Kesästä huolimatta keskustelu säästöistä jatkuu. Nimenomaan keskustelu, esityksiä ei tule. Mikäli tulee, ne ovat muutaman tonnin tai parhaimmillaan kymppitonnin luokkaa ja investoinneista. Ne eivät riitä alkuunkaan, kysymys on miljoonista. Eikä joistakin investoinneista säästäminen auta juuri lainkaan. 

Investoinnit ovat kertakuluja. Meidän pitää muuttaa käyttökuluja. Tulot ovat pienentyneet pitkäksi ajaksi ja menot pitää saada tulojen tasalle. On vaadittu valtuustoa koolle heti lomien jälkeen. Mitä se auttaisi, tilaisuus säästöjen tekemiseen on ollut koko tämän valtuuston toimikauden ajan, mitään ei ole tullut. Miksi lomien jälkeen tilanne olisi toinen?

Virkamiesten pitää valmistella esityksiä. Valtuustosta siihen ei ole. Esityksiä ei ole virkamiehilläkään valmiina. Aikataulu on tehty siten, että niitä olisi valtuuston normaalissa talousarvio seminaarissa. Toivottavasti on edes silloin. Pohjustettu asiaa on. Käyttiin tutustumassa eräiden muiden kaupungien soteen, Salivaara & partners teki tutkimuksen ja nyt on Lausterä vuorossa. 

Vinkkejä on tullut, esityksiä ei. Minut on ainakin vallannut toivottomuuden tunne. Olen luonteeltani hätäinen, mutta nyt on tuhraantunut niin paljon aikaa, että jotain valmista pitäisi näkyä. Homma ei ole helppo. Asioita joita eteenpäin viemällä säästöä saattaisi tulla, ilman palveluja heikentämättä, on ollut niin paljon ilmassa, että jotain alkaa jo odotella.