
Uudenkaupungin asioista kirjoittelen ehkä vähän myös muustakin mikä ainakin itseäni kiinnostaa. Olen Harto Forss. Eläkeläinen, entinen Kemiran Ugin tehtaiden pääluottamusmies. Nyt kun aikaa riittää niin kunnallisessa vaikuttamisessa olen myös enemmän mukana. Tällä hetkellä olen valtuustossa ja hallituksessa.
Pirskatti
Yksi salolainen pääsi "työhön Suomelle" kuudeksi vuodeksi, tuhannen salolaisen työt viedään Aasiaan. Että se siitä työväen presidentistä.
Tiedonantaja
Anne Huotari
Paavon ehdokkuus täytti tavoitteet vasemmistolaisten arvojen esille tuomisessa. Toisella kierroksella on ehdolla vain kaksi oikeistolaista ehdokasta, joista Haavisto on arvomaailmaltaan lähempänä omaani. Silti tuntuu vaikealta äänestää vihreitä, jotka viime maanantaina Oulun valtuustossa olivat ulkoistamassa 15 päiväkodin ateriapalveluja oikeiston kelkassa. Että se siitä pienituloisten puoluistamisesta. Pitää kai kuitenkin valita pienempi paha ja antaa miinusääni Niinistölle.
Viikkolehti
Eero Lehti
Uudistajat ovat lähteneet liikkeelle kuin Hitler Moskovaan, huonosti varustautuen, ja asiaa on pidetty läpihuutojuttuna.
Kauppalehti
Heikki Laurinolli
Enää meitä eivät kahlitse Kekkonen, YYA ja Neuvostoliiton pelko. Nyt tiellä ovat markkinat, velkaantuminen ja uusi julkisjohtamisenoppi.
Aikalainem
Niklas Holmberg
Eurooppalainen liittovaltio syntyy sinä päivänä, kun Ranskan presidentti luovuttaa maansa ydinaseen laukaisukoodit EU:n komission puheenjohtajalle. Voi varmasti sanoa, että se päivä ei ole ihan lähellä.
Maaseudun Tulevaisuus
Kokous aloitettiin pienellä juhlahetkellä. Vanhustyön johtaja kertoi U:kin soten saamasta laaduntunnustuksesta. Kokous alkoi vauhdikkaasti. Kymmenkunta asiaa meni nuijan paukkuessa. Pääasiassa ranta-asemakaava juttuja. Rakennuttajainsinöörin valintaan pysähdyttiin hetkeksi. Yksimielisesti valittiin Mika Raula Laitilasta.
Kuntauudistusseminaariin valittiin 4 viranhaltijaa ja 6 luottamusmiestä. Kaatopaikan myynnistä käytiin pitkä keskustelu, eikä ilman äänestystä selvitty. Nevavuori esitti Vahteran kannattamana ettei myydä. Äänin 9-2 päätettiin kauppa esittää valtuustolle. Tämän vuoden investointimäärärahoja tarkistettiin melkein esityksen mukaisesti. Jäähallin rahoista poistettiin käyttötarkoitus. Raha jätettiin ja käyttö päätetään myöhemmin. Käyttösuunnitelmat ja viime vuoden talouden toteutuma käsiteltiin ilman muutoksia. Viimeksi päätettiin ensi maanantain kokous siirtää viikolla eteenpäin.
Byrokratian jälkeen on 6 rantakaava juttua. Sitten on TES:n järjestelyvaran käytöstä päättäminen. Ruokapalvelu vastaavan virkaan pyydetään täyttölupaa. Rakennuttajainsinöörin virka täytetään. Virkaan esitetään Mika Raulaa Laitilasta. Hän on nykyisin Maskun tekninenjohtaja. Virkaan haastateltiin 5 hakijaa, joista 2 testattiin. Toinen testatuista oli ukilainen Jari Nieminen.
Kuntauudistus seminaariin Turkuun valitaan 10 edustajaa. Seuraavaksi onkin tärkeä juttu. Alla päätösehdotus;
Ehdotus:
Kaupunginhallitus päättää ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että Uudenkaupungin kaupunki myy Munaistenmetsän kaatopaikan Lassila & Tikanoja Oyj:lle 1.538.000,00 euron kauppahintaan. Jätteenkäsittelypalvelun veroton (ei jäteveroa, ei alv) hinta Munaistenmetsän kaatopaikalla on palvelusopimuksen alussa 62,10 euroa / tonni. Hinta on kiinteä ensimmäiset kaksi (2) vuotta. Vastaanottomaksua voidaan tarkistaa ensimmäisten kahden (2) vuoden jälkeen kustannusten muuttuessa maanrakennus- ja kuljetuskustannusindeksiä vastaavaksi. Maanrakennusindeksin vaikutus tarkistuksen kokonaismäärä on 80 % ja kuljetuskustannusindeksin vaikutus 20 %. Sopimus on voimassa 10 vuotta sopimuksen allekirjoittamisesta. Yhtiöllä tulee olla voimassa oleva
toimintavastuuvakuutus 1.000.000,00 euroa / kerta ja vakuutuskausi
tuotevastuuvakuutus 1.000.000,00 euroa / kerta ja vakuutus kausi sekä
*jätteenkäsittelypalvelun vakuus 300.000,00 euroa.
Tämän lisäksi Lassila & Tikanoja Oyj ja Uudenkaupungin kaupunki solmivat sopimuksen Munaistenmetsän kaatopaikan (vanha osa) jälkihoitovelvoitteiden antamisesta Lassila & Tikanoja Oyj:n hoidettavaksi seuraavin ehdoin:
Lupaviranomaisen määräämä seurantaohjelma pidetään edelleen Uudenkaupungin kaupungin nimissä, ja kaupunki vastaa edelleen velvoitteista lupaviranomaiseen päin.
Kaupunki ja Lassila & Tikanoja solmivat sopimuksen seurantatoimenpiteiden hoitamisesta.
Lassila & Tikanoja Oyj huolehtii toimenpiteiden tekemisestä käytännössä.
Lassila & Tikanoja Oyj antaa turvaavan vakuuden seurantavelvoitteiden hoitamisesta koko seuranta-ajalta (30 vuotta) siten, että vakuutta uudistetaan aina 10 vuoden välein vastaamaan velvoitekustannuksia.
Sitten tarkistellaan tämänvuotisia investointi määrärahoja. Seuraavaksi on käyttösuunnitelmien hyväksyminen. Sitten saadaankin raportti viime vuoden talouden toteutumasta ja pari aloitetta lähetetään lausunnolle.
http://uusikaupunki.fi/poytakirjat.html
Vuosi on alkanut ja jatkuu aika vaatimattomilla listoilla.Alun normaaleissa byrokratioissa ei näy olevan mitään kiinnostavaa. Valtuuston joulukuun päätökset toimeenpannaan. Lokalahdelta esitetään ostettavaksi 1 ha:n tontti, jonka Rannikon Rautkaup osti 2008, tarkoituksena rakentaa uusi kauppa. Hinta on sama kuin 2008, indeksillä korjattuna. Jälleen eräs Lokalahden palveluja parantava hanke hautautui.
Onkadun rakentamiseen pyydetään hallituksen lupa. Päiväkoteihin pyydetään lupa 1 toimen ja 2:n viran täyttämiseen. Tilintarkastusyhtiössä on uusi toimintatapa jonka hyväksymiseen lupaa. Tiedotusasioissa ei mitään erikoista.
Nyt on viimeistään aika ennustella miten pressavaaleissa käy. Sunnuntai-iltana niitä on pilvin pimein jotka sanoo niinhän minä sanoin. Vähissä taitavat olla ne ennustajat jotka ykköseksi laittavat jonkun muun kuin Niinistön. Prosenteissa on mielenkiinto. Itse ennustelisin tuollaista 35-40%:a. Se tarkoittanee toisesta kierroksesta tulevan mielenkiintoisen. Veikkaisin, että mikäli Niinistö saa yli 40:a toinen kierros on selvä. 10%:a lisää kertyy.
Toiseksi olen veikannut jo pitkään Väyrystä. Nyt on yllättäen tullut kilpailijaksi Haavisto. Uskon vieläkin Väyryseen. Se kyllä edellyttää kepulaisten äänestävän häntä. Persujen äänestäjistä mennään sankoin joukoin Väyrysen taakse. Myös vasemmalta, ainakin vassareilta, Väyrynen tulee saamaan ääniä. Haavistolle valuu paljon ääniä vassareilta. Uskoisin myös muiden puolueiden kannattajilta ääniä tulevan. Homous tuntuu vaan olevan monille ylittämätön kynnys. Ilman sitä Haavisto olisi ilman muuta toisella kierroksella.
Arhinmäen kannatusta syövät gallupit pahemman kerran. Kannatus nousi jo 7:n prosenttiin. Sitten tuli selkeästi esiin vastakkainasettelu Haavisto-Väyrynen ja monet haluavat ottaa siihen kantaa. Pitkään vassareissa keskusteltiin pitääkö olla oma ehdokas. itsekin olin sitä mieltä, että se on turhaa. Nyt olen erimieltä. Arhinmäki on pärjännyt erinomaisesti. Tuonut esille vassarien näkemyksiä ja madaltanut kynnystä siirtyä seuraavissa vaaleissa kannattamaan vassareita. Viime eduskuntavaalien jälkeen vassareihin tulvi ennätysmäärin uusia jäseniä todistaen vasemmistolaisuudella vaihtoehdolla olevan edelleen kysyntää Suomessa.
Lipposen ehdokkus on ollut paha floppi. Monet olivat jo etukäteen, kuten minäkin, sitä mieltä, Että Lipposen henkilö ei tule keräämään suuria joukkoja. Kannattajat lienevät siirtyneen Niinistön taakse. Se etteivät demaritkaan häntä hyväksy oli yllätys. Ei tarvitse mennä pitkällekään taakse, kun demarien kannatus oli lähellä 30:tä % ja taisi jopa ylittääkin. Alamäki on ollut jyrkkä. Myös Soinin heikko kannatus on ollut yllätys. Alamäenhän on tiedetty alkavan, mutta näin nopeasti ja jyrkästi yllättää. Ei voi vedota siihenkään, että porukka on loppuvaiheissa ottamassa kantaa Väyrysen puolesta. Kannatus ei ollut kaksinen alunalkaenkaan. Naisehdokkaat kuuluvat höyhensarjaan. Pitkään puhuttiin Suomessa tarvittavan naispressaa. Halosen saavutettua sen, ei sukupuolesta ole nostetta. Onko se noste nyt homous?
Joulutauon jälkeen hallitus kokoontuu ekan kerran maanantaina. Alkubyrokratiassa ei ole mitään erikoista. Ainakaan nettiversiossa. Paperista listaa en ole vielä nähnyt ja viranhaltija päätökset on siellä. Joskus niissäkin on jotain mielenkiintoista.
Eka varsinainen asia on pitkään hiertänyt Iso-Koiluodon- Kutkumaan ranta-asemakaava. Nyt on kyseessä lausunnon anto Korkeimmalle hallinto-oikeudelle. Valittajien väite on mielenkiintoinen. He väittävät kaavassa olleiden 2:n LV-alueen ja toisen niistä poistetun. Nyt on heidän mukaansa taas 2 aluetta. Todisteena heillä on paljon aineistoa. Asiaa on hallitus myös monta kertaa käsitellyt ja puhetta on ollut nimenomaan laitureista. En millään jaksa muistaa kaikkia kaavan vaiheita. Pitää tutustua pöytäkirjoihin löytyykö sieltä selkeyttä juttuun.
Sitten on siirretty kalatalousryhmän varajäsenen valinta. Opettajien virkojen täyttölupia on iso nippu. Samoin koulutoimessa on koulukuraattorin toimi auki. Valtuuston päättämä uusi työterveyskeskuslääkärin virka ja eräät muut terveysalan hommat kaipaavat täyttölupaa. Kuten vanhustenhoitoon lähihoitajan toimi. Sitten pari aloitetta joista vanhan tavan mukaan Valkosen aloiteesta esitetään ettei sitä oteta käsittelyyn sillä se ei liity kaupungin hallintoon tai toimintaan valtuuston työjärjestyksen määräämällä tavalla. Lisäksi todetaan Valkosen saaneen selvityksen ilmoitus- ja painatuskuluista jo ennen valtuuston kokousta jossa hän on aloitteen tehnyt. Lisäksi todetaan jokaisen valtuutetun olevan jo oikeutettu saamaan kyseisen selvityksen.
Tiedoksi annettavissa asioissa on mm. alla oleva asia.
Lounais-Suomen aluehallintovirasto
- päätös 16.8.2011 häirintää ja epäasiallista kohtelua koskevaan asiaan (liite)
http://uusikaupunki.fi/poytakirjat.html
Julkisuudessa käydään keskustelua pormestarista ja kuntaliitoksista. Kaupungin luottamusmieselimissä ei kumpikaan ole ollut viime aikoina esillä. Pormestarista ei ole keskusteltu ainakaan pariinkymmeneen vuoteen. En kannata kumpaakaan nykyisillä tiedoilla ja olosuhteissa.
Kuntaliitosneuvotteluja on käyty viime vuosina pariin kertaan. Ensin oli aikomus liittyä Raumaan. Asian tultua esille kaikki muut paitsi vassarit olivat liitoksen kannalla. Hankittiin konsultit ja käytiin alustavia neuvotteluja. Asia tuli kaupunkilaisten tietoon, jotka lähes yhtenä miehenä vastustivat sitä. Puolueet alkoivat sanoutua irti hankkeesta vain muutama valtuutettu jäi kannattamaan liitosta. Nyt muistetaan asia totaalisen väärin. Vakuutetaan, emme me mitään liitosta olleet tekemässä kunhan vain laskeskeltiin hyötyjä ja haittoja. Poliittisen muistin pituus on 3 kk. Taivassalon kanssa liitos eteni pitemmälle. Lopulta Taivassalo irrottautui hankkeesta.
Nyt on jälleen yksittäisiä puheenvuoroja liitoksesta Vehmassalon kuntien kanssa. Jopa aikataulutetaan hanketta. U:killa on yksimielinen päätös, "Me emme ole aktiivisia kuntaliitosten kanssa. Yhteydenottoihin ollaan myönteisiä". Tietääkseni U:kiin ei ole ottanut yhteyttä yhtään liitokseen haluavaa kuntaa. Homman pitäisi näin ollen olla selvää. Maan hallitus on vakuuttanut ettei pakkoliitoksia tehdä. Kuntaministeri Virkkunen höpäjää omiaan. Meidän pitäisi liittyä Satakuntalaiseen kuntaan johon hän on kaavaillut mm. Kankaanpäätä. Jotenkin tuntuu sopimattomalta puheelta.
Pormestarista myös puhutaan. Perusteluja on näkynyt vähän. Miksi meidän pitäisi luopua kj:stä ja siirtyä pormestariin. Molemmat valitsee valtuusto. Pormestari valitaan valtuustokaudeksi, niin voidaan valita myös kj. Pidän tosin määräaikaisuutta huonona. KJ ja pormestari johtavat kaupungia, siinä ei ole eroa. Pormestarin valta on hieman suurempi sillä hän johtaa kuntalain valtuutuksella hallitusta. Kj. on esittelijä. Muuten kummankin valta säädellään hallintosäännöllä.
Nykyinen järjestelmä tyydyttää minua. Luottamusmies hallituksen pj:nä on kyllä raskas työ henkilölle, joka on vielä työelämässä. Homma vaatii paljon päivällä mukana oloa ja illat ovat melkein kaikki kokouksia. Tosin vähän perjantaista sunnuntaihin. Saattaisi olla paikallaan varata hänelle työhuone ja maksaa joiltakin tunneilta palkkaa. En ole tätä kyllä paljoa ajatellut, mutta jotain voisi tehdä hallituksen pj:n työpaineelle.
Kokouksen asialista oli lyhyt. Ekana varsinaisena asiana oli Lokalahden entisen kunnantalon myynti. Asiasta oli uusi esitys. Vanhassa esitettiin myyntiä hyväksyttäväksi ja esitettäväksi valtuustolle. Nyt oli selvinnyt, että tämä on hallituksen päätettävissä. Kauppa hyväksyttiin yksimielisesti. Valtuusto kiemuran jäätyä pois, asia nopeutui 1,5 kk. Hyvä juttu, aina vaan mahdollisemmaksi tuli, että uusi kauppa olisi jo kesälomien alkaessa käytössä.
Viikaistenkadun tonttien myynti päätettiin esittää valtuustolle. Honkatien kerrostalo tontin myynti päätettiin esittää valtuustolle. Koulujen sulkemislaskelmasta jahnattiin pitkä tovi. Kuinkas muuten. Päätettiin, että kaikki kysymykset toimitetaan Parviaiselle ja hän tulee seuraavaan kokoukseen vastaamaan ja sitten laitetaan kirjankannet kiinni. Kalatalousryhmän täydentäminen jätettiin seuraavaan kokoukseen.
Rakennusinsinöörin viranhakijoiden haastattelijoiksi valittiin esitys järjestyksessä; Arto Kallinen, Harto Forss, Jouko Antola, Juha Nevavuori, Heikki Wala, Juha Aaltonen, Mirva Lambacka ja Kari Koski. Haastattelu suoritetaan 19.1. Sitten lähetettiin Valkosen aloitteet valmisteluun paitsi eläköitymisohjelma. Siihen vastattiin heti, että eläköitymisohjelman laatiminen on jo aiemmin päätetty samoin sen esittäminen valtuustolle ensi keväänä. Ylimääräisenä asiana käsiteltiin heikosti toimineiden Kalannin tervetsaseman lääkäripalvelut. Sote-keskus velvoitettiin tekemään kaikkensa lääkäripalvelujen turvaamiseksi.
Sitten vielä loppu byrokratiat ja joulun viettoon. 16.1. jatketaan.
Viranhaltija päätöksissä ei ollut kannustuslisän maksatuksia. Eka varsinainen asia saa taatusti aikaan riemunkiljahduksia Lokalahdella. Entinen kunnantalo esitetään myytäväksi Suomen Lähikauppa OY:lle 25800 euron hinnasta. Hinta ei ole päätähuimaava, mutta kunnan kuuluu tukea kuntalaisten palveluja. Myynti Lokalahdella on niin pientä ettei kukaan siellä lähde marketteja rakentamaan. Kaikki jotka nykyisen kaupan tietävät eivät voi olla muuta mieltä kuin uuden olevan tarpeellista. Kunnantalo vaatii tietysti melkoisen sisätila remontin. Kauppaan ei tarvitse tehdä portaita. Liikuntarajoitteisten asiointi helpottuu ja rullakoilla voidaan tuoda tavaraa. Tilaa on aivan riittävästi. Viimeksi kirjastona toiminut tila on avara kauppatilaksi. Varastoon ja sosiaalitiloille jää tilaa. Toivottavasti tämä toteutuu. Muuten jotakin nyt sitten saamme Sukari kaupoista, sillä neuvotteluja Lähikaupan kanssa on johtanut Maskun kiinteistöjohtaja Ari Savela.
Viikaiostenkadun 15 tonteista on jätetty 1 tarjous. Varpe Oy tarjoaa 210 000€. Asuntojen lukumäärä on 19 ja ne ovat omistusasuntoja. Rakentaminen aloitetaan keväällä ja se kestää 3 vuotta. Rakentamisen jälkeen myös tontit voidaan myydä. Varpe Oy on jättänyt myös juuri kaavamuutoksen saaneesta Honkatien alun kerrostalotontista. Tarjous on 200 000€. Tontille tulee 2 3-kerroksista asuintaloa. Myös nämä ovat omistuasuntoja. Rakentaminen alkaisi ensi keväänä ja olisi valmis seuraavana kesänä. Näin sitä pitää. On paljon puhuttu, että kaupungin pitäisi alkaa rakentaa asuntoja. Minusta se ei kuulu kaupungin tehtäviin vaan markkinat hoitavat tarpeen. Niin nyt on käymässä. Vireillä on jo useita hankkeita.
Sitten vahvistetaan työpaikka-aterioiden hinnat. Ne ovat normaaliin tapaan verotusarvossa. Sitten saamme kirjallisena koulujen supistamisen säästöt. Kalatalousryhmään ehdotetaan Seppo Saaren tilalle Simo Reijonsaarta. Sitten on rakennuttajainsinöörin viran täyttäminen. Virkaa on hakenut 7:n ja niistä 5:tä ehdotetaan haastateltavaksi. Hallitus valitsee haastatteluryhmän. Ketkä keskustelevat ja suosittelevat kj:lle valittavaksi esitettävää henkilöä? Sitten on useita Valkosen aloitteita ja tiedotusasiat.
http://uusikaupunki.fi/poytakirjat.html
Alkuviikko onkin kunnallista vipinää. Maanantaina hallitus ja tiistaina valtuusto, joka on talousarvio kokous ja alkaa jo klo 15.00. Saas näkki miten käy. Minulla on klo 13.30 tyksissä lääkärinvastaanotto. Ehtiikö U:kiin? Lääkärillä ei montaa minuuttia mene mikäli ajallaan pääsee sisään. Toinen juttu sitten, jos järkyttyy niin ettei liikkeelle pääse. Hallituksen kokous on pitkälti siitä syystä, että Hiun kaavan nähtävillä olo päättyy tänään ja se halutaan viedä mahdollisimman nopeasti eteenpäin. Mikäli emme ehdi viedä asiaa nyt valtuuston se siirtyy seuraavaan valtuustoon 27.2.2012. Tontti kysyntää on Hiulta ollut ja talven kuluessa pitäisi ihmisten päästä suunnittelemaan rakentamistaan. Varaamaan tarvikkeita ja rakentajia. Asian nopeaan eteenpäin viemiseen sisältyy aina riski etteivät kaikki tajua vastuutaan. Byrokratia on tärkeämpää kuin kuntalaisten palvelu.
Toinenkin varsinainen asia on kaavamuutos. Ajurinkujalle halutaan rakentaa kerrostaloon kerros lisää. Aikalailla on nyt menossa erilaisia rakennusprosesseja. Seuraavana on Kerpatekin asemakaava muutos Sorvakossa. Kaava on nyt valmis ja tekla esittää yksimielisesti sitä hyväksyttäväksi. Santtion venerannassa on käynnistymässä kaavamuutos. Sitten on kaavoituskatsaus vuodelle 2012. En ole ehtinyt vielä tutustua. Yleensä se on pitkä kuin nälkävuosi ja hommia hoidetaan kiireellisyys järjestyksessä.
Seuraavana Lokalahden jätevedenpuhdistamon käytön lopettaminen. Helmikuussa valmistuu Lokalahti-U:ki siirtoviemäri ja puhdistamo tulee tarpeettomaksi. Ahmasveden rannalla asuvana ei voi kuin huokaista jutusta. Sitten jälleen lupa-anomus henkilöstön palkkaamiseen. Nyt on kyseessä 2 siivoojaa. Sitten pari aloitetta ja loppurutiinit.
http://uusikaupunki.fi/poytakirjat.html
Tänään on tullut istuttua koulutuksessa. Yllättäen ihan mielenkiintoista. Kerron joitakin eniten mieleen jääneitä asioita.
Kuntaliiton lakiasianjohtaja kertoili kunnilla odotettavissa olevista uudistuksista.
Mikä kuntaliitoksessa muuttuu, on mielenkiintoinen kysymys. Hänen mukaansa ei mikään. Ainoastaan isommissa kunnissa tulee muutoksia ja siellä ne ovat välttämättömyyksiä. Näissä isoissa metropoleissa olisi tarpeellista suojata alueellinen edustavuus. Esim. hän kertoi ettei Vuosaaresta ole yhtään valtuutettua Helsingin valtuustossa vaikka siellä on yli 40 000 asukasta.
Hallituksen jäsenille hän esitti suurempaa korvausta työajasta. Hänen mukaansa ainakin pj. tarvitsi ainakin puolen päivän palkan, sopiakseen työnantajansa tarkemmin varsinaiseen työhön käytetystä ajasta. Oma kokemus on ettei työssä ollessa olisi mitenkään voinut olla hallituksen jäsen. tietysti jäsen olisi voinut olla, mutta kyllä asioihin perehtyminen olisi jäänyt vähälle. Tunteella ja muiden opastuksesta kantaa olisi tullut otettua. Nyt puolueet keräävät rahaa toimintaansa varten luottamusmiesverolla. Lakimiehen mukaan luottamusmies on palkkansa ansainnut ja puolueiden rahoitukseen pitäisi olla rohkeutta kunnallisella puoluetuella.
Taloudesta kuntien poistojärjestelmä pitäisi uusia. Se on nykyisellään kopioitu yritysten järjestelmästä. Kunta toimii kuitenkin kokonaan toisella tavalla. Monet kunnat ovat vieneet poisto %:t ylärajalle. Tällöin talouslaskelma vääristyy. Kunnan tulos on huomattavasti oikeaa parempi ja luottamusmiehet tekevät päätöksiä tämän mukaan. Kuntien pitäisi myös määritellä velkakatto ja sen mukaan tehdä talousarvionsa. Näin se on. Talous on monille valtuutetuille kovin vierasta. Aletaan näperrellä toisarvoisissa asioissa. On helppo sanoa, että kj on paskajätkä. Paljon helpompaa kuin alkaa selvittää miten talous on ja alkaa miettiä miten hommat laitetaan kuntoon. Tietty viranhaltijat sitten valmistelee asiat, mutta linjat näyttää valtuusto mikäli homma on hanskassa. Ei se ole yksin viranhaltijoiden tehtävä.
Normaalien alkurituaalien jälkeen eka asia on ennakoiva henkilöstösuunnitelma vuosille 2011-2014. Mitähän tänä vuonna vielä ehditään tekemään? Sitten on luvan antaminen asentajan toimen täyttämiseen. Samoin 3:n lähihoitajan toimeen. Sitten ollaan jälleen Kerpatekin suunnittelualueella Sorvakossa. Asiassa on mennyt aikaa niin paljon, että ennakkomarkkinointia varten haetaan 2 vuoden lisäaikaa.
U:ki omistaa 40 kpl. U:kin Sanomien osakkeita. Salon Seudun Sanomat on tarjoutunut ostamaan ne 200€:n kappalehintaan. Onko jollain käsitystä näiden markkina-arvosta? Ottaisin tiedon mielelläni vastaan. Osakkeista on nyt kysyntää. U:ki omistaa 4 kpl. Vakka-Suomen Kehityskeskuksen osakkeita. Yhtiö tarjoutuu lunastamaa ne n. 84 €; kappalehintaan.
Sitten hyväksytään Novidan stipendirahaston säännöt. Kolutus ltk: päätös Vanukkaasta merkitään tiedoksi. Mitä sekin sisällään pitää? Sitten kokous alkaakin olla ohi. Vielä normaalit loppurituaalit. Jari Valkosen oikaisuvaatimus, kokous aikatalut ja tiedoksi annettavat asiat.
http://uusikaupunki.fi/poytakirjat.html
Tänään olikin oikein kunnon kokous. Aamulla klo 8.00 aloitettiin ja taisi kello jo lähestä 18.00:sta lopetettaessa. Tehtiin talousarvio esitys valtuustolle. Aluksi käsiteltiin normaali lista. Ostettiin ja myytiin maata. Päätettiin alkaa kehittää Ruokolan- ja Käätyjärven kehittämistä kalastusmatkailu kohteeksi. Annettiin lupa lehtorin viran täyttöön ja valittiin luottamusmiehiä pariin kohteeseen. Käsiteltiin Jari Valkosen oikaisuvaatimus, mikä ei juuri keskustelua synnyttänyt.
Näiden jälkeen päästiin talousarvion kimppuun. Ekaksi käytiin pitkä yleiskeskustelu. Sen jälkeen aloitettiin yksityiskohtainen käsittely muutosesityksineen ja edelleen myös keskusteltiin. En kerro kaikkia sanallisia muutoksia joita tehtiin yksimielisesti ja joista ei ollut vaikutuksia ensi vuoden budjettiin. Enkä vastaa myöskään mahdollisista virheistä. Muistiinpanoni eivät ehkä ole täydelliset. Mitään merkittävää virhettä tuskin teen. Henkilöstön 2 viikon lomautus poistettiin yksimielisesti. Johanna Hyvönen esitti säästöjä haettavan mm. vapaaehtoisilla toimilla henkilöstömenoista. Juha Nevavuori esitti suurinpiirtein samaa, mutta henkilöstövähennyksiä tehtäväksi erityisesti henkilöstön keskiportaaseen. Äänestyksessä Nevavuori voitti 6-5. Jako oli selkeä oikeisto-vasemmisto.
Verotulo kertymään Hyvönen esitti 1milj/€:n lisäystä. Äänet menivät tasan 5-5. Puheenjohtajan ääni ratkaisi ettei verotulo ennustetta koroteta. Nykyinen ennuste perustuu hieman yli prosentin tulokasvuun ensi vuonna. Palkat nousevat ilman liukumaakin yli 2%:a, eläkkeet vähintään 3,6% ja työttömyyden ei ennusteta kasvavan, joten meidän mielestämme ennustetta olisi voinut nostaa.
Vammaistenpalveluista esitettiin leikattavaksi 160 000€. Keskustelun jälkeen päätettiin leikkausta vähentää 60 000€. Työterveyshuoltoon lisättiin lääkärin virka ja määräaikainen hoitajan toimi vakinaistetaan. Tämä ei lisää menoja sillä työterveyshuoltoon on tullut niin paljon uusia asiakkaita, että maksut kattavat menot ja Kelahan maksaa työterveyshuollosta puolet. Perusopetukseen Hyvönen esitti 120 000€ lisää kätettäväksi 1 viikotunnin lisäkseen 3-6 luokkien opetukseen. Tämä hyväksyttiin äänin 8-3. Kansalaisopistosta maksamme 50 000€ vuodessa enemmän kuin olisi oikein ja kohtuullista. Neuvottelut tästä on saatava tuloksellisiksi maaliskuun loppuun mennessä. Mikäli ei tuloksia tule voimme vaikka erota kuntayhtymästä ja perustaa oman. Silloin säästämme 50 000€. Anto esitti 5 000€ lisää Musiikkiopistoon äänin 7-3 ja jälleen 1 tyhjä, Aaltonen ei pystynyt muodostamaan mielipidettään, raha hyväksyttiin.
Investoinneista Janhuanniemen kaduista poistettiin melkein 300 000€. Kymppitonni jätettiin sisääntuoväylän siistimiseen. Hiun kunnallistekniikasta äänestettiin ja äänin 8-3 raha jäi sellaisenaan. Betorantien liittymäraha jätettiin, mutta asiasta neuvotellaan vielä ELY-keskuksen kanssa liikennevalojen muuttamiseksi liikenneympyräksi. Ekolehtilän alueelle varatusta 100 000€ todettiin jo 80 000€, joten se päätettiin siirtää tämän vuoden tilin ylitykseksi ja tien asfaltointia siirrettiin, joten koko sata tonnia poistui. Siinä se pääpiirteittäin.
On ollut kiireinen viikko. Kaikennäköistä menemistä ja pientä remonttia kotona. Äsken ehdin vähän katella talousarviota. Lähinnä palautin mieleen missäpäin kaikki asiat ovat yli 200 sivuisissa pumaskoissa ja kaupungin yhteenveto lukuja katselin myös. Tarkastelin vain kaupunginlukuja ilman liikelaitoksia. Liikelaitokset hoitavat hommansa itsenäisesti ja niitä on turha tähän sekoittaa. Tietenkin ne pitää olla talousarvion yhteenvedoissa.
Ei tilanne ole muuttunut huonompaan suuntaan, päinvastoin. Vuosikate on parantunut roimasti. Viime vuonna se oli 0,6 milliä. Nyt 3 milliä. Vuosikate tarkoittaa, että ensi vuonna tienaamme 3 milliä enemmän kuin syömme. Tämän jälkeen otetaan huomioon poistot jotka ovat 4 milliä ja sitten olemmekin millin alijäämässä (persnetossa). Hallituksessa keskusteltiin viime vuonna, että olisimme pienentäneet poistoja. Talouspäällikkö vastusti jyrkästi. Kieltämättä siinä on huonojakin puolia, mutta maatalous- ja muissa yrityksissä poistoja entrataan aina vuoden tuloksen mukaan. Huonoina vuosina pienet poistot ja hyvinä isot. Investoimme tänä vuonna runsaat 5 milliä. Siihen menee se mitä tienaamisestamme jää yli ja pari milliä pitää ottaa velkaakin.
Yritän löytää aikaa lähipäivinä tarkempaan selvittelyyn. Siltä osin kuin asioita ymmärrän. Määrärahojen sisältöä on mahdoton luottamusmiehen kaikilta osin tietää eikä tarvitsekkaan.
Hallituksen kokous käynnistyikin rivakasti. Ei ollut puheenvuoroja alkubyrokratiasta eikä ihan ekoista asioistakaan. Asemakaavan muuttaminen Kalannissa ei ollut merkittävä. Hiun asemakaava on kaupungin kehitykselle hyvinkin tärkeä, mutta hyvin valmisteltu ei paljoa pulinoita aiheuttanut. Asema- ja rakennussuunnittelijasta keskusteltiin, mutta muutosta ei tullut. Annettiin sosiaalitoimelle luvat täyttää virka ja toimi.
Talous- ja henkilöstöpalveluiden ulkoistaminen herätti porukan. Esitys oli, että tehdään selvitys näiden palvelujen ulkoistamisesta. Esitin ettei selvitystä tehdä, Eija Maikola kannatti. Äänesttiin ja numeroin 7-4 selvitys tehdään. Minun ja Maikolan taakse tulivat Nevavuori ja Vahtera. Selvitys valmistuu viimeistään helmikuussa ja sitten päätetään ulkoistetaanko.
Tontonmäestä saatiin selvitys ja keskustelun jälkeen pj. ilmoitti, että taloyhtiön hallitus tulee huomioimaan keskustelun omistajaohjauksena. Yardia ei ole hyväksytty etanolitehtaan perustajaksi. Kj. toi asian päätettäväksi uuden yhtiön perustamisen kiireellisenä. Valtiontuki hankkeelle on päätösvaiheessa ja mikäli tukea on edes mahdollista saada pitää yhtiö perustaa. Aaltonen vastusti asian ottamista esille. Perustettavan yhtiön nimeksi tulee Ukibio ja U:kille tulee 24% osakepääomasta jonka suuruus on 4000€.
