Hallitus kokoontuu tiuhaan tahtiin. Lista on tällä kertaa kuin teknisen ltk:n lista. Ekaksi on asemakaavan muutos Vuorikadulla. Sitten Kalannin Pappilan alueelle. Siellä on 4,25 ha:n  tontti kaavoitettu osittain omakotitonteiksi ja kaavaa esitetään nähtäville laitettavaksi. Sitten siirrytään Kalannin pikku Pappilan alueelle. Siellä sama juttu muuten, mutta tontteja on vain 1. Onhan nimenomaan kysymys pikku Pappilasta.

Ekolehtilän alueelle on myös tehty kaava muutos ja homma nähtäville. Siellä kasvatetaan rakennusoikeutta. Sitä on ollut 120:stä 200:n neliöön. Muutoksen jälkeen haarukka on 480-800 m2. Rekissaaren-Manner-Haavaisen ranta-asemakaavan muutos on myös saatu nähtäville pano kuntoon. Sitten esitetään Taidetalo Ars aarras myytäväksi Tuija ja Antti Talvitielle 150 000€:n hintaan. Lisäksi esitetään Nuorisotalo, koulut ja Haapaniemen erillinen tontti uudelleen myyntiin asetettavaksi.

Seuraavaksi esitetään varikon 30 000€:n määrärahaan käyttötarkoituksen muutosta. Rahalla oli tarkoituksena ostaa uusi pakettiauto. Nyt ostettaisiin 2 käytettyä autoa. Ekolehtilän alueen louhinnalle annettaneen aloituslupa. Kutsunta ltk:n valitaan jäsen. Lupaa haetaan tietohallintosuunnittelijan viran täyttöön. Vaatimukset ovat tradenomin tutkinto ja kokemus alalta.

Sitten esitetään kaupungin liittymistä Kuntien Taitoa Oy:n ja Tiera Oy:n osakkaiksi. Osakkeita esitetään ostettavaksi kummastakin 15 834 kpl. 1:n euron kappalehintaan. Sitten on enää 1 aloite ja tiedotusasiat.

http://uusikaupunki.fi/poytakirjat.html