Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.

Esa Kaitila

Massa- ja paperiteollisuuden tuotantomäärät per työntekijä ovatkin Suomessa maailman kärkeä. Eroa saksalaisiin, itävaltalaisiin ja ruotsalaisiin on lähes 30 prosenttia.

Paperiliitto

Alf Rehn

Kukaan ei halua olla sosiaalidemokraattien puoluesihteeri. Kukaan ei halua olla keskustan puheenjohtaja - paitsi Paavo Väyrynen. Ja hänkin sanoo suostuvansa hoitamaan tehtävää vain, koska kukaan muukaan ei siihen kykene.

Turun Sanomat



Roope Lipasti

Norjassa massamurhaaja Breivik todettiin toisessa mielentilatutkimuksessa syyntakeiseksi, ja hänet voidaan siis tuomita vankilaan. Sopii toki kysyä, että jos Norjassa terveet ovat tuollaisia, niin millaisia ne hullut mahtavat olla.

TS Extra

Jälkimaku

VR Groupun turvallisuusjohtajana aloittaa kesäkuun alussa. Rauno hammarberg, joka on tähän asti toiminut Nokian turvallisuusjohtajana. on sitä aikoihin eletty: VR on jo kiinnostavampi työnantaja kuin Nokia.

Turun Sanomat

Jälkimaku

Maailman ohuimmat kirjat-sarja on saanut uusia teoksia: Stephen Elopin saavutukset Nokian johdossa ja Perussuomalaiset huumorin helmet.

Turun Sanomat

Kommuunisti

Kukaan ei ole velvoittanut yksityistä puolta vastaamaan päivystyksestä, terveydenhuoltohenkilökunnan koulutuksesta ja vaativien sairauksien erikoissairaanhoidosta. Kukaan ei vaadi toisin kuin bussiliikenteessä ottamaan myös kroonisia ja hankalasti hoidettavia, mutta vähemmän tuottavia tapauksia hoidettavaksi.

Keva




 

02.01.2012 - 09:46

Tänä vuonna on kahdet vaalit. Presidentinvaalit alkuvuodesta ja kunnallisvaalit syksyllä. Presidentinvaalit tuntuvat selviltä. Niinistö kannatukseltaan on selkeä ennakkosuosikki. Tosin on monesti ylivoimainen lopulta pudonnut heikkoon kannatukseen. Tuskin nyt käy niin , vaaleihin on enää vähän aikaa eikä ole vakavasti otettavaa kilpailijaa näköpiirissä. Toiselle kierrokselle uskoisin jouduttavan. Siellä Niinistö on entistä ylivoimaisempi. Muissa ehdokkaissa ei ole sellaista joka tulisi keräämään muiden rannalle jääneiden äänet. Tosin luulen monen jättävän toisella kierroksella äänestämättä. Ei ole ehdokasta jonka taakse voisi missään tapauksessa mennä. Tämä vain nostaa Niinistön prosenttiosuutta.

Toiseksi ehdokkaaksi jatkoon olen pitkään povannut Väyrystä. Hän tuntuu saavan kannatusta aikalailla muista puolueista. Mitä lähemmäksi vaalit tulevat sitä enemmän uskon hänen kannatuksensa myös kepun sisällä kasvavan. Tätä osoittaa mielestäni myös viimeinen puoluegallup. Kepun toimintaan tyytymättömät ovat palaamassa puolueeseen Väyrysen ansiosta. Tämä Väyrysen suosio on yllättävää. Monet, kuten minäkin pitivät Väyrystä lähinnä hupiehdokkaana. Toisin on käynyt. Mikäli joku muu kepusta kuin Väyrynen olisi ollut ehdokkaana kepun alamäki olisi jatkunut.

Soini on tilanteessa etteivät kaikki omatkaan näe hänessä olevan presidenttiainesta eikä muualta ääniä tule. Kyllä hänellä silti mahdollisuudet ovat toiselle kierrokselle. Mikäli vain omat hänet hyväksyvät. Muiden kuin Niinistön äänet ovat hajalla. Toisella kierroksella Soinilla ei ole mahdollisuuksia. Lipponen ei saa kuin sitkeimpien demarien äänet ja vie demarien puoluekannatustakin alas.

Arhinmäki on nuoruudellaan ja ajatuksillaan keräämässä ääniä kohtuullisesti ja Vasemmistoliiton gallup kannatuksen nousu on hänen ansiotaan. Pressaksi ei ole mahdollisuutta. Arhinmäki käy myös lyhintä ja vaatimattominta kampanjaa. Niinistö, Väyrynen ja Lipponen ovat eläkeläisiä. Heillä on aikaa. Muut voivat saada vapaata työstään. Arhinmäki on ministeri, kansanedustaja, puolueen pj. ja avovaimo saa lapsen kampanjan aikana. Hän harkitsikin pitkään ehdokkuutta. Lopulta pystyttiin muodostamaan kelvollinen aikataulu. Koville Paavo tulee joutumaan. Onneksi on nuori ja harrastaa urheilua. Näistä on mittaamaton apu henkisesti.

Haavisto on myös kerännyt paljon suosiota. Hän on hyvin inhimillinen ja tietorikas. Tosin minun kannaltani hänellä on monia hyvin oikeistolaisia mielipiteitä. Ehkä oikeistolaisin monissa asioissa ehdokkaista. Varmaan lapsuudenkodin muistoja. Biaudet ja Essayah eivät vetoa muihin kuin oman puolueensa ydinkannattajiin.