Muut osakkaat ovat hankkeen konsultti Reijo Laine, monille tuttu Asko Puikkonen ja kolmas oli ainakin minulle täysin vieras Pulkkinen. Hän on ollut Raision Tehtailla jonkinasteinen johtaja.
Lista on lyhyt, sisältäen kuitenkin merkittäviä asioita. Tosin ei niistä varmaan suurta riitaa tule. Kalannissa VS Lämpö haluaa omistamansa 1,28 ha:n teollisusalue merkinnän muutettavaksi yhdyskuntateknisiä huoltoa palvelevien laitosten alueeksi. Hiun alueen 1. vaiheen asemakaavaluonnos on valmistunut ja sitä esitetään asetettavaksi nähtäville. Tälle alalle tulee 57 omakoititonttia ja 11 pientalotonttia. Omakotitonttien keski-ala on n. 1500 m2, joten tulee aika isoja tontteja. Tekla esittää hanke- ja rakennussuunnittelijan palkkaamista. Tämä on uusi toimi. Sosiaalityöntekijän ja lähihoitajan hommat ovat jääneet avoimeksi ja ne esitetään täytettäväksi.
Ulkoistaminen on aina vaan esillä. Nyt on esillä talous- ja henkilöstöpalveluiden siirtämisen selvittäminen Kunnan Taitoa OY:lle. Itellalle ollaan lähettämässä kannanottoa postin lopettamisesta. Sitten vielä tiedotusasiat.
Kokouksen aluksi Taitoa-yhtiön edustaja kertoili yhtiön talous- ja henkilöstöpalveluista. Viranhaltija päätöksistä keskusteltiin pitkään Kiinteistö Oy Pyhämaan Pientalolle annetusta lainasta. Keskusdtelussa selvisi mm., että rantaan rakennetaan polkutasoinen tie. Sen pituus on 800 m. ja kulkee osan matkaa pururataa pitkin. Rantaa ei ruopata eikä laituria rakenneta. Pihatöitä tehdään ainoastaan etupihalla. Esitin hallitukselle annettavaksi selvitys yhtiön tilasta. Se saadaan ensi maanantaina. Päätösesitykset hyväksyttiin muutoksitta ja aikavähillä puheilla. Tiedotusasioissa oli ettei Lokalahdelle tulevat tuulivoimalat tarvitse YVA-selvitystä
Lista alkaa heti mielenkiintoisella viranhaltija päätöksellä. Talousjohtaja on myöntänyt 1 vuoden maksuajalla Kiinteistö OY Pyhämaan Pientalolle 125 000€:n lainan. Talousjohtajalla on oikeus myöntää lyhytaikaisia lainoja. Nyt on kyllä pakko saada selvitys yhtiön toiminnasta. Mihin laina käytetään yhtiön lainan lyhennykseen, koronmaksuun, käyttökuluihin, investointeihin vai mihin. Lisätäänkö em. kulut talojen hintaan? Mikä on yhtiön taloudellinen tila jne.
Varsinaisista asioista on ekana Blasieholmankadun tontin luovutusehdot. Tontti, joka sijaitsee Vannaksen puistoa vastapäätä aiotaan muuttaa kerrostalotontiksi. Tontin hinnaksi esitetään 200 000€ sidottuna elinkustannusindeksiin. Viime kokouksessa siirretty Kalastuspuiston kalataloustyöryhmän toiminnan jatkaminen. Esitys on muutettu siten ettei U:ki enää maksaisi puolta Kustavin, Taivassalon ja Pyhärannan osuuksista.
Selkämeren kansallispuiston yhteistyöryhmään esitetään kaupungin edustajaksi Leena Arvela-Helleniä. Seuraavaksi esitetään lausuntoa valtioneuvostolle, jossa U:ki ilmoittaa edelleen halunsa pysyä saaristo-osakuntana. Ystävyyskuntatapaamista Pohjoismaiden kanssa esitetään ensi vuodeksi U:kiin. Kirjastotoimenjohtajan viran täyttö on uudelleen esillä. Terveystarkastajan viran täyttölupa ja samoin kuin rakennuttajainsinöörin virka. Nimike on entinen rakennusinsöörin virka.
U:kin vero% esitetään valtuustolle entisen suuruisina. Johdannaisyleissopimus esitetään tehtäväksi myös Skandinaviska Enskilda Bankenin kanssa. Lohimiehen aloite haastattelumuistion toimittamiseksi lautakunnille esitetään hylättäväksi. Tarpeeton sen onkin, jos hallintosääntö hyväksytään. Siinähän henkilöstön valinta siirtyy palvelukeskustenjohtajille. Siinä se.
Valtuuston työjärjestyksen lisäksi ollaan muuttamassa hallintosääntöä. Siellä aluksi huomio kiinnittyy luottamusmies paikkojen vähennykseen. Maaseutu-, ja matkailulautakunnat esitetään lopetettaviksi vuoden 2012 alusta. Vuoden 2013 alusta esitetään lisäksi lopetettavaksi kulttuuri- ja nuoriso ja liikuntalautakunnat sekä lukion johtokunta.
Hallituksen ratkaisuvalta kasvaa merkittävästi. Koko sääntöön pitää tietysti vielä syventyä ajatuksella. Merkittävää on lautakunnilta pois otettavat henkilöstövalinnat. Valtuusto valitsee kj:n. Hallitus palvelukeskusten ja liikelaitosten johtajat. Muut valinnat siirtyvät palvelukeskusten johtajille. Samoin maksujen määrääminen otetaan pois ltk:lta. Teklalta otetaan pois lähes kaikki tehtävät. Jäämässä ei ole oikeastaan muut kuin romuautojen siirrot ja yksityistie avustukset.
Tässä lyhyesti silmään ottaneet muutokset. Tähän täytyy syventyä ajalla ja ajatuksella. Välttämätöntä on myös saada valmistelijoilta tarkempi selvitys mikä muuttuu ja millä perusteella.
Valtuuston työjärjestyksen uusiminen on valmisteilla. Se käsittää 10 sivua, joten kerron vain muutoksista. Eka muutos tulee kokousten sihteeriin. Se on ollut kaupunginsihteeri. Tätä ei enää ole, joten esitys on, että hallinto- ja kehittämiskeskus määrää sihteerin neuvoteltuaan pj:n kanssa. Pitäisikö määrääjä sanoa tarkemmin?
Aloitteisiin on tulossa isot muutokset. Nyt aloitteet annetaan kokouksen päätteeksi. Esitetään annettavaksi kokouksen aikana ja pj mainitsee lyhyesti mitä aloitteessa ehdotetaan. Toisin sanoen tekijä ei voi enää perustella aloitettaan eikä valtuusto saa tietää taustoja. Valtuustoryhmät korotetaan eriasemaan kuin valtuutetut. Ryhmän aloitteen käsittelee valtuusto, henkilö aloitteen tekijälle hallitus vastaa suoraan. Näin saadaan aloitteet mitätöityä suuren yleisön tietoisuudesta. Tällä kaudella aloitteista on ollut hankaluuksia, mutta pitääkö sen takia heittää koko järjestelmä tungiolle? Hyvää on aloitteiden käsittelyyn tuleva puolen vuoden määrä-aika. Aloitteet jotka merkitsevät uuden määrärahan ottamista talousarvioon, käsitellään talousarvion yhteydessä.
Kyselytunnin järjestäminen tulee valtuuston päätettäväksi. Puheenvuoron on voinut käyttää paikaltaan tai korokkeelta. Nyt esitetään, että vain paikaltaan. Ryhmäpuheenvuoro voidaan käyttää paikaltaan. Näin ollen kalvojen ja muistitikun käyttö tulee mahdottomaksi. Mikä mahtaa olla peruste? Toivomusponsi on ollut aikaisemmin valtuuston hyväksymä. Nyt esitetään enemmistöpäätöstä. Mikä ero näillä on?
Tälläisia muutoksia on valmisteilla. Jotenkin tuntuu kuin oltaisiin kaventamassa demokratiaa.
Kokous kesti pitkään joten en kirjoita kuin 2:sta äänestyksiä vaatineesta asiasta. Ensin Sorvakon mökkikaava asetettiin nähtäville äänin 6-5. Vastaehdotuksena oli varausajan jatkaminen puolella vuodella ja sinä aikana suoritettu koemarkkinointi. Toinen oli Javan Vannas aloite. Siinä olivat ensin vastakkain esitykseni päätösesityksen 3:n kappaleen poistosta ja Nevavuoren esitys uudesta valmistelusta. Esitykseni voitti 6-4. Sen jälkeen olivat vastakkain lista ja minun esitykseni, esitykseni voitti äänin 9-1.
Venyi kokous niin pitkään etten ala mitään selostusta kirjoittamaan. Paitsi ehkä pari kiinnostavinta asiaa. Sorvakon mökkikaava jätettiin pöydälle 10.10. kokoukseen asti. Sinä aikana tutkitaan kylän siirtämistä hieman etelämpänä olevaan metsikköön (Nupumäki) johon on kaavoitettu 8 omakotitaloa. Ehkä 10 vuotta sitten alueen rakentaminen oli esillä, mutta silloin valtuusto päätti ettei sinne rakenneta. Kaava jäi voimaan. Mm. Välskärintien asukkaat silloin vastustivat alueen rakentamista.
Toinen on ehkä tuulimyllyalueen vuokraus. Alue vuokrattiin 4 vuodeksi mittauksia varten. Varsinaisen vuokrauksen kj. veti pois listalta.
Hieman lisää. Sisäiset vuokrat hyväksyttiin vähäisellä keskustelulla. 8:n eka kuukauden talouden toteumasta sitten riitti juttua tuntikaupalla. Pohdittiin jo ensi vuottakin. Talousarvion laatiminen on mielenkiintoista kuten aina. Lautakunnat ovat ne jo tainneet käsitelläkin. Seuraavaksi valtuusto ja hallitus miettivät ja ideoivat. Joulukuussa valtuusto sitten päättää. Talousarvion valmisteluun osallistuu satoja virkamiehiä ja luottsmusmiehiä, nyt kuten aina ennenkin. Sitten kun se on valmis ja yleensä vielä valtuustossa lähes yksimielisesti hyväksytty. Alkaa vuoden kestävä herjaus johtavia virkamiehiä ja hallitusta kohtaan ja yleensä niiden taholta joilla ei ole ollut mitään annettavaa valmistelussa. Näin se vuodesta toiseen menee. Ei mitään uutta auringon alla.
Tontti Pajalasta ja Haapaniemen koulu myytiin yksimielisesti, pienen keskustelun saattelemana.
Syksyn aikana esityslista ollut lähes aina lyhyt. Sitten onkin jäänyt enemmän aikaa pohtia tulevia asioita. Byrokratian jälkeen on eka asia Sorvakon mökkikyläkaava. Tekla on sen hyväksynyt yksimielisesti ja myös esittelijä esittää kaavaa hyväksyttäväksi ja nähtäville asetettavaksi.
Tämän vuoden alusta otettiin käyttöön kaupungin uudistetut sisäiset vuokrat. Ne jakaantuvat pääoma- ja ylläpitovuokriin. Vuoden aikana ylläpitokustannukset ovat nousseet 3,9% ja sillä vuokria esitetään korotettavaksi. Pitänee sanoa, että kyse on ainoastaan kirjanpidosta. Oikeat kulut oikeaan paikkaan ja siten hallintokuntien suunnittelu oikeammaksi.
Kaupungin talouden 8 kuukauden seurantaraportti on valmistunut ja siitä seuraavat toimenpiteet suoraan listalta:
Talousarvioon esitetään yhteensä nettomääräisesti 2.975.631 euron lisämäärärahoja.
Merkittävimmät lisämäärärahaesitykset ovat 2.000.000 euroa erikoissairaanhoitoon ja 750.000 euroa terveyspalveluihin. Yhteistoiminta-alueen kuntien maksuosuudet ovat liian isot, joten tuloja on pienennettävä. Käyttöomaisuuden myyntivoitot ovat ylittymässä 725.000 eurolla, koska suurin osa saaritonteista myydään tämän vuoden aikana.
Kunnan tuloveroarviota esitetään korotettavaksi 800.000 eurolla ja yhteisöverotuottoa 452.000 eurolla.
Ensi vuoden talousarvio asetelmaa esitetään otettavaksi käyttöön jokseenkin nykymuodossa. Pajalasta esitetään tonttia myytäväksi. Haapaniemen koulusta on saatu ostotarjous ja se esitetään hyväksyttäväksi. Lokalahden Riihirannasta esitetään varattavaksi alue tuulivoimaloiden rakentamista varte. Tiedoksiannettavissa asioissa ei näytä olevan mitään ihmeempää. Mitä nyt Lokalahden Hermansaaresta esitetään laukkaneilikkaa kasvava aule suojeltavaksi.
http://uusikaupunki.fi/poytakirjat.html
Varsinaiseen listaan ei nyt mennyt paljoa aikaa eikä tupakkia. Kokoukse aluksi oli iltakoulu, jossa oli pari asiaa. Siirtyminen sähköiseen kokoukseen oli ekaksi. Ilmeisesti homma menee eteenpäin. Ei ainakaan kukaan laittanut hanttiin. Aikatauluna vaalien jälkeinen luottamusmies organisaatio. Aloitetaan hallituksesta ja sitten lautakunnat. Valtuusto ei onnistu ennenkuin kokoustilat saadaan asianmukaisiksi. Toisena oli kuntaliitos. Hallitus oli asiasta harvinaisen yksimielinen. Ehkä hieman yllättäenkin. Ei ainakaan erilaista mielipidettä kukaan esittänyt. Mitään päätöksiähän ei luonnollisestakaan tehty.
Varsinaiset asiat menivät yksimielisesti ja vähillä puheilla Valkosen aloitteeseen asti. Juha Aaltonen esitti asian palauttamista ja papereihin merkittäväksi minkä kuntalain pykälän mukaan aloite ei täytä vaatimuksia. Esitystä ei kannatettu.
Hiukka herätti myös ihmettelyä aloitteen eka allekirjoittaja Java Valkonen. Sen nimistä valtuutettuahan ei ole.
Ennen hallitusta kokoontui säästöryhmä pitkästä aikaa. Paljon ovat säästöt tehonneet ja iso säästöistä kasvaqa vielä vuosien myötä. Ikävää vaan, että menot ja palvelujen tarpeet nousevat myös hurjaa vauhtia. Tämä ei ole mikään yllätys. Heti ekassa kokouksessa probleema ymmärrettiin eikä tavoitteeksi otettu niinkään numerollinen säästö vaan saada menojen kasvu hillittyä. Tuossa jokin aika sitten kysyttiin Kummelista. Kyllä se ilmeisesti vuodenvaihteessa loppuu, mutta ketään ei jätä heitteille. Toimintaa jatkaa Mielenterveysseura, RAY:n rahoituksella.
Lista on lyhyt ja eikä kovin merkittäviä asioita. Hallituksen otettua virkojen ja toimien täyttämiseen tarvittavat luvat, on niitä lupia riittänyt. Lähes 1000:n henkilön organisaatiossa tapahtuu aina eläköitymistä ja muualle lähtöä. Myöskin tästä johtuen on ero pyyntö luottamustehtävistä listalle. Pressan vaalit on tulossa ja lautakunnat pitää nimetä. Myös muita vaaleista johtuvia päätöksiä tehdään. Sitten on valtuutettu Valkosen aloite virkamiesten lähettämisestä käytöskurssille. Päätös esitys on ettei aloite täytä aloitteen vaatimuksia ja aloitteen käsittely päättyy tähän. Sen pituinen se.
Jälleen alkaa käydä kovilla kierroksilla kuntaliitos jutut. Se on ikuisuus asia. Aikanani kunnallispolitiikkaan tullessani käytiin kuumana U:ki-Lokalahti liitoksesta. Vuosia tapeltiin verissä päin. Nyt se on itsestään selvä "hyvä asia". Tässäkin oli katalysaattorina pitkälti valtio ja tietysti myös lopullisena päättäjänä. Viimeisen tipan tähän soppaan toi muodostetut terveyskeskukset.
Nyt hallitus ohjelmaan on otettu kovaa tekstiä liitoksista. Se saa sitten taustalla järkevää asiallista pohdintaa ja loiskiehuntaa. Viimeksi mainitusta on hyvänä osoituksena lauantaisessa US:ssä ollut Laitilan kj:n haastattelu. Siinä kyseinen herra kertoo selkeästi miten hän käy keskusteluja Helsingissä Rauman, Laitilan, Pyhärannan ja U:kin keskeisestä liitoksesta? Millähän lihaksilla? Ei ainakaan U:ki ole valtuuttanut häntä moista myyräntyötä tekemään. Toistaiseksi hallituksessa ei ole virallisesti keskusteltukaan kuntaliitoksesta. Saapahan kyseinen kj. lausunnoillaan kaivettua maata U:kin ja Vehmassalon yhteistyön alta. Eräässä lehtijutussa vehmaalainen valtuutettu oli todennut U:kin päätyvän lopulta Raumalle.
Muutamia vuosia sitten tehtiin em. kuntien kesken taloudellinen selvitys mahdollisen liitoksen vaikutuksesta. Vastustin alusta alkaen, ainoana, jo selvityksen tekoa. Asian tultua julkisuuteen, alkoi niin kova vastustus kaupunkilaisten keskuudesta, että vähitellen kaikki puolueet vetäytyivät liitosta kannattamasta. Joitakin yksittäisiä valtuutettuja jäi. Mielestäni opetus oli niin rankka, että varmasti muistetaan vielä. Rauma liitokseen ei ole mitään mahdollisuutta, ainakaan ilman valtion määräystä. Siihen en usko. U:kin suunta on Vakka-Suomi ja Turku. Jo terveydenhoito on sellainen ettei kukaan halua vaihtaa erikoissairaanhoitopiiriä Satakuntaan ja Poriin.
Mielestäni paras systeemi on mahdollisimman laaja yhteistyö Vehmassalon kuntien kanssa ja sitä ylempien palvelujen hakeminen Turusta.
Hallitus kokoontui ennen valtuustoa ylimääräiseen kokoukseen. Asioita oli 2. Ekana Astalankuja. Sitä on pyöritelty pari vuotta luottamusmiesten toimesta ja jälleen asia palautettiin. Tuskinpa mitään moottoritietä on näin loputtomasti pyöritelty. Hakematta tulevat mieleen Parkinsonin ja Murphyn lait. Pientä asiaa käsitellään loputtomasti, kaikkien ymmärtäessä siitä jotain. Isot asiat lyödään heti kiinni. Huomenna kujankuoksua harrastaa tekla. Taitaa olla kyseessä ns. ikuisuusasia.
Toisena asiana oli 2 millin valtionapuhakemus. Murphyn lain mukaan se lyötiin kiinni melkein keskustelutta ja asia oli ekan kerran esillä.
Sitteen kokoontui valtuusto. Heti pari ilmoitusasiaa. Ei näin alkuvaiheessa tullut oltua vielä tarkkana kuin porkkana ja asia livahtikin niin etten oikein tiedä mistä oli kysymys. Eka ilmoitus oli, että Veijo Nummi ja Ari Lehtonen ovat perustaneet Perussuomalaisten valtuustoryhmän. Toinen ilmoitus oli, että Ari Lehtonen oli eronnut Perussuomalaisten valtuustoryhmästä. En kyllä ole varma muistanko esim. ryhmien nimet oikein.
Asioita oli 2 listaa. Ekassa käytettiin 1 puheenvuoro. Jari Valkonen käytti sen 6§ Asiakasväkivalta. Hän ei tehnyt esitystä. Pelkkiä virkamiesten perässäjuoksijoita koko valtuusto. Ei puhuta eikä esitetä mitään. Toinen lista meni melkein samoin. Haverinen esitti ettei puitelain määräystä toteuteta sosiaalipalvelujen osalta vaan U:ki tuottaa ne yksin. Sitä ei kannatettu. Olin Haverisen kanssa siitä samaa mieltä, että U:ki tuottaa ne palvelut paremmin yksin. Emme kuitenkaan viranomaisena voi jättää lakeja noudattamatta, ylempi viranomainen toteuttaa ne sitten oman mielensä mukaan.
Maaseutuhallinnosta Nevavuori esitti Laitilaa vastuu kunnaksi. Kontu kannatti.Äänin 32-10 esityksen mukainen Vehmaa voitti. Kokous oli niin lyhyt, että johtavat viranomaiset kertoivat tilanteesta. Ei tullut juuri uutta. Bioetanolitehtaalle haetaan toimijaa joka ottaisi vastuun. Ala on niin muuttuva, että kehityksessä mukana pysyminen on haastavaa. Talousluvut olivat jo alkuvuoden toteutumassa. Terveyssäästöjen tilanne tulee yksityiskohtaisemmin seuraavaan valtuustoon. Sähköiseen lääkereseptiin siirrytään ensi vuoden aikana.
Aloitteissa oli 2 vanhusten ruokahuollosta. Sdp:n ja Juha Aaltosen esittämä, jossa oli 5 puolueen valtuutettujen allekirjoituksia. Jari Valkonen esitti, että hallituksen on laitettava virkamiesten röyhkeys kuriin. Lohimieheltä oli 2 aloitetta. Toisessa virkavalintojen haastattelumuistion jako valitsevalle elimelle. Se voitaneen liittää myös valintojen ohjeistukseen. Mistä nyt päätettiin aloitteeni pohjalta. Toisessa esitettiin laskelmaa koulujen sulkemisen taloudellisuudesta. Se onkin jo luvattu tehdä heti talousarvion jälkeen.
Maanantaina kokoontuu valtuusto ja poikkeuksellisesti hallitus. Hallituksella on poikkeuksellisesti vain pari asiaa. Astalankujan rakentaminen ja valtion harkinnanvarainen apu.
Astalankujaa on sählätty iät ja ajat. Teklakin taisi siirtää asiaa vuoden päivät. Käytiin paikkaa katsomassa ja annettiin virkamiehille ohje valmistella suunnitelma. Ohjeiden mukaan suunniteltu ei sitten kelvannutkaan ja annettiin uudet ohjeet. Hallitus viimein katkaisi loputtoman kierteen ja antoi pitävät ohjeet. Nyt on sitten ilmennyt ettei varattu raha riitä alkuunkaan. Nyt hallitus esittänee pariin muuhun kohteeseen varatut rahat siirrettäväksi Astalankujalle, yhteensä 86 000€. Myös annetaan ohjeeksi tehdä rakennustyö vielä tänä syksynä. Mahtaneeko tämä ikuisuus projekti nytkähtää nyt maaliinsa? Tiistaina tekla käsittelee taas Astalankujan katusuunnitelmaa ja voi olla, että vanhan tavan mukaan antaa taas uudet suunnittelu ohjeet. Ken elää se näkee.
Toisena asiana on taas harkinnanvaraisen valtionavustuksen haku. Virkamiehet esittävät parin millin hakemista. Olisi se hienoa näin ison potin saaminen. En ole ehtinyt vielä paremmin perehtyä hakemukseen. Sen huomasin, että jälleen esitetään vero%:n nostoa 1%:lla. Viime vuonna tehtiin samallalailla eikä sitten korotettukaan prosenttia. Mielestäni törkeä teko. Vieläköhän hakemuksen käsittelijät valtionhallinnossa muistavat petoksen? Ei todellakaan pidä kaupungin johtaa harhaan valtionvirkamiehiä.
Perässäjuoksijoiden kokoukset jatkuvat. Kaikki päätösesitykset hyväksyttiin sellaisenaan. Eikä kertaakaan äänestetty.
Ekan vuosipuoliskon talouden toteumasta keskusteltiin 65 puheenvuoron verran. Kyllä kaikkiin isoihin investointi ylityksiin kohteet tuli. En ehtinyt niitä kirjata. Kyllä ne valtuuston ja hallituksen päätöksistä löytyvät. Kunhan vain jaksaisi kaikki pöytäkirjat kahlata läpi. Minusta siihen ei ole. Hakea vanhoja päätöksiä, jotka on tehty lain ja järjestyksen mukaan. Tulevissa päätöksissä on ihan riittävästi mielenkiintoa ja selvittelyä.
Maaseutuhallinnon järjestämisestä Vakka-Suomessa päätettiin esittää vastuukunnaksi Vehmaata. Nevavuori esitti Laitilaa, mutta häntä ei kannatettu. Muissa asioissa Nevavuori esitti Astalankujan remontin tekemistä lokakuun loppuun mennessä. Kukaan ei vastustanut. Ensi maanantaina on ylimääräinen hallituksen kokous ja siihen mennessä virkamiehet tekevät esityksen. Ylimääräinen kokous pidetään valtion harkinnanvaraisen avustuksen hakemista varten.
Hallitus pitää taas maanantaina kokouksen. Varauduttiin valtuuston kokoukseen annettavia asioita varten. Ei niitä juuri ole, mutta kova asia on Soten jatko. Esitys on seuraava;
Kaupunginhallitus päättää, että Uudenkaupungin kaupungin kaikki sosiaalihuollon palvelut mahdollista lasten päivähoidon, lasten kotihoidon tuen ja yksityisen hoidon tuen palveluja lukuun ottamatta siirretään joko nykyiseen tai mahdollisesti laajentuvan yhteistoiminta-alueen hoidettavaksi vuoden 2015 alusta lukien.
Uusikaupunki on valmis neuvottelemaan toiminnan laajentumisesta ja yhteistyön tiivistämisestä kuntien kanssa jo aikaisemminkin yhteisesti sovittavalla tavalla ja yhteisesti sovitun aikataulun mukaisesti. Kaupunginhallitus päättää, että Uudenkaupungin kaupungin kaikki sosiaalihuollon palvelut mahdollista lasten päivähoidon, lasten kotihoidon tuen ja yksityisen hoidon tuen palveluja lukuun ottamatta siirretään joko nykyiseen tai mahdollisesti laajentuvan yhteistoiminta-alueen hoidettavaksi vuoden 2015 alusta lukien.
Ensimmäisen vuosipuoliskon talouden toteuma on valmistunut. Ilahduttavaa on verotulojen kasvu, kunnallinen 7,7% ja yhteisövero 8,9%. Loppuvuonna tulee oikaisuja, mutta koko vuoden verotulojen kasvun arvioidaan olevan 1,6 milj/€. Ilahduttavaa. Maaseutuhallinon tehtävien järjestelyä Vakka-Suomessa on yritetty jo puolisen vuotta. Niin kuin tavallista , ei onnistu. Tavan mukaan Laitila vaatii toimintoja itselleen. Muille se ei taas sovi. Sitten on pari Aaltosen aloitetta.
Erikoissairaanhoitopiirin hallitus päätti eilen svm:n käyttöönoton syyskuun alusta. Svm on maksu joka tulee TYKS:n päätettyä potilaankotiutuksesta eikä potilaalla ole paikkaa minne mennä vaan jää sairaalaan. Suurin osa potilaista lähtee kotiin. Tulee jo yksin tai kotiväen tai kunnan kotihoidolla toimeen. Osa ei ole vielä siihen riittävän terveitä vaan vaativat jatkohoitopaikan esim. terveyskeskuksen vuodeosastolta.
Ellei kunta pysty järjestämään jatkohoitopaikkaa alkaa kunnalle raksuttaa kaksinkertaista hoitopäivämaksua. Turku on ylivoimaisesti suurin potilaiden makuuttamisessa tarpeettomasti TYKS:issä. Edellisen kerran tämän maksun ollessa voimassa myös U:ki kuului tähän ei toivottuun joukkoon. Saimme silloin hoitoketjun kuntoon, kuten muutkin kunnat ja svm poistettiin. Nyt on taas repsahtanut ja maksu otetaan käyttöön. U:kin hoitoketju on pysynyt joltisessakin kunnossa. Säästöjä haettaessa on erityisesti panostettu hoitoketjuihin. Ei auta yhtään yhdessä paikassa säästäminen. Koko ketjun on toimittava.
Svm:stä on oltu kahta mieltä. Osa vastustaa maksua, enemmistö ei. Kuulun enemmistöön. Minusta potilas on tärkeämpi kuin kunnan hetkellinen rahallinen etu. Minusta on rangaistavaa makuuttaa potilaita tarpeettomasti erikoissairaanhoidossa, kun paikkaa jonottaa pitkä jono kiireellisiä potilaita joiden terveyden kannalta olisi elintärkeää nopea hoitoon pääsy. Pari vuotta sitten minusta löydettiin eturauhassyöpä. Kysyttiin kumman valitsen leikkauksen vai sädehoidon? Olin tietoon jo varautunut ja selvittänyt hoidot. Minulle suositeltiin leikkausta. Tämän ilmoitettuani minulle kerrottiin ettei syöpäpotilas joudu jonoon vaan pääsee heti hoitoon. Luulin kyseesä olevan päiviä tai korkeintaan viikon. Kuukauden kuluttua sain kirjeen jossa oli leikkauspäivä, n. kuukauden kuluttua. Meni yhteensä 2 kuukautta. Entä sitten, jos olisi ollut jonossa. Odotus aikana PSA nousi useita useita pykäliä. Syöpäni oli 3:n pykälän asteikolla 2. Entäs jos vaikeus olisi ollut 3?
Näin ollen oman esimerkkini valossa en voi hyväksyä potilaiden tarpeetonta makuuttamista. Tauti leviää ja henkisestikin on yhtä kidutusta odottaa päivästä toiseen hoitoon pääsyä. Kuntien on saatava hoitoketju kuntoon jo siitäkin syystä, että eliniän kohoamisen mukana myös sairastavia tulee lisää. ESH joutuu jatkuvasti laajentamaan tilojaan ja toimintojaan. Tosin myös hoidot lyhenevät paljon. On tullut leikkausrobotteja ja muita välineitä jotka ovat supistaneet sairaalassa oloa radikaalisti. Myös lääkkeet on kehittyneet. Monet ennen sairaalahoitoa vaatineet hoidot hoituu nyt lääkkeillä. Pallonlaajennuskin on jo melkein päiväkirurgiaa. VSS tuleekin yhä enemmän keskittymään päiväkirurgiaan ja vaativampaa hoitoa tarvitsevat potilaat lähetetään Turkuun. Järkevää, siellä on määrättyihin pieniinkin kokonaisuuksiin keskittyneitä hoitoja ja siten enemmän kokemusta. Eikä Turku enää ole kaukana. Muutama vuosikymmen sitten naapuri kirkonkylä oli ajallisesti yhtä kaukana kuin Turku nyt.
Tänään oli sitten taas perässäjuoksijoiden ja sopulien yhteiskokous. Yhteenkään asiaan ei tehty muutosesitystä. Kaikki virkamiesten esitykset hyväksyttiin sellaisenaan. Nyt sitten odottelen kommentteja mitkä päätökset meni pieleen. Se päätös ainakin meni ihan nappiin, että minut valittiin pöytäkirjantarkastajaksi.
Virkamiesten eikä lautakuntien päätöksiin ei käytetty otto-oikeutta. Virkamies päätöksistä selvisi Attendo-MedOnelle varatun tontin paikka, Puusepänkatu ja tontin koko 8014m2. Kaavoista ei keskusteltu. Louran ja Brasilian Pernambucon alueen yhteistoiminta-alueesta keskusteltiin. Sopimuksen vaikutuksesta ja kustannuksista. Se ei aiheuta U:kille kuluja. Aikanaan maksettu jäsenmaksu ja ulkopuolinen rahoitus riittävät. Osuuspankki on hoidellut kaupungin pankkipalvelut. Pienen keskustelun jälkeen päätettiin käyttää sopimukseen sisältyvä optio. OP on sen jo hyväksynyt.
Puhepalvelujen kilpailutus meni viimeksi mönkään. Nyt lähdetään toiselta pohjalta. Viimeksi osa-alueet pisteytettiin ja suurimman pistemäärän saanut voitti. Nyt määritellään tekniset rajat ja halvin voittaa. Liikennemelusta öiseen aikaan keskusteltiin pitkään eri mahdollisuuksista. Toimenpiteet ovat aika rajalliset. Valmisteltua esitystä lähdetään viemään eteenpäin. Tiedoksi annettavista asioista ei keskusteltu.
Niin se sitten taas siirtyi yksi hallituksen kokous pöytäkirjoihin. Ekana varsinaisena oli terveyspalvelujen johtajan viran täyttäminen. Keskustelujen ja neuvottelutauon jälkeen suoritettiin suljettu lippuäänestys. Tulos oli: Päivi Sannola 5 ääntä, Marika Lanne 5 ääntä ja 1 tyhjä. Suoritetun arvonnan voitti Lanne, joten hänestä tuli uusi terveyspäällikkö.
Muista asioista hiukan keskusteltiin. Nuorten bändien harjoittelutila aloite palautettiin uudelleen valmisteluun evästyksellä, että kaupunki voi avustaa tilojen hakemisessa. Tilat pitää käyttäjien kustantaa itse. Nykyisten tilojen käyttäjistä vain 1 on alle 29-vuotias, joka on nuorisolain tarkoittama nuori. Kyllä yli kolmikymppisten pitää jo kustantaa harrastuksensa itse, oli hallituksen mietintö.
Telakkakiinteistöjen yhtiökokous on pidetty. Hallitukseen valittiin Jouko Antola. Yhtiö on muuttanut nimensä Varviaksi. Sosiaali ltk:n kokouksessa on äänin 6-5 poistettu Sakunkulman kuntosalin käyttömaksu. Nyt ei ollut saatu vielä valmiiksi valmistelua Karilainen-Käpyli-Pähkinäinen tonttien myynnistä. Hallitus kokoontuu vielä 2 kertaa ennen kesäkuun valtuustoa ja tavoitteena on saada asia jompaankumpaan näistä kokouksista. Valmistelu tapahtuu valtuuston kokouksessa esiin tuodun vapaaseen myyntiin panon pohjalta.
Tein viime valtuustossa aloitteen virkamiesten valintojen ohjeellistamisesta. Valinta prosessit ovat olleet niin erilaisia suoraan sanottuna mielivaltaisia ettei jaksa enää oikein ymmärtää. Aloitetta tehdessäni en vielä tiennyt miten terveyspalvelujen johtajan virkaa täytettäisiin. Hallitukseen tuli esitys hakijoiden haastattelusta ja haastattelijoiksi esitettiin toistakymmentä henkilöä. Joukossa ei ollut yhtään persua eikä vassaria.
