Jo vuosia on ollut Ugissa tapana, aina taloudesta puhuttaessa, joku nousee seisomaan ja kertoo lohduttavan sanoman " meidän on puututtava rakenteisiin". Kukaan ei ole kertonut mitä se tarkoittaa ja mitä on tehtävä. 

Vihdoin on alettu myös tekemään jotain. Maanantain valtuustossa on esitys erilaisten selvitysten teosta. Näiden valmistumisten jälkeen voidaan alkaa miettiä mitä rakenteita kannattaa muuttaa, pystytäänkö tuottamaan palveluja halvemmalla. Sitten voidaan arvioida saadaanko taloustasapainoon ilman verojen korotusta tai niiden jälkeen.

Valtuustoon tulevat seuraavat selvitykset ja niiden aikataulu:

-Kouluverkkoselvitys valmis syksyllä 2009.

-Tukipalvelut valmis 6/2010.

-Kansanterveystyö 12/2009.

-Vanhushoito 8/2009.

-Kaatopaikka ja varikko 12/2009.

-Psykologi ym. palvelut 8/2009.

-Päivähoito 12/2009.

-Ostopalvelut 6/2010.

Kouluverkkoselvitystä kh on ennakoimassa siten, että seuraavassa kokouksessa nimetään jo ohjausryhmä. Minutkin on esitetty ryhmään. Ei ole helppo homma. Kyläkouluja on monissa jutuissa esitetty lopetettavaksi. Niitä ei ole enää kuin 3. On tultava myös kantakaupungiin, mikäliverkkoa aiotaan supistaa. Ei ole ymmärrettävää, että maaseudulta, jossa kouluja on jo harvassa edelleen lopetetaan., mikäli keskustassa on parin sadan metrin välein koulut joidenka oppilaat helposti mahtuvat yhteen kouluun eikä yhdistäminen aiheuta edes kuljetuskuluja.

Tässä tullaan näkemään varmasti populismia joiltakin tahoilta. Toivottavasti ei sentään sellaista kuin viimeksi säästöjä käsiteltäessä. Kela-maksutkin olisi koulujen osalta pitänyt maksaa vaikka valtio on ne poistanut. Jäitä hattuun!