Anonyymi kirjoitti 02.01.2012 - 11:44
Olen Forssin kanssa yhtämieltä siitä, että Väyrynen on yllättänyt täydellisesti. Ei närise kiukkuisena ja mielipiteet ovat asiallisia. Olen koko ikäni äänestänyt demareita, mutta nyt menee ääni Väyryselle.
Anonyymi kirjoitti 02.01.2012 - 12:40
Niinistö on samanlainen murisija kuin Lipponen ja pitkävihainen. Ei saada hyvää presidenttiä.
Anonyymi kirjoitti 02.01.2012 - 12:42
Soini menetti uskottavuutensa eduskuntavaalien jälkeen. Ei uskaltanut kantaa vastuuta tulemalla hallitukseen. Miten tommoisesta arkajalasta voisi pressaa äänestää.
Anonyymi kirjoitti 02.01.2012 - 13:56
Soinin kannatusta ugissa syö linjan puute. Tosin sillä ei ole valtakunnallisesti merkitystä. Enemmistö valehtelee ja herjaa muita eikä esitä mitään järjellistä. Vähemmistöllä ei ole yhtään mitään omaa. Kokoomuksen kanssa ollaan kuin peppu ja paita. Toisin sanoen täällä ei ole mitään. Taitaa olla niin muuallakin vain meteliä.
syrjäkyläläinen kirjoitti 02.01.2012 - 14:00
Niinistö on selkeästi oikeistolaisin myös ajatuksiltaan. Mielellään on tonttikeinottelijoiden puolella ainakin, kun kehä 3:n sisäpuolella tehdään yleisen edun nimissä maakauppoja. Kyllä Väyrynen on nyt monella lailla monien kompromissiehdokas. Kai sille pitää ääni antaa, kun näyttää olevan kuitenkin myös alkiolaisia ajatuksia.
Anonyymi kirjoitti 02.01.2012 - 14:05
Kuka enemmistöstä herjaa muita? Ainakin kaksi heistä ei ole missään kirjoittanut herjausta kenestäkään. Java Valkonen on ollut ehkä värikkäämpi, mutta on myös ylivoimaisen älykäs kaveri ja menee halutessaan valtuuston. Tosin ei taida enää listolle mennä. Rakas johtajamme oli häntäkin ovelampi (mustamaalauksessa)
kelju kirjoitti 02.01.2012 - 14:39
Pietari kielsi Jeessuksen kolmasti, mutta valtuuston puheenjohtaja taisi lauantain Ukarissa kiittää kolmesti.
Hieman oikolukua pliis. Vai oliko tarkoituskin?
Anonyymi kirjoitti 02.01.2012 - 14:49
Hyvin osaa Java älykkyytensä salata. Blogi jutuissa ei ole minkäänlaista logiikkaa eikä älyä. Kaikkiin ongelmiin on sama ratkaisu, virkamiehet ja hallitus vaihtoon. Ei ole mahdollista kaikkien typerien ihmisten kerääntyneen ugiin ja kunnallispolitiikan johtoon.
y-tunnus kirjoitti 02.01.2012 - 15:14
2443374-0
Anonyymi kirjoitti 02.01.2012 - 15:55
no sanotaan sitten, että Java on taiteilija, ehkä ei sovikaan politiikkaan. Mutta on hänet aika lailla väärinkin käsitetty.
Anonyymi kirjoitti 02.01.2012 - 15:57
mikä helvatin Y- tunnus blogeissa kiertää? pitäiskö tarkistaa kelle se kuuluu?
Anonyymi kirjoitti 02.01.2012 - 16:36
Ei toi nero ainakaan kouluista ja laskennosta mitään ymmärrä. Aikansa huudettiin säästölaskun olevan väärin. Siteen kun pyydettiin osoitusta missä on väärin niin pyydettiin kepua apuun. Nummilaiset on kokoomuksen suojissa ja javanaiset kepun. Mitään ei itte osata.
Anonyymi kirjoitti 02.01.2012 - 16:44
Ubio Oy
Koulukatu 1
23500 Uusikaupunki
Y-tunnus
2443374-0
Toimiala
Toimiala tuntematon
Anonyymi kirjoitti 02.01.2012 - 16:46
Ubio Oy | UUSIKAUPUNKI
Muut palvelut: Yhtiön toimiala on liikenne-etanolin, gluteenin ja valkuaisrehun tuotanto ja myynti.
Puhelin 02-8411700n
Anonyymi kirjoitti 02.01.2012 - 16:49
Onko Juha Aaltonen Ubion osakasluettelossa?
Anonyymi kirjoitti 02.01.2012 - 16:52
http://www.mikkoniskasaari.fi/node/118
Poliisi valehtelee melkein ugilainen persu.
ISÄ JA POIKA kirjoitti 02.01.2012 - 16:58
Poika kysyy isältä:"Isä,mitenkäs tämä yhteiskuntajuttu niinkun toimii ja mitä siihen kuuluu"?
Isä istahti pojan viereen ja vastasi:"No,otetaanpa esimerkiksi tämä meidän perhe:Isä tuo rahan tähän yhteiskuntaan,joten olen markkinatalous.
Äiti kuluttaa rahat ja päättää asioistatäällä,niin hän on hallitus. Lastenhoitajamme on kodin ylläpitäjä,jotenhän on yrittäjä.
Ajammee sinun etuja, niin sinä olet kansalainen.
Pikkuveljesi on maamme tulevaisuus".
Hetken vielä rupateltuaan päätivät isä ja poika mennä nukkumaan.Yöllä poika heräsi pikkuveljen itkuun,sillä tälle oli tullut kakat vaippaan.Poika lähti vanhempiensa huoneeseen ja näki äidin nukkuvan sikeästi,mutta isä oli poissa.
Poika meni lastenhoitajan oven taakse ja katsoi avaimenreijästä.Hän näki isän voimistelevan lastenhoitajan päällä.
Poika sitten koputti ovea, ei vastausta.Koputti uudelleen,
ei vastusta.
Poika päätti mennä nukkumaan.
Seuraavana aamuna poika meni sanomaan isälleen. "Isä,luulen,että olen ymmärtänyt tämän yhteiskunta jutun".
Sitten isä jälleen istahti pojan viereen ja sanoi:"Hyvä