Esitin haastattelijat valittavaksi suhteellisella vaalilla. Juha Aaltonen kannatti. Hammastenkiristelyjen jälkeen ennestäänkin suureen joukoon esitettettiin lisättäväksi minut ja Juha Aaltonen. Haastattelujen jälkeen valitsimme 3 testattavaksi. Pidin itsestään selvänä, että testausten jälkeen kokoonnumme ja esitämme jonkun ehdokkaista valittavaksi hallitukselle ja terveyslautakunnalle.
Alla olevasta terveys ltk:n esityslistasta näkyy, että testausten tuloksia on ollut kuulemassa joukkio jota en tiedä kenenkään valinneen. Me haastattelijat vietimme toista työpäivää aivan turhaan kuuntelemassa ja kyselemässä hakijoilta. Ei voi enää hyvällä tahdollakaan ymmärtää kaupungin päätöksentekoa. Miksi tällaiseen menettelyyn on päädytty, käsittämätöntä. Miksi meille on muodustunut sisäpiiri joka päättää asiat täysin demokratiasta piittaamatta? Alla ote terveys ltk:n esityslistasta.
Terveyspalvelujen johtajan virkaan haki määräaikaan mennessä 12 henkilöä, joista haastatteluun kutsuttiin terveystieteen maisteri Kaisa Impilä, terveystieteen maisteri Armi Lampi, valtiotieteen maisteri Marika Lanne, terveystieteen tohtori Eeva Liikanen, terveystieteen maisteri Jaana Saarinen ja kauppatieteen maisteri Päivi Sannola. Haastattelut toteutettiin 7.4.2011 ja 8.4.2011.
Haastattelujen jälkeen haastatteluryhmä päätti lähettää kolme hakijaa, Marika Lanteen, Eeva Liikasen ja Päivi Sannolan soveltuvuusarviointiin.
Pyydettyjen tarjousten perusteella soveltuvuusarviointien laatijaksi valittiin turkulainen Romana Management Oy. Arviointien tulokset saatiin 10.5.2011. Tilaisuudessa olivat läsnä kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja, kaupunginjohtaja, henkilöstöpäällikkö ja sosiaali- ja terveysjohtaja.
Soveltuvuusarviointien tulokset selvitetään lautakunnan kokouksessa.
Kaupungin Hallintosäännön V luvun 34 §:n mukaan kaupunginhallitus ottaa virkaan johtavan ylilääkärin/terveyspalvelujen johtajan kuultuaan terveyslautakuntaa.
Ehdotus:
Terveyslautakunta päättää lautakunnassa annettavan selvityksen pohjalta tehdä kaupunginhallitukselle edotuksensa terveyspalvelujen johtajasta.
Parin viikon tauon jälkeen hallitus taas kokoontuu. Lista on nälkävuoden pituinen. Kokous byrokratian jälkeen aloitetaan vesiyhtymien tukemisella. Sitten on kaava ja kaupungin rantatonttien myyntiehdoista päättäminen. Hallun koulua ollaan myymässä kyläyhdistykselle. Oinassaaresta haluttaisiin ostaa pieni pala metsää.
Rantatu 25:n yhtiö haluaa ostaa tontin kaupungilta. Sitten päätetään lahjoituksesta Turun Yliopistolle. Muutamaan toimeen annettaneen täyttölupa. Maaseutuhallinnosta pitäsi päättää. Sitten nimetään edustajat työryhmään, joka arvio yritysvaikutuksia. Sitten on hiukka Vipinää ja arvioidaan strategian ja tavoitteiden toteutumista. Sitten on kiusaamisesta tsv:n lausunto.
Sitten muutetaan kokousaikataulua ja annettaneen anniskeluoikeus Merefesteille. Sitten pitkä lista aloitteita. Normaalit kokouksen päättävät jutut.
Kokous alkoi kohdaltani hienosti, sillä minut valittiin pöytäkirjantarkastajaksi. Sitten oli juoksevia asioita kunnes päästiin tietohallintosuunnittelijan toimen täyttämiseen. Tietohallintopäällikkö olli-Pekka Kari oli kertomassa alastaan. Päällimmäisenä tuli mieleen, että toimi pitää ehdottomasti täyttää. Nyt on päällikön lisäksi 1 suunnittelija, näiden pitää hoitaa kaikki tukipalvelutkin melkein 1000 ihmisen organisaatiossa. Yksimielisesti lupa annettiinkiin toimen täyttämiseen.
Sitten oli kaavaa, maanostoa ja asuntojen hinnoittelua myyntiin. Viikaisten koulun remontin aloittamiseen annettiin lupa. Tänään oli tullut päätös valtionavusta. Sitten oli virkojen ja toimien täyttölupia. Näiden taloudellista vaikutusta ei esitetty. Tähdennettiin, että jatkossa sellainen pitää olla. Nuorten työllistämisen lisärahasta keskusteltiin ja lopulta hyväksyttiin yksimielisesti. Vakka-Suomen Seutukunta yhtymä on lopetettu. Tilalle esitettiin kuntakokousta johon esitettiin kunnanjohtajat, valtuuston ja hallituksen puheenjohtajat. Tämä olisi johtanut hyvin yksipuoliseen poliittiseen edustavuuteen Vakka-Suomen asioista päättämään. Esitin, että valinnat tehdään edellisten kunnallisvaalien tuloksen perusteella. Esitys hyväksyttiin äänin 7-4. Kepulle ja kokoomukselle ei demokratia käynyt.
Sitten muutama läpihuuto juttu. Yllättäen työsuojeluvaltuutetun lausunnosta kaupungin työilmapiiristä ei käytetty puheenvuoroakaan. Sitten henkilöstöraportti, viime vuoden tilinpäätös ja alkuvuoden talouden toteuma hyväksyttiin muutoksitta. Tilinpäätöksen ylitykset kootaan yhteen ja esitetään valtuustolle. Nyt ne olivat tilinpäätöksessä hajallaan ja siten vaikeasti havaittavissa. Lainaa otettii Kuntarahoitukselta 3 milliä.
Sitten olivat Valkosen oikaisuvaatimukset. Ruoranen jääväsi itsensä molemmista. Valkonen oli lähettänyt avoimen kirjeen valtuustolle. Sen lukemiseen ei annettu lupaa. Juha Aaltonen esitti asian palauttamista uudelleen valmisteluun. Häntä ei kannatettu. Seuraavassa oikaisuvaatimuksessa päätösesityksenä oli ettei vaatimusta oteta käsittelyyn sillä se oli saapunut määräajan jälkeen. Asiaa ei esitetty otettavaksi käsittelyyn, joten yksimielisesti päätettiin ettei asiaa käsitellä. Tosin Aaltonen Seppo Maikolan kannattamana esitti asian palauttamista uudelleen valmisteluun. Sellainen ei ollut mahdollista sillä asiaa ei otettu käsittelyyn. Loput asiat eivät sitten herättäneet juurikaan keskustelua.
Hallitus kokoontuu parin viikon tauon jälkeen maanantaina. Ekaksi käsitellään tietohallintosuunnittelijan toimen perustaminen. Operaattorin virka esitetään lakkautettavaksi joten henkilökunta ei kasvaisi. Sitten käytännössä mitätön kaavamuutos Sannolla. Sitten Pyhämaan Pitkäluodosta 7800 m2 maa-alan ostaminen 15 000 eurolla.
As. Oy Majavanrivistä ollaan myymässä 8 asuntoa ja hinnat pitäisi vahvistaa. Sitten on luvan antaminen Viikaistenkoulun keittiön peruskorjaukselle ja laajentamiselle. Seuraavaksi muutamien toimien ja virkojen täyttämislupa. Nuorten työllistämiseen koulujen päättymisen jälkeen haluttaisiin taas panostaa. Valtuustolta haetaan rahaa lisää 110 000€ olemassa olevien lisäksi. Seutuhallintoa uudistetaan seuraavaksi. Sitten valitaan 2 edustajaa Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymän hallitukseen. Suraavaksi kesälomista johtuvat päätökset.
Sitten esittämäni työsuojeluvaltuutetun lausunto kaupungin työilmapiiristä. Lausunto löytyy alla olevasta linkistä. Sitten henkilöstöraportteja, tilinpäätös, alkuvuoden talouden toteutuminen ja lainan ottaminen. Sitten pari Valkosen oikaisuvaatimusta. Toinen esitetään hylättäväksi ja toista ei oteta käsittelyyn sillä se on tullut liian myöhään.
Sitten vuosittainen selonteko valtuustolle viime vuoden aloitteista ja sitten vielä loppurituaalit. Ei näytä kovin pitkää kokousta tulevan.
Taas tuli istuttua runsaat 2 tuntia kokouksessa. Kaavoja meni pitkä liuta ilman kummempia keskusteluja. Kiinteiostöjen myyntiin pysähdyttiin toviksi. Nimenomaan Ars Aarrakseen. Myynti-ilmoitus on ollut US:ssä, TS:ssä ja Oikotiessä. Rakennuksen kunnon on tutkinut Rakennus Vesa Heikkilä Oy Nakkilasta. Tutkimus kuvineen käytiin läpi. Ei tukenut väitettä, että rakennus oltaisiin myymässä alihintaan. Päätettiin yksimielisesti myydä Tuija ja Antti Talvitielle 150 000 euron hintaan. Kauppakirjaan lisätään salaisen virheen mahdolisuus. Sinänsä tämä ei helpota, laki on laki.
Parin käytetyn pakettiauton osto menee valtuustoon.Ekolehtilän louhintatöiden urakoitsijan valinnan yhteydessä käytiin pitkä keskustelu kustannusten jaosta kaupungin ja paikallisen vesiosuuskunnan kanssa. Miksi ei minulle valjennut ja päätösesitys hyväksyttiinkin sellaisenaan.Tietohallintosuunnitelijan toimen täyttäminen siirrettiin seuraavaan kokoukseen. Tietohallintopäällikkö tulee silloin selvittämään laajemminkin toimen täyttämisen tarpeellisuutta. Loputkin asiat hyväksyttiin esitysten muklaan.
Hallitus kokoontuu tiuhaan tahtiin. Lista on tällä kertaa kuin teknisen ltk:n lista. Ekaksi on asemakaavan muutos Vuorikadulla. Sitten Kalannin Pappilan alueelle. Siellä on 4,25 ha:n tontti kaavoitettu osittain omakotitonteiksi ja kaavaa esitetään nähtäville laitettavaksi. Sitten siirrytään Kalannin pikku Pappilan alueelle. Siellä sama juttu muuten, mutta tontteja on vain 1. Onhan nimenomaan kysymys pikku Pappilasta.
Ekolehtilän alueelle on myös tehty kaava muutos ja homma nähtäville. Siellä kasvatetaan rakennusoikeutta. Sitä on ollut 120:stä 200:n neliöön. Muutoksen jälkeen haarukka on 480-800 m2. Rekissaaren-Manner-Haavaisen ranta-asemakaavan muutos on myös saatu nähtäville pano kuntoon. Sitten esitetään Taidetalo Ars aarras myytäväksi Tuija ja Antti Talvitielle 150 000€:n hintaan. Lisäksi esitetään Nuorisotalo, koulut ja Haapaniemen erillinen tontti uudelleen myyntiin asetettavaksi.
Seuraavaksi esitetään varikon 30 000€:n määrärahaan käyttötarkoituksen muutosta. Rahalla oli tarkoituksena ostaa uusi pakettiauto. Nyt ostettaisiin 2 käytettyä autoa. Ekolehtilän alueen louhinnalle annettaneen aloituslupa. Kutsunta ltk:n valitaan jäsen. Lupaa haetaan tietohallintosuunnittelijan viran täyttöön. Vaatimukset ovat tradenomin tutkinto ja kokemus alalta.
Sitten esitetään kaupungin liittymistä Kuntien Taitoa Oy:n ja Tiera Oy:n osakkaiksi. Osakkeita esitetään ostettavaksi kummastakin 15 834 kpl. 1:n euron kappalehintaan. Sitten on enää 1 aloite ja tiedotusasiat.
Joistakin viranhaltijapäätöksistä aluksi hiukan keskusteltiin. Sitten päästiin jo oikeaan asiaan. Kalannin keskusta-alueen kehittämiseen. Keskustaan oli tarkoitus tehdä kaavamuutos jolla Pankkitien varteen olisi tullut 4 kerrostaloa. Rosten ehdotti ettei kaavamuutokseen lähdetä, kannatin. Äänestyksen tulos oli 6-4 ettei lähdetä kaavoitukseen. Meidän lisäksi kaavoitusta vastustivat Korhonen, Haapavuori, Aaltonen ja vj. Seppo Maikola. 1 oli joukosta poissa.
Sitten asioita hyväksyttiinkin pitkä rivi lähes keskustelutta. Pysähdyttiin terveyspalvelujen johtajan viran täyttämiseen. 6 henkilöä valittiin haastatteluun, jonka jälkeen osa testatataan ja sitten suoritetaan valinta. Talvilomat haittaavat haastatteluja, jotka saattavat siirtyä huhtikuulle. Ei näistä niin paljoa keskusteltu, haastattelijoista sitä enemmän. Loppujen lopuksi selvittiin valinnasta yksimielisesti, ei tarvittu suhteellistavaalia. Ainakin 14 tuli valittua haastattelijoiksi.
Loppu kokousta olikin sitten aloitteita ja muita asioita. Aloitteista keskusteltiin tekemästäni valtuustonkokousten televisiointi aloitteesta. Päätökseksi tuli kj:n esitys yksimielisesti. Konnun aloite varhaiskasvatuksen siirtämisestä sivistyspalvelukeskukseen tuli lausuntojen osalta hyväksytyksi. Varsinaisesti asian päättäminen tulee erikseen hallitukseen ja valtuustoon.
Esilämmittelyn jälkeen eka asia on Kalannin keskustan Pankkitien kaavamuutos. Työryhmä on nyt kokoontunut ja nyt esitetään kavoituksen käynnistämistä yleissuunnitelman pohjalta. Toisin sanoen 4 kerrostaloa.
Sitten tehdään maakauppoja. Ensin ostetaan Santtionrannasta 2407 m2 hintaan 12 036€ sekä tontilla olevat 100 marjapuskaa 600€. Sairisissa vaihdetaan maata. Kaupunki myi sieltä runsas vuosi sitten 5,8 ha. Ostaja ei saanut alueelle rakennuslupaa. Olikohan tontti liian pieni? Nyt esitetään tontti vaihdettavaksi 9,6 h suuruiseen lähistöllä sijaitsevaan määrä-alaan. Saas nähdä saako ostaja nyt luvan aiotulle kesämökille.
Keväällä on jälleen ralli ja haetaan sulkulupaa. Joudun sitten taas olemaan päivän kotona. Minulta vaan ei kukaan lupaa kysele ilmoitetaan vaan, että tie on suljettu lähes koko päivän. Sitten on virkojen täyttölupia. Tällä kertaa haluttaisiin ottaa 2 lähihoitajaa, fysioterapeutti, sairaanhoitaja ja lääkäri.Kuntahankinnoille siirretään lisää hankintoja. Nyt ollaan siirtämässä tietohallintapalveluyksikön hankinnat. Johanna Hiltunen on pyytänyt eroa koulan varajäsenyydestä.
Terveyspalvelujen johtajan viran hakijoista esitetään 6:tta haastatteluun ja haastattelijat valitaan. Kunnan asukkaan aloite kotihoidontuen kuntalisästä. Ei esitetä käyttöön otettavaksi. Antolan aloite hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä esitetään toimeenpantavaksi. Samoin aloitteeni valtuuston kokousten televisioinnista. Cruselliin hankitaan lähetyslaitteisto, jonka hinta kaikkine tykötarpeineen ja asennuksineen on 13 000€, lisäksi homma vaatii 1 toimittajan jonka palkkaa varten varataan 2 000€. Laitteisto on käytettävissä kaikissa Crusellin tilaisuuksissa. Lähetys näkyy kaapeliverkossa. Lisäksi se nauhoitetaan ja lähetetään internetissä. Tällöin se on nähtävissä koko maailmassa.
Ruorasen aloite tilan varaamisesta koulumuseota varten on saanut myös myönteisen käsittelyn. Mauri Konnun aloite varhaiskasvatuksen siirrosta sivistyspalveluun on sekin edennyt myönteisesti. Viime valtuuston kokouksessa tehdyt aloitteet lähetetään hallintokuntien valmisteltaviksi. Näin varsinaiset asiat.
Valtuuston kokous huipentui soten säästölistaan. Muut eivät keskustelua kirvoittaneet. Säästölistan käsittelyynottokin vaati äänestyksen. Haverinen esitti asian siirtoa, vedoten siihen ettei esim. hänelle jäänyt aikaa kuin muutama tunti perehtyä asioihin ja asiat olivat hyvin vaativia. Painiskelin kovasti miten äänestää. Haverinen oli aivan oikeassa, ei näin nopeaa päätöksenteko saa olla. Toisaalta asian valmistelu ei ole ollut kiinni kaupungin virkamiesten toimista. Nämä asiat pitää päättää nopeasti ja siirto olisi aiheuttanut ylimääräisen valtuuston kokouksen ja se on kallis hommeli. Toisaalta tämä kokous venyi niin pitkään, että joudutaan maksamaan ylimääräinen kokouspalkkio. Olisiko siirto nopeuttanut kokousta niin , että olisi selvitty normaalissa ajassa? En usko. Pidentänyt olisi ja mennyt olisi silloin vielä 2 kokouspalkkiota, eilisen lisäksi. Päädyin äänestämään asian käsittelyn jatkamisen puolesta. Äänestyksen tulos oli 35-8 ja niin sitä sitten asia käsiteltiin.
Pitkin matkaa käytiin keskustelua säästölistasta. Toisin sanoen kyseltiin mitä mikin kohta tarkoittaa. Mitään muutosesityksiä ei tehty, enkä huomannut asioista erimielisyyttäkään olleen. Ei ihmetelty ja saatu siten veruke myöhempään käyttöön mikäli juttu menee pieleen.
Hoitajakäyntimaksu oli kuulemma aiheuttanut pitkin päivää selvittelyä, onko se laillinen. Tästä tietämättömänä olin viikonlopun askarrellut internetin parissa ja todennut, että laki asiasta on hyväksytty, mutta ei asetusta. Löysin myös peruspalveluministerin valtiosihteerin lausunnon. Hän totesi, ettei asetusta tulla tämän hallituksen aikana hyväksymään. Ministeriö ei vie sitä eteenpäin. Valtiosihteeri totesi myös olevan paljon mahdollista, ettei uusi hallitus ota asiaa enää edes käsiteltäväkseen. Se on herättänyt laajaa vastustusta.
Hain myös miten muut kunnat ovat asiaan suhtautuneet. Löysin vain 1 kunnan joka on asiaa käsitellyt. Se oli tehnyt maksun käyttöön oton hyväksyvän päätöksen, sillä varauksella, että asetus hyväksytään. Tiedoista huolimatta oikeisto ajoi vimmalla maksun hyväksymistä. Esittipä eräs valtuutettu niin suurta summaa, että asetus luonnoksen mukaan se olisi ollut laiton. Tätä ei sentään kannatettu. Äänestyksessä maksu kaatui selkeästi. Niin se maailma muuttuu, hallituksessa olin vielä yksin ja sain tuntea olevani yhteiskunnan vihollinen. Muutaman päivän kuluttua kannallani oli enemmistö. Kyllä moniportainen demokratia on hyvä. Monesti suljetuissa pienissä lautakuntien ja hallituksen kokouksissa tehdään kestämättömiä päätöksiä. Julkinen valtuuston kokous pakottaa harkitsemaan mielipidettään.
Tänään kokoontunut hallitus oli yhden asian liike. Kokous teknisten asioiden lisäksi ei ollut muuta asiaa kuin soten säästöohjelma.
Niissäkään ei ollut kuin 1 asia josta oli erimielisyyttä. Sairaanhoitajan vastaanotolla käyminen saattaminen maksulliseksi. Keskiviikkona terveys ltk oli käsitellyt asiaa ja äänestyksen jälkeen 6-5 päättänyt, että maksua pitää alkaa perimään 8,70€. 5 oli sitä mieltä ettei maksua peritä lainkaa. Esitin samaa hallituksen kannaksi, kukaan ei kannattanut. Sen sijaan Anto esitti Vahteran kannattamana maksuksi 8,70€. Ruoranen esitti Korhosen kannattamana myös 8,70€, mutta maksua perittäväksi 3 kertaa vuodessa. Äänestysten jälkeen 6-5, tuli Ruorasen esitys kannaksi joka esitetään valtuustolle.
Erikoissairaanhoidon säästöistä puuttuu vielä käytännön esitykset. Säästöiksi on luvattu Vakka-Suomeen 1 milj/€, josta U:kin osuus on 0,6 milj/€. Prosessi on organisoitu, asetettu aikataulu ja vastuuhenkilöt on nimetty. Säästökohteet tulevat olemaan psykiatria, operatiiviset alat, kardiologia, gastroentrologia, naisten taudit ja synnytykset, silmätaudit, neurologia, yhteispäivystys, tukipalvelut, hallintokeskus, siirtoviivepotilaat, täydennyskoulutus ja VSSHP:n organisaatio.
Perusterveydenhoidon säästöohjelma on pitemmällä. Sieltä on löytynyt 770 000€ ja tavoitteena on milli. Vanhustyössä kohteet ovat laitoshoidon vähentäminen, Sakunkulma ja Kompassi. Päivystyksen yhteyteen perustetaan 2 paikan seurantayksikkö. Tässä vrk hinta olisi 140€, kun se normaalisti on 265€. ESH:sta tehostetaan potilaiden ohjausta terveyskeskukseen. ESH:sta pyritään lähettämään potilaat 3:n vrk:n jälkeen terveyskeskukseen.
Lääkärien vastaanottoaikoja lisätään erilaisilla toimenpiteillä. Toimenpiteitä on monia, en lähde niitä luettelemaan. Äitiysneuvolat palvelut keskitetään U:kiin. Ortopediset kontrollit siirretään tk:on. Listautumismalli otetaan käyttöön. Lähihoitajien toimia muutetaan sairaanhoitajien toimiksi. Lääkärien potilaskohtaisia vastaanottoaikoja tarkennetaan. Laboratorio kustannuksia vähennetään ostamalla analyysilaite. Lääkärit päästetään virkavaille heidän niin halutessaan. Tilalle otetaan eurolääkäreitä jolloin palkka pienenee ja valtion maksama osuus kasvaa. Puhelu konsultaatioista aletaan periä maksu. Ei potilailta vaan silloin, kun konsultoidaa muiden kuntien lääkäreitä.
Tässä melkein otsikko tasolla säästöjä.
http://uusikaupunki.fi/poytakirjat.html
Oli pitkä valtuuston kokous. Varsinaisesti aikaa meni vain 2:n asiaan. Valtuuston puheenjohtajiston ja hallituksen valintaan. Ei niin tärkeätä palveluja koskevaa asiaa taida tullakkaan johon aikaa menisi näin paljon. Henkilövalinnat saavat aina tunteet pintaan.
Valtuuston puheenjohtajistonvaalissa päädyttiin nopeasti suhteelliseen vaaliin. Tämä vaalitapa on valtuustoissa vähän käytetty ja siten melko vieras. Monimutkaisena se vaatii myös tavallista enemmän opettelua. Sain tähän hyvän koulutuksen ekalla valtuustokaudellani silloisessa Lokalahden kunnassa. Henkilösuhteet olivat niin tulehtuneet ettei yhtään henkilövalintaa taidettu tehdä ilman suhteellista vaalia. Siihen tuli porukalle sellainen rutiini ettei vaaliin tainnut 5:ttä minuuttia kauempaa mennä. Pj vaaliin jätettiin 3 listaa vasemmiston ja kokoomuksen yhteinen, kepun ja ps:n listat. Pj:ksi tuli 2:n vuoden takaisen sopimuksen mukaan Antola. 1. vpj. vaihtui kepusta kokoomukseen. Kepulle tarjottiin tilaisuutta tulla mukaan suurimpaan listaan jolloin he olisivat saaneet sopimuksen mukaisen paikan. Jostain syystä ei kelvannut. 2. vpj:n paikan oikeisto oli sopinut ps:lle. Ps on pahoin hajalle ja ilmeisesti taustalla oli ollut neuvotteluja, jotka rikkoivat sopimuksen. Varapuheenjohtajan paikkaan vaaditaan teoriassa 12 ääntä, käytännössä 9 olisi riittänyt. Tähän ei ps:llä ollut nykytilanteessa mitään mahdollisuutta.
Sitten hallituksen vaali. Siinäkin päädyttiin suhteelliseen vaalitapaan. Kovat oli säpinät ja neuvottelut. Oleilin keskustelujen keskipisteen ulkopuolella joten minulla ei ole paljoa tietoa mitä keskusteltiin. Ketunhäntä oli ilmeisesti joillakin kainalossa. Meillä oli selvä linja sopimuksesta pidetään kiinni ja ellei sellaista linjaa löydy niin vassarit menevät omalla listalla vaaliin. Meille liittoutumat eivät tuoneet muuta kuin riskin menettää hallituspaikkamme. Esitimme, että mahdolliselle vasemmiston listalle nimeni tulee olla 4:nä jolloin mahdollinen pelinpolitiikka ei tuo riskiä. Tähän päädyttiin. Menimme vaaliin 2 vuoden takaisen sopimuksen mukaan samalla listalla sdp:n ja kd:n kanssa.
Tuli taas pitkiä taukoja listojen jättämistä ja ääntenlaskemista varten. Käytin tauon hyödyksi käymällä makoisalla oluella paikalla olleiden Jorma Aaltosen ja Olavi Mäenpään kanssa. Tosin Olavi kuskina nautti oluesta vain minun ja Jorman kautta. Niinhän se on aina sanottu, että kansa juo konjakkiakin edustajiensa kautta. Vaaliin tuli 3 listaa jo edellä mainitsemani lisäksi, kokoomukselta jonka listan 4:nä ps:n Nummi, kepu omillaan ja ps omillaan. Vaalin tulos oli ainakin minun tulkintani mukaan 2 vuoden takaisen sopimuksen mukainen. Entinen hallitus jatkaa poliittiselta kokoonpanoltaan entisellään. Henkilö vaihdoksia tuli 2. Varpe jäi pois omasta tahdostaan, tilalle tuli Leena Anto. Perussuomalaisten Nummi vaihtui Juha Aaltoseen.
Muissa asioissa, pari henkilövalintaa ja aloitetta, ei juurikaan puhuttu. Päätteeksi sosiaalijohtaja Heiniö kertoi valtuuston päättämän millin säästön tämän hetkisestä tilanteesta. Asia on vielä niin paljon kesken ettei se ole vielä julkinen.
Lista oli lyhyt eikä kokous kauaa kestänyt. Viranhaltijapäätöksistä joistakin kyseltiin. Ei mitään erityisen merkittävää. Pyhästämaasta myytiin tontti. Sairaanhoitajan toimelle annettiin täyttölupa. Samoin rakennustarkastajan viralle. Toinenkin tarkastaja on jäämässä osa-aikaeläkkeelle ja asiaa mietitään kokonaisuutena.
Valtuuston puheenjohtajiston, hallituksen ja Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymän valtuuston vaalit viedään seuraavaan valtuustoon. Valkosen aloite hiekkatekonurmesta päätettiin antaa keskustelutta valtuustolle tiedoksi. Ruorasen aloite koulumuseosta päätettiin siirtää sillä koulutus ltk on pyytänyt saada antaa asiasta lausunnon.
Tiedotusasioissa ei ollut keskustelun tarvetta. Lisälistalla oli Betorantien jatkeen toteuttamislupa. Valtuusto päätti, että hyväksyttyihin investoihin jotka maksavat yli 100 000€ pitää saada hallituksen aloittamislupa. Valtuusto varasi hankkeeseen 718 000€. Tekninen ltk käsittelee ensi viikolla urakkatarjoukset. Näyttää, että toteuttaminen jää alle varatun rahan. Sitten vielä kyseltiin joidenkin asioiden perään. Kysyin valtuuston kokousten televisioinnista. Hanke on menossa eteenpäin. Siihen on tullut eräitä kytkösasioita, jotka vievät hieman aikaa mm. kokouspaikan vaihto ja äänestyskone. Siinä se sitten taas oli.
Eilinen hallituksen kokous meni tosi myöhään, joten en jaksanut enää kirjoittaa päätöksistä. Olen illan torkku, aamunvirkku. Käyn listan läpi siinä järjestyksessä, kuin se on. Kokous meni toisessa järjestyksessä.
Muodollisuuksien jälkeen mentiin listalla §12:sta vähin puhein. Ei siinäkään paljoa puhuttu R. Tähtinen teki esityksen vuokran nostamisesta 6:n €/ m2. esitystä ei kannatettu. Seuraavana oli Jari Valkosen aloite koululaisten ja työntekijöiden oloista kolutoimesta. Kj. selvitti päätösesityksen perustuvan valtuuston työjärjestyksen kohtaan jossa todetaan valtuutetulla olevan oikeus tehdä aloitteita kaupungin toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa. Tämä ei täytä näitä vaatimuksia. Mikäli erimielisyyttä tästä on sen ratkaisee tarvittaessa hallinto-oikeus. Tämän jälkeen päätösesitys hyväksyttiin yksimielisesti. Myös eräs aloitteen allekirjoittajista.
Seuraavana oli aloite Valkoselta varoituksen antamisesta Pohitullin koulun rehtorille. Päätösesitys hyväksyttiin tässäkin yksimielisesti. Liitteenä oli kyseisen koulun rehtorin jättämä tutkintapyyntö poliisiviranomaisille aloitteen sisältämästä kunnianloukkauksesta. Siinä esitetään myös, että hallintolain mukaisesti Valkonen on esteellinen käsittelemään lautakunnassa Pohitullin rehtoria käsitteleviä asioita oikeusprosessin ajan.
Sitten siirryttin salaisiin asioihin. Eräs poistettiin listalta ennen päätöksentekoa. Muista tuli julkisia päätöksen jälkeen. Kaupungin markkinointi- ja viestintäpalveluiden tuottajaksi valittiin turkulainen Mainostoimisto SSt Oy vuosille 2011-2013. Lisäksi sopimuksessa on 2 vuoden optio. Seuraavana päätettiin Ugin Terminaali Oy:n siirtäminen Uudenkaupungin Sataman taseseen.
Seuraavaksi päätettiin yksimielisesti ottaa lisäasiana käsittelyyn Jari Valkosen aloite Pohitullin ja Viikaisten kouluista muodostettavan yhtenäiskoulun rehtorin viran laittamisesta julkiseen hakuun. Tämäkin päätettiin yksimielisesti, ettei aloite täytä aloitteen vaatimuksia eikä oteta käsittelyyn. Sen verran todettiin keskustelussa ettei kaupungissa ole vapaana yhtään rehtorin virkaa eikä kaupungin sisällä ole muita kelpoisuusvaatimuksia täyttävää. Liitteenä oli tiedote jossa Kalannin koulun rehtori kertoo jättäneensä Jari Valkosen blogikirjoituksista tutkintapyynnön poliisiviranomaisille. Näin oli.
Kerron kokouksesta hieman toisessa järjestyksessä kuin asit käsiteltiin. Vesihuollon suunnitelmista keskusteltiin, mutta muutos esityksiä ei tehty. Sitten oli pitkä rivi asioita joista ei keskusteltu tai hyvin vähän.
Nevavuoren aloitteesta ohjeista talousarvion laadintaan. Asiasta äänestettiin ja äänin 24-19 aloite hyväksyttiin. Mielestäni jouduttiin ojasta allikkoon. Ymmärrän hyvin asioiden selkeyttämisvaatimukset. Talousarvio on n. 170 sivuinen opus. Siitä asioiden etsiminen on vaikeaa ja mahdotontakin. Nyt talousarvio joudutaan tekemään yksityiskohtaisemmin eli muutama sata sivua tulee lisää. Miten sieltä sitten löydät etsimäsi asiat? Valtuuston päätökset tulee ilman muuta toteuttaa, mutta mielestäni pitäisi vielä miettiä miten asiat pystyttäisiin esittämään yksinkertaisemmin. Ei tarkemmin.
Sitten alkoivat Valkosen aloitteet ja puhe ja äänestys rumba. Oli siellä välissä minunkin aloitteeni. Äänestykset eivät johtaneet esitysten muuttamiseen. Numerot olivat selvät, suurimmillaan 41-2.
Soijatehtaan kaava otettiin yksimielisesti käsittelyyn. samoin hyväksyttiin. Ei paljoa edes keskusteltu.
Talousarvio äänestyksiä en lähde yksityiskohtaisesti setvimään. Joitakin mielestäni tärkeimpiä. Omaishoitajien palveluseteleitä esitettiin oikealta poistettavaksi. Äänin 26-17 jäivät. Lokalahden ja Pyhämaan terveysasemat suljetaan 23-20. Toinen ambulanssi jää pois äänin 38-5.
Investoinneista äänestettiin oikein urakalla. Jos nyt näin oikein suttuisista muistiinpanoistani oikein, niin mikään muu ei muuttunut kuin Janhuanniemen kunnallistekniikan määräraha putosi pois 22-21. Äänestystulokset olivat pääosin hyvin selvät. Oma mielipiteeni on ettei kaupungia voida jättää hoitamatta. Ei lähivuodet sen helpommilta näytä ja esim. kiinteän omaisuuden kunto heikkenee rajusti mikäli ne jätetään heitteille. Erityisen iloinen olen koulujen kehittämisen jatkamisesta. Ei poistettu saneeraus eikä kalusteiden ja tarvikkeiden määrärahoja.
Torstaina on valtuuston talousarvio kokous. Vanhan tavan tavan mukaan varmaan käyttömenot sivutetaan lähes puheenvuoroitta. Investoinneista äänestetään tiuhaan tahtiin ja vieläpä ilman, että on vaivauduttu selvittämään mistä on kyse. On niin helppoa ottaa kymppitonni jostain määrärahasta pois, ei tarvitse vastata siitä miten hommat tulevat ensi vuonna pelaamaan. Oudointa mielestäni oli kaikkien liikelaitosten kohdalla hallituksessa tehty esitys 10% karsinta investoinneista. Ei ollut lainkaan selvitetty mistä ja miten. Esim. U:kin Vedellä on iso investointi Kustavi-U:ki siirtoviemäri, ei siitä voi enää tinkiä. 10% säästö tulisi lopettamaan lähes kaiken Veden toiminnan.
