Tilinpäätös viime vuodelta on valmistunut lopullisesti. Tosin meille on toimitettu jo jonkin aikaa sitten alustavat tiedot. Nämä eivät siitä poikkea. Alijäämä oli 3,8 milj/€. Samoin on valmistunut 2 ensimmäisen kuukauden raportti talouden toteutumasta. Sen toimintakate on millin huonompi kuin viime vuonna.

Kyllä nyt pitää saada vastuullisten luottamusmiesten joukko kasvamaan. Mitään helppoa tai yleensäkään ratkaisua ei ole näköpiirissä. Uskon tiimi työn voimaan. Heitellään esiin uusia tuoreita ajatuksia, hullujakin, näistä sitten porukalla jalostuu käyttökelpoisiakin ajatuksia. 

Miten siihen päästään? En tiedä. Blogeissa keskustelu on jämähtänyt juoksuhautoihin. Hallit paha, kouluverkko uudistus vielä pahempi ja niitä sitten jankutetaan. Tämä energia joka näihin menee olisi varmaan lämmittänyt Ukin koko helmikuun. 

Meidän suurimmat menot tulevat sosiaali- ja terveysmenoista. Molemmissa on vaikeuksia suoritua kunnalle kuuluvista palveluista ja pitäisi vielä säästää. Tehkää hyvät ihmiset tähän laskentakaava.