kerroppa nyt ihan ominsanoin sitten".
Ja poika vastasi:"Hallitus nukkuu sikeästi,niin markkinatalous voimistelee yrittäjän kanssa,eikä kansalaisia huomioida ollenkaan,kun maamme tulevaisuus on kaulaansa myöten paskassa.

Anonyymi kirjoitti 02.01.2012 - 18:42
Huolestuttavaa moraalin kuhtumisesta ja aina vain pahenee.
Anonyymi kirjoitti 02.01.2012 - 19:02
http://www.iltasanomat.fi/presidentinvaalit/niiniston-joukkoja-syytetaan-matkimisesta---paniikkitunnelma/art-1288439388087.html
Anonyymi kirjoitti 02.01.2012 - 19:15
Huolestuttavaa moraalin kuihtumista. Jopa kaupunginvaltuutettu valehtelee törkeesti. Alla hänen nakeistaan lähtenyttä näpylöintiä.

Entä tulevaisuutemme? No, se näyttää positiiviselta, kun tutkaillaan huomistamme jouko-opin avuin. Talous pannan kuntoon satamakauppakikkailun. Jos viime vuotinen säästöpäätös oli itsepetosta, tämä on jo itse huijausta. Todellinen ongelmamme on terveyskekus, siellä viimeisen vaalitempauksen seurauksena lääkärit tekevät 30% isommalla palkalla muita paikkakuntia selvästi vähemmän töitä, mutta jouko-oppiin kuuluu ettei tällaisiin asioihin puututa.
Anonyymi kirjoitti 02.01.2012 - 19:33
Iäkäs hallituksemme sivuuttaa koko ajan tämän ylimääräisen yli puolen miljoonan euron palkkakustannuksen joka ei korjaannu millään sataman myynneillä. Silmänkääntöä koko satamakauppa jolla saadaan hetkeksi kuivat vaipat pöksyihin ja kivasti tämä näyttää lämmittävän kantajiaan jo puheissakin.
Olli kirjoitti 02.01.2012 - 19:37
Joukko-oppimatematiikan ainoa yksikkö joukon lisäksi on alkio.
Kuuluu vissiin kirjoitti 02.01.2012 - 19:40
kaupungin virkamiehen toimenkuvaan tuo hyvänystävän puolustaminen oikeussalisakin käräjäoikeudessa todistajana puhutaan asiaa ja hovioikeudessa taas puolustetaan hyvää sydänystävää.Täytyy vain ihmetellä miten näin kieronkankee henkilö voinut toimia ammatissaan ja vielä valtuutettuna.
Anonyymi kirjoitti 02.01.2012 - 19:45
sama kerho työväentalolla velvoittaa
Harto Forss kirjoitti 02.01.2012 - 20:11
Ei satamakauppa auta yhtään talouttamme. Se korjaa tasetta, mutta ei tuloslaskelmaa. Tuloslaskelmasta näkyy olemmeko ali- tai ylijäämäisiä. Tase kertoo tilinpäätöspäivän taloudellisen aseman. Mitä omistamme ja mitä olemme velkaa.
Lääkärien palkankorotus tehtiin jo vuosia sitten yksimielisesti. Se ei ollut mikään vaalitempaus. Eikä siitä voinut kukaan hyötyäkään, tehtiinhän se yksimielisesti. Me emme siihen aikaan saaneet omia lääkäreitä vaan jouduimme turvautumaan keikkalääkäreihin, jotka ovat monella tapaa kallis ja huono vaihtoehto. Korotuksen jälkeen saimme lääkärien virat täytettyä. Nyt tähän on monet kerrat palattu ja monien mielestä lääkärien palkkoja pitäisi laskea. Sopimukset asettavat nyt esteitä ja onko tilanne muuttunut? Maassa on edelleen lääkäreistä pulaa. Joutuisimmeko uudelleen samaan tilanteeseen? Virkoja olisi täyttämättä ja kalliit epäpätevät keikkalääkärit olisivat terveyskeskuksessa.
Kaupparekisteristä kirjoitti 02.01.2012 - 20:17
Kaupparekisteristä poimittu Ukibio Oy:n hallitus ja tilintarkastajat.