Terveydenhoito tulee ensi vuonna olemaan siksi paljon säästö toimenpiteiden kohteena, että toivoisi edes vähän huomiota kiinnitettävän siihen mitä olemme tekemässä. Erikoissairaanhoidossa olemme antaneet jo lähes rajoittamattomat oikeudet Sairaanhoitopiirille. Perusterveydenhuollossa meillä on vielä langat käsissä.
Eniten siellä ovat keskusteluttaneet päivystyskäynnit ja konsulttien kertomat lääkärien vastaanottoaikojen vähyys. Lääkärien työaika jakaantuu seuraavast: Vastaanotto 45%, Pot. puhelut, todistukset ym. 15%, muu terveyspalvelu (koulut, neuvola jne.) 22%, tk:n ulkopuolinen (vanhuspalv., vanhainkodit jne.) 5%, lääkärien käynti muissa kunnissa 3% ja kokoukset ja tauot 10%. Mikäli haluamme lisää aikaa vastaanottoon se on otettava täältä. Monilla lienee ollut se käsitys, että vastaanottoaikojen lisäys on otettavissa lääkärien tauoista.
Tällaisia keskutelua kaipaavia asioita olisi runsain mitoin. Ne tultaneen sivuuttamaan ääneti.
Meni hallitus taas pitkään vaikka aloitettiin normaalia aiemmin. Ei äänestetty kertaakaan eikä päätösesityksiäkään juuri muuteltu. Hiukka fiilailtiin.
Ekaksi oli Veden kehittämissuunnitelman päivitys ja toiminta-alueen tarkistus. Veden päällikkö Hallikainen alusti ja keskusteltavaa riitti. Pieni hieno säätö tehtiin siihen, että Veteen mahdollisesti liittyvistä osuuskunnista ei makseta mitään.
Sitten oli pitkä rivi kaavoja ja viimeiseksi kaavoitus katsaus. Selkeitä hommeleita. Seger hallin muutostyöt tehdään esityksen mukaan ja lähes keskustelutta. Hienoa, saadaan taas 40 työpaikkaa lisää ja kerrannaisvaikutus päälle.
Sataman yhtiöittäminen laitettiin liikkeelle. Sitten annettiin virkojen täyttämislupia, lakkautettiin niitä ja 35:n viran tai toimen nimike muutettiin. Tilintarkastajien raportoinnin yhteydessä kysäisin Novidan vuokrasopimuksesta ja kuulttiin se tänään tehdyksi.
Valtuuston ja hallituksen kokous aikataulut hyväksyttiin. Valtuustolle lisättiin 2 kokousta. Ensi vuonna niitä on nyt 9. Aloitteita käsiteltiin pitkä rivi. Esitykset hyväksyttiin sellaisinaan yksimielisesti. Parista keskusteltiin ja Nevavuoren aloitteesta jopa äänestettiin. Nevavuori esitti talousarviota koskevan aloitteensa palauttamista uudelleen valmisteltavaksi. Äänin 7-4 esittelijän esitys hyväksyttiin. Salaisia asioita oli muutama. Eräästä keskusteltiin pitkään. Ei tehty päätöstä vaan siirrettiin seuraavaan kokoukseen. Sen pituinen se.
Hallitus kokoontuu poikkeuksellisesti tiistaina ja jälleen on pitkä lista. Ekaksi käsitellään U:kin Veden kehittämissuunnitelma ja toiminta-alueiden muutokset. Tällä hetkellä puhuttaa maaseudulla aikalailla. Kaavoja on jälleen pitkä lista. Ranta- ja asemakaavoja. Olen niitä vilkaissut vasta ylimalkaisesti. Ei näytä eka vilkaisulla mitään ihmeellistä olevan. Vielä kuullaan ja setvitään vuosittainen kaavoituskatsaus. Ihmeen paljon niitä kaavoja riittää. Nyt aletaan vähitellen pääsemään niskanpäälle, kun on toinenkin kaavoittaja. Kalannin yleiskaava vain odottaa vuoroaan. Ei näytä aiheuttavan hämminkiä, kerrostaloja aletaan pykämään kolminkappalein vaikka on peruskaavakin tekemättä.
Sataman johtokunta on pyytänyt yhtiöittämisen aloittamista vaikka edes lakia ei vielä ole. Ei ainakaan voi moittia hidastelusta. Sitten esitetään lupia annettavaksi virkojen ja toimien täyttämiseen. Terveyskeskusvirat tulevat kaikki Vehmassalon maksettaviksi. Päiväkodin luonnollisesti U:kin kuten ympäristönsuojelun päällikönkin virka. Uusia nämä eivät ole vaan täytetään poislähteneiden paikkoja.
Sitten lopetetaan virkoja ja muutetaan tehtävänimikkeitä. Vaali ltk:ta täydennetään. Korkojohdannaisten enimmäismäärää esitetään korotettavaksi. Terveyspalvelujen ohjelmisto hankintoihin ehdotetaan lisää rahaa. Tämä peritään kuntien käyttömaksuissa. Säästöohjelman kohdentaminen esitetään nykyisen taloustyöryhmän tehtäväksi. Satakunnan Ammattikorkeakoulun osakkeita esitetään ostettavaksi ja Loura sopimus hyväksyttäväksi. Sitten on tilintarkastajan raportointi.
Seuraavaksi on 8 aloitetta. Kannattanee vilkaista mikä on normaali päätösesitys. Ei tunnu olevan kaikille selville. Mielenkiintoista on kuinka monta puheenvuoroa käytetään. Siinä sitä sitten taas on.
Valtuusto kokoontuu edelleen ilman televisiointia. Hyvä show jäi taas kaupungilaisilta näkemättä. Showhan se paikoitellen oli. Käsittelimme ehdottomasti erittäin tärkeitä asioita kaupunkilaisten kannalta ja asiallistakin keskustelua käytiin.
Alku meni vauhdilla. Joistakin asioista oli pientä keskustelun poikasta. Ensimmäinen asia jossa hieman korotettiin ääntä oli Aaltosen aloite kj:n toiminnasta. Pää väitteet oli, että asia oli huonosti valmisteltu, tuli liian nopeasti käsittelyyn ja hallitus ei riittävästi keskustellut asiasta. Eka väite on tulkinta. Ilmeisesti se oli riittävästi valmisteltu sillä suurella enemmistöllä ei ollut huomautettavaa ja demokratiassa pienikin enemmistö riittää päätöksentekoon. Toinen väite, asia tuli nopeasti käsittelyyn. Se tuki nimenomaan persujen tai ainakin Rainer Tähtisen tahdosta. Viikkoa ennen kuin kj:n palkankorotus oli listalla asiasta keskusteltiin ja silloin Rake edellytti, että samaan aikaan ao. aloite on käsittelyssä. Sitten hallituksen keskustelu. Sitä käytiin normaalia enemmän. Tavallisesti aloitteet esitetään valtuustolle ilman yhtään puheenvuoroa. Näin on käynyt lukuisille tekemilleni aloitteillekin. En ole sitä julkisesti itkenyt. Se on hallituksen jäsenten suhtautuminen ao. asiaan ja sillä sipuli. Asiasta äänestettiin ja äänin 34-8 tyhjiä 1, esitys hyväksyttiin.
Seuraava keskusteluttanut asia oli Novidan investointitason muuttaminen. Homma oli hajota käsistä heti alkuun. Keskustelua alettiin käydä Novidan vuokrasta. Tämä ei ollut listalla. Aina löytyy aasinsilta väitteeseen puheenvuoroni koskee käsiteltävää asiaa. Myöskin eräiden valtuutettujen maltti petti täysin. Parhaimmillaan taisi 3 valtuutettua puhua yhtäaikaa eikä kukaan ollut pyytänyt puheenvuoroa. Ei tämmönen vetele. Kyllä puheenvuoro tulee pyytää ja malttaa odottaa vuoroaan päästäkseen sanomaan jotain ainutlaatuisen viisasta. Nyt alkavat valtuuston ja hallituksen kokoukset lähennellä anarkiaa.
Minulle ei ole vielä auennut mikä siellä Novidassa mättää vai eikö mättää. Tähän mennessä minulle ei ole vielä selvinnyt muuta kuin vuokrasopimuksen puute. Eilenkin valtuustossa istui 3 tarkastuslautakunna jäsentä, eivätkä käyttäneet puheenvuoroa. Keskustelin äsken erään tarkastus ltk:n jäsenen kanssa johon luotan, hänen mielestään ei ole muusta kysymys kuin sopimuksen puutteesta. Vuokran suuruuteen ltk ei ota kantaa, mutta hänen käsittääkseen mikäli tiloja vuokrattaisiin ulkopuoliselle kaupunki saattaisi joutua jopa subventoimaan vuokria.
Viimeisenä oli säästöohjelma. Kiitettävästi keskusteltiin ja asiassa pysyen. Asiaa esitettiin siirrettäväksi ja jopa vain keskusteltavaksi. Siirtoa kannatettiin ja äänin 39-4 päätettiin käsittelyä jatkaa. Eniten keskusteltiin Kummelin kohtalosta. Pidettiin neuvottelutauko ja päästiin lopulta yksimielisyyteen. Ohjelmasta poistettiin lause "Kummeli lopetetaan". Euro määräinen tavoite säilyi. Sitten oli vielä kj:n esitys bio etanoli tehtaasta. Tämä on jo niin pitkä juttu, että siitä myöhemmin. Asiasta on tänään tiedotustilaisuuskin.
Olin tänään Turun työtieteiden keskuksen ja Turun Yliopiston Prometheus-projektin järjestämässä seminaarissa. Olin vielä yhtenä alustajana, joten oli jännittävä iltapäivä.
Seminaarin avasi ja esitteli projektin professori Martti Kairinen. Seuraavana oli "Työtuomioistuin työrauhan vartijana". Alustajana OTM Petri Rikkilä. Sitten professori Kairinen esitteli projektin tuloksia.
Seuraavaksi alusti entinen valtakunnansovittelijä Juhani Salonius. Pääosin tuttuja juttuja, mutta tuli sieltä uuttakin tietoa. Esim. joissakin työtaisteluissa käytetään mainostoimistoja asian esille tuomiseen. Käsittääkseni näin tekevät molemmat puolet. Julkisuudessa on usein täysin erilainen kuva siitä mitä neuvotteluissa todella tapahtuu. Tätä ei voi kuitenkaan lähteä oikomaan, silloin on mennyt luottamusneuvotteluista.
Usein myös tuodaan pääasiana sopimuksen tekstikohtia ja vasta vähitellen ilmenee raha se on tärkein. Ei vaan sanota suoraan. Muutenkin liitot tuovat asioita hyvin valmistelemattomina neuvoteltavaksi. Kirjallisena asiat ovat harvoin, kerrotaan vaan tämmösestä nyt ollaan erimieltä. Usein asiat eivät edes kuulu sopimisoikeuden piiriin ja ovat lainvastaisia.
Salonius myös kertoi, että Suomen ensimmäinen lakko käytiin Turussa 1491. Riita oli Turun satamatyöntekijöiden ja Danzigin kauppiaiden välinen. Lakko pysäytti Suomen ulkomaankaupan. Sovittelijoina olivat valtionhoitaja Sten Sture ja piispa Maunu särkilahti. Pidettiin kahvitauko.
Tauon jälkeen oli minun vuoroni. Luottamusmiesten kokemuksia ja näkökulmia työtaisteluista ja työrauhasta. Ennen vuoroani jännitti aikalailla, ei sitten enää kun pääsi pönttöön. En ainakaan pahasti takellut ja päätteeksi sain hyvät taputukset. Jälkeeni olivat STX-Europe Turun telakan pääluottamusmies Jari Aalto ja saman paikan toimihenkilöiden luottamusmies Osmo Salo. Tämän jälkeen keskusteltiin. Eräs alustaja oli joutunut sairaalaan, joten aikaa oli runsaasti. Keskustelu olikin vilkasta ja ilman keskeytystä olisi varmaan hyvin pitkään jatkunut. Oli kiva kokemus. Kiitos Heikki!
Taas on päivä mennyt pienen askartelun merkeissä. Traktori tuli laitettua talvikuntoon. Ketjut päälle jne. Tiekin tuli ekan kerran tänä talvena aurattua vaikka ei sitä lunta vielä juuri ole ja maa on vielä sulaa.
Aamulla pitää olla sitten 8:lta tyksissä ja siitä se päivä sitten alkaa. Illalla on hallituksessa merkittäviä asioita. Niihin olen perehtynyt, kun ei ole muutakaan lukemista. Säästöohjelma on eka merkittävä asia. Tosin teemme vasta esityksen valtuustolle, joten vielä on mahdollista saada lisätietoa. Olen käynyt muutaman päivän e-mail keskustelua erään asiantuntijan kanssa. Olen tosi kiitollinen hänen käyttämästään ajasta.
Tieto luo tuskaa. On helppo sanoa, tehdään noin. Mitä enemmän tietää sitä vaikeammaksi päätöksenteko tulee. Terveydenhoito on meille äärimmäisen tärkeä asia. Jotkut tuntuvat ajattelevan, ei se minua koske, olen terve. Ei koskaan tiedä mikä sisällä jäytää vaikka itsensä terveeksi tuntisikin eikä tämä ole ikä asia. Nyt sitten pitää osata tehdä päätökset joilla saamme palvelut kohdalleen ja rahat niihin riittämään.
Kalannin keskusta-alueen kehittämisestä on käynnistynyt ikävä keskustelu. Nykyisin tuntuu kaikki kaupungin rakentaminen olevan joidenkin mielestä perseestä. Miten ihmeessä pääsemme ahdingosta ellemme saa tänne työpaikkoja ja asuntoja. Olisin ehdottomasti vastaan mikäli kaupunki alkaisi rakentaa kerrostaloa Kalantiin, mutta tätä ei esitetä vaan kaavoitusta ja rakentajan sekä sijoittajien etsimisestä. Tietenkin pitää olla tarkkana etteivät siltarumpu politiikot vieritä hommaa kaupungille kuten Tontonmäessä kävi.
Listan eka varsinainen asia on säästöohjelma. Se jäi viimeksi erikoissairaanhoidon osalta kesken. Nyt pitäisi tulla AS:n ja TK:n johtajien esittelemään ja vastailemaan. U:kin kunnallispolitiikka liikkuu nykyisin 2:lla tasolla. Toisella on tämä ohjelma jolla pyritään muuttamaan kustannusrakenne kestävälle pohjalle. Tämä tulee vaikuttamaan kaikkien kaupunkilaisten elämään jatkuvasti. Tästä olisi syytä nyt keskustella asian ollessa valmistelu vaiheessa. Nyt voidaan vaikuttaa , päivä päivältä se vaikeutuu. Ensi vuoden alusta saattavat jotkin muutokset jo lähteä liikkeelle. Sitten se keskustelu varmaan lähtee liikkeelle, mutta on auttamatta myöhäistä. Tosin sen keskustelun käyminen on huomattavasti helpompaa kuin ennakolta. Silloin tiedetään muutosten vaikutus ja jälkiviisaita tulee riittämään.
Toisella tasolla halutaan kaupungin ongelmat ratkaista siirtämällä joitakin kymppitonnin investointeja seuraavalle vuodelle. Se on vain ongelman ratkaisun siirtoa. Rakennemuutoksesta on puhuttu niin kauan kuin jaksan muistaa. Nyt siitä on kortit pöydällä. Siihen pitäisi panostaa kaikki liikenevä aloitteellisuus.
Seuraavaksi esitetään Kalannin keskustan kehittämistä rakentamalla kerrostalo. Huomattavasti ymmärrettävämpi vaihtoehto kuin Tontonmäki. Mielestäni kunnallistekniikka, kaavoitus ja tontin myynti ovat kunnan tehtäviä. rakentaminen yksityisten. Sitten on pitkä rivi vähemmän tärkeitä asioita, ainakin minusta.
Sitten Novidan henkilöstön siirtymisen Lounais-Suomen koulutuskunta yhtymään ja tämän vuoden investointitason nostaminen. Seuraavaksi eduskuntavaaleihin liittyvää päätöstä ja juoksevia asioita.
Eilen illalla oli vuorossa talousseminaarin palautteet ja päätteeksi kj. kertoi niistä ukilaisista yrityksistä joiden kehittämisessä kaupunki on ollut mukana. Yleensä puheenvuorot jaetaan suurimmasta pienimpää. Nyt mentiin päinvastoin. Mitään erityisempää yllätystä ei tullut. Niin pääasiassa puhuttiin kuin ei mitään ongelmia olisikaan.
Ainoastaan vasurit ja persut puuttuivat ongelmiin. Vuosia sitten kysyin kahden kesken Esko Seppäseltä mitä mieltä hän on Ilkka Kanervasta. Vastaus oli "Näykkii joka asiasta, ei perehdy mihinkään syvällisemmin". U:kin kokoomuksesta on sanottavaa samaa. Joka asiasta näykyttiin, mistään ei tullut mitään syvällisempää analyysiä, esityksistä puhumattakaan.
Kepu varoitteli ajattelemasta meillä olevan rahaa, kuka niinkin mahtaa ajatella ja esitti sitten lisäyksiä budjettiin. Erityinen pettymys oli suurin puolue sdp. Ainoastaan äänestäjiä kosiskelevia lisäraha esityksiä. Ei mitään ajatusta talouden tasapainottamisesta.
Raken kanssa olikin puhetta pitäisikö vasurien ja persujen lähteä ajamaan oikeasti talouden kuntoonlaittoa. Ei meillä niin suuria mielipide eroavaisuuksia ole eikö ne pystyisi hyvällä tahdolla sovittamaan yhteen. Valitettavasti meidän voimamme ei riitä asioiden läpiviemiseen. Seminaarin piti antaa valtuuston ohjeet talousarvion valmisteluun. Maanantai aamuna alkaa hallitus tekemään esitystään valtuustolle. Toivottavasti viisasten kivi viikonloppuna jostain löytyy. Onhan täällä melko isoja kivikasoja mistä etsiä.
Konsulttien esitys esitetään maanantaina valtuustolle. Odotan suurella mielenkiinnolla keskustelua.
Alla lyhyt luettelo esitetyistä toimenpiteistä
Alustava toimenpiteiden aikataulutus
Hallituksessa oli pari asiaa, jotka hyväksyttiin esittelijän esitysten mukaan. Toki keskusteltiin. Sote aluekokeiluun osallistutaan. Kokeilu on kuitenkin siitä kiinni mitä Vehmaa tekee. Neuvottelijat nimettiin Novidan vuokraukseen tai myyntiin.
Perään oli valtuusto. Ilman pj:tä se olisi ollutkin filttisaapastehdas. Jossain kommentissa todettiin nykyisen valtuuston olevan keskustelevan. Todellisuus on päinvastainen. Harmi ettei televisioida. Olen ollut pitkään valtuustossa ilmoissa ikinä ei ole ennen vero%:ia hyväksytty ilman äänestystä ja pitkää keskustelua talouden tilasta. Nyt ei kukaan käyttänyt puheenvuoroa. Samoin meni muut asiat. Aloitteita tehtiin. taisi olla vartti mikä meni kokoukseen.
Kokouksen päätyttyä pidettiin iltakoulu, jossa kj. kertoi elinkeinopolitiikasta. Hallituksen jäsenenä ei juuri uutta ollut. En osaa sanoa miltä valtuutetuilta tuntui. Ei tämä alustuskaan juuri keskustelua saanut aikaan. Päätteeksi Rake yritti aloittaa keskustelua kaupungintaloudesta. Pj. lopetti sen alkuunsa. Talousarvio seminaari on viikon kuluttua ja silloin on aika puhua taloudesta. Toivottavasti on hedelmällisempi seminaari. Alla vielä tekemäni aloite.
Valtuustoaloite
Vuorikadun osan yksisuuntaistaminen
U:kissa on myös ydinkeskustan ulkopuolella liikenteellisesti hankalia paikkoja.
Eräs kohde on Vuorikadulla välillä Liljalaaksonkatu-Koulukatu. Alueella on paljon autoja työaikana.
Me allekirjoittaneet esitämme, että Vuorikatu yksi suuntaistetaan välillä Liljalaaksonkatu-Koulukatu. Kulkusuuntana itä-länsi ja kadun pysäköinti toteutetaan kadun vasemmalle puolelle vinoparkkina. Aloite voitaisiin toteuttaa alustavasti ilman katutöitä, pelkillä liikennemerkeillä.
Uusikaupunki 25.10.2010.
Harto Forss
Talousarviot taitavat jo tulleen pääosin käsitellyiksi lautakunnissa. Ainakin sosiaali ltk palaa vielä budjettiin konsultin esityksen jälkeen. Ei mitään uutta auringon alla. Useita vuosia on puhuttu rakenne uudistuksesta ja tänä vuonna entistä painokkaammin. Missään niissä kokouksissa joissa olen ollut mukana ei ole edes mainittu rakenneuudistusta.
Käyttömenoista puhuminen yleensäkin on ollut lähes olematonta. Ainoastaan investoinnit kiinnostavat. Ne ovat hyvin näkyvä osa ja vielä jos onnistuu saamaan uuden tai jotain muutosta esitettyyn investointiin, on hyvä kehuskella kaikille mahdollisille kuulijoille, mää sen sain aikaan. Kaupungin taloudella ei niin väliä.
Investoinneista on jälleen tänä vuonna selkeästi päätetty, investointi esityksissä on kerrottava sen vaikutus käyttömenoihin. Sanaakaan en ole kuullut tästä sanotun. Mikäli investointi raha jostain onnistutaan kaapimaan, se on yleensä pysyvä menojen lisäys menoihin. Tietenkin on myös investointeja jotka säästävät käyttökuluja. Uuden rakentaminen harvoin on.
Talousarvion tasapainotus tulee jälleen jäämään hallituksen ja kj:n tehtäväksi. Valtuuston seminaarista en odota mitään ja valtuuston talousarvio kokous tuonee vanhan tavan mukaan menoja lisää. Sitten se on taas hauskaa haukkua ensi vuosi hallitusta ja johtavia virkamiehiä. Näin se on ollut ja näin se taas näköjään menee.
Hallitus oli aika läpihuutojuttu talouden ja tavoitteiden toteutumaa huomioimatta. Muut asiat menivät nopeasti ja yksimielisesti. Tähtinen esitti, ettei mentäisi Varsinais-Suomen kestävän kehityksen yhteistyöhön, mutta häntä ei kannatettu.
Ei talouden toteutumaankaan enää mitään voi. Keskusteltiin mitä voisi vielä tehdä jatkossa. Plussaakin jonkin verran oli. Asukasmäärä on hieman noussut ja U:kin työttömyys oli eka kerran pariinkymmeneen vuoteen Varsinais-Suomen keskiarvoa parempi. Melkein %:in. Ei se meidän elinkeinopolitiikka ole tainnutkaan ketuille mennä.
Tuloveron tuotto näyttää olevan 0,5 milj/€ ennakoitua parempi ja yhteisöveron tuotto 1,5 milj/€. Verotilitykset ovat nousseet viime vuoteen nähden 4,7%. Tulojen kasvu ei riitä, menot on kasvaneet nopeammin. Soten ylitys on lähes 5 milj/€ ja se tulee lähes kokonaan terveyspalveluista. Loppu vuodesta saattaa kuluvasta viikosta tulla vielä erikoissairaanhoidon osalta melkoinen lasku. Tk:sta on nyt henkilökuntaa lomautettuna. Vuodeosastoille ei voda ottaa nyt uusia potilaita ja he ovat erikoissairaanhoidossa enemmän kuin tuplasti kalliimmilla paikoilla. Samoin esh:n päivystys on nyt kovilla tk lääkärien ollessa lomautettuna. Lomauttaa vaan piti vaikka kokemuksesta tiedettiin miten tulee käymään.
Investointeja on toteutettu tämän vuoden rahoista toistaiseksi ainoastaan 38,1%. Liikelaitokset ovat pääsemässä tavoitteeseensa. Ainoastaan kaatopaikka on jäämässä hieman alijäämäiseksi. Tämä johtuu siitä, että jälkihoitoa tehtäessä paljastui kaatopaikan vierestä metsittynyt alue entiseksi jätealueeksi. Tämän johdosta jälkihoito ylittyy 230 000€:lla. Pikäaikaista lainaa kaupunki on ottanut 5 milj/€. Koko vuoden tulos on jäämässä 2 milj/€ alijäämäiseksi.
Aioin kirjoittaa kommentin Javan blogiin, mutta siitä oli tulla pitkä ja kirjoitankin jutun. Päätöksenteko järjestelmä tuntuu olevan monille kovin vieras, silti haukutaan estottomasti. Ei siinä mitään, että se on vieras sellaiselle joka ei toimi luottamusmiehenä, mutta se tuntuu vieraalta jopa joillekin valtuutetuille.
Päätösesitykset valtuustolle tekee vain hallitus. Lähes aina asia on kiertänyt myös ao. lautakunnan ja virkamies on sen valmistellut lautakunnalle. Asiat ovat pääsääntöisesti niin laajoja ettei valtuutettu voisi millään ilman valmistelua päästä asiasta jyvälle. Esim. nyt haetaan sotesta säästö esityksiä. Siinä mennään niin syvälle ettei taatusti yksikään luottamusmies tunne asiaa. Julkisuudessa kyllä voidaan heitellä millaisia kommentteja hyvänsä ja yleensä ne osoittavat ettei ao. henkilö tunne asiaa lainkaan.
Valtuuston kokous on myös kestoltaan vain yhden illan ja liian suuri lukumäärältään päättämään ilman valmistelua. Taatusti jää tällöin huomiotta lukuisat yksityiskohdat ja päätöksestä tulee mahdoton toteutettavaksi. Esim. valtuusto päätti viime syksynä, että henkilöstökuluista tulee säästää loppuvuoden aikana. Päätös oli monista syistä mahdoton toteuttaa.
Valtuuston kuuluu linjata asiat. Sitä varten pidetään päivän parin kestoisia seminaareja. Niissä on sitten mahdollista tuoda esiin ideoita. Olen ollut lukemattomissa seminaareissa. Ideoiden lukumäärä on jäänyt yhden käden sormin laskettava määrä ja sekin on on sahurin käsi.
Nyt perustettiin säästöryhmä hakemaan kohteita mistä voidaan rakennemuutoksilla pääosin hakea kustannuksiin säästöä. Ryhmä on perusteellisesti käynyt läpi kaupungin toiminnan ja on päädytty siihen, että monilla aloilla U:ki toimii erittäinkin kilpailukykyisesti. Terveydenhoito on ala, joka on meillä muita kuntia kalliimpi. Nyt on tietysti helppo sanoa miksi ei siitä heti aloitettu ja miksi ei tehdä muutoksia. Ala on laaja ja monimutkainen. Ei sinne luottamusmies pysty pureutumaan. Tarvitaan asiantuntijoita eikä se heillekkään ole helppo ja nopea homma.
Nyt asia on siinä pisteessä, että asiantuntijoiden esitys on valmistumassa. Tämän jälkeen alkaa luottamusmies käsittely. Myös valtuusto seminaari järjestetään, jolloinka valtuustolla on aikaa miettiä toimenpiteitä. Mikäli seminaarista tulee hedelmällinen ja aika ei riitä niin varmasti löytyy lisää aikaa varatun päivän lisäksi. Terveydenhoidossa on myös se hankaluus, että meillä ei ole yksin mahdollisuus päättää kovinkaan paljon. Meillä on yhteinen terveyskeskus monen kunnan kanssa ja erikoissairaanhoitoa hoitelee vielä moninverroin suurempi kuntien joukko. Vaaditaan varmasti paljon sitkeitä neuvotteluja.
Yritetään nyt malttaa mieli. Kaikki aikanaan ja toivottavasti ajan tullen on myös kaikilla valmius asialliseen keskusteluun. Aikanaan myös päätöksentekoon.
Ei ollut pitkän pitkä hallituksen lista tänään. Aikaa siinä kuitenkin vierähti lähemmäs 3 tuntia. Valtaosa ajasta meni ensimmäisen vuosipuoliskon talouden toteutumaa käsiteltäessä.
Ei vanhoista enää paljoa kannata suuta soittaa. Mennyt mikä mennyt. Kuultiin ensin 3. päällikön alustus aiheesta. Onhan jotkut tulot kasvaneet ja jotkut menot alentuneet tai pysyneet budjetissa. Kauheita tulevaisuuden kuvia maalailtiin soten kasvavista menoista. Valtuuston porvari enemmistö sen kun on tumput suorina. Jotkut vaatii virkamiehiä tekemään esityksiä. Suurin piirtein samat vaatii valtuustoa koolle tekemään säästö esitykset. Jotain ryhtiä pitäisi valtaapitäviltä löytyä.
No 2 Eeroa on valjastettu tekemään esitykset. Huhut kertoo sieltä tulevan rankat esitykset. Saa nähdä ketkä ovat valmiit seisomaan vaatimustensa takana. Todennäköisesti käy kuin koulu-uudistuksessa, rakenne uudistuksen vaatijat ovat ekana käpälämäessä.
Valtuustolle päätettiin esittää muutoksia syksyn kokous aikatauluun. Ylimääräistä kokousta esitetään pidettäväksi 29.11. Silloin käsiteltäisiin toimenpideohjelma. Valtuuston talousarvio haluttaisiin siirrettäväksi 16.12.
Maanantaina sitten käynnistyy kiivas syksyn kokous ruletti. Kiivaana kaikki ovat ovat valmiina heittelemään kabuleita rattaisiin. Hallituksen lista on vielä pituudeltaan vähäinen. Valmistelut ovat vasta käynnistyneet.
Valtuuston päätökset laitetaan toimeen, yhtä lukuunottamatta. Lokalahdella olevasta rantakaavasta on valitettu. Kaava on takunnut koko valmistelun ajan ja tilanne jatkuu. Sannolle on valmistunut asemakaavamuutos. Se esitetään näytteille asetettavaksi. Alueelle tulee kalankasvatuslaitos, kasvihuone ja voimalaitos. Melkoinen kestävän kehityksen symbioosi.
Ammatillisen koulutuksen siirtäminen hallinnollisesti Loimaalle edellyttää lupien siirtämistä ko. laitokselle ja sellaiset päätökset ilmeisesti tehdään. Ei muutakaan mahdollisuutta ole, valtuuston päätös pitää toteuttaa. Sitten käsitellään ensimmäisen puolivuotiskauden toteuma. Alkuvuosi on ollut positiivinen. U:ki nousee.
Sitten on kolmen paikkakunnalta poismuuttaneen eroanomukset. Niin sitä on lähdettävä työpaikkojen ja puolisoiden perässä. Onneksi sentään kokonaisuutena kaupungin väestökehitys on ollut positiivinen. Viimeksi juokseva asioita. Niissä on rahan tuloakin markkinaoikeus on määrännyt TeliaSoneran korvaamaan kaupungille aiheutuneita oikeus kuluja.
Tuolla alla olevassa kommentissa kysyttiin Suukarin kaavoitus ongelmia. Asia on niin laaja, että pelkkänä kommenttina en pysty vastaamaan.
Ei Suukarin tai tarkemmin Veneveistämön tontin kaavoituksessa tietenkään ole ongelmia niiden mielestä jotka haluavat siihen asuntoja. Minusta paikka on siihen täysin sopimaton. Alue on varattu liike- ja teollisuusrakentamiseen ja pitäisi myös sellaisena säilyttää. Molemminpuolin alue on nyt sellaista ja väliin n. 20 asuntoa tekee nopeasti kaikkien olon kestämättömäksi. Valitus ruletti alkaa ja jotain sitten pitää tehdä ja kukas muu on maksumies kuin kaupunki-veronmaksaja.
Toisella puolella on jyrkkä pudotuksinen meri ja toisella koko ajan vilkastuva rautatie. Lapsiperheen asuminen alueella on mahdotonta, ellei aluetta ympäröidä rautaesiripulla. Ei liene hauskaa asua pienessä tarhassa. U:kissa on varmaan rantaa satoja kilometrejä ja keskustankin tuntumassa riittävästi asuntorakentamiseen.
Kaupunginlahden suu on varattu merellisille toiminnoille silloin, kun koko kaupunkiin on tehty kaava ja asiaa tarkasteltu kokonaisuutena. Nyt lähdetään tarkastelemaan pientä aluetta ja saadaanhan siihen hiven asuntoja, mutta kaupungin toiminnot yleisesti kärsivät. Olen ollut aina sitä mieltä, että kaavamuutoksia pitää tehdä vain äärimmäisessä hädässä ja yksimielisyyden vallitessa. Tässä alueessa tällaisia argumentteja ei ole.
Alueelta voisi luetella lisäksi monia yksityiskohtia, jotka eivät tue alueen kaavan muuttamista. En lähde niitä tässä luettelemaan. Kaava tulee loppuvuodesta luottamusmies käsittelyyn ja silloin sitten nähdään ketkä kuuntelevat kaupunkilaisia. Kuunnella olisi pitänyt jo ajat sitten ja katkaista hölmöily. Vielä ei ole myöhäistä.
Listan mukaan edeten eka varsinainen pysähdys tuli maakuntakaavan kohdalla. Se oli toista kertaa lausunnolla ja ekalla kerralla U:kin lausunto oli huomioitu aika hyvin. Kaavan sisällöstä ja tulevaisuudesta kuitenkin keskusteltiin. Puukaupan asiantuntijan valinta ja Varsinais-Suomen yhteismarkkinointi hyväksyttiin esityksen mukaan.
Suuhygienistin viran täytöstä keskusteltiin pitkään. Se ja sairaanhoitajan viran täyttö siirrettiin esityksen mukaan siksi kunnes konsultin esitys sotesta on saatu. Kj:n vuosiloma ja rahan käyttäjät olivat läpihuuto juttuja.
Sitten oli 2011 talousarvion ja 2011-2013 raamit ja ohjeet. Niistä keskusteltiin pitkään ja täsmennettiin aikatauluja. Tämä oli niin iso asia, että taidan kirjoittaa siitä tarkemmin paremmalla ajalla.
Tanskaan ystävyyskaupunkitapaamiseen ei lähetetä ketään. Pyhärantaan tapaamaan muita Vakka-Suomen kuntien edustajia sensijaan mennään. Kulkuvälineestä keskusteltiin olisiko polkupyörä tai joku muu. Sitten oli pari aloitetta. Aluehallintovirasto oli pyytänyt selvityksen kaupungilta siitä, ettei terveyskeskukseen pääse puhelimella ajoittain välittömästi. Vastattiin, että 3.5. otettiin käyttöön soittopyyntöautomaatti. Soittopyyntöihin vastausaika on ollut 5-20 minuuttia ja asiakkaat tuntuvat olevan tyytyväisiä.
