
Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.
Pirskatti
Yksi salolainen pääsi "työhön Suomelle" kuudeksi vuodeksi, tuhannen salolaisen työt viedään Aasiaan. Että se siitä työväen presidentistä.
Tiedonantaja
Anne Huotari
Paavon ehdokkuus täytti tavoitteet vasemmistolaisten arvojen esille tuomisessa. Toisella kierroksella on ehdolla vain kaksi oikeistolaista ehdokasta, joista Haavisto on arvomaailmaltaan lähempänä omaani. Silti tuntuu vaikealta äänestää vihreitä, jotka viime maanantaina Oulun valtuustossa olivat ulkoistamassa 15 päiväkodin ateriapalveluja oikeiston kelkassa. Että se siitä pienituloisten puoluistamisesta. Pitää kai kuitenkin valita pienempi paha ja antaa miinusääni Niinistölle.
Viikkolehti
Eero Lehti
Uudistajat ovat lähteneet liikkeelle kuin Hitler Moskovaan, huonosti varustautuen, ja asiaa on pidetty läpihuutojuttuna.
Kauppalehti
Heikki Laurinolli
Enää meitä eivät kahlitse Kekkonen, YYA ja Neuvostoliiton pelko. Nyt tiellä ovat markkinat, velkaantuminen ja uusi julkisjohtamisenoppi.
Aikalainem
Niklas Holmberg
Eurooppalainen liittovaltio syntyy sinä päivänä, kun Ranskan presidentti luovuttaa maansa ydinaseen laukaisukoodit EU:n komission puheenjohtajalle. Voi varmasti sanoa, että se päivä ei ole ihan lähellä.
Maaseudun Tulevaisuus
Kokouksen aluksi Kristiina Salo esitteli graaffiset ohjeet. Kalatalousryhmän varajäseneksi valittiin kalastaja Timo Rantanen Lokalahdelta. Perusopetuksen opettajien virkojen täyttölupia oli 17. Osa viroista on tullut avoimeksi viranhaltijan jäädessä eläkkeelle, osa on ollut määrä-aikaisia ja osa on ollut aiemmin auki, mutta ei ole ollut hakijoita. Viime vuonna virkoja jätettiin täyttämättä 3 ja tänä vuonna jätetään 2. Kouluverkko uudistuksessa 4:n määräaikaisen sopimusta ei uudistettu.
Tällä kertaa piti olla esillä kouluverkko selvityksestä tulleiden kysymysten vastaukset. Laskelmia ei ollut ehditty tehdä. Ehkä ensi maanantaiksi on ja kuitenkin viimeistään 6.2. Terveystoimen ja vanhustenhoidon toimiin ja virkoihin annettiin täyttöluvat. Parin aloitteen päätösesitykset hyväksyttiin sellaisenaan. Tiedoksi annettavissa asioissa kerrottiin ettei aluehallinnon kirjettä kaupungin kansliaan ole koskaan saapunut. En lähde asiassa enempää sähläämään. Huomisessa lehdistötilaisuudessa asia ilmeisesti selvitetään. Asian valmistelu on hieman kesken ja tullee ensi maanantain kokoukseen. Viimeistään siinä kerrottaneen kirjeen kulku tarkemmin.
|
|
Täll
ä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.
Pirkko Saisio: Lokikirja


Hauska kirja Saision -90 luvun lopulla ostaman moottoriveneen kanssa reissaamisesta muutamana kesänä. Kirjan tekee vielä mielenkiintoiseksi se, että veneillään paljolti U:kin lähivesillä ja aikaa vietetään U:kissa.
Lincoln Child: Kuoleman algoritmit

Mukavaa oli pitkästä aikaa lukea dekkari. Tosin aihepiiri oli niin fiktiota, ettei totinen maalainen siitä kauheasti pitänyt. Tietokone ajattelee ja omaa tunteet.
Jukka Pakkanen: Elena Damianin kirjeet:
Aika yllättävää siirappisössöä kilpapyöröilyn asiantuntijalta.
Raisa Lardot: Syntinen Maria:


Luostarista lähtevä nainen, ei kerrota onko hän nunna, kertoo munkille elämäntarinansa. Harvinainen kirja vain 1 repliikki, naisen kertomus. Syvällistä pohdintaa moraalistakin. Mielenkiintoinen sinänsä, mutta ei oikein minun makuuni.