Koski Kari Paul 28.09.1952 Suomi Puheenjohtaja
Laine Reijo Kalervo 01.04.1943 SuomiVarsinainen jäsen
Puikkonen Asko Olavi 21.07.1945 SuomiVarsinainen jäsen
Pulkkinen Esko Matti 15.03.1951 SuomiVarsinainen jäsen
Ajanko Pekka Ilmar i27.12.1956 SuomiTilintarkastaja
Halonen Sivi Helinä25.12.1976 SuomiVaratilintarkastaja
Anonyymi kirjoitti 02.01.2012 - 20:27
Kieronkankee on vieläkin valtuutettuna ja hengaa kieronkangeiden persujen kanssa.
Anonyymi kirjoitti 02.01.2012 - 20:30
Hyvä Harto, että kerrot miten java huijaa kannattajiaan.
Anonyymi kirjoitti 02.01.2012 - 20:31
syrjäkyläläinen kirjoitti 02.01.2012 - 14:00
Niinistö on selkeästi oikeistolaisin myös ajatuksiltaan. Mielellään on tonttikeinottelijoiden puolella ainakin, kun kehä 3:n sisäpuolella tehdään yleisen edun nimissä maakauppoja. Kyllä Väyrynen on nyt monella lailla monien kompromissiehdokas. Kai sille pitää ääni antaa, kun näyttää olevan kuitenkin myös alkiolaisia ajatuksia.

Ei täällä päin Alkiolaisia ajatuksia ole kuin Laitlassa. Taitaa olla joku persu joille ugi on yhtä sontaa. Muuttaisivat pois.
Anonyymi kirjoitti 02.01.2012 - 20:56
Alkio on myös sanonut, että vähempiosaisia on aina autettava.
Anonyymi kirjoitti 02.01.2012 - 20:58
Forss toi hyvin esiin satamakaupan vaikutuksen taseeseen. Taisi olla valtuuston puheenjohtaja joka kauppaa tarjosi U:gin talouden osapelastajaksi (Kolumni U:gin Sanomissa)
Anonyymi kirjoitti 02.01.2012 - 21:31
Satamakauppakin jo käyty useita kertoja läpi mihen se vaikuttaa, ei kai samaa asiaa taas aleta vatvoa.
korkeinoikeus kirjoitti 02.01.2012 - 21:40
on sitten lopullisesti hyväksynyt Kiertokarin irtisanomisen kirjoitta TS.
Anonyymi kirjoitti 02.01.2012 - 23:36
kommentoija 21:31, onko se selvä valtuuston puheenjohtajalle
Anonyymi kirjoitti 03.01.2012 - 00:00
Voipi olla, että ei ole valtuustonpuheenjohtajelle selvää???
Anonyymi kirjoitti 03.01.2012 - 00:11
entä hallituksen puheenjohtajllekaan?

http://www.uudenkaupunginsanomat.fi/mielipide/tastvinkkelist/294721.html
Anonyymi kirjoitti 03.01.2012 - 10:39
Ylläolevan kirjoituksen linkki vie Jussilan pääkirjoitukseen, Onko tarkoituskin pitää häntä Kh:n puheenjohtajana? No, jokatapauksessa, kirjoituksessa ei ole ole oivalleti apportin merkitystä.
Tähän on tultu kirjoitti 03.01.2012 - 11:19
Nyt ovat Valkonen, Wala ja Antola sitä mieltä, että talous on kunnossa sataman yhtiöittämisen jälkeen. Vieläkö kun kertoisivat miten se tulosta parastaa.
Anonyymi kirjoitti 03.01.2012 - 11:21
Valkonenkin?
Tähän on tultu kirjoitti 03.01.2012 - 11:27
Kyllä myös Valkonen näin kirjoittaa blogissaan. Valtuuston heikosta taloustietämyksestä on aiemmin kirjoiteltu. Näin heikoksi en sentään olisi uskonut. Forss taitaa olla ainoa joka ymmärtää tuloslaskelman ja taseen eron.
Anonyymi kirjoitti 03.01.2012 - 11:34
olen myös lukutaitoinen enkä parhalla/pahalla tahdollakaan huomaa Valkosen kiittelevän U:gin taloudenpitoa. Eri asia on jos joskus on kirjanpitotermit on menneet sekaisin. Ei Forss toki ainoa näiden osaajien kanssa, mutta aika vähän heitä on. sanoisin mieluummin näin ettei mene henkilöpalvonnaksi
Anonyymi kirjoitti 03.01.2012 - 12:05
Lukutaitosi tai ymmärryksesi ei ole ihan kunnossa. Ei Valkonen kiittele sen paremmin kuin hänen hengenheomolaiset Wala ja Antolakaan vaan kaikki kolme sanovat talouden tulevan kuntoon sataman yhtiöittämisellä. Alla suora lainaus Javalta. Kirjoitus virheineen.
Talous pannan kuntoon satamakauppakikkailun.
Anonyymi kirjoitti 03.01.2012 - 12:34
Kuinkahan monia kymmeniä kertoja Java kirjoittaa blogissaan samoja juttuja. Sitten kun Javan tietämättömyys paljastuu ollaan heti hyssyttelemässä keskustelua.
Olli kirjoitti 03.01.2012 - 13:10
Edellä: "talous on kunnossa sataman yhtiöittämisen jälkeen". - Kuten Harto selvitti, vain tase on, mutta talous ei ole. Sekin kyllä paranee, sillä satamaosakeyhtiölle on ehdottoasti asetettava selvä vuosittainen tuloutusvaatimus kaupungille. Osakeyhtiössähän voi olla yksityisiä yritysosakkaita, kenties sijoittajiakin.
Anonyymi kirjoitti 03.01.2012 - 13:13
Kyllä suurimmalla osalla on luetun tekstin ymmärtäminen pahasti hakusessa. Kannattaako silloin paljon kommentoida jos ei osaa lukea????
Olli kirjoitti 03.01.2012 - 13:20
Se oli kätevää kun papit aikanaan saarnasivat latinaksi, eikä kansalaiset ymmärtäneet mitään. Yhteiskunnallisessa talouspolitiikassa (etenkin kun sillä on puoluepolitiikan synkkä varjo) toimitaan vähän samaan tapaan. Kirkossa tarvittiin kirkonpiru, joka kavalsi saarnan aikana höpiseviä ja omia puuhiaan harrastavia seurakuntalaisia. Mitä pirua vastaavaa me nyt tarvitsisimme? Pääministerin joka on jo ilmoittanut, että ensi vuonna sitten leikataan (teiltä päät) ja se tekee kipeetä?
Harto Forss kirjoitti 03.01.2012 - 13:25
Kyllä tuloutusvaatimus voidaan asettaa, mutta ei satama sellaista velvoitetta pysty toteuttamaan kuin ottamalla lisää velkaa. Aikanaan Satamalla oli 1milj/mk:n tuloutusvaatimus vaikka se korjattaisiin indeksillä niin merkitys on vähäinen.
Äsken ajellessani kotiinpäin Turun valtuuston pj. Seppo Lehtinen kertoi radiossa, ettei Turku voi jatkaa syömällä velaksi, investoinnit voidaan rahoittaa velalla. Meillä tänä vuonna investoinneista 60% maksetaan tuloilla, 40% maksetaan lainoilla. Olemme Turkuun nähden loisto tilanteessa.
Anonyymi kirjoitti 03.01.2012 - 14:08
Tase voi olla vuoden tai kaksi tilivuotta melkein tasapanossa satama yhtiöittämisen vuoksi. Tulo-menokehitystä ei ole saatu kuntoon ja tiedä sitten onko siihen edes poliittista tahtoakaan.
kukkahattuinen kettutyttö kirjoitti 03.01.2012 - 14:31
http://yle.fi/uutiset/teemat/presidentinvaalit/2012/01/arhinmaki_hyvaksyy_kansalaistottelemattomuuden_3145625.html

