Tontonmäen rakentaminen oli paha ja kallis virhe. Nyt on tulossa ehkä vielä pahempi moka, Veneveistämön tontin rakentaminen. Yhtäläisyyttäkin hankkeiden alkuvaiheista löytyy.

Aikanaan kaupunginlahdensuu varattiin yleiskaavassa satamalle ja merellisiin toimintoihin. Näin se on myös rakentunut. Jokin vuosi sitten samoihin aikoihin Tontonmäen rakentamisen kanssa alkoi kaavamuutos Veneveistämön tontille. Asumista keskelle merellisiä toimintoja, alueelle jonka oleellinen toiminta käsittää veneitä ja kalanjalostusta.

Tonttia oltiin suunnittelemassa samalle rakentajalle kuin Tontontonmäen rakentaja, Finndomo. Hanketta ajettiin kuin käärmettä pyssyyn. Aluksi hankkeen takana oli hallitus lähes yksimielisesti, olin ainoana vastaan. Viimeksi kaavaa käsiteltäessä 6-5 kaavan puoltajat voittivat. Seuraavan vuoden talousarvioon haluttiin rahat kunnallistekniikan rakentamiseen. Yllättäen hallituksen käsittelyssä rahat poistettiin äänin 6-5. Valtuustossa rahojen palauttamisesta ei tehty esitystä.

Sen jälkeen asiassa on ollut hiljaista. Kunnes viimeissä kaavoituskatsauksessa Veneveistämö oli esillä. Uskoin sen olevan esillä vain siksi ettei kaavaa ole poistettu käsittelyssä. Nyt tämän päivän Ukarissa kerrotaan tontin olevan uudelleen menossa rakentamiseen ja 2 innokasta rakentajaa on ilmoittanut halukkuutensa.

En usko asian tulleen esille pelkästään virkamies valmistelusta. Varmaan tämä U:kin kummajainen, puheenjohtajisto on asiaa käsitellyt. Tässä taitaa olla pitkälti sama menettely kuin monissa asioissa viime valtuustokaudellakin. Puheenjohtajisto valmistelee asiaa ja sopivassa kohdassa asia tulee hallitukselle ja ilmoitetaan, "Me ollaan päätetty". Isot puolueet on sen kertoneet omilleen jotka eivät sitten enää kuin nyökyttelevät päätään.

Valtuustokaudella 2004-2007 myös puheenjohtajisto oli ottamassa vallan. Silloisella hallituksella oli kanttia sanoa "top tykkänään" ja kyseinen elin lopettiin hallituksen päätöksellä vaikka puheenjohtajisto nimistä ryhmää ei ollut silloin perustettu, eikä ole sen jälkeenkään perustettu.