Anna Kontula: Näkymätön kylä:


Kontula asui kuukauden Olkiluodon parakkikylässä selvittäen siirtotyöläisten elämää. Elämä on yksinäistä ja ikävää. Keskellä metsää, kaukana muusta asutuksesta. Asunto on muutaman neliön koppero parakissa, yleensä samassa huoneessa asuu toinenkin. Huoneessa ei ole mitään muuta kuin 2 sänkyä ja pieni pöytä. Keittiö, suihkut ja vessat ovat yhteistiloissa. Lähes kaikki ovat nuoria perheellisiä miehiä, jotka muutaman viikon välein pääsevät käymään kotona. Ei ole hauskaa elämää, varsinkaan talvella jolloin ei voi olla ulkonakaan.
"Tiedoksi annettavissa asioissa kerrottiin ettei aluehallinnon kirjettä kaupungin kansliaan ole koskaan saapunut. En lähde asiassa enempää sähläämään. Huomisessa lehdistötilaisuudessa asia ilmeisesti selvitetään. Asian valmistelu on hieman kesken ja tullee ensi maanantain kokoukseen. Viimeistään siinä kerrottaneen kirjeen kulku tarkemmin.
"
"Tiedoksi annettavissa asioissa kerrottiin ettei aluehallinnon kirjettä kaupungin kansliaan ole koskaan saapunut"
Valkonen ihmettelee blogissaan että hän sai tämän kirjeen kirjaamosta, jota siis ei ollut koskaan saapunut! Valkonen sai kerrankin oikein jyvän Mörnen käynnillään.
Ei tämä sen kummempi juttu ole.
Ei kai täällä kukaan RAUMAN KJ- peliä käy. Jos joku heittää nimettömiä kommentteja blogeihin, ne voi halutessaan poistaa.
Asiaan havahduttiin kai vasta kun "Hra mörne" lähti vinkin perusteella kadonneen kirjeen metsästykseen.
Ei tästä enää komiikkaakaan puutu, kun KH:n puheenjohtaja nyt oikein politikoi.
Mistä Rauman KJ- pelistä voisi lukea?
Miten se on mahdollista?????
Sillä lailla se Aluehallinon kirjekin hoideltiin matkaan: Ensin annettiin lehdistölle! Anteeksi vaan, Forss. En usko yhtään sanaa siitä, mihin sinä nyt uskot.
SDP:n presidenttiehdokas kommentoi Ylen Aamu-tv:ssä historiallisen alhaisia kannatuslukemiaan.
Paavo Lipposen kannatus oli Helsingin Sanomien tänään julkaistussa gallupissa vain kuusi prosenttia. HS-gallupeissa Lipposen kannatus on syöksynyt syksyn yhdeksästä prosentista tasaisesti alas kuuteen prosenttiin.
Lukemat ovat historiallisen alhaiset puolueelle, jonka piiristä Suomelle on valittu presidentti viimeiset 30 vuotta.
– Nämä galluplukemathan ovat tällaista Mr. tai Miss Finland –lukemaa. Kysytään kuitenkin äänestäjiltä, kuka on tosissaan pyrkimässä presidentiksi, silloin putoaa monta ehdokasta. Sitten on kysymys on siitä, kenellä on edellytykset hoitaa tehtävää, onko johtamiskokemusta, onko muuta kokemusta, osaamista, kielitaitoa.
– Suuri kysymys on myös se, viedäänkö Suomea tulevaisuuteen vai menneisyyteen. Silloin putoaa taas joitain ehdokkaita.
Lipponen korosti, että hänen mielestään tämä on äänestysasetelma, ja että todelliset kannatukset selviävät vasta vaalipäivänä.
Näin työntekijät olisivat maksumiehinä herrojen huijauksista.
Pahalta näyttää nyt gallupit, Arhinmäen kannatus ei riitä, Väyrynen on Haaviston kanssa tasoissa (2.) Annammeko Niinistön tulla suoraan valituksi?
Asun tässä työsuojelupiirin naapurissa. Käynkö kysymässä jospa he olisivat postittaneet päätöksensä väärään osoitteeseen? No, en varmaan käy, mutta kyseessä on julkinen asiakirja, joten ehkä tämä länsirannikkoa kuohuttava tapaus selviää. Ainakin toimittajille on selvinnyt. Kuten edellä todetaan: lukekaa Aluesanomista, Ollin artikkeli kattava ja objektiivinen.
Omilla aivoilla ajattelu tulkitaan häirinnäksi.
Uskomattomin väite on, että ehkä AVI olisi lähettänyt kirjeen väärään osoitteeseen? uskokaa nyt, asiaa ei ole vaan U:gissa haluttu kiirehtiä, olihan Rauman kaupunginjohtajuuskin jo tapetilla.
