojemme erinomaisuutta. Meill' on ongelma ja se on iso ja se on siell' sairaalan m'ell'. T'm' on minun mielipiteeni.
Syksyksi luvattiin ja vuosi jo pian loppuu.
Tästä oiva esimerkki on viime vaalikaudelta. Tuolloin oppositiossa olleet SDP ja vasemmistoliitto vastustivat valmiuslain uudistusta, jolla poikkeusvaltuuksista päättäminen siirtyy tasavallan presidentiltä valtioneuvostolle.
Nyt niin SDP kuin vasemmistoliittokin ovat uudistuksen kannalla, kun eduskunta on lopullisesti päättämässä valmiuslaista.
Sairaalasta ja terveyskeskuksesta on vaihtunut ylilääkäri. Henkilökunnan vaihtuminen silloin tällöin on ihan tervettä. uudella ihmisellä on aina uusia ajatuksia. Sairaalan osalta se on jo näkyvissä. Terveyskeskukseen ei ole vielä hakuaika päättynyt ja siellä yksi onkin paisumassa kahdeksi. Näinkin ilmeisesti säästetään. Talouspäälliköthän siellä on jo tuplattu. Puhuttiin tarvittavan väliaikaisesti tekemään laskelmia jotka helpottaisivat säästöjen tekoa. en ole nähnyt yhtään laskelmaa ja väliaikaisuus on ilmeisesti vaihtunut jossain vaiheessa vakituisuudeksi. Jotekin alkaa risoa, kun tosissaan haetaan säästöjä ja sitten huomaakin jossain päin menoja tuplatun ilman järkeviä perusteita.