forssihan oli arhinmäen miehiä eikö vain? miten tohon sitten pitäsi suhtautua?
Harto Forss kirjoitti 03.01.2012 - 14:57
Saattaa olla ettei tase pysy kunnossa paria vuotta enempää. Se on nyt melkein tasapainossa ja sataman yhtiöittäminen nostaa sen reilusti plussan puolelle. Tänä vuonna emme kamalasti velkaannu. Ensi vuosi näyttää taloussuunnitelman mukaan huonolta. Toivottavasti pystymme vuoden aikana talouttamme korjaamaan.
Kyllä, kannatan Arhinmäkeä. Poikkeuksellisesti katsoin eilen vaaliohjelman. En ole yhtään erimieltä allaolevasta Arhinmäen sanomasta.

Arhinmäki painotti hyväksyvänsä kansalaistottelemattomuuden vain silloin, kun se ei loukkaa kenenkään fyysistä koskemattomuutta, paikkoja ei rikota ja tärkeitä asioita nostetaan esiin.
- Esimerkiksi Pohjois-Afrikan arabikevät oli omanlaista kansalaistottelemattomuutta, Arhinmäki pohti.
Anonyymi kirjoitti 03.01.2012 - 15:20
Pohjois-Afrikan arabikevät oli kyllä kaikkea muuta kuin väkivallatonta kansalaistottelemattomuutta.
Anonyymi kirjoitti 03.01.2012 - 16:10
Tulevaisuudessa , kun liitymme raumaan niin saadaan tunnusluvut kuntoon ja mikä hienointa saamme rakkaamme kj.n taas luotsaamaan meitä.
Anonyymi kirjoitti 03.01.2012 - 17:08
Java kertoo blogissaan Novidan myydyn Raumalle alihintaan. Valtuusto hyväksyi kaupan 9.5.2011 yksimielisesti. Miksi hän kertoo opetuslapsilleen kuin tämä olisi ollut jotain mafian tekosia. Käsittikö mafia jo silloin Valkosen, Walan ja Antolan joka nyt kertoo perättömiä satamanyhtiöittämisestä.
Anonyymi kirjoitti 03.01.2012 - 17:12
En pääse javan blogiin. Tietääkö joku mitä Javalle tänään vastattiin mörnestä hänen kysyttyään kannustuslisistä?
Anonyymi kirjoitti 03.01.2012 - 20:20
tuskin on missään j.valkonen kirjoittanut niin että novida on myyty alihintaan raumalle.
eikä taida hän olla luvannut tänään kysyä mistään kannustuslisistä. muistasin kyllä asiat jos olisi.
OLLI SE HEITTI kirjoitti 03.01.2012 - 20:36
oikein pirullisen jutun klo 13.20 hyvä OLLI niinsitä pitää vähän tönäistä noita "NEROJA".
Anonyymi kirjoitti 03.01.2012 - 20:59
Klo 20.20 muistisi tueksi Jahven kommentti. Ei Raumalle vaan Loimaalle ja kommentti löytyy Jahven blogista.

