En aikonut kirjoittaa mitään erillistä juttua teklan kokouksesta. En nyt kuitenkaan malta olla sekaantumasta asiaan.

Kaikki lautakuntien, johtokuntien ja lähes kaikkien toimikuntien pöytäkirjat ovat luettavissa osoitteessa: uusikaupunki.fi/poytakirjat.html. Vähän niistä löytyy dramatiikkaa. Yksimielisiä päätöksiä esittelijän ehdotuksen mukaan taitaa olla 99%. Enkä muista havainneeni tällaista keskustelua pöytäkirjan oikeellisuudesta ennen käydynkään. Nyt taitaa olla jonkin verran todellista erimielisyyttä mitä kokouksessa tapahtui. Olen keskustellut joidenkin jäsenten kanssa, jotkut ovat sitä mieltä, ettei asiaa päätetty ottaa asialistalle vaan siitä keskusteltiin. Mauri Partanen sanoi nimenomaan ehdottaneensa asian ottamista listalle. Jossain blogissa sanottiin kokouksen äänitetyn. Sieltä se totuus löytyy. Joskaan ei tunnu kovin fiksulta nauhoittaa kokouksia tai yleensä keskusteluja salaa. Lieneekö edes laillista.

Jonkin verran on käyty viime aikoina keskustelua siitä mitä pöytäkirjaan laitetaan. Esim. asia siirrettäessä seuraavaan kokoukseen yksimielisesti, ei siirtoa esittäneen nimeä ole kirjattu. Vastaavia sinänsä pikkuasioita on muitakin. Asian saattamisessa keskusteluun on edesauttanut kh:n pj:n uusi tiedotustapa. Kokouksen jälkeisessä tiedotustilaisuudessa hän usein kertoo oman tai kokoomuksen näkemyksen. Ei kh:n näkemystä.

Kokouksiin kutsutaan joukko virkamiehiä esittelijän lisäksi. Tarkoituksena on heidän asiantuntijoina kertovan tarpeen vaatiessa asiasta lisää. Kaupunginarkkitehti on asioiden esittelijä. Aika erikoista teklan jäsenen ihmettelevän hänen paikalla oloaan. Asialistassa on aina joka asian kohdalla virkamiehen nimi jolta voi kysyä tietoja lisää. Tämä kysyminen olisi hyvä tapa. Silloin ltk:n jäsenet voisivat perustellusti miettiä kantansa jo etukäteen.  Valitettavasti näin tehdään vähän. Päinvastoin hyvin usein jäsenet kysyvät asioita joista huomaa ettei edes asialistaa ole luettu. Jopa päätösesitys on jäänyt lukematta.

Vielä kokouksiin kutsutaan valt. pj, hall.pj. ja kh:n edustaja. Näiden tarkoituksena on viestiä yllämainittujen elinten näkemys asiaan, jos se on tarpeen. Kh voi pöytäkirjan saatuaan ottaa asian omaan päätäntävaltaansa, jos se on jostain syystä tarpeen. Näin tapahtuu aniharvoin. Silloin voivat kh:n edustajat viestiä tarkemmin lautakunnan näkemyksestä. Näiden edustajien ei ole tarkoitus osallistua kokouksiin ltk:n jäsenten tavoin eikä heillä ole myöskään äänioikeutta. Kh:n edustajan pitää omata hyvää harkintaa, ettei astu ltk:n jäsenten varpaille.

Hyvän opetuksen sain Lokalahden kh:ssa. Olin valt.vpj. ja siten osallistuin myös kh:n kokouksiin. Siellä aloimme erään asian yhteydessä keskustella kaksistaan valt. pj:n kanssa. Viimein kh:n pj. jyrähti "Tääl ova valtuusto miähe hilja."  Tämän olen myöhemmin yrittänyt muistaa, sillä näinhän se on.

Jääviydessä ei tekla noudattanut lakia. Mikäli joku jäävää itsensä, hän myös poistuu kokoustilasta. Puhumattakaan, että osallistuu keskusteluun. Valtuusto on poikkeus. Se on yleisölle vapaa julkinen kokous ja siellä jäävi saa jäädä kokoukseen. Ei osallistua päätöksentekoon.

Toivottavasti seuraavassa teklan kokouksessa käsitellään asoita hyvässä hengessä ja saadaan kaupungin edun mukaisia päätöksiä.