Sitten oli muutamia salaisia asioita. Merkittäviä vain niitä koskeneiden henkilöiden kannalta. Liki 4 tuntia siinä taas vierähti.
Kemianliiton kansainvälisenjaoston jäsenä tuli osallistuttua monenmoisiin seminaareihin ja tapaamisiin. Muutamaan SASK:in järjestämään. SASK on Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus. Näistä muistona keskuksen lehti tulee vieläkin. Ei se usein ilmesty. Eilen tuli tämän vuoden toinen. Mielenkiintoisia juttuja se sisältää. Vastaavia tietoja ei oikein muista lehdistä löydy.
Eilisessä lehdessä kerrottiin farkkujen hiekkapuhalluksesta. EU:ssa manuaalinen puhallus kiellettiin 40 vuotta sitten. Turkissa, joka on maailman 3. suurin farkkujen viejä, se kiellettiin viime vuonna. Maata tehdään ilmeisesti kaikin tavoin EU kelpoiseksi. Turkissa on sairastunut 5000 työntekijää kivipölykeuhkotautiin. Ensimmäiset varmat kuolintapaukset sattuivat 2005. Uhreja oli 2. Kumpikin oli ollut puhaltajana 5 vuotta. Toinen oli aloittaessaan 13 vuotias ja toinen 14:sta. Farkkuparin valmistus kestää muuten 14 minuuttia.
Myanmarista lehdessä on useita juttuja. Ne ovat kuitenkin Burman nimellä. Lehti ei pidä Myanmaria oikeana sillä vallasa oleva juntta vaihtoi sen maan nimeksi 1989. Erittäin väkivaltaisesti päättyneen kansannousun jälkeen. Burma on ILO:n boikotissa. Suomalaisyritykset ovat aika hyvin noudattaneet boikottia. Vähäisistä kaupoista on jääty kiinni. Lehdessä on artikkeli 15-vuotiaasta burmalais tytöstä, joka on vaatetehtaassa töissä. Työpäivä alkaa aamulla klo 7.00 ja päättyy illalla klo 21.00. Työtä tehdään joka päivä myös viikonloput. Palkka on 26€/kk. Sen lisäksi saa majoituksen ja ruuaksi riisiä ja vihanneksia. Tytön äiti kuoli ja isä hylkäsi hänet. Aluksi hän teki työtä riisipellolla. Tehtaaseen pääsy oli hänen mielestään edistystä, sillä pellolla joutui olemaan säästä riippumatta eikä työtä ollut koko vuotta.
Hyviäkin tapahtumia lehdessä on. Namibiassa aloitettiin eräissä kylissä kokeilu jossa annetaan kaikille alle 60-vuotiaille 10€ kuussa. Yli 60-vuotiaat saavat eläkettä. Kokeilun pelättiin johtavan siihen, että rahat menevät viinakauppiaille. Tulokset ovat olleet hyviä. Kerjääminen on loppunut. Köyhien talouksien määrä on vähentynyt 76%:sta 37%:n. Alipainoiset lapset vähenivät puolessa vuodessa 52%:sta 17%:n ja nyt lähes kaikki lapset käyvät koulua. Vanhempien pitää maksaa Namibiassa koulu ja koulupuvut. Rikollisuus on vähentynyt 50%. Nyt kokeilusta yritetään tehdä valtakunnallinen pysyvä järjestelmä. Pienestä rahasta on tyydyttävä elämä monin paikoin maailmassa kiinni.
Swasimaassa on asiat toisin. Siellä kuningas kuluttaa 700 milj/€ vuosittain ja 69% kansasta elää alle dollarilla päivän. Kuningas omistaa maan luonnonvarat. Kansa elää luontaistaloudessa. Maassa on maailman pahin aids epidemia.
Sierra Leonessa kaivostyöläiset eivät ole saaneet vuoteen palkka sillä timantit eivät ole menneet kaupaksi.Ilmeisesti kaivosten omistajille ei ole jäänyt mitään jemmaan. Lehdessä kerrotaan uhasta, että maanjäristyksen seurauksena Haitiin syntyneet telttakylät jäävät pysyviksi. Lisäksi kerrotaan Meksikosta, Kolumbiasta, Palestiinasta, Etelä-Afrikasta ja Mosambikista. Tuleekohan maailmasta koskaan kaikille ihmisille siedettävä paikka?
Käytiin tänään eräiden muiden kh:n jäsenten kanssa tutustumassa Lokalahden Pitkäluodossa olevaan ranta-asemakaava muutokseen.
Mikäli kaava hyväksytään kansalaisten samanarvoisuutta ei ole kuin juhlapuheissa. Kyllä sitä kaavaa on tullut papereissa tuijoteltua, mutta omakohtainen näkeminen elävöittää homman ihan toisin. Pienellä alueella on 5 kesämökkiä ja vanha vakituinen asunto. Tämän vakituisen asumuksen osti aikanaan Raision Tehtaat henkilökunnan virkistysalueeksi ja kaikki sopivat hyvin alueelle. Sitten Raison Tehtaat myi alueen yksityiselle yrittäjälle.
Alueen rauha oli mennyt. Aiemmin alueelle tultiin pitemmäksi aikaa ja asukkaat olivat rauhallisia lomanviettäjiä. Nyt siellä vaihtuu porukka tiuhaan ja juhlitaan kunnolla, kun on päästy meren rantaan. Alueella on asuntovaunualue, yhteinen rantasauna ja entisessä päärakennuksessa oleva keskuspaikka. Nyt alueelle haetaan 2 uutta saunaa ja mökkejä. Asuntovaunupaikat hieman supistuvat. Alueella on rantaviivaa 210 metriä eikä yhtään vapaatarantaa. Voiko joku saada tällaiselle alueelle lisää rakennusoikeutta?
Rantaa oli ruopattu ja massat läjitetty mereen lupaehtojen vastaisesti. Tämä ei kuulu kaavoitukseen, mutta ei anna hyvää kuvaa asioiden hoidosta. Alueelle johtaa kapea tie, silta ja pitkä penger joilla ei mahdu henkilöauto ja asuntovaunu sivuuttamaan. Kaavasta keskusteltaessa virkamiehet toteavat, ettei se ole kaava asia vaan tienhoitokunnan asia. Kyllä se pitäisi tässä vaiheessa selvittää. Kaavamuutoksen tultua mahdollisesti voimaan ovat tien osakkaat aika voimattomia. Jos tie halutaan kunnostaa nopeasti, niin kyllä silloin tienosakkaat joutuvat sen maksamaan osuuksiensa suhteessa vaikka lain mukaan sen pitää hoitaa kaavamuutoksen hyödyn saaja. Maanantaina asia on taas hallituksessa. Kyllä asia pitäisi hoitaa kaikkien tyydytykseksi ennen hyväksymistä.
Eilinen päivä kului Varsinais-Suomen liiton järjestämässä Kuntatalous-seminaarissa. Mielenkiintoisilla alustuksilla alkanut päivä vaihtui iltapäivällä ainakin minua kiinnostamattomaan aiheeseen. Iltapäivästä ei oikein enää muistakkaan muuta kuin kipeän takapuolen.
Tilaisuuden avasi maakuntajohtaja Juho Savon alustus, jossa hän kävi läpi maakunnan tilanteen. Kuntarakenteen, talouden, työllisyyden, kaavoituksen, aluehallinnon uudistuksen, tulevaisuuden jne. Kattava selkeä alustus.
Seuraavana olikin sitten mielenkiintoinen henkilö. Varsinais-Suomen Yrittäjien kunniapuheenjohtaja Markku Wuoti. Ennen kokousta keskustelin hänen kanssaan -70 luvulla sattuneesta tapauksesta, jonka varmaan monet muistavat ja monet ovat kuulleet. Wuotilla oli U:kin Saunasillassa metallialan pk-yritys. Hänet määrättiin laittamaan työntekijöiden sosiaalitilat kuntoon. Hänellä ei ollut vesi- eikä viemärijohtoa. Hän olisi vetänyt putket omalla kustanuksellaankin, mutta kaupunki ei antanut lupaa. Näin pohjalta on meidän suhtautumisemme yrittäjiin lähtenyt kehittymään aikaan jolloin meidät palkitaan Suomen parhaana. Wuoti ei voinut silloin muuta kuin muuttaa Yläneelle. Siellä hänen firmansa edelleen valmistaa viljankuivureita n. 100 hengen voimin.
Wuoti kertoi alustuksessaan telakkateollisuudesta. Hän on Telakkatyöryhmässä. Kovasti hänellä oli uskoa telakoiden selviämiseen kriisistä. Paljon työtä ja rahaa tarvitaan homman hoitamiseen. Toisaalta hän kertoi, ettei yksikään tilaus ole jäänyt saamatta rahoituksen takia. Vielä tässä kuussa ratkeaa Viking Linen uuden risteilijän tilaus. STX on parhaillaan Etelä-Koreassa. Wuoti piti erittäin tätkeänä jo goodwillinkin takia saada tilaus kotiin. Vuonna 2015 tulevat uudet kovat päästörajat Itämerelle. Tämä tulee nostamaan polttoaine kustannuksetkin 2-kertaiseksi. Viking Line on valinnut uudeksi polttoaineeksi maakaasun. Mielenkiintoinen oli myös toteamus, että telakoiden kilpailukykyä ei enää ratkaise telakka vaan alihankkijat. Heidän osuutensa on 75%
Seuraavana alustajana oli Veijo Kavenius työ- ja elinkeinoministeriöstä. Hän kertoi vaatimuksista mitkä ovat pääsyllä äkilliseksi rakkennemuutos alueeksi ja myös niistä toimenpiteistä joita silloin kyseiselle alueelle valtion toimesta tehdään. Me oltiin takavuosina tällainen alue. Oli näin jälkeenpäinkin mielenkiintoista kuulla syvällisempi kertomus aiheesta.
Kolmantena alustajana oli kaupunginjohtaja Kari Koski Uudestakaupungista. On varsin jyrkkä vastakohtaisuus hänen arvostuksellaan muualla ja eräissä U:kin blogeissa. On varsin painavaa päästä alustajaksi tilaisuuteen, jossa ovat kuuntelijoina Varsinais-Suomen kuntien johtajat, valtuuston- ja hallituksien pj:t ja jotkut vaatimattomammat henkilöt. Kaiken lisäksi alustuksen esitys oli erinomainen ja kiinnostus kuulijoissa erittäin tarkkaavaista.
Iltapäivä menikin kunta it:ssä. Ei oikein jaksanut kiinnostaa. Oli mielestäni niin tarkkaa, ettei asioista voinut olla perillä kuin kuntien asioista vastaavat virkamiehet. Heille ehkä hyvinkin antoisaa. Alustajat olivat varmaan huippuluokkaa ministeriöstä ja alan toimijasta. Minun tärkein mietteeni oli miettiminen siitä olikohan toinen alustaja ruotsinkieliseltä kanavalta tulevan Strömsöön viikset ajanut kokki. Niin oli samannäköinen.
Lautakuntien pöytäkirjoja käsiteltäessä esitimme Ruorasen kanssa, että sosiaali ltk:n päätöksistä 55§ Yksityisen hoidon kuntalisä oikeus vanhempainrahakaudella, otetaan hallituksen päätettäväksi ja lähetetään takaisin lautakuntaan uudelleen valmisteltavaksi. Näin tehtiin.
Lokalahden Pitkäluodon ranta-asemakaavan muutoksesta keskusteltiin pitkään. Esitin kaavaa lähetettäväksi uudelleen valmisteltavaksi. Nevavuori esitti kaavaa viikoksi pöydälle ja seuraavan kokouksen asiapapereihin liitetään kaikki valitukset ja virkamisten vastaukset niihin. Hävisimme äänestyksen 7-3.
Lausunto ympäristöministeriölle maankäyttö- ja rakennuslain muutoksesta hyväksyttiin esitetyssä muodossa. Kevyenliikenteen väylän suunnittelu ja rakentaminen Kodjala-Kalanti välille hyväksyttiin äänin 8-2. Olimme Ruorasen kanssa sitä mieltä ettei taloudellinen tilanne ole otollinen kyseiselle hankkeelle.
Munaistenmetsä kaatopaikka-alueen ja toiminnan myymisen kilpailutus päätettiin aloittaa muodollisesti yksimielisesti. Esitin ettei hommaan lähdetä. En saanut kannatusta. Nevavuori esitti, että kilpailutukseen lähdetään sitten, kun uuden lain sisältö on tiedossa. Häntä ei myöskään kannatettu.
Ukipoliksen osakasopimus hyväksyttiin keskustelutta. Periaatepäätös Satakunnan Ammk:n osakkuudesta päätettiin yksimielisesti. Turun Ammk tullee lähivuosina päättämään toimintansa U:kissa. U:kin koulutukseen on ollut vähän hakijoita ja niistäkin suuri osa Turusta. Nämä ovat palanneet valmistumisensa jälkeen Turkuun töihin, joten U:kin hyöty on jäänyt vähäiseksi. Onko päättymisvuosi 2012 on auki. Olemme Satakunna ja Turun rajalla, joten on hyödyllistä olla molemmissa mukana. Siten mikään mahdollinen koulutus ei jää saamatta.
Tarkastus ltk:n kertomuksesta keskusteltiin ja oltiin ltk:n kanssa yleensä yhtämieltä. Moniin ltk:n huomautettaviin asioihin on jo puututtu. Otettiin parin millin vippi Sampo Pankilta. Tämän jälkeen talousarviossa ei ole enää nostamatonta lainaa. Toivottavasti rahat riittävät. Huomioitavaa oli, että nyt vippaajiksi oli tullut tosimielellä muitakin kuin Kuntarahoitus ja edullin tarjous olikin Sammolta. Muista asioista ei sitten olekaan paljoa kerrottavaa jälkipolville.
Kokous alkaa uskomattomalla asialla. Laitila-Uusikaupunki viemärilinjan rakentamisesta aiheutuneet vahingot on korvattu Maanomistajien Arviointikeskuksen arvioiden mukaan. Eikö olisi pitänyt olla puolueeton arvioija? Taru ja Jari Nevavuoren osalta korvaus on suorittamatta. Arvioinnin mukaan heiltä on maata tiivistynyt 0,4 ha:n alalta viljelyyn kelpaamattomaksi. Olen ollut aika paljon tekemisissä maatalouden kanssa enkä ole koskaan kuullut moisesta tiivistymisestä. On olemassa syväkyntöauroja ja tämä kyntö ja talvi yhdessä ovat aina ennen maan pehmentäneet. Mitenkä on mahdollista ettei nyt. Tästä korvauksena esitetään Nevavuorille annettavaksi 2,2 ha metsää ja tämä 0,4 ha jäisi silti heidän omistukseensa.
Ekolehtilän alueelta päätetään 8 tontin luovutusehdot. Normaalit ehdot. Selkämeren kansallispuistosta esitetään annettavaksi kielteinen lausunto. Valtuuston hyväksymästä Vanhan sairaalan alueen kaavamuutoksesta on valitettu. Siihen annetaan lausunto. Merefestien teltta-lueelle annettaneen lupa. Kaivohuone on jättänyt ostotarjouksen tontistaan. Esitetään ettei myydä.
Kaupungin sisäisen vuokrajärjestelmän uusiminen on nyt päätettävänä. Jokin aika sitten kirjoitinkin millainen se on. Sitten ovat viime valtuuston kokouksessa tehdyt aloitteet jotka 1 lukuunottamatta lähetetään asianomaisiin ltk:iin. V-M. Virtasen aloite ylimääräisestä valtuuston kokouksesta todetaan tarpeettomaksi.
Sitten tiedotusasiat ja muut asiat.
Olen monesti kertonut näkemykseni säästöistä ja rakennemuutoksista. Kun sitä taas kysytään, niin vastaan vähän pitemmin. Ongelmiin ei ole mitään hokkuspokkus temppuja kuten siirretään Alisenkadun remonttia tai annetaan 200 hengelle loparit. Ne ovat demagogiaa. Se voi ja lisääntyy hyvin Ukissa.
Talous ongelmat ratkaistaan vain kovalla työllä ja löytämällä valtuuston enemmistö, joka on vastuullinen ja sitoutuu löydettyihin ratkaisuihin. Tällaista ei ole ja se tekee ongelmasta ongelman. Meillä on erilaisia hallituksen asettamia työryhmiä silti hallitus päätti, virkamiesten on tehtävä ratkaisu.
Meillä on aiemminkin ollut talousongelmia. Ne on ratkaistu luottamusmiesten ja virkamiesten yhteistyöllä. Nyt taloustyöryhmä kokoontuu suurinpiirtein joka toinen kuukausi. Eikä ryhmälle tuoda mitään ratkaisu esityksiä. Ryhmän pitäisi kokoontua pari kertaa viikossa ja etsiä ratkaisuja. Jonkin keinon löydyttyä virkamiesten pitäisi nopeasti valmistella ratkaisu ja sitten sitä seuraavassa kokouksessa työstettäisiin.
Tämä on tällä valtuustokaudella turhaa. Ei ole enemmistöä joka veisi ratkaisut läpi. Vasemmisto enemmistöä haukuttiin viime valtuustokausi huonosta taloudenpidosta. Nyt, että se on vienyt aiemmin talouden heikoille. Nyt olemme kohta jo puolessa välissä oikeisto enemmistöisen valtuuston toimikautta. Kyllä nyt jo pitäisi pian alkaa näkyä jo jotain tältäkin kaudelta.
Kunnallispolitiikka ei ole samanlaista kuin valtakunnan, jossa on selvä hallitus ja oppositio. Enemmistö pitää olla kunnassakin, joka kantaa vastuun ja tekee ratkaisut. Ei tule hyvää tulosta, jos valmisteltaessa ei ole hajuakaan miten esityksen käy. Meneekö arvontaan, valitetaanko ja meneekö poliisi tutkintaan. Kovaa työtä ja vastuunkantoa.
Terveydenhoidossa on menossa isot uudistukset joka puolella. Vielä on hieman kesken terveyskeskus uudistus jollain tahoilla. Meillä se on valmis Vehmassalon ja Pyhärannan liityttyä meidän terveyskeskukseen. Rauman kanssa on menossa erikoissairaanhoidon osalta keskustelut. Siihen puuhataan valtakunnan tasollakin uudistus.
Erikois- ja perussairaanhoidot aiotaan yhdistää. Mielenkiintoinen uudistus on menossa Turussa ja sen ympäristössäkin. 10 terveyskeskusta aikoo luopua omista päivystyksistään ja muodostaa yhteisen päivystyksen T-sairaalaan. Varmasti parantaa palvelun laatua ja vähentää kustannuksia. Päivystyksessä tulee olemaan n. 10 lääkäriä vuorossa ja TYKS:n palvelut vieressä. Turun lähikuntien yöpäivystyksiä siirrettäessä Turkuun arveltiin päivystykseen tulevan puolet vähemmän potilaita. Potilaat vähenivät neljännekseen. Kynnys tällaiseen päivystykseen lähtöön nousee ja ilmeisen tarpeettomat jäävät pois ja vähemmän kiireelliset tulevat päivällä normaaliin vastaanottoon.
Päivystystä varten on tarkoitus perustaa kuntien omistama liikelaitos, joka toimisi TYKS:iltä vuokratuissa tiloissa. Me asumme liian kaukana toimipisteestä. Ostopalvelu mahdollisuutta ehkä kannattaisi aikanaan kysellä. Ei se loppujen lopuksi niin kaukana ole. 0,5-1 tunnin ajomatkan päässä meidän terveyskeskuspiirin alueelta. Sieltä löytyisi apu kaikkeen mitä saada voi.
<Kaikissa hallituksissa ym. herättää aika-ajoin keskustelua onko päätäntä demokraatista tai onko se joku suppea porukka, joka keskenään sopii asiat. Luin joskus sellaisen kirjan kuin "Parkinsonin laki", jälkeenpäin on tullut toinen kirja "Murphyn laki", kumpikin kertoo, että suurin porukka joka kykenee päätöksentekoon on 5-6 hengeä. Mikäli joukkuetta kasvatetaan syntyy sisälle ryhmä, joka ottaa päätösvallan itselleen.
Näin se vaan on tullut käytännössäkin huomattua. Suuremmassa porukassa syntyy väkisin henkilöitä jotka jäävät taka-alalle. Mikäli kaikki pyrkivät tosissaan saamaan näkökulmansa voitolle on jokaisesta päätöksestä äänestettävä ja se synnyttää ryhmän joka etukäteen sopii asiat.
Mikäli meillä olisi 5-6 hengen hallitus, siellä olisi edustajat vain sdp:stä, kok:sta ja kepusta. Mitä tietäisimme hallituksen työskentelystä? Emme mitään muuta kuin esitykset valtuustolle. Meillä on käytössä 11 hengen hallitus. Sen sisälle syntyy päätökset tekevä klikki. Siitä huolimatta pidän jälkimmäistä vaihtoehtoa parempana. Kyllä opposito vaikka se on pienikin pystyy vaikuttamaan päätöksentekoon. Se ei niinkään näy pöytäkirjoissa.
Pakottaapa klikin tarkemmin harkitsemaan etukäteissopimuksiaan. Ukissa on myös se hyvä puoli, että meillä on 2 ryhmää jotka kokoontuvat ennen kokousta. Siellä kuulee asiat ja pystyy pienemmässä ryhmässä paremmin vaikuttamaan. Myös tietoa saa kokousten välillä. Ilman tätä ryhmä toimintaa olisi kuin orpo piru ja pystyisi vain piruilemaan.
Viime valtuustokaudella tätä ryhmä toimintaa yritettiin myös virallisesti. Oli hallituksen ja valtuuston puheenjohtajisto, joka kokoontui omia aikojaan. Tämä herätti niin suurta vastusta, että se lopetettiin. Ei tuntunut hyvälle, että vain pieni porukka sai tietää asioista ja näille tuli nopeasti tavaksi ilmoittaa selkeästi, älkää sänkätkö me ollaan jo sovittu asia.
Demokratia on vaikea laji ja vaatii taitoa. Yleensä kyllä saa arvostelua, ettei ymmärrä mitään ja tekee kaiken väärin. Uudet jäsenet saavat aina vipinää koneistoon. Vaatii oman aikansa ennen kuin päästään tosissaan kehittelemään asioita. Tämä kausi on kyllä vienyt ennätyspitkän ajan ja saattaa käydä niinkin ettei koko valtuustokaudella löydy rytmiä, jolla päästäisiin suunsoitosta asioiden hoitoon. Menee se näinkin eteenpäin.
On viimeiset hetket käsillä esittää mielipiteensä Uki-Taivassalo kuntaliitoksesta. Ainakin tällä kertaa. Olen ahkerasti kommentoinut Javan blogissa asiaa. Kommenttien pitäisi pysyä lyhyinä, joten kirjoitan tänne pitemmän jutun.
Asun Lokalahdella ja olin Lokalahtea Ukiin liitettäessä valtuuston varapuheenjohtaja, joten minulla on liitos tohinasta omakohtaista sisäpiiri tietoa. Lokalahden liitos oli siitä poikkeuksellinen, ettei isompi kunta tahtonut millään ottaa pienempää. Pienemmässä käytiin myös ankaraa sisäistä taistoa.
Pääasiallinen pointti Lokalahdella oli se, että halusimme pois Vehmassalon terveyskeskuksesta. Meiltä oli lyhyt matka Ukiin, jossa oli mahdollisuus saada apua yötä päivää. Apteekki kuului myös samaan pakettiin. Silloin Vehmassalon päivystävä apteekki saattoi olla Nousiaisissa. Nyt tämä homma on muuttunut ja sillä ei ole enää merkitystä.
Liitos viimein onnistui ja lokalahtelaisten kunniaksi on sanottava, päätöksen tultua riitely loppui. Olimme kaikki ukilaisia ja pidimme kotikaupungin puolta. Olemmeko jotain menettäneet? Maailma muuttuu niin nopeasti, että suora vertailu ei ole oikeudenmukaista. Joitakin palveluja on lopetettu, ne ovat kuitenkin 15 min. automatkan päässä keskustasta. Ei ole ajallisesti eroa mikäli lähtee Saarniston perältä ja ovat taatusti Suomen keskimääräistä lähempänä.
Olemme edelleen lokalahtelaisia vaikka kotikaupunki on Uki. Erittäin vähän uskoisin niitä olevan, jotka haluaisivat Lokalahden olevan edelleen itsenäinen. Kyllähän sitä Tepen Tuvassa saa usein kunniansa kuulla, kun taas ollaan Lokalahtea kohdeltu huonosti. Ne ovat vain keskustelun avauksia ja erotessa ymmärrämme molemmat toisiamme. Asiat pitää kärjistää, eivät ne muuten miltään tunnu.
Nyt meneillään olevaan liitokseen kantani on se, vaikutus Ukiin on erittäin vähäinen. Taivassalo on lähes pakon edessä ja mikäli haluavat Ukiin liittyä niin siitä vaan. Muistan miten kovin silloin risoi, kun Ukin valtuusto päätti, emme ota Lokalahtea. Ollaan tällä kertaa avoimia.
Keskustelu ja äänestys alkoi tavallista aikaisemmin, jo listan kohdassa 4. Kyseessä oli valtuuston joulukuun päätösten toimeenpano. Sieltä esiin tuli kouluverkko päätös. Ensin päätettiin laittaa muut päätökset toimeen ja käsitellä koulu juttu erikseen. Keskustelun aikana esitettiin, että päätöksestä valittaneet ovat jäävejä. Valittajat eivät sitä hyväksyneet vaan pitivät itsensä oikeutettuina osallistumaan kokoukseen. Äänin 7-4 heidät todettiin jääveiksi. He kutsuivat tilalleen varajäseniä, minkä jälkeen todettiin yksimielisesti päätös täytäntöönpano kelpoiseksi.
Sen jälkeen siirryttiin suoraan listan kohtaan 22. lausunnon antamiseen kouluverkko päätöksestä tehtyyn valitukseen, koska haluttiin päästää varajäsenet kotiin. Kj:n esittämä lausunto hyväksyttiin yksimielisesti. Lausunnosta tehtiin toisen sorttinen esitys, mutta sitä ei kannatettu.
Sitten oli pitkä rivi kaavoja sun muita, ne hyväksyttiin yksimielisesti. Pääosin ilman keskusteluakin. Levysepänkatu 4:n myyntiin asettamisessa monelta taholta tuotiin esiin Mielenterveysseuran kiinteistössä harjoittaman toiminnan turvaaminen. Asiasta oltiin yhtämieltä. Markus Janssonin eroanomus luottamustoimesta hyväksyttiin. Taas mentiin läpi vauhdissa rivi asioita.
Comolin toimitilojen kunnostukseen pysähdyttiin hetkeksi. Keskustelussa ei esitetty kriittisiä mielipiteitä eikä ehdotuksia. Sitten oli vielä monenmoista asiaa Haitin avustamisesta alkaen. Muutoksia esityksiin ei tehty, joten en ala niitä luettelemaan.
Eilen oli Crusellissa seminaari, jossa alanasiantuntijat ja politiikot pitivät hyviä ja mielenkiintoisia alustuksia. Jo toinen parin kuukauden sisällä. Silloin olivat alustamassa kaikki osapuolet, nyt lähinnä kalastajia lähellä olevat.
Seminaarin avasi kansanedustaja Ilkka Kanerva. Eräs kantavista teemoista oli päättäjien ja valmistelijoiden ristiriita. Hän vaati virkamiehiä kertomaan totuuden. Hankalaa tässä niinkuin monissa muissakin asioissa totuuden määritteleminen. Totuus on monien mielestä erilainen, on mielipiteitä. Hän vaati myös kaikkia tukemaan ammattikalastajia. Satakunta on valinnut kansallispuiston, me kalastuspuiston. Ne eivät ole ristiriidassa. Molemmat voidaan toteuttaa.
Kalastaja Seppo Lamberg kertoi kalastajan näkökulman. Esillä olivat hylkeet ja merimetsot. Samoin kalastusvesi ongelmat. Ennen on kalastettu kauempana valtion vesissä. Nyt kalat ovat tulleet lähemmäs rantaa, missä vedet omistaa yksityiset. Nyt on paikoista pulaa ja jos saa vedet vuokrattua, niin mökkiläiset katsovat omistavansa myös maiseman ja ristiriitoja tulee. Alustuksen jälkeen tuli mieleen sama mikä niin monen muunkin ammatinedustajan kertomuksen jälkeen. Miten ammattia on voinut ja halunnut harjoittaa kymmeniä vuosia kaiken ollessa pielessä. Ei mitään hyvää koko hommassa.
Pekka Peltokallio kertoi lähiruuan ekologisen merkityksen. Hän esitti mielenkiintoisen kysymyksen, kumpi 2 perheestä jättää pienemmän hiilijalanjäljen? Toinen syö aamiaisella espanjalaista lentotomaattia ja kypsentää puuronsa mikrossa. Toinen syö kotimaista tomaattia ja keittää puuron puuhellalla.
Timo Kauniston mielenkiintoisin viesti ei liittynyt päivän teemaan, Paula Lehtomäki ei asetu kepun pj ehdokkaaksi. Aiheessa hän puuttui siihen, ettei alueen rajaus ole poliittinen vaan virkamies päätös mitä voidaan myös jälkikäteen muutella.
Arvela-Hellenin alustuksessa tuli esille mielestäni päivän tärkein oivallus. Merta ei ole suunniteltu. Siellä toimii monia erilaisia toimijoita kalastajia, lomailijoita, matkailua, liikennettä ja onpa se puhdistettujen jätevesien laskupaikka. Nämä kaikki ovat toimineet siellä aina ja niiden toiminta on turvattava. Eivätkä ne ole toisiaan poisulkevia. Nyt kaikilla on lukemattomia omia toimintaryhmiään. Nämä piirit pitäisi saada yhteen suunnittelemaan merta. Olen kovasti samaa mieltä.
Maritta Lindgvist kertoi maatilamatkailusta, Petri Rannikko Kalastuspuistosta. Ihmettelipä mateen vähenemistäkin. Näin asiantuntematon löytää mielestään siihen vastauksen torilta. Siellä tiskillä makaa tällä hetkellä mateita valtavien mahojen kanssa. Jos nekin mädit olisi laskettu mereen, niin vähenisikö made kanta?
Kari Ranta-aho kertoi miten kalastus voitaisiin säilyttää elinvoimaisena. Sitten oli keskustelun aika. Ekan puheenvuoron käytti Jouko Högmander. Valmistelevana virkamiehenä puolustautui koko päivän kestäneeltä hyökkäykseltä. Keskustelu oli vilkas ja mielenkiintoinen. Tiistai iltana kh:lle tullaan esittelemään kalastuspuistoa. Kuunnellaanko taas samat jutskat?
Lehdissä on kerrottu viime valtuuston kokouksesta annetusta selvityksestä tehdyn rikosilmoituksen. Jotain sellaista tehtiin jo viime vuonnakin. Oliko se kantelu, rikosilmoitus, tutkintapyyntö tai jotain muuta en jaksa muistaa. Polliisia kuitenkin jotkut valtuutetuista apuun huusivat.
Onko tämä enää laitaa. 2 kertaa vuoden aikana on uusi valtuusto kaivannut poliisin apua. Jossain mättää ja pahasti. En tunne lainkaan enempää tämän kertaista rikosilmoitusta, mitä lehdessä on ollut. Siellä ei ole ollut varsinaista aihetta eikä kuka tai ketkä sen ovat tehneet.
Kyllä minuakin on vuosien varrella monesti risonut ja pahasti, ei kyllä ole tullut mieleenkään lähteä poliisin juttusille. Kunnallispoliittisia asioita hoidetaan demokratian säännöin. Enemmistö päättää, päätöksen jälkeen pulinat pois ja kaikki sitoutuvat tehtyyn päätökseen. Kaikki muu on anarkiaa ja estää yhteisön asioiden eteenpäin viemisen.
En tosiaan tiedä mitä rikosilmoitus koskee, olettaisin sen olevan jotain samaa kuin lehdessä ollut valituskin. En jaksa uskoa kenenkään tehneen päätöstään kouluverkko asiassa tämän selvityksen mukaan. Tietenkin siitä huolimatta lakia pitää noudattaa. En lähde tarkemmin asiaa ruotimaan, mutta kyllä sitä voi lähestyä muullakin tavalla kuin ilmeisesti valituksessa on tehty. Lienee hurskasta toivoa valtuutettujen pääsevän tämän asian yli, eikä se ilmeisesti ole ainoa asiakaan. Jatkuvasti on puheenvuoroja missä ilmaistaan mitä syvintä epäluottamusta johtavia virkamiehiä ja kanssa valtuutettuja kohtaan. Voi hitsi, onko aikaihmiset asialla.

James Tobin 1918-2002 oli yhdysvaltalainen ekonomisti. hän toimi J.F. Kennedyn talousneuvonantajana ja sai Nobelin taloustieteen palkinnon 1981. Hän kehitti Tobinin verona tunnetun verotusmallin. Vero taitaa olla eniten puhuttu toteutumaton verotusmalli maailmassa.
Nyt sitten sataman johtokunta esittää louhospatoa laivaväylän ruoppauksista kertyvien myrkyllisten massojen eristämiseen. . Kirjoitin tästä edellisen kerran joulukuun alussa varoittaakseni louhospadon tehottomuudesta. Meillä on siitä laaja kokemus. Miksi pitää tehdä sama virhe toisen kerran. Silloin tuli lunta tupaan viimeisen päälle luonnonvihollisena.
Entäs nyt kommentoijat oletteko iloisia rakennettavasta louhospadosta? Pato rakennetaan Kemiran satamaan. Se on käynyt vuosien saatossa ahtaaksi ja lisää tilaa tarvitaan. Alueesta tulee kooltaan n. 35 aaria. Veden alle massaa tulee n. 4,5m. ja päälle 1,5 m. Padon pituudeksi n. 130 m.
Kuten viimeksi kirjoitin patoa ei saada tiiviiksi suodatinkankaalla. Myrkyt menee padon ali ja rikkonaisesta pohjakalliosta. En tiedä mitä myrkkyjä massoissa on. Todennäköisesti laivojen pohjan myrkkymaaleja. En tunne myöskään aineen liukenemisominaisuuksia. Saattaa olla ettei mitään kamalaa ole tapahtumassa.
Hyvä puoli on ainakin se, että alue asfaltoidaan. Siten sadevedet eivät pääse liuottamaan massoja ja ainakin tämä 1,5 m. kerros vedenpinnan yläpuolella pysyy saasteita levittämättömänä.
