Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.

Esa Kaitila

Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.

Paperiliitto

Alf Rehn

Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.

Turun Sanomat



Roope Lipasti

Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.

TS Extra

Jälkimaku

VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.

Turun Sanomat

Jälkimaku

Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.

Turun Sanomat

Kommuunisti

Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.

Keva




 

23.12.2011 - 19:21

 

 

christmas_painting2011

                              HYVÄÄ JOULUA!

 

 

Anonyymi kirjoitti 23.12.2011 - 20:30
Kuva on todella kaunis.
Anonyymi kirjoitti 23.12.2011 - 22:07
Kiitos blogista ja Hyvää Joulua!
Anonyymi kirjoitti 24.12.2011 - 10:27
Samoin
Anonyymi kirjoitti 24.12.2011 - 11:43
Myös kiitokset hyvästä blogista ja Hyvää Joulua!
java kirjoitti 24.12.2011 - 11:53
Hyvää Joulua Hatolle, hänen lähipiirilleen ja kaikille Harton blogin lukijoille!
Anonyymi kirjoitti 24.12.2011 - 14:09
Kiitos kuluneen vuoden jutuistasi ja Rauhallista Joulua!
ämpärpori äijä kirjoitti 24.12.2011 - 14:14
Aivan upea kuva. oletko saanut luvan julkaisuun? HYVÄÄ JOULUA ja parempaa vuotta 2012
Harto Forss kirjoitti 24.12.2011 - 16:08
Kuva oli sivuilta joista on vapaa julkaisu oikeus.
Anonyymi kirjoitti 24.12.2011 - 16:19
Rauhallista Joulua ja myös Rauhallista Uutta Vuotta 2012.
Anonyymi kirjoitti 24.12.2011 - 18:34
Hyvää Joulua!
Anonyymi kirjoitti 24.12.2011 - 19:31
Rauhallista Joulua sinulle ja perheellesi!
Kaikille kirjoitti 25.12.2011 - 11:22
Hyvää Joulua ja Rauhallista Uutta Vuotta 2012.
Anonyymi kirjoitti 25.12.2011 - 12:11
Samoin Hartolle ja kaikille muillekin Rauhallista Joulua ja Vuotta 2012.
Anonyymi kirjoitti 25.12.2011 - 16:43
Myöhäiset Joulun Joulurauhan toivotukset Hartolle!
onko jollain tietoa kirjoitti 25.12.2011 - 22:14
Oliko lokalahdella tänä jouluna joulukirkko????
Hyvää huomenta Harto kirjoitti 26.12.2011 - 07:57
Nyt piteleen noita ilmoja oikein kunnolla ukonilmakin näkyy olevan tulossa,kun salamat leiskahtelee kaukana merenpäällä.
Anonyymi kirjoitti 27.12.2011 - 17:21
http://www.radiorobinhood.fi/kuunteluhuone

"KULTTUURIKESKUSTELUA SHERWOODIN PUSIKOISSA" Hauskaa muistelua Hämeenportista.
Harto Forss kirjoitti 27.12.2011 - 20:14
Kyllä on pidellyt ilmoja. Internet meni poikki ilmeisesti Boxing Dayn (nyrkkeilypäivän) aamuna. Äsken tulin Turusta joten nyt muutaman tunnin sisällä on tullut takaisin. Kännykkä katkesi Tapaninpäivän aamuna ja palautui illalla. Sähköt oli eilen, mutta katkesi 5 tunniksi. Olisikohan katkot ohi? Aikalailla vielä tuulee.
Kyllä Lokalahdella joulukirkko oli.
Hämeenportti se on monien muistoissa. Mikäli olisin ollut turkulainen, siellä sitä minäkin olisin nuoruuteni varmaan viettänyt. Nyt pitää vain kadehtien kuunnella muiden muisteluksia.
harmaa emiiri kirjoitti 27.12.2011 - 21:06
Tuo tapaninpäivän nimitys boxing day jota saarivaltiossa käytetään ei ole missään tekemisissä nekkaamisen kanssa vaikka lyhyen lontoon osaajat niin voisivatkin tulkita. Selityksiä nimen syntyyn löytyy vaikkapa intterwepin ihmeellisestä maailmasta, jopa useita. Tosin jos Lokalahden suunnalla on tapana käydä kopauttamassa naapuria tapanina on edellä esitetyn käännöksen käyttö ainakin paikallisesti perusteltua.
Harto Forss kirjoitti 28.12.2011 - 05:19
Käytin käännöstä vitsinä. En viitsi lähteä hakemaan sanan virallista selitystä. Jouluna käydään muutenkin kuulemassa riittävästi Sanan selitystä. Minulla olisi joku muistikuva, että Boxing day juontaisi englantilaisten tavasta jakaa joululahjat Tapaninpäivänä. Boxing day olisi siten laatikkopäivä.
tarkoitaa kirjoitti 28.12.2011 - 10:39
Boxing day=tapaninpäivä
Harto Forss kirjoitti 28.12.2011 - 11:32
Kyllä Boxing day on Tapaninpäivä, mikä taas tulee marttyyri Stefanuksesta. Miksi se ei ole englanniksi Stefanuksen päivä tai Stephanin päivä.
Teit Harto kirjoitti 28.12.2011 - 20:32
niin vaikean kysymyksen Stefanuksen päivästä etten minäkään ymmärrä tätä englsmannien viäntöä.
quit smoking kirjoitti 14.03.2012 - 15:29
Thanks very much for this post; it is exceptional and I love it so much
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Viimeksi luetut

Tällä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.

Åsa Schwartz: NefilitHymyHymyHymy

Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.

James Pattersson: Pahan  kidassaHuuto

Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.

Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesäJalka suussaJalka suussaJalka suussa

Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.

Vikas Swarup: Syyllisten seurueNolostunutNolostunutNolostunut

Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.

Wilbur Smith: Vaaran vesilläKlink Klink (raha)

Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.

 

Yhdistykset
Laskuri