java kirjoitti 02.01.2012 - 20:13
Kiitos kommenteista! Areena on vapaa, joten lukua kenttään. Eiköhän nuo myöntämiset ja summat selviä viimeistään Mörnen auetessa. En viitsi toisten lomaa pilata. Saattaa palkkiolla päästä pitkälle ja eksoottiselle lomalle, joten noloa sitä on arkihuolilla häiritä!
Anonyymi kirjoitti 03.01.2012 - 21:12
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/tripolissa-jalleen-vakivaltaisuuksia/art-1288439615616.html?ref=rss
Olli kirjoitti 03.01.2012 - 23:09
Arhinmäen tarkoittama kansalaistottelemattomuus on yhtä tyhjän kanssa. Kt on jotakin sellaista, joka saa punakyrmyniskat kananlihalle ja ripuloimaan. Perusteos on Kansalaistottelemattomuudesta, Outi Lauhakangas, 1986, Otava. Istuimme Reenpään sohvallla, hän, Esa Sariola, Jorma Palo ja minä, ja pokkasimme ensimmäisen Visio-sarjan(pamfletteja) ennakot ja hyvät konjakit. -Tunisiasta alkanut tappaminen, ns. kevät on poliittinen, ammattimielenosoittajineen ja raakuuksineen. Arhinmäki oli korkeintaan lukiossa, kun kt silloin määriteltiin Suomessa. Lehdet kirjoitti Outista kuin rokonarpisesta pimusta, periaatteella kiellä kaikki, eihän sellaista olekaan. Piperrystä muka, mutta kuka se oikein pipertää? Pohtikaa sitä.
Anonyymi kirjoitti 04.01.2012 - 00:19
http://www.iltasanomat.fi/presidentinvaalit/vayrys-mukin-suosio-repesi---tuottanut-jo-165000-euroa/art-1288439692062.html
Harto Forss kirjoitti 04.01.2012 - 05:08
Voi perskules! Uskoin vahvasti Suomen voittoo.

http://www.iltasanomat.fi/jaakiekko/kirveleva-tappio-suomi-havisi-ruotsille-rankkareilla-mm-valieran/art-1288439725328.html?ref=rss
Anonyymi kirjoitti 04.01.2012 - 08:57
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/rattijuoppo-ajoi-yli---11-vuotias-tytto-kuoli-traagisesti-helsingissa/art-1288439704136.html
Kuntelin eilen kirjoitti 04.01.2012 - 11:07
kello 23.00 radiouutisia. Häkämies sanonut sähköyhtiöiden neuvottelu tilaisuuksien jälkee tiedotusvälineille ettei voi maksaa suurempia korvauksia mikä nyt on muuten YHTIÖT TUOTTAA TAPPIOTA.Näin meillä kärsiköön vain tavallinen taaperta nahoissa jotta herranilkit saavat isompia optiota ja tulospalkiota.
"Valkoinen Suomi" kirjoitti 04.01.2012 - 11:44
Nyt on käynnissä tutkimus vuoden 1918 sisällisodan jälkeen vankileisille joutui suurimäärä alaikäsiä lapsia.
Monet heistä joutuivat myös syytteeseen valtiorikosoikeudessa.Syyksi riitti tai kelpasi liittyminen punakaartiin.Tuulikki Pekkalainen tutkii parhailaan vankileirien lapsivankeja,keskityy 13-15 vuotiaisiin noin 150 lapsivankiin.Pelkästään tuomittiin valtiorikosoikeudessa 15-vuotiaita kaikkiaan 1100 lasta.
Sisällissodan aikana kuoli yli 500 alaikäistä.Lisäksi sodan jälkeen heitä menehtyi vankileireillä liki tuhat.
Punaisen puolen lapset joutuivat sietämään nöyryyttävää kohtelua sisällissodan jälkee.
Oikeusprosessin aikana ja sen jälkeenkin alaikäisiä nimiteltiin muun muassa hulikaaneiksi,amatsooneiksi ja ryssän pennuiksi,Pekkalainen kertoo.
Vankileirillä olleiden lasten kontaloista ei aina ole kerrottu etes lähipiirissä siitä on vain vaiettu niin totaalisesti ettei ole uskallettu tuota julkisuuteen.
Anonyymi kirjoitti 04.01.2012 - 11:53
tulospalkkioita kannattaa myös toveri forss. joten hyvä että kuuntelit eilen uutisia.
Harto Forss kirjoitti 04.01.2012 - 12:24
Kyllä meidänkin historiassamme on paljon valkoisia läiskiä. Niitä on kyllä alettu aikalailla tutkia. Hyvä näin. Se joka ei historiaa tunne, ei nykypäivää ymmärrä.
Kyllä kannatan tulospalkkioita. Kemiran U:kin tehtaille sain työntekijöille tällaisen neuvoteltua, enkä ole katunut. Korkeimmalla johdolla ne vaan pitäisi saada pysymään todella tulokseensidottuina ja kohtuullisina.
EKONOMI kirjoitti 04.01.2012 - 13:06

- Edellä Harto kirjoitti, että " johdolla tulospalkkiot pitäisi saada pysymään tulokseen sidottuina " . - Jos tuloksella tarkoitetaan tilinpäätöksestä ilmenevää tulosta, yli - tai alijäämää niin mikä siinä vaikutti kj. Kari Kosken 10.000 euron tulospalkkioon ??
UKISSA JOKU kirjoitti 04.01.2012 - 13:13
SAA TULOSPALKION MIINUSMERKISTÄKIN.
Anonyymi kirjoitti 04.01.2012 - 13:32
sama homma pätee hartsin mielestä kaupungilla ja yrityksillä että tuloksesta riippumatta johtajat on palkkionsa ansainnut
TARMO kirjoitti 04.01.2012 - 14:00
Eiköhän tulospalkkiot tms. henkilökohtaiset palkanosat ole TES ja VES - arkipäivää, jopa meillä valtiolla jo muutaman vuoden.

Eri asia ovat kaikensorttiset optiot yms. järjestelyt, joissa ahneudella ei ole mitään rajaa. Näissä erikoisesti kunnostautui aikanaan Fortum jakaessa miljoonia - jopa tiedotussihteerilleen, kaikki saajat tietenkin suomenruotsalaisia.- Kyse oli " legalische räuberai "(laillisesta rosvoudesta).
- Ja mielestäni sähköyhtiö (samoin puhelin -) toimii kuten kunta tai valtio. Jos loppuu rahat, nostetaan tariffeja ( kunta nostaa paitsi taksoja, myös veroja). - Fortumin sellaiselta asiakkaalta, joka on kärvistellyt muutaman päivän ilman sähköjä, vois kysyä, onko sähköyhtiö keskittynyt olennaiseen ja olivatko johdon saamat optiot ansaittuja ??
Harto Forss kirjoitti 04.01.2012 - 14:04
Tulospalkkiota ei useinkaan johdeta tilinpäätöksestä vaan siihen voidaan valita tekijöitä jotka voidaan saada raporteista lyhyiltäkin ajanjaksoilta ja myös muita tekijöitä kuin eurot. Koskenkaan tulospalkkio ei johdettu tilinpäätöksestä vaan yksittäisestä tapahtumasta. Kyllä johtajakin voi palkkansa ansaita. Lue klo 13.32 kommenttini klo 12.24.
Harto Forss kirjoitti 04.01.2012 - 14:06
Pitäisikö minun tarkistaa mielipiteitäni? Olen jo toisen kerran Tarmon kanssa samaamieltä.
Anonyymi kirjoitti 04.01.2012 - 14:20
http://www.paavoarhinmaki.fi/blogi/2012/vasemmistossa-on-eroja/
Anonyymi kirjoitti 04.01.2012 - 15:34
kakkoskierroksella mukana kaksi porvariehdokasta. hienoa eikö ole.
Täst Valan vinkelist kirjoitti 04.01.2012 - 15:54
Jätehuoltolaki asettaa kunnille erittäin vaativia ja kallita ratkaisuja,esimerkiksi lajittejun.Mitähän tälläinen henkilö yleensä ymmärtää KIERRÄTYKSESTÄ?
Tarmolta voisi kysyä onkohan aina kaupungin päättävät elimet tehneet niitä järkeviä lehmänkauppoja esim.sähkölaito+tontonmäki+lokalahti.
Näihän ihmiskunta on aina toiminut köyhät köyhtyy ja rikkaat rikastuu.Vuoden 1992 jälkeen hyväosaiset ovat rikastuneet 14 kertaisesti tavalliseen palkkatyöläiseen ja vain Suomen hallituksen ja eduskunnan tekemillä verohelpotus päätöksillä
Harto Forss kirjoitti 04.01.2012 - 15:55
Näin tulee olemaan. Mihin on vasemmisto mennyt? Mikäli demarit olisi nimennyt jonkun muun kuin Lipposen, esim. Tuomiojan yhteistyö olisi ollut mahdollista kuten 2:ssa edellisissä pressanvaaleissa.
Olli kirjoitti 04.01.2012 - 16:05
"Kaupunki kirjaisi kaupasta 4 miljoonan euron myyntivoiton, kirjanpidollisen järjestelyerän, jolla voidaan kattaa taseen alijäämä ja saada kuntatalous näin hetkellisesti tasapainoon". - Edellinen on as:n uutisestani, josta nyt taitetaan peistä. Kun sen kirjoitin, minulla oli tosiaan naiivi usko, että kaupunki saa omaisuudestaan mainitun 4 miljoonaa käyttötalouteensa. Mutta homma olikin tasekikkailu (ilman mitään apua kaupungin talouteen) ja kaupungin kokonaan omistama satamaosakeyhtiö pelkkä kulissi, jota pidetään tarvittaessa edelleen yllä kaupungin takaamilla lainoilla. - Mutta kuten sanoin muualla, ellei satamayhtiö ole liikeyritykseen verrattavissa oleva yritys, jolla on muitakin osakkeenomistajia (yrityksiä, sijoittajia), kunnallinen talousjärki ei siellä tuota hedelmää. Se ei ole myöskään EU:n tarkoittama osakeyhtiö, joka kilpailee markkinoilla. OK, onkoon se apportti 4 miljoonan arvoinen osakenippu, josta kaupunki voi myydä osakkeen vaikkapa minulle, Pyhärannan kunnalle tai Steelteam Oy:lle, ja josta kaupunki todella hyötyisi tulostaloudellisesti. - Ikävä, että Hepokarin satama on satamien minisarjalainen (myös Yaran teollisuussataman kanssa) eikä sen odotettavissa oleva kasvu tee siitä paljon kummoisempaa. - Kysykääpä muualta omistavatko öljy-yhtiöt ja muut itse säiliönsä satamissa. Jos Hepokari olisi jo ollut osakeyhtiö, olisiko yhtiöllä ollut 2 miljoonaa rahaa (tai lainamahdollisuus yleisiltä rahamarkkinoilta) rakentaa ruokaöljysäiliö ilman kaupungin takaamaa lainaa(kuten nyt käy)?
Anonyymi kirjoitti 04.01.2012 - 16:19
Mites vasta Olli valaisi tilanteen? Forss on sitä toistanut jo monta päivää ja taistellut yksin anonyymejä ja Juhaa ym. vastaan.

Alla myös Javan kirjoitus. Kaupungia hallitsee 3:n mafia, Valkonen, Wala ja Antola

Talous pannan kuntoon satamakauppakikkailun.
Anonyymi kirjoitti 04.01.2012 - 16:24
Tosi on nyt tuodaan esille asioita joista olisi ennen suututtu. Kaikki pitää kertoa päästääkseen. Lipponen avioeronsa, Haavisto puolisonsa känniajelun, Niinistö miten vietetään koti-iltaa jne. Koska tehdään vessakäyntikin julkiseksi.

http://www.iltasanomat.fi/presidentinvaalit/vaalikommentti-sirkushuveja/art-1288439916809.html
Anonyymi kirjoitti 04.01.2012 - 16:19  kirjoitti 04.01.2012 - 16:32
Kopioitu Javan blogista, koska väität palaturia.

Valheellinen lauseenmuodostaja kirjoitti 04.01.2012 - 16:29
"Entä tulevaisuutemme? No, se näyttää positiiviselta, kun tutkaillaan huomistamme jouko-opin avuin. Talous pannan kuntoon satamakauppakikkailun. Jos viime vuotinen säästöpäätös oli itsepetosta, tämä on jo itse huijausta."

Tämä tiedoksi anonyymille (Anonyymi kirjoitti 04.01.2012 - 16:18 )

Suoraan lainattua Javan alustuksesta. Joten edellinen anonyymi, älä sinä irroita yksittäistä lausetta useamman lauseen kimpasta. Katkaisit kontekstin ilmeisen tietoisesti. Jo itse aloin melkein uskoa hömppääsi ja onneksi tarkistin. Ei millään pahalla, mutta lauseyhteys on pidettävä kiinni.
Anonyymi kirjoitti 04.01.2012 - 17:10
Kyllä nyt löytyy sananselittäjiä. Ennen Ollin kommenttia ei kukaan puolustanut Hartsia. Kaikki stjubit katsoivat oikeudekseen vaan herjata. Kysyppä Olli Takalalta myös Novida kaupat ja lääkärienpalkat niin tulee selväksi kuka nekin asiat kertoo oikein ja asiallisesti.
Anonyymi kirjoitti 04.01.2012 - 19:06
Olit loistava tänäänki! Lipponen oli niin pulassa kanssasi, että joutui turvautumaan keskeytyksiin, jotta hänen yli ei ajettaisiin ihan 100-0. Kyllä kansa näki sinun varmuutesi Arhinmäki! Jatka samaa rataa niin varmasti hyvää tulee! GO PAAVO GO!
Anonyymi kirjoitti 04.01.2012 - 19:14
http://www.iltasanomat.fi/presidentinvaalit/totuus-paavo-mukin-ja-muun-vaalikraasan-alkuperasta-julki/art-1288439979730.html
Anonyymi kirjoitti 04.01.2012 - 19:31
pöö, ei ole mitään pelättävää
Anonyymi kirjoitti 04.01.2012 - 20:49
Java ei ollut kymmenen parhaan joukossa.

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2012/01/suosituin_haukkuja_ei_muuttunut_miksikaan_3150563.html
Harto Forss kirjoitti 05.01.2012 - 07:03
Ei ollut yllätys, että näin kävi.

http://www.yle.fi/tekstitv/html/P132_01.html
Harto Forss kirjoitti 05.01.2012 - 07:08
Ihmisten raadollisuus on ikävää.

http://www.iltasanomat.fi/mmkiekko/taivas-varjele-onko-tassa-rajuin-granlund-pila-katso-video/art-1288440001534.html
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Viimeksi luetut

Tällä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.

Åsa Schwartz: NefilitHymyHymyHymy

Hyvä dekkari ja mikäs muu kuin ruotsalainen. Schwartzin kolmas kirja, mutta vasta ensimmäinen suomennettu. Miten paljon Ruotsissa hyviä dekkareita onkaan, kun näköjään kaikkia ei ole suomennettukaan.

James Pattersson: Pahan  kidassaHuuto

Kirjasto oli kuukauden kiinni ja hyllyt on vähän tyhjiä kaikkien varautuessa kuukauteen. Käteeni osui jälleen mitä raain amerikkalainen dekkari. Ihmisiä tapetaan melkein joka sivuilla. Raadellaan ja veret juodaan. Ratkaisukin on venytetty 3-kerroksiseksi.

Antonio Hill: Kuolleiden lelujen kesäJalka suussaJalka suussaJalka suussa

Hill on espanjalainen ja koulutukseltaan psykologi ja sen kirjasta huomaa. Tavanomaisesta poikkeavaa, mielenkiintoista tarinaa alusta loppuun.

Vikas Swarup: Syyllisten seurueNolostunutNolostunutNolostunut

Eksoottisen maiden kirjailijoiden teoksia on mukavaa lukea. Tämä on intialainen dekkari. Juoni on monisäikeinen ja niitä viedään eteenpäin kertomalla luvuissa eri säikeistä. Lopulta sitten kaikki johtavat yhteen tapahtumaan. Kastilaitoksen Intiassa on valtava ero ylemmän ja alemman kastin välillä. Tässä nekin lopulta sekaantuvat.

Wilbur Smith: Vaaran vesilläKlink Klink (raha)

Tyypillinen amerikkalainen dekkari. Raakuutta, rahaa ja "rakkautta" ylenmäärin. Aioin kirjoittaa, että kuka tällaisia lukee, niinhän tein minäkin. Tosin tähän meni viikko ja erittäin väkinäisesti. Jätän harvoin kirjaa kesken ja nyt oli lieventävänä asianhaarana, että kirjasto meni kuukaudeksi kiinni enkä paljoa ole lukemista varannut.

 

Yhdistykset
Laskuri