Johtavat virkamiehet vierailevat näköjään useammin Forssin blogissa kuin Valkosen.
Anonyymin 13.18 kirjoitukset on päin peetä.
Joku yrittää nyt saada jonkun uskomaan, että kirje on ollut kadoksissa. Postin mikaan sellainen on heillä äärimmäisen harvinaista.
Ja kas kun kyseinen asiapaperi yhtä äkkiä löytyi, kun valtuutettu Valkonen meni kirjaamosta sitä pyytämään. Soittiko hän ensin tulostaan? Se on oleeellinen kysymys, ja mahdollista.
Minusta on erityisen väärin, että aletaan mollaamaan jotain toimittajaa tästä asiasta. Hän kuuluu niihin, jotka ovat asian Ely- keskukselta tarkistaneet. Sinänsä turhakin varmuustoimenpide, koska VALKOSEN SAAMA KIRJE kaupungin kirjaamosta todisti sen!
Aino lehti, jonka jutut ovat sävyttyneet kaupungin hallinnon mieleisiksi, on Uudenkaupungin Sanomat. Minusta sellaiset jutut ovat päin p:tä, kuten kommentattori (klo 13:18) niin humaanilla ja asiantuntevalla tavalla tuo julki.
Mitkä ovatkaan kommentaattorin (13:18) motiivit? Oli mitkä hyvänsä, mutta itse asia siinä Aluehallinnon kirjeessä luulisi olevan pääasia. En itsekään kuulu niihin, että kyseinen kirje olisi siinä samassa Kh:lle tiedoksi merkitä, mutta 4-5 kk lienee jo unohduksen ulkopuolella. Ja mitä diaarikirjaan tulee, kyse on myös siitä kuka niitä kirjeitä siellä peukaloi. Erään henkilön ikkunassa palaa joskus yömyöhäänkin uutteran ihmisen "Valo".
Eikä kukkan ole puhunutkaan mistään asiakirjarikoksesta.
Fitch: Kreikka on jo maksukyvytön
EPA/ALKIS KONSTANTINIDIS
Fitch: Kreikka on jo maksukyvytön
Kreikka on jo maksukyvytön eikä pysty selviytymään lainoistaan. Näin sanoo luottoluokittaja Fitch Ratingsin toimitusjohtaja Edward Parker.
Aluesanomat välitti tietoa, jota jotkut tahot haluavat mitätätöidä tai salata! Olkaahan tarkkana!
Ensimmäinen ongelma U:gissa on Kokoomuksen huippuedustaja kaupunginhallinnossa, toinen ongelma poistuu pian muualle, Mutta OMA EGO SEURAA.
Onko Forssista tullut joku hallituksen hovitiedottaja?
En tiedä, mutta uskon näin käyneen. Enkä puhu minään ukilaisena ehdokkaana- se on varsin epätodennäkoistä- vaan ihan hänen mielenrauhansa puolustajana. Siis itsekin ikämiehenä. Olihan siitä ehdokkuudesta minunkin kannaltani mukava puhua, varsinkin kun vedin sille Arhinmäelle ääneni
"Kerroin eilen hallitukselle kerrotun ettei aluehallintoviraston kirje koskaan tullut virastoon postin mukana". Totta! Ei tullutkaan. On herttaisen yhdentekevää, kuka kirjeen toi ja milloin. - Anonynnyt ovat hauskaa porukkaa, nyt joku kirjoittaa "Kaikki kirjeet tullevat ilman saapumisleimaa". Taivas varjele, pitäisikö niissä olla jo kaupunginkanslian diariointileimakin valmiina. - Siirretään kaikki kh-tiedotus poliitikkojen e-päiväkirjoihin.
Ei kai se kirjeen saapumisajankohta aivan yhdentekevä ole, kun siitä on viikko kiivaasti keskusteltu ja keskustellaan edelleen. Kirjeen sisällöstä ei ole erimielisyyttä eikä ilmeisesti lähettämisestäkään. Mikä ihme nyt sitten kivestää ellei saapumisajankohta?
Hallituksen keskustelut eivät ole julkisia ja kysyin tämän osalta tilannetta ja sain vastauksen, ettei ole mitään syytä salata tietoa.
Ratkaisusta suivaantuneena kaupungin hallinto ja työsuojeluhallinto makuutti aluehallintoviraston elokuista päätöstä viisi kuukautta ennen kuin se annetaan kaupunginhallitukselle virallisesti tiedoksi maanantaina.
Joten katsotaan, mitä Forssin suojelema hallitus keksii juristinsa johdolla. Muistetaan myös, että on vain yksi juristi kaupungintalolla ja jäävikin vielä.
Vai kenen luulette tekevän esittelytekstin Harton suojelemalle hallitukselle? Laittakaa kaikki johtajat peräkkäin ja oikeasti mietitte, ketä on oikeasti valmistelmassa asiaa?
Jäävi valmistelija, sitten laitetaan puheenjohtaja esittelemään asia. Ellette hoksaa mitä yritän kertoa, niin lukekaa Vannaksen aloitteen valmisteluteksti.
http://uki.fi/ptk/dynastia/kokous/20112102-21.HTM
Kaikki on siis kunnossa ja kaikki saa paikan taivaasta.
Tiedoksi annettavissa asioissa kerrottiin ettei aluehallinnon kirjettä kaupungin kansliaan ole koskaan saapunut. En lähde asiassa enempää sähläämään. Huomisessa lehdistötilaisuudessa asia ilmeisesti selvitetään. Asian valmistelu on hieman kesken ja tullee ensi maanantain kokoukseen. Viimeistään siinä kerrottaneen kirjeen kulku tarkemmin.
"Kuten liitteenä olevasta aloitteesta ilmenee, siinä esitetyt väitteet ja vihjailut eivät millään tavalla liity kaupunkiin eikä sen toimintaan. Näin ollen kysymyksessä ei ole miltään osin kuntalain ja valtuuston työjärjestyksen mukaisesta aloitteesta".
Minusta edellä oleva asia käsitteli mitä suuremmassa määrin kaupunkia ja seN toimintaa, jopa niin, että Säätion puheenjohtaja ja esittelijä olivat YKSI JA SAMA HENKILÖ !
Toki asia oli kaikin puolin äärimmäisen kiusallinen näille kaikille kolmelle taholle: säätiölle, esittelijälle ja kaupungille.
Suuri osa kaupunginvaltuutetuista ei ollut allekirjoituksen takana, vaikka yleisönosastossa niin annettiin ymmärtää. Keskustapuolue ei tainnut lähteä koko hullutteluun eikä Haverinenkaan, moni muu valtuutettu ei edes tiennyt tällaisesta kirjoituksesta ennen kuin näki lehdest.
En voi muuta sanoa kuin että on tuo Java Valkonen kärsinyt vääryyttä turhan paljon, aika yksinäistä on täytynyt olla.
Toisaalta: On kai sillä merkitystä kenen kanssa kaupunki tekee yhteistyötä, imagosyistäkin. Vannas- säätiöllä on siis kaupungin tehtyihin päätöksiin mitä suurimmassa määrin vaikutusta. Totta kai Säätiö jakelee rahaa, mutta kaupunki ottaa sitä vcastaan. On kai se nyt kaupungille kuuluva asia. Mutta näköjään hyvin kiusallinen. Aloitteen olisi ihan rauhassa voinut saattaa loppuun.
Tätäpä tämä on, kannattaa muistaa, että koko maailman viisaus ei ole vain kaupunginjohtajan ja uudenkaupunginsanomien keskittymässä. Kierre vaan jatkuu...
"Asian valmistelu on hieman kesken ja tullee ensi maanantain kokoukseen. Viimeistään siinä kerrottaneen kirjeen kulku tarkemmin". Tähän viittasin. Mahtoiko olla HF:n alustuksesta. Kulkuset, kulkuset, ne kilvan helkkäilee.
Hallituksen pressissä en ollut.
asiahan siirrettiin ensi viikon hallitukseen.
Sigrid Juselius, jonka muistoksi Juselius-säätiö on perustettu kuoli 11-vuotiaana 1900-luvun alussa, joten häntä on aika vaikea kytkeä natseihin. Hänen mausoleuminsa on Porin keskustan hautausmaalla. Vuosia sitten tuli paikalla käytyä.
Täällä kun noita nimiluetteloita pyörii niin voiskos tähänkin saada luettelon tai ellei ole muita kuin Tähtinen ja aaltonen niin eihän se ole luettelo.
Ketkäs ovat olleet yksityistämistä kannattamassa Ukissa?
- Odotettua | Lisätty ke 18.1.2012 klo 10.02
Lääkäreiden rekrytoiminen on käynyt pienille kunnille jo vuosien ajan työstä. Kuntien tarjoamien virkalääkäripaikkojen rinnalle ovat nousseet aivan uudet markkinat, kun kunnille yksityisiä lääkäripalveluja välittävät yritykset ovat vallanneet alaa.
Mikäli kunta ei saa palkattua riittävästi lääkäreitä, joutuu se palvelut taatakseen hankkimaan terveyspalvelut yrityksiltä. Lääkäreiden vuokraamisen lisäksi kunnat ovat joutuneet ulkoistamaan toimintojaan. Erityisesti ulkoistuksen kohteeksi ovat joutuneet päivystyspalvelut.
Kouvolan kaupungin johtavan ylilääkärin Kati Myllymäen mukaan ulkoistaminen on usein oire kunnallisen terveydenhuollon ahdingosta.
- Kilpailuttamiseen tai terveysasemien ulkoistamiseen on pääosin menty lääkärivajeen takia. Pohjois- ja Itä-Suomi ovat kaikkein suurimmissa ongelmissa, Myllymäki kertoo.
Attendo hallitsee markkinoita
Lääkäripalveluja kunnille tarjoavat yritykset ovat kasvaneet ja keskittyneet kymmenen viime vuoden aikana voimakkaasti. 2000-luvun alussa yrityksiä oli toimialalla noin kymmenen ja niiden yhteen laskettu liikevaihto noin 20 miljoonaa euroa. Vuonna 2010 viiden merkittävimmän yrityksen liikevaihto oli yhteensä 344 miljoonaa euroa.
Liikevaihdoltaan suurimmaksi on kasvanut Attendo. Sen lisäksi suuria kunnille lääkäripalveluja tarjoavia yrityksiä ovat Mediverkko Yhtymä, Pihlajalinna, Coronaria Hoitoketju ja MediGroup.
Kunnille yritysten keskittyminen on tuonut haasteita. Kilpailuttaminen on vaikeaa, jos todellisia vaihtoehtoja ei ole.
- Meillä ei ole oikeasti ja aidosti toimivaa markkinaa terveyspalveluilla. Ehkä suurimmilla yliopistopaikkakunnilla on, mutta kun mennään pieniin kaupunkeihin ja maalaiskuntiin, ei voi mitenkään sanoa, että markkinat toimisivat, johtava ylilääkäri Kati Myllymäki kertoo.
Kyllä sinäkin kuulut näihin "ei kosskaan mitään muuttaa saa"- valtuutettuihin.
Olisi oikea iaka tehdä nyt vasemmistolaista politiikka ja asettu edellämainittujen tukijoiksi. Uskonn jopa että puoluessi hyötyisi siitä!
Suunnitelmista lakkauttaa muutamia varuskuntia on noussut mediassa iso haloo. Samanlaista ei ole näkynyt kun on lakkautettu terveysasemia, kouluja ja kirjastoja.
Ei ollut Forssinkaan vastaus sen kummempi. Olisko oikeastaan tuo JaVA PANATAVA KAASUKAMMIOON KALTAISINEEN?
Ei teistä vasemmistoliittolaisista ole inhimilliseen kanssakäymiseen, olette olleet kaaderiporukkaa perustamisestanne lähtien.
Forsskin vaan kieltäytyy inhimillisyydestä Javaa kohtaan, koska tämän blogissa häntä on syyttä arvosteltu. No, asia on selvä jatka kostoasi. Totta kai uskot, että Java on kaiken takana!
Vasemmistoliitto voi tietysti antaa poliittista tukea, ehkä joku voi vaalien alla jopa näyttävästi Vasemmistoliittoa tukea -KOKOOMUSAJATTELUA VASTAAN !
Luin äsken Javan blogista erään herran toiminnasta tässä jupakassa.
MTV3:n vaaliasiantuntija, Åbo Akademin tutkimusjohtaja Kimmo Grönlundin mukaan MTV3:n toisessa suuressa vaalitentissä nousi esiin kolmen kärki, jonka muodostivat Paavo Arhinmäki (vas), Timo Soini (ps) ja Pekka Haavisto (vihr).
Kumma kun vasemmistossa ei oivalleta näitä puhalluksia?
Ei ole ollut missään lehdessä juttua avi:n kirjeen viipymisestä. Ei tainnut ylittää uutiskynnystä vaikka Javan ja Juhan mielestä se oli tämän hetken tärkein kysymys ugissa.
Soijajalostamosta tuli ihan omalla painollaan iso uutinen Turkkariin? Siinäpä on se varsinainen tehtaan kummi pääosissa. Hyvä niin, melkein jo arvelin, että' jossain se Jallu kuitenkin luuraa...