Alkanut vuosi tulee sisältämään kunnallispoliittisesti edellistä vuotta enemmän merkittäviä päätöksiä. En tarkoita Taivassalo-liitosta, se on merkitykseltään niin pieni Ugille. Taivassalon tunnusluvut ovat n. 10% Ugin vastaavista. Olkoon ne sitten hyviä tai huonoja eivät ne Ugia heilauta suuntaan tai toiseen. Mitään erityisiä yhteistyö kuvioita ei mahdollinen liitos synnytä.
Terveydenhoidossa tapahtuu paljon. Vehmassalo ja Pyhäranta liittyvät tänään Ugin terveyskeskukseen. Se on merkittävä ja erinomainen asia. Hyvästä valmistautumisesta huolimatta varmasti vuoden mittaan tulee paljon asioita ratkottavaksi.
Erikoissairaanhoito on vastaavan uudistuksen alussa, mikä nyt tehtiin perusterveydenhoidossa. Asiasta on jo aiesopimus Rauman ja Laitilan kanssa. Asiassa pitää olla tarkkana kuin porkkana, ettemme tee mitään isoa munausta. Aluesairaalaan tulee saada lisää väestöpohjaa säilyttääksemme ja parantaaksemme palveluja. Luontaisesta suunnasta Varsinais-Suomesta ei ole saatavissa lisää voimaa, joten olemme pakotettuja Satakunnan suuntaan.
Alkuvaiheessa asia näyttää hyvältä ja aluesairaalan tulevaisuus näin saataneen turvatuksi. Isompi vaikeus tulee olemaan mielenterveyspalvelujen sairaala tasoisenpalvelun säilyttäminen Ugissa. Kaikki kivet tulee kääntää ja uusia ideoita miettiä. Tässä hommassa on paras unohtaa henkilö- ja puoluepoliittiset edut. Kaikki tarvitaan.
Kiinteistöt tulevat olemaan myös koko vuoden keskeisessä asemassa. 5 koulukiinteistöä vapautuu muuhun käyttöön. Ne pitää saada nopeasti uuteen käyttöön tai uuteen omistukseen. Kiinteistönhoito on kallista puuhaa. Kaupunki omistaa myös paljon asuntoja. Ne pitää saada parempaan hoitoon. Hoito on ollut sekavaa ja suunnittelematonta. Teknisen lautakunnan pitää ottaa luja ote. Viimeistään silloin, kun se esittää kaupungin edustajia yhtiöiden hallituksiin. Nyt ei ole lainkaan mietitty valittujen henkilöiden osaamista. Tämä pitäisi olla dokumentoitu henkilöesitysten mennessä yhtiökokouksiin. Ei se takaa kyvykkäiden henkilöiden valintoja, mutta joudutaan ainakin asiasta keskustelemaan. Samoin on valittu jäävejä henkilöitä pitkä rivi. Myös nämä pitää pudottaa pois.
Sosiaalisektorilla eletään normaalia kehittämisen aikaa ellei sitten Paras-hanke ala edetä. Samoin teknisellä puolella ja liikelaitoksissa edetään rauhallisesti. Varsin merkittäviä investointeja on, mutta ne ovat hyvin hallussa.
http://forss.vuodatus.net/blog/2241947/geenimuunneltu-soija/#comments
Ennen joulua TS:ssä oli laaja juttu fosforista. Päätin silloin kirjoittaa siitä myös blogiin. Fosfori on meille suomalaisille tärkeä aine. Ei yksinomaan sen vesistöjä rehevöittävän vaikutuksen takia vaan myös siksi, että meillä on sitä myös maaperässä. Ainoana maana Länsi-Euroopassa, eikä maailmassakaan sitä ole monessa paikassa. Me menimme myymään tämän raaka-aineen Norjaan lähes ilmaiseksi.
Nyt Norja vie sitä täältä kotiinsa jalostettavaksi. Olemme banaanivaltio, meiltä viedään raaka-ainetta ilman, että hyödymme siitä juuri mitään. 2 kertaa viikossa juna tuo lastin fosforia Ugiin ja täältä laivalla se viedään Norjaan. Tämä toiminta ei ole tuonut lisää työpaikkoja eikä verotuloja. Ei myöskään Siilinjärvelle jossa fosfori louhitaan. Kaivos on avokaivos n. 3 km. pitkä, 200-700 m. leveä ja 120m. syvä. Se on saavuttanut syvyyden, jota syvemmälle ei juuri voi avolouhoksena mennä. Nyt aluetta laajennetaan, poistetaan pintamaata ja kalliota.
Meillä on fosforia myös Savukosken Soklissa. Siellä ei ole toistaiseksi ollut kaivos toimintaa. Tiettävästi Yara suunnittelee toiminnan aloittamista. Fosforin oletetaan loppuvan maaperästä nopeammin kuin öljyn, joten hinnan odotetaan nousevan nopeasti. Tämän rikkauden me lahjoitimme pois. Suomalainen fosfori on maailman puhtainta. Se ei sisällä kadmiumia. Kadmium aiheuttaa osteoporoosia ja haiman rappeutumista. Se jää ihmisen elimiin ja puoliintumisaika on 5-15 vuotta eri elimissä. Toisin sanoen kadmium jää elimistöömme suurelta osin elämämme loppuun asti.
Kemira GrowHow myytiin Yaralle ilman ainuttakaan sora ääntä. Käsittämätöntä. Eivät työntekijät, ei Kemianliitto eikä politiikot sormeaan nostaneet. Edellisen kerran Kemira yritettiin myydä Industri Kapitalille. Silloin se onnistuttiin kaatamaan kovalla työllä. Apua siihen ei tullut tippaakaan virallisesti Kemianliitolta eikä sen pj. Vallitulta. Eräiltä sen työntekijöiltä kyllä. Eikä juuri keskustapuolueelta. Tilanteen ratkettua Vallittu ja Kalli repivät ihokkaansa, me teimme sen. Yhdessä he tekivät seuraavissa eduskuntavaaleissa 8 sivuisen lehden, jossa retostelivat erinomaista työtään. Todellisuudessa heistä huolimatta myynti saatiin estettyä. Miksi he eivät nyt tehneet yhtään mitään myynnin estämiseksi Yaralle?
Ylivoimaisesti suurin fosforin tuottaja maailmassa on Marokko, myös Jordania on merkittävä. Siinä ne sitten ovatkin. Kiinalla, USA:lla ja Venäjällä on myös merkittäviä fosforivaroja. Ne tarvitsevat kaiken itse. Nauru on oma lukunsa. Tämä pieni saarivaltio oli lähes kokonaan fosforista. Kaikki on louhittu ja siitä saadut vähäiset rahat käytetty ylelliseen elämään. Nyt on vain köyhyyttä. Rahat veivät pääasiassa isot ulkomaalaiset yhtiöt ja fosforin Australia, jonka maa on erittäin köyhää fosforista. Meillä on nyt sitten Naurun kohtalo, Norja vie fosforin ja siitä saatavat rahat. Ei paljon naurata.
Hallitus hyväksyi Ugin ja Rauman välisen aiesopimuksen perustason erikoissairaanhoidon järjestämisestä. Asiasta on keskusteltu ensimmäisen kerran keväällä. Syksyllä aloitettiin vakavammat keskustelut ja nyt sitten ollaan aloittamassa varsinaisia neuvotteluja.
Viimeksi pyysimme lisätietoa, jossa viranhaltija päätöksellä oli korotettu hammaslääkärien palkkoja. Saimme ne. Oli roimasti korotettu.
Perusteena aiemmin lääkärien saamat korotukset. Korotus oli keskim. 6500€/, 540€/kk. Korotukset on jaettu työnvaativuusluokituksen mukaan. Kaupungille ei tullut lisämenoja, sillä 1.1.2010 kaupungin palkkalistoille tulevat Vehmassalon ja Pyhärannan hammaslääkärit ja sovitun palkkojen harmonisoinnista johtuen näillä palkat laskevat. Asia herätti pitkän keskustelun. Ei kylläkään enää ole mitään tehtävissä. Työnantajan edustaja on hyväksynyt sopimuksen ja se pitää olipa sopimus sitten vaikka suullinen.
Seuraavaksi oli kaavamuutos Tanelinpolulle. Ei ollut mitään enää tehtävissä ilman pitkää asian viivästystä. Evästimme suunnittelijaa parkkipaikkojen lisäämiseen. Alueella on ahdasta ja mikäli tulee lisää asuntoja niin paikkoja tarvitaan lisää enemmän kuin 1,5 asuntoa kohti.
Sitten oli muutama asia, jotka eivät keskustelua herättäneet. Sitten oli vuorossa Lounaisrannikon kehittäminen yhdessä Porin, Rauman ja Turun kanssa. Ohjausryhmään valittiin 2 edustajaa. Velkaa päätettiin ottaa 3000000€ Kuntarahoitukselta, 12 vuoden takaisinmaksuajalla. Lyhennykset 2 kertaa vuodessa tasalyhennyksin.
Taivassalon-Ugin yhdistymissopimus hyväksyttiin ja kuulutetaan hanke. Sitten oli lähinnä juoksevia asioita ja perustason erikoissairaanhoidon yhteistyö Vakka-Suomen aluesairaalan ja Rauman aluesairaalan välillä. Asia on niin tärkeä ja laaja, että taidan kirjoittaa siitä oman jutun, kunhan joudan.
Edellisessä jutussa olevassa kommentissa kysyttiin Ugin, Rauman ja Laitilan erikoissairaanhoidon yhteistyöstä. Siitä on juttua aamun lehdissä ja sain siitä myös lisätietoa kj:lta.
Ensinnä selvyyden vuoksi kysymys on erikoissairaanhoidon yhteistyöstä. Tämä tarkoittaa täällä Aluesairaalaa ei terveyskeskusta. Sairaanhoitopiiri juuri viime viikolla ilmoitti heillä olevan Turussa hoitopaikkoja liikaa n. 170 ja saman verran aluesairaaloissa. Varsin uhkaava tilanne Ugin kannalta. Meillähän hoitopaikkoja on kaikenkaikkiaan vain 35.
Tämä yhteistyö on tästäkin näkökulmasta mitä tervetullein. Yhteistyötä on selvitetty ja todettu saatavan muitakin huomattavia etuja. Toiminnallisten ja taloudellisten hyötyjen lisäksi on voimme turvata palvelut ja vieläpä parantaa niitä.
Aiesopimus saadaan valmiiksi maanantaina. Illalla asia on lisälistalla hallituksessa. Tämän jälkeen asiaa päästään valmistelemaan yksityiskohtaisesti. Henkilöstö tullaan pitämään ajantasalla siitä missä mennään.
Eilen ajankohtainen kakkonen oli omistettu Hinku hankkeelle. Mielenkiintoinen ohjelma, jossa Uusikaupunki oli keskeisellä sijalla.
Taas tuli näyttöä siitä mitä avoimella mielellä saadaan aikaan. Pakko myöntää, että suhtauduin aika skeptisesti projektia alettaessa puuhailemaan. Vieläkin tällaisia taka-ajatuksia tulee. Eilen saimme varmaan 10 minuuttia erinomaista Ugin mainontaa. En tunne tv-mainonnan hintoja, mutta varsin merkittävästi tämä aika olisi varmasti maksanut.
Ohjelman alussa olisiko ollut tuollaiset 6-7 minuuttia pelkästään Ugista ja koko ohjelman ajan toistuvasti mainittiin Ugi ja aina ylistävässä sävyssä. Tulin suorastaan epäuskoiseksi asunko tosiaan tuossa kaupungissa. Ihminen on sokea lähietäisyyteen. Uskoisin monien yrityksensä perustamista ja toimintansa laajentamista miettivän henkilön katsoneen ohjelmaa. Tästä tuli varmasti ajatus kuinkahan olisi Ugi sijoituspaikkana.
Ohjelmassa kerrottiin myös yrityksestä, joka suunnittelee taloa mikä tuottaa energiaa enemmän kuin kuluttaa. Asiassa haastateltiin teknillisen korkeakoulun professoria. Kaveri oli kovin tutuin näköinen. Viimein leikkasi, hän oli vetämässä arkkitehtiopiskelijoiden tekemää suunnitelmaa Koiviston saareen. Kaikki tiet vievät Ugiin.
Vuoden viimein kokous venyi 7 t. mittaiseksi. Oli puhuttavia ja tärkeitä asioita. Muutaman kerran äänestettiinkin. Kokous eteni aika rivakasti siksi kunnes päästiin kouluverkkoon.
Ensin äänestettin kansanäänestyksen suorittamisesta. Se kaatui äänin 30-13. Sitten muutaman tunnin keskustelun jälkeen kouluverkkoa supistettiin äänin 22-21. En tunne erityisempää iloa äänestyksen tuloksesta. Päällimmäisenä on aika tyhjä olo. Kommenteissa on etten ehtinyt samppanjan juonnilta kirjoittamaan blogiin valtuuston kokouksesta. Ei se ihan niin ollut. Kotiin tultuani huomasin äänestyksen tuloksen olevan mm. US:n sivuilla, joten uutisoinnilla ei ollut kiirettä.
Tämän kertainen taisto oli yllättävän kova ja likainen. Eikä suinkaan enemmistön taholta. Juttuja on kuulunut kaikennäköisistä uhkailuista toimeentuloonkin liittyvistä. Näistä uhkailujen kohteista käsittääkseni ainoastaan kahdelta kantti petti. Näistä kohteista en ole kuullut mitä tapahtui, mutta ei näin tärkeässä asiassa kenenkään mielipide muutu muutamaa tuntia ennen äänestystä ilman jotain kouriin tuntuvaa painostusta. Hyvä puoli asian päätöksessä on se, että valtuuston enemmistön mielipide kuitenkin voitti.
Nyt pitäisi lähteä demokraattisesti eteenpäin. Äänestys käytiin ja asia on demokraattisesti hoidettu. Talousarvion käsittelyn yhteydessä olin aistivinani, että kaikki eivät pystyneet suhtautumaan asioihin enää asioina vaan äänestettiin enemmänkin tassut ketoon ja hälläväli tyylillä. Samoin blogissa oli ikävän synkkä kommentti. Nyt kaikki mullinmallin. Toivon joulun jälkeen kaikkien saaneen tasapainon ja lähdetään yhdessä viemään kaupungia eteenpäin. Se energia mikä käytettiin kouluverkkoon vie uudelleen suunnattuna asioita vauhdilla kohti hyvää tulevaisuutta.
Pitkälle venyneestä kouluverkko keskustelusta huolimatta jaksettiin syventyä talousarvioonkin. Äänestyksiä käytiin ja puhuttiin keskeisistä asioista. Mitään muutoksia eivät äänestykset tosin tuottaneet. Eivät ne silti hukkaan mene. Asioita toteutettaessa voidaan hyödyntää keskustelua ja vähemmistöön jääneitä esityksiä.
Nyt sitten tulee valtuustolle parin kuukauden tauko. Helmikuun lopulla kokoonnutaan seuraavan kerran ja silloin on esillä liitos Taivassalon kanssa. Tärkeitä asioita riittää.
Maanantaina valtuusto kokoontuu vuoden viimeiseen kokoukseen. Perinteisesti se on ollut ehkä vuoden tärkein. Niin myös nyt. Talousarvio on aina päätettävä ennen vuoden loppua ja se on aina vaikea asia. Rahaa ei ole ollut tuhlattavaksi asti ja se aiheuttaa sitten närää. Tarpeita ja hyviä sellaisia on paljon, mutta ainakin valtuuston enemmistön pitäisi pystyä realismiin.
Ensimmäisenä asiana on alueen alueen varaaminen uusikaupunkilaiselle Kerpatek OY.lle Sorvakosta. Yhtiö aikoo rakentaa alueelle meren ja golf-kentän läheisyyteen tukeutuvan loma-asuntoalueen. Alueelle saa rakentaa enintään 40 m2 suuruisia asuntoja eivätkä ne saa olla ympärivuotiseen käyttöön. Hankkeen toteutuessa yhtiö joutuu siirtämään kustannuksellaan osan ulkoilureitistä
Sitten on pitkä rivi asioita, jotka tuskin herättävät kiihkeitä tunteita. Kansanäänestys kouluverkosta on ensimmäinen mihin hetkeksi pysähdytään. Eiköhän päästä äänestämäänkin. Sitten on aloitteita ja päästään talousarvioon.
Talousarviota on käsitelty niin perusteellisesti, että tuskinpa sitä enää ihmeitä muutellaan. Se sitten on, jos ei kouluverkkoa supisteta mistä talous sitten tasapainotetaan.
Kouluverkkoselvitys sitten nostaa tunnelmat kattoon ja takuu varmasti käytetään kireitä puheenvuoroja ja äänestetään. Lastensuojelun kehittämissuunnitelma on sitten erittäin täkeä asia. Toivottavasti tehdään toimintasuunnitema Ugiin.
Näyttää tulleen tavaksi hallitusten kokousten venyminen hyvinkin pitkiksi. Ei kylläkään turhan takia. Varsin merkittäviä asioita käsiteltiin ja kaiken lisäksi yksimielisesti.
Viranhaltija päätöksistä otettiin hammaslääkärien palkkaus 1.12.2010 alkaen kh:n päätettäväksi. Asia siirrettiin seuraavaan kokoukseen sillä kokouksessa ei ollut tietoa mitä on päätetty. Novidan ja Loimaan välinen perussopimus hyväksyttiin esitettäväksi valtuustolle. Novida saa sopimuksessa aika itsenäisen roolin. Velvollisuus on tulla omillaan toimeen. Niin se oli Uginkin alaisuudessa.
Lastensuojelun kehittämisuunnitelma Vakka-Suomeen hyväksyttiin esitettäväksi valtuustolle. Sovittiin, että valtuustossa esitetään Ugille tehtäväksi oma toimintasuunnitelma päivitettynä.
TeliaSoneran markkinaoikeudelle jättämään hakemukseen annettiin vastine, jossa vaaditaan hakemuksen hylkäämistä ja TeliaSoneraa korvaamaan kaupungin kulut..
Perusteluna, kaupungilla on ollut perusteltu syy keskeyttää hankintamenettely todellisen tapahtuneen menettelyvirheen ja todellisen epäillyn menettelyvirheen johdosta. Keskeytyspäätös ei syrji Soneraa. Syrjimättömyys on vielä varmistettu muun muassa muuttamalla uuden kilpailutuksen kohdetta. Vastine oli yksimielinen. Alla linkki vastineeseen.
http://uki.fi/ptk/dynastia/kokous/20091645-10-6628.PDF
Peruskouluverkko uudistus palautettiin viime valtuustossa lisäselvityksiä varten. Selvityksen on laatinut työryhmä, jota ilmeisesti Java blogissaan paheksui. Selvitys on lähes 40 sivuinen, perusteellinen ja toimikunnan jäsenten monipuolisuudesta huolimatta yksimielisesti hyväksytty. Joten voisi kuvitella valtuutettujen olevan tyytyväisiä, että kysymykset selvitetään kunnolla. Yksimielisesti päätettiin toimittaa selvitys valtuuston tietoon. Alla linkki selvitykseen.
http://uki.fi/ptk/dynastia/kokous/20091645-13-6629.PDF
Veneveistämön tontista puhuttiin. Ei otettu listalle eikä mitään näin ollen myöskään päätetty. Lisätietoa tuli minulle ainakin se, että alueen kaavoitus aloitetaan ensi vuoden alussa ja työ kestää n. 0,5-1 vuotta.
Lista on hyvin vaatimaton sisällöltään. Uki on niin pieni kaupunki, ettei täällä ole joka viikko paljon merkittäviä asioita. Kokous on otettu varmaan kalenteriin siksi että saadaan kiireisetkin asiat nopeasti valtuustoon.
Loimaan koulutuskuntayhtymän asioita on moneen kertaan puitu hallituksessa. Nyt neuvottelut ovat edenneet niin pitkälle, että sopimus on esitetty hyväksyttäväksi. Sairaanhoitopiirin sääntöihin esitetään muutosta, jolla hallitukselle annettaisiin valta päättää mahdollisen siirtoviivemaksun perimisestä. Muutos esitetään hyväksyttäväksi sillä muutoksella, että siirtoviivemaksu perittäisiin ainoastaa keskusairaala päivistä. Ei Ugin Aluesairaalan päivistä.
Vakka-Suomen lastensuojelun ohjelma päätettäneen esittää valtuuston hyväksyttäväksi. Virkoja esitetään runsaasti perustettavaksi terveydenhuollon yhteistoiminta alueelle. Vehmassalon ja Pyhärannan terveyskeskusten henkilökunnat siirretään Ugin terveyskeskukseen.
Puhepalvelujen hankinnasta annetaan vastine markkinaoikeudelle. Tekemäni aloite esitetään valtuustolle.
Kemiran väylän syventämisestä on puhuttu ja suunniteltu ainakin 10-15 vuotta. Nyt se ilmeisesti on toteutumassa. Massojen läjitys paikat ovat vielä avoinna. Puhtaiden massojen läjityspaikka lienee selviö, mutta saastuneet massat ovat suunnittelussa.
Alunperin massat piti läjittää siten, että ensin läjitetään saastuneet maat ja niiden päälle puhtaat maat. Tämä taitaisi esillä olevista vaihtoehdoista olla edelleen paras. Nyt on aikomuksena tehdä Hangon saaren rantaan alue johon läjitetään saastuneet massat. Alueen suojaksi tehdään pato väylän syventämisestä tulevasta louhoksesta.
Hangon saaressa on esimerkki tällä tavoin tehdystä jätealueesta. Tämä ei ole onnistunut pitämään alueella ravinteita lukuisista parannuksista huolimatta. Alueen korjaamiseen on mennyt kymmeniä miljoonia markkoja. Luulin alueen olevan jo kunnossa, mutta nyt on näkynyt lehdissä ympäristöviranomaisten taas vaativan parannuksia. Nyt alkaa mennä vinot pinot euroja.
Kemiran louhospato korjattiin peittämällä pato maalla ja maan sisään laitettiin pitävä kangas. Ei auttanut. Pato kaivettiin keskeltä auki ja laitettiin pitävämuovi,ja molemmin puolin betonin tapaista ainetta. Ei auttanut. Jätekasa muotoiltiin siten, että sadevedet valuvat padon ja meren väliseen kanaaliin ja kasa peitettiin puolen metrin maakerroksella. Ei auttanut. Kasaan kaivettiin muutama pohjaveteen ulottuva kaivo joihin laitettiin pumput. Vesi pumpataan jatkuvasti niin alas, että paine oli mereltä saareen. Vesien fosforipitoisuudet laskivat. Luultiin homman ratkenneen. Näin ei ilmeisesti olekaan sillä viranomaiset ovat taas vaatimassa toimenpiteitä
Kaupungin pitää nyt ehdottomasti nämä kokemukset ottaa huomioon. Kaupungilla ei ole varaa eikä mitään järkeä lähteä liikkeelle samasta kuin Kemira. Ei tehdä samoja virheitä. Turun satamassa ruoppausmassa stabilisoidaan sementin kaltaisella aineella. Ei ole kuulunut mitään muuta huonoa kuin toimenpiteen kalleus. Satama on liikelaitos ja tekee itsenäisesti päätöksiä. Tutkikaa nyt tarkkaan mitä teette. Tietoa löytyy. Älkää tehkö kaupungiin toista erittäin kallista ikuisuusprojektia.
Lehdissä on viime aikoina näkynyt juttuja kalastus- ja kansallispuistoista. Olen perehtynyt näihin huonosti. Lokalahti-seuran kokouksessa esitettiin asiaa koskeva kysymys. Oli noloa vastata en tiedä. Kuin tilauksesta Ugin ympäristöyhdistys järjest tilaisuuden joissa näitä selviteltiin. Nyt osaan vastata "Ei asiasta vielä tiedä."
Tilaisuudessa oli alan huippuluokan alustajat kuten eräät kuulijatkin. Petri Rannikko esitteli kalastuspuistoa. Lyhyesti, sitä ollaan perustamassa kalastajien toimintaedellytyksiä parantamaan. Esko Rannikko kertoi jo voimassa olevasta Naturasta. Jukka-Pekka Fander esitteli asiaa ministeriön näkökulmasta. Kari Ranta-aho kalastajien ja kalanjalostuksen kannalta. Jouko Högmander tekeillä olevaa kansallispuistoa.
Paljon on vielä asioita auki molempien puistojen osalta. Kansallispuisto tulee ainoastaan valtion maille. Yksityiset alueet kuuluvat Natura-ohjelmaan, sitä kautta niistä tulee 6 vuoden kuluessa luonnonsuojelualue. Käytännössä vaihtoehdot ovat siten kansallispuisto tai luonnonsuojelualue. Saarten maankäytön päälinjat ovat Seutukaavassa eivätkä ne tule muuttumaan tekeillä olevassa Maakuntakaavassa. Kansallispuiston ja luonnonsuojelualueen ero on vähäinen käytön kannalta. Kansallispuistoa valtio tekee tunnetuksi, osallistuu sen rakentamiseen, markkinointiin ja tukee alueelle tulevia yrittäjiä. Isokari ja Katanpää ovat tärkeimmät kehittämiskohteet.
Kalankasvatusta alueella ei sallita. Kalastusta ei rajoiteta. Metsästys sallittaisiin Harmaaletoilla, Bookreiveillä ja Räyhällä. Hylkeiden pyyntiin muuallakin on mahdollista saada lupa.
Hanke etenee siten, että ensi vuoden keväällä pyydetään lausunnot sidosryhmiltä ja kunnilta. Tämän jälkeen valtioneuvosto antaa esityksen eduskunnalle ja sen jälkeen laki tulee voimaan.
Tässä näitä tietoja lyhyesti. En ota kantaa asiaan oikopäätä. Pitää pureksia asiaa ja kuunnella mielipiteitä. Eilinen oli ehkä yksipuolista vilkkaasta keskustelusta huolimatta.
Kokous kesti niin myöhään, että kerron vain muutaman tärkeimmän päätöksen. Huomenna tarkemmin. Nyt on sitten huomenna.
Lyökin laituri asia otettiin ensimmäisenä käsittelyyn. Paikalla olivat asiaa esittelemässä ympäristönsuojelupäällikkö Puottula ja ymp. siht. Anttila. Lopputulema oli ettei kh:lla ole toimivaltaa asiassa. Kyllä se harmittaa. Normaaliin ajattelutapaan asian eteneminen ei kyllä mahdu. KHO on tehnyt päätöksen jota laituriyhdistys ei ole noudattanut, silti viranomaiset levittelevät käsiään. Ei silti, ei hovioikeuden eilinen päätös Liedon raharyöstöstäkään päähän mahdu.
Sitten palattiin listaan ja edettiin hetken ilman pitkällisiä keskusteluja. ja päästiin tontin varaamiseen Kerpatek OY:lle. Monien vaiheiden jälkeen hyväksyttiin esitykseen 2 muutosta. Neuvottelutaukokin pidettiin. Varaus aika pidennettiin 9 kk:sta 2 vuoteen. Lisäksi ulkoilureitin linjauksesta sopivat varaaja ja nuoriso- ja liikunta ltk yhdessä.
Terveyskeskusten sivutoimipisteiden sulkemisen sos. ja terv. ltk:n päätös merkittiin tiedoksi. Asia päätetään normaalisti talousarviossa 14.12. valtuustossa. Ltk päätti sivupisteiden jatkamisesta, mutta ei osoittanut toimintaan rahaa. Asiaan on pakko palata. Joko tehdään päätös sulkemisesta tai otetaan rahat hallintokeskuksen muista rahoista. Tosin sekin esitys voidaan tehdä, että annetaan lisää rahaa ilman esitystä rahoituksesta. Näin yleensä valtuustossa toimitaan.
Nimettiin työryhmä kehittämään Vakka-Suomen Sairaalan ja terveyskeskuksen yhteistyöstä. Työksi määriteltiin yhteistyön kehittäminen. Mahdollinen yhdistäminen poistettiin työstä.
Novidan taseesta keskusteltiin pitkään. Muutoksia ei tehty. Ihmetystä herättää miten vaikeaa on ymmärtää, että Novidan kiinteistöt ovat kaupungin omaisuutta. Niin se on ollut jonkinverran blogeissakin. Sisäisistä vuokrista jaksetaan puhua vaikka niiden korjaus on ollut pitkään vireillä, jo ennen blogi keskustelua. Asia vaatii oman aikansa ja ei voi olla niitä kiireisempiä kohteita. Eihän sillä ole mitään vaikutusta kaupungin talouteen.
Sitten mentiin useita asioita ilman keskustelua ja päästtiin puhepalvelujen hankintaan. En kerro siitä tarkemmin. Asian käsittely on luettavissa Ugin Uutisista. Päätös oli äänin 7-3, odotetaan markkinaoikeuden päätöstä ja sitten mietitään jatko.
Kansanäänestystä kouluverkosta ei esitetä suoritettavaksi äänin 8-3. Valtuusto päättää. Lain mukaan äänestykseen menee aikaa kireälläkin aikataululla n. 3 kk. ja maksanee n. 50000€. Vähäisellä keskustelulla sivutettiin aloitteet. PC.n käyttö kh:n kokouksissa tulee esille seuraavassa kokouksessa. Keskustelusta päätellen ei tule käyttöön. Kalannin kaava on edennyt näyttö kuntoon. Kalannissa järjestetään esittely.
Listan asioiden päätyttyä kj kertoi elinkeinotoimen määräraha ylityksistä. Asia ei ollut listalla eikä sitä sinne myöskään esitetty,. Kh:n kokoukset eivät ole julkisia ainoastaan pöytäkirja on julkinen. Tämä asia ei sinne tule, joten en voi kertoa päätöksestä. Keskustelu on aina salainen.
Eikoissairaanhoitopiiri oli muutamia vuosia sitten vaikeuksissa sellaisten potilaiden kanssa, jotka eivät tarvinneet enää erikoissairaanhoitoa, kunnilla ei ollut paikkoja mihin siirtää potilaat. Tässä kunnostautuivat erityisesti mm. Turku ja Uusikaupunki.
Nämä tarpeettomasti sairaaloissa makuutetut veivät paikkoja uusilta sisään otettavilta potilailta ja jonot kasvoivat. Päästäkseen näistä jonoista sairaanhoitopiiri otti käyttöön siirtoviivemaksun. Tämä tarkoitti sitä, että vrk senjälkeen, kun sairaala ilmoitti potilaan voitavan kotiuttaa, alkoi tuplamaksu ellei potilasta siirretty jonnekin muualle.
Vuoden verran Uusikaupunki maksoi melkoisia maksuja, kunnes saimme hoitoketjun kuntoon ja pääsimme sakoista. Näin tapahtui muuallakin ja piiri poisti siirtoviivemaksun. Nyt on taas repsahdettu, erityisesti Turku. Tietääkseni Ugin hoitoketju toimii edelleen. Nyt talouden ollessa heikoilla on monenmoisia muutoksia suunniteltu. Olen monesti varoittanut, siirtoviivemaksu palaa elleivät kunnat hoida potilaitaan.
Sairaanhoitopiiri on saamassa tarpeekseen tilanteesta. Sikaflunssa aiheuttaa yllättävää normaalin hoitotarpeen ylittävää erikoissairaanhoidon tarvetta eikä piiri oikein enää pysty hoitamaan lainmääräämää velvoitettaan.
Piiri onkin esittämässä sääntöönsä seuraavaa muutosta:
"Palvelujen hinnoittelun perustana on omakustannushinta, joka sisältää toiminnan välittömät ja välilliset kustannukset ja pääomakustannukset vähennettynä toimintaan kohdistuvilla potilasmaksu- ja toiminnan muilla tuloilla.
Hoidon porrastuksen sujuvuuden takaamiseksi voidaan yksikkökohtaisesti palvelun hinnoittelun perustaksi asettaa edellä tarkoitettu omakustannushinta enintään kaksinkertaisena valtuuston tarkemmin vahvistamien perusteiden mukaisesti. Omakustannushinnan ylittävää osuutta ei lueta mukaan 29 §:ssä tarkoitettuihin kalliin hoidon tasausjärjestelmässä huomioon otettaviin kustannuksiin."
Tämä tarkoittaa, että piiri voi ottaa nopeasti uudelleen käyttöön siirtoviivemaksun ellei kuntien hoitoketju toimi. Meidän pitää huolehtia siitä, että kuntoon saamamme hoitoketju toimii. Tämä on välttämätöntä ei vain taloudellisista vaan myös inhimillistä syistä.
Eilen oli Lokalahti-seuran vuosikokous. Kokousväkeä oli niin kuin nykyiset yhteiset tilaisuudet vetävät. Johtokunnan lisäksi joitakin muita. Paikalle oli kutsuttu lokalahtelaiset kaupunginvaltuutetut. Ei erityisen paljoa kiinnostanut valtuutettujakaan. Meitä oli paikalla n. 2,5.
Tilaisuus oli mukavan leppoisa. Kokousasiat rutiinilla läpi ja sitten keskustelemaan. Keskustelu oli asiallista. Tällaisista tilaisuuksista saa helposti kireitä. Kerrotaan miten huonosti sivukulmia kohdellaan ja miten urhoollisesti olen taistellut pahaa vastaan niin siitä se keskustelu helposti kireytyy ja menee kaikkien haukkumiseksi.
Ykkösasiana oli tietenkin Lokalahden palvelut. Lokalahdella on vain n. 1000 asukasta ja niistäkin iso osa käyttää Ugin keskustan palveluja. Niin kunnallisia kuin muitakin. Näissä oloissa on vaikeata löytää käyttäjiä esim. terveyspalveluille. Toisaalta terveyskeskukseen on Lokalahden keskustasta vain runsaan 10 min. matka. Ajallisesti sama kuin Ugin monista lähiöistä. Vanhemmille ihmisille joiden liikkuminen on hankalaa pitäisi täälläkin olla edes kerran viikossa mahdollisuus saada perusterveyspalveluja.
Merkittävä puute Lokalahdella ovat päivittäistavaroiden hankinta. On yksi kauppa, jonka tilat ovat erittäin ahtaat. Kaupungin ei pidä ryhtyä maitokauppiaaksi, mutta jotain apua voisi antaa siihen, että saataisiin kaupalle nykyaikaisemmat tilat. Luulisi asiakaspohjan riittävän kyläkaupalle.
Maaseudun jätevesihuolto on aina puhuttava asia. Vuosi 2014 lähestyy vääjäämättömästi ja hyvin vähän on toistaiseksi tehty. Ympäristöministeriöllä on työryhmä miettinyt asiaa ja antaa lausuntonsa vielä tämän vuoden aikana. Toivottavasti tilanne selkiintyy. Mielestäni tiedotus on ainakin tässä asiassa pettänyt. Mitä merkillisimpiä huhuja liikkuu ja viranomaistenkin antamat lausunnot vaihtelevat.
Tietenkin keskusteltiin myös Sukarista ja niistä odotuksista joita projektin alkuvaiheissa oli. Ainoa tie Lokalahden palvelujen säilyttämiselle ja parantamiselle on niiden kysynnän kasvattaminen.
Aamun tv-uutisissa kerrottiin miten paljon Suomessa syntyy elektroniikka jätettä ja pääosin se viedään Afrikkaan purettavaksi. Ihmetytti. Olen lukenut miten paljon teollisuusvaltiot vievät jätettä Afrikkaan ja kippaavat sen autiomaahan. Suomi se vaan vie uudelleen käsiteltäväksi.
Eilisilta meni Ugin Veden ja historian merkeissä. Molemmat kaupunkilaisia puhuttavia asioita.
Vesi päätti korottaa taksojaan 1.1.2010 alkaen, Puhtaan veden hinnaksi tuli 1,50€ ja jäteveden 2,34€. Perusmaksuihin ei tule korotusta. Vertailussa olemme Vakka-Suomen halvin, reilusti. Ylitämme hieman maan keski-arvon, ehkä siitä syystä, että otamme vetemme pintavesi lähteestä, jonka puhdistaminen tulee selvästi kalliimmaksi kuin maansisästä otettavan veden.
Kustavi-Lokalahti-Ugi siirtoviemäri on edennyt niin pitkälle, että tiedot alkavat olla valmiit ja urakkatarjouspyynnöt lähetetään pikapuoliin. Kustannusarvio on 3,3 milj/€, josta Ugin osuus 1,4 milj/€. Putken pituus on 39 km, josta vesistöä 11 km. Työn on arvioitu alkavan 1.2.2010 ja olevan valmis 31.8.2011. Jälleen luontopuhdistuu. Matkan varrelle tulee mahdollisuus muodostaa osuuskuntia ja saada jätevedet hyvään puhdistamoon. Lokalahden puhdistamon käyttö päättyy, siitäkin tulee rahallista säästöä. Lokalahden puhdistamo on täyttänyt lupaehdot, mutta ei sen puhdistusteho niin hyvä ole kuin Ugin. Puhdistetut vedet ovat osin laskeneet Ahmasveteen.
Historia tmk:in kokoontui eilen. Ugin historian kirjoittaminen käynnistyi harvinaisella tavalla, kaikki valtuutetut allekirjoittivat aloitteen, jossa esitettiin historin kirjoittamista. Aiemmin on valmistunut 5 osaa, jotka päättyvät -60 luvun loppuun. Nyt jatketaan siitä nykypäivään. Eilen käytiin läpi valmistelua ja valmisteltiin lisää. Historian kirjoittajan Petri Lavosen kanssa. Historian aikataulu on seuraava: Tämä vuosi kootaan ja tutustutaan aineistoon, tehdään haastatteluja jne. Uskomattoman iso työ tämä historia on. Ensi vuonna tuotetaan tekstiä -80 luvun loppuun. Tämä jakso on tärkein historiassa. 2011 saadaan teksti valmiiksi kevääseen mennessä ja aloitetaan graaffinen työ. Painovalmis kirjan pitäisi olla vuoden loppuun mennessä.
Kokous on pitkä ja tärkeitä asioita paljon. Ehkä vuoden tärkein. Käsittelyyssä on ensi vuoden talousarvio. Muutakin on ja tärkeää.
Ensimmäinen asia on katualueiden osto. Ensi vilkaisu ihmetytti, miten maata noin halvalla kaupungille tarjotaan? Tarkempi luku selvitti mistä on kysymys. Seuraava onkin sitten paljon puhetta herättänyt hanke. Viikaistenkadulta puretaan 4 taloa. Tilalle rakennetaan asumisoikeusasuntoja. Niissä ostaja maksaa asunnostaan 15% ja yhtiövastikkeen, joka on arvioitu 7€ neliö mihin sisältyy myös pääomakulut. Halutessaan muuttaa pois asuntoyhtiö lunastaa asunnon sillä summalla mitä on siihen mennessä maksanut. Vapaillemarkkinoille ei ole oikeus myydä. Mikäli yhtiö ei saa asuntoa myydyksi tai vuokrattua kulut jäävät muiden yhtiön osakkaiden maksettaviksi. Ensi alkuun yhtiön perustaisivat Ugi ja Neapo Oy.
Erityisasumiseen tarvittavia "Punaisia tupia" harkitaan ostettavaksi 5. Ne sijoitetaan ns. Lindin tontille Salcombin läheisyyteen. Ne maksavat 45000€ kpl., josta on mahdollista saada tukea kolmasosa. Tontonmäkeen Pyhämaahan rakentavan kiinteistöyhtiön 1,6 milj/€ lainalle esitetään kaupungin takausta.
Terveyskeskuksen sivutoimipisteitä esitetään lakkautettavaksi Pyhämaassa ja Lokalahdella. KOKO-ohjelma palautettiin viimeksi ja on nyt uudelleen esillä. Sitten ovat vielä vuorossa aloitteet ja tidotusasia. Senjälkeen sitten aletaan talousarvion käsittely Huh-huh.
Koulukiertue päättyi. Vielä on ainakin 2 kouluverkko uudistukseen liittyvää tilaisuutta. Molempiin olen estynyt saapumasta. Uskoisin saaneeni riittävästi monipuolista kannanottoa. Tilaisuuksissa ei ole kukaan avannut suutaan uudistusta puolustaakseen. Sitä enemmän olen niitä saanut henkilökohtaisessa kanssakäymisessä.Jako on selvä aktiiviset tilaisuuksissa kävijät vastustavat ja muut puoltavat. Niitä joita se ei henkilökohtaisesti koske, eivät barrikaadeille nouse.
Eilen aamulla kokoontui taloustyöryhmä. Kokous sinänsä ei ole julkinen, mutta erikoisterveydenhoidon osalta voinen kertoa Ugin kirurgian kalleudesta. Siitä on monessa muussa yhteydessä jo kerrottu.
Asiasta oli kertomassa näkemyksensä toimialajohtaja Lisa Pelttari Vakka-Suomen Sairaalasta. Aiempien selvitysten mukaan meillä kirurgia maksaa tuplasti sen mitä muualla. Saimme monipuolisen valoituksen asiaan. Minulle ainakin jäi päällimmäiseksi se käsitys, että meillä on tilastoitu ortopedian ja neurologian kustannuksia kirurgiaan. Nämä ovat meillä huomattavasti muita halvempia. Muitakin syitä varmasti on. Näitä pitää käydä läpi ja miettiä saisiko jostain säästöä aikaiseksi., Tästä tuli taas mieleen vanha loru, valhe, emävalhe, tilasto. Tilasto pitää aina avata, jotta siitä voisi tehdä luotettavia päätelmiä.
Puolilta päivin Crusellissa oli valtuuston talousarvio seminaarin toinen osa. Aika vaisu tilaisuus mitään uutta ei esille tullut. Kuultiimpahan taas kunniamme ja tuli ryhmäpuheenvuorot pidettyä. Toivottavasti niitä ei enää valtuustossa toisteta.
Alla olevan jutun kommentteihin haluava saa vierittää niin paljon, että kirjoitan ihan uuden jutun aiheista, joista riittäisi kommenttikin. Mukavaa, että keskustellaan ja pääosin asiallisesti.
Kouluverkkoselvitys keskustelua en ole juurikaan kommentoinut. Ehkä vähän. Väitetään verkon supistajien perustavan kantansa ainoastaan virheelliseen, jo lähtökohdiltaan, olevaan selvitykseen. Näin ei ole. Selvitys on asiallinen. Sitä vastoin ei esim. kommentti jossa väitetään sen perustuvan uusiin kaupunginosiin sitä ole. Se ei perustu. Kaupungin mahdollinen kasvu on huomioitu yhdessä kaupunkisuunnittelun kanssa. Esitin tätä ohjausryhmässä. Ei mielestäni 15-20 vuoden keston ikäiseksi suunniteltu uudistus voi perustua nykyhetken tilanteeseen.
Suhtaudun mielestäni aika kriittisesti auktoriteettienkin esittämiin mielipiteisiin. En ilman muuta tuomitse enkä hyväksy. Pyrin etsimään tosiasiat ja sitten teen mielipiteeni. Kouluverkko mielipiteeni perustuu myös kokemukseen. Olen ollut mukana kouluja suljettaessa ja niitä yritettäessä sulkea. Asun entisen kyläkoulun alueella. Kävin kyseistä koulua. Lapseni kävivät. Tiedän aikalailla kyläkoulun opetuksen tasosta, koulukiusaamisesta jne. Olin silloisen koulutoimen johtajan kanssa, hänen pyynnöstään, sanomassa erään opettajan irti useiden varoitusten, vanhempainkokousten jne. jälkeen. Tunnen ainakin tältä alueelta koulumatkojen pituudet ajallisesti ja matkassa ja tavalla jolla ne suoritettiin ja nyt suoritettavalla tavalla. Olen lukenut Oksasen selvityksen kriittisesti. Olkoon enempi.
Tuolla alla Juhan kommentti kielitaidosta perustuu takavuosina tapahtuneeseen. Muistaakseni 3 miehen jengi neuvotteli ruotsinkielellä sopimuksen. Kenenkään kielitaito ei ollut edes kohtuullinen. Vastapuolella oli luunkovat ruotsalaiset liikemiehet. Sopimuksen jälkeen eipä paljoa aikaa vierähtänyt., kun veronmaksajien pussia rokotettiin melkoisesti.
Muuten te kielitaitoiset oletteko huomanneet, onko mahdollisesti jokin kommentti esitetty malesiankielellä? Olen kuullut sen muistuttavan hyvin paljon suomea. Onkohan sittenkin sukumme peräisin Mongoliasta.
Maanantai on varsin ratkaiseva ensi vuoden Ugin talouden ongelmien ratkaisuissa. Toimenpideryhmä, jonka tehtävänä on miettiä rakennemuutoksia kokoontuu aamulla. Homma ei ole hätäisen ihmisen hommaa. On vaikeata löytää rakenteiden korjauskohteita ja niiden ratkomista niin, että ihmisten palvelut säilyvät turvallisella tasolla. Iltapäivä on valtuuston talousarvio seminaarin toinen osa.
Kuulemme kj.n alustuksen nykytilanteesta, tulevaisuuden näkymistä, talousarvioesityksen perusteet ja toiminnan kehittämisen suuntaviivat ja tavoitteet. Sen jälkeen alkaa valtuustoryhmien kannanottojen esittely. Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, ei sieltä mitään ihmeitä tule. Ei voi tulla. Näitä polkuja on tallattu 1700-luvun alkupuolelta asti. Viisaitten ja vähemmän viisaitten ihmisten toimesta. Kaikki mahdollinen on kaluttu.
Nyt olisi tilausta vastuullisuudella ja tulevaisuuteen näkemisellä. Aina voidaan heittää mitä merkillisimpiä ideoita. Vastuullisuus edellyttää, että ne on mahdollisia toteuttaa. Kyllä visioita löytyy taatusti jokaiselta ryhmältä. Pitää olla kykyä nähdä esille tuotujen näkemysten vaikutusta. Esim. sisäisten kulujen pohdinnalla ei eteenpäin päästä. Ne merkitsevät vain menojen kohdentamista jollekin osastolle. Ne rahat eivät kaupungin kassasta ulos lentele.
Vasemmistoliiton ryhmä ei ole vielä esityksiään yhdessä pohtinut. Henkilökohtaisesti olen kyllä. Niitä nyt sitten pitää porukallakin alkaa miettiä ja onhan nyt siihen aikaa pari pyhääkin.
Eilisen talousarvio seminaarin jälkeen on jo joitakin mielipiteitä blogeihin tullut. Kaikkia yhdistää mielestäni toivottomuuden tunne. Olen erimieltä. Ei pidä lannistua.
Tänään aloitettiin ensi vuoden talousarvion käsittely valtuustotasolla. Ensin talousjohtaja esitteli budjetin yhteenvedon ja senjälkeen edettiin palvelukeskuksittain. Käyn sitä läpi vain joistain ainakin minulle tärkeistä kohdista. Varmaan tulen siitä vielä kirjoittamaan monet kerrat.
Ugin investoinnit ovat korkeat vaikka uusinvestointeja tekevät vain liikelaitokset. Liikelaitosten ansiosta investointi taso on myös korkea. Vesi, jätevesi, satama, kaatopaikka ja Novida vaativat jo lain määräysten vuoksi investointeja. Vero% on jo maan k-a korkeampi ja vielä esitetään 1% lisää. Tästä huolimatta efektiivinen verotusei juuri nouse. Efektiivisellä % mitataan sitä mitä koko tulosta joutuu veroa maksamaan. Verovähennykset nousevat samaa vauhtia %:n kanssa. Kiinteistöveroja esitetään nostettavaksi 20%.
Investointeihin otamme velkaa 3milj.€. Käyttökate on plussalla. Toisin sanoen emme täytä jääkaappia velaksi. Henkilöstöä kaupungilla on ensi vuonna 907. Nousua melkein 100. Johtuu siitä, että Vehmassalon ja vähän Pyhärannankin terveyskeskuksen henkilöstöstä siirtyy Ugin työntekijöiksi. Ao kunnat maksavat kulut, joten ei siitä tarvitse sydäriä saada. Eläköitymisiä on niin paljon, että kaikki töiden uudelleen järjestelyt voidaan tehdä ilman irtisanomisia. Eniten eläköityy opettajia, sitten perhepäivähoitajia. Perhepäivähoitajat ovatkin ongelma ryhmä. Uusia halukkaita ei löydy.
Lomautuksia ei tule tänä vuonna. Eikä myöskään massivisesti ensi vuonna. Lomautukset ovat ongelmallisia kunnilla. Työt eivät ole vähentyneet vaan tulot. Työllistettyjen määrä laskee 55:stä 44:n. Ei hyvä tilanteessa, jossa työttömyys kasvaa.
Sos- ja terv. keskus on saanut budjettinsa aika mukavasti kehyksiin. Ikävä vaan, ettei se tule toteutumaan. Siellä on muutama heikko kohta. Erikoissairaanhoidossa Ugin menot kirurgiassa ovat 2 kertaiset muihin kuntiin verrattuna. Syitä etsitään ja muutoksia tehdään. Ei liene mahdollista saada menoja muitten tasolle ainakaan vielä ensi vuonna. Budjetti näin on kuitenkin tehty ja saatu 2,1 milj€ säästö. Huostaanotettavissa lapsissa on pudotusta. Ei onnistu. Lisäksi on vielä aikapotti kohdentamattomia säästöjä. Mistähän löytyy?
Vanhainkotien paikkamäärä vähenee 8. Vehmassalon hoivaosaston paikoista luovutaan kokonaan. Villa-Marian paikkoja on vähennetty 2 ja lisää neuvotellaan. Päivähoito toimii päivystys luonteisesti kesällä 7 viikkoa. Kotihoidontuki vähenee, lapset vähenee. Kotihoidon maksujärjestelmä muutetaan aikaperusteikksi. Edelleen kaikki halukkaat siihen pääsevät.
Painopistettä vanhustenhoidossa siirretään laitoshoidosta palveluasumiseen. Tavoitteena päästä kokonaan laitoshoidosta. Ensi vuonna näin muutetaan Tyynelä ja Matleena osastot.
Keskustelua käytiin taas niinkuin ennenkin, että tällä sektorilla pitää siirtyä ennaltaehkäisyyn sosiaalisissa murheissa näin säästetään tulevaisuudessa. Kukaan ei ole siitä erimieltä. Kukaan ei ole koskaan kertonut mistä siihen rahat otetaan. Rahat tarvitaan heti ja mahdolliset säästöt tulevat vuosien kuluttua.
Sivistyspalveluista on jo puhuttu niin paljon, että antaa olla tällä kertaa. Senverran kuitenkin, että Lokalahden Nuortentuvasta ja Saarniston nuorisotilasta luovutaan.
Nyt on sitten syksy niin pitkällä, että on tullut valtuuston talousseminaarin aika. Maanantai iltapäivä sitä aletaan talousarviota käydä läpi ja jatketaan seuraavana maanantaina.
Poikkeuksellisesti seminaari pidetään kahtena iltapäivänä. Ennen siihen on uhrattu 1 tai 2 perättäistä päivää. Olisikohan valtuuston puheenjohtaja todennut nykyisen valtuuston keskittymiskyvyn riittävän korkeintaan 3-4 tuntiin. Nyt on siitä hyvä, ettei esillä ole muuta kuin ensi vuoden talousarvio. Muuten saattaisi puolen vuoden päästä olla taas säpinää siitä oliko siellä jotain muuta tai ei ollut. Talousarvio on niin selvä asia, että ei pitäisi olla unohtamisen vaaraa olemassa.
Puheenjohtajan avauksen jälkeen talousjohtaja esittää talouden näkymät vuoteen 2012 mennessä, kj:n esityksen talousarvioksi ja liikelaitosten yhteenvedon sekä vertailun kehykseen. Selvittää miten talousarviota luetaan, katsauksen prosessitoimintaan ja selvityksen ostopalvelujen käytöstä. Mielenkiintoinen. Tähän käytetään tunti. Sitten henkilöstöpäällikkö selvittää talousarviota henkilöstöpolitiikan näkökulmasta. Sitten hörpitään kahvit. Kaupungin piikkiin.
Kahvin jälkeen Takala jatkaa vielä hallinto- ja kehittämiskeskuksen talousarviosta, muutoksista ja henkilöstöjärjestelyistä po. osastolla. Sitten on sosiaali- ja terveyskeskuksen talousarvio ja vanhustenhuollon palvelurakenneselvitys. Ne tietenkin esittelee Helvi Heiniö ja viimeksi Inkeri Parviainen esittelee vastaavat dokumentit opetus- ja kulttuuritoimesta sekä kouluverkkoselvityksen. Siinä se sitten on ensimmäinen päivä.
Kuulin tuosta Laitilan puolella olevasta Ison-Rahkasuon turpeenotosta vähän lisää. Varsinais-Suomen ympäristökeskus ei anna sorkkimislupaa soille, joita ei ole ojitettu. Isoa-Rahkasuota on joskus ojitettu hieman jostain kulmasta, merkkejä siitä ei juuri enää näy. Lisäksi tämän tultua tietoon on pari pienempää maanomistajaa kaivellellut hieman suota. Vapo maksaa maanomistajille kovan hinnan suosta ja nyt on kova kiire ettei kauppa vaan peruunnu. Mielenkiintoista miten ympäristökeskus tulee suhtautumaan. Katsotaanko suota ojitetuksi ja annetaan lupa tai ei anneta. Tärkeä asia meidän kaikkien kannalta. Suo kuuluu Makeanveden vesistöalueeseen ja se on jotain 90%:n luokkaa mitä kaupunkilaiset juovat Makeaveden altaan vettä. Laitilassa kuulemma hämmästellään mitä suon ojitus ukilaisia kiinnostaa.
Jälleen kerran kokoustettiin pitkään. Oli tärkeitä asioita ja monenlaisia mielipiteitä. Hyvä niin.
Kokous teknisten ja juoksevien asioiden jälkeen oli esillä viimeksi palautettu 1-8 kuukausien talouden toteutuminen ja talousarvio muutokset. Siinä sitä aikaa menikin. Yhteysjohtaja Salo oli selvittämässä talousarvion ylityksiä. Käytiin yksityiskohtaisesti elinkeino-osaston menoja läpi. Menot toimitetaan kirjallisesti kh:lle. Selvisi, että matkailu- ja elinkeino-osastojen jako on epäselvää ja talousarvion seuranta puutteellista. Ensi vuodeksi jako on selvitettävä ja kunnollinen budjetin seuranta saatava aikaiseksi. Pienenä yksityiskohtana selvisi, ettei jouluvaloja kustanna yrittäjät vaan kaupunki. Asian yhteydessä kj. kertoi Hartelan aloittavan Janhualla erään korttelin rakentamisen. Päätösesitys sinänsä hyväksyttiin yksimielisesti.
Rakennusvalvonnan ja maa-ainestaksoja ei ollut korotettu 5 vuoteen ja nyt korotukset ovat sitten reippaanlaiset. Päätettiin esittää ymplalle, että tekee inflaatio tarkistukset useammin, ettei tule kerralla kovia korotuksia. Ympäristoterveydenhuollon taksaan tuli pieni muutos.
Kj:n lomien ajankohdat hyväksyttiin. Vakka-Suomen seutulipun myyntihintojen vahvistamisesta poistettiin opiskelijalippu. Se ei kuulu kh:lle.Edustaja valittiin diakoniasäätiöön. Turku 2011 tapahtumiin osallistuminen siirrettiin lisäselvityksiä varten.
Puhepalvelujen hankinnassa oli vuorossa vastauksen antaminen TeliaSoneran oikaisuvaatimukseen. Kj ei ole enää jäävi tässä asiassa. Hän on eronnut VSP:n ja Protonen hallinnoista. Hän ei ollut enää paikalla tätä asiaa käsiteltäessä. Hallintojohtaja Pelttari oli asian esittelijä ja hän esitti, että pyydetään asiantuntija lausunto vastauksen antamiseen. Tämä hyväksyttiin yksimielisesti.
Kouluverkkoselvitys päätettiin lähettää koulutus ltk:lle lausunnolle. Ruoranen esitti Tähtisen kannattamana erityisiä kohteita mistä lautakunnan pitäisi erityisesti lausua kantansa. Äänin 8-3 päätettiin lähettää asia lautakuntaan ilman mitään viitteitä, vapaasti harkittavaksi.
Keskustan aloite merkittiin tiedoksi ja lähetetään edelleen valtuustolle tiedoksi. Tiedotusasioissa ollut kirje salassapitorikoksesta merkittiin tiedoksi. Siinä pyydettiin pöytäkirja otetta, jota ei ollut ilmiannon yhteydessä.
Muissa asioissa keskusteltiin Efekon konsulttiselvityksestä, joka viikonloppuna oli esillä blogeissa. Yksiselitteisesti selvisi, ettei se ole ollut salassa vaan on käsitelty valtuuston strategia seminaarissa viime talvena ja siihen on viitattu monissa yhteyksissä.
Ohjausryhmä kokoontui aamulla ja sai oman esityksensä valmiiksi. Asia menee seuraavaksi kh:lle, joka lähettänee sen lausunnolle koulutus ltk:n.
Kh:n esityslista valmistuu huomenna iltapäivällä. Senjälkeen tulee ohjausryhmän tämän päiväinen esitys julkiseksi. Viimeistään silloin tulee nettiin konsultti Raila Oksasen selvitys kokonaisuudessaan.
Heti maanantaina kokoontuu taloustyöryhmä, joka miettii keinoja talouden tasapainotukseen. Samalla reissulla on kh:n kokous. Torstaina kokoontuu kouluverkko uudistuksen ohjausryhmä.
Työryhmällä on viimeinen kokous. Nyt on sitten tehtävä esitys verkosta. Päätöksen tekee sitten valtuusto, mutta tärkeä on tmk:n lausunto varsinkin, jos onnistumme tavoitteessa ja pystymme tekemään yksimielisen esityksen. Mikäli näin käy, ei tarvitse olla kummoinenkaan ennustaja ennustaa, että esitys tulee menemään läpi myös valtuustossa.
Kh kokoontuu taas pitkästä aikaa maanantaina. Listalla on useita kauaskantoisia asioita, jotka koskevat kaikkia kaupunkilaisia jossain elämänvaiheessa.
Ensimmäinen merkittävä asia on Ugin ja Loimaan välinen sopimus ammatillisesta koulutuksesta. Asiasta on neuvoteltu monien kanssa ehkä jotkut ovat olleet aikakaukaisiakin ennen kokemattomia yhteistyökumppaneita. Eikä Loimaakaan naapuri ole. Eräät naapurit ovat jo suuresti iloinneet ettemme saa kumppania, näin siinä nyt sitten vaan on käymässä. Sopimuskin täytää ne odotukset ja vaatimukset mitä emme muiden kanssa saaneet läpi. Meille jää hyvä päätäntävalta kehittää itse koulutusta tarpeidemme mukaan.
Seuraavaksi on esillä 9:ssä saaressa olevien vuokratonttien jatkosopimukset. Osa saarista sijaitsee turvallisuusriki alueella. Niitä ei kaavoiteta loma-asunto käyttöön. Jo olemassa olevat rakennukset saavat olla, joten niitä esitetään vuokrattavaksi 20 vuodeksi. Kaavoitettavat saaret vuokrataan 2 vuodeksi.
Sitten on vuorossa "Laajakaista kaikille" hanke. Ugissa on alueita joille ei kaupallisesti ole kannattavaa rakentaa laajakaista verkostoa. Valtio tukee verkon rakentamista näille alueille. Hankkeeseen esitetään osallistuttavaksi.
Kustavi-Uki siirtoviemäri sopimus esitetään allekirjoitettavaksi. Laitila on vaatinut asiaan sekaantumista Vakka-Suomen Veden kautta. Allekirjoittamisoikeus annettaneen Ugin Vedelle.
Sitten on virkajärjestelyjä puisto- ja liikuntapuolella. 3 henkilöä on jäämässä eläkkeelle ja hommia yritetään laittaa siihen malliin ettei uusia työntekijöitä tarvittaisi. Toivottavasti ei vaikuta hienosti hoidettuun kaupungiin ja liikuntatilojen kuntoon ja käyttöön.
Vanhainkodin johtajan viralle annettaneen täyttölupa ja kodinhoitajan viran täyttöön samoin. Pyhäranta neuvottelee eräitten terveyspalvelujen ostosta Rauman kanssa ja on pyytänyt Ugista neuvottelijoita mukaan. Turvallisuussuunnitelmaa tarkistetaan.
Yritysten toimitilat-varauksen käyttöön esitetään muutosta. Varausta on tähän asti käytetty toimitilojen rakentamiseen, ostoon ja korjaamiseen. Nyt esitetään, että em. tarkoituksien lisäksi voitaisiin rahaa käyttää myös kiinteistöyhtiöiden osakepääomaan.
Talousarvio muutoksia esitetään erityisesti erikoissairaanhoitoon ja kuntoutukseen. Vanhan tavan mukaan niihin varatut rahat eivät riitä. Hallinnon talousarvio ja taloussuunnitelma merkitään tiedoksi. Ne käsitellään sitten koko talousarvion yhteydessä. Terveyskeskuksen talousarviosta annetaan lausunto.
Sitten on lopuksi pitkä rimpsu aloitteita ja tiedotusasioita.
Kouluverkko uudistuksesta järjestettiin 2 kuulemistilaisuutta kuntalaisille. Eilen oli 2. Kalannissa. Väkeä oli molemmissa kohtuullisesti.
Jakaisin tilaisuudessa olleet 3 osaan, politiikot, opettajat ja muut kuntalaiset. Politiikkoja oli vaivautunut paikalle kohtuullinen määrä. Suurin osa oli ymmärtänyt tilaisuudet oikein. Päättäjät kuuntelevat muita kuntalaisia. Myös opettajia oli runsaasti. Suuressa määrin rehtoreita. Heidän roolinsa oli 2-jakoinen, kertoa mielipiteensä selvityksestä ja toimia asiantuntijoina. He hoitivat tehtävänsä mallikkaasti. Sitten ryhmä muut kuntalaiset oli yllättävän pieni. Se antaa myös vinkkiä ratkaisulle.
Varsinkin Kalannissa, muiden kuntalaisten päästessä keskeiseen rooliin, saimme hyviä ajatuksia tulevien päätösten tueksi. Nyt on viikko aikaa miettiä omaa kantaansa. Onhan sitä tietty näkemys ollutkin, mutta lisätietoa aina tarvitsee ja sitä tuli. Osin nämä tiedot vahvistivat jo ollutta mielipidettäni, mutta kyllä uutta säätöäkin tuli.
Vasta 15.11. on lopullisen päätöksen aika. Siihen saakka olen altis vastaanottamaan uutta tietoa ja näkemyksiä. Olen jo aiemminkin sanonut, en ole jääräpää. Olen valmis muuttamaan mielipidettäni, jos aihetta ilmenee. Ottakaa yhteyttä rohkeasti, mikäli tarvetta on. Kommentoimalla tähän blogiin, vasemmalta yläkulmasta klikkaamalla pääsee suoraan e-mailiin, omistan puhelimen ja tavattaessa voidaan suuraan keskustella.
Kouluverkkoselvityksessä ei perustella kertaakaan muutostarvetta nykyisellä taloustilanteella. Perustelut lähtevät oppilasmäärä muutoksin ja opetuksellisin perustein. Tottakai muutoksilla on myös taloudelliset vaikutukset. Niistä alla lyhyesti.
Koulujen supistuksella on merkitystä opettajien tarpeeseen. Ne on laskettu tarkasti 6 vuotta eteenpäin. Keskim. vähennystä on alakoulussa 5 opetusryhmää. Yläkoululla ensisijainen vaikutus on tuntiopettajien tarpeen väheneminen ja heille voidaan osoittaa opetustunteja molemmista yläkouluista. Ryhmiä vähenisi 1-2. Näin opettajien tarve vähenisi 2-3. Palkkakustannuksia säästyisi vuositasolla 300000-350000 €.
Toinen ja keskeinen säästö tulee kiinteistöistä. 6:sta koulukiinteistöstä luopuminen säästäisi ylläpito- ja käyttökustannuksia n. 250000€ vuodessa. Koulujen korjauskustannuksia säästyisi tämän lisäksi seuraavan 5 vuoden aikana n. 500000€.
Ruokapalveluista todetaan, että ruokaa luonnollisesti menee entinen määrä. 6 kouluruokalan kustannukset jäävät pois. Toisaalta jäljelle jääviin keittiöihin henkilökuntaa jouduttaneen ottamaan lisää.
Kuljetuksiin tulee lisää oppilaita. Kuljetuksissa voidaan tukeutua jo olemassa oleviin kuljetusreitteihin esim. yläkoulujen kuljetuksiin. Lakkautettavien koulujen oppilaista jo nyt osa on kuljetusten piirissä ja kaikilta ei matka edes pitenisi, kääntyy vaan toiseen suuntaan.
Oppilaskohtaisiin tarvikkeisiin ei tule muutosta. Sensijaan koulu kohtaisia säästöjä tulee. Nyt voidaan vähentää yli puolet koulukohtaisista hankinnoista.
Yhteenvetona, menoja poistuu 1318000€ ja lisääntyy 647000€. Kokonaisuutena arvioitu säästö on 671000€. Laskelmat on tehty myös koulukohtaisesti. En lähde niitä kirjoittamaan, mutta jonkun halutessa sen jostain määrätystä koulusta, voin sen tehdä.
Kouluverkkoselvitys julkistettiin ja ensimmäinen kuulemistilaisuus pidettiin Crusellissa. Selvitys ja keskustelu olivat, ainakin minun, ennakko odotusten mukaiset. Huomenna jatketaan Kalannissa.
Konsultin ohjausryhmän myötävaikutuksella tekemä esitys tulevasta kouluverkosta on seuraava.
Palveluverkko muodostuu lukuvuoden 2010-2011 alusta lukien seuraavista kouluista:
* Hakametsän
*Saarniston
*Lokalahden koulut
*Pohitulli-Viikaisten yhtenäiskoulu
*Männäinen-Kalanti yk
Tästä seuraa seuraavat toimenpiteet:
* Haapaniemi Pohitulliin
* Hallu Männäisiin
* Lahti Männäisiin
* Pohjoiskulma Saarnistoon
* Pyhämaa Pohitulliin
* Sekow Pohitulliin
* Pohitulli ja Viikainen yhdistetään
* Männäinen ja Kalanti yhdistetään.
Toimenpiteet tapahtuvat 1.8.2010 lukien. Selvitys tulee nettiin hyvissä ajoin ennen päätöksentekoa. En kommentoi toistaiseksi selvitystä. Minulla on ollut ja tulee olemaan tilaisuus oman mielipiteen esille tuomiseen lukuisia kertoja. Haluan myös kuunnella huomisen tilaisuuden antia ja otan mielelläni vastaan kommentteja tässä blogissa, muilla välineillä ja suorassa kasvokkain keskustelussa. Senjälkeen teen oman lopullisen kantani asiaan.
Tuleva viikko on rauhallinen, ainakin siihen nähden etteivät kh ja valtuusto kokoonnu. Maanantaina on Ugissa tilaisuus kuntalaisille kouluverkko uudistuksesta ja tiistaina Kalannissa.
Nämä tilaisuudet ovat aina olleet kiihkeitä ja kuumia tilaisuuksia. Tuskin poikkeusta tulee. Maanantaina julkistetaan konsultin ohjausryhmän avustuksella laatima selvitys. Ohjausryhmän jäsenenä selvitys on jo tuttu, ellei siihen loppuviikon ja viikonlopun aikana ole tullut merkittäviä muutoksia. Näiden kuulemistilaisuuksien jälkeen alkaa sitten oman lopullisen mielipiteen muodostaminen.
Nämä kuulemiset ovat tärkeitä tilaisuuksia. Toivottavasti nämä tilaisuudet onnistuvat. Kuntalaisten aitojen mielipiteiden tuleminen esille on tärkeää. Nyt pitäisi pisteitä keräävien kunnallispolitiikkojen ymmärtää tämä, kuunnella eikä olla suuna ja päänä oman ainoan totuuden julkituojana. Oman mielipiteen luomiseen on sitten riittävästi aikaa.
Ohjausryhmä kokoontuu 15.10. ja tekee tai ainakin yrittää tehdä yksimielisen esityksen. Sitä sitten käsittelevät koulutus ltk, kh ja lopullisesti päättää valtuusto.
Toivottavasti saadaan aikaan päätös, jolla voidaan elää pitkälle tulevaisuuteen. Usein toistuvat repivät kouluverkko keskustelut vievät voimat koulujen pitkäjänteiseltä kehittämiseltä. Lasten saama hyvä koulutus on tärkeintä.
Lähipäivinä on pari tapahtumaa, jotka vaikuttavat ukilaisten tulevaisuuteen. Kouluverkkoon ja juomaveden laatuun.
Ensi sunnuntaina Untamalan kylätoimikunta järjestää retken Isolle-Rahkasuolle. Laitilan suot ovat alkaneet kiinnostaa Vapoa. Kirvessuolla turpeennostoa on jo pitkälle valmisteltu. Isolla-Rahkasuolla tilanne on se, että Vapo on hankkinut omistukseensa 80ha suota. Lupaa ei ole vielä haettu. Iso-Rahkasuo on selkeästi Makeanveden altaan valuma-aluetta. Nyt homman ollessa alussa hankkeeseen pitää puuttua. Mikäli vain katselemme tumput suorina niin pian on jo myöhäistä. Retki suolle alkaa Untamalan kylätalolta klo 16.00. Hankkeesta on perusteellisempi kirjoitus Ukin Uutisissa.
Kouluverkko hanke on edennyt siihen pisteeseen, että konsultin selvitys ja esitys on viittä vaille valmis. Esitys esitellään ja kuullaan kuntalaisia 5.10 Ugissa ja seuraavana päivänä Kalannissa. Ohjausryhmä tekee oman esityksensä 15.10. Senjälkeen asia etenee koulutus ltk:n kautta kh:lle ja viimeksi valtuusto tekee päätökset ilmeisesti 16.11. Mielenkiintoisia, kauaskantoisia asioita.
Eilisen ikävän valtuuston kokouksen jälkeen oli tosi hyvä olla luettuani Ugin Sanomista Sataman johtokunnan lausunnon Veneveistämön tontista.
Johtokunnan mielestä tontti tarvitaan merellisiin toimintoihin. Näin on. Asiaa on toistaiseksi käsitelty vain kh:ssa. Olen siellä yksin ollut sitä mieltä ettei sinne pidä rakentaa asuntoja vaan pitää nykyinen kaava voimassa. Kaavassa alue on varattu teollisuudelle ja matkailulle.
Ihmisten kanssa keskustellessa olen tullut siihen tulokseen, että asuntorakentamista Veneveistämön tontille Ugissa kannattaa runsas 10 ihmistä ja he ovat kaikki mukana kh:n kokouksissa. Olen kirjoittanut kaavamuutosta vastaan US:ssä ja blogissani. Siitä syystä kanssani otetaan usein puheeksi tontin käyttö. Kukaan ei ole kannattanut asuntorakentamista. Olen perustellut kantani jo muutaman kerran aiemmin, joten en sitä tässä tee. Mikäli kaava valmistuu ja etenee päätöksiä varten minulla on lukuisia kertoja tilaisuus toistaa perusteeni.
Tuleva viikko käynnistyy kunnallisten luottamustehtävien osalta tavanomaisesti maanantaina. Ensin kokoontuu taloustyöryhmä ja sitten valtuusto.
Talousryhmässä on käyty melkein kaikki kaupunginhallinnon alat läpi. Olemme kuulleet viranhaltijoita ja keskustelleet mahdollisista toimenpiteistä hyvässä hengessä. Pian vaan täytyy ruveta tulemaan näkyvää ja sitten ne erimielisyydet alkavat. Erimielisyydet ovat hyvien aikojen rikkautta. Nyt pitäisi löytyä yksimielisyyttä toimenpiteisiin. Kokonaisuus pitää pystyä näkemään. Meiltä ei senttiäkään on "siltarumpupolitiikkaa".
Maanantai illalla kokoontuu valtuusto. Lista taitaa lyhyydessään olla uusi rataennätys. Vain 6 asiaa pöytäkirjantarkastajien valinta ja kokouksen päätösvaltaisuus mukaan lukien. Mikäli ketään ei tällä kertaa päästetä lukemaan matkakertomuksia niin saattaa tulla ennätys lyhyt ajallisestikin.
Kaupungin talousarvoiasetelmasta ei luulisi keskustelua syntyvän. Samoin Ugin strategia on jo loppuunkaluttu. Ainahan voi tietenkin ehdottaa pilkkua siirrettäväksi. Viimeksi kaivattiin oikein aloitteen muodossa selvitystä kaupungin taloudesta vaikka valtuusto on itse päättänyt haluavansa sen kolmannesvuosittain. Mikä tahto silloin myös oivallisesti perusteltiin.
Takauksen myöntäminen Kiinteistö Oy Uudenkaupungin Energiapuistolle on asia, jonka voisi olettaa herättävän keskustelua ja muutoksia päätösesitykseen. Ellei sitten käy kuten ennenkin "paljon porua, vähän villoja".
Makeanveden allas on joutunut kokemaan elinaikansa kuluessa monenlaista. Nyt uhkaa paha saastuminen. Makenveden altaan valuma-alueella aiotaan aloittaa suuri suuntainen turpeennosto.
Vapo on hankkinut Laitilan Kirvessuolta käyttöönsä suota. Tavoitteena on 117ha. Tarkoituksena aloittaa turpeennosto. Ennen noston aloittamista suo pitää kuivattaa. Kuivatusta varten tehdään 4 m. syvyinen tiheä ojaverkosto. Alue on melko lähellä Makeanvaden allasta joten erittäin hapanta ja sameaa vettä saattaa päätyä sinne. Hyvästi muikut ja muut kalat sekä hyvä juomavesi. Kuivatuksen jälkeen aloitetaan nosto. Nostettavan turpeen määrä on n. 60000 m3 vuodessa. Silloin ilman täyttää sankka pöly joka laskeutuu mm. kuivatusojiin ja Makeanveden altaan saastuminen jatkuu.
Alue sijaitsee 17 km Laitilan kirkolta itään. 4.10. kylätoimikunta järjestää retken suolle.
Valtuusto päätti perustaa toimikunnan, jonka tehtävänä on tehdä esitys kouluverkosta, joka olisi Ugiin sopiva pitkälle tulevaisuuteen.
Kuulun tmk:hon olemme kokoontuneet pari kertaa. Konsultti kuulee meitä ja tekee sitten ehdotuksensa. Missään vaiheessa emme tmk:ssa tai missään muuallakaan ole kuulleet ettei uudistus olisikaan tarpeen vaan rehtoreilla on oma malli, joka ei edellytä yhdenkään koulun sulkemista.
Tämä malli on saatettava nopeasti ellei julkisuuteen niin ainakin tmk:n tietoon. En minä ainakaan haluaisi tehdä turhaa työtä. Maksaahan se aikalailla. Kuten kaikki tiedämme konsulttityö ei ole halpaa.
Juuri julkisuuteen tullut lääninhallitusten tekemä selvitys vanhushoidosta tukee jo aiemmin tehtyjä tutkimuksia. Hoitajia on liian vähän.
Kokous alkoi vauhdikkaasti. Keskusteltiin heti ensimmäisen varsinaisen asian yhteydessä jääviydestä. Selattiin lakikirjaa ja käytettiin lukuisasti puheenvuoroja. Lopuksi 2, joilla ei ole esityksenteko eikä äänioikeutta jäävättiin. Noh, mitään peruuttamatonta virhettä ei ainakaan tehty. Asia palautettiin.
Pari rantakaavaa käynnistettiin. Puuta myytiin n. 5000m3. Kaksi henkilöä nimettiin Turun Ammattikorkeakoulun valtuuskuntaan. Yhteistyö sivistystoimessa Pyhärannan kanssa päätettiin. Lausunto annettiin valtiovarainministeriön loppuraporttiin kuntien johtamisjärjestelmistä. Tarkoittaa siirtymistä kaupunginjohtajan rinnalle valittavaan pormestariin. Päätösesityksessä ilmoitettiin, ettei Ugi osallistu kokeiluun. Tämä hyväksyttiin, mutta lausunto palautettiin siltä osin, ettei Ugi tulevaisuudessakaan pidä hyvänä pienelle kaupungille pormestarimallia vaan pitää sitä ainoastaan suurille kaupungeille sopivana.
Talousarvion ja taloussuunnitelman laadinnassa noudatettaviin periaatteisiin tehtiin 1 korjaus. Periaatteissa oli ykköskohtana, että sivutoimipisteet lakkautetaan. Muutoksen jälkeen kohta kuuluu siten, että mikäli taloudelliset ja toiminnalliset asiat tukevat lakkautusta näin menetellään. Nimikilpailua Makeanvedealtaalle ei järjestetä. Valtuustoaloitteet lähetetään valmisteltavaksi. Otin esille kaiteiden puuttumisen monilta kaupungin ulkorappusista. Samoin kyseltiin Crusellin kaiteiden perään. Molemmat lähetettiin teknisenviraston valmisteltaviksi.
Eläköön vapaa lehdistö. Olen täsmälleen samaa mieltä alla olevan Vakka-Suomen Sanomien Johanneksen kirjoituksen kanssa. Vihdoin saan tukea jostain. Olen pitkään yrittänyt eritavoin tuoda alla olevaa ongelmaa esiin. Eipä juuri muuta ole tullut kuin lunta tupaan. Olen itsekin sortunut varmasti asiattomuuksiin. Ei aina pysty kääntämään toista poskea, kun toiselle lyödään.
U:gissa urkittua
TÄMÄN NÄKÖINEN YMMÄRTÄÄ EI VOI, TRALALALLALAA
Olen oman ymmärrykseni vajavaisuutta vuosien varrella useaan otteeseen surkutellut ja miettinyt syytä siihen, mutta koskaan en ole päässyt aatoksissani geenejä pitemmälle.
Maanantaisessa valtuuston kokouksessa lopultakin totuus välähti: Olen väärän näköinen!
Suurkiitokset eräälle puhujapönttöön asti vaivautuneelle valtuutetulle, joka syyn toi julki. Tosin hän ei osoittanut sanojaan suoraan minulle, mutta pystyin varsin helposti projisoimaan puhujan kohteen ja itseni välisen julkisivuyhteyden.
Loppujen lopuksi ei siis ole kysymys ÄÖ:stä tai sen puutteesta, ei sivistyksestä tai lukeneisuudesta, ei aktiivisuudesta tai aivojen kapasiteesista vaan ulkonäöstä!
Kommentti on sen verran raju, että ymmärrän sen kohteena olleen henkilön reaktion. Minäkin olisin lähtenyt nurkan taakse väsäämään pilkallista murrerunoa, jonka posauttaisin julki sopivassa tilaisuudessa arvovaltaisen kutsuvierasjoukon läsnä ollessa.
Jos ymmärrys kerran on ulkonäöstä kiinni, niin miksi arvoisa valtuutettu ei ehdottanut päivähoitoa siirrettäväksi teknisen palvelukeskuksen alaisuuteen? Siellä luulisi olevan kaikista parhaat työkalut ulkonäön kohentamiseen.
Mutta mihin seepra pääsisi pilkuistaan tai tiikeri raidoistaan. Kohdistankin nyt vajavaisen ymmärrykseni valtuuston puheenjohtajaan.
Miksi hän ei asemansa suomalla valtuutuksella puhaltanut peliä poikki eli paukauttanut nuijalla pöytää ja lopettanut ala-arvoisen pelleilyn?
En tiedä, minkä pykälän nojalla hän olisi voinut ao. henkilön poistaa kokouksesta, mutta viis siitä. Vaikka teko olisi ollut kuinka laiton tahansa, olisin sille hurrannut ja luulenpa, että en olisi jäänyt yksin.
Kaiken lisäksi ao. henkilö lähes kaikissa puheenvuoroissaan mainitsee, miten hän on huvittuneena seurannut milloin mistäkin asiasta virinnyttä keskustelua, joka hänen mielestään on aina täysin ala-arvoista ja lapsellista kinaamista. Millaista ylimielisyyttä.
Valtuustossa ovat ne henkilöt, jotka me olemme sinne valinneet ja he käyttäytyvät siellä niin kuin parhaaksi katsovat. Mutta oman pesän likaaminen ja muiden mollaaminen, verbaalisen taitavasti muotoiltunakaan, ei ole sopivaa, vaikka sen pyrkisi kuinka asialliseksi kritiikiksi piilottamaan. Asiat ovat ne, joista valtuuston tulisi päättää, miksi siis kohdistaa iva ja pilkka ihmisiin?
Jo keväällä kuulin huhuja, miten kaupuginhallituksen työskentely Uudessakaupungissa on muuttunut radikaalisti uuden hallituksen aikana. Muutoksen suuntaa eivät pikkulinnut pitäneet kaupungin kannalta toivottuna.
Nyt tuo lapsellinen kinailu on muutaman kerran päässyt esille valtuustosalissakin. Välihuutoja, kommentteja ja pahimmillaan henkilöön meneviä asiattomuuksia sinkoilee kokousten aikana puolelta toiselle. Älkää helvetissä te asialliset valtuutetut lähtekö jonkun ilveilijän mukaan.
Uudenkaupungin valtuusto joutuu lähitulevaisuudessa tekemään kipeitä päätöksiä. Silloin eivät sirkustemput ja retoriikka auta vaan tarvitaan vastuuntuntoa ja valmiutta tehdä niitä vaikeita päätöksiä.
Jotku ovat ehdottamassa äänestysiän laskemista, minä alan kallistua sille kannalle, että alle 55-vuotiaita ei saisi päästää edes äänestyspaikan pihapiiriin. Ei Uudenkaupungin ongelma ole ukkoutunut kaupunginhallitus, ennemminkin ongelmat saattavat löytyä sieltä ikähaitarin keskipaikkeilta.
JOHANNES
Tuolla naapuri blogissa kyseltiin kaupungin talouden perään. En kirjoita sinne, kun ei yhtään tiedä julkistetaanko kirjoitukseni ja jos julkistetaan niin koska. Ei viitsi tehdä turhaa työtä. Varsinkin kysymyksen ollessa asiallinen.
Kyllä vero% nouseminen 20:en on enemmän kuin todennäköistä. Vielä rajumpi nousukaan ei ole pois suljettu. Miten käy palvelujen siitä ei ole vielä tietoa. Ensi vuoden talousarvion valmistelu on vielä niin alkutekijöissä,ettei niistä ole luottamusmies portaassa keskusteltu. Tämän vuoden talouden tasapainottaminenkin on vielä tekemättä.
Keväällä päätetty säästöt eivät ole kokonaisuudessaan toteutuneet. Edelleen puhutaan kevään juustohöylän suihkimisesta. SE EI OLLUT JUUSTOHÖYLÄ. Juustohöylä on sellainen millä otetaan kaikista menoista sama siivu pois. Nyt ohjeistettiin palvelukeskukset 2%:in säästöihin. Lautakunnat ja muut päättävät elimet saivat itse virkamiesten valmistelun pohjalta päättää mistä otetaan. Vain pieneltä osasta menokohteista säästettiin.
Kyllä valtuusto pidetään tilanteen tasalla. Sitten kun on jotain kättäpitempää koossa, järjestetään seminaari jossa kaikilla valtuutetuilla on mahdollisuus sanoa painava sanansa. Toivottavasti on sitten jotain asiallista esitettävää. Tähän asti tehdyt ovat olleet lähinnä menolisäyksiä, jotka ennaltaehkäisevinä sitten joskus vähentävät menoja. Talous pitää tasapainottaa nyt ei tulevaisuudessa.
Kaupunginvaltuusto on päätänyt, että se haluaa taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumisesta raportin kolmannesvuosittain. Sitä noudatetaan kunnes toisin päätetään. Emme elä ihan kvartaalitaloudessa kuten yritykset.
Alla tänään valtuustossa tekemäni aloite.
Valtuustoaloite
KAUPPA LOKALAHDELLE.
Lokalahden päivittäistavarakaupan tilanne on jälleen ollut koko kesän sietämätön. Kauppa on liian pieni sille asiakasmäärälle joka varsinkin kesällä asioi Lokalahden ainoassa kaupassa. Paljon joudutaan asioimaan naapuri kunnissa niin paikoitus- kuin ostostilan puutteen takia. Ei liene Ugin etu. Kaupan pito eikä rakentaminenkaan kuulu kaupungille. On puhuttu Masku Kiinteistöjen rakentavan kaupan Lokalahdelle. Se ei ole kovin uskottavaa. Kaupunki voisi aktiivisesti alkaa hakea rakentajaa vaikka lehti ilmoituksin ja toimia välikätenä mahdollisen kaupan pitäjän ja rakentajan välillä. Paikkakuntalainen rakentaja löytyi Vehmaalla. Kiinnostusta on myös Ugissa, kunhan aikeisiin tulisi vireyttä.
Uusikaupunki 31.8.2009
Harto Forss
Kuluneella viikolla pohjustettiin loppuvuoden aikana päätettäväksi tulevia asioita. Ukin lähi tulevaisuuden kannalta melkoisen tärkeitäkin.
Maanantaina aloitettiin säästöryhmän kokouksella. Ryhmässä pohditaan tämän vuoden alijäämän täyttämistä ja pitkällä tähtäimellä talouden tasapainottamista. Kummassakin tehtävässä tarvitaan monia tekijöitä, joista yhdessä saataisiin hyvä kokonaisuus. Suhteellisen määrätietoisesti eteenpäin pyritään. Toistaiseksi homma on ollut valmistelua ja pohdintaa. Varmaan erimielisyyttäkin tulee kunhan joudutaan tekemään esityksiä päättäville elimille.
Kuntaliitos toimikunta kokoontui yhdessä Taivassalon kanssa. En kuulu ryhmään, mutta tietääkseni keskustelut etenevät hyvässä hengessä. Tosipaikka tulee tässäkin sitten, kun aletaan päätöksiä tekemään. Ukille asia ei ole mikään elämän ja kuoleman kysymys. Yhteisen terveyskeskuksen perustaminen Vehmassalon kanssa oli sitä. Oli hienoa Kustavin toiminta, Taivassalo ja Vehmaakin päätyivät lopulta meille onnelliseen ratkaisuun. On hyvä, että terveyskeskuspalvelut ja niistä päättäminen säilyvät meillä ja Vehmassalon kunnilla. Ilman näitä myönteisiä päätöksiä ilmeisesti tappelisimme edelleen Laitilan kanssa tai hävittäisimme päätösvaltaamme perusterveydenhuollosta Erikoissairaanhoitopiirin kanssa.
Torstaina kokoontui ensimmäisen kerran Kouluverkon ohjausryhmä. Myös selvitystä tekevä konsultti oli paikalla. Ensi vaikutelma oli hänestä myönteinen. Konsultti jouduttiin palkkaamaan meidän luottamusmiesten virkamiehille osoittaman epäluottamuksen takia. Muutama vuosi sitten tehtiin selvitys virkamiestyönä. Se oli hyvin tehty ja edelleen käyttökelpoinen, pienten tarkistusten jälkeen. Sitä kuitenkin viimeksikin riepoteltiin pahan kerran ja näin olisi taas käynyt. Uskottaisiinko jotain paremmin, kun ulkopuolinen tekee. Tuskin. Ryhmän ensimmäinen kokoontuminen oli lupauksia antava. Kaikki tuntuivat ottavan asian vakavasti. Ilman kärjistyksiä ja tunteenpaloja. Parhaaseen ratkaisuun pyrkien. On tässä tullut niin pessimistiseksi, ettei tuohon vielä jaksa uskoa. Kyllä siltarumpu politiikka jossain vaiheessa päänsä nostaa.
Illalla sitten kokoontui Laitilassa kaikkien Vakka-Suomen kuntien edustajat vapaamuotoisessa tilaisuudessa. Tämäkin oli lämmin henkinen tilaisuus ja oli kuin piste i:n päälle hyvälle viikolle. Olihan sitten vielä Pytinkien Paris-seminaarikin. Siellä en ollut, enkä ole vielä jutellutkaan kenenkään paikalla olleen kanssa.
Ensimmäinen keskustelua herättänyt asia oli nuoriso- ja liikunta ltk:n päätös poistaa yli 70% invalideilta vapaakortti uimahalliin. Asia palautettii ltk:n uudelleen käsittelyyn. Vapaakortin poiston perusteet olivat enemmän kuin kyseenalaiset.
Asiaan 10 asti asioista keskusteltiin jonkinverran, mutta päätösesityksiin ei tehty muutosesityksiä. Ei myöskään kohtaan 10, joka oli harkinnanvaraisen avustuksen hakeminen. Keskustelussa ilmeni ettei Ugin ole mahdollista saada avustusta. Meillä ei ole asiat sen huonommin kuin muuallakaan. Mitään äkillistä muutosta huonompaan suuntaan ei ole ollut, mikä on avustuksen saamisen pääkriteeri. Avustusta kuitenkin haetaan ja kovasti sen puolesta lobataan.
Aloitteesta, jossa esitettiin päivähoidon siirtämisestä opetustoimeen, keskusteltiin pitkään. Mitään hyvää sen paremmin kuin huonoakaan siirrosta ei ilmeisesti olisi. Keskustelun päätteeksi äänestettiin. Tuloksena oli wanhanajan tulos oikeisto 6, vasemmisto 5. Miten näin silloin tällöin käy, vaikka Ugissa ei mitään tällaista jakoa ole.
Monista asioista tämän jälkeenkin keskusteltiin. Mitään listasta poikkeavaa ei tullut. Muissa asioissa esitin Mörnen lenkin nimeämistä omaksi kaduksi. Nyt osoite on Välskärintie ja se on vaikeuttanut Kaupungintalon löytämistä ja aiheuttanut turhaa liikennettä Välskärintielle.
Syksyn varma merkki on kunnallisten kokousten alkaminen. Kh kokoontuu ensimmäisen kerran kesän jälkeen maanantaina. Lista ei tosin ole kovin pitkä.
Ensimmäinen varsinainen asia on kh:lle tulleet ltk:en ja vastaavien pöytäkirjat. Ne eivät yleensä keskustelua herätä. Päätöksistä puhumattakaan. Nyt on pitkin kesää minuunkin otettu yhteyttä nuoriso- ja liikunta ltk:n päätöksestä poistaa uimahallin vapaaliput yli 70% invaliideilta. Tästä tullaan takuuvarmasti ainakin puhumaan ja uskoisin päättämäänkin.
Säästäminen alkaa vahvasti. Enää ei esitetä täyttämislupaa erityislastentarhanopettajan viran täyttämiseksi ennenkuin on asiasta tehty selvitys. Kuntayhtymiin annetaan lausuntoja. Neuvottelijat valitaan Taivassalon liitosneuvotteluihin.
Talouden toteutumisesta ensimmäisen vuosipuoliskon jälkeen tulee selvitys. Loppu yhteenveto on hyvin tilannetta kuvaava. "Kaupungin talouden syöksy on todennäköisesti vielä syvempi kuin alkukesästä arvioitiin, koska menojen kasvua ei ole saatu riittävästi hillittyä ja liikelaitosten liikevaihdot laskevat ennakoitua enemmän."
Harkinnanvaraista avustusta päätettäneen hakea valtiolta. Kaupungin strategia on jälleen esillä ja päätettäneen esittää valtuustolle. Vielä käsitellään pari aloitettakin. Näin sitä aloitetaan.
Sataa kuin saavista kaataen. Pitäisikö käydä varaamassa teltanpaikka läheiseltä Pärkänvuorelta. Nyt on alkanut keskustelu perus- ja erikoissairaanhoidon yhdistämisestä. Hieno juttu.
En ole mitenkään asiantuntija alalla, mutta omien kokemusten ja luottamusmies tehtävissä tulleen tiedon valossa homma tuntuu hyvältä. Nämä ovat eri kunnissa hoidettu eritavoin, joten mitään yleis pätevää mallia yhdistämisestä ei voi kukaan antaa.
Ugissa terveydenhoidot haarantuvat heti pääovesta sisään mennessä. Perushoito oikealle ja erikois vasemmalla. Kaikissa kunnissa ei ole edes lääkärin vastaanottoa. Suurella osalla oman kunnan alueella ei ole terveyskeskusta. Aniharvassa keskussairaala.
Uskoisin vastaisuudessa asiakkaan hoitoketjun etenevän luonnikkaammin ja nopeammin. Nyt esim. lähetteen saaminen erikoissairaanhoitoon on aina harkinta kysymys. Se on huomattavasti perushoitoa kalliimpaa. Varmaan uudessakin järjestelmässä toimenpiteet hinnoitellaan eikä ne nykyisestä oleellisesti halpene. Kuka maksaa niin siihen on varmaan helpompi saada muutoksia muutostilanteessa kuin mentäessä vakio systeemillä eteenpäin. Olen monesti sanonut, valtion pitää ottaa suurempi osuus terveydenhoidosta. Sillä on suuremmat resurssit vaihtelevaan ja alati kallistuvaan yhteiskunnalle kuuluvasta alasta.
Tässä vaiheessa ei ole tarpeen vielä ottaa kantaa yksityiskohtiin. Niitä riittää ja varmasti myös vaikeasti ratkottavia. Hihat kääritään ylös ja aletaan hommiin. Palkataanko konsultti?
Konsultti ymmärretään monin tavoin. Käytännössä hän tai se, jos kyseessä on toimisto, tarjoaa asiantuntija palveluja. Enimmäkseen yritykset ja yhteiskuntakin tarvitsee konsultin palveluja toimintatapojen muuttamiseen ja henkilöstön motivoimiseen. Konsultteja käytetään kaikkiin mahdollisiin tehtäviin jossain määrin. Pääasiassa, jos ei tarvitsijalla ole itse siihen osaamista tai aikaa.
Nyt kun on kesä eivätkä virkamiehet ja hallitus ole viemässä kaupunkia tuhoon, niin aikaa olisi pohtia mihin suuntaa aletaan mennä. Javan viimeisessä kirjoituksessa ihan mukavasti haettiin uusia linjoja elinkeinopolitiikkaan.
Ennen juhannusta valtuusto päätti Nevavuoren esityksestä seuraavaa, "Valtuusto velvoittaa hallitusta ryhtymään toimiin henkilöstömenojen alentamiseksi niin, että vaikutukset näkyvät jo loppu syksystä". Todella kova esitys ja ilman valmistelua. En muista tämän tason esitystä saadun ennen läpi valmistelematta.
Työntekijän mennessä uuteen työpaikkaan, hänelle tulee yleensä 4 kk. koeaika. Nyt uudet valtuutetut ovat olleet toimessaan melkein puoli vuotta. On aika odottaa, että edes järjestelmän toiminta tunnettaisiin. Edelleen ainakin joissakin blogeissa kaikki päätökset tekevät virkamiehet. Eivät luottamusmiehet ole sivustakatsojia vaan päätöksen tekijöitä. Eikö millään mene perille?
Lautakunnissa alan virkamiehet tekevät valmistelun ja päätösesityksen sekä toimivat tarpeen vaatiessa asiantuntijoina, joilta voi kysyä asioita. Lautakunnan jäsenten enemmistö tekee päätöksen. Kh:ssa muuten samoin, mutta kj. on esittelijä. Valtuusto on täysin ltm:n hallinnassa. Kh on esittelijä ja valtuusto päättäjä. Asiat eivät ole "ota tai jätä" periaatteella. Valtuutetun tehtävä on tuoda esille uusia esityksiä, mieluummin perusteltuna. Mitään pakkoa ei tule miltään taholta. Enemmistö päättää. Raha asettaa raamit. Ryhmäpäätöksiä ei tee Vasemmistoliitto, eikä varmaan tule tekemäänkään. Ehkä jotkut niitäkin tekevät ja vaaditaan vielä nimi paperiin.
Olen monesti sanonut, mitään 2% juustohöylää ei ole missään päätetty eikä esitetty. Hallintokunnille on annettu 2% säästövelvoite. Säästöt voi hakea miten tahtoo ja näin on myös menetelty. Valtaosassa kaupungin menokohteista ei ole mitään säästetty, joistakin taas huomattavasti enemmän. Näin päätti valtuusto lähes yksimielisesti. Esim. Java teki 1 muutosesityksen, koulupuolelta poistetaan 200000€ säästö. Tämä tarkoitti m.m. sitä, että Ugi olisi maksanut yli 40000€ kelamaksuja, jotka valtio on poistanut. Miten ihmeessä tällaista voi kannattaa.
Ehkä perusasiat vähitellen menevät perille vaikka aikaa näyttää menevän runsaasti enemmän kuin aiemmin uusien valtuutettujen kanssa. Todennäköisesti kovat ajat ovat vielä edessäpäin. Yleensä laman seuraukset näkyvät kunnissa vuoden parin viiveellä. Vero- ym tulojen lasku tulee pikkuhiljaa. Meidän ltm organisaatio pitäisi saada siihen mennessä tehokkaaseen toimintakuntoon. Tekemään idearikkaita vastuullisia päätöksiä.
Teollisuusliittojen yhdistyminen uuteen Team liittoon ilmeisesti kaatui. En ole koko aikana nähnyt uutta liittoa tarpeellisena ainakaan Kemianliiton näkökulmasta. Liitto on taloudellisesti erittäin vahva, organisaatio on sopivan ohut ja painoarvo riittävä, jokin aika sitten vielä jopa vahva. Liitolla ei ole aluetoimistoja, jotka ovat kalliita ylläpitää ja kuitenkin tehottomia. Kemianliitto tekee 13 TES-sopimusta. Aluetoimistoille on mahdoton saada sellaista tietämystä, että kaikkiin sopimus kysymyksiin osattaisiin edes auttavasti vastata. Näiden 13 sopimuksen lisäksi tulisivat Teamiin liittyvien liittojen sopimukset. Vastaamalla kyselyihin paperista vastaa väärin. Tulkinnat ovat harvoin sitä mitä maalaisjärjellä ajatellen ovat. Plm on taas niin vahva kuin hänen tietonsa ja kannatuksensa kentällä ovat. Liitolta pitää saada täsmälleen oikeata tietoa.
Lisäksi on Ugin näkökulmasta saman tekevää soittaako Turkuun tai Helsingiin. Työttömyyskorvaus asiat hoidetaan myös puhelimella tai e-maililla. Keskustoimistossa on sopiva määrä toimitsijoita, joten aika pian oppii kenelle kannattaa soittaa ja ketkä puhuvat palturia.
Team neuvotelisi varmaan ainakin 20-30 TES sopimusta. Näin laajoihin neuvotteluihin olisi vaikeata saada kaikkiin pätevää väkeä. TES neuvotteluihin pystyy nykyisin osallistumaan myös riittävän vahva porukka auktoriteetiltaan, tiedoiltaan ja taidoiltaan.
SAK on jo keksitty. Miksi pitäisi väliin tehdä vielä toinen keskusjärjestö?
Ugin strategiaa vuosiksi 2009-2016 on valmisteltu jonkin aikaa. Ensin valtuusto antoi seminaarissaan pohjat. Sen jälkeen ovat hallitus, virkamiehet ja konsultti valmistelleet strategiaa. Nyt valtuusto hyväksyi sen ja viimeistelyn jälkeen alkaa ilo sanoman levitys. Emme ole sellaisia selvännäkijöitä, että olisimme tehneet pitävän strategian näin pitkälle ajalle vaan tätä tullaan tarkistelemaan.
Strategian tavoitteiksi asetettiin:
1) Strateginen ja operatiivinen ajattelu ovat aiempaa lähempänä toisiaan.
2) Tavoitteet ovat konkreettisia ja realistisia.
3) Sisältö on suoraviivaista, yksinkertaista ja ymmärrettävää.
4) Strategia tukee me hengen syntymistä ja kaupungin talouden kuntoon saattamista. 5) Tulevaisuutta rakennetaan yhdessä aktiivisesti ja ennakoivasti uusia avauksia tekemällä.
Painopiste alueita valittiin 4.
Painopiste1: Johtaminen. Ugilla on valmius yhteistyöhön, tavoitteena yhtenäinen Vakka-Suomi.
Painopiste 2: Elinkeino strategia. Ugi tarjoaa Suomen parhaat yritysyhteistyön edellytykset.
Painopiste 3: Palvelut. Ugi takaa laadukkaat, tehokkaat ja helposti saavutettavat palvelut.
Painopiste 4: Asuminen. Ugi on turvallinen ja ainutlaatuinen asuinpaikka.
Painopisteille valittiin lisäksi lukuisasti alatavoitteita. Määriteltiin toimenpiteet millä näihin päästään. Valittiin mittarit millä mitataan onnistumista ja tavoitetasot joihin pyritään.
Luotiin myös pakolliset ja välittömät toimenpiteet talouden tasapainottamiseksi. Valittiin ympäristön kehittämiseen teemat
Valittiin tunnusluvut, joita erityisesti tulemme seuraamaan.
Luotiin ohjeet millä strategia saataisiin toimimaan.
Täll
ä palstalla pidän viisi viimeksi lukemaani kirjaa ja annan niille hymiöitä mieltymykseni mukaan 1-5:een. Taiteellisesta vaikutelmasta minun kyvyilläni ei pysty hymiöitä jakamaan.
Pirkko Saisio: Lokikirja


Hauska kirja Saision -90 luvun lopulla ostaman moottoriveneen kanssa reissaamisesta muutamana kesänä. Kirjan tekee vielä mielenkiintoiseksi se, että veneillään paljolti U:kin lähivesillä ja aikaa vietetään U:kissa.
Lincoln Child: Kuoleman algoritmit

Mukavaa oli pitkästä aikaa lukea dekkari. Tosin aihepiiri oli niin fiktiota, ettei totinen maalainen siitä kauheasti pitänyt. Tietokone ajattelee ja omaa tunteet.
Jukka Pakkanen: Elena Damianin kirjeet:
Aika yllättävää siirappisössöä kilpapyöröilyn asiantuntijalta.
Raisa Lardot: Syntinen Maria:


Luostarista lähtevä nainen, ei kerrota onko hän nunna, kertoo munkille elämäntarinansa. Harvinainen kirja vain 1 repliikki, naisen kertomus. Syvällistä pohdintaa moraalistakin. Mielenkiintoinen sinänsä, mutta ei oikein minun makuuni.
Anna Kontula: Näkymätön kylä:


Kontula asui kuukauden Olkiluodon parakkikylässä selvittäen siirtotyöläisten elämää. Elämä on yksinäistä ja ikävää. Keskellä metsää, kaukana muusta asutuksesta. Asunto on muutaman neliön koppero parakissa, yleensä samassa huoneessa asuu toinenkin. Huoneessa ei ole mitään muuta kuin 2 sänkyä ja pieni pöytä. Keittiö, suihkut ja vessat ovat yhteistiloissa. Lähes kaikki ovat nuoria perheellisiä miehiä, jotka muutaman viikon välein pääsevät käymään kotona. Ei ole hauskaa elämää, varsinkaan talvella jolloin ei voi olla